PÄIVÄ EHTINYT JO EHTOOLLE

Jee,jee,ilta tullut on.Eikä yhtään helle piinaa.Olimme pihalla mukavasti ja minä siivosin kukista kuivuneet pois.On se taas niin siistiä että.Oulussa on ukkostanut ja Esteri päästellyt kadut täyteen.Täälläkin hiukan ripeksi.Jäi siihen.Sen verran holotnampaa,että suljin keittiön isot ikkunat ja partsillakin oli päivällä vain yksi lasi auki.Mutta muualla kuulemma hellettä pukkaa.Suomessakin.

Keksin että menemme syömään Lehtovaaraan.Se on semmoinen paikka,jossa kävin jo pikkutyttönä vanhempien kanssa.Myöhemmin joidenkin muiden ja sitten oman puolison ja vanhempien kanssa ja sitten taas puolison kun asuimme naapuritalossa.Nyt terassilla on lasit,mutta menneinä aikoina tila oli avoin.Vain aita erotti jalkakäytävästä.Viipuristahan Lehtovaara on lähtöisin,jonne se perustettiin 1916.Sieltä sitten pantiin pystyyn Helsinkiin ja vielä nykyiselle paikalleen 1940.Kun olemme olleet siellä syömässä, sitten kerron,Mutta pitää kertoa korrektisti,ettei käy niin kuin sille asiakkaalle,joka pani reklamaatiota  saatuaan huonoa kohtelua vuonna 2005.Kirjoitti vielä nettiinkin ja ravintola suuttui vimmatusti.Ja tuli asiakkaan maksettavaksi ravintolalle  kipurahojakin.No,minä en ole siellä milloinkaan saanut sen enempää huonoa ruokaa kuin kohteluakaan.Tämän tässä ja nyt tunnustan.Palaan asiaan.

Blogeissa kirjoitellaan pedikyyri- ja manikyyrikäynneistä.Olen jo vuosia ajatellut uhrata tämmöiseen tuuraajapäiväni,mutta on vain jäänyt.Kun olin nuorempi,kävin useinkin itseäni hoidattamassa.Minulla oli myös äiti,joka retuutti tytärtään kylpylöissä ja kaikenlaisissa hoitopaikoissa.Olen saanut savihoitoa ja istunut jääkylmässä kylvyssä sinkkiammeessa,höyrykaapissa ja minua on puhdistettu sisältäpäin paastolla,joka oli hoidoista kaikkein kamalin.Meitä oli Messeniuksenkadulla  iso lapsijoukko ja minä olin ainoa,joka kävi kylpylöissä.Äidistä tuli aina näitten reissujen jälkeen kaunis ja freesi,mutta minä pysyin samannäköisenä.

Joskus kyllä kaipaan näitä äitini juttuja. Olihan se kivaa päästä mukaan,kun lähdettiin esimerkiksi ostoksille Tukholmaan.Ja se tarkoitti tosiaankin ostamista.Yleensä me lennettiin,että saatiin katkaravut syötävässä kunnossa kotiin.Niitä ei Suomesta silloin vielä saanut.Me kävimme NK:ssa ja äiti nautti ostoksilla olosta.Stockmann Helsingissä oli  kovin vaatimaton verrattuna NK:n eleganttiin loistoon.Se oli kuin toinen maailma jollain toisella planeetalla.Olin jo siinä iässä,että osasin minäkin ihastella,vaikka päivän mittaiset ostamiset väsyttivätkin.Konditorioissa ravitsimme välillä itseämme paakkelseilla.Isä soitteli  hotelliin ja kyseli vointiamme.Väitti ikävöivänsä meitä.Nämä Tukholman matkat olivat aina äidin ja mun juttu.Niitä muistellessa tulee hyvin herkkä ja hiukan haikea olo.Huomenna,äitini syntymäpäivänä,lähetän hänelle tervehdyksen pilven reunalle.

JULISTAN OLYMPIALAISET ALETUKSI

Jaahas,nyt ne on sitten avattu ja juhlallisiksi todettu.Vuoden 2012 olympialaiset Lontoo-nimisessä kaupungissa.Olin asettautunut katsomaan,mutta en jaksanutkaan kuin hiukan yli puoleen yöhön.Nopeatempoista Ison-Britannian historiaa,musiikkia,esiintyjiä ja paljon lapsia,valoja ja mitä kaikkea tämmöiseen suureen avajaisspektaakkeliin saadaan elegantisti mahdutettua.Kuningattaren saapumisen näin.Hän tuli kyllä autolla ja tyylillä,eikä suinkaan laskuvarjon varassa taivaalta James Bondin saattelemana,kuten vitsisketsi näytti.Kuka tykkäsi,kuka ei.Minä en.No,nyt ne ovat avatut ja sitten se onkin silkkaa urheilua tästä etiäpäin,jossa kuulemma pääasia ei ole voittaminen,vaan osallistuminen.Vai mitenkä se meni?

Mentiin eilen olemaan pitkästi ulkona.Kökötettiin melkein kaksi tuntia tyrnin alla varjossa rannalla.Nurmikko täynnä auringon palvojia.Yleensä uimapukusillaan kuin uimarannalla ikään.Veneliikenne tiuhaa,eikä kaikki veneissä olijat olleet viitsineet sonnustautua pelastusliiveihin.Ei suomalainen.Ei mulle mitään satu,sattuu muille.Ja osaanhan mä uida.Se on niin kuumakin ja ennen kaikkea epämukava ja ruma.Js sitäpaitti veneessä pitää seistä,miltä se näyttää,jos mulla on liivi.Lopetin tämän asian miettimisen ja paneuduin näkemääni merimaisemaan ilman ihmisiä ja veneitä.On se niin kaunista näin kesällä.Kaikki.

Lounas oli sitten hiukan myöhässä,mutta ei senkään tarkka aika meillä ole kirkossa kuulutettu.Kolmen kieppeillä sain vasta pihvit valmiiksi,salaatin väsätyksi ja Siiklit keitetyksi.Puolison verensokeri noussut,jotta nyt tyssäsi aterialla Lehtikuohun juominen,mansikoiden syöminen ja pullan haukkailu aamukahvilla.Onhan hän sentään kakkostyypin diabeetikko.Ja minä saan syyt,jos arvo on liian korkea.Tänään taas ulos,ellei hellettä ole liikaa.Eilen jo puolisolla lämmin teetti tukalan olon.Eikä juo "kun ei janota". Avasin isotkin ikkunat keittiössä sepposen selälleen,tuulettimet  vatkaavat ilmaa ja parvekkeella sälekaihtimet heiluvat vapaina ilman lasien antamaa suojaa.Tulisi nyt se luvattu raju ukkonen ja toisi mukanaan viilentävän sateen.Tämmöistä jokseenkin hillittyä (verrattuna luonnonmullistuksiin muualla) näytelmää on mukava kuivana ja turvassa katsella.Mökillä pelkäsin.Siellä kun jyrähti,niin paikat tärähti ja mökin alla oleva kallio vavahti.

Vanha kunnon herra Goethe on sanonut "Luonto on ainoa kirja,joka jokaisella sivullaan tarjoaa suurta sisältöä".

YLLIN KYLLIN MANSIKOITA

Joku sanoo mansikoiden olevan parhaimpia aivan sinällään syötyinä.Näin on,jos ei ole niitä  niin paljon syönyt kuin meidän huushollissa.Nyt ovat sitten romanovinmansikat ja minttumansikat vuorossa ja ehdottomasti favoriittini on jälkimmäiset.Olen nauttinut vahvan mintun kanssa sekä piparmintun.Tavallinen minttu liian kevyen makuista tähän tarkoitukseen.Ja näytille pano kivan näköistä,vihreää tuoretta silputtua minttua ja punaisia marjoja.Kastikkeena vaniljatangon ja mintunoksien kanssa keitetty sokerivesi.Njam.Jos tahtoo kermavaahtoa,siitä vaan tai pari pientä palloa vaniljajäätelöä,sekin käy.Voi näitä kesäisiä herkutteluhetkiä!

Se on sitten pelkkää olympialaista tästä eteenpäin.C jo suri,että ei voi televisiota avata.Mutta ei kai niitä sentään joka kanavalla ole tuutin täydeltä.Minun suunnitelmissani on yleisurheilun katseleminen,mutta en suinkaan aio elämääni sen mukaan järjestää.Muinoin kun semmoinen sarja kuin Payton Place pyöri Suomessa vuositolkulla ja tv oli jokseenkin nuori viihdyke tässä maassa,niin ihmiset todellakin organisoivat olemisensa tämän sarjan mukaan.Ei visiittejä,ei harrastuksia niinä iltoina,kun paneuduttiin  pikkukaupungin menoon ja meininkiin,ihmiselon kiemuroihin,riitoihin ja rakkauksiin. Jaksoja tehtiin kaikkiaan 514 kappaletta,jotta katsomista oli. Suomalaiset saivat nauttiakseen sarjan joskus 1960-1970-luvuilla.Istuttiin sohvan nurkassa ja vahvasti samastuttiin roolihenkilöiden sieluun ja sydämeen.Payton Placettomina ehtoina,kun ehdittiin sosiaalisen elämän pyörteisiin,keskusteluaiheena ainakin naisväellä oli Uuden Englannin kaupungin ihmisten edesottamukset.

Monelta työtätekevältä taitaa päättyä loma.Luvattiin lopultakin lämmintä kesäsäätä.Minä en helteestä nauti.Tulee voimaton olo ja tuntuu että aivot sulavat.Kuitenkin on tätä arkea pyöritettävä ilmoista huolimatta.Ei voi heittäytyä viileitten lakanoitten väliin ja antaa tuulettimen surinan tuudittaa päiväuneen.No,aina kun keljuttaa,mietin niitä olosuhteita,jotka vallitsevat etelämpänä, kuinka sydänsairaat ja ikäihmiset selviytyvät 40-50 asteen kuumuudessa.Eivätkä kaikki selviydykään.Ei voi pulahtaa vilpoiseen veteen omassa rannassa,ei ole ilmastointia tai edes tuuletinta kotona,juomavesikin säännöstelyssä.Eilen istuessani kahvilan pöydän ääressä,naapuripöydässä keskusteltiin juuri veden säännöstelystä.Eräs mies oli sitä mieltä,että muun maailman kituva vesitilanne ei miksikään muutu,jos suomalaiset säästävät omaa vettään.Edessäni oli lasillinen kylmää kirkasta vettä.Kippasin sen surutta kurkkuuni ja lähdin pois. Menin ostamaan pari litraa mansikoita.

ASIA PARANEE NAURAMALLA

Nyt naurattaa.Sillä lailla vähän ylpiästi ja ylen tyytyväisesti.Kaupungilta tultuani sain kuulla tämänpäiväisen tuuraajarouvan olevan jo äiti-ihminen ja taatusti aikuinen nainen.Luulin semmoiseksi tytteliksi,kun tytöltä näyttää.Sitten tahtoi tietää,minkä ikäistä omaishoitajaa tässä nyt on tuurattu.Minä koukkuun kiinni ja kysymään,mitä rouvatuuraaja arvelee.Katseli tutkivasti ja tiputti viisitoista vuotta oikeasta iästäni.Harvoin olen lennähtää istualleni,mutta nyt olin.Päästin ihan oikean tyttömäisen kikatuksen,joka tietysti edesauttoi huimasti nuoremmaksi luulemista.En millään meinannut hänen arviotaan muuttaa,mutta pakkohan se oli tai ei ollut,mutta tahdoin ehdottomasti nähdä ja kuulla hänen reaktionsa.Tämmöinen on,kuulkaas,nainen! Terveisiä vaan Mymskälle,joka saa alvariinsa kuulla olevansa nuori tyttö ja nyt kun on vielä ne uudet kynnetkin.Onneksi olkoon! Varmasti olemme molemmat yhtä onnellisia ja hyvillämme.

Otti koville tämänpäiväinen vapailu.Jalkoihin.Tyhmyyttäni en tiennyt,että nelosta korvaava bussi ajaa Kauppatorille ja siitä olisi saanut jatkoon nelosen.Ihmettelin lampsiessani torin kulmalta Stockmannille näitä kaupungin järjestelyjä ja katajanokkalaisten kaltoin kohtelua.Kiskotyöt panneet liikenteen uusiksi näiltä osin.Jostain syystä menin Aleksin puolelta tavarataloon ja äkkäsin pysäkillä nelosen.No tietysti! Sehän ajaa Kauppatorille ja sieltä saa bussin Skattalle ja totta kai päinvastoinkin.Ei vaan tullut ymmärrettyä aikaisemmin.Jalat soosina asioin osastoilla ja kävin kaksi kertaa kahvilassa lepuuttamassa itseäni.Mutta nainenhan ei olisi nainen,jos näyttäisi tuskaista ilmettä ja liian korkeiden korkojen aikaansaamaa kidutusta.Ehei.Reippaasti vaan hymyssä suin eteenpäin.

Olisin ostanut lohdukkeeksi uuden laukun,mutta ei ollut sopivaa.Pitää olla semmoinen elegantti ja yksinkertainen,mutta kalliilta näyttävä tai sitten oikeasti kallis,eikä mitään helyjä tai heloja tai muita krumeluureja.Niin ja nahkaa.No,onhan niitä muitakin laukkukauppoja tässä kaupungissa,kun oikein ajattelen.Ei aina tarvitse kaikkea ostaa lähikaupasta.Tässä kohdin taas tulee mielen Äijä-bloginkirjoittaja,joka organisoi kenkäkaupassa käynnit nopeasti ja suunnitellusti välttäen turhia monia sovituksia.Oliko se puolitoista minuuttia,niin uudet kengät olivat valitut ja ostetut? Mikään ei voita etukäteisvalmistumista asialle.Mutta noin naisen näkövinkkelistä,voikohan sitä kutsua edes shoppailuksi,kun juuri kaikki nautinto,mikä tähän toimenpiteeseen kuuluu,on minimoitu ja melkein poissuljettu? Naisen pitää altistua voimakkaasti ostoajatukselle tai vain ajatukselle,joka voi ehkä mahdollistaa ostamisen.Siihen kuuluu kenkien hypistely,sovittaminen,hylkääminen,miettiminen yhteenkuuluvuutta asujen kanssa,kaikinpuolinen tutkiskelu kaikissa hyllyissä ja sitten tämän jälkeen ehkä ostoajatus,joka saattaa johtaa lopulliseen valintaan ja maksamiseen,mutta pitää olla vaihto-oikeus.TÄMÄ on shoppailua!

MONA LISAN LUUT JA VÄHÄN MUUTA

Voisin tietysti kirjoittaa lukemastani tiedosta,että Firenzessä kaivetaan Mona Lisaa haudastaan.Tiedemiehet luulevat luurangon kuuluvan kuuluisan taulun mallille.Siis luulevat.Tutkimukset vielä kesken.Mutta tästä en kirjoita.

Mutta sen sijaan kerron tavanneeni eilen A:n Stockmannilla.Sattumalta. A on hammaslääkäri.Eläkkeellä jo vuosikaudet.Minun entiseni,joka siihen aikaan tunsi suuni sen viimeistäkin poskihammasta myöten.Edellisen kerran sattumoisin tapasimme muutama vuosi sitten ja paikkakin oli sama tavaratalo.Nyt olin puolison kanssa Herkussa ja joku tökki minua kylkeen ostoskärryllä.Luulin vahingoksi.Uusi tönäisy.Hän kutsui nimeltä. No ja valkenihan se että itse A siinä.Kun vuosikymmenet käy suutaan aukomassa samalle hammaslääkärille,syvenee suhde väkisinkin jonkunlaiseksi ystävyyssuhteeksi.Niin kävi aikoinaan tässäkin.Niinpä meillä riitti Herkussa juttua pitkästikin.Mutta kun aika usein pruukaa olemaan kortilla,piti erota ja toivotella hyvät kesän jatkot,kuten asiaan kuuluu.Ehkä vielä tapaamme,kun puhutaan että ei kahta ilman kolmatta.Ja silloin mennään kyllä kahville.On niin "hauska tappa vanha tuttu".

Painajainen piinasi minua viime yönä.Ihan heräsin ja tyyny oli niin pahasti rutussa,että oli pannut päänsäryn alulle.Muistin unen.Koski kukkiani pihalla.Katselin ikkunasta unessa ulos ja kaikki kukkalaatikkoni oli viety.Tai oikeammin niitä oltiin juuri viemässä.Kysyin syytä moiseen omavaltaisuuteen.Siirretään parempaan paikkaan,kuului vastaus.Siitä paikasta kirmasin alas muutaman jätesäkin kanssa ja keräsin kaikki pelargoniat ja margaretat,sulloin säkkeihin ja ilmoitin,että nyt saa laatikot viedä minne ikinä halutaan.Tähän unen kohtaan sitten heräsin.Mitä sanoisikaan Freud? Että istutukseni ovat minulle pakkomielle ja luonteeni ikävä?

Ravustus on alkanut.Rapinaa pahvilaatikoissa,tillinkukinnot tuoksuvat,vesikattila kuumenemaan,juhlat alkakoot.Meilläkin joskus.Muistorikkaita hetkiä.Ystäviä ja iloa.Nyt ei edes turkkilaisia pakkasesta.Puolison kädet eivät enää taivu ravunsyömisen koukeroihin.Mutta tilli toki meillä tuoksuu uusien Siiklien päällä.Suoraan torilta.

ESTERI TAAS KYLÄSSÄ

Keskiviikkona Jaakko heittää kylmän kiven. Pitäisi ilmat viilentyä ja siirrymme syyskesään.Näin se menee.Meillä ex-golfklubillamme oli eräs Jaakko.Kerran heinäkuun 25 päivänä panin klubin pöydälle kiven ja Jaakko sen sitten viskasi lampeen.Keräännyimme seremoniaa katsomaan.Sitä en muista,muuttuivatko ilmat vai vieläkö lämmintä piteli.Mutta Jaakon ja kiven muistan.Jaakosta tuli merenkävijä.Golfmailat vaihtuivat purjeisiin.

Vein tänään puolison lääkäriin.Kotidiagnoosi: makuuhaava eli viralliselta nimeltään haavapainauma otti ja tulehtui.Näytti muutenkin mielestäni pahalta ja niin mentiin.Diagnoosini oli osunut nappiin ja nyt kymmenen päivää antibioottikuurilla.Sitten katsotaan,onko paikallaan vielä lääkärissäkäynti.Lääkäri oli vieras,kun "oma" oli lomalla ja haavahoitajakin jossain kesän vietossa.Tämmöistä on heinäkuussa.Hiljaista oli potilaspuolellakin. Pari yskijää hakemassa kesäflunssaan lääkitystä meidän lisäksemme.Postiluukusta oli postimies (liekö ihan kahdesti soittanutkin) tipauttanut kortin Dublinista.Tuli taas muistot mieleen,kun siellä minäkin kerran olen pasteeraillut.On sadellut,lukee kortissa.Missäpä ei?

Helsingissä myös sataa.Minua ei säät haittaa,sataa taikka paistaa.En matkoillakaan ole suuremmin surrut,jos eivät ole mieleisiäni olleet.Matka on aina matka kuitenkin.Esteri usein saa suomalaisturistin otsaan ryppyjä,kun rantaloma menee poskelleen.Meillä ei tätä harmia ole koskaan ollut,kun rantalomia emme ole viettäneet.Puoliso kyllä uinut Välimeressä ja vain siksi,että voi sanoa uineensa siellä.Hotellimmekaan eivät ole rannalla olleet paitsi Hammerfestissä.Keskellä kaupunkia ja rakennettu vesirajaan kiinni ja se vesiraja kuului Jäämereen.

Rantalomat eivät ole olleet eivätkä ole heiniäni.Eräs ystäväni saa nyt parannella ihosyöpäänsä,kun on nuoresta tytöstä lähtien maannut ruskettumassa.Leikkauksia,ihonsiirtoja,lääkitystä ja ehdotonta auringonoton kieltoa.Nyt mennään kadun varjoisammalla puolella ison kertoinluvun omaavilla voiteilla peitettynä.No,tänään ei näillä kulmilla aurinkoa oteta ja minä pääsen kastelemishommasta.Se on yksi niitä sateen hyviä puolia.Kunhan pysyttelee aisoissa.

LEENAN PÄIVÄNÄ

Monialataiteilija runoudesta ja proosasta kuvaamataiteisiin William Blake (1757-1827) on sanonut Taivaan ja Helvetin avioliitossaan "Pienen kukan luominen on vuosituhansien työ".Tätä ihmettä käyn jälleen tänään tutkailemaan siistiessäni pelargonia- ja margaretaistutuksia.Kastelua hellän huolenpidon lisäksi tuskin tarvinnee.Eilen satoi.

Toinenkin ihastuksen kohde tänään,kun illalla Teemalla  Jacques Tatin Lystikäs kirjeenkantaja,joka ei varmastikaan   amerikkalaisen kollegansa tapaan soita aina kahdesti.Tykkään Tatista ,kunhan katselua on sopivan harvakseen.Tämäkin leffa ennen nähty,mutta aina on ennen huomaamattomia pieniä nyansseja,jotka saavat hymyn huulille.Elokuvia on tullut katseltua,nyt kun on kanavia joista valita.Jopa Tom ja Jerry piipahtavat kuvaruudussa vanhoista kunnon länkkäreistä puhumattakaan.Nyt aamuvarhaisella paukutteli pyssyllään itse Robert Taylor kuuluisana vasurina elokuvassa Billy the Kid. Sama mies kulutti minulla sekä monella muullakin naisella pakettikaupalla paperinenäliinoja Sumujen sillassa aikoinaan.

Sisäpäivä eilen.Tänään pitää ottaa takaisin.Poutasää kutsuu,kunhan tästä päästään päivää pitemmälle.Puoliso vielä vanhojen kalajuttujen kanssa vuoteessa tosin aamukahvin nauttineena.Paahtoleivän lisäksi palanen viipurinrinkeliä  Leipomo Papusen reseptin mukaan tehty. Muutoinhan rinkeli juontuu jostain aikojen takaa ennen 1500-lukua,kun pullantekijöinä olivat Viipurin fransiskaaniluostarin munkit. Uudempana aikana uunit pysyivät kuumina ja keittiöt pullantuoksuisina kun Vaittinen ja Löppönen Viipurissa ryhtyivät leipureiksi.Kerrotaan myös Pietari Brahen ja Aleksanteri III:n tilanneen rinkelit Viipurista.Minä ostan Salme ja Tapani Papusen rinkelin ja tämä 300g:n leivonnainen on paistettu Lappeenrannassa.

Minulla on ollut Leena-niminen luokkatoveri.Siispä hyvää Leenan-päivää.Ja sunnuntaita.

KRUISAILUA HELSINGIN VESILLÄ

Saarten välissä eilen tyyntä,mutta ulapammalla jo merenkäyntiä,joka keikutti Doris II:sta jonkun verran.Pohjoisen ihmisenä ja melkein niin ollen viikinkiverta suonissani kestin aaltoilun kuin mies konsanaan.Aurinkoa piisasi taivaan täydeltä ja mieli oli hyvä ja kiitollinen laivan miehistölle,joka avitti pyörätuolin matkustajineen laivan ravintolapuolelle.

Hepi nautti merilounaspöydän antimia palvellen itse itseään.Me kaksi  kallistuimme classic menun puoleen,että tulen arjesta poikkeavasti passatuksi.Paljon kalaa ja sitä näytti myös ystävämme Hepi keräävän lautaselleen.Automaattiääni kertoi suomeksi ja englanniksi ohi vilahtavien saarten historiaa,nykyasukkaiden lukumäärät ja maanomistajat.Hepillä ja minulla riitti juttua,jota illalla herra puolisoni yllättäen kommentoi "Hepi puhui melkein koko ajan". Tämmöinen spontaanisesti sanottu kokonainen lause mieheltä,joka ei yleensä puhu,kuulosti korviini odottamattoman mukavalta.Niin mukavalta että otin ja pussasin häntä poskelle.

Maisemat jäivät kaiken jutustelun lomassa hiukan taka-alalle,vaikka syrjäsilmällä havaitsimmekin ohittaneemme Suomenlinnan vallit ja hivuttautuneemme Vallisaaren ja Santahaminan välisestä salmesta Villinkiä kohti.Villingin rannoilla komeita huviloita,laitureissa muhkeita veneitä edetessämme kokka kohisten Jollaksen ja Laajasalon ohitse kohti Korkeasaaren rantoja.Jos leijonat karjuivat tervehdyksensä merellä kulkijoille,ei se Doriksen uumeniin kuulunut.Hepi muualta Helsinkiin aikoinaan muuttaneena ei tiennyt sitä,että Helsingin eläintarhaa suunniteltiin Töölönlahden rantaan ennen Korkeasaarta.Sitä ei sinne tullut,mutta nimi jäi,Eläintarha.Pyörähdimme ikäänkuin kunniakierroksen Katajanokan edustalla,josta sitten jo Doris suuntasi kohti Kauppatoria.Ja me olimme päättäneet ateriamme.Miehistön avustamana pääsimme laivasta pyörätuolinemme helposti ulos.Halasin Hepiä ja kiitin seurasta.Illalla vielä soittelimme.

Näin me vietimme aurinkoisen hetken tämän kaupungin yli kolmesta sadasta saaresta muutaman kohdalla,niiden edessä ja takana.Kerrotaan viikinkien tehneen retkiä tännekin päin,joista käynneistä on/on ollut muistoja kivisinä hautaröykkiöinä ainakin Santahaminassa. Santahaminaan on kaavailtu koko Helsinkiä aikoinaan joskus 1500-1600-luvuilla.Kun me eilen läpäisimme Hevossalmen ja kääntösilta oli kohteliaasti käännettynä Doriksen tieltä,ei kai kenellekään tullut mieleen ne muinaiset Isonvihan sotaisat ajat,kun venäläiset tulittivat näiltä vesiltä Helsinkiä.Jätimme taaksemme kauniin saariston ja aalloilla ilakoivan auringonkilon.Kiinnityimme ihmisiä täynnä olevan Kauppatorin kaijaan ja torilla tuoksuivat mansikat.

IRLANNISTA HÄRMÄÄN

Puoliso pitää ja on aina pitänyt matkakirjoista ja niihin verrattavista.Nyt tilasin hänelle äänikirjana Hanna Tuurin tänä vuonna ilmestyneen "Tuulen maa".Kertoo Irlannista.Siellähän minäkin puolison kanssa aikana,joka oli kauan ennen tämän hetken pankkikriisejä ja muita kriisejä.Irlanti oli silloin leppoisa maa (on Hanna Tuurin mukaan vieläkin), muitten maitten melskeestä kaukana omissa oloissaan elävä.  Samoissa Mayon maakunnan maisemissa olimme,joista Tuuri kirjassaan taitavasti tarinoi.Amman lukuhetki-blogissa kehuttiin Tuurin aikaisempia kirjoja,eikä huonoa kritiikkiä tämäkään sumujen saaresta kertova teos saanut.Aloin sitä illalla kuunnella.Muistot palautuivat mieleen.Leppeää tekstiä.Tuo kylän raitit lähelle ihmisineen ja tapahtumineen.Hanna Tuuri asuu nykyisin siellä,missä me vain kävimme.Kuukauden tosin olimme ja saimme tuta  Atlantin tuulia ihollamme kuten Tuulen maan kirjoittaja tänään irlantilaisessa kotikylässään.

Eilisestä tuuraajapäivästä sen verran,että aamuaika sopii minulle paremmin.Tuntui hullulta lähteä iltapäivällä kotoa.En saanut edes aikaa kulumaan,vaan olin  päästämässä tuuraajarouvaa parin tunnin kuluttua pois.Mutta kahvilla kävin.Katselin mennessä nelosen ikkunasta Senaatintorin turistijoukkoja.Tuli mieleen Venetsian Pyhän Markuksen aukio,joka on kaupungin must-paikka ja jonne  kaikki pakkautuvat.

Helsinki ei ole enää entisensä.Ulkomaalaisia asumassa ja käymässä.Koko katukuva muuttunut värikkäämmäksi ja vilkkaammaksi.Kansainvälistynyt niin,että isävainaani hämmästyisi.Kun hänen elämässään tämän kaupungin ulkomaalaiset olivat Helsingin olympialaisten ajalta.Niiden päätyttyä kaikki oli kuin ennen.Tätä tuttua rauhallista Härmän elämää.Passipoliisit kaduilla,liikennettä ohjattiin risteyksien pöntöistä,kaupat suljettiin viideltä ja lapsia kasvatettiin kurissa ja nuhteessa. Kansainvälisyyttä jäi osoittamaan 1952 Suomeen rantautunut coca cola. Nykyisin saamme juoda kaikista maailmankolkista tuotuja juomia.Ruokatavarakaupoissa on 30 asteen leveyspiirin eteläiseltä puolelta tuotettua lihaa,pikkuleivät lennätetty USAsta,meillä talvella ostettavat mansikat kypsyneet Espanjan auringon alla.Näinhän se on,Eskoseni,vai mitä?

Mistä olen pahoillani,niin on se,että kansainvälistymme niin hurjaa vauhtia,että oma kulttuuri häviää.Jokunen perinnekylä jonkun maantien laidassa kertoo menneisyydestämme ja näemme perhekuvastossa haalistuneen valokuvan suvun kantamummusta mämmin teossa.Mämmin alkuperäinen nautintatarkoitus alkaa hiipua,sillä nyt  Suomessa saa aasialaisvaikutteisen gourmetaterian päätteeksi  mämmi-suklaamoussea.

KESÄSATEESSA

Lähdettiin torille.Mikä siunattu rauha kävellä.Syy tähän: satoi.Ihmiset ovat sokerista,mutta emme me.Perunakauppiaskin kehui torin väljyyttä.Ostin pikkukapan Siiklejä ja tillinipun.Sitten menimme marjapuolelle.Mansikoita,vadelmia ja mustikoita.Kaikki kotimaisia.Kukkiakin toin kojusta Mantan kupeella.Hallissa samoin hyvää tilaa muutamia turistijoukkioita paitsi.No,kauppiaiden kannalta ei torilla eikä hallissa niin mukavaa kuin minun kannalta.Nyt sadekaavut roikkuvat jo kuivumassa.Aurinko näyttäytyy parastaikaa ja tuuli mereltä päin on navakkaa.

Olen saanut uuden lukijan! Vallan on tässä kiitoksen paikka ja päälle niiaus.Kyllä se aina sykähdyttää huomatessaan oman  blogin olevan jollekulle ihmiselle lukemisen arvoinen.Tällä kertaa E-M:lle.Terveisiä vaan.

Soitin IHA-Linesiin ja varasin pöydän Hepille ja meille Dorikseen.Siihen kakkoseen,joka on uudempi.Halliin mennessämme varmistin turisteja matkaan houkuttelevalta virkailijalta,auttavatko pyörätuolilla kulkijan venhoon.Luvattiin ja oikein kapteenin suulla.Se on sitten puolitoista tuntia hyvää ruokaa ja kaunista saaristoa.Mymskä tietää,kun teki iltaristeilyn.Illalla tehdään pitempi kruisailu ja tuntia kauemminkin.

Eilen vähän harmitti vierailta mailta muuttaneen käyttämä Stockmannin lempinimi Stocka,jota pidän ehdottomasti vain staduilaisten sanavarastoon kuuluvana.Tänään ei harmita mikään,vaikka kuulinkin Majlis-naapurilta,että hänen lastensa tandempyörä on varastettu.Kaikki lasten vehkeet ovat lukitsemattomina pyörävajassa (lukittu) ja näin siinä sitten käy. Mikä on sun ja mikä on mun,ei aina ole niin selvää.Eivätkä kaikki vanhemmat vaivaudu eroa selittämään.Eikä kai kiinnosta sekään,vaikka oma lapsi retuuttaa kotiin vierasta pyörää.Joulupukki tuli vastaan ja antoi.

Huomenna tulee tuuraaja iltapäivällä.Ensimmäinen tämmöisen ajankohdan kokeilu.Muuta kivaa ei siinä luultavasti ole kuin se,että aamu ei ole niin kiireinen kuin jos tulisi yhdeksäksi.Silloin on nimittäin todella pantava tuulemaan.Herätys kuuden maissa,aamukahvi,aamusuihkut kummallekin,pukeutumiset,puolison parranajo,aamukahvitiskit pois,huushollin yleistarkastus ja sitten soikin ovikello.Joskus ihan minuuttipeliä.Mutta hyvä näin.

NYPPII

Hatuttaa! Se kun musta taksinkuljettaja sanoo kerrottuani osoitteen Pohjoisesplanadi 41, "Stockalleko". Sana särähtää muukalaisen suusta korviini,vaikka hän onkin laillinen maahanmuuttaja,virallisesti hyväksytty helsinkiläiseksi. Stadilaista hänestä ei saa tekemälläkään.Mahtaisiko osata,jos pyytäisin ajamaan Seuriksen sillan päähän? Tai Fredaa pitkin Tölikkään Bolliksen laidalle? Tai Hagiksen kautta Hämistä pitkin Kulmille ja siitä Valkkaan ja sitten Käbikseen ja eteenpäin landelle.Antaisin  erään frendini  osoitteen jossain Ogelin takana.Pyydän perillä venaamaan,kun käyn repimässä frendin bunkasta ylös.Sitten ajetaan takas baanalle ja Stadiin.Jäädään veke kumijalasta Hesarilla ja lähdetään dallaamaan.Olisiko suhari tarpeeksi haka tähän kaikkeen,jos tietää Stockankin?

Joskus on vaikeuksia näillä kaukaa etelästä muuttaneilla kuskeilla ajaa (käyvät taksinkuljettajakurssin ja keskustan kadut on tunnettava) suorinta reittiä "Stockan" edestä Katajanokalle,joka on hyvin lyhyt matka,ajallisesti reilusti vajaa kymmenen minuuttia riippuen tietysti liikenteellisistä syistä.Tällä viikolla eräänä päivänä matkaan suttaantui yli puoli tuntia,kun koko Helsinki vieraineen oli liikkeellä.Laivat purkivat matkustajia Skattalla.Oli busseja,virolaisia ja venäläisiä autoja,jalankulkijoita massoittain.Kaikki tungeksivat keskustassa hidastuttaen Espalla matkan tekoa.Olisin jo pyörätuolinkin lykkinyt huomattavasti lyhyemmässä ajassa.Olin jostain ihmeellisestä syystä kärsivällinen,enkä inahtanutkaan.Eikä se olisi auttanutkaan,sillä tämä kaaos ei ollut suinkaan virolaisen ja erittäin miellyttävän kuljettajan syy.Mitäs Helsingistä on tullut ulkomaalaisten turistien kiinnostuksen kohde. Mielenkiinto kasvaa vuosi vuodelta.

Olen kuunnellut Kyrön Miniän ja kirja piti kutinsa loppuun asti.Se on kuunneltava joskus uudestaan,vaikka äänikirjalainaamon sääntöjen mukaan,olisi jokainen levy hävitettävä sen kuunneltuaan.Ehkä tällä estetään kirjan kierrättäminen eli joutuminen vääriin käsiin.Pitäähän tavalliseenkin kirjastoon palauttaa kirja sen luettuaan.Aikaisemmin tämä tapa oli myös Celiassa,kun elettiin vielä kasettiaikaa.Aikamoista edestakaista lähettelyä.Sitten uusi aika ja kehitys cd-levyjen myötä teki lainaamisen helpommaksi,vaikka se ei enää varsinaista lainaamista olekaan.Ovat tapa ja säännöt nyt mitkä tahansa,niin olen erittäin kiitollinen,että Celia on olemassa näkövammaisia varten ja puoliso aikoinaan hyväksyttiin kirjaston jäseneksi.Tarvittiin tutkimuksia,testejä ja lopuksi lääkärintodistus vamman laadusta ja suuruudesta.Oli riittävä ja sitouduin Celiaan ja tein ensimmäisen tilauksen puolison nimissä puhelimitse.Nykyisin se hoituu tietokoneella."Kehitys on utopioiden toteuttamista". Oscar Wilde.

MINIÄN INNOITTAMANA

Pysyttelen nyt sitkeästi Tuomas Kyrön teksteissä.Aloin kuunnella hänen Miniäänsä.Ja nyt ei voi muuta kuin nöyrästi ihmetellä,mitenkä 38v mies pystyy ajattelemaan niin kahdeksankymppisen miehen aivoilla (Mielensäpahoittaja) kuin myös asettua miniäihmisen osaan.Kirjailijan täytyy samalla lailla ottaa kirjansa henkilöt haltuun kuin näyttelijän kunkin roolinsa.Sen 80v vanhan miehen vielä ymmärrän,mutta luulisi olevan  vaikeaa paneutua naisen osaan ja olla uskottava.Kirjailijalla täytyy olla "monijakoinen" persoona.Enkä tokikaan tarkoita minkäänlaista sairautta,vaan kykyä taitavasti sisäistyä kirjoittamiensa henkilöiden sieluun ja eritoten Miniässä naisen ajatusmaailmaan.Kyrö on perheellinen ja hänen on täytynyt tarkasti  seurata  puolisonsa reaktioita niin sanoissa kuin teoissa.Ehkä hän näin on ammentanut sitä tietoutta,mitä tarvitaan,kun nainen pannaan kirjaan.Olen alkupuolella vielä Miniässä,mutta uskon teoksen pysyvän loppuun asti koossa ja sinä lämminhenkisenä naisen näkökulmasta nähtynä romaanina,minkä se jo alullaan osoittaa.

Eilen meidän piti lähteä torille,mutta jälleen kerran suunnitelmat eivät tekojen kanssa osuneet yhteen.Jää maanantaihin.Tänään en suurin surminkaan Kauppatorin tungokseen lähde lykkimään.Mutta eilisen sisäpäivän jälkeen on tarkoitus ulkoilla.Sen verran kävin eilispäivänä pihalla,että noukin taas kuihtuneet kukat kukkamaistani.Pikkutyttö ohikulkeissaan kielsi minua kajoamasta "meidän kukkiin".Ja vielä pienempi tyttö eräänä iltana keräsi sylikaupalla margaretojani ennen kuin sain avattua parvekkeen lasin ja pantua tytön ruotuun ja eritoten hyvin kauaksi kukistani.Muistan omasta lapsuudestani,kuinka kotona vanhemmat kasvattivat lapsiaan,ettei saa edes koskea puistojen,pihojen tai puutarhojen istutuksiin.Tämän me kaikki Messeniuksenkadun penskat tiesimme ja tottelimme ja taatusti muistamme vieläkin.Ajat ja vanhemmat ovat muuttuneet.

Kyllä nyt on kanavia ruudussani.Istuin yöllä,kun olin herännyt puolison levottomuuteen,eikä uni enää tullut, olohuoneessa näpräilemässä kaukosäädintä.Jotain sukellusvene-elokuvaa seurasin tovin,mutta kun en saanut juonesta kiinni ja aluskin näytti vanhalta ja Rock Hudson nuorelta,painoin nappulasta uutta kuvaa.Aku ja Mikki venkoilivat seuraavaksi.Ei oikein kiinnostanut ja kun uudenuutukaista kynttä pukkaava isovarvas huomautti olemassaolostaan,yritin nukahtaa sohvalle.Ei onnistunut.Hienovaraista seksiä tuli painettuani taas säätimen nappulaa.Ilmeisesti monen öitten viihdykkeeksi ja tarpeeseen.Sitten kirkasvärinen nuorisoelokuva jostain 1950-1960-luvulta.Leveähelmaiset leningit tytöillä ja komea voogu pojilla otsalla.Tämä taas oli yhtä sekamelskaa,eikä nostattanut edes nostalgisia tunteita.Kuuntelin suraavaksi hetken keskustelua elokuvan tekemisestä ja tavasta,millä näyttelijä rooliinsa paneutuu ja jääkö se "päälle".Toimittajat ja kaikki muutkin aggressiiviset uteliaat saivat kuulla kunniansa tähtien suusta.Vaativat yksityiselämän pyhyyttä ja koskemattomuutta.Historiapuolella oli menossa leffa,jossa komeat kulissit ja oman aikansa vaatteet.Jotain kuninkaallisia menneiltä ajoilta.Luontokanava kertoi mitenkä yksi pieni elefantti marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin ja piti edellä kulkijan hännästä kiinni.Leijonat karjuivat ja hyeenat näyttivät häijyiltä.Niiden nauraessa päätin kokeilla nukkumista makuuhuoneessa,mutta varmemmaksi vakuudeksi otin keittiössä yhden nukahtamispillerin.

AVASIN KOTINI UUSILLE KANAVILLE

Tuli Sonerasta lasku.Tuli semmoinen,jossa on pantu maksettavaksi kaapelikortin ja muiden lisäksi mystinen TV 3.Ihmettelin.Sitten soitin.Kertoivat tämmöisen kanavan olevan Ruotsissa ja nyt se on minullakin nähtävänä.En ollut moista ostanut.Sanottiin sen ennen kuluneen pakettiini ja nyt pelmahtanut maksulliseksi.En tykännyt asiasta,enkä heidän tavastaan panna maksulliseksi ykskaks kysymättä asiakkaalta.Otatin TV kolmosen pois ja pari muutakin ja vaihdoin koko homman semmoiseen,missä on kanavia enemmältikin.Niitten kanssa vaan on oltava naimisissa kokonainen vuosi ennen kuin saa eron.

Asettauduin tv:n ääreen ihastelemaan kanavatulvaani.Ensin näkyi uudet sekä vanhat ja sitten ei näkynyt mitään.Tuumin,että kyllähän tämmöinen hieno kone asettautuu itse siihen malliin,että pääsen nauttimaan.Ei asettautunut.Vain ne tavalliset kaikille suodut lupansa maksaneille näkyivät.Soitin taas.Äkäisenä luin lakia,että kun otetaan vanhat pois,olisi pantava uutta sovittua tilalle.Pyysivät panemaan kanavanvalitsijan toimeen. Kanavanvalitsijan??? Aikaisemmin,kun ihmisten piti sählätä kanaviensa kanssa,oli pakko kutsua naapurista J-P hätiin. Alkoi nolottaa tämä naiseus ja siihen joskus,ainakin minulla teknisissä asioissa,kuuluva avuttomuus,eikä se ole uusavuttomuutta,kun ei olla ennenkään osattu.

Muistin ykskaks tietokone-eksperttini sanoneen,että kun ottaa seinästä irti,se saattaa panna sähkövehkeen tekemään ihmisen tahdon mukaan.Menin piuhamereeni television taakse ja aloin seurata mustaa johtoa,joka lähti televisiosta ja meni jonnekin piuhojen sekaan.Kopeloin käsipelillä lattianrajassa ja kun olin sitä mustaa pitkin kättäni vienyt,tulin seinälle,josta saa sähköä.Otin irti.En meinannut saada takaisin,koska samassa oli muitakin sähköä havittelevia johtoja.Lopulta sain reikään ja kas,ainakin tv toimi.Menin kuvapuolelle ja räpläsin kaukosäädintä ja jo tulvahti  näytille uusia kanavia.

Nolotti vähän se pauhaamiseni Soneraan,mutta sitten muistin,kuinka Soneran miehet aikoinaan ottivat lankapuhelimeni johdot irti kellarissa vaihtaessaan tietokoneita ja televisioita omaan yhtiöönsä talossa.Siinä meni kaksi viikkoa,kun Sonera ei uskonut lankapuhelimeni mykkyyden johtuvan mistään muusta kuin risaisesta puhelinkoneestani.Lopulta uskoivat ja keksivät,että pitää kutsua Elisan miehet korjaamaan heidän jälkiään ja sitten Elisa laskuttaa Soneraa.Tällä keinolla sain lankapuhelimeni takaisin.

Illalla eilen katselin uusia kanaviani ja Ison-Britannian ja USAn yhteistyönä tehtyä elokuvaa Loch Ness.No,siinähän tietysti oli kuin olikin ilmielävänä itse Hirviö.Niitä oli monta järvessä.Alkoi armoton kamppailu siitä onko oikein kertoa maailmalle löydöstä.Tiedemiehet havittelivat mainetta ja kunniaa.Paikkakuntalaiset tahtoivat pitää salaisuutensa.Hirviön nähneen tutkijan etiikka voitti,eikä maailma saanut todisteita Hirviön olemassaolosta Skotlannin ylämailla.Eikä saanut eräs ystävänikään,joka matkusti kerran oikein paikan päälle.Kukaan koko turistivenekunnasta Loch Nessin aalloilla ei nähnyt vilaustakaan Nessiestä.

IHASTUNEENA TUOMAS KYRÖÖN

Kun luin Äijäblogista Äijän maininnan Tuomas Kyrön kirjoista,otin ja tilasin puolisolle Kyrön kaksi kirjaa Celia-äänikirjalainaamosta.Toinen vuonna 2012 ilmestynyt "Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike" ja toinen  myös tänä vuonna ilmestynyt "Miniä".Periaatteessa en itse saisi kirjoja kuunnella,koska ovat tarkoitetut vain näkövammaisille ja muille lukemisesteisille,mutta kukapa meille tulee katsomaan ja tarkkailemaan.Enpä olisi uskonut minkämoiseen riemastuttavaan kuunteluhetkeen korvani panin.Hymy huulilla illalla vuoteessa kuuntelin Kyrön taidokasta ja lämminhenkistä paneutumista kahdeksankymppisen miehen ennenkokemattomaan ruuanlaittomaailmaan hänen jäätyään elämään kotiinsa yksin "kauha toisessa ja lihaliemikuutio toisessa kädessä". Miniän kuuntelen myöhemmin ja se taitaakin olla romaani,kun Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike koostuu jutelmista.On otettava selvää,onko Celian valikoimassa lisää Kyröä.Toivon saavani ainakin  kuunnella  vuonna 2010 julkaistun Mielensäpahoittajan (ilman kastiketta) myös.Niin että sydämellinen kiitos Äijälle!

En tiedä,millä lailla Kyrön huumori  vaikuttaa puolisoon.Vaikuttaako mitenkään.Hänen aivotyöskentelynsä kun ei enää ole valppaimmillaan eikä täysissä voimissaan.Tiedän,että entisessä ja terveessä elämässään,hän olisi yhtä riemastuneena vastaanottanut Kyrön tekstejä kuin minä nyt.Puoliso  luki paljon,kirjoitti itsekin,oli pari vuotta teatterikriitikkona,käänsi shakkikirjallisuutta suomeksi ja teki aina jouluksi perheelle ja joulua mukanamme viettäville vieraille hilpeän joulurunon sekä kirjoitti golfseuramme lehteen humoristista  kolumnia.Jollain lailla hänen tekstinsä muistuttivat hiukan Tuomas Kyrön tekstiä.Outoa mutta totta.

Meidän piti lähteä tänään kaupungille,mutta yö jälleen kerran muutti suunnitelmia ja kolmen aikaan aamuyöstä peruutin kuljetuksen.Huomenna uusi päivä.Eilen sentään istuimme pitkään rantaraitin varrella ruusupensaiden ollessa täydessä ja tuoksuvassa kukassa.Kalatiira tähyili lounastaan,mehiläinen surrasi pehmeästi ympärillä ja Korkeasaaressa oli kävelijöitä. Pari ökyvenettä suhahti ohi halkoen vettä kuin vihan vimmassa.  Kauempana sympatiaa herättävä pieni avovene,joka prutkutti perämoottorinsa voimalla hitaasti mutta varmasti eteenpäin.Poliisivene lähti suorittamaan tehtävää ja Doris II kuljetti lounasvieraita saaristoristeilylle.Sillä mekin aiomme ja Hepi on änkeytynyt mukaan.Mukavaa saada seuraa.

Peruutin myös tämänpäiväisen tuuraajan. Saan kokeiltavakseni ensi viikolla tuuraajan iltapäivätunteja.En ole koskaan oikein lämmennyt niille edes ajatuksena.Kaupungilla enemmän väkeä,pitemmät kassajonot,ratikat täynnä ja itse jonkunlaisena aamuihmisenä hiukan nuukahtaneena menossa mukana.Kerranhan voi aina kokeilla,eikö niin.

INHIMILLISYYS HUKASSA

Jyystän tässä samalla Sinuhen pullaa hiukan myöhässä olevan aamukahvini kanssa.Muki virolaista käsityötä.Ja olen vähän äkeissäni.Asiasta,joka ei sinällään hituistakaan minulle kuulu,mutta panee mietityttämään,missä on inhimillisyys höystettynä talonpoikaisjärjellä ja ymmärryksellä.Netti kertoi jo eilen,että joku diskolegenda oli matkalla jostain jonnekin irlantilaisen halpalentoyhtiö Ryanairin koneella.Hänen piti ottaa lääkkeensä,koska potee syöpää.Luottokortti ei koneessa toiminut,eikä tällä legendalla jo eläessään  ollut käteistä mukana.Vettä pillerin painikkeeksi ei lentoemotytteliltä herunut.Jatkosta en tiedä,ostiko joku kanssamatkustaja miesparalle vesipullon.Uskon niin.Lentoyhtiö oli kuulemma myöhemmin esittänyt tapahtuneesta anteeksipyynnön.

Olisikohan lentoemännän talous kaatunut,jos olisi vaikka itse kustantanut vesipullon sitä tarvitsevalle matkustajalle? Olisikohan hän voinut yhden pullon antaa omasta työhön kuuluvasta edustaan? Olisikohan hän jostain mielensä syöväreistä voinut kaivaa palan myötätuntoa ja ihmisystävällisyyttä esille ja leikkiä laupiasta edes hetken? Vaikka kysymyksessä on halpalentoyhtiö,niin kai henkilökunnalla on luvallista kohtuullisessa määrin osoittaa humaanisuutta.Vai onko? Ei Ryanair olisi konkurssiin yhden vesipullon takia mennyt,mutta yhtiön voi kaataa huono maine ja sitämyöten asiakaskato.

Olen kaksi kertaa lentänyt itse halpalennolla.Kerron jälkimmäisen kokemukseni ensin.Olin jonkun norjalaisyhtiön lennolla menossa Helsingistä Ouluun.Ei,ei se ollut  vesitaso Katajanokan etelärannan lentoasemalta vuonna 1920.Ne vehkeet olivat kotimaisen Aeron.No ei,ei liioin noustu Malmin kentältä 1936. Kyllä se oli tämä Helsinki-Vantaan vuonna 1952 valmistunut kenttä ja noin kolmisenkymmentä ajastaikaa sitten.Koneessa oli kaksi pilottia muutaman matkustajan lisäksi.Välilasku Tampereella.Kone vaappui,tärisi ja koikkelehti taivaalla pysyen kuitenkin ilmassa.Ohjaamon ja matkustamon välissä lepatti likainen rispaantunut kangasverhonkaistale,joka nousuissa,kaarteissa ja laskuissa heilui vimmatusti osuen ensimmäisen rivin matkustajiin.Määränpäähämme Ouluun (Oulunsalo) pääsimme ja silloin jo tunki pupu pöksyyn,koska olin samalla koneella lentävä takaisin Helsinkiin.No,itkuhan ei auta markkinoilla,tiedetään.Tämä norjalaisyhtiö oli ehkä ensimmäisiä laatuaan Suomessa ellei aivan ensimmäinen.Hinta murto-osa Finnairin hinnoista.

Se ensimmäinen kokemus oli lentäessäni Helsingistä Newcastleen.Kone niinikään norjalainen ja sen seinissä oli luodinreikiä,joiden olemassaoloa isäni ei koskaan uskonut.Ehkä kone oli ollut toisessa maailmansodassa joissakin tehtävissä ja urhoollisesti selvinnyt taistelun tiimmellyksistä.Ilma-alus ei enää ollut aivan voimissaan,mutta pysyi ilmassa sekin.Varsinaiseksi halpalennoksi nykyisen käsityksen mukaan sitä ei voi sanoa,sillä kone oli vuokrattu meitä kieliopiskelijoita varten.Pelätäkään ei ehtinyt.Edessä jännittävä kesä,asuminen poikien sisäoppilaitoksessa Durhamissa ja maa,jossa en silloin vielä ollut käynyt.Se oli myös maa,jossa minua ensimmäisen kerran kosittiin.Olisin päässyt Skotlantiin kanafarmarin pojan puolisoksi.Sinnikäs kaveri,kosi vielä kirjeissäkin.Samalla koneella syksyllä lensimme takaisin Helsinkiin.Luodinreijät olivat tallella.

LEIJONANKITOJA, LEHMISAVUA JA TUPAKANSAVUA

Ostin kimpun leijonankitoja ja nyt ne alkavat jo nuukahtaa.Isälläni oli tapana pelotella minua ollessani pikkutyttö puristamalla kukkaa sivuista niin,että se aukeni ammolleen kuin kita.Pidän leijonankidoista kuten monista muistakin kukista,joita lapsuuteni puutarhat ja pihat olivat tulvillaan.Ruiskukat viljavainiolla ihastuttivat,kun joskus Pohjanmaalla kuljeskelin pellon pientareella. Viljanvarret olivat nykyistä pitempiä ja ne todellakin tuulessa aaltoilivat.Mutta myös menivät helposti lakoon.

Talon,missä koululaisena kesääni joskus vietin,naapurissa asui Hely.Me pyöräilimme,keräsimme ahomansikoita heinään,elimme huoletonta tytönelämää.Joskus olimme mukana,kun lehmät haettiin lypsylle.Minullakin varpu kädessä,jolla näennäisesti karjaa paimensin.Ne tulivat hiukan toisiaan tönien  jonomuodostelmassa karjapihaan ja siitä navettaan kukin tarkasti omalle paikalleen.Joskus niitä lypsettiin vainiolla,jonne kannettiin ämpärit ja jakkarat.Käsihommaa se oli.Tänä päivänä helppoa lypsykoneen käyttöä.Myös hygienisempää. Kärpäsetkään eivät enää hyöri lämpimän maidon ympärillä näppärien lypsäjän käsien vedellessä utareista.Lehmisavuja ei sielläpäin käytetty.Muistaakseni en luonnossa ole niitä missään nähnytkään,ellen sitten ohiajaessani jossain Karjalan mailla.Niihin paremmasta tutustumisesta ovat pitäneet suomalaiset taiteilijat huolen maalauksissaan.

Eilistä sadetta katselin tyytyväisenä ikkunan läpi.Ei kukkamaan kastelua.Parvekkeella ei voi oikein istuksia.Kahdesta alemmasta kerroksesta tursuaa tupakanhajua ja -savua.Silloin on suljettava pihanpuoleiset ikkunat.Tupakoijat pitävät usein tämmöistä arkuutta liioteltuna.Eipä olekaan.Puolisohan poltti aikoinaan.Lopetti jo viitisentoista vuotta sitten.Sen jälkeen minulle alkoi tehdä haju ja savu pahaa siinä määrin,etten voi sietää.Alkaa yskittää.On poistuttava tupakoivan läheisyydestä.Tässä talossa ei muita tupakointirajoituksia ole kuin että huoneistoissa sisällä ei saa polttaa.Kuka sitäkin kontrolloi? Joskus keittiössä tiskipöydän läheisyydessä putkistoa pitkin tulee vahvakin tupakanhaju.

Luvattua ukkosmyräkkää ei  tullutkaan.Tälläkin hetkellä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ohjelmassa taitaa olla ulkoilua.Kyöräydymme rantaan ja jos tyrnin alla penkillä ei istu kukaan,suuntaan sinne itseni.Puolison panen veden ääreen,että kuulee aaltojen loiskeen.Aina hän huomaa Vispilän menossa Korkeasaareen tai sieltä tulossa.Kysyn myöhemmin,näkikö.Vastaa hymyillen että näki.Tämmöisiä pieniä ja vaatimattomia nyansseja meidän elämässä. Minun värivivahdukseni näin aamupäivätunteina alkaa nyt Schubertilla.Kolme pianokappaletta Risto Laurialan soittamana.

ERÄS OVI HELSINGIN BULEVARDILLA

SK:ssa jälleen kerran puitiin asiaa WSOY:n Bulevardin ulko-oven avautumissuunnasta.Olen nimittäin minäkin kerran joutunut hämmästyksen valtaan,kun ei pääse sitten millään sisälle kustantamoon oven ollessa "kiinni". Se aukeaa poikkeuksellisesti väärään suuntaan.Espoolainen Kalevi Koukkunen SK:n Kirjeitä-sivulla paneutuu oviasiaan antaumuksella.Hän kertoo,kun kustantamotaloon tuli 1980-luvulla uusi talousjohtaja,niin Södikan konttoripäällikkö Kalevi Lempinen ehdotti,että eikös muutettaisi oven avautuminen samaan suuntaan kuin kaikki muutkin kaupungin ovet.Tehtiin urakkasopimus ja miehet töihin.Mutta,mutta... Silloisen pääjohtajan luokse oli kirmannut pari syvästi tuohtunutta sihteeritytteliä,jotka vaativat heti töiden lopettamista.Näin tapahtui,kun ensin oli muutama johtohenkilö syventynyt asiaan.WSOY on/oli reilu ja maksoi urakoitsijalle kuitenkin koko työn,vaikka sitä ei tehtykään. Oveen kajoamisen vuosien varrella ovat niin kieltäneet sekä museoviraston ihmiset kuin myös toisaalta jokunen kirjailija "on valinnut sellaisen kustantajan,jonka ovi aukeaa". Kalevi Koukkunen pohdiskelee lopuksi,mitä tapahtuu ovelle: sulkeutuuko se kokonaan vai pannaanko lappu,jossa lukee "push".

Oltiin eilen kaupungilla.Kuljetuksen tilasin edellisenä iltana ja aamulla pakkasin puolison sinisissä sortseissa ja siniraidallisessa paidassa sekä sinisessä liivissä pyörätuoliin.Päähän panin vaaleamman kesäpanaman. Ja ei kun menoksi.Senaatintorilla jo tungeksi turistilaumoja,vaikka lähdimme tavallista aikaisemmin liikkeelle välttyäksemme myöhemmästä helteestä ja tavaratalon tungoksesta.Bussit seilasivat torin ympärillä ja minusta tuntui,että Aleksanteri vaikutti hiukan kyllästyneelta.Tuomiokirkon rappusilla istuskeli kansaa.Kamerat olivat suunnatut apostoleihin ja moni vierasmaalainen tahtoi tulla ikuistetuksi empire-tyylisten rakennusten tuntumassa.

Kyllä Itämeren tyttären elämä on nykyisin niin globaalia,niin globaalia.Eikä edes kielten kannalta eroa paljonkaan entisestä kylpyläkaupunkiajasta,jolloin venäjää kuuli ainakin yhtä paljon kuin nyt.Tosin japanilaisten invaasio on myös varteenotettava seikka.Heitä riittää.Ja he kulkevat laumoittain ja monilla on päivävarjo suojanaan paahteelta.Pyrähtävät ostoksilla ja sitten takaisin odottavaan laivaan ja eteenpäin joko itään taikka länteen  riippuen mistä tulevat ja minne menevät.Edesmenneen isäni siniset silmät suurenisivat seljälleen hämmästyksestä,jos nyt katselisi tätä menoa.Onhan tuo kuin vuonna 1952,jolloin moni näki ensimmäisiä ulkomaalaisia pasteerailevan Helsinkimme kaduilla. "Hei,lähetään kattelemaan neekereitä",oli helsinkiläisten ajanvietteenä ja loputtomana mielenkiinnon kohteena.Eikä sitä pahalla sanottu. Nyt sana on halventava ja jyrkästi kielletty.Piti Fazerin lakupötkönkin ulkonäköä muuttaa.Hoijjaa.Tiistaina taas stadiin,vaikkakaan ei vierasmaalaisia pällistelemään.Saan keskiviikkona tuuraajan.Ja käymme ostamassa jotain, mitä hänelle tarjota kahvin kanssa vahtituntien aikana.

KIRJOITTELIJA KIRJOITTAA

Aioin kirjoittaa tähän alkuun "tässä istun enkä muuta voi",mutta en kirjoitakaan. Toki voin muutakin tehdä kuin istua.Tämä vain sattuu kuulumaan aamurutiineihini että aamukahvin ja puolison takaisin vuoteeseen panemisen jälkeen huoahdan tovin ja yleensä koneen ääressä.Helsingin Sanomat yrittää minua puhelimitse  saada tilaamaan lehden ainakin loppuvuodeksi ja näin muuttaa aamujärjestystäni lukemisen suuntaan.Olen kuitenkin vahvaa tekoa,etten sorru myyjän vuolaan sanavirran vietäväksi.Näen aivan tarpeeksi maailman makaamisen televisiosta ja nettiuutisista.Ja onhan tuo hiukan keikahtanut kaikenlaisten ikävyyksien myötä,joita tuntuu piisaavan loputtomiin.

Espoossa rakennustyömaalla ollaan oltu holtittomia,eikä peitelty tarpeeksi hyvin räjähtävää aluetta.Ovat ennenkin lipsuneet,kertoo poliisi.Nyt sitten isojakin kivenmurikoita lenteli matkojen päähän satuttaen esineitä ja ihmisiä.Tämä on tätä piittaamattomuutta,joka yltää työntekoon asti.Vähän sinnepäin,mutta ei kokonaan.Talotkin rakennetaan huolimattomasti.Kaikkia ruuveja ei ruuvata kiinni siellä missä pitäisi.Pysyyhän se vähemmälläkin,ajatellaan.Invataksien ohjekirjassa lukee,että pyörätuoli on kiinnitettävä autossa neljästä kohdasta.Joudun aika useinkin asiasta kuljettajan kanssa keskustelemaan,kun "kolmekin kohtaa riittää".Pääsevät vähemmällä,eikä auton omistajan ole tarvinnut investoida neljänteen remmiin ja remmiä pitävään lattialaitteeseen.Kuitenkin myös tässä on ihmishenki kysymyksessä ja vielä ihmisen,joka ei itse osaa varautua mihinkään yllättävään tapahtumaan.Puolisohan on kaatunut tuoleineen päivineen eräänä talvena,kun kuljettaja kiinnitti vain kahdesta kohdasta.Olisi voinut käydä hullumminkin kuin kävi.Sen tapauksen jälkeen  tulin varovaiseksi ja vaadin kiinnitettäväksi kuten säännöt määräävät.En halua menettää miestäni jonkun kuljettajan laiskuuden ja huonon työmoraalin vuoksi.

Äitini syntymäkuukausi oli heinäkuu kuten Eino Leinonkin. "Olen lapsi mä heleän heinäkuun/minä kaipaan kaunista säätä./En kestä ma ivaa ilkkuvan suun,/en karsahan katseen jäätä./Minä rakastan laulua laakson puun,/en tunturin tuulispäätä..." Eino Leino kirjoitti "Shemeikan murheen" 1924,josta runosta "Heinäkuun lapsi" oheinen osa.Hän oli muuttanut tuolloin Tuusulaan, ensin Syvärantaan ja sittemmin Onnelaan.Samana vuonna hän aloitti  Elämäni kuvakirja-teoksen sanelun konekirjoittajalle.Se valmistui seuraavana vuonna,jolloin Leino muutti  Riitahuhdan taloon Tuusulassa ja siellä  kuoli vuoden 1926 tammikuussa.Mutta runot elävät. Huomenna Suomi liputtaa Eino Leinon muistoksi hänen syntymäpäivänään.

RAKKAUS ON IKUISTA

Ystäväni H oli ja sitten meni.Mutta oli kauan ja se jos mikä oli siinä hommassa hauskinta.Mutta söimme me myös (puolisokin) ja sitten me tytöt tuhottiin punaviini- ja samppanjapullon sisällöt.Pantiin maailmaa järjestykseen,pari juorua ja juttuja omasta elämästä,ihmisten välisestä rakkaudesta ja sen sellaisesta.H kun on niiiin rakastunut.Tuli siitäkin puhe,että saako aikuinen nainen vielä rakastaa.Saa se,sanoin minä.Eihän se ikäkysymys ole.Vai mitä? No,onhan niitä tiukkapipoja,jotka haluavat,että ihmisen pitää vanheta kauniisti,eikä siihen kuulu uusiorakastaminen.Eikä rakastuminenkaan.Vaikka olisi jäänyt yksin elämässä.Pitää vain olla yksin.Eikä pidä.H:sta paistoi onni.Silmät säteilivät ja koko olemus kertoi itsensä ja tekemistensä hyväksymisestä,eikä siinä ole sijaa muitten vastalauseilla,ei kateudella,eikä hämmästelyillä.Rakkaus ei tunne rajoja,varsinkaan maitten rajoja.Keskustelimme me H:n edesmenneestä puolisostakin.Molemmat tiedämme hänen hyväksyvän ja jo eläessään toivoneensa,että vaimo rakastuu uudelleen,jos kohdalle rakkaus sattuu.Ja se on nyt sattunut.

Ajattelin valvoa jo valmiiksi tänä yönä,ettei tarvitse viime yön tapaan herätä erikseen.Puoliso vaikuttaa kyllä rauhallisesti nukkuvan,mutta niin teki viime yönä myös,kunnes kaikki taas repesi käsiin.Televisiota en jaksa katsella,lukeminenkaan ei maita ja äänikirjan kahvijutut olen jo kuunnellut.Uusia äänikirjoja tilauksessa.Ihan sellainenkin,josta Äijä Äijäblogissa mainitsi eli Tuomas Kyrön pari kirjaa.Meinaan tutustua.Siis Kyröön.Etten olisi epäkohtelias,niin olen Äijänkin kirjan "Joskus voi käydä melkein hyvin"  lukenut. Sitten tilauksessa on vielä Winston Churchillista Max Hastingsin kirja ja Hanna Tuuri asuu Irlannissa ja kirjoitti Tuulen maasta teoksen.Myös aiomme viettää yhden päivän aamusta myöhään yöhön antiikin Roomassa vuonna 115 jKr Alberto Angelan ohjauksessa.Asia nyt on vain niin,että minun kuuntelemiseni on perin outoa.Nukkumaan mentyä panen levyn kuuntelulle ja hitsi vieköön,nukahdan jonkun ajan kuluttua ja aamulla on kirja luettu.Tämmöiseen suttaantuu kuuntelemisen yritys toinen toisensa jälkeen,kunnes luovutan ja alan ikävöidä niitä kirjoja,joissa on sivut paperista ja joka on kansien väliin sidottu.Miksi siis en osta ? Sa se.
Olen joskus puolustautunut,että keskittyminen kirjaan ja sen lukemiseen ei päiväsaikaan onnistu.En enää voi käpertyä tuoliin mukavasti ja antautua kirjan tapahtumiin.Pitää olla aistit levällään ja valppaina eli ainakin kuuntelulla ja jos kuuluu poikkeavia ääniä,on sännättävä katsomaan,mistä lähtevät ja kunne kulkevat.Lue siinä sitten roomalaisesta elämästä tai Irlannin maalaisidyllistä,joka jälkimmäinen voisi oikeastikin kiinnostaa ja pullahduttaa mieleen muistoja,kun olen sentään siellä viettänyt yhden kuukauden eräänä kesänä vuonna yksi ja kaksi.

Nyt ollaan jo torstain puolella ja kohtapuoliin tämä heinäkuun ensimmäinen viikko on historiaa sekin.Ennen vanhaan aika jotenkin kulki hitaammin.Maanantaiaamut olivat melkein maailmanloppuja,kun edessä oli seitsemän päivää loputtoman pitkästi.Nyt tuntuu,että on aina perjantai ja viikonloppu.Onkohan sillä jotakin tekemistä iän kanssa?

SUOMEN SUVISESSA YÖSSÄ

Yö mennyt jälleen kerran poskelleen.Siispä kirjoittelen mitä kirjoittelen.Tuskin asiaa.Ulkona oli semmonen sametinpehmeä yö kun kävin roskiksella.Ei yöjalkakulkijaa,eikä valoja muilla kuin meillä.Keittiössä.Joku oli pinonnut isoja sähkökojeita roskiksen lattialle .Iso peilikin oli löytänyt sinne tiensä.Siinähän ovat.L&T ei niitä ota.Kuuluvat jonnekin ihan muualle kuin kaatopaikalle.Ongelmajätettä.

Joskus olen miettinyt,miten semmoinen iäkäs yksinelävä ihminen pääsee vanhoista sähköä käyttävistä koneistaan eroon,jos ei ole itsellä autoa,ei auttavaa naapuria tai nokkelaa sukulaispoikaa,joka älyäisi tarjota apua? Pitää tilata taksi ja ajaa johonkin kierrätyskeskukseen.Mutta jos ei ole taksiin panna rahaa? Itse olen päässyt ja pääsen vastakin eroon sillä  lailla,että jos on isommasta vempaimesta kysymys,sovin jo  ostotilanteessa,että vievät vanhan pois kun tuovat uuden.Sekin maksaa.Mikäpäs olisi ilmaista? Ei edes muovikassi Stockmannilla.Tämän kertoi Vanhan kauppahallin kauppias,kun kieltäydyin ostamasta hänen liikkeensä muovikassia ja kehuin Stockmannin antavan sen muilla osastoilla kuin Herkussa ilmaiseksi. Panevat kassin hinnan tavaraan,valisti kauppias,ja muutenkin Stockmann on kallis paikka,hän jatkoi.Minä en periaatteesta osta muovikassia.Mukana on aina kangaskasseja.Viime aikoina olen saanut levyosastolta Naxoksen kasseja useampia ja nekin ovat nyt vakiovarusteena pyörätuolissa.Olen myös voittanut kerran erässä kilpailussa ison kangaskassin ja sekin sullottuna pyörätuoliin.Sitten on vielä pari kassia ja laukussa lisäksi pieni pieneen tilaan puristettava kangaskassi.Minä kun en muovikassia osta.

Hepi tulee kahdentoista tunnin kuluttua.Ensin ajattelin peruuttaa,kun tämä yö on nyt tämmöinen,mutta sitten ajattelin,että Hepi on valmistautunut,tehnyt ehkä järjestelyjä.Minä taas ostanut hirmuisen määrän erilaista pöytään pantavaa.Sen hänelle kerroin,että itse en tikkua ristiin pane tarjoamisten kanssa.Ostan kaiken valmiina.Salaatti ruuan kanssa on ainoa,jonka valmistan.Jälkiruokakin on Herkusta.Katan pöydän kauniisti,tarkistan lasien kirkkauden,lautasliinat taittelen ja sitten lämmitän ruuat.Siinä koko homma.Vielä kymmenen vuotta sitten olisin pyörtynyt kauhusta,jos joku olisi ehdottanut valmiita kaupan ruokia.Se oli silloin se.Nyt elämä nakannut siihen pisteeseen,että puoliso ei enää erota gourmetia arkiruuasta,niin en enää vaivaudu.Ihan olemme siskonmakkarakeitto- ja nakkikastikelinjalla mitä nyt kuitenkin aika useinkin heitän pannulle siipikarjan fileitä.Puoliso syö mitä annetaan ja sanoo kaikesta "erinomaisen hyvää".Kaipaanko entisiä aikoja,kun me molemmat hääräsimme keittiössä puolison ollessa pääkokki? No,en. Aika aikaa kutakin tässäkin asiassa.Enkä enää suurin surminkaan jaksaisi semmoisia kalaaseja pitääkään kuin muinoin.

Tässä kaikki.Menen vuoteeseen.

MUNCHIN TAULU

Sattuipa kerran niin,että ollessani vuosia (kaikesta on aikaa) sitten kirpputorilla,huomasin kehystetyn taulun eräällä myyjällä.Katselin tarkemmin ja näin signeerauksen E.Munch (vai oliko vain Munch?).Kysyin hintaa.Myyjä kertoi ostaneensa sen viidelläkympillä (siis markkoja) ja myyvänsä sen nyt satasella (siis markkoja).Aprikoin hetken signeerauksen aitoutta, mutta kuitenkin ehdotin,että ottaisi taulunsa kainaloon ja menisi taidekauppaan taulun arvioittamaan ennen kuin myy sen "satasella". Myöhemmin hän tuli hämmästyneen näköisenä luokseni ja kiitti minua.Taulu kuulemma oli kuin olikin Edvard Munchin (1863-1944) työ ja arvoltaan noin kaksituhatta markkaa.Sitä en tiedä,paniko myyjä taulun omalle seinälleen vai myikö sen  1900 mk suuremmalla hinnalla kuin oli aikonut.Sain kyllä tempustani satikutia kirpputorikauppiasystävältäni,joka henkeen ja vereen vastusti kilpailijan auttamista.Minun oli kuitenkin hyvä olla ja voin häpeämättä katsella silmiin kauppiasta Munchin tauluineen.

Heinäkuu alkoi koleissa merkeissä.Satoi kun heräsimme.Illalla olin jälleen nyppimässä mukavasti kiirettä pitämättä kuivat kukat penkeistäni,kastelin ja hoivasin.Tuntuu hyvältä ja olen myös hiukan ylpeä kukistani.Kyllä niitä kelpaa pihalla kulkijoiden katsella.Tänään katseli huoltomies,joka laatikot pyörävajan seinustalle nosti ja toi minulle säkillisen multaa.Taloon puuhataan uutta asukastoimikuntaa.Edellisen jäsenet muuttaneet ja olemme olleet toimikuntaa vaille.Tässä talossa ei aktiivisia asukkaita oikein ole,joilla olisi kiinnostusta yhteisiin asioihin.Nyt sitten Majlis heittäytyi aloitekykyiseksi ja odottaa taloyhtiöltä yhteydenottoa toimikunnan virallistamiseksi.Lasten lukollinen lelulaatikko leikkialueella on ensimmäisten hankintojen joukossa.Nyt leikkikalut lojuvat vuodet ympäriinsä pitkin pihaa ja osa kulkeutuu pihalta poiskin.Eletään loma-aikaa,että luulen toimikunta-asian edistyvän vasta elokuun puolella.Toivottavasti Majlisin into ei siihen mennessä ehdi lopahtaa. Saas nähdä,miten kukkaistutusteni laita on sitten ensi vuonna,jos pihapiirissä puhaltavat uudet tuulet.

Tänään sovin Hepin kanssa,koska tulee meille.Siitä riippuu meidän kaupungille meno.Ymppään siihen myös puolison parturimatkan.Leikkasin eilen hänen kyntensä sormista ja varpaista.Tuli mieleen jonkun lausahdus vuosien takaa "en halua välttämättä pitää huolta sedästä,jonka varpaankynsiä joutuu leikkaamaan". Niinpä.