VANKILASSA

Katajanokalla oli vankila. Nyt vankilassa on hotelli. Hotellin kesäterassilla monenlaisia tapahtumia.Musiikkipuolella trubaduureja ja latinorytmejä. Muurit tulevat kätkemään sisälleen myös pienviljelykulttuuria, jota vangitkin aikoinaan saivat puhteekseen harrastaa. Hotellin pihalla hyötykasvimaa. Voi myös pelata kaikenlaisia pelejä tai vuokrata aurinkotuolin ja nauttia suvesta. Jos meistä olisi kesällä ulkona olijoiksi,voisin puolison lykkiä vaikka tiilenpäitä lukemaan. En ole edes käynyt tutustumassa hotelliin enkä sen ympäristöön. Ratikalla vain kolistellut tiilimuurin sivuitse. Hotelli tulee toimineeksi toukokuussa jo kuusi vuotta.Silloin avautuu myös taidenäyttely, jossa Pete "Hende" Niemisen töitä.Työt on taiteiltu kierrätysmateriaalista teemana vapaus-vankeus. Jos näyttelyyn mielii, on mentävä eristysselliin.

Minä olen ollut isäni kanssa vankilassa.Hän sai kutsun Helsingin Keskusvankilaan,joka silloin oli Sörkassa ja nyttemmin kaupunginosarajauudistuksen takia Hermannissa. Vankilaa alettiin suunnitella 1874 ja osa valmistui 1881. Rakentamista jatkettiin 1900-luvun puolelle, kunnes vankilarakennus kokonaisuudessaan oli valmis. En enää muista,miksi isäni kutsun vankilaan sai, mutta sinne me menimme. Enkä muista sitäkään,olinko kinunut mukaan vai halusiko isä minut erikoisen tilaisuuden vuoksi.Meidät johdatettiin saliin, jossa istui jo väkeä. Esirippu aukesi ja näyttämö sekä katsomo siirtyi Palestiinan Jerikoon bublikaanien päämiehen Sakeuksen johdattamana. Me katselimme vankien esittämää Aleksis Kiven Leaa.Minua jännitti, sillä en ollut koskaan nähnyt yhtäkään vankia niin läheltä saati niin montaa yhtaikaa sekä näyttämöllä että katsomossa. Isä oli varustanut minut kiellolla: ei saa tuijottaa. No, näyttelijöiden kohdalla kielto ei pätenyt.Tuijotin kasvavan uteliaisuuden vallassa. Lea näytelmänä ei muistini mukaan saanut minussa mitään erityistä aikaan, mutta miljöö ja ihmiset sitäkin enemmän. Sekin oli jännittävää,kun Leaa esitti tietysti olosuhteiden pakosta mies.Kun näytelmässä tuli seitsemännen rukouksen hetki, asteli ensi kertaa näyttämölle Lea. Se sai osassa yleisöä suurta hilpeyttä aikaan ja kehtasi joku virnistellä ääneenkin.

Tällä vankilakokemuksellani  leventelin  kavereilleni ja kohosin arvoon arvaamattomaan. Se ylsi melkein siihen, kun kaverini olivat panneet merkille, että äitini lähti usein "vieraan sedän" kanssa ulos. Totta tämä oli, vaikka "setä" ei kovin vieras ollut, vaan vanhempieni perhetuttu, teatterimies ja hän vei aina Helsingissä ollessaan äitini teatteriin (isän luvalla). Kun juttu ei sitten niin jännittävä kavereitteni keskuudessa ollutkaan, niin utelu ja ihmettely laantui nopeasti. Mutta vankilassa käyntini pysyi puheenaiheena paljon pitempään.