2. huhtikuuta 2013

HUHTIKUUN TOISENA

Lopetin Sinuhen lukemisen ääneen puolisolle.Eilen oli mukanani Matti Aron (1906-1991) Suomalaisen teatterin vaiheita.Luin sitä ääneen.Oli minulla myös ihan itseäni varten Axel Munthen The Story of San Michele.Puolison herättyä kysyin,muistaako kuka oli Axel Munthe (1857-1949)? Mietti hetken ja vastasi "lääkäri".Sydämeni hypähti riemusta ja pläjäytin hänen poskelleen suukon.Näin pienistä voi ilo nousta pintaan.Kun ottaa olosuhteet huomioon,aivotoiminnaltaan muuttuneen ihmisen,on oppinut ottamaan tervetulleina pienetkin osoitukset "normaalista" elämästä vastaan.Miehelläni oli muutenkin hyvä päivä verrattuna moneen edelliseen.Hänet oli käytetty suihkussakin,aamiainen sekä lounas oli maistunut.Voileivän oli syönyt itse,mutta ruuan kanssa oli hoitaja auttanut.En jäänyt päivälliseen asti.

Olin hiljattain jälleen kerran kuunnellut äänikirjana Bengt Jangfeldtin kirjan Axel Munthe: tie Caprin huvilalle ja nyt tahdon jatkoksi lukea myös jo aiemmin luetun Munthen itsensä kirjoittaman tarinan Huvilasta.Leena Lumi kirjoitti Jangfeldtin kirjasta hienon analyysin blogissaan 25.2.2011(löytyy kun klikkaa Axel Munthe).Jos Axel Munthe kiinnostaa ja viehättää,kannattaa blogi lukea.Minua kiinnosti.Koskaan en ole eteläisessä Italiassa käynyt,jotta Caprin Huvila jäänyt näkemättä.Se on nykyisin turistinähtävyytenä,museona.

Vuosiin en ole enää joutunut aprillipilan kohteeksi.Joskus lankesin reilustikin loveen ja se nolotti jos naurattikin.Ystäväni A oli mato keksimään narrauksia kuin myös jo edesmennyt pikkuserkkuni K.Nyt,kuten sanoin,on hiljaista näissä asioissa.Jotkut lehdet ja netti eivät ole luopuneet huijauksista ja onkin hyvä,että perinnettä pidetään yllä.Sopii tänne jäyhään pohjolaankin mollikansaa aprillaamaan,jos vaikka avautuisi naurusuu.Eikä mikään estä muulloin nauramasta,hymyilemästä.Nyt on syy:

Jo vuosia sitten lauloi Einari Vuorela runossaan Kevät tulee...

Kevät tulee! Huhtikuun airut ajaa,
Tohisee tornissa tuulet,
ikkunaan painuvat keväthämärän härmäiset huulet, 
kuuvalo kultaa majaa.

Kevät tulee! Repelee,rouskuttaa routaa,
riuhtovi rintoja hangen,
myrskynä myristen  korpia kiertää
ja tulvain tuhona soutaa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti