Voi kuinka meillä olikaan rauhallinen yö. Aamulla ei puhdistushommia puolison jäljiltä. Ihan kuin ennen vanhaan joskus vuosia sitten. Vaikka aurinko ei paista, on mieli kirkas ja aurinkoinen.Ensi viikolla toukokuu.
"Kevät tarvitsee
vain pari osmankäämiä
ja variksen
kuin palan vanhaa raapaisupintaa
lehahtamaan
kaislikosta - "
(Risto Rasa, osa Taivasalla III ,1987)
Kaikki ihmiset touhuaa vappua.Kaupat pullollaan huiskia ja serpentiinirullia,munkkeja ja simaa. Meillä ei yhtäkään. En koristele, en leivo, en paista, en pane käymään. Mutta mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni. Äitini laittaman siman veroista ei oo eikä tuu. Tippaleivistä en oikeastaan piittaa.Munkit... no, jos kerran pari vuodessa ostan. Niitä minikokoisia. Serpentiineillä olen joskus kodin koreaksi pannut. Ja kyllä,ilmapalloja. Värejä ja iloa.Koirilla oli vappuhatut. Meilläkin, mutta erilaiset. Joskus olemme lähteneet Ullanlinnan mäelle.Vielä muutama vuosi sitten kyöräydyimme iloon sekaan. Vappulounasta olemme aina enemmän tai vähemmän suurella joukolla nauttineet joko meillä kotona tai ravintolassa. Volter Kilpi on sanonut " Ilo on ihmisen hyvä enkeli.Sen leppeä käsi se on, joka ihmistä otsalle ja sydämelle silittää, ja sulattaa hänessä kaikki jäykkyden ja tukalan jännityksen solmut". Eikä suomalainen ole vappuna yhtään jäykkä.
Maanantaina alan kysellä sairaalavuodetta ja luiskia ulkorappusille pihan puolelle.Jälkimmäinen asia ei kuulu kiinteistölle, mutta kaupungille kuuluu, kun ymmärtävät vammaispalvelulain sisällön kokonaisuudessaan. En aio antaa periksi. Sairaalavuode saattaa olla helpompi toteuttaa. Kaupungilta sekin. Kaiteet välttämättömät, ettei puoliso enää kellahda lattialle. Nykyiseen vuoteeseen ei saa rakennetuksi esteitä. Kiinteiden luiskien kohdalla minut jo teilattiin kerran.Väitettiin, että aivoinfarkti ei ole riittävä syy. Ei varmaankaan tiedetty, mitä kaikkea aivoinfarkti voi saada aikaan. Puoliso ei seiso kuin hetken johonkin tarrautuneena. Kävely ei edes tuettuna onnistu. Nouse siinä sitten kaksi porrasaskelmaa. Ja mitenkä se tuleekaan kaupungille kalliiksi, kun tilaan aina inva-auton ja kuljettajan avittamaan. Me ulkoilemme päivittäin yleensä ja tämä on nytkin suunnitelmissa. Laskekoot siitä, kumpi on halvempaa: kiinteät luiskat vai inva-auto kuljettajineen, joka nostaa ne kaksi porrasaskelmaa, että pääsemme ulko-ovesta ulos pihalle ja taas sisälle ja sitten ajaa pois? Tästä saattaa kehittyä henkien taistelu, pieni ihminen vs kaupunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti