Huomenna on Palmusunnuntai ja huhtikuu.Minäpä panen etuajassa säkeen Otto Mannisen runosta Huhtikuun aamu:
"On käynyt talven muoto juro
jo leppoisampaan muhoiluun.
Jo vääntää väkkäräitä puro,
tuo huima poika huhtikuun."
Mannisen Huhtikuun aamu-runo jatkuu. Kerrotaan poikien variksilta saamista punaisista saappaista ja uitettavista kaarnalaivoista.Ei taida enää kumpiakaan suuremmin olla.Isäni vielä omassa lapsuudessaan kilpaili muitten ruoholahtelaispoikien kanssa,kenellä on komeimmat "variksensaappaat" jaloissaan.Myös kaarnalaivojen uittaminen oli kuuluva jokaiseen kevääseen missä vain puron lorina kuului.Kunhan kaarna ensin oli linkkarilla saatu sopivaan virtaviivaiseen muotoon,masto ja purje paikoilleen.
Nykyajan lapset ohitettuaan hiekkalaatikkoiän lopettavat leikit.Enää ei kirkonrotta tai viimeinen pari uunista ulos kuulu pihaleikkeihin.Ei näy isoja lapsilaumoja kirmaamassa ja nauramassa puistoissa,katukäytävillä hyppäämässä barbidaa tai narua.Barbida-ruutu oli piirretty Ateneumin Larsson-näyttelyn Kotona-tilateoksen lattiaan.Tätä ruutuhyppelyä varmasti Carl Larssonin tyttäret harrastivat.Huokasin kun näin,että jo historiaa! Museotavaraa!
Kevään tuloon omassa lapsuudessani liittyi myös vahvasti brennarit.Kun suulis skriinas piti poikien kaivaa esille brennari,hankkia filkkaa ja tehdä elämä jännäks.Se oli poikien oma juttu.Filkka haisi pahalle palaessaan. Ensimmäisinä kevätpäivinä me olimme kuin hakaan irti päässeet vasikat.Odottelimme kiihkeästi koulun päättymistä ja kesää,joka koululaisille oli aina tasan kolmen kuukauden mittainen.Palaisinko takaisin lapsuuteen,jos voisin? No en.Yksi elämä riittää minulle.
"Ehkä lapsi katsoessaan minuun
näkee sen lapsen joka
joskus olin.
Ja on kuin olisin jotakin
saanut anteeksi."
(Risto Rasa)
31. maaliskuuta 2012
30. maaliskuuta 2012
HETKI PALVELUTALOSSA
Elämäni ensimmäinen käynti Töölön palvelutalossa on nyt takanapäin.Samoin näin elämäni ensimmäisen omaishoitajan itseni lisäksi.Heitä tuli lisää,lopulta meitä oli kahdeksan sekä parilla hoidokki mukana,kuten minullakin.Tapasin myös entisiä puolison päivähoitopaikan hoitajia.Vaihdoin sanan jos kaksikin.Samoin kaupungin virkailijoita,joiden kanssa olen puhelimessa vuosien mittaan keskustellut.Sanoivat tunnistaneensa ääneni.Sitten vielä eteeni tupsahti Marja-tuuraaja,jonka asemapaikka niinikään Töölön palvelutalo on.Hän esitteli minulle hiukan talon tiloja.Tapasin myös Marjan esimiehen,jonka kanssa olen useinkin puhelimessa jutellut.
Aluksi esittäytyi sosiaaliviraston S-infon sosiaalineuvoja,joka kertoi omaishoitajien etuisuuksista,oikeuksista ja velvollisuuksista.Painotti aktiivisuutta.Tämän jälkeen näkyi oven raossa punainen tuulahdus.Professori,kaupungin hallituksen jäsen,lääkäri ja entinen kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara astui sisään ja kätteli meidät kaikki.Hänen leiskuvan punaiset hiuksensa olivat aina aikamoinen väriläiskä eduskunnan istunnoissa ja meidän olohuoneessamme tv:n välityksellä.Nyt elävinä ja lähempänä.
Asko-Seljavaara tahtoi tietää näkemyksiämme kuljetuspalveluista,terveysasemista,lakisääteisistä vapaapäivistämme (3 kpl) kuukaudessa,joiden kohdalla hän huomasi,että eivät täytäkään kaikin osin lain määräyksiä.Hän kirjoitti ahkerasti kaiken sanomamme paperille ja vaikutti kiinnostuneelta. Paperille on ennenkin pantu ja paperille ovat jääneet.Katsotaan nyt.Me joimme kahvia ja saimme lämmintä pullaa.Tunnelma välitön ja iloinen.Puoliso kyllä väsyi,vaikka saikin napatuksi toisenkin palan pullaa huomaamattani.Jouduimme vielä odottamaan kuljetusta kotiin yli sovitun ajan.Kuljettaja kyllä soitti ja kertoi myöhästyvänsä ja tultuaan pyysi anteeksi varttitunnin odotustamme.Lepyin vasta,kun käännyimme Katajanokan kanavan yli menevälle sillalle.
Tänään koko päivän huilimista kotona.Ei ilmakaan houkuta.Luvattu viilenevää,jopa lumi- ja räntäsateita,tavallista kylmempiä öitä.Mutta vastahan tässä maaliskuun kahta viimeistä päivää mennään ja opetellaan vielä jonkun aikaa kevään tuloa.
"Niinpä muuanna päivänä
humisee lämpöinen tuuli.
Räystäät soittavat aamusta alkaen;
purot paisuvat,jäät tummenevat;
taivaanrannassa leijaa harmaja usva;
ensimmäinen pyöreä pilvi,
kesän pilvi,
liukuu pinnalla korkean,sinisen taivaan"
(ote Aaro Hellaakosken runosta Kevään tulo)
Aluksi esittäytyi sosiaaliviraston S-infon sosiaalineuvoja,joka kertoi omaishoitajien etuisuuksista,oikeuksista ja velvollisuuksista.Painotti aktiivisuutta.Tämän jälkeen näkyi oven raossa punainen tuulahdus.Professori,kaupungin hallituksen jäsen,lääkäri ja entinen kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara astui sisään ja kätteli meidät kaikki.Hänen leiskuvan punaiset hiuksensa olivat aina aikamoinen väriläiskä eduskunnan istunnoissa ja meidän olohuoneessamme tv:n välityksellä.Nyt elävinä ja lähempänä.
Asko-Seljavaara tahtoi tietää näkemyksiämme kuljetuspalveluista,terveysasemista,lakisääteisistä vapaapäivistämme (3 kpl) kuukaudessa,joiden kohdalla hän huomasi,että eivät täytäkään kaikin osin lain määräyksiä.Hän kirjoitti ahkerasti kaiken sanomamme paperille ja vaikutti kiinnostuneelta. Paperille on ennenkin pantu ja paperille ovat jääneet.Katsotaan nyt.Me joimme kahvia ja saimme lämmintä pullaa.Tunnelma välitön ja iloinen.Puoliso kyllä väsyi,vaikka saikin napatuksi toisenkin palan pullaa huomaamattani.Jouduimme vielä odottamaan kuljetusta kotiin yli sovitun ajan.Kuljettaja kyllä soitti ja kertoi myöhästyvänsä ja tultuaan pyysi anteeksi varttitunnin odotustamme.Lepyin vasta,kun käännyimme Katajanokan kanavan yli menevälle sillalle.
Tänään koko päivän huilimista kotona.Ei ilmakaan houkuta.Luvattu viilenevää,jopa lumi- ja räntäsateita,tavallista kylmempiä öitä.Mutta vastahan tässä maaliskuun kahta viimeistä päivää mennään ja opetellaan vielä jonkun aikaa kevään tuloa.
"Niinpä muuanna päivänä
humisee lämpöinen tuuli.
Räystäät soittavat aamusta alkaen;
purot paisuvat,jäät tummenevat;
taivaanrannassa leijaa harmaja usva;
ensimmäinen pyöreä pilvi,
kesän pilvi,
liukuu pinnalla korkean,sinisen taivaan"
(ote Aaro Hellaakosken runosta Kevään tulo)
28. maaliskuuta 2012
ATENEUMISSA KÄYNTI
Varmasti moni blogin kirjoittaja on ollut Ateneumissa katsomassa ja näkemässä Carl Larssonin töitä.Minäkin puolison kanssa eilen.Työnsin pyörätuolin kuvan eteen ja kysyin "näetkö?".Hän näki.Kahlattiin suurin osa teoksista läpi ja tulin siihen tulokseen,etten vieläkään oikein ole innostunut Larssonin töistä.Ostin sen pienemmän esitteen kolmella eurolla ja jääkaapin oveen Larssonin magneetin ja hänen Lilla Hyttnäs-kotikuvalla varustetun hiirimaton.Ihmisiä oli paljon ja oppaiden perässä monikymmenpäisiä laumoja,joiden liikehtiminen häiritsi katselmustamme vielä kun oppaat tekivät työtään äänellä,jonka piti kuulua sen perimmäisenkin ruodussa olijan korviin.Nuoret taideopiskelijat tutkailivat mestarin kynän ja siveltimen jälkiä omilla tahoillaan ja sitten olimme vielä me muut asialle vihkiytyneet vierailijat.Hiljaisesta taiteen katselemisesta ei siis tietoakaan.Ehkä parempi onni kesäkuussa,kun Helene Schjerfbeckin vuoro tulee.
Ostin magneetin Schjerfbeckin nuoren tytön piirroksesta ja Riitta Konttisen kirjoittaman 460-sivuisen kirjan Oma tie,Helene Schjerfbeckin elämä.Kartutin magneettikokelmaani vielä Hugo Simbergin Haavoittuneella enkelillä.Vielä pari Schjerfbeckin postikorttia ja sitten kotiin.
Minulla on ahtaanpaikankammo,joka kulminoituu hisseissä.Ateneumissa joudumme käyttämään kahta pientä ikkunatonta ja tutisevaa hissiä.Olen aina kauhun vallassa.Ensin Ateneuminkujalta liikuntarajoitteisia varten katutasosta on ensimmäinen hissi,joka vie Ateneumin kauppaan ja pääsylipputiskikerrokseen.Sitten toisella hissillä näyttelykerrokseen.Hissit vaappuivat ja huokailivat ja kesti tovin ennen kuin oven sulkeutumisen jälkeen mitään tapahtui.Sitten lähti,enkä voi sanoa että hitaasti ja varmasti,mutta hitaasti kuitenkin.Ehkä mikään pikahissi ei soveltuisikaan tämän vanhan ja arvokkaan rakennuksen sisuksiin,mutta jotain rajaa kuitenkin... No,minä selvisin ilman paniikkikohtausta ja hengenahdistusta hisseistä.Seuraavaan kokemukseen on sentään ainakin kaksi kuukautta.Siihen mennessä saan luetuksi Konttisen kirjankin.
Tänään lähdimme kaupungille ja minä ostin karkkia.Eilen oli Sonera taas sotkenut tv:n kanavat tehdessään alueella jotain huoltotöitä.En osaa kanavia päivittää.Apuun piti hakea J-P naapurirapusta ja hän tuli ja pani kanavat paikoilleen.Kysyin "suklaata vai kukkia",kun en vastaväitteitä hyväksynyt.Vastasi "suklaata".Tänään ostin karkkia (kolme lasta) sekä suklaata kiitokseksi.Toisen kerroksen M-L taas kertoi saaneensa apua tämän rapun uudelta mieheltä V:ltä,joka pani M-L:lle kanavat kuntoon.Ihania,ihania naapureita meille yksinasujille.Sitähän minä käytännössä olen aina silloin,kun tarvitsen apua asioissa,joita en itse hallitse.
Ostin magneetin Schjerfbeckin nuoren tytön piirroksesta ja Riitta Konttisen kirjoittaman 460-sivuisen kirjan Oma tie,Helene Schjerfbeckin elämä.Kartutin magneettikokelmaani vielä Hugo Simbergin Haavoittuneella enkelillä.Vielä pari Schjerfbeckin postikorttia ja sitten kotiin.
Minulla on ahtaanpaikankammo,joka kulminoituu hisseissä.Ateneumissa joudumme käyttämään kahta pientä ikkunatonta ja tutisevaa hissiä.Olen aina kauhun vallassa.Ensin Ateneuminkujalta liikuntarajoitteisia varten katutasosta on ensimmäinen hissi,joka vie Ateneumin kauppaan ja pääsylipputiskikerrokseen.Sitten toisella hissillä näyttelykerrokseen.Hissit vaappuivat ja huokailivat ja kesti tovin ennen kuin oven sulkeutumisen jälkeen mitään tapahtui.Sitten lähti,enkä voi sanoa että hitaasti ja varmasti,mutta hitaasti kuitenkin.Ehkä mikään pikahissi ei soveltuisikaan tämän vanhan ja arvokkaan rakennuksen sisuksiin,mutta jotain rajaa kuitenkin... No,minä selvisin ilman paniikkikohtausta ja hengenahdistusta hisseistä.Seuraavaan kokemukseen on sentään ainakin kaksi kuukautta.Siihen mennessä saan luetuksi Konttisen kirjankin.
Tänään lähdimme kaupungille ja minä ostin karkkia.Eilen oli Sonera taas sotkenut tv:n kanavat tehdessään alueella jotain huoltotöitä.En osaa kanavia päivittää.Apuun piti hakea J-P naapurirapusta ja hän tuli ja pani kanavat paikoilleen.Kysyin "suklaata vai kukkia",kun en vastaväitteitä hyväksynyt.Vastasi "suklaata".Tänään ostin karkkia (kolme lasta) sekä suklaata kiitokseksi.Toisen kerroksen M-L taas kertoi saaneensa apua tämän rapun uudelta mieheltä V:ltä,joka pani M-L:lle kanavat kuntoon.Ihania,ihania naapureita meille yksinasujille.Sitähän minä käytännössä olen aina silloin,kun tarvitsen apua asioissa,joita en itse hallitse.
26. maaliskuuta 2012
OTIN PULTIT
Jaahas,taas on Suomi päässyt maailman kartalle.Syypäänä eräs uusiseelantilainen ministeri sanomisillaan Suomesta ja suomalaisista,että olemme nälänhädän partaalla olevia kouluttamattomia,työttömiä,murhaajia emmekä edes kunnioita naisia.Siinäs kuulimme.Minä aivan suutahdin eli kupit menivät nurin ja käämit kärähtelivät ja lopuksi panin herneen nenään.Ministerin kummalliset mielipiteet olivatkin kuulemma huumoria,väitti.Vaikka nyt mitenkä ollaan värikkäitä sikäläisessä parlamentti-istunnossa,niin ei pidä hauskoiksi tarkoitetuilla sanoilla loukata maata,jossa ei ilmeisesti ole milloinkaan edes käynyt.Ihanhan minulta melkein paloivat hihat!Nyt olen jo toipunut ja aloitan tämän tänään maanantaina alkaneen maaliskuun viimeisen viikon rauhallisin mielin.
Tähän siivoon ja juohevaan olemiseen kuuluu siskonmakkarakeiton tekeminen.Otin illalla esille pakastimesta makkarat ja muut aineet ovat jääkaapissa.Meillä tykätään sopista.Jää taatusti myös huomiseksi,jolloin aion kyöräytyä puolison kanssa vihdoinkin Ateneumiin.En ole mikään harras Carl Larssonin töiden ihailija,mutta onhan noita lysti katsella muutenkin kuin postikorteissa.Ateneumin kauppaan halajan.Aina sieltä jotain ostettavaa löytyy,taidekirja tai/ja jääkaapin oveen Larsson-magneetti.Olen siihen kerännyt taidetta.Paitsi on yksi magneetti muuta. Tallinnan tuliaisena toin ja se esittää "Kolmea sisarta",joka on nykyisin hotellina.
Kerta kerran perään olen kertonut,etten ole nykytaiteen ystävä.Jo olen.Enää en yksinomaan vannokaan ikiaikaisen vuosisatoja vanhan maalaustaiteen nimeen.Tämän tunnustan.Jääkaapin ovi kertoo myös siitä,sillä yksi magneetti kuvaa Ferninand Boteron ylen pulleaa tanssiparia.Naisella on pitkä punainen tukka ja punainen mekko.Miehellä musta puku,lierihattu ja punaiset sukat.He näyttävät nauttivan tanssistaan ja levittävät minuunkin hyvänolon tunnetta.Hymyn kasvoille aina kun menen jääkaapille.Boterolla on kaikki lihavaa ja pyöreää,veistokset ja maalaukset.
Kun vuosia sitten näin hänen töitään,rakastuin oitis niihin.Rakastuin myös ajatukseen,ettei yksinomaan pieni aina välttämättä ole kaunista.Jos oman pulleutensa kantaa ylpeydellä ja tyytyväisyydellä itseensä,kaikki hyvin.Ja hyvin se pitää olla muittenkin silmissä.Ei pidä polttaa päreitään.Botero,mies kaukaa Kolumbiasta,on osoittanut,että me kaikki mahdumme tänne erilaisine muotoinemme,vaikka joitakuita ottaisikin kupoliin.
Tähän siivoon ja juohevaan olemiseen kuuluu siskonmakkarakeiton tekeminen.Otin illalla esille pakastimesta makkarat ja muut aineet ovat jääkaapissa.Meillä tykätään sopista.Jää taatusti myös huomiseksi,jolloin aion kyöräytyä puolison kanssa vihdoinkin Ateneumiin.En ole mikään harras Carl Larssonin töiden ihailija,mutta onhan noita lysti katsella muutenkin kuin postikorteissa.Ateneumin kauppaan halajan.Aina sieltä jotain ostettavaa löytyy,taidekirja tai/ja jääkaapin oveen Larsson-magneetti.Olen siihen kerännyt taidetta.Paitsi on yksi magneetti muuta. Tallinnan tuliaisena toin ja se esittää "Kolmea sisarta",joka on nykyisin hotellina.
Kerta kerran perään olen kertonut,etten ole nykytaiteen ystävä.Jo olen.Enää en yksinomaan vannokaan ikiaikaisen vuosisatoja vanhan maalaustaiteen nimeen.Tämän tunnustan.Jääkaapin ovi kertoo myös siitä,sillä yksi magneetti kuvaa Ferninand Boteron ylen pulleaa tanssiparia.Naisella on pitkä punainen tukka ja punainen mekko.Miehellä musta puku,lierihattu ja punaiset sukat.He näyttävät nauttivan tanssistaan ja levittävät minuunkin hyvänolon tunnetta.Hymyn kasvoille aina kun menen jääkaapille.Boterolla on kaikki lihavaa ja pyöreää,veistokset ja maalaukset.
Kun vuosia sitten näin hänen töitään,rakastuin oitis niihin.Rakastuin myös ajatukseen,ettei yksinomaan pieni aina välttämättä ole kaunista.Jos oman pulleutensa kantaa ylpeydellä ja tyytyväisyydellä itseensä,kaikki hyvin.Ja hyvin se pitää olla muittenkin silmissä.Ei pidä polttaa päreitään.Botero,mies kaukaa Kolumbiasta,on osoittanut,että me kaikki mahdumme tänne erilaisine muotoinemme,vaikka joitakuita ottaisikin kupoliin.
25. maaliskuuta 2012
PULLAHDETTIIN KESÄAIKAAN
Kuin ihmistä irvaillen se tuli,pantiin kellot aikaan,kun ulkona satoi lunta ja peitti puut ja maan.Pakkasta yksi aste mittarissa,joka on semmoinen vanhanaikainen ikkunan pielessä.Pihalla muutamat jalanjäljet.Roskiksella ei ole käynyt kukaan.Hellettä etelässä,kertoi eilen meteorologi televisiossa ja hymyili.Mimosat kukkivat,kertoi Italian ystäväni kortissa.Varsinais-Suomessa on pellot putsattu lumesta ja pantu varhaisperunat maahan.Pantiinko niin syvälle,etteivät palele?
"On kevät,
on lyhteen luuranko,
ja puutarhapuiden oksilta
roikkuu ruttuisia
talvirusinoita"
(Risto Rasa)
Minä olen saanut uuden lukijan blogilleni.Siitä lämmin kiitos Heidille ja ehkä hitusen verran Kertullekin,joka on saattanut vihjaista emännälleen Stadin friidusta.Tulin iloiseksi niin kuin se muinainen kissa liukkaalla jäällä Aale Tynnin tapaan.Kyllähän se nostattaa,kun luetaan.
Eilisillan Cabaret jäi katsomatta.Olen oppinut,että korkeintaan kaksi haukotusta ja sitten petiin,ettei pääse ohi.Jos odottaa kolmatta,se ei tule ja ei tule unikaan.Nyt onnistuin ja nukuin kuin pieni porsas kesäaika-aamuun asti.Tuli kiire aamukahvin laittoon ja ravistamaan dosetista puolison lääkkeet.Kaikki valmiiksi ja päivä voi alkaa.Tänään ei suunnitelmia mihinkään suuntaan.Ensi viikoksi sitten sitäkin enemmän.Ainakin Ateneum ja Töölön palvelutalo.Tuuraajapäivä onkin vasta viikolla 16.Tuuraaja kertoi jäävänsä osa-aikaeläkkeelle,mutta pitävänsä meidät.Siispä kaksi kertaa kuussa runsas kolme tuntia kerrallaan voin edelleenkin nauttia vapaudesta.
Taivas repesi,heitti pilvet syrjään ja antoi auringonpaisteen työntyä yllemme.Puitten oksat kimaltelevat valkeina lumesta.Mutta ei kulu aikaakaan,kun kaikki on poissa.Oksat törröttävät tyhjyyttään valmiina vastaanottamaan keväisen pukunsa aivan tuotapikaa.Ujo ruohonvarsi kurkistelee puskiessaan tietä ylöspäin.Räystäät alkavat tippua.Pisarat pompahtelevat asfaltilla.Vesi kaivautuu ohuen lumikerroksen alla kohti kaivoa.Lorina kuuluu.Kevään ääni.
"On kevät,
on lyhteen luuranko,
ja puutarhapuiden oksilta
roikkuu ruttuisia
talvirusinoita"
(Risto Rasa)
Minä olen saanut uuden lukijan blogilleni.Siitä lämmin kiitos Heidille ja ehkä hitusen verran Kertullekin,joka on saattanut vihjaista emännälleen Stadin friidusta.Tulin iloiseksi niin kuin se muinainen kissa liukkaalla jäällä Aale Tynnin tapaan.Kyllähän se nostattaa,kun luetaan.
Eilisillan Cabaret jäi katsomatta.Olen oppinut,että korkeintaan kaksi haukotusta ja sitten petiin,ettei pääse ohi.Jos odottaa kolmatta,se ei tule ja ei tule unikaan.Nyt onnistuin ja nukuin kuin pieni porsas kesäaika-aamuun asti.Tuli kiire aamukahvin laittoon ja ravistamaan dosetista puolison lääkkeet.Kaikki valmiiksi ja päivä voi alkaa.Tänään ei suunnitelmia mihinkään suuntaan.Ensi viikoksi sitten sitäkin enemmän.Ainakin Ateneum ja Töölön palvelutalo.Tuuraajapäivä onkin vasta viikolla 16.Tuuraaja kertoi jäävänsä osa-aikaeläkkeelle,mutta pitävänsä meidät.Siispä kaksi kertaa kuussa runsas kolme tuntia kerrallaan voin edelleenkin nauttia vapaudesta.
Taivas repesi,heitti pilvet syrjään ja antoi auringonpaisteen työntyä yllemme.Puitten oksat kimaltelevat valkeina lumesta.Mutta ei kulu aikaakaan,kun kaikki on poissa.Oksat törröttävät tyhjyyttään valmiina vastaanottamaan keväisen pukunsa aivan tuotapikaa.Ujo ruohonvarsi kurkistelee puskiessaan tietä ylöspäin.Räystäät alkavat tippua.Pisarat pompahtelevat asfaltilla.Vesi kaivautuu ohuen lumikerroksen alla kohti kaivoa.Lorina kuuluu.Kevään ääni.
24. maaliskuuta 2012
SANOJEN KANSSA ON KIVAA
Olin koko viime yön unissani taidenäyttelyssä.Kainalossa oli minulla iso taidekirja.Ehkä paremmanpuoleinen esite töistä,jotka olivat näytillä.Ainakin sitä ahkerasti luin.Olen varma,että unet muotoutuvat eletyistä tapahtumista ja toiveista mitä tapahtuman pitäisi ja nythän me olemme tuumailleet jo pitkästi menemistä Ateneumin Carl Larsson-näyttelyyn.Siksi tämä uni.Takuulla.En nimittäin usko enneuniin.Enkä allekirjoita liioin Freudinkaan näkemyksiä,ainakaan kaikkia.
Eilen istuttiin iltapäivällä ihan pihalla.Siis oikeasti.Minä pyörävajan seinustan penkillä,josta lumi oli vienyt vähän maalia,mutta kelpasi kyllä takamukselleni. Aurinko paistoi heleästi meille kummallekin.Vain joitakin valkeita pilvenhattaroita kulki kulkuaan ja peitti silloin tällöin hetkeksi paisteen.Lokit availivat ääniään ja saivat jonkunlaisen kirkunankin aikaan silmäillessään vielä osin lumen peittämiä kattoja,joihin sitten pesä rakennetaan.Naapurit huikkasivat sanasen kevään tulosta ohikulkeissaan ja minä myötäilin hymyillen.Kävin välillä nyppimässä muoviset suojakäsineet käsissä tupakantumppeja kukkamaaltani.Niitä oli paljon ja lisää löytyy,kunhan viimeinenkin lumikasa on heittänyt veivinsä.Se,että tuleeko siitä tänäkin vuonna kukkamaani,on vielä tuumailussa.Viime kesänähän joku kävi repimässä istutuksiani ja kiskoin itse loputkin ja kannoin biojätteisiin eivät nämä ihmiset kukkia ansaitse-ajatuksella.Puoliso ei olisi millään tahtonut lähteä pihalta, mutta minulla oli ruuanlaittoa,jotta sisälle tulimme.Illalla aloin kirjoittaa kirjettä Italiaan.
Kielikello tuli oikein kirjekuoressa.Huomasin sen luettuani,että uudissanatietämykseni on heikko eikä vanhatkaan sanat ole hallinnassa.Semmoistakaan en muistanut kuin hyrysysy.Etymologi Kalevi Koukkunen kertoo artikkelissaan jo viime vuonna kaivaneensa sanan esille Erkki Tantun piirtämästä ja Tauno Karilaan sanoittamasta Rymy-Eetusta,joka ajeli hyrysysyllä automobiilin asemesta.Hyrysysy ei jäänyt kieleen ja automobiilikin kuoli pois eläen nyt lyhyempänä muotona.Kun tässä joitakin vuosia sitten opin ymmärtämään rautalangasta väännetyn merkityksen,niin nyt se taitaa olla jo menneen talven lumia,sillä nyt vedetään ratakiskoa peliin.Tämä uutuus putkahti esille Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Riitta Heinosen kirjoituksesta.Oli siinä samassa artikkelissa,josta Dessu mainitsi,kun herneitä vedetään nenään.Heinonen pitää parempana,että nenään vedetään yksi herne,koska se on loogisempaa.Kuka niitä nyt monta peräkanaa? Hitsiläinen,kun suomen kielen kanssa on hauskaa!
Eilen istuttiin iltapäivällä ihan pihalla.Siis oikeasti.Minä pyörävajan seinustan penkillä,josta lumi oli vienyt vähän maalia,mutta kelpasi kyllä takamukselleni. Aurinko paistoi heleästi meille kummallekin.Vain joitakin valkeita pilvenhattaroita kulki kulkuaan ja peitti silloin tällöin hetkeksi paisteen.Lokit availivat ääniään ja saivat jonkunlaisen kirkunankin aikaan silmäillessään vielä osin lumen peittämiä kattoja,joihin sitten pesä rakennetaan.Naapurit huikkasivat sanasen kevään tulosta ohikulkeissaan ja minä myötäilin hymyillen.Kävin välillä nyppimässä muoviset suojakäsineet käsissä tupakantumppeja kukkamaaltani.Niitä oli paljon ja lisää löytyy,kunhan viimeinenkin lumikasa on heittänyt veivinsä.Se,että tuleeko siitä tänäkin vuonna kukkamaani,on vielä tuumailussa.Viime kesänähän joku kävi repimässä istutuksiani ja kiskoin itse loputkin ja kannoin biojätteisiin eivät nämä ihmiset kukkia ansaitse-ajatuksella.Puoliso ei olisi millään tahtonut lähteä pihalta, mutta minulla oli ruuanlaittoa,jotta sisälle tulimme.Illalla aloin kirjoittaa kirjettä Italiaan.
Kielikello tuli oikein kirjekuoressa.Huomasin sen luettuani,että uudissanatietämykseni on heikko eikä vanhatkaan sanat ole hallinnassa.Semmoistakaan en muistanut kuin hyrysysy.Etymologi Kalevi Koukkunen kertoo artikkelissaan jo viime vuonna kaivaneensa sanan esille Erkki Tantun piirtämästä ja Tauno Karilaan sanoittamasta Rymy-Eetusta,joka ajeli hyrysysyllä automobiilin asemesta.Hyrysysy ei jäänyt kieleen ja automobiilikin kuoli pois eläen nyt lyhyempänä muotona.Kun tässä joitakin vuosia sitten opin ymmärtämään rautalangasta väännetyn merkityksen,niin nyt se taitaa olla jo menneen talven lumia,sillä nyt vedetään ratakiskoa peliin.Tämä uutuus putkahti esille Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Riitta Heinosen kirjoituksesta.Oli siinä samassa artikkelissa,josta Dessu mainitsi,kun herneitä vedetään nenään.Heinonen pitää parempana,että nenään vedetään yksi herne,koska se on loogisempaa.Kuka niitä nyt monta peräkanaa? Hitsiläinen,kun suomen kielen kanssa on hauskaa!
23. maaliskuuta 2012
VÄÄRÄ KOHDE
Aurinkoa,ihan oikeaa kevättä,lumi haihtuu ja sulaa kohisten,tupakantumpit ja koirankakat tunkeutuvat esille kaiken muun roskan ja kuonan seassa maan paljastuessa.Sitten alkaa olla ruohon vuoro.Joku jo nähnyt leskenlehtiä.Voi veikkoset,kyllä tämä tästä.
Tuuraajapäivän vietin eilen tietysti kaupungilla.Kotiin tultuani juttelin tovin hänen kanssaan.Kuulin entisen kansanedustaja,professori,kaupungin hallituksen jäsen Sirpa Asko-Seljavaaran vierailusta 29.3.2012 Töölön palvelutalossa.Tuuraaja ehdotti menemistä.Puolisokin saa tulla.Asko-Seljavaara on kuulemma huolestunut kaupungin säästötoimista lakkauttaa ja sulkea pitkäaikaisia hoitopaikkoja.Siis niitä,jonne meistä moni menisi,kun kotonaolo ei enää suju.Mitä näille ihmisille sitten tapahtuu? Kotiinko änkeytyy vuorossa hoitohenkilökuntaa? Aamulla,aamupäivällä,päivällä,illalla ja yöllä? Veikkaan tämänkin maksavan ja jollakin räknäysperusteella enemmänkin kuin laitoksen hoitopaikka.
Ehkä me menemme kuuntelemaan Asko-Seljavaaraa,ehkä emme.Minusta on tämän oman omaishoitojaksoni aikana kehittynyt hyvin skeptillinen ihminen.Vuosien kuluessa kun on kuullut yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista,eikä mikään muutu ja jos,niin liian usein huonompaan suuntaan.Olin aikoinani tapaamassa eduskuntatalossa nykyistäkin kansanedustaja Rakel Hiltusta,joka on/oli kaupunginvaltuuston jäsen ja jonka sydäntä lähellä oli tapaamisaikanamme juuri vanhemman väestön terveydellinen hyvinvointi.Me keskustelimme intensiivisesti monista sosiaaliturvaan liittyvistä kysymyksistä ja Hiltunen vakuutti näiden olleen esillä päättävissä elimissä.Mikään ei muuttunut.
Perustuslaissa mainitaan jokaisella maan kansalaisella olevan oikeus välttämättömään huolenpitoon.Mitä se "välttämätön" sitten on? Juuri tätä kotona ramppaavaa hoitohenkilökuntaa,joka aivan liian usein on ainut kotonaan asuvan yksineläjän kontakti ulkomaailmaan.Ihminen tarvitsee läheisyyttä,ikäistään seuraa,yhteisiä kahvituokioita muiden kanssa,iloa elämään.Näitä hän saa pitkäaikaisessa hoitokodissa,josta paikkoja nyt ollaan karsimassa.Sanon suoraan että päin helvettiä mennään näissä väärien kohteiden säästämisissä! Niin moni iäkäs henkilö riutuu riutumistaan kotonaan yksin,kärsii,ikävöi ja tuntee olonsa turvattomaksi.Joku tulee muutaman tunnin kuluttua,tekee hoitotoimenpiteet ja taas katoaa.Nietzche on sanonut "Itsemurha on vahva lohdutus: sen avulla pääsee ihminen yli monen huonon yön."
Nyt on toinen päättävissä elimissä toimiva henkilö Sirpa Asko-Seljavaara "huolestunut" sosiaaliturvan heikkenemisestä ikäihmisten kohdalla.No,ehkä voisimme mennä hänenkin kanssaan juttelemaan. Hän on tuuraajan mukaan halukas kuulemaan juuri omaishoitajien mielipiteitä.Näitähän minulla on. Sanat "ulkoistaminen,kilpailuttaminen ja säästäminen" ovat olleet minulle kirosanoja.Nyt kategoria lisääntyy sanalla "huolestuminen".Me menemme kuuntelemaan,kuinka huolestunut professori Sirpa Asko-Seljavaara on.
Tuuraajapäivän vietin eilen tietysti kaupungilla.Kotiin tultuani juttelin tovin hänen kanssaan.Kuulin entisen kansanedustaja,professori,kaupungin hallituksen jäsen Sirpa Asko-Seljavaaran vierailusta 29.3.2012 Töölön palvelutalossa.Tuuraaja ehdotti menemistä.Puolisokin saa tulla.Asko-Seljavaara on kuulemma huolestunut kaupungin säästötoimista lakkauttaa ja sulkea pitkäaikaisia hoitopaikkoja.Siis niitä,jonne meistä moni menisi,kun kotonaolo ei enää suju.Mitä näille ihmisille sitten tapahtuu? Kotiinko änkeytyy vuorossa hoitohenkilökuntaa? Aamulla,aamupäivällä,päivällä,illalla ja yöllä? Veikkaan tämänkin maksavan ja jollakin räknäysperusteella enemmänkin kuin laitoksen hoitopaikka.
Ehkä me menemme kuuntelemaan Asko-Seljavaaraa,ehkä emme.Minusta on tämän oman omaishoitojaksoni aikana kehittynyt hyvin skeptillinen ihminen.Vuosien kuluessa kun on kuullut yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista,eikä mikään muutu ja jos,niin liian usein huonompaan suuntaan.Olin aikoinani tapaamassa eduskuntatalossa nykyistäkin kansanedustaja Rakel Hiltusta,joka on/oli kaupunginvaltuuston jäsen ja jonka sydäntä lähellä oli tapaamisaikanamme juuri vanhemman väestön terveydellinen hyvinvointi.Me keskustelimme intensiivisesti monista sosiaaliturvaan liittyvistä kysymyksistä ja Hiltunen vakuutti näiden olleen esillä päättävissä elimissä.Mikään ei muuttunut.
Perustuslaissa mainitaan jokaisella maan kansalaisella olevan oikeus välttämättömään huolenpitoon.Mitä se "välttämätön" sitten on? Juuri tätä kotona ramppaavaa hoitohenkilökuntaa,joka aivan liian usein on ainut kotonaan asuvan yksineläjän kontakti ulkomaailmaan.Ihminen tarvitsee läheisyyttä,ikäistään seuraa,yhteisiä kahvituokioita muiden kanssa,iloa elämään.Näitä hän saa pitkäaikaisessa hoitokodissa,josta paikkoja nyt ollaan karsimassa.Sanon suoraan että päin helvettiä mennään näissä väärien kohteiden säästämisissä! Niin moni iäkäs henkilö riutuu riutumistaan kotonaan yksin,kärsii,ikävöi ja tuntee olonsa turvattomaksi.Joku tulee muutaman tunnin kuluttua,tekee hoitotoimenpiteet ja taas katoaa.Nietzche on sanonut "Itsemurha on vahva lohdutus: sen avulla pääsee ihminen yli monen huonon yön."
Nyt on toinen päättävissä elimissä toimiva henkilö Sirpa Asko-Seljavaara "huolestunut" sosiaaliturvan heikkenemisestä ikäihmisten kohdalla.No,ehkä voisimme mennä hänenkin kanssaan juttelemaan. Hän on tuuraajan mukaan halukas kuulemaan juuri omaishoitajien mielipiteitä.Näitähän minulla on. Sanat "ulkoistaminen,kilpailuttaminen ja säästäminen" ovat olleet minulle kirosanoja.Nyt kategoria lisääntyy sanalla "huolestuminen".Me menemme kuuntelemaan,kuinka huolestunut professori Sirpa Asko-Seljavaara on.
21. maaliskuuta 2012
ARKISTA TARINOINTIA
Minä monien,monien lailla olen intohimoinen Töölöntorin reunan Dessun blogin lukija ja viimeisimmässä puhuttiin Kielikellon Herneitä nenässä-artikkelista.Siinä samassa muistin,että tokihan minullekin on joskus muinoin Kielikello tullut.Siitä paikasta äkkäsin tilata sen jälleen ja tämän tempun äsken tein.Neljä numeroa vuodessa puhdasta kieliasiaa. Nyt on sitten postiluukun täydeltä sivistystä,kun perjantaisin vielä tipahtaa Suomen Kuvalehti.
Kyöräsin puolison eilen lopultakin parturiin.Sieltä mentiin apteekkiin ja käväisimme myös Argoshallin Iittala-näyttelyssä.No,en taida olla tätä katselmusta enempää kiinnostunut,vaikka huomenna tuuraajapäivänä menenkin kaupungille.Ateneumin Larsson-näyttely siirtyy jälleen viikolla eteenpäin.Onneksi on auki vielä pitkälle huhtikuuhun asti.
Kesäkuussa on kiva retki Kuivasaareen Stadin Slangin järjestämänä.Ruokapuolena veneessä mennessä lohikeittoa ruisleivän kanssa ja tullessa marjapiirakan pala höystettynä vääpelinräkäpläjäyksellä eli vaniljakastikkeella.Saaressa esittelykierros,aseiden,tykkien sun muiden, katselemista ja vanhalla kasarmilla audiovisuaalinen esitys vielä viisastuttamassa asetietoutta ja saaren historiaa.Asiantuntijana Suomenlinnan Rannikkotykistökillan varapuheenjohtaja kommodori evp Mikko Taavitsainen.No,en minä lähde mukaan.Mutta retki siitä huolimatta on kiva.Kerroin muuten vaan.Toivottavasti siitä tulee juttu aikanaan Tsilari-lehteen.Silloinhan minäkin ikäänkuin mukana.Tämä on semmoista nojatuolimatkailua kaikin puolin nykyisin meillä.
Kerjäläisiä näkyi eilen kyyhöttävän jälleen tutuissa asemapaikoissaan kaupungilla.Luulin heidän jo Suomen hylänneen,mutta näin ei ole käynyt.Lisääntyvät vaan ilmojen lämmettyä kevään ja kesän koittaessa.Muuttolinnuiksi en heitä kutsu.Muuttolintuja odotetaan ja niiden näkeminen tuo hyvän mielen.Minusta näiden ihmisten ansaitsemiskeino ei kuulu suomalaiseen katukuvaan.Ainakaan minussa ei synny minkäänlaista sääliä ja halua luopua lanteistani heidän hyödykseen.Annan muualle UNICEFin kautta,Pelastusarmeijan joulupataan ja Punaisen Ristin keräyksiin.
Kaarlo Marjanen (1899-1984),kirjailija ja kriitikko on sanonut:"Miten olla hyvä,kuinka tulla edes paremmaksi? -siinä lopultakin ihmisen tärkein kysymys,sekä yksityinen että kollektiivinen."
Kyöräsin puolison eilen lopultakin parturiin.Sieltä mentiin apteekkiin ja käväisimme myös Argoshallin Iittala-näyttelyssä.No,en taida olla tätä katselmusta enempää kiinnostunut,vaikka huomenna tuuraajapäivänä menenkin kaupungille.Ateneumin Larsson-näyttely siirtyy jälleen viikolla eteenpäin.Onneksi on auki vielä pitkälle huhtikuuhun asti.
Kesäkuussa on kiva retki Kuivasaareen Stadin Slangin järjestämänä.Ruokapuolena veneessä mennessä lohikeittoa ruisleivän kanssa ja tullessa marjapiirakan pala höystettynä vääpelinräkäpläjäyksellä eli vaniljakastikkeella.Saaressa esittelykierros,aseiden,tykkien sun muiden, katselemista ja vanhalla kasarmilla audiovisuaalinen esitys vielä viisastuttamassa asetietoutta ja saaren historiaa.Asiantuntijana Suomenlinnan Rannikkotykistökillan varapuheenjohtaja kommodori evp Mikko Taavitsainen.No,en minä lähde mukaan.Mutta retki siitä huolimatta on kiva.Kerroin muuten vaan.Toivottavasti siitä tulee juttu aikanaan Tsilari-lehteen.Silloinhan minäkin ikäänkuin mukana.Tämä on semmoista nojatuolimatkailua kaikin puolin nykyisin meillä.
Kerjäläisiä näkyi eilen kyyhöttävän jälleen tutuissa asemapaikoissaan kaupungilla.Luulin heidän jo Suomen hylänneen,mutta näin ei ole käynyt.Lisääntyvät vaan ilmojen lämmettyä kevään ja kesän koittaessa.Muuttolinnuiksi en heitä kutsu.Muuttolintuja odotetaan ja niiden näkeminen tuo hyvän mielen.Minusta näiden ihmisten ansaitsemiskeino ei kuulu suomalaiseen katukuvaan.Ainakaan minussa ei synny minkäänlaista sääliä ja halua luopua lanteistani heidän hyödykseen.Annan muualle UNICEFin kautta,Pelastusarmeijan joulupataan ja Punaisen Ristin keräyksiin.
Kaarlo Marjanen (1899-1984),kirjailija ja kriitikko on sanonut:"Miten olla hyvä,kuinka tulla edes paremmaksi? -siinä lopultakin ihmisen tärkein kysymys,sekä yksityinen että kollektiivinen."
19. maaliskuuta 2012
PÄIVÄT TULEVAT JA MENEVÄT
Minäpä näin kesästä unta viime yönä.Oli huikean aurinkoinen päivä,meren ranta,veteen viettävät sileät kalliot,leppeä kesälämmin tuuli kietoi minut syliinsä.Olin yksin.V.A.Koskenniemi on kertonut asiasta näin:
"Seisoo paikallansa aika.
Lyhyt hetki jumaluutta,
ikuisuutta,ihanuutta!
Kohta,kohta särkyy taika!
Enempää ei kesä anna.
Mik´ ei tänään kukkaa kanna,
iäks hedelmättä jää se.
Ylemmäs ei päivä pääse."
(Toinen säkeistö runosta Sydänkesällä)
Aamulla herättyäni näin ikkunasta lumen ja rännän sekaista sankkaa sadetta taivaan täydeltä.Roskikseen vei märät jalanjäljet.Lehdenjakajan kärryn pyörät olivat myös jättäneet jäljet,jotka kohta katosivat ja peittyivät.Ehkä iltapäivään mennessä laantuu.Meillä on hammaslääkäri.Eilen olimme ulkona,vaan emme kauaa.Koleaa vaikka aurinko paistoi.Pari lokkia lensi ylitsemme vaitonaisina tähän aikaan vuodesta.Reviirivalloituksen aika ei ole vielä.Rantaraitti yhä paksun lumen peitossa.Sen takana oli meri jäätön ja vapaa.Katselin kutsuvaa ulappaa.Illalla televisiossa mainostettiin laivaristeilyjä.Menin laittamaan puolisolle iltapalan.Pesin hänet,vaihdoin vaipan,panin vuoteeseen ja peittelin.Jonkun ajan kuluttua suljin hänen televisionsa ja otin silmälasit hänen nenältään.Istuin olohuoneen sohvalla.Televisio oli auki.Kävin pitkäkseni ja vedin torkkupeiton päälleni.Minun oli hyvä olla.Tiesin puolison jo nukkuvan.
Se oli ilta samanlainen kuin monet muutkin illat.Ja hyvä niin.Ei menoa eikä edes meininkiä.Oli joskus.Enää ei tarvitse."Mikä olisi tämän parempaa? Istun ikkunan ääressä ja katselen,miten lehdet putoavat ja kukat kukkivat,kun vuodenajat tulevat ja menevät"(Hsueh Tou 982-1052).
"Seisoo paikallansa aika.
Lyhyt hetki jumaluutta,
ikuisuutta,ihanuutta!
Kohta,kohta särkyy taika!
Enempää ei kesä anna.
Mik´ ei tänään kukkaa kanna,
iäks hedelmättä jää se.
Ylemmäs ei päivä pääse."
(Toinen säkeistö runosta Sydänkesällä)
Aamulla herättyäni näin ikkunasta lumen ja rännän sekaista sankkaa sadetta taivaan täydeltä.Roskikseen vei märät jalanjäljet.Lehdenjakajan kärryn pyörät olivat myös jättäneet jäljet,jotka kohta katosivat ja peittyivät.Ehkä iltapäivään mennessä laantuu.Meillä on hammaslääkäri.Eilen olimme ulkona,vaan emme kauaa.Koleaa vaikka aurinko paistoi.Pari lokkia lensi ylitsemme vaitonaisina tähän aikaan vuodesta.Reviirivalloituksen aika ei ole vielä.Rantaraitti yhä paksun lumen peitossa.Sen takana oli meri jäätön ja vapaa.Katselin kutsuvaa ulappaa.Illalla televisiossa mainostettiin laivaristeilyjä.Menin laittamaan puolisolle iltapalan.Pesin hänet,vaihdoin vaipan,panin vuoteeseen ja peittelin.Jonkun ajan kuluttua suljin hänen televisionsa ja otin silmälasit hänen nenältään.Istuin olohuoneen sohvalla.Televisio oli auki.Kävin pitkäkseni ja vedin torkkupeiton päälleni.Minun oli hyvä olla.Tiesin puolison jo nukkuvan.
Se oli ilta samanlainen kuin monet muutkin illat.Ja hyvä niin.Ei menoa eikä edes meininkiä.Oli joskus.Enää ei tarvitse."Mikä olisi tämän parempaa? Istun ikkunan ääressä ja katselen,miten lehdet putoavat ja kukat kukkivat,kun vuodenajat tulevat ja menevät"(Hsueh Tou 982-1052).
18. maaliskuuta 2012
HUOMENNA SUOMEN LIPPU SALKOON
Huomenna maanantaina liputetaan sen kunniaksi että 168 vuotta sitten Tampereella syntyi tyttölapsi puuvillatehtaan työnjohtaja Gustav Wilhelm Johnssonin perheeseen ja sai nimekseen Ulrika Wilhelmina.Me tunnemme hänet Minna Canthina.Tytön ollessa 8-vuotias Gustav-isä muutti perheineen Kuopioon ja alkoi harjoittaa kauppiaan ammattia.Minna-nimen Ulrika Wilhelmina otti käyttöönsä ollessaan jo opiskelemassa Jyväskylän seminaarissa aikomuksenaan valmistua kansakoulun opettajaksi.Se kuitenkin jäi,sillä Minna tutustui lehtoriinsa maisteri Johan Ferdinand Canthiin ja he menivät naimisiin.Avioliittoa kesti neljätoista vuotta aina Johan Ferdinandin kuolemaan asti.Minna jäi seitsemän lapsensa yksinhuoltajaksi.Siinäpä mallia tämänajan yksinhuoltajille!
Miehensä kuoleman jälkeen Minna muutti lapsineen Kuopioon hoitamaan isänsä jälkeen jättämää liikettä,joka oli hiukan päässyt retuperälle.Minna lunasti sen perikunnalta ja sai liikkeen uutteruudellaan ja toimeliaisuudellaan jaloilleen.Hän oli jo Jyväskylässä ollessaan alkanut kirjoittaa ja nyt aikaa liikeni enemmän niin kirjoittamiseen kuin naisasialiikkeeseen,jotka molemmat olivat Minnan sydäntä lähellä.Tästä eteenpäin Minnan elämä on kirjallisuushistoriaa ja me saamme tutustua hänen teoksiinsa kirjoina,näytelminä ja elokuvina.Minna Canth kuoli Kuopiossa vuonna 1897.
Minun tutustumiseni Minna Canthin teoksiin on tapahtunut teatterin ja elokuvien kautta.Näytelmiä kirjan muodossa on vanhempieni perintönä paljonkin kirjahyllyssä,vaan ei joukossa yhtäkään Canthin teosta.Shakespearea ei puutu ja se taas johtuu siitä,että vanhempani kuuluivat Shakespeare-näytelmäkerhoon aikoinaan ja harrastelijamaisesti myös näytelleet nuoruudessaan Romeon ja Julian,Kuningas Learin,Loppiaisaaton,Macbethin ym.
Siispä kotimaisten näytelmäkirjailijoiden teoksia ei hyllystäni löydy muutamaa paitsi.Onhan Aleksis Kiveä toki ja Robert Kiljanderin (1848-1924) Amalia ystävämme ja Mestarin Nuuskarasia.Macbethista muistan Kansallisteatterin esityksen,jossa Lady Macbethina oli Ella Eronen.Sieluuni on piirtynyt kohtaus,missä Ella Eronen pesi raivokkaasti käsiään verestä yleisön seuratessa hiiskumattoman hiljaisuuden vallassa.Se raju kiihko saada kädet puhtaaksi oli yksi kappaleen kohokohtia ja senaikaisen teatterihistorian näyttävimpiä kohtauksia.Se tehtiin tavalla,minkä vain Ella Eronen osasi.Ja totisesti mieleen painuva,koska sen vieläkin muistan.
Mutta huomenna on Minna Canthin päivä.Lippu salkoon!
Miehensä kuoleman jälkeen Minna muutti lapsineen Kuopioon hoitamaan isänsä jälkeen jättämää liikettä,joka oli hiukan päässyt retuperälle.Minna lunasti sen perikunnalta ja sai liikkeen uutteruudellaan ja toimeliaisuudellaan jaloilleen.Hän oli jo Jyväskylässä ollessaan alkanut kirjoittaa ja nyt aikaa liikeni enemmän niin kirjoittamiseen kuin naisasialiikkeeseen,jotka molemmat olivat Minnan sydäntä lähellä.Tästä eteenpäin Minnan elämä on kirjallisuushistoriaa ja me saamme tutustua hänen teoksiinsa kirjoina,näytelminä ja elokuvina.Minna Canth kuoli Kuopiossa vuonna 1897.
Minun tutustumiseni Minna Canthin teoksiin on tapahtunut teatterin ja elokuvien kautta.Näytelmiä kirjan muodossa on vanhempieni perintönä paljonkin kirjahyllyssä,vaan ei joukossa yhtäkään Canthin teosta.Shakespearea ei puutu ja se taas johtuu siitä,että vanhempani kuuluivat Shakespeare-näytelmäkerhoon aikoinaan ja harrastelijamaisesti myös näytelleet nuoruudessaan Romeon ja Julian,Kuningas Learin,Loppiaisaaton,Macbethin ym.
Siispä kotimaisten näytelmäkirjailijoiden teoksia ei hyllystäni löydy muutamaa paitsi.Onhan Aleksis Kiveä toki ja Robert Kiljanderin (1848-1924) Amalia ystävämme ja Mestarin Nuuskarasia.Macbethista muistan Kansallisteatterin esityksen,jossa Lady Macbethina oli Ella Eronen.Sieluuni on piirtynyt kohtaus,missä Ella Eronen pesi raivokkaasti käsiään verestä yleisön seuratessa hiiskumattoman hiljaisuuden vallassa.Se raju kiihko saada kädet puhtaaksi oli yksi kappaleen kohokohtia ja senaikaisen teatterihistorian näyttävimpiä kohtauksia.Se tehtiin tavalla,minkä vain Ella Eronen osasi.Ja totisesti mieleen painuva,koska sen vieläkin muistan.
Mutta huomenna on Minna Canthin päivä.Lippu salkoon!
17. maaliskuuta 2012
ELÄMÄN KOETINKIVIÄ
Mitähän varten minua ei nukuta öisin? Enkä nyt tarkoita sitä,että puoliso toimillaan valvottaa,vaan ihan itse herään joskus kahden maissa ja siinähän olen,pirteänä kuin peippo.Onko se ikäkysymys? Ei enää tarvitse unta kuin muutaman tunnin verran? On nyt niin taikka näin,herään ja valvon ihan ilman syytä.
Nousen yleensä ylös ja olen kiitollinen televisiosta,josta tulee öisinkin ohjelmaa.Tietokoneen kanssa näprääminen on toinen yöllä tapahtuva harrastukseni,kun en neulo enkä tee muutakaan mitä olen kuullut muiden rouvaihmisten tekevän.Kovaäänistä ajan kuluttamista ei voi tehdä naapurien takia,vaikka tiedän monenkin olevan tätä noudattamatta.En ole kostonhaluinen.Viime yön nukuin mukavasti,huomattavasti edellistä enemmän ja paremmin.Olen huomannut,etten pidä enää nukkumaan menemisistä ja joskus yritänkin sitä venyttää odotellen edes jonkunlaista haukotuksen tapaista merkkiä.No,tämä on minun ongelmani.Mitäs siitä sen enempää.
Alakerran huoneisto on ollut tyhjillään.Ei taida olla enää,koska näin patiolla eräänä iltapäivänä palautuessamme kaupungilta,nuoren naisen.Uumoilen taas opiskelijoita muuttavan soluasuntoon.Taksikuski auttoi meidät rapulle asti.Pinosin kassit maahan ja autoin puolisoa vetämään itsensä pari rappusta ylös kaiteesta kiinni pitäen.Tyttö patiolla tuijotti herkeämättä.Onnistuuko halvaantunut vammainen ukko kiskoessaan itseään käsivoimin vai kellahtaako? Olen aina inhonnut näitä tähystelijöitä ja usein aika kipakastikin siihen puutun.Niin nytkin. "Ettekö ole ennen nähnyt liikuntarajoitteista?" Lisäsin vielä tuijottamisen olevan rumaa ja epäkohteliasta.
Jos vain vilkaistaan kuten yleensäkin ihmisiä,se ei tietenkään haittaa.Mutta tämmöinen ylenpalttinen pitkään jatkuva utelias tarkkaileminen saa niskakarvani pystyyn.En halua liikkumisestamme minkäänlaista sirkusesitystä,jossa odotetaan trapetsitaiteilijan putoamista.Liikuntarajoitteisia erilaisine apuvälineineen liikkuu jo niin usein muiden ihmisten parissa,että sen ei pitäisi herättää enää nykyisin uteliaisuutta.Näitä töllistelijöitä tapaa kuitenkin silloin tällöin ja panee minut jälleen kerran ihmettelemään käytöstapojen puutetta. Voisin tietysti pitää suuni kiinni (olla itse sivistynyt)ja ääneti kärsiä tuijottamisen.Mutta kun kiukuttaa.Tämän tunnustan tässä ja nyt.Tämä on totuus ja jos ei ole,tulkoon käpy suuhuni kuten lehmälle.Näin on sanonut Aleksis Kivi.
Nousen yleensä ylös ja olen kiitollinen televisiosta,josta tulee öisinkin ohjelmaa.Tietokoneen kanssa näprääminen on toinen yöllä tapahtuva harrastukseni,kun en neulo enkä tee muutakaan mitä olen kuullut muiden rouvaihmisten tekevän.Kovaäänistä ajan kuluttamista ei voi tehdä naapurien takia,vaikka tiedän monenkin olevan tätä noudattamatta.En ole kostonhaluinen.Viime yön nukuin mukavasti,huomattavasti edellistä enemmän ja paremmin.Olen huomannut,etten pidä enää nukkumaan menemisistä ja joskus yritänkin sitä venyttää odotellen edes jonkunlaista haukotuksen tapaista merkkiä.No,tämä on minun ongelmani.Mitäs siitä sen enempää.
Alakerran huoneisto on ollut tyhjillään.Ei taida olla enää,koska näin patiolla eräänä iltapäivänä palautuessamme kaupungilta,nuoren naisen.Uumoilen taas opiskelijoita muuttavan soluasuntoon.Taksikuski auttoi meidät rapulle asti.Pinosin kassit maahan ja autoin puolisoa vetämään itsensä pari rappusta ylös kaiteesta kiinni pitäen.Tyttö patiolla tuijotti herkeämättä.Onnistuuko halvaantunut vammainen ukko kiskoessaan itseään käsivoimin vai kellahtaako? Olen aina inhonnut näitä tähystelijöitä ja usein aika kipakastikin siihen puutun.Niin nytkin. "Ettekö ole ennen nähnyt liikuntarajoitteista?" Lisäsin vielä tuijottamisen olevan rumaa ja epäkohteliasta.
Jos vain vilkaistaan kuten yleensäkin ihmisiä,se ei tietenkään haittaa.Mutta tämmöinen ylenpalttinen pitkään jatkuva utelias tarkkaileminen saa niskakarvani pystyyn.En halua liikkumisestamme minkäänlaista sirkusesitystä,jossa odotetaan trapetsitaiteilijan putoamista.Liikuntarajoitteisia erilaisine apuvälineineen liikkuu jo niin usein muiden ihmisten parissa,että sen ei pitäisi herättää enää nykyisin uteliaisuutta.Näitä töllistelijöitä tapaa kuitenkin silloin tällöin ja panee minut jälleen kerran ihmettelemään käytöstapojen puutetta. Voisin tietysti pitää suuni kiinni (olla itse sivistynyt)ja ääneti kärsiä tuijottamisen.Mutta kun kiukuttaa.Tämän tunnustan tässä ja nyt.Tämä on totuus ja jos ei ole,tulkoon käpy suuhuni kuten lehmälle.Näin on sanonut Aleksis Kivi.
16. maaliskuuta 2012
ERÄÄN AMMATTIKUNNAN EDUSTAJA
Ollessamme eilen Stockmannilla tapasin henkilön,jota ei yleensä ammattikuntansa edustajana suuremmin huomata.Hän kulkee hiljaisesti keskittyneenä työhönsä.Jos häntä tai muita hänen kaltaisiaan ei olisi,se taas huomattaisiin.Minäkin tavallisesti ohitan hänet sen enempiä häntä ajattelematta.Kuka hän on? Herkun siivooja,joko nainen tai mies.Eilen hän oli mies.
Olimme menossa pyörätuolin eteen täyteen lastattuine invaostoskärryinemme isompaan hissiin,jonka päätepysäkki ylhäällä on aina kerros A1.Olimme käyneet Alkossa ja minulla keikkui viinipulloja päällimmäisinä kasseissa.Yksi tipahti huonosti pakattuna lattialle niin että mäiskähti.Valkoviini ja lasinsirpaleet levisivät yltympäriinsä.Nyt aloin katseella etsiä sitä ihmistä,jota ei yleensä havaita työtään tekemässä.Hän olikin lähempänä kuin aavistinkaan.En ollut vain huomannut.Kerroin tilanteen,osoitin sotkua sormellani ja pyysin anteeksi aiheuttamaani ylimääräistä työtä.Hän hymyili koko kasvoillaan sanoen "ei se mitään" ja alkoi siivota jälkiäni.Sirpaleet kilisivät hänen niitä kerätessään.Hissi tuli ja me matkasimme ylös.Ajattelin,mitenkä tärkeää työtä hän loppujen lopuksi tekeekään,sillä vahinkoja asiakkaille sattuu kaikenlaisia päivän mittaan,vaikka kaikilta ei tipahtaisikaan naapuriliikkeestä ostettuja pulloja lattialle särkyen kymmeniksi sirpaleiksi.Hänet huomataan silloin vasta,kun häntä kipeästi tarvitaan.Me voisimme huomioida hänet muulloinkin.Vaikka pienellä hymyllä hänet ohittaessamme.
Tämän vuoden loppuun mennessä ovat tavalliset hehkulamput poissa myynnistä.Olimme eilen ostamassa kruunukynttilälamppuja.Pitäisikö niitä hankkia nyt varastoon,vai odotanko niiden loppuun palamista kotona ja tilalle hankin sitten muita? Tämä tarkoittaa,että valaisimissa on jonkun aikaa sekalainen valikoima lamppuja kunnes kaikki hehkulamput ovat tehneet tehtävänsä.No,vaihdellen ja järjestellen tuloksen saa tietysti tyylikkäämmäksi.Sähköosaston myyjä paneutui ongelmaani ja näytti erilaisia vaihtoehtoja.Huoahdin helpotuksesta.Ehkä myös uusien kruunukynttilälamppujen ulkonäkö paranee ennen hehkulamppujen kuolemaa.
Ihmisiä pakotetaan kaikenlaisiin muutoksiin elämänsä aikana.Milloin ympäristöystävällisempiin.Milloin on kysymyksessä turvallisuuteen liittyvät asiat,milloin taas sähköä tai jotain muuta säästävämpää.Voi kysymyksessä olla pelkkä kehityskin.Eikä vastaan auta pullikoida.Digiboksistakin tuli kauhea meteli aikoinaan ja jotkut lopettivat tykkänään television katselemisen tämmöisen pakottamisen ja ylimääräisen rahanmenon takia.No,nyt uusissa televisioissa boksin ominaisuudet ovat jo laitteen sisärakenteisiin kuuluvana.Kyllähän junalla kulkemistakin pidettiin alussa turhana,kun hevosella pääsisi kuten aina ennenkin.Moisen hullutuksen vastustajia seisoi vuonna 1862 Helsingin rautatieasemalla,kun rataosuus Helsingistä Hämeenlinnaan avattiin.Me olemme purnarikansaa,vastustamme uutta ja outoa.Joskus tuntuu siltä,että vallan ihan vain vastustamisen ilosta.
Olimme menossa pyörätuolin eteen täyteen lastattuine invaostoskärryinemme isompaan hissiin,jonka päätepysäkki ylhäällä on aina kerros A1.Olimme käyneet Alkossa ja minulla keikkui viinipulloja päällimmäisinä kasseissa.Yksi tipahti huonosti pakattuna lattialle niin että mäiskähti.Valkoviini ja lasinsirpaleet levisivät yltympäriinsä.Nyt aloin katseella etsiä sitä ihmistä,jota ei yleensä havaita työtään tekemässä.Hän olikin lähempänä kuin aavistinkaan.En ollut vain huomannut.Kerroin tilanteen,osoitin sotkua sormellani ja pyysin anteeksi aiheuttamaani ylimääräistä työtä.Hän hymyili koko kasvoillaan sanoen "ei se mitään" ja alkoi siivota jälkiäni.Sirpaleet kilisivät hänen niitä kerätessään.Hissi tuli ja me matkasimme ylös.Ajattelin,mitenkä tärkeää työtä hän loppujen lopuksi tekeekään,sillä vahinkoja asiakkaille sattuu kaikenlaisia päivän mittaan,vaikka kaikilta ei tipahtaisikaan naapuriliikkeestä ostettuja pulloja lattialle särkyen kymmeniksi sirpaleiksi.Hänet huomataan silloin vasta,kun häntä kipeästi tarvitaan.Me voisimme huomioida hänet muulloinkin.Vaikka pienellä hymyllä hänet ohittaessamme.
Tämän vuoden loppuun mennessä ovat tavalliset hehkulamput poissa myynnistä.Olimme eilen ostamassa kruunukynttilälamppuja.Pitäisikö niitä hankkia nyt varastoon,vai odotanko niiden loppuun palamista kotona ja tilalle hankin sitten muita? Tämä tarkoittaa,että valaisimissa on jonkun aikaa sekalainen valikoima lamppuja kunnes kaikki hehkulamput ovat tehneet tehtävänsä.No,vaihdellen ja järjestellen tuloksen saa tietysti tyylikkäämmäksi.Sähköosaston myyjä paneutui ongelmaani ja näytti erilaisia vaihtoehtoja.Huoahdin helpotuksesta.Ehkä myös uusien kruunukynttilälamppujen ulkonäkö paranee ennen hehkulamppujen kuolemaa.
Ihmisiä pakotetaan kaikenlaisiin muutoksiin elämänsä aikana.Milloin ympäristöystävällisempiin.Milloin on kysymyksessä turvallisuuteen liittyvät asiat,milloin taas sähköä tai jotain muuta säästävämpää.Voi kysymyksessä olla pelkkä kehityskin.Eikä vastaan auta pullikoida.Digiboksistakin tuli kauhea meteli aikoinaan ja jotkut lopettivat tykkänään television katselemisen tämmöisen pakottamisen ja ylimääräisen rahanmenon takia.No,nyt uusissa televisioissa boksin ominaisuudet ovat jo laitteen sisärakenteisiin kuuluvana.Kyllähän junalla kulkemistakin pidettiin alussa turhana,kun hevosella pääsisi kuten aina ennenkin.Moisen hullutuksen vastustajia seisoi vuonna 1862 Helsingin rautatieasemalla,kun rataosuus Helsingistä Hämeenlinnaan avattiin.Me olemme purnarikansaa,vastustamme uutta ja outoa.Joskus tuntuu siltä,että vallan ihan vain vastustamisen ilosta.
14. maaliskuuta 2012
VANHOJEN HIRSIEN KERTOMAA
Valitsin kerran itselleni SK:n kylkiäislahjaksi muutaman numeron ajan kestävän Kotilieden.Leväytin eilen tulleen lehden auki ja kukas muu siinä sivulla 42 kuvassa olikaan vaimoineen kuin pikkuserkkuni Risto.Heistä ja heidän Loviisasta ostamastaan ja kunnostamastaan vuonna 1834 rakennetusta hirsitalosta on aiemminkin julkisuudessa kirjoitettu.En ole käynyt,mutta kuullut sitäkin enemmän Riston äidiltä,äitini serkulta.
Taloa on nyt hartaudella ja vanhaa kunnoittaen entisöity,korjattu,modernisoitu asuttavaan kuntoon ja työ jatkuu edelleen.Kuusi vuotta ovat jo puurtaneet.Itse vertaavat hommaa Antoni Gaudin Barcelonassa olevaan Sagrada Familia-kirkkoon,joka ei ole vieläkään valmis,vaikka itse rakennuttaja-arkkitehti on maannut haudassa jo lähes 90 vuotta.Gaudi työskenteli kirkkonsa parissa 40 vuotta aina kuolemaansa asti 1926.Nyt ovat muut työmiehet remmissä.Tämä Gaudin kirkon vertaus johtuu siitä,että Risto ja Inga asuivat Barcelonassa vuosikaudet ennen tätä Loviisan taloaan.Kuusi-vuotias Niilo-poika ei ole muualla asunutkaan kuin remontoitavassa talossa.Kotilieden valokuvista päätellen työtä tehdään pieteetillä.Kunhan kaikki 165 asuinneliötä on joskus saatu valmiiksi,saa Loviisa ylpeillä tästä 178 vuotta sitten suutarimestari Anders Björklundin rakennuttamasta hirsitalosta Mariankadulla.
Vanhoista taloista puheen ollen,oli meilläkin mökillä kaukana Hämeessä vanhaa.Mökin tummanpuhuvat hirret oli siirretty tontille ja pantu taloksi uudelleen.Jo ennen kuin me paikan kesäkodiksemme ostimme.Muuta niin vanhaa ei sitten ollutkaan,kun meitäkään ei voi mukaan laskea.Olimme nykyistä paljon nuorempia.Rakastin niitä hirsiä.Niitä ei oltu pirtin puolella peitetty millään,vaan saivat avoimesti tarinaansa kertoa,ken osasi kuunnella.Joskus pitkälti toista sataa vuotta aiemmin oli puut kaadettu ja hirsiksi veistelty,taloksi tehty.Tummanruskeiden hirsien välissä oli tuketta,joka purskahteli esille sieltä täältä.Kun auringonsäteet ikkunoista osuivat hirsiin,ne hehkuivat kuin metsässään muinoin.
Pinnasohvalla istuessani sivelin niiden pintaa ja kuvittelin ihmisiä,jotka olivat joskus samoja hirsiä katselleet kuin minä nyt.Ehkä eivät sähkövalossa kuten me,vaan kynttilöiden lepattavassa valossa tai peräti seinänraoissa olleiden päreiden.Pirtin hirret saivat aina vierailtamme ihastuksen huudahdukset.Tosin joku täysin kaupunkilainen sielultaan ihmetteli,miksi emme olleet peittäneet niitä tapetilla. Makuukamarissa oli niin tehty.Sekin vanhaa kunnioittaen.
Mökkiaika oli ihanaa aikaa.Kaikkinensa.Aina näin keväisin sydämeeni hiipii pieni kaipuu,muistot palaavat ja sitten katoavat taas.Nyt muistojen lokeroita kaivelivat loviisalaisen suutarimestarin talon vanhat hirret.
Taloa on nyt hartaudella ja vanhaa kunnoittaen entisöity,korjattu,modernisoitu asuttavaan kuntoon ja työ jatkuu edelleen.Kuusi vuotta ovat jo puurtaneet.Itse vertaavat hommaa Antoni Gaudin Barcelonassa olevaan Sagrada Familia-kirkkoon,joka ei ole vieläkään valmis,vaikka itse rakennuttaja-arkkitehti on maannut haudassa jo lähes 90 vuotta.Gaudi työskenteli kirkkonsa parissa 40 vuotta aina kuolemaansa asti 1926.Nyt ovat muut työmiehet remmissä.Tämä Gaudin kirkon vertaus johtuu siitä,että Risto ja Inga asuivat Barcelonassa vuosikaudet ennen tätä Loviisan taloaan.Kuusi-vuotias Niilo-poika ei ole muualla asunutkaan kuin remontoitavassa talossa.Kotilieden valokuvista päätellen työtä tehdään pieteetillä.Kunhan kaikki 165 asuinneliötä on joskus saatu valmiiksi,saa Loviisa ylpeillä tästä 178 vuotta sitten suutarimestari Anders Björklundin rakennuttamasta hirsitalosta Mariankadulla.
Vanhoista taloista puheen ollen,oli meilläkin mökillä kaukana Hämeessä vanhaa.Mökin tummanpuhuvat hirret oli siirretty tontille ja pantu taloksi uudelleen.Jo ennen kuin me paikan kesäkodiksemme ostimme.Muuta niin vanhaa ei sitten ollutkaan,kun meitäkään ei voi mukaan laskea.Olimme nykyistä paljon nuorempia.Rakastin niitä hirsiä.Niitä ei oltu pirtin puolella peitetty millään,vaan saivat avoimesti tarinaansa kertoa,ken osasi kuunnella.Joskus pitkälti toista sataa vuotta aiemmin oli puut kaadettu ja hirsiksi veistelty,taloksi tehty.Tummanruskeiden hirsien välissä oli tuketta,joka purskahteli esille sieltä täältä.Kun auringonsäteet ikkunoista osuivat hirsiin,ne hehkuivat kuin metsässään muinoin.
Pinnasohvalla istuessani sivelin niiden pintaa ja kuvittelin ihmisiä,jotka olivat joskus samoja hirsiä katselleet kuin minä nyt.Ehkä eivät sähkövalossa kuten me,vaan kynttilöiden lepattavassa valossa tai peräti seinänraoissa olleiden päreiden.Pirtin hirret saivat aina vierailtamme ihastuksen huudahdukset.Tosin joku täysin kaupunkilainen sielultaan ihmetteli,miksi emme olleet peittäneet niitä tapetilla. Makuukamarissa oli niin tehty.Sekin vanhaa kunnioittaen.
Mökkiaika oli ihanaa aikaa.Kaikkinensa.Aina näin keväisin sydämeeni hiipii pieni kaipuu,muistot palaavat ja sitten katoavat taas.Nyt muistojen lokeroita kaivelivat loviisalaisen suutarimestarin talon vanhat hirret.
12. maaliskuuta 2012
KUN PÄIVÄ PAISTAA
"...Hanki hautuu,hiutuu
kevätlämpimään,
routa rahjus riutuu
soita rämpimään.
Pirstoin jäät
virta odottaa
pisaroitten tulvaa paisuvaa..."
(Yrjö Jylhä: Sulava lumi)
Katselin aamuvarhaisella hyvin tarkasti lähintä pihakoivua keittiön ikkunasta.Aivan kuin urvut olisivat jo hiukan pullistuneet.Näinköhän oikein? Joku murmeli Punxsutawneyssa on ennustanut pitkää talvea USAn itärannikolle. Yltääkö ennustus meille asti? Vai panevatko purot jo puli puli tositarkoituksella? On se kevät aina yhtä ihmeellistä aikaa.Mitenkä hämmästyttävän nopeasti luonto talven ja lumen taakasta toipuu.Työntyy vuosi vuodelta yhtä terhakkaasti esille,sulattaa lumet,lykkii puut lehteen,nurmet maahan,kukat kukkimaan,lintuset laulamaan.Auringonpaisteessa päiväsaikaan voisi jo alkaa puuhastella parvekkeella.Ainakin imuroida.Laseihin en kajoa.Sain kerran kuulla niiden olevan likaa hylkiviä. Melkein siis itsestään puhdistuvia.
Stadin Slangi vie jäseniään Aleksanterin teatteriin ja Emmerich Kálmánin iki-ihanien sävelten pariin Mustalaisruhtinattaressa.No,olen minä moneenkin kertaan operetin nähnyt niin Helsingissä kuin muuallakin."Muualla" oli Impi-täti varieteelaulajatar Sylvana,joka taisteli rakkaudestaan ruhtinas Edwiniin.Istuin vanhempieni kanssa pikkutyttönä eturivissä.Silloin eivät vielä tehneet Kálmánin sävelet sellaista vaikutusta kuin sitten myöhemmin ollessani jo isompi tyttö,ihan melkein aikuinen nainen jo. "Ollaan niin kuin pääskyset, pesä laitetaan..." Mustalaisruhtinatar on yksi rakastetuimpia operetteja.Vuosi vuoden jälkeen tämä melkein sata ajastaikaa nähnyt sävelnäytelmä saa uuden tulemisen jonkun teatterin lavalle.
Tänään olisi jo ulkoiltava.Monta päivää olemme pysytelleet sisällä.Ja mikäpäs olisi ihanassa paisteessa pyörätuolia lykkiä monin paikoin pelkän asfaltin päällä ja kuunnella kevättä,tuntea se,nauttia siitä. Ei kun menoksi.Keväthän on vain kerran vuodessa ja jos tämän päästää ihan ohi,seuraavaa saa odotella.Kesä ajaa pian kevään pois,nopeammin kuin huomaammekaan.
kevätlämpimään,
routa rahjus riutuu
soita rämpimään.
Pirstoin jäät
virta odottaa
pisaroitten tulvaa paisuvaa..."
(Yrjö Jylhä: Sulava lumi)
Katselin aamuvarhaisella hyvin tarkasti lähintä pihakoivua keittiön ikkunasta.Aivan kuin urvut olisivat jo hiukan pullistuneet.Näinköhän oikein? Joku murmeli Punxsutawneyssa on ennustanut pitkää talvea USAn itärannikolle. Yltääkö ennustus meille asti? Vai panevatko purot jo puli puli tositarkoituksella? On se kevät aina yhtä ihmeellistä aikaa.Mitenkä hämmästyttävän nopeasti luonto talven ja lumen taakasta toipuu.Työntyy vuosi vuodelta yhtä terhakkaasti esille,sulattaa lumet,lykkii puut lehteen,nurmet maahan,kukat kukkimaan,lintuset laulamaan.Auringonpaisteessa päiväsaikaan voisi jo alkaa puuhastella parvekkeella.Ainakin imuroida.Laseihin en kajoa.Sain kerran kuulla niiden olevan likaa hylkiviä. Melkein siis itsestään puhdistuvia.
Stadin Slangi vie jäseniään Aleksanterin teatteriin ja Emmerich Kálmánin iki-ihanien sävelten pariin Mustalaisruhtinattaressa.No,olen minä moneenkin kertaan operetin nähnyt niin Helsingissä kuin muuallakin."Muualla" oli Impi-täti varieteelaulajatar Sylvana,joka taisteli rakkaudestaan ruhtinas Edwiniin.Istuin vanhempieni kanssa pikkutyttönä eturivissä.Silloin eivät vielä tehneet Kálmánin sävelet sellaista vaikutusta kuin sitten myöhemmin ollessani jo isompi tyttö,ihan melkein aikuinen nainen jo. "Ollaan niin kuin pääskyset, pesä laitetaan..." Mustalaisruhtinatar on yksi rakastetuimpia operetteja.Vuosi vuoden jälkeen tämä melkein sata ajastaikaa nähnyt sävelnäytelmä saa uuden tulemisen jonkun teatterin lavalle.
Tänään olisi jo ulkoiltava.Monta päivää olemme pysytelleet sisällä.Ja mikäpäs olisi ihanassa paisteessa pyörätuolia lykkiä monin paikoin pelkän asfaltin päällä ja kuunnella kevättä,tuntea se,nauttia siitä. Ei kun menoksi.Keväthän on vain kerran vuodessa ja jos tämän päästää ihan ohi,seuraavaa saa odotella.Kesä ajaa pian kevään pois,nopeammin kuin huomaammekaan.
11. maaliskuuta 2012
SUNNUNTAITUNNELMISSA
Teemalta katselin eilen melkein tunnin kestävää Frank Sinatran parhaat laulut-ohjelmaa.Ikivihreä toinen toisensa perästä "Vanhalta sinisilmältä".Hän kuuluu ehdottomasti mieli-ihmisteni joukkoon.Minulla on vanha lp-levy Sinatra´s swingin´ session.Vanhempia lauluja kuten esimerkiksi "Should I" tai "I concentrate on you". Kun viitsin kaivaa vanhan digiboksin ja kynttilälaatikon alta esille levysoittimeni, kuuntelen levyä hurmoksen vallassa. Ohjelman päätyttyä tuli "Skandaalihäät",jonka -suoraan sanottuna- nippanappa jaksoin katsella.Nähty moneen kertaan ja minun kohdallani aika ajanut elokuvan ohi. Eikä sitä pelastanut edes Frank Sinatrakaan Mike Connorin lehtimiesroolissa.
Nukahdin oitis vuoteeseen mentyäni.Jäi kuuntelematta äänikirjasta Satu Rommin matkakuvaus.Teki vanhalla Royal Enfield-merkkisellä moottoripyörällä matkan Himalajalle yhden naisen ja kahden miehen kanssa.Lähtivät Intian Mysoresta kohti pohjoisen kolkan Ladakhinia.Reippaasti ja rohkeasti.Ihailen tämmöisiä ihmisiä,jotka toteuttavat unelmansa nähdäkseen maailmaa.Vuoret minuakin kiehtovat.Onnekseni on ollut useitakin tilaisuuksia niitä lähemminkin katsella eri maissa.Himalajaa en ole nähnyt.Matalampia ovat minun vuoreni olleet ja huomattavasti lähempänä koti-Suomea.
Sain kutsun Stockmannin Argoshalliin,jossa "Iittalan taikaa" 16-25.3.2012.Myyntinäyttely on Klaus Haapaniemen käsialaa ja näytteillä on myös hänen uusi Korento-astiasarjansa.Lasinpuhallustakin saa katsella.Sinne! Stockmannista puheen ollen,luin jostain vanhasta mielipideryppäästä netissä eilen,mitenkä Stockmannia pidetään kalliina paikkana.Olisikohan tämä väite jotain vanhaa perua Stockmannin ollessa ainoa laatuaan Helsingissä ja vaikutti eliitin ostopaikalta? Kallistakin on,totta kai.Mutta on halvempaakin.Niin kuin muuallakin kaupoissa.
Stockmann pitää hyvää huolta kanta-asiakkaistaan,uskollisuus palkitaan.Myyjät ovat ystävällisiä ja kohteliaita,rientävät auttamaan tarpeen vaatiessa.Henkilökuntaa tosin vähennetty vuosien aikana kuten muuallakin.Minua on aina palveltu hyvin,josta annan mielelläni palautetta kehujen ja kiitosten muodossa.Nautin siitä pienestä ylellisyyden tunteesta,joka heti minua kohtaa astuttuani Stockmannille.Nautin siitäkin,että tiedän,mitä mistäkin saa.Tunnen talon.Stockmann on stadilainen siinä missä minäkin.Lainatakseni ja vähän lyhennelläkseni maaherra Olof Wibeliuksen sanoja Runebergin Maaherra-runossa,sanon "ennen mua syntynyt,myös jälkeheni jää".
Nukahdin oitis vuoteeseen mentyäni.Jäi kuuntelematta äänikirjasta Satu Rommin matkakuvaus.Teki vanhalla Royal Enfield-merkkisellä moottoripyörällä matkan Himalajalle yhden naisen ja kahden miehen kanssa.Lähtivät Intian Mysoresta kohti pohjoisen kolkan Ladakhinia.Reippaasti ja rohkeasti.Ihailen tämmöisiä ihmisiä,jotka toteuttavat unelmansa nähdäkseen maailmaa.Vuoret minuakin kiehtovat.Onnekseni on ollut useitakin tilaisuuksia niitä lähemminkin katsella eri maissa.Himalajaa en ole nähnyt.Matalampia ovat minun vuoreni olleet ja huomattavasti lähempänä koti-Suomea.
Sain kutsun Stockmannin Argoshalliin,jossa "Iittalan taikaa" 16-25.3.2012.Myyntinäyttely on Klaus Haapaniemen käsialaa ja näytteillä on myös hänen uusi Korento-astiasarjansa.Lasinpuhallustakin saa katsella.Sinne! Stockmannista puheen ollen,luin jostain vanhasta mielipideryppäästä netissä eilen,mitenkä Stockmannia pidetään kalliina paikkana.Olisikohan tämä väite jotain vanhaa perua Stockmannin ollessa ainoa laatuaan Helsingissä ja vaikutti eliitin ostopaikalta? Kallistakin on,totta kai.Mutta on halvempaakin.Niin kuin muuallakin kaupoissa.
Stockmann pitää hyvää huolta kanta-asiakkaistaan,uskollisuus palkitaan.Myyjät ovat ystävällisiä ja kohteliaita,rientävät auttamaan tarpeen vaatiessa.Henkilökuntaa tosin vähennetty vuosien aikana kuten muuallakin.Minua on aina palveltu hyvin,josta annan mielelläni palautetta kehujen ja kiitosten muodossa.Nautin siitä pienestä ylellisyyden tunteesta,joka heti minua kohtaa astuttuani Stockmannille.Nautin siitäkin,että tiedän,mitä mistäkin saa.Tunnen talon.Stockmann on stadilainen siinä missä minäkin.Lainatakseni ja vähän lyhennelläkseni maaherra Olof Wibeliuksen sanoja Runebergin Maaherra-runossa,sanon "ennen mua syntynyt,myös jälkeheni jää".
10. maaliskuuta 2012
RANKINGLISTAN YKKÖNEN
"Pyryttää maan valkoiseksi.
Taivas repeää
rännän ja soran rasteri
siniseen pälveen."
(Risto Rasa)
Yöllä tosiaankin lunta tai ehkä oikeammin räntää satanut.Ei pakkasta.Lehdenjakajan jalanjäljet katoavat pian.Harakkapari paikkailee jo pesää ja talitiaiset avaavat ääniään.Vaikuttaa aivan maaliskuulta.
Italiasta saamassani kirjeessä kerrottiin yksi Helsinkiä koskeva asia.La Rebublica-lehti julkaisi helmikuussa amerikkalaisen kuukausijulkaisu Momoclen laatiman rankinglistan muun muassa maailman kahviloista.Hip hurraa! Listaan on päässyt Ekbergin kahvila Helsingin Bulevardilla.Ja vielä ykköseksi! Valinnan perusteena on palaaminen entisaikaan jonnekin 1930-luvulle.Kahvila ei ole juurikaan muuttunut,sisustuskin säilytetty entisenlaisena Thonet-tuoleineen.Oli mainittu hyväksi pointiksi myös Ekbergin klassinen menyy.Otin netistä kaiken mahdollisen tiedon tästä Fredrik Edvard Ekbergin perustamasta pullajalostamosta,joka monien vuosikymmenten ja käänteiden, oppimisten ja erehdysten kautta oli lopulta valmis siirtymään nykyiselle paikalleen Bulevardin varrelle vuonna 1915. Ekberg leipomona syntyi Rauhankadun ja Mariankadun kulmassa,jolloin kaksi itseensä uskovaa herraa Ekberg ja Danholm aloitti "kolmen kannullisen" taikinamäärällä pullan paiston.Myymälä avasi ovensa 3.2.1852 ja ensimmäiseksi asiakkaaksi sisään astui maalaistyttö.
Ekberg muutti neljän vuoden kuluttua Kiseleffin taloon.Tästä kahdeksan vuotta eteenpäin Ekbergiltä sai ostaa herkkuja taas uudessa osoitteessa Aleksanterinkatu 52,jonne Ekberg oli rakennuttanut uljaan kolmikerroksisen kivitalon.Elämänsä aikana oli Ekberg kokeillut kaikenlaista,mikä viehättää kaupunkilaisten vatsan seutua avaamalla muun muassa Café Parisienin ja viina- ja tupakkakaupan.F.E.Ekberg kuoli vuonna 1892.Hän ei siis koskaan nähnyt Bulevardin kahvilaa.Hänen toinen vaimonsa,nyt leski,oli uuttera nainen,joka ei kaihtanut uusia tuulia eikä lannistunut yrittäjänaisena.Aleksanterinkadun myymälä myytiin 1912,jolloin leipomon oli jo ottanut haltuunsa F.E.Ekbergin poika Fridolf vaimoineen.Leipomo muutti Bulevardille kolme vuotta myöhemmin.Nykyisin on jo neljäs sukupolvi menossa tämän tyylikkään ja elegantin kahvilan ja leipomon "puikoissa".
Pitääpä panna askeleet jonain tuuraajapäivänä Bulevardille päin ja ostaa ensin kaupan puolelta jotain hyvää ja siirtyä sitten kahvilaan nauttimaan vaikka napoleonleivoksesta kahvin kera.Ei,ehkä sittenkin samppanjakorkki... tai vaikkapa aleksanterinleivos...
Olen muuten joskus elokuussa 2011 kirjoittanut Ekbergin kahvilasta,mutta niin on hieno kahvila,että passaa kirjoittaa toisenkin kerran.
Taivas repeää
rännän ja soran rasteri
siniseen pälveen."
(Risto Rasa)
Yöllä tosiaankin lunta tai ehkä oikeammin räntää satanut.Ei pakkasta.Lehdenjakajan jalanjäljet katoavat pian.Harakkapari paikkailee jo pesää ja talitiaiset avaavat ääniään.Vaikuttaa aivan maaliskuulta.
Italiasta saamassani kirjeessä kerrottiin yksi Helsinkiä koskeva asia.La Rebublica-lehti julkaisi helmikuussa amerikkalaisen kuukausijulkaisu Momoclen laatiman rankinglistan muun muassa maailman kahviloista.Hip hurraa! Listaan on päässyt Ekbergin kahvila Helsingin Bulevardilla.Ja vielä ykköseksi! Valinnan perusteena on palaaminen entisaikaan jonnekin 1930-luvulle.Kahvila ei ole juurikaan muuttunut,sisustuskin säilytetty entisenlaisena Thonet-tuoleineen.Oli mainittu hyväksi pointiksi myös Ekbergin klassinen menyy.Otin netistä kaiken mahdollisen tiedon tästä Fredrik Edvard Ekbergin perustamasta pullajalostamosta,joka monien vuosikymmenten ja käänteiden, oppimisten ja erehdysten kautta oli lopulta valmis siirtymään nykyiselle paikalleen Bulevardin varrelle vuonna 1915. Ekberg leipomona syntyi Rauhankadun ja Mariankadun kulmassa,jolloin kaksi itseensä uskovaa herraa Ekberg ja Danholm aloitti "kolmen kannullisen" taikinamäärällä pullan paiston.Myymälä avasi ovensa 3.2.1852 ja ensimmäiseksi asiakkaaksi sisään astui maalaistyttö.
Ekberg muutti neljän vuoden kuluttua Kiseleffin taloon.Tästä kahdeksan vuotta eteenpäin Ekbergiltä sai ostaa herkkuja taas uudessa osoitteessa Aleksanterinkatu 52,jonne Ekberg oli rakennuttanut uljaan kolmikerroksisen kivitalon.Elämänsä aikana oli Ekberg kokeillut kaikenlaista,mikä viehättää kaupunkilaisten vatsan seutua avaamalla muun muassa Café Parisienin ja viina- ja tupakkakaupan.F.E.Ekberg kuoli vuonna 1892.Hän ei siis koskaan nähnyt Bulevardin kahvilaa.Hänen toinen vaimonsa,nyt leski,oli uuttera nainen,joka ei kaihtanut uusia tuulia eikä lannistunut yrittäjänaisena.Aleksanterinkadun myymälä myytiin 1912,jolloin leipomon oli jo ottanut haltuunsa F.E.Ekbergin poika Fridolf vaimoineen.Leipomo muutti Bulevardille kolme vuotta myöhemmin.Nykyisin on jo neljäs sukupolvi menossa tämän tyylikkään ja elegantin kahvilan ja leipomon "puikoissa".
Pitääpä panna askeleet jonain tuuraajapäivänä Bulevardille päin ja ostaa ensin kaupan puolelta jotain hyvää ja siirtyä sitten kahvilaan nauttimaan vaikka napoleonleivoksesta kahvin kera.Ei,ehkä sittenkin samppanjakorkki... tai vaikkapa aleksanterinleivos...
Olen muuten joskus elokuussa 2011 kirjoittanut Ekbergin kahvilasta,mutta niin on hieno kahvila,että passaa kirjoittaa toisenkin kerran.
8. maaliskuuta 2012
PÄIVÄ NIIN IHANAINEN
Eilispäivän harmistuminen on poistunut päiväjärjestyksestä.No,viime yö oli meillä taas kehnoista kehnoin,mutta selvisin siitäkin ja tuuraajan tultua lähdin stadiin.Ostin vähän sitä ja tätä ja sitten kipitin kampaajalle.Kuulin siellä,että on Naistenpäivä ja äsken kuulin lisää,kun hyvä ystäväni pani tekstiviestittäen hauskan riimin.Italiasta tuli kirje,mutta siinä ei ollut sanaakaan Naistenpäivästä.Oli taidebrosyyrejä Tintorettosta (+ postikortti) ja Rooman Guggenheim-näyttelystä.Yhdeksän arkkia A-nelosta ja tekstiä molemmin puolin,siis 18-sivuinen preivi.Käsin kirjoitettu.Ystäväni ei ole "uusien asioiden" kannalla,jotta kirjeetkin näin ollen käsin rustataan."Uusiin asioihin" kuuluu muun muassa muoviraha ja tietokone.Setelit ja kolikot ovat poikaa ja niin kauan kuin maailmassa on paperia ja kyniä,ovat asiat mallillaan.
Cape Townista sain kortin maailmanmatkaajaystäviltäni.Kuvapuolella ei mitään Pöytävuorta,vaan Kapkaupungin ehtaa slummialuetta peltimökkeineen,pyykkinaruineen ja asuntojen väleissä vilistävine polkuineen.Pittoreskia,sanon,vaikka tiedänkin suuren hädän ja kurjuuden asustavan peltimajojen kätköissä.Valokuvaaja Gerald Hoberman on ollut armelias ja jättänyt avoviemärit ulostuksineen ja eläinten raatoineen kuvaamatta.Yksikään ihminen ei ole liioin kuvassa.Näillä Etelä-Afrikan suurilla kaupungeilla on aina kaksi puolta.Tämä tämän postikortin esittämä todellisuus jää usein turisteilta näkemättä.Tässä kohdin sopii kertoa toisista ystävistäni,jotka asuivat toisessa maassa ja kaupungissa vuosikaudet,Kenian Nairobissa.Sielläkin oli/on se kovin realistinen ja köyhempi puoli.He vierailivat alueilla ja veivät mukanaan muutaman suuren säkillisen appelsiineja slummin lapsille.Hedelmät olivat pienessä ajassa hävinneet lasten suihin.Ja voi sitä valkoisten hampaiden välkähtelyä pienissä mustissa nauravissa kasvoissa!
Olen hyvällä tuulella ja jaan sitä tässä muillekin.Kerron,mitä sattui tässä hiljattain Stockmannin Espan puoleisissa ovissa ollessamme taas pyörätuolilla liikkeellä.Joskus olen maininnut,että syystä taikka toisesta osuu kohdallemme melkein aina joku ystävällinen sielu avaamaan ovet.Niin silloinkin.Herraihminen,jolla oli hattu päässä.Kiitin kauniisti ja silmiin katsoen.Niin teen aina.Hän kiiruhti avaamaan sisemmänkin oven ja siinä vaiheessa otti hatun päästään ja kumarsi hymyillen.Minäkin hymyilin.Tuntui niin mukavalta.Ihan kuin olisin hypähtänyt ajassa kauas taaksepäin.Aikaan,kun hyviä käytöstapoja kunnioitettiin ja noudatettiin.Herrathan ottivat hatun päästä,jos hississä oli edes yksikin daami.Samoin,jos ruumisauto ajoi katua pitkin lippu puolitangossa,paljastivat miehet päänsä.Niin monta kaunista tapaa! Ja nyt osui kohdallemme jälleen yksi.Päivä oli pelastettu.Eikä muuta tarvittu kuin hymy,hattu ja pokkaus.
Cape Townista sain kortin maailmanmatkaajaystäviltäni.Kuvapuolella ei mitään Pöytävuorta,vaan Kapkaupungin ehtaa slummialuetta peltimökkeineen,pyykkinaruineen ja asuntojen väleissä vilistävine polkuineen.Pittoreskia,sanon,vaikka tiedänkin suuren hädän ja kurjuuden asustavan peltimajojen kätköissä.Valokuvaaja Gerald Hoberman on ollut armelias ja jättänyt avoviemärit ulostuksineen ja eläinten raatoineen kuvaamatta.Yksikään ihminen ei ole liioin kuvassa.Näillä Etelä-Afrikan suurilla kaupungeilla on aina kaksi puolta.Tämä tämän postikortin esittämä todellisuus jää usein turisteilta näkemättä.Tässä kohdin sopii kertoa toisista ystävistäni,jotka asuivat toisessa maassa ja kaupungissa vuosikaudet,Kenian Nairobissa.Sielläkin oli/on se kovin realistinen ja köyhempi puoli.He vierailivat alueilla ja veivät mukanaan muutaman suuren säkillisen appelsiineja slummin lapsille.Hedelmät olivat pienessä ajassa hävinneet lasten suihin.Ja voi sitä valkoisten hampaiden välkähtelyä pienissä mustissa nauravissa kasvoissa!
Olen hyvällä tuulella ja jaan sitä tässä muillekin.Kerron,mitä sattui tässä hiljattain Stockmannin Espan puoleisissa ovissa ollessamme taas pyörätuolilla liikkeellä.Joskus olen maininnut,että syystä taikka toisesta osuu kohdallemme melkein aina joku ystävällinen sielu avaamaan ovet.Niin silloinkin.Herraihminen,jolla oli hattu päässä.Kiitin kauniisti ja silmiin katsoen.Niin teen aina.Hän kiiruhti avaamaan sisemmänkin oven ja siinä vaiheessa otti hatun päästään ja kumarsi hymyillen.Minäkin hymyilin.Tuntui niin mukavalta.Ihan kuin olisin hypähtänyt ajassa kauas taaksepäin.Aikaan,kun hyviä käytöstapoja kunnioitettiin ja noudatettiin.Herrathan ottivat hatun päästä,jos hississä oli edes yksikin daami.Samoin,jos ruumisauto ajoi katua pitkin lippu puolitangossa,paljastivat miehet päänsä.Niin monta kaunista tapaa! Ja nyt osui kohdallemme jälleen yksi.Päivä oli pelastettu.Eikä muuta tarvittu kuin hymy,hattu ja pokkaus.
7. maaliskuuta 2012
LABORATORION LASKU
Harmistuin eilen.Harmistuin oikein kovasti.Käytän nimittäin puolisoa kaupungin hammaslääkärillä.Saan sinne hänen sairautensa takia aika nopeasti aina ajan.Nyt olemme juosseet viikkotolkulla puolison elämänsä ensimmäisen osahammasproteesin takia.Tämä täytyy tässä kertoa,koska tästä se harmistumiseni alun alkaen alkaa.
En suinkaan kohdista tunnettani hammashoitolaan,en hammaslääkäriin tai hammashoitajaan,vaan laboratorioon,jossa proteesi luotiin.Enkä edes itse proteesiin,vaan siitä eilen saamaani laskuun.Olen elämäni aikana saanut luultavasti,ja olenkin,tuhansia laskuja,vaan en milloinkaan tämänmoista,jonka nyt laboratoriosta.En purnaa summasta,mutta laskun tekstin sisällöstä kyllä.
Se on hurjaa uhkailua jos ette maksa eräpäivään mennessä,niin... tyyliin.Jo ennen laskun summaa uhataan perintäfirmalla,jonne joutuminen maksaa heti 35€ laskun saajalle.Sitten on proteesin summa ja sen jälkeen uutta uhkailua ulosottoviranomaisilla ja leväperäisyyden joutumista hammaslääkärin hoitotietoihin.Olin syvästi tuohtunut kaikkien puolesta,jotka tästä laboratoriosta laskun saa.Tapahan on ensin lähettää aivan tavallinen lasku,jossa korkeintaan mainitaan muutaman euron huomautusmaksu sekä viivästyskorko,jos ei laskua eräpäivään mennessä ole suoritettu.Sitten vasta,jos maksu jää hoitamatta,laskun lähettäjä kertoo uudella tiedotteella antaneensa laskun perintätoimistolle.
Luin tämän kauhulaskun moneen kertaan ja tämän jälkeen lähetin sähköpostia mainitulle laboratoriolle.Pyysin heitä ystävällisesti tarkistamaan laskutekstiensä sisällön,muuttamaan sen hyvien tapojen mukaiseksi aliarvioimatta heti laskun saajan maksukykyä tai -halua. Kysyin syytä moiseen negatiivisuuteen.Sain vastauksen. Kertovat 75% asiakkaista jättävän laskunsa maksamatta ja vasta perintäfirman toimien jälkeen saatavat tulevat tilille ja pitkällä viiveellä.Eikö olisi korrektia kuitenkin aivan ensimmäiseksi ja ensimmäisessä laskussa ajatella positiivisesti,että asiakas maksaa laskunsa ajallaan? Näinhän yleensä toimitaan.
Jos tuo 75% on totta,kannattaisi ehkä jättää yhteistyö kaupungin kanssa ja siirtyä yksityispuolelle.No,kilpailu on kovaa silläkin alalla ja on vain nieltävä kaikki kielteisetkin puolet,laskunsa huonosti hoitavat asiakkaat,laskun uhkatekstien purnarit,kuten minä.Jäähän kuitenkin vielä 25% sitä kunnon väkeä.Vaikka en eittämättä ensisilmäyksellä itsekään aivan kaikkeen luottavaista lajia ole,pidän kuitenkin laskun tekstissä tärkeänä hyviä tapoja ja kohteliaisuutta enkä kävisi heti kimppuun kuin yleinen syyttäjä.
En suinkaan kohdista tunnettani hammashoitolaan,en hammaslääkäriin tai hammashoitajaan,vaan laboratorioon,jossa proteesi luotiin.Enkä edes itse proteesiin,vaan siitä eilen saamaani laskuun.Olen elämäni aikana saanut luultavasti,ja olenkin,tuhansia laskuja,vaan en milloinkaan tämänmoista,jonka nyt laboratoriosta.En purnaa summasta,mutta laskun tekstin sisällöstä kyllä.
Se on hurjaa uhkailua jos ette maksa eräpäivään mennessä,niin... tyyliin.Jo ennen laskun summaa uhataan perintäfirmalla,jonne joutuminen maksaa heti 35€ laskun saajalle.Sitten on proteesin summa ja sen jälkeen uutta uhkailua ulosottoviranomaisilla ja leväperäisyyden joutumista hammaslääkärin hoitotietoihin.Olin syvästi tuohtunut kaikkien puolesta,jotka tästä laboratoriosta laskun saa.Tapahan on ensin lähettää aivan tavallinen lasku,jossa korkeintaan mainitaan muutaman euron huomautusmaksu sekä viivästyskorko,jos ei laskua eräpäivään mennessä ole suoritettu.Sitten vasta,jos maksu jää hoitamatta,laskun lähettäjä kertoo uudella tiedotteella antaneensa laskun perintätoimistolle.
Luin tämän kauhulaskun moneen kertaan ja tämän jälkeen lähetin sähköpostia mainitulle laboratoriolle.Pyysin heitä ystävällisesti tarkistamaan laskutekstiensä sisällön,muuttamaan sen hyvien tapojen mukaiseksi aliarvioimatta heti laskun saajan maksukykyä tai -halua. Kysyin syytä moiseen negatiivisuuteen.Sain vastauksen. Kertovat 75% asiakkaista jättävän laskunsa maksamatta ja vasta perintäfirman toimien jälkeen saatavat tulevat tilille ja pitkällä viiveellä.Eikö olisi korrektia kuitenkin aivan ensimmäiseksi ja ensimmäisessä laskussa ajatella positiivisesti,että asiakas maksaa laskunsa ajallaan? Näinhän yleensä toimitaan.
Jos tuo 75% on totta,kannattaisi ehkä jättää yhteistyö kaupungin kanssa ja siirtyä yksityispuolelle.No,kilpailu on kovaa silläkin alalla ja on vain nieltävä kaikki kielteisetkin puolet,laskunsa huonosti hoitavat asiakkaat,laskun uhkatekstien purnarit,kuten minä.Jäähän kuitenkin vielä 25% sitä kunnon väkeä.Vaikka en eittämättä ensisilmäyksellä itsekään aivan kaikkeen luottavaista lajia ole,pidän kuitenkin laskun tekstissä tärkeänä hyviä tapoja ja kohteliaisuutta enkä kävisi heti kimppuun kuin yleinen syyttäjä.
6. maaliskuuta 2012
KADONNEIDEN JÄLJILLÄ
Aikoja sitten valittelin blogissani kadottaneeni mitä ihmeellisemmällä tavalla kodin vara-avaimen kuin myös historiikin Mehiläisen sairaalasta.Ensimmäisen esineen yhtäkkiseen ja lopulliseen katoamiseen en oikein uskonut,joten en alkanut hommata uutta avaintakaan.Annoin asian olla luottaen vanhaan hokemaan,että yleensä kaikki järjestyy.Tämä luottamus oli hyvä asia,sillä eräänä aamuna herättyäni muistin kesällä käyttäneeni sinisiä asusteita,joihin kuuluu myös laukku.Otin siniset laukut esille ja yhden sisällä oli kodin vara.avain.Se siitä.
Hannu Pesosen kirjoittaman Mehiläinen,100 vuotta suomalaisten elämässä-kirjan kanssa oli kinkkisempää.Olin etsinyt hullun lailla Helsinki-kirjojeni pitkistä riveistä mainittua teosta päivä... ei,vaan viikkokaupalla.Etsin muualtakin.Kaikkialta.Oli kuitenkin eräs iso kirjahylly nuuskimatta.Se,missä on keittokirjani.Niitä on satoja.Päivänä muuanna tässä aivan hiljattain tarvitsin keittojen kirjaa.Kuinka ollakaan,käteeni tarttui Pesosen Mehiläis-kirja.Mitä peijoonia se tekee keittokirjojen joukossa? Olenko ollut niin hölmö,että olen sen enempää ajattelematta liittänyt kirjan hunajaan ja sitä myöten keittokirjojen joukkoon? En kai.Vai? Oli nyt miten oli,siirsin tämän Helsingin historiaan vankastikin liittyvän kirjan sinne,minne se kuuluu.
Sosiaalivirastosta tuli kutsu päästä tutustumaan Kruununhaan asukastilaan Krunan Mestaan,jossa olisi tilaisuus tavata muitakin tämän eteläisen alueen omaishoitoperheitä.Ilahduin suunnattomasti (tilaisuus vielä päivällä,joka meille olisi mainiosti sopinut),sillä olen vuosikaudet kaivannut jonkun omaishoitajan tapaamista.Luin kutsun loppuun asti ja sitten masennuin.Kirje päättyy sanoihin "valitettavasti tila ei ole esteetön,vaan sinne on muutama porras".No, menemisemme tyssäsi siihen. Taas niitä portaita! Jos olisi vain pari porrasta,selviytyisimme,mutta "muutama" saattaa tarkoittaa vaikka kokonaista portaikkoa ja se on liikaa meille.Siispä en taaskaan tapaa ketään muuta tämän "ammattikunnan" edustajaa.
Tämä nimi "Kruna" särähti korvaani,sillä minun sukupolveni on aina käyttänyt Kruununhaasta nimeä "Krunika" tai kahdella koolla "Krunikka". Kruna-nimeä en ollut tätä kutsukirjettä ennen edes kuullut. No,ja mitä tulee Krunan Mestan portaisiin,niin soitin netistä katsottuani Kruununhaan asukasyhdistyksen yhteyshenkilölle ja kysyin portaiden määrästä.Niitä on.Esteeksemme saattaisi myös muodostua vanhan vuonna 1874 valmistuneen kerrostalon kapea ulko-ovi,jota ei runsas 130 vuotta sitten ajateltu pyörätuoleille sopivaksi.Pyörätuoli-käsitekin noihin aikoihin oli erilainen kuin nyt.Liikuntarajoitteiset henkilöt tuskin 1800-luvulla edes kotinsa ulkopuolella liikkuivat,koska se oli harvinaista vielä minunkin lapsuudessani,joka sentään oli jo seuraavalla vuosisadalla.
Jos joku nuorempi lukijani miettii,mistä nimi "Kruununhaka",niin Helsingin historia kertoo alueen, varsinaisen kaupungin ulkopuolella 1700-luvulla olevana, olleen kruunun tykistön omistuksessa olevien hevosten laidunmaana.
Kirkas maaliskuun pakkaspäivä tänäänkin.Me ponkaisemme hammaslääkäriin.Ei kun toimeksi.
Hannu Pesosen kirjoittaman Mehiläinen,100 vuotta suomalaisten elämässä-kirjan kanssa oli kinkkisempää.Olin etsinyt hullun lailla Helsinki-kirjojeni pitkistä riveistä mainittua teosta päivä... ei,vaan viikkokaupalla.Etsin muualtakin.Kaikkialta.Oli kuitenkin eräs iso kirjahylly nuuskimatta.Se,missä on keittokirjani.Niitä on satoja.Päivänä muuanna tässä aivan hiljattain tarvitsin keittojen kirjaa.Kuinka ollakaan,käteeni tarttui Pesosen Mehiläis-kirja.Mitä peijoonia se tekee keittokirjojen joukossa? Olenko ollut niin hölmö,että olen sen enempää ajattelematta liittänyt kirjan hunajaan ja sitä myöten keittokirjojen joukkoon? En kai.Vai? Oli nyt miten oli,siirsin tämän Helsingin historiaan vankastikin liittyvän kirjan sinne,minne se kuuluu.
Sosiaalivirastosta tuli kutsu päästä tutustumaan Kruununhaan asukastilaan Krunan Mestaan,jossa olisi tilaisuus tavata muitakin tämän eteläisen alueen omaishoitoperheitä.Ilahduin suunnattomasti (tilaisuus vielä päivällä,joka meille olisi mainiosti sopinut),sillä olen vuosikaudet kaivannut jonkun omaishoitajan tapaamista.Luin kutsun loppuun asti ja sitten masennuin.Kirje päättyy sanoihin "valitettavasti tila ei ole esteetön,vaan sinne on muutama porras".No, menemisemme tyssäsi siihen. Taas niitä portaita! Jos olisi vain pari porrasta,selviytyisimme,mutta "muutama" saattaa tarkoittaa vaikka kokonaista portaikkoa ja se on liikaa meille.Siispä en taaskaan tapaa ketään muuta tämän "ammattikunnan" edustajaa.
Tämä nimi "Kruna" särähti korvaani,sillä minun sukupolveni on aina käyttänyt Kruununhaasta nimeä "Krunika" tai kahdella koolla "Krunikka". Kruna-nimeä en ollut tätä kutsukirjettä ennen edes kuullut. No,ja mitä tulee Krunan Mestan portaisiin,niin soitin netistä katsottuani Kruununhaan asukasyhdistyksen yhteyshenkilölle ja kysyin portaiden määrästä.Niitä on.Esteeksemme saattaisi myös muodostua vanhan vuonna 1874 valmistuneen kerrostalon kapea ulko-ovi,jota ei runsas 130 vuotta sitten ajateltu pyörätuoleille sopivaksi.Pyörätuoli-käsitekin noihin aikoihin oli erilainen kuin nyt.Liikuntarajoitteiset henkilöt tuskin 1800-luvulla edes kotinsa ulkopuolella liikkuivat,koska se oli harvinaista vielä minunkin lapsuudessani,joka sentään oli jo seuraavalla vuosisadalla.
Jos joku nuorempi lukijani miettii,mistä nimi "Kruununhaka",niin Helsingin historia kertoo alueen, varsinaisen kaupungin ulkopuolella 1700-luvulla olevana, olleen kruunun tykistön omistuksessa olevien hevosten laidunmaana.
Kirkas maaliskuun pakkaspäivä tänäänkin.Me ponkaisemme hammaslääkäriin.Ei kun toimeksi.
5. maaliskuuta 2012
KAIKINPUOLISTA MUOTOILUA
Jos juon aamukahvini Klimtin mukista,jossa taiteilijan elämänkumppani Emilie Flögen kuva,niin huuleni osuvat juuri Emilien tuuheaan ja suureen,tummaan tukkaan.Sellaiseen jollainen on Lenita Airistolla.Jos vuosikaudet onnistun asettamaan huuleni samaan kohtaan,tulee Emiliestä ajan mittaan kalju.Pitänee ottaa tämä asia huomioon ja vaihtaa silloin tällöin mukia.
Helsingin tämänvuotinen muotoilupääkapunkina oleminen tuo kaikenlaista näytille.Eilen Teemalla Muotoilun huiput-ohjelma.Katselin.Kun näkee teollisesti tuotetun esineen,en ainakaan minä tule kovin syvällisesti ajatelleeksi,että senkin on joku aikoinaan suunnitellut,muotoillut,miettinyt ja ensin paperille piirtänyt.Asusteista ymmärrän tämän asian paremmin.Itselläkin jotain suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita.Mutta että jokin varsin simppeli ja arkipäivän käyttöön tarkoitettu esinekin on alkanut elämänsä muotoilijan pöydältä.Totta kai on.
Jos pitelen käsissäni esinettä,jonka tiedän uniikiksi,onkin asia jo toinen.Jopa "hand made" panee ymmärtämään tavaran arvon. Ming-kauden ainutlaatuinen malja aiheuttaa suorastaan sydämessä lievän rytmihäiriön.Mutta että koristeeton yksinkertainen vati taikka ämpäri,vaikka halpaa peltiä tai muovia,on myös läpikäynyt pitkän suunnitteluprosessin.Ohjelma opetti,että passaa alkaa katsella ympäristönsä jokapäiväisessä käytössä olevia keittiökalujakin uusin silmin.Ties kenen kynästä on lähtöisin minun teräksinen desilitran mittani.
Useiden puukauhojeni alkuperän tiedän,vaikka niissä ei luekaan "hand made".Ne ovat papan (äidin isä) veistämiä.Hän harrasti puutöitä iltojensa iloksi Friherrsin mökillään.Perintökauhoja katsellessani näen papan pyöreän ja hyväntuulisen olemuksen edessäni.Istuin usein lapsena hänen sylissään ja olin hänelle "papan pallero".Hänen mieleensä tuskin koskaan juolahti,että minä "pallero" pyörittelen puurokattilassani hänen veistämäänsä kauhaa vuosikymmenten kuluttua.Muotoilija siis pappakin.
Larsson jää Ateneumissa ensi viikkoon.Huomenna puoliso hammaslääkäriin.Seuraava päivä menee kaupungilla ja torstaina on tuuraajapäivä.Tänään huushollitöitä,eikä ulos.Eilen olimme.Hämmästyin meren olevan jäistä vapaa Katajanokan edessä.Rantaraitille ei ollut menemistä.Kaupunki ei kunnosta teitä talvisin.On vain ihmisten kävellen aiheuttamat painaumat hangella ja niitä pitkin ei pyörätuolia lykitä.Auringonpaisteessa oli jopa lämmin.Tuuli viilensi ja varjopaikoissa kylmää.Korot kopisivat somasti jalkakäytävän paljaalla asfaltilla.Sieraimet täyttyivät kevään tuoksuilla.Pienten varpusten ääntely kuului orapihlaja-aidan sisältä.Harakka tutki lumihuippuista pesärykelmäänsä.Yksinäinen lokki lensi yli.Koiran kakkaläjä työntyi esille kadun varren lumikinoksesta.Suomenlinnan lautta puski tietään sekä avovedessä että jäitten seassa matkalla kohti Kauppatorin laituria.Kevät on tullut kaupunkiin.
Helsingin tämänvuotinen muotoilupääkapunkina oleminen tuo kaikenlaista näytille.Eilen Teemalla Muotoilun huiput-ohjelma.Katselin.Kun näkee teollisesti tuotetun esineen,en ainakaan minä tule kovin syvällisesti ajatelleeksi,että senkin on joku aikoinaan suunnitellut,muotoillut,miettinyt ja ensin paperille piirtänyt.Asusteista ymmärrän tämän asian paremmin.Itselläkin jotain suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita.Mutta että jokin varsin simppeli ja arkipäivän käyttöön tarkoitettu esinekin on alkanut elämänsä muotoilijan pöydältä.Totta kai on.
Jos pitelen käsissäni esinettä,jonka tiedän uniikiksi,onkin asia jo toinen.Jopa "hand made" panee ymmärtämään tavaran arvon. Ming-kauden ainutlaatuinen malja aiheuttaa suorastaan sydämessä lievän rytmihäiriön.Mutta että koristeeton yksinkertainen vati taikka ämpäri,vaikka halpaa peltiä tai muovia,on myös läpikäynyt pitkän suunnitteluprosessin.Ohjelma opetti,että passaa alkaa katsella ympäristönsä jokapäiväisessä käytössä olevia keittiökalujakin uusin silmin.Ties kenen kynästä on lähtöisin minun teräksinen desilitran mittani.
Useiden puukauhojeni alkuperän tiedän,vaikka niissä ei luekaan "hand made".Ne ovat papan (äidin isä) veistämiä.Hän harrasti puutöitä iltojensa iloksi Friherrsin mökillään.Perintökauhoja katsellessani näen papan pyöreän ja hyväntuulisen olemuksen edessäni.Istuin usein lapsena hänen sylissään ja olin hänelle "papan pallero".Hänen mieleensä tuskin koskaan juolahti,että minä "pallero" pyörittelen puurokattilassani hänen veistämäänsä kauhaa vuosikymmenten kuluttua.Muotoilija siis pappakin.
Larsson jää Ateneumissa ensi viikkoon.Huomenna puoliso hammaslääkäriin.Seuraava päivä menee kaupungilla ja torstaina on tuuraajapäivä.Tänään huushollitöitä,eikä ulos.Eilen olimme.Hämmästyin meren olevan jäistä vapaa Katajanokan edessä.Rantaraitille ei ollut menemistä.Kaupunki ei kunnosta teitä talvisin.On vain ihmisten kävellen aiheuttamat painaumat hangella ja niitä pitkin ei pyörätuolia lykitä.Auringonpaisteessa oli jopa lämmin.Tuuli viilensi ja varjopaikoissa kylmää.Korot kopisivat somasti jalkakäytävän paljaalla asfaltilla.Sieraimet täyttyivät kevään tuoksuilla.Pienten varpusten ääntely kuului orapihlaja-aidan sisältä.Harakka tutki lumihuippuista pesärykelmäänsä.Yksinäinen lokki lensi yli.Koiran kakkaläjä työntyi esille kadun varren lumikinoksesta.Suomenlinnan lautta puski tietään sekä avovedessä että jäitten seassa matkalla kohti Kauppatorin laituria.Kevät on tullut kaupunkiin.
4. maaliskuuta 2012
ETELÄN TUULAHDUS
Joskus olen miettinyt,mikä minua viehättää siinä,kun myymälässä näen hedelmän kannassa joko palan oksaa tai puun lehden? Ostan sen aina. Nyt kaupoista saa tuokkosellisen espanjalaisia klementiinejä,joissa jokaisessa on mukana oksanpala ja runsaasti lehtiä.Ostin heti.Johtuuko tällaisten hedelmien lumo ehkä luonnon läheisyydestä? Liittyykö siihen tuoreuden tuntu? Vai maan läheiset värit,keltainen,vihreä ja oksan ruskea? Silmän iloa.Syntyy kaipuu jonnekin sinne,missä näitä hedelmiä voi poimia suoraan puusta.Istahtaa puun alle,kuoria ja syödä.On totta,että tämmöinen pakkaus hedelmineen herättää ostohalun muissakin eikä vain minussa.Pohjolan talveen on lähetetty palanen etelän aurinkoa.
Kevättä on ilmassa.Pikkupakkastakin piisaa,mutta aurinko paistaa päivemmällä jo lämmittävästi.Auringon sulattama lumi pihalla lorisee iloisesti vetenä kaivoon,jonne huoltomiehet ovat kaivaneet sille lumeen väylän.Eilen roskista viedessäni hätistin lapset vesireitin kimpusta pois,kun olivat asettamassa esteitä veden kululle.Piti selittää seuraukset,jos patoaminen onnistuu.Eräänä vuonna oli niin,ettemme päässeet laisinkaan pihan ylitse alun pienemmän lätäkön paisuttua jo suureksi lammeksi.Huolto tuli kauhurilla kippaamaan vettä pois,joka auttoi hetkeksi.Lapset katselivat jonkunlaisen asian ymmärtämisen välke silmissään ja me keräsimme yhdessä pois heidän kasaamansa esteet veden tieltä.
Naapuri ilmaantui eilen meille.Oli tyytymätön seinänaapurimme yölliseen metelöintiin.Minäkin kuulin kovaäänistä hetken kestävää melua portaassa.Nukuimme kuitenkin,koska makuuhuone on toisaalla.Naapurin olisi pitänyt silloin yöllä mennä pyytämään hiljaisempaa juhlimista.Ymmärrän äänien kantautuvan hänen asuntoonsa parhaiten,koska asuu aivan alapuolella.Hän olisi nyt aamupäivällä mennyt sanomaan.Ehdotin kuitenkin asiasta pidättäytymistä (kun ei yöllä mennyt),jos vaikka juhliminen olisi jäänyt tähän yhteen kertaan.Yleensä sitten vasta puututaan järeämmin asein,kun häirintä toistuu siitäkin huolimatta,että suivaantuneet naapurit ovat pyytäneet asianomaiselta hillitympää elämää.Nämä aseet ovat jo sitten isännöitsijälle tiedottaminen kirjeen muodossa,jonka ovat allekirjoittaneet muutkin häirityksi tulleet naapurit.Häirikköasukas saa isännöitsijältä huomautuksen ja jos tämä ei tepsi,on varoituksen vuoro.Jos ei vieläkään metelöinti tokene,asia jatkuu vakavimmissa merkeissä taloyhtiön puolelta.
Blogeihin pannaan usein runoja.Niin minäkin.Minulla vain semmoisia vanhoja yleensä,mutta nyt tähän Risto Rasan Rantatiellä-kokoelmasta:
"Öisin pakkanen jäätää
sen minkä aurinko lämmittää.
Kallion seinämässä
sulavesien
urut."
Kevättä on ilmassa.Pikkupakkastakin piisaa,mutta aurinko paistaa päivemmällä jo lämmittävästi.Auringon sulattama lumi pihalla lorisee iloisesti vetenä kaivoon,jonne huoltomiehet ovat kaivaneet sille lumeen väylän.Eilen roskista viedessäni hätistin lapset vesireitin kimpusta pois,kun olivat asettamassa esteitä veden kululle.Piti selittää seuraukset,jos patoaminen onnistuu.Eräänä vuonna oli niin,ettemme päässeet laisinkaan pihan ylitse alun pienemmän lätäkön paisuttua jo suureksi lammeksi.Huolto tuli kauhurilla kippaamaan vettä pois,joka auttoi hetkeksi.Lapset katselivat jonkunlaisen asian ymmärtämisen välke silmissään ja me keräsimme yhdessä pois heidän kasaamansa esteet veden tieltä.
Naapuri ilmaantui eilen meille.Oli tyytymätön seinänaapurimme yölliseen metelöintiin.Minäkin kuulin kovaäänistä hetken kestävää melua portaassa.Nukuimme kuitenkin,koska makuuhuone on toisaalla.Naapurin olisi pitänyt silloin yöllä mennä pyytämään hiljaisempaa juhlimista.Ymmärrän äänien kantautuvan hänen asuntoonsa parhaiten,koska asuu aivan alapuolella.Hän olisi nyt aamupäivällä mennyt sanomaan.Ehdotin kuitenkin asiasta pidättäytymistä (kun ei yöllä mennyt),jos vaikka juhliminen olisi jäänyt tähän yhteen kertaan.Yleensä sitten vasta puututaan järeämmin asein,kun häirintä toistuu siitäkin huolimatta,että suivaantuneet naapurit ovat pyytäneet asianomaiselta hillitympää elämää.Nämä aseet ovat jo sitten isännöitsijälle tiedottaminen kirjeen muodossa,jonka ovat allekirjoittaneet muutkin häirityksi tulleet naapurit.Häirikköasukas saa isännöitsijältä huomautuksen ja jos tämä ei tepsi,on varoituksen vuoro.Jos ei vieläkään metelöinti tokene,asia jatkuu vakavimmissa merkeissä taloyhtiön puolelta.
Blogeihin pannaan usein runoja.Niin minäkin.Minulla vain semmoisia vanhoja yleensä,mutta nyt tähän Risto Rasan Rantatiellä-kokoelmasta:
"Öisin pakkanen jäätää
sen minkä aurinko lämmittää.
Kallion seinämässä
sulavesien
urut."
3. maaliskuuta 2012
KOHTA KOITTAVI KEVÄTSÄÄ
Valkeni aamu pakkasen kera.Aurinko paistaa.Jos olisin ulkona,voisin tuntea sieraimissani jo kevään tuoksun.
"Etelästä saapuu kevät
tuuliratsuin,pilvivaunuin,
lauluin,soitoin,tuhatsiivin.
Yössä aavistukset herää,
tippuu räystäät,
sulaa hanget..."
(Einari Vuorela: Keväälle)
Torstaina katselin niin tiiviisti kuin vain tässä huushollissa voi televisiosta Sauli Niinistön asettumista uuteen virkaansa.Tuumailin siinä samalla,miltä mahtaa ihan oikeasti tuntua hänen puolisostaan Jenni Haukiosta.Tarja Halonenhan oli jo varoittanut yksityisyyden menettämisestä.Niinistöltä sujuu julkisuudessa oleminen vanhalla rutiinilla,mutta nuori rouva voi joutua monenkin uuden asian eteen.Julkisuudessa esiintyminen on kaiken aikaa suurennuslasin alla,eikä sitä yksityistä elämää paljon ole.On toki roppakaupalla hyviäkin puolia.Ei tarvitse enää itse hoitaa taloutta,hääriä keittiössä tai käydä ruokaostoksilla.Kaikki muuttui.Piti jättää Kokoomuksen viestintäpäällikön virka.Haukio otti vastaan tarjotun Turun kansainvälisten kirjamessujen ohjelmapäällikön tehtävän.Sitten on hyväntekeväisyyshommat,näyttelyt,sairaalat,päiväkodit ja ennen kaikkea edustaminen tasavallan presidentin rinnalla.Onnea uuteen elämään.
Eilen käväisimme kaupungilla.Perjantaitungosta tavaratalon täydeltä.Palautin sanelukoneen.Tänä aamuna se olisi kyllä ollut poikaa,sillä puolison sanojen valinta hipoi taas äärimmäisyyksiä.Tuleekohan minulle koskaan aika,kun olen tämänkaltaisille lausahduksille immuuni? Joimme aamukahvin ja nyt hän on äänikirjaa kuuntelemassa vuoteessa,kunnes vien suihkuun.Uusi päivä urkenemassa kaikkine tehtävineen.Ulosmeno on vielä mietinnässä.Ruokaa ei tarvitse laittaa.Sen kuin vain lämmitän valmista.
Ensi viikolla voisi ajatella Ateneumiin menoa.Carl Larsson.Ateneumin kujalta pääsee hissillä.Muutenhan Kaivokadun puolella pääoven portaikko olisi meille liian hankala.Toisaalta taas tuntuu niin rahvaanomaiselta siirtyä ikään kuin takakautta tähän arvokkaaseen Theodor Höijerin suunnittelemaan ja vuonna 1887 valmistuneeseen rakennukseen.Pääasiahan on tietysti talossa olevat näyttelyt,joten onneksemme nykyaika on ottanut myös vanhojen ja vaivaisten taide-elämyksen tarpeet huomioon.
"Etelästä saapuu kevät
tuuliratsuin,pilvivaunuin,
lauluin,soitoin,tuhatsiivin.
Yössä aavistukset herää,
tippuu räystäät,
sulaa hanget..."
(Einari Vuorela: Keväälle)
Torstaina katselin niin tiiviisti kuin vain tässä huushollissa voi televisiosta Sauli Niinistön asettumista uuteen virkaansa.Tuumailin siinä samalla,miltä mahtaa ihan oikeasti tuntua hänen puolisostaan Jenni Haukiosta.Tarja Halonenhan oli jo varoittanut yksityisyyden menettämisestä.Niinistöltä sujuu julkisuudessa oleminen vanhalla rutiinilla,mutta nuori rouva voi joutua monenkin uuden asian eteen.Julkisuudessa esiintyminen on kaiken aikaa suurennuslasin alla,eikä sitä yksityistä elämää paljon ole.On toki roppakaupalla hyviäkin puolia.Ei tarvitse enää itse hoitaa taloutta,hääriä keittiössä tai käydä ruokaostoksilla.Kaikki muuttui.Piti jättää Kokoomuksen viestintäpäällikön virka.Haukio otti vastaan tarjotun Turun kansainvälisten kirjamessujen ohjelmapäällikön tehtävän.Sitten on hyväntekeväisyyshommat,näyttelyt,sairaalat,päiväkodit ja ennen kaikkea edustaminen tasavallan presidentin rinnalla.Onnea uuteen elämään.
Eilen käväisimme kaupungilla.Perjantaitungosta tavaratalon täydeltä.Palautin sanelukoneen.Tänä aamuna se olisi kyllä ollut poikaa,sillä puolison sanojen valinta hipoi taas äärimmäisyyksiä.Tuleekohan minulle koskaan aika,kun olen tämänkaltaisille lausahduksille immuuni? Joimme aamukahvin ja nyt hän on äänikirjaa kuuntelemassa vuoteessa,kunnes vien suihkuun.Uusi päivä urkenemassa kaikkine tehtävineen.Ulosmeno on vielä mietinnässä.Ruokaa ei tarvitse laittaa.Sen kuin vain lämmitän valmista.
Ensi viikolla voisi ajatella Ateneumiin menoa.Carl Larsson.Ateneumin kujalta pääsee hissillä.Muutenhan Kaivokadun puolella pääoven portaikko olisi meille liian hankala.Toisaalta taas tuntuu niin rahvaanomaiselta siirtyä ikään kuin takakautta tähän arvokkaaseen Theodor Höijerin suunnittelemaan ja vuonna 1887 valmistuneeseen rakennukseen.Pääasiahan on tietysti talossa olevat näyttelyt,joten onneksemme nykyaika on ottanut myös vanhojen ja vaivaisten taide-elämyksen tarpeet huomioon.
2. maaliskuuta 2012
KOKEMUKSIA
Heidi kirjoitti blogissaan taksilapuista.Eli ymmärtääkseni niistä,joita voi saada kotiutettavan kunnosta riippuen kotiinmenoa varten esimerkiksi sairaalahoidon jälkeen.Ovat niitä,joista KELA korvaa omavastuun yli menevän osan,ellei katto ole täyttynyt,jolloin KELA korvaa koko summan.On myös saatava KELAa varten korvaushakukaavake,jonka asiakas itse täyttää ja mukaan liittää taksinkuljettajalta saamansa kuitin matkasta.Näin ainakin Helsingissä.
Muistan alkuajoiltamme muutaman tapauksen,kun meiltä (=mieheltäni) omalla terveysasemallamme yritettiin evätä oikeus käyttää lääkärikäynnin jälkeen korvattavaa taksimatkaa vaatimalla,että käyttäisimme pyörätuolin kanssa julkisia kulkuneuvoja kotiin.Matka tietää kahta raitovaunua eli vaihtoa välissä.Matalalattiaisia ratikoita, puhumattakaan korotetuista pysäkeistä, ei ollut edes siinä määrin kuin nyt.Terveysaseman toimiston hoitajatytteli oli sitä mieltä,että lupalappua ei heru.Ajatteli ilmeisesti minun siinä vain laiskuuttani sitä anelevan.Kyllähän riskin oloinen ja silloin nykyistä nuorempi naisihminen yhden pyörätuolin halvaantuneine matkustajineen ratikan portaita pitkin kippaa vaunuun.Meillä oli jo sillon oikeus myös kaupungin kyyteihin ja KELA oli aiemmatkin matkat korvannut.En antanut periksi.Sain asiaankuuluvan paperin vaikkakin annanpa nyt armon käydä oikeudesta-tyyliin.Myös muissa paikoissa toisia samankaltaisia epäoikeudenmukaisuuksia tupsahti eteemme joidenkin lääkäri-, hoito- tai tutkimuskäyntien yhteydessä tyylillä "kukaan ei aikaisemmin ole tämmöistä pyytänyt".
Nyt en enää vuosiin ole tarvinnut asiasta sen enempää keskustella."Taksilapun" pyytämiseen on tullut äänensävy,joka ei hyväksy vastaanpanemista.Pyyntö on myös oikeutettu ja pykälien mukainen.Useimmissa paikoissa se kyllä annetaan pyytämättä,tämä kerrottakoon.Sekin mainittakoon,etten enää oman terveysaseman lääkäriä mieheni yhteydessä käytä.Luottamus meni,kun silloinen "omalääkäri" diagnosoi miehen kyljessä olevan syvänpunaisen läiskän "vain finniksi".En uskonut,vaan vein hänet yksityislääkäriin Mehiläiseen ja siellä se heti diagnosoitiin haavapainaumaksi eli makuuhaavaksi,jota olen siitä pitäen hoitanut ja välillä käynyt sen pahentuessa lääkärille tai haavahoitajalle näyttämässä.Jokaisesta kerrasta olen saanut KELAa varten matkakorvaushakukaavakkeen.
Senkin vielä tässä kerron,että "omalääkäri",jonka saimme vuosikaudet terveysasemalla pitää ennen hänen eläkkeelle siirtymistään,oli pätevä,asiaanpaneutuva,kuunteleva ja ystävällinen lääkäri,joka jo ensikäynnillämme herätti luottamukseni.Hän jätti syvän aukon jälkeensä.Nyt terveysasemalla on vaihtuvien "omalääkärien" sarja.Ovat tietyn ajan ja sitten taas vaihdetaan.Valmistumisesta puuttuu vielä joitakin opinnäytteitä,joten terveysasemalta matka saattaa jatkua seuraavaan paikkaan.Tämäkin "finnilääkäri" olisi ollut fiksu,jos olisi kutsunut kollegan tutustumaan mieheni punaiseen kylkeen,eikä laukoa siitä varmantuntuisena omaa näkemystään.Hän sekä ylilääkäri sai minulta palautetta.Pyysin silloin myös meille lääkärin vaihtoa,jonka saimme.
Muistan alkuajoiltamme muutaman tapauksen,kun meiltä (=mieheltäni) omalla terveysasemallamme yritettiin evätä oikeus käyttää lääkärikäynnin jälkeen korvattavaa taksimatkaa vaatimalla,että käyttäisimme pyörätuolin kanssa julkisia kulkuneuvoja kotiin.Matka tietää kahta raitovaunua eli vaihtoa välissä.Matalalattiaisia ratikoita, puhumattakaan korotetuista pysäkeistä, ei ollut edes siinä määrin kuin nyt.Terveysaseman toimiston hoitajatytteli oli sitä mieltä,että lupalappua ei heru.Ajatteli ilmeisesti minun siinä vain laiskuuttani sitä anelevan.Kyllähän riskin oloinen ja silloin nykyistä nuorempi naisihminen yhden pyörätuolin halvaantuneine matkustajineen ratikan portaita pitkin kippaa vaunuun.Meillä oli jo sillon oikeus myös kaupungin kyyteihin ja KELA oli aiemmatkin matkat korvannut.En antanut periksi.Sain asiaankuuluvan paperin vaikkakin annanpa nyt armon käydä oikeudesta-tyyliin.Myös muissa paikoissa toisia samankaltaisia epäoikeudenmukaisuuksia tupsahti eteemme joidenkin lääkäri-, hoito- tai tutkimuskäyntien yhteydessä tyylillä "kukaan ei aikaisemmin ole tämmöistä pyytänyt".
Nyt en enää vuosiin ole tarvinnut asiasta sen enempää keskustella."Taksilapun" pyytämiseen on tullut äänensävy,joka ei hyväksy vastaanpanemista.Pyyntö on myös oikeutettu ja pykälien mukainen.Useimmissa paikoissa se kyllä annetaan pyytämättä,tämä kerrottakoon.Sekin mainittakoon,etten enää oman terveysaseman lääkäriä mieheni yhteydessä käytä.Luottamus meni,kun silloinen "omalääkäri" diagnosoi miehen kyljessä olevan syvänpunaisen läiskän "vain finniksi".En uskonut,vaan vein hänet yksityislääkäriin Mehiläiseen ja siellä se heti diagnosoitiin haavapainaumaksi eli makuuhaavaksi,jota olen siitä pitäen hoitanut ja välillä käynyt sen pahentuessa lääkärille tai haavahoitajalle näyttämässä.Jokaisesta kerrasta olen saanut KELAa varten matkakorvaushakukaavakkeen.
Senkin vielä tässä kerron,että "omalääkäri",jonka saimme vuosikaudet terveysasemalla pitää ennen hänen eläkkeelle siirtymistään,oli pätevä,asiaanpaneutuva,kuunteleva ja ystävällinen lääkäri,joka jo ensikäynnillämme herätti luottamukseni.Hän jätti syvän aukon jälkeensä.Nyt terveysasemalla on vaihtuvien "omalääkärien" sarja.Ovat tietyn ajan ja sitten taas vaihdetaan.Valmistumisesta puuttuu vielä joitakin opinnäytteitä,joten terveysasemalta matka saattaa jatkua seuraavaan paikkaan.Tämäkin "finnilääkäri" olisi ollut fiksu,jos olisi kutsunut kollegan tutustumaan mieheni punaiseen kylkeen,eikä laukoa siitä varmantuntuisena omaa näkemystään.Hän sekä ylilääkäri sai minulta palautetta.Pyysin silloin myös meille lääkärin vaihtoa,jonka saimme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)