No ja menihän se eilinen terapeuttikäynti poskelleen. Puolisolla kaikki hyvin ennen hänen tuloaan ja sitten ei suostunut yhteenkään polven koukistamiseen. Päätimme pitää paussia kesään asti terapeutin käynneissä. Nk. sairaalavuoteen tarpeesta fysioterapeutti antaa lausuntonsa päätöksen tekijöille.Soitin minäkin vuoteesta apuvälineyksikköön ja nyt tiedän, minkälainen se on. Vuoteen saaminen ei ehkä olekaan aivan yhtä helppoa kuin Manulle illallinen. Luiskat oven eteen ovat vielä vaikeampi haaste.
Sofiankatu 4:ssä avataan 6.6. Hulluna Helsinkiin-näyttely. Jos kesällä on tuuraajapäiviä, niin sinne minäkin. Helsinki-päivänä 12.6. on kaikenlaista taas kaupungissa. Tuskin tänäkään vuonna kykenemme Espan puistoon päivää viettämään. Onhan tässä tosin vielä aikaa. Kuulun yhä Helsingin kaupunginmuseon ystäviin ja sain postia vastikään.Maksoin jäsenmaksunkin.Muista yhdistyksistä olen eronnut. Ystävät on hyvin aktiivinen. Tekevät retkiä eri kohteisiin muuallekin Suomeen. Tavoitteena usein taidemuseot lähempänä ja kauempana. Sofia-lehti ilmestyy muutaman kerran vuodessa ja Sofiankadun museokauppa on kuin kotiinsa menisi. Isäni olisi tyytyväinen valinnastani aikoinani liittyä Ystäviin.Hän itse oli Helsinki-seuran jäsen.
Pesijän pitäisi tulla tänään. Meillä tosin parin tunnin mittainen vesikatko, josta heti pesijähoitajan vastaajaan soitin saatuani tietää, että tulisi vasta kun vettä taas jaetaan. Helsingissä oli aika, kun lämmintä vettä sai vain kerran viikossa. Tästä tarinoi myös Matti Klinge Kadonnutta aikaa löytämässä-kirjassaan kertoessaan omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan vuosina 1936-1960 Helsingissä. Tilasin kirjan Celiasta ja kuuntelen sen itse ensin. Kuten kaikki tietävät, on Matti Klinge varsinainen kulttuuripersoona, historioitsija, monien arvonimien ja kunniamerkkien saanut mies, jonka puhe on selvää ja kaunista,soljuvaa kirjakieltä,tyylikäs herrasmies kiireestä kantapäähän, moniin luottamustehtäviin valittu Helsingissä syntynyt tohtorismies. Kadonnutta aikaa löytämässä on kiinnostava teos. Sen mukana lukija löytää monelle jo ehkä vuosikymmenetkin piilossa olleen, osin unohdetunkin ajan.
Nuoret ihmiset eivät niinkään menneestä ajattele samoin kuin me vanhempi väki. Oulunystäväni E kertoi olleensa elokuvissa, jossa elokuvahistorioitsija Peter von Bagh niinikään tekee matkan omaan lapsuuteensa 1950-luvun Oulussa. Von Baghin uusin elokuva "Muisteja" saa elokuvateatterin katsomon täyteen kerta kerran jälkeen. Tervakaupungin menneisyys kiinnostaa, vanhat puretut talot nousevat elämään taas kuin Feeniks-lintu tuhkasta. Entiset maisemat tupsahtavat dokumenttielokuvan myötä katsojien silmien eteen ja joku huudahtaa: tuon minä muistan.
Huomenna vietämme Valpuria. Valborg och Första maj,sanovat ruottalaiset. Meidänkin fysioterapeutti aikoo Kaisaniemen puistoon. Suomenkieliset ylioppilaat kokoontuvat Kaivopuistoon Ullanlinnan mäelle. Traditioita molemmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti