SIRKKA JA MUURAHAINEN

Sirkka suven sirkuttain
lauloi vain,
kunnes huokui kylmä syys
toukat hyytäin niittymailla.
Sirkka ravintoa vailla
einepalaa turhaan pyys.
Naapuriin,luo muurahaisen,
kiiruhtamaan nälkä sai sen,
hiukan muonaa pyytämään,
millä kestäis talven sään.

"Uskoa voit mitä virkan:
lainan takaa sana sirkan.
Ennen elokuuta sen
maksan kera korkojen."
Eipä ole muurahainen
luonteeltansa tuhlaavainen.
"Kuinka käytit hellekuut?"
näin se tutki neuvotonta.
"Lauloin niinkuin sirkat muut
öin ja päivin kuuta monta."
"Lauloit? Sepä hauska on.
Voit siis alkaa karkelon!"

(La Fontaine suom.Yrjö Jylhä)



Jean de La Fontaine (syntyi 1621 Château-Thierryssä,kuoli Pariisissa 1695) oli säännötöntä elämää viettävä ranskalainen runoilija.Isä päätti,että pojan on mentävä naimisiin ja sitten virkauralle.Nuori runoilija kuitenkin oli hyväsydämisyytensä ohella sangen huikentelevainen ja vuonna 1658 jätti vaimonsa ja isältään perimänsä metsänhoitajan viran.Alkoi elellä Pariisissa monen suosijan helmoissa,joita olivat esimerkiksi rahaministeri Fouquet,herttuatar de Boillon ja rouva de La Sabliére.

La Fontaine valittiin 1684 Ranskan akatemian jäseneksi.Kahdeksan vuotta myöhemmin hän sairastui vaikeaan tautiin,joka muutti hänen psyykeään niin,että kielsi kaikki kevytaiheiset teoksensa.Apuna teosten kieltämiseen oli pappien sinnikkäät vaatimukset.La Fontainen pääteokset ovat rivoaiheisia,hyvin kerrottuja "Contes et nouvelles" (5 kirjaa) sekä eläinsadut "Fables" (12 kirjaa),joista opettavainen ja viehättävä "Sirkka ja muurahainen" on yksi.La Fontaine lainasi aiheita muualta mutta tarinoiden terve moraali,terävä yhteiskuntasatiiri ja luonteva esitystapa tekee niistä mestarillisia vielä meidänkin päivinämme.

Äitini sai tämän isokokoisen La Fontainen 1955 ilmestyneen "Eläintarinoita" lahjaksi ystävältään.Kirja on hyllyssäni,eikä sitä pöly ole päässyt peittämään.Luen ilokseni ja katselen Unto Kaipaisen kuvittamaa teosta ja näen edessäni äitini hymyilevät kasvot.

NYKYISTÄ JA MENNYTTÄ

Monet meistä bloginkirjoittajista ovat aloittaneet tekstinsä kertomalla käyneensä kirjamessuilla.Minä en voi näin aloittaa.Kun en ole käynyt.Ei siksi,ettenkö olisi kiinnostunut sekä niistä että muistakin messuista,mutta olosuhteet eivät salli visiteeraamista niissä.Terveinä aikoina kävimme useimmilla messuilla.Nykyisin jää Naisten joulumessuihin,johon voin ottaa puolison mukaan.Näihin muihin ei ole intressiäkään mennä pyörätuolin kanssa,kun on tuolittomillakin hankalaa tungoksessa päästä eteenpäin.Tiedän sen siitä,koska olemme olleet matkamessuilla vuosia sitten ja siinä oli aikamoinen tekeminen.Enää emme edes yritä.

Koska messukokemuksista en kerro,kerron siitä,minkälaista oli kahtena päivänä,kun meillä oli vieraita.Ensin tuli Hepi kukka-ja kahvipaketin kanssa.Tervetuloksi oli lasillinen samppanjaa ja sitten siirryimme punaviiniin,kun tilaamani kolme pizzaa oli tuotu herkuteltavaksemme. Hepi kehui ja otti kuudennen palan.Söimme kaikki kolme pizzaa,mitä nyt annoin puolisollekin osan.Hepillä oli jo toinen jalka lähdössä Alanyaan ja pohti vaatetilannetta,kun pitää ottaa lämmintäkin mukaan.Onhan sielläkin kylmät illat ja jonkunlainen talvi pakkaa päälle.Minusta tuntuu,ettei Hepi enää Suomessa viihdy.Ystävärinki on siellä perustettu,kun samat suomalaiset tulevat vuosi vuoden jälkeen.On tutustuttu ajan myötä.Retkeillään muussakin osassa maata ja nyt on suunnitelmissa käydä Istanbulissa.Kun sanottiin hyvästit ja halattiin päivän päätteeksi,haikeudella ajattelin,että vasta joskus huhti- toukokuussa seuraavan kerran tapaamme.

Seuraavan päivän vieraani jalat ovat tukevasti kotimaan kamaralla,vaikka matkustaakin puolisonsa kanssa ympäriämpäri maapalloa.Ovat myös asuneet ulkomailla,sekä Keniassa että USAssa.Ne ajat ovat takanapäin ja nyt on Espoo se paikka,jonne aina palataan.E kertoi vastikään palanneensa Kreikasta,jossa olivat melomassa.Melontaretken pääsykokeeseen kuului eskimokäännös kanootissa.Varotoimenpide,että mahdollisen kaatumisen jälkeen pääsee pinnalle.E sai kokeesta täydet pisteet.Puolisonsa on vanha konkari näissä asioissa.Olin ennenkin kuullut hänen lukemattomista matkoistaan,mutta aina ne kiehtovat.Eivätkä ne matkat ole koskaan aivan sieltä tavallisemmasta päästä,joita taas minun kohdalleni on osunut.Vaikka minäkin matkustellut,olen jokseenkin konservatiivinen matkailija.Vaan ei yllätyksiä,sattumuksia ole puuttunut.Ne ovat usein matkan hauskin osa.Jälkeenpäin.

Olen E:n tuntenut jo vuosikymmeniä,kuten kaikki muutkin ystäväni.Osan jopa lapsuudesta lähtien.Kuulun niihin ihmisiin,joka pitää kynsin ja hampain kiinni ystävistään,vaalii ystävyyttä,on olkapäänä, itsekin joskus lohtua kaivaten ja antaa tilaa,jos niin halutaan.Joku ystävä on jo rivistä poistunut,vaan ei unohdettu.Joku minua paljon viisaampi on joskus sanonut "Vain älyn ja iän kypsyydessä voi ystävyys tulla kestäväksi".

Pihan koivupuut ovat varistaneet viimeisetkin lehtensä.Oksat paljaina odottavat ensilumen satamista.Tuuli eilen navakkaa.Olimme rannassa ihailemassa meren vaahtopäitä.Ei muita ihmisiä,ei veneitä vesillä,ei edes lokkia taivaalla.Me kiiruhdimme kotiin ja aloin valmistaa lounasta.Uusi viikko on alkanut ja saamme tuuraajan torstaina.Silloin mennään jo kolmatta päivää marraskuusta.Joulu tulee kauppapuoteihin kaikkine kimalluksineen.Stockmannin Argos-halli täyttyy houkutuksista.Sinne minäkin.Pitää aina jotain pientä uutta saada parvekkeelle ja sisälle.

Lienen jossain määrin mammonan orja.Vaan vain kalpea aavistus siitä rihkamasta,jota Ranskan Marie-Antoinette piti päällään ja hovissaan kukoistuksensa aikoina.Kuuntelen yhä öisin äänikirjaa 1600-1700-lukujen loisteliaasta hovielämästä Ranskanmaalla.Mutta,kuten kaikki tiedämme,Marie-Antoinettella ei enää mestauslavalle mennessään ollut kultaa ja hopeaa pukimenaan,vaan yksinkertainen valkea kolttu,jossa painoi päänsä giljotiinille yhä kuitenkin säilyttäen arvokkuutensa ja ylpeytensä.Kansa oli noussut kuningasperheen yletöntä tuhlaavaisuutta ja diktatuuria vastaan itse nähdessään nälkää ja eläessään suuressa kurjuudessa.Näinhän tänäkin päivänä tässä maailmassa.Vain muutamia päiviä sitten esimerkiksi Libyassa.Historia toistaa itseään.

Että tämmöistä tänään tässä ja nyt.Nykyistä ja mennyttä.Kirjoittamisiin.

ENSIMMÄISIÄ HÖYRYLAIVAMATKOJA

Helsinkiläisten nauttiessa kesistä 1830-1850 luvuilla sekä Ullanlinnan kylpy-ja kaivolaitoksen hoidoista, tehtiin myös ensimmäisiä laivamatkoja oikein höyrylaivan kyydissä Tallinnasta Helsinkiin ja päinvastoin.Riemuittiin uuden kulkuvälineen antamasta viehätyksestä matkalla Suomenlahden yli "ilman purjeita ja kuitenkin kilpaa suhisevan myrskyn kanssa".

Helsingin yliopiston lainopin professori Johan Jakob Nordström (1801-1874) kuvasi Tallinnaa Helsingfors Morgonbladissa ilmestyneessä artikkelisarjassa seuraavasti:
"Ilman erikoista syytäkin matka Tallinnaan kaupungin mielenkiintoisuuden vuoksi,sen korkean iän,sen monien muinaismuistojen vuoksi, sen myös meidän maallemme jokseenkin suuren merkityksen ja sen meille vieraiden tapojen ja kielen vuoksi näyttää sangen houkuttelevalta ja kutsuvalta". Hän kuvaa kirjoituksessaan Tallinnaa niin ympäristön kuin historian ja nähtävyyksien kautta turisteille sopivaksi matkakohteeksi.Myöhemmin Nordström teki Tallinnaa koskevan matkaoppaan,joka oli ainoa laatuaan koko senaikaisten Tallinnaan kohdistuvien huviretkien ajan.

Aivan ensimmäiset huvimatkat tehtiin Tallinnasta käsin Helsinkiin.Ihkaensimmäisen kerrotaan tapahtuneen,kun heinäkuussa 1836 riikalainen höyrylaiva Alexander Nikolajevitsch rantautui Helsingin satamaan tuoden varakkaita aatelisia Suomeen.He viipyivät yön yli ja ihastuivat vilpittömästi kaupunkiin.Myöhemmätkin vieraat tunsivat samoin Helsinkiä kohtaan,tosin hiukan moittien Seurahuoneen tarjoilua.

Kun Turussa rakennettu höyrylaiva Storfursten aloitti säännölliset matkansa Turku-Helsinki-Tallinna-Pietari vuonna 1837, alettiin tehdä yhä useampia huviretkiä meren poikki.Nyt oli helsinkiläisillä oivallinen mahdollisuus tehdä suomalaisella laivalla retki Räävelin kaupunkiin.Esimerkiksi aivan ensimmäisellä matkalla viivyttiin neljä tuntia satamassa,jona aikana suomalaisturistit kiiruhtivat lahdentakaisen naapurin kaupunkia lähemmin tarkastelemaan.Olihan ainakin nähtävä Katarinenthalin loistava keisarillinen puisto.Tästä matkasta kerrotaan,ettei Storfustenin alunalkaen pitänyt poiketa Tallinnaan,mutta merenkäynnin yllyttyä ja matkustajien vaatimuksesta kiinnittyi Storfusten Tallinnan kaijaan tuulilta suojaan.Isännät juhlistivat komealla päivällisellä tätä ex tempore-laivamatkaa Helsingistä ja kotiin aikanaan palatessaan heitä oli vastaanottamassa juhlallisesti kaartin soittokunta,jonka torvien törähdyksiä säesti samppanjapullojen korkkien poksahtelu.

Matkat yleistyivät ja Storfursten höyrysi ahkerasti ja kuuliaisesti aikataulunsa mukaisesti pitkin Suomenlahden aaltoja tuoden balttilaisia matkaajia nauttimaan Helsingin vilkkaasta kylpyläelämästä.Kanssakäymiset lahden yli olivat molemminpuolisia nautintoja niin höyrylaivalla kulkemisesta kuin kaupunkien nähtävyyksien katselemisesta.

Liikenne eli kukoistustaan moniaita vuosia kunnes Krimin sota (1853-1856),jota myös itämaiseksi sodaksi kutsuttiin, aiheutti taukoa merellisessä turistiliikenteessä.Sodan päätyttyä koki Helsinki menetyksen balttilaisten vieraiden keskuudessa kesäisenä huvittelukaupunkina ollen nyt kuin mikä tahansa tavallinen pienenpuoleinen kaupunki.Liioin eivät enää helsinkiläiset tunteneet suurta intressiä lähteä Tallinnaan.Senkin uutuuden viehätys oli kulunut pois.Nyt kaupunkilaiset viettivät kesiään Suomen maaseudulla,eikä suurta maailmaa kaivattu metsien huminassa ja järvien sinisten aaltojen loiskinnassa.

Helsingfors Tidningarissa oli lyhyt nekrologi otsikolla "Muisto Tallinnasta",hautapuhe,josta henki huvimatkailijoiden vanha ja hyvä aika.Uusien muotihuvitusten tuulet alkoivat puhaltaa.

(Lähteenä käytetty Päiviö Tommila Helsinki kylpyläkaupunkina 1830-1850-luvuilla,Entisaikain Helsinki VI vuodelta 1955)

ILLAN TULLEN JA MENNEN

Nyt pitää niin kiirusta,että kissaakaan ei ihan oikeasti ehdi sanoa.Tämä päivä meni Hepin kanssa ja huomisen piti olla pyhitettynä semmoiselle asialle 1830-luvulta,kun suomalaiset tekivät ensimmäisiä huvimatkoja höyrylaivalla Tallinnaan.Juttua ei tule,koska ystäväni E soitti ja pyysi päästä huomenna meille kyläilemään.Toivotin hänet sydämellisesti tervetulleeksi.Niin että Tallinnan risteilyt höyrylaivojen alun kulta-aikoina jää myöhäisempään ajankohtaan.Mutta tulee.

Hepi lähtee kahden viikon päästä puoleksi vuodeksi Alanyaan.Kontaktit puhelimitse ja tekstiviesteinä.Sain kyllä hänen matkakumppaninsa läppärin sähköpostiosoitteen,mutta en tiedä,onnistuuko tällä minun koneellani.Espanjaan ja Italiaan en ainakaan ole saanut lähetetyksi.Olisiko Turkki toista maata? Osaisikohan ystäväni S neuvoa jälleen kerran osaamatonta?

Italiasta tuli 24-sivuinen kirje.Käsin kirjoitettu! Edinburghin kuulumiset ja sitten Ischian terveiset ja lopuksi Madridin kirjalliset tuliaiset,joista pidin Prado-osuudesta eniten.Picasson Guernica ja Velázquezia,Goyaa,El Grecoa,Dalia... Ihastuttava taide- ja matkakirje!

Tämä oli nyt tämmöinen pieni piipahdus,joka jääkin tähän tällä kertaa.Nyt järjestelemään edellisen vierailun jäljet pois ja asennoidutaan huomiseen.

KIROTTU RAKASTETTU HELSINKI

Kaikki ne jotka ovat tutustuneet Ilmari Kiantoon (1874-1970),tietävät,ettei hän ollut mikään Helsinki-fani.Hänen "Kirottu Helsinki" kuuluu lastuun Nuoren miehen kädestä-kokoelmaan (1904),josta tässä pätkä:
"Surkea olet sinä Suomeni pääkaupunki uuden vuosisadan nousussa! Joka ikinen paljas katukivesi minua ihan iljettää.Niinkuin limaskaista lattiaa minä poljen pitkin esplanaadia:lätskis!läiskis! -pahasti livettää lätistävä jalka... Saastainen,syvä sylkylaatikkohan tämä onkin komea pääkaupunki.Tehtaat tupruttavat sakeata sauhuansa;ilma on ylt´yli kaupungin ihan pilautunutta... Kirottu paikka!Kirottu paikka,jossa kymmenet tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä,toinen toistensa alla ja päällä --ja sitä sitten kutsuvat elämäksi! Milloinka herätyksen herra nämä muurit musertaa,ettei jää kiveä kiven päälle? Milloinka ihmiset kauhistuen pakenevat pois tuntureille ja jättävät nämä kurjuuden solat pesäksi taivaanlinnuille? Koska korotetaan luonnon ja raittiuden jumalatar oikealle kunniasijalleen? Koska...? -Mutta minä huudan,eihän se sillä parane... Minua vain iljettää tämä alinomainen ahtaus,kihinä ja pihinä,kilinä ja kolina ja kiimainen paksu ilma.Minua tympäisee tämä lika ja loka,tämä märkyys ja lakkaamaton syksy..."

Kianto näki pelkkää kielteisyyttä Helsingissä.Hän joutui perheineen kokemaan epäystävällisyyttä yrittäessään päästä lastensa ja vaimonsa kanssa matkustajakoteihin.Eikä niihin lapsiperheitä hyväksytty.Hän sanoo suurkaupungin olevan "maailman pirullisimman keksinnön".Maalaiset ovat pähkähulluja pakkautuessaan kaupunkeihin.Helsingin arkkitehdit,rakennusmestarit ja terveyslautakunnat olisi hänen mukaansa hirtettävä samaan puuhun kuin matkailijakotien emännät.Eikä Helsingin muutkaan naiset matkailijakotien emäntien tapaan pääse yhtään vähemmällä tämän kärkeväkielisen kirjailijan käsittelyssä. He ovat "eläviä kuvia ilman sielua,marionettinukkeja". "Jahka aamu valkenee,lähdemme ensi junalla maan ytimiin".

Kaikki maalta tulleet ja tänne asettuneet kirjailijat eivät tokikaan Helsinkiä kokeneet vihollisekseen.Eino Leino (1878-1926),Paltamossa syntynyt, rakasti Helsinkiä.Hän kotiutui ja viihtyi."Helsinki ei ole minulle mikään tilapäinen tyssija tahi yhden yön katto pään päällä,ei mikään läpikulkupaikka,tori,hotelli tahi majatalo.Minä todellakin asun siinä.Ja minä rakastan Helsinkiä,tätä kirkasta ja heleää kaupunkia rannalla sinisen Suomenlahden,jossa niin monet voimat pursuvat ja käyvät kiivainta taisteluaan maassa vallitsevat mielipiteet ja ajatukset".

Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962) miettii 1914 ilmestyneessä Runon kaupunkeja-esseekokoelmassaan,onko Helsingillä omaa runoilijaa.Tukholmalla on omansa,samoin Berliinillä ja Oululla,Raumalla,Hampurilla... Ensimmäinen Helsingissä syntynyt ja kuollut kirjailija oli Toivo Tarvas (1883-1937),joka kuvasi omaa kaupunkiaan suurella lämmöllä ja rakkaudella. Hänen romaaninsa "Eri tasoilta" (1916) on Helsinki-aiheinen ylioppilasmaailmaa kuvaava teos. Tarvas kuvasi muissakin kirjoissaan Helsinkiä kuten monet kirjailijat 1920-luvulla.Viipurissa syntynyt Kersti Bergroth ( 1886-1975) puhuu kirjansa "Kiirastuli" (1922)päähenkilö Ruthin suulla Pohjoisespasta näin: "Pohjois-Esplanadi oli onnen katu.Siellä ikuinen aurinko hellitteli kävelijöitä,joilla ei ollut työtä,päämäärää eikä velvollisuuksia.Esplanadin taivaat olivat troopillisia.Sen puut olivat kuvaannollisesti palmuja.Siellä oli soittoa,siellä oli ihmisiä,se oli etelämainen nautinnonpaikka,jota Ruth etsi ja ujosteli". Tänä päivänä Pohjoisespa saattaa olla vieläkin enemmän "etelämainen" kaikkine ravintoloineen,terasseineen ja ulkomaisine turisteineen kuin Ruthin aikana.Myös Juhani Aho,Santeri Ivalo ja Arvid Järnefelt ovat heidän aikaisesta Esplanadista ja sen huvittelunhaluisista ihmisistä kertoneet.

Sivistyneistökirjailijana tunnettu Elsa Soini (1893-1952),syntyperäinen helsinkiläinen,kirjoitti niin ikään Helsingin ylioppilaselämästä.Hänkin rakasti kaupunkiaan,joka talvisen lumiaukean takaa katsottuna "siinsi himmeänä kuin posliiniin valettu leikkikaupunki". Soini kuvaa mereltä päin näkyvää Helsinkiä,joka vielä tällä hetkellä blogiani reunustaa,seuraavaan tapaan: "Matkamies on lapsi,hyväilevä,rehellinen,kiitollinen -nähdessään kuinka tämä monien tornien,vaaleiden puistojen,päivänpaisteisten kalliorantojen,valkopurjeisen sataman ja kalalokkien siunaama,ihana Helsinki kuin Fata Morgana kohoaa,kohoaa,selvenee,kirkastuu pilvistä,viheriästä merestä,autereista,säteilevästä ilmasta laivan kohisevan keulan edessä."

Minunkin rakkauteni kohde on tämä kaupunki.

TIISTAIHÖPINÄÄ

Ennen suklaakonvehdit olivat kukin omassa "vuuassaan".Nyt ovat muovisessa levyssä,jossa on lokerot konvehteja varten.Ei yhtään tyylikästä.Ostin ihan itselleni ikioman suklaakonvehtirasian ja söin kahdessa päivässä kaiken paitsi kahta,jotka annoin puolisolle.Neuhausin belgialaisia.Belgialainen suklaa on minusta parasta maailmassa.Nyt on sitten suklaanälkä tyydytetty,sillä mikään intohimoinen suklaan ystävä en ole.

Olimme eilen Herkussa ja näin leikkeletiskillä kukonfilettä.Kukonfilettä? Ettei vain olisi kumminkin ollut kanaa? Kysyin miespuoliselta myyjältä eroa kukon- ja broilerinfileitten välillä.Hän levittäytyi koko komeuteensa,pani käsivartensa kuin lihaksiaan esittelevä kehonrakentajamies näytöksissä ja sanoi kukonfileen maistuvan hyvin miehiseltä.Katselin ihastuneena makkaranmyyjän esitystä ja ostin 150 grammaa.

Siirsin Hepin meille tulemisen perjantaiksi,sillä huomenna,jolloin meidän piti lähteä kaupungille,vahataan rappukäytävät.Lapussa lukee,ettei saa liikuskella 9-16 välillä rapussa.Katsoin tarpeelliseksi soittaa Hepille ja hänelle sopii tulla perjantaina.Torstaina kaupungille.Ollaan sitten huomenna motissa.Tänä aamuna ei tullut lämmintä vettä.Ei paniikkia,kuten viime kerralla,kun oli puolisolla lääkäri ja piti kaikki peruuttaa aamutoimien jäädessä vallan kesken.Nyt otin rauhallisesti ja menin arvokkaasti alas katsomaan,josko Helsingin Energialta olisi terveisiä.Ei ollut.Soitto huoltoon.Eivät tienneet mitään vesikatkosta,mutta lupasivat selvittää.Ilmoittivat myöhemmin,että joku oli kopeloinut epähuomiossa nappulaa talon huoltohuoneessa ja sulkenut veden tulon.Asia korjaantui.Oliko vahinko vai sabotoiko joku? Miten voi epähuomiossa koskea talon nappuloihin?

Toisen kerroksen Marja-Leena tuli kertomaan,että on lopettanut tupakanpolton.Onnittelin ja sitten me halasimme.M-L on kymmeniä vuosia polttanut ja toivon kovasti hänen pysyvän päätöksessään ja kaiken onnistuvan.Äitini lopettaminen (?) oli maailman helpoin temppu.Hän ilmoitti vain jättävänsä tupakoimisen ja heitti pitkän tyylikkään imukkeensa roskiin.Emme sen koommin nähneet hänen polttavan.Isäni ei koskaan ollut tupakoija sen enempää kuin minäkään.Puoliso sensijaan on ollut,mutta lopetti jo 15 vuotta sitten.Lupasin M-L:lle seurata tilannetta kannustamalla pysyä päätöksessä.Hän hymyili ja sanoi olevansa onnellinen ratkaisustaan. "Ihokin tulee paremman väriseksi".

Tein eilisiltana monta litraa siskonmakkarakeittoa.Oli yön jäähtymässä parvekkeella ja tänään pakastin.On siinä sitten syyskoleiksi lämmittävää soppaa.Tänään jatkoin ahkerana huushollerskana oloa ja perkasin grillatun broilerin Lentävää Jakobia varten.Huomenna gratinoin lisukkeineen uunissa.Tänään oli kalapäivä.Tämä ruuista,vaikka ei ketään kiinnostakaan.

Hämärtää.On puolison iltapäivälääkkeiden aika.Nykyisin ottaa ne venkuroimatta.Joskus olen joutunut käyttämään koko auktoriteettini ja senkin toisinaan huonolla menestyksellä,kun lääkkeet ovat mennä kilisseet pitkin nurkkia.Koirille me panimme lihapullan sisälle,mutta puolisolle se ei käy.Pitää vedota järkeen.Kirjoittamisiin.

SUOMEN KUVALEHTI

Tässä lainaus tämän viikon SK:n Jyvät&akanat-palstalta:

Jos olette se peijakkaan pöllö joka yhä edelleen lähettää meille hurjaa runoroskaansa kietoutuneena salanimen "Poeta Amorosas" Judas-waippaan niin olemme kiitolliset jos käwisitte kantamassa pois toimistostamme säkillisen törkyänne.Jollette sitä tee niin tulemme me nylkemään nahkan teidän pitalisesta ruumiistanne ja lähetämme teidän hullutuksistanne syntyneen kirjan siihen nahkaan sidottuna leskellenne.Silas T. Toots,"Santervillen Torwen" toimittaja.
(Salon Sanomat 25.2.1910)

Jyvät&akanat alkoi ilmestyä SK:ssa 1958 Sakari Virkkusen (1925-2000) toimesta.Suomen Kuvalehti itsessään on toki vanhempaa perua.Lunttasin netistä ja se tiesi kertoa,että Suomen Kuvalehti-nimeä käyttänyt ihkaensimmäinen lehti ilmestyi vuosina 1873-1880 ja toinen vuodesta 1894. Tämä nykyinen SK on vuodelta 1916.En tiedä,koska se alkoi tulla meille kotiin,mutta lapsesta asti olen nähnyt sitä vanhempieni lukevan ja nyt se on jo koko minun avioliittoni ajan tullut minun kotiini.Sen lukeminen kuuluu perjantain rituaaleihini.Joitakin aikoja sitten oli meillä postinjakaja,joka syystä tai toisesta jätti useankin kerran SK:n tulemisen maanantaihin.Tästä en pitänyt ja Itella sai kyllä kuulla kunniansa.Lehti kuljetettiin meille erikoislähetyksenä vielä perjantain iltaan mennessä.Joko sitten postinkantajan työmoraali koheni tai hänet vaihdettiin tunnollisempaan työntekijään,koska nyt lehti tulee meille perjantaina muun postin mukana.Selvisi sekin,että Itellassa viikkolehdet ovat toisessa huoneessa kuin jakajien muu posti,eivätkä jakajat joko muista/huomaa/viitsi käydä lehtihuoneessa viikonlopun jo kangastellessa silmissä.

Suomen Kuvalehti on helppotajuinen ajankohtainen asialehti.Se ei ole juorulehti,joka räävittelisi julkisuuden henkilöiden yksityisasioita.Se suorastaan viisastuttaa maailman menossa,antaa tietoa sen makaamisesta.Lehti ei ole täynnä mainoksia.Saattaa olla hillitysti esillä ilmoitus Kristina cruises´in matkoista Itämerta laajemmille vesille.Tällä viikolla,jos lukee Hannele Jäämeren kirjoituksen Janne Gallen-Kallela-Sirénistä,voi alkaa ajatella myönteisesti Guggenheim-museon tulemisesta Helsinkiin.Eikä edes tämä museon tulemisen idean isä pureksimatta itse niele ajatusta Guggenheimin rantautumisesta meille.Selvitellään juurta jaksain ensin.

Se,minkä Gallen-Kallela-Sirén tahtoo,niin on uusi taidemuseorakennus,on se sitten hänen omien sanojensa mukaan Guggenheim tai jokin muu.Nyt hänen työpaikkansa on kahtaalla,Tennispalatsissa ja Meilahdessa.Eikä todellakaan elokuvateattereiden Tennispalatsi ole paras paikka korkeatasoiselle kuvataiteelle.Olisi hyvä saada yhtenäinen paikka ja tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä.Itse olin heti alussa henkeen ja vereen puoltamassa Guggenheimin meille tulemista,mutta olenko enää? Olen iloinen,jos se rakennetaan, mutta en liioin revi pelihousujani jos hanke jää toteutumatta.Janne Gallen-Kallela-Sirénillä on taide veressään,geenit vahvasti periytyneinä äidiltään Aivi Gallen-Kallelalta ja äitinsä isoisältä Akseli Gallen-Kallelalta.Tennispalatsissa en taidetta ole ollut katselemassa,mutta suunnitelmissa Akseli Gallen-Kallelan näyttely yhä on.Sen sijaan olen useastikin Meilahdessa käynyt.

Ihanaa,tänään ei ole ruuanlaittoa.Tein täksikin päiväksi eilen aimo kasan lihapullia ja uunissa paistui Janssonin kiusauksen perunasuikaleet vuuassa ilman anjoviksia,mutta höystettynä lisäsipulilla ja juustolla.Puoliso söi hyvällä halulla ja hämmästyksekseni tahtoi lisääkin.Huomenna on Herkun keittiön valmista ruokaa,sillä me menemme parturiin.Parturipäivinä ei kokata.Keskiviikkona uusi Stockmann-päivä,sillä seuraavana Hepi tulee meille.Tuli kiire kutsua,sillä rouva lentää aivan pian puoleksi vuodeksi Turkkiin.Toistan itseäni (Majlisille samanlainen menu) ja tilaan pizzoja ja Herkusta ostan "imelää" kahvin kanssa.Hepi suostui ja antoi vielä ohjeen yhteen pizzaan,tonnikalaa ja katkarapuja.Enää en suurin surminkaan viitsi valmistaa kolmen,neljän ruokalajin aterioita kuten joskus ennen,kun puoliso oli työelämässä ja illalliskutsuja pidettiin.No,toisinaan oikaisimme ja kestitsimme helpomman kautta pitopalvelun avulla.Muistelen noita aikoja lämmöllä ja huokaisten,että se kaikki on onnellisesti takana päin.

Eilen olimme ulkona,tämän päivän ohjelma vielä mietinnässä.Kosteaa näkyy ulkona olevan tänäänkin.Koivut onnettoman näköisiä vähine keltaisine lehtineen.Koskahan saamme ensilumen?

JUNIA JA LAIVOJA

Pitäisikö minun nyt hankkia uusi matkapuhelin,kun en tiedä,voiko tällä ostaa VR:n lipun junaan? Ettei käy niin kuin sille taannoiselle ikäihmiselle,että heitetään ulos,vaikka lippu on hankittu,mutta puhelin ei kerro virkailijalle asiasta tarpeeksi? Minun puhelimeni on muutaman vuoden takainen.Tarkoittaa että ei nyt aivan muinainen.Yleensä en sillä kyllä totta puhuen muuta tee kuin soitan,otan vastaan puheluita ja tekstiviestejä itsekin niitä lähettäen.On siinä kamerakin,mutta vain yhden kuvan otin kokeeksi kerran.Orkideani oli niin komea,että päätin sen kukoistuksen tallentaa.Sitten kyllästyin ja poistin. Kameran lisäksi puhelimessani on tietysti puhelinluettelo ystävien ja muiden tärkeiden paikkojen numeroita varten.Mutta ne kaikki kameraa paitsi liittyvät puhelimen tehtäviin.Kun tarkemmin siis ajattelen,voi olla niin etten tällä puhelimella voisi ostaa matkalippua junaan.Toisaalta en ole menossakaan minnekään.Vaikka hillittömästi olen junalla matkustamisesta pitänytkin.

Junassa on liikkumatilaa.Pitemmällä matkalla voi aterioida ja nukkuakin yön hytissä.Muistan erään matkan ammoin tapahtuneen... olinkohan tulossa Oulusta tai muualta... ja olin nukkumassa aistit kuitenkin hereillä jollain tapaa.Siihen aikaan hytin sai myydä kahdelle ventovieraallekin (nykykäytäntöä en tiedä) ja yhtäkkiä ovi tempaistiin auki ja käsi työntyi sisäpuolelle ja siinä oli spraytölkki,jolla ilmaa raikastetaan.Käsi teki ympyrää ja suihke levisi joka nurkkaan.Käden jälkeen sen omistaja työntyi sisäpuolelle,nuuhkaisi ilmaa,hyväksyi ja asettui taloksi. Meni nukkumaan alapetille.Minä yläpetillä päätin seuraavalla kerralla lentää.

Yleensä junamatkani ovat olleet mielenkiintoisia - no oli tuokin kerrottu- ja olen monien ihmisten kanssa hilpeästi rupatellut matkan taittuessa useimmiten päiväaikana.Kerran sitten (tästäkin ihmisikä aikaa),sen muistan että olin tulossa Kuopiosta,vieressäni istui vanhempi herrahenkilö silmälasit nenällään.Hän katseli minua ystävällisesti ja sanoi sitten,että muistutan hänen Sveitsissä asuvaa tytärtään,ikäkin meillä sama.Hän hymyili kertoessaan.Minulla oli kädessäni Suomen Kuvalehti,jota lueskelin ja samassa huomasin miehen kuvan lehdessä.Ehkä hän siksi olikin minua lähestynyt.Mainitsin asiasta tietysti.Lehden juttu kertoi siltojen rakentamisesta maailmalla ja vierustoverini oli joitakin niistä piirtänyt arkkitehti.
Kuulin silloista ja niiden suunnittelusta ja rakentamisesta paljon,eikä se ollut pitkästyttävää kuunneltavaa.Hän kertoi myös tyttärestään Sveitsissä,sanoi käyvänsä siellä muutaman kerran vuodessa.Matka taittui Helsinkiin asti leppoisissa merkeissä ja me kumpikin vaikutimme siltä,että viihdyimme siinä vieretysten.

Junalla kulkemisen lisäksi rakastan laivamatkoja.Lentokoneessa kärsin ja pelkään,mutta sekin koettelemus on ollut kestettävä työelämän kiireessä.Laivamatka nuoruudessani on uhkunut aina romantiikkaa.Kapteeni oli yleensä hyväntahtoisen näköinen vanhempi herrasmies,joka aterioi A-luokan matkustajien kanssa.Laivoissa oli tarkka luokkajako.Esimerkiksi alempikastisella ei ollut asiaa ykkösluokan tiloihin tai edes ruokasaliin.Matkustaja-alukset olivat pieniä,mutta tyylikkäitä purkkeja verrattuna tämän ajan loistoristeilijöihin tai jopa vain ruotsinlaivojen kokoon.Me ennen pasteerailimme kiikari rinnuksilla laivan avokannella sulattelemassa lounastamme ja kiikaroidessamme ulapalle,jossa ei näkynyt keskellä aavaa muuta kuin vettä,vettä ja taas vettä.Keittiön apupoika heitti laidan yli ruuanjätteet ja muun keittiössä kertyneen roinan.Se oli siihen aikaan sallittua ja ainoa tapa päästä ylimääräisestä eroon.Jos olimme suhteellisen lähellä jomman kumman pään satamaa,ilmestyi kuin salamaniskusta lokkiarmeija tähteiden kimppuun ennen kuin ne painuisivat kalojen ruuaksi pohjaan.

Noihin aikoihin ympäristöasiat kävivät vielä lapsenkengissä,jos niissäkään,mutta laivaliikennekin oli vähäisempää silloin,matkustajia ei nykyisiä määriä.Ei tolkuttoman suuria öljylasteissa seilaavia aluksia Itämerellä.Joskus matkatessani tämän päivän laivassa,ikävöin entisaikojen hillittyä eleganssia kuin myös sitä,että matkustaja aina oli kuningas ja hänen tarpeensa ykkössijalla.Nyt varustamot haluavat ostovoimaisia matkustajia pitääkseen laivaliikenteen kunnossa.Matkustajat ovat massaa,mikä pitää tuottaa.Sitä houkutellaan erilaisin konstein ostamaan lisää ja lisää.Laivat ovat uivia maailmoja,joista saa kaikkea.Laivan käytävät molemmin puolin täynnä ravintoloita ja kauppoja,elokuvateattereita,esiintyviä taiteilijoita,karaokea ja ties mitä.Yksilöllisyyden mukana hävisi laivamatkojen romantiikka.Sitä ei ole yöntunteina örveltävissä ihmisissä,ei huudoissa eikä mekastamisessa kuin kaikki olisivat puolen Euroopan omistajia.

Ehkä pitäisi,jos valta olisi niin kuin on mieli,lähteä kruisailemaan jonnekin kauemmaksi pienemmällä laivalla,jossa vielä olisi hallittua tyylikkyyttä, hitunen entisajan tunnelmaa ja myös pieni hippunen runollista viehkeyttä.Ehkä seuraavassa elämässä.

UNTA JA TODELLISUUTTA

Nukuinpas minä reilusti tänään pommiin.Miten sitä ihminen voikin niin? No,nyt olen tässä ja puolisokin aamiaisensa ja lääkkeensä saaneena.Eikä sada,mutta lämpöasteissa ei hurraamista.Muutama vaivainen.

Maailma on sitten päässyt toisestakin ei-toivotusta henkilöstä eroon bin Ladenin lisäksi,kun myös Gaddafi menetti henkensä.Selvittelyt Libyassa tämän jälkeisissä asioissa saattavat olla monimutkaisia.Mutta ehkä suunta on kuitenkin terveempi kuin aikaisemmin.Satuin illalla näkemään jonkun henkilön kuva-aineistoa tulitustapahtumasta,jossa Libyan diktaattori oli saanut päähänsä osumia.Siihen päättyi hänen elämänsä.Samalla lailla kuin bin Laden tämäkin mies haudataan vailla julkisuutta salaiseen paikkaan.

Ympyröin kalenteriin ystävien nimipäiviä ja sitten tyystin unohdan ne huomioida.Noloa.Tässä on mennyt niin Pirkko,Ilona,Else,Helvi kuin Sirkkakin.Pitäisikö panna rusetti sormeen,että muistaisin huomisen Anjan? En tiedä,mihin päiväni hupenevat.Blogin kirjoittaminen vie sentään ajastani jokseenkin lyhyen tuokion.Tietysti on näitä omaishoitajavelvollisuuksia suoritettavana ja ne kyllä lohkaisevat päivästäni ison palan.Mutta ei nimipäivämuistaminen puhelimitse nyt niin pitkästi sekoittaisi päivääni,ettenkö venyisi siihen.Siispä silkkaa huolimattomuutta.Kaikille kyllä voisi soittaa nyt post festum ja iloisesti tunnustaa olevansa huonomuistinen ystävä.

Elisabethille sen sijaan olen,vaikka ei nimipäivä olekaan, soitellut,mutta on ilmeisesti matkailemassa jossakin päin maailmaa.Puolison sukua on Saksassa ja ystäviä maailman jokaisella kulmalla.Napa-alueet taitavat olla ainoita käymättömiä alueita.Himalajan rinteilläkin ovat jakkien kyydittävinä olleet.Monessa mukana olleille sattuu ja tapahtuu ja niin E:n puoliso on kerran ollut koneessa,joka joutui tekemään hätälaskun Saharan hiekka-aavikolle.Melkein kaikenlaista jo kokeneena ei ollut mies hermostunut,mutta muut pienkoneen matkustajat olivat.Kuuntelin tarinaa silmät pystyssä kuin parastakin seikkailua.E:n puolison neuvo kanssamatkustajilleen oli,että ei hukattaisi energiaa hysteriaan,vaan rauhotutaan ja odotetaan.Niinpä hän oli ottanut kirjan esille,meni koneen varjoisalle puolelle ja alkoi tyynesti lukea.Hermoilu muilla ei laantunut ja pian oli koneen juomavarasto huvennut hikisten ja kiihtyneiden matkustajien suihin.C:n mies oli nukahtanut koneen kupeella ja oli kaikista parhaimmassa kunnossa avun saapuessa.

Vaikka minäkin olen matkustellut,ei milloinkaan ole mitään todella jännittävää tapahtunut,jos ei oteta (eikä sekään ainutlaatuisen jännää ollut) lukuun kamppailuani rosvon kanssa Tallinnassa Toompean mäelle vievällä kadulla.Hän yritti viedä laukkuni.Silloin jos koska tuli kuvaan suomalainen sisu kuin myös jostain tuntemattomasta hirmuiset voimat suomalaisnaiselle.Oli satanut ja mukulakivet liukkaita.Rosvo ja minä kaaduimme.Ottelua käytiin Viro-Suomi ja Suomi vei voiton.Laukku oli ja pysyi minulla.Varas luovutti ja nilkutti häntä koipien välissä tiehensä.Nousin ylös voittajana,mutta märkänä ja hiukan lian tahraamana niin henkisesti kuin fyysisestikin. En ollut matkalla yksin ja raukkamainen ystäväni Tarja seisoi huuli pyöreänä tapahtumaa katsellen tumput suorina.Miksi ihmeessä ei tullut apuun? Niin minä olisin tehnyt.Voiton huuma oli kuitenkin isompi asia kuin ystäväni pelkurimaisuus.Puhdistauduttuani parhaani mukaan lähdimme lasilliselle.

Tämä on ollut ainoa kerta,kun minua on yritetty ryöstää.Koetan kyllä noudattaa varovaisuutta ja olla näyttämättä ylenpalttisesti turistilta.Aitoja koruja en kanna mukanani ja rahatkin pidän hotellin tallelokerossa,mukana vain oletettu päivän tarve.
Laukkua en matkaillessani kanna huolettomasti,vaan se on tarkan tarkkailun alaisena painettuna tukevasti kuvettani vasten.Oli silloin Tallinnassakin.Karttaa en levittele näyttävästi,vaikka neuvoton olisinkin.Kysyn mieluummin tietä joltakulta.Auton ovet pidän sisäpuolelta lukittuina,ettei käy kuten eräille tuttavilleni.Heiltä vietiin liikennevaloissa takapenkiltä tavaraa.

Espanjan Sierra Nevadan rinteillä ajellessamme oli pelkoni kohteena se,kun puolison piti päästä tupakalle.Hän poltti siihen aikaan.Jouduin pysähtymään kapean vuoristotien levennykselle,jotta mies pääsisi ulos.Silloin ajattelin,että nyt jos koska olemme otollinen ryöstön kohde.Ajelin kuitenkin teillä,joita eivät yleensä turistit käyttäneet,jotta rosvoillakaan ei sinne asiaa tienistimielessä ollut.Silti aristelin jokaista pysähdystä ja pyysin puolisoa sauhuttelemaan minimiajassa.Mitään ei milloinkaan tapahtunut.

Tiesin senkin,että viimeinen ammattimainen vuoristorosvo oli menettänyt henkensä 1940-luvulla poliisien luotiin.Yksityisyritteliäisyyttä silti joillakin seuduilla oli vieläkin.Siellä oli myös tapana lavastaa tielle onnettomuus ja kun turistiautoilija pysähtyi kysymään avuntarvetta,joutuikin rosvojen käsittelyyn.Siinä meni sitten auto kuin muukin omaisuus,pahimmassa tapauksessa oma henkikultakin.Näitäkään lavastuksia emme nähneet.Varjelus oli mukanamme.Siunauksena juuri se,että olemme aina visusti välttäneet varsinaisia matkailukohteita (kaupunkilomia lukuun ottamatta)ja karttaneet tarkoituksella turistirysien houkutuksia.Olemme näillä keinoin etsineet ja löytäneet aitoutta kustakin maasta.

Kaipaan yhä näitä matkoja.Joskus uniini tulee näkymä vastikään nousseesta auringonvalosta vuoren rinteellä.Pieni kylä uinuu vielä.Torin laidalla oleva penkki on tyhjä vanhoista miehistä,joilla on tapana siinä istua ja miettiä maailman menoa tupakka tai piippu hampaissaan.Me kysyimme usein heiltä tietä,koska nautin suunattomasti siitä sydämestä asti tulevasta ystävällisyydestä,joka paistoi heidän uurteisilla kasvoillaan neuvoessaan tietä seuraavaan kylään yli vuoren.Tienviittoja ei juurikaan ollut ja moni yleisenä tienä alkanut reitti päättyikin jonkun vuoren kupeella olevan talon pihaan.

Uniini hiipii monet matkat ja paikat,kaupungit ja kylät,joet ja merien ulapat,sinistäkin sinisemmät vuonojen vedet,jopa joskus oman mökin hillitty järvimaisema Hämeessä.Unessa ja mielikuvituksen siivittämänä voi kaiken elää uudestaan ja kulkea jopa lapsuuden huolettomaan aikaan,jolloin oli paljon ihmisen "ensimmäisiä" asioita.Nykyisin on kokemusta ja muistoja,ehkä jotain uuttakin,vaan ei enää ensimmäistä.

MENNEET ENSIMMÄISET

Onkohan ihmisellä enää mitään ensimmäistä minun iässäni? Ohitettuja rajapyykkejä ovat ensimmäiset korkokengät,ensimmäinen lääkärileikki,ensimmäiset rintaliivit,ensimmäinen suudelma,ensimmäinen "rouva" ja jopa ensimmäinen harmaa hius.Mikään ei ole enää "ensimmäinen".Tuntuu haikealta ja siltä,että olen kauan elänyt.No,tulossa on kyllä ensimmäinen kuoleminen ja taitaa jäädä myös ainoaksi.Ellen sitten usko tosissani "toiseen elämään",jossa myös on loppu.

Muistan tämän ensimmäisen "rouvan".En näyttänyt avioliittoon astuttuani heti rouvalta ja sehän jurppi,sillä monen tytön haave siihen aikaan oli tulla rouvaksi ja se olisi pitänyt ehdottomasti näkyä.Niinpä kun minua puhuteltiin neidiksi,korjasin aina oikean säätyni ja tunsin suurta ylpeyttä.Nyttemmin neiti-sana on puhuteltaessa jätetty pois.Myyjät kauppaliikkeissä kutsuvat ilman muuta rouvaksi,jos siihen aihetta on.Harvemmin tänä päivänä.

Ensimmäisen suudelmankin muistan.Sen muiskautti suoraan suulle talonmiehen Jusa.Olimme muita piilossa leikkiessämme ja jouduin Jusan kanssa samaan paikkaan.Olihan se Jusa minua katsellut,mutta en arvannut että suutelumielessä.Tästähän piti alkaa heti ajatella,että se tykkää.Tykkäsi se,mutta toista suukkoa ei uskaltanut enää antaa.

Näitä "ensimmäisiä" putkahtaa joskus mieleen.Muistelemiseen kuuluu pieni haikeus.Vaikka ei sitä välttämättä haluaisi aloittaa kaikkea alusta.Eikä nykyisin kai anneta enää arvoakaan "ensimmäisille".Ei ainakaan kaikille.Luulen kyllä tytölle olevan tärkeän hetken,kun ostetaan ensimmäiset oikeat rintaliivit.Varma merkki hiljalleen kypsyvästä aikuisesta naisesta,jolla ei enää paidan alla ole lattarintaa,vaan pienet ujot kummut kasvamassa.En tiedä tästäkään ensimmäisen riemusta,sillä pikkutytöillä on jo varhaisessa lapsuusiässä jonkunlaiset rintaliivit uimapuvussa.Tällä karistetaan "ensimmäisen" ilo.Olihan taannoin myös USAssa myrskyisiä keskusteluja siitä,kun vaateteollisuus keksi alkaa valmistaa pikkuneideille topattuja rintaliivejä.Mihin jää aito lapsuus?

Puoliso taas antibioottikuurilla.Maanantainen makuuhaavan bakteeriviljely kertoi tulehduksen puhjenneen ja lääkäri soitti lääkemääräyksen apteekkiin.Eilen siis iltapäivän ruuhkatunteina kauhukseni kaupungille.Aivan erilaista asiakaskuntaa Stockmannilla kuin aamupäivän hiljaisina hetkinä.Äitejä lastenvaunujen kanssa kaikkialla,pyörätuoli-ihmisetkin liikkeellä tungoksessa,perheitä ja kokonaisia sukuja hissejä täyttämässä. Töistä tulleita? Vai kuuluvatko niihin,jotka haluavat sulautua töissä käyviin änkeytyen sekaan kuin töistä juuri tulleina? Tästä on tehty tutkimus ja on perää,että monet eläkeläisetkin kiiruhtavat kauppaan ja pankkiin ikään kuin työajan päätyttyä.Ihmisiä siis pilvin pimein enkä yhtään tykännyt.

Eräänä päivänä olin ostanut Herkun aina meitä ystävällisesti palvelleelle kassarouvalle kukkia kiitokseksi hänen ymmärryksestään siitäkin,kun liukuhihnalla pyörii puoleksi syöty päärynä kokonaisen hedelmän hintalappu kyljessään.Puoliso kun syö kuormasta. Rouva oli pannut kukkakimpun maljakkoon kotonaan ja nyt kiitteli "ruskanhohtoisista väreistä". Hänen ilonsa oli aitoa ja niin oli minunkin kukat antaessani.Minusta on kivaa antaa.Hän kertoi olleensa reilussa lumisateessa itäisessä Suomessa pakkaslukeman ollessa jo miinus neljässä. Sillä lailla.

Eilen meilläpäin illalla satoi vettä reippaanlaisesti.Pisarat moukaroivat ikkunalaseja kuten syksyn kuvaan kuuluukin.Eikä nyt tämä aamukaan juuri kuivempi ole.Pisaroita ilmassa.Koivut vähälehtisinä vähän murheisen näköisinä jättämässä hyvästejä puoleksi vuodeksi.Odotettavissa on kuitenkin ennen kevättä silmiä hivelevää kauneutta,kun puiden oksat ovat valkoisenaan lumesta ja kaikki näyttää neitseellisen puhtaalta.Kyllähän syksyn "ensimmäinen" lumi aina viehättää minuakin,mutta ei enää se,kun saa tarpoa nietoksissa nivusiaan myöten pyörätuolin kanssa taistellen.Kuten parina männätalvena.

SYYSPÄIVÄ

"Yli kyläin lentää yhtenään
syystuuli siivet levällään,
ja taakse kynnöspeltojen
vie myrsky laumaa varisten.

Ei ainutta ihmistä tiellä näy,
vain sepän pajassa kalke käy,
ja kaiku kylän aution
kuin musta rakkikoira on.

Käy pilvet raskaanraukeat
kuin väsynehet kulkijat.
On puissa lauma varisten
kuin varjot tyhjäin arkien."

(Einari Vuorela 1889-1972)

TÄSTÄ HETKESTÄ MENNEISYYTEEN

Jotkut ihmiset bongailee lintuja,minä eilen julkkiksia.Olin puolison kanssa ensin Mehiläisessä lääkärin vastaanotolla näyttämässä puolison äkiintynyttä makuuhaavaa ja sitten mentiin kaupungille.Siellä heitä bongailin.Ensin vastaan tuli ohjaaja Kalle Holmberg,jonka jälkeen meidät ohitti kiireisin askelin näyttelijä Ismo Kallio ja kolmantena näin aivan läheltä laulaja Katri Helenan.Olihan se kiintoisaa nähdä henkilöitä livenä,joita yleensä näen vain olohuoneeni nurkassa televisioruudussa,kun teatterissakin istumiset ovat kaukana takanapäin.No,olen minä erään yhteisen ja silloisen tuttavan luona tavannut Kallion ja Holmbergin ja sanan jos kaksikin vaihtanut.Mutta siitä on jo vuosikymmeniä,kuten alkaa olla kohdallani kaikesta muustakin.Ennen sai sanoa vain kuukausia,nyt ovat ihmisikiä.Tapahtumien ja tämän päivän välit kulkevat yhtäjalkaa kämmenselkiin ilmestyneiden tummien läiskien kanssa.Ehkä se on totta,kuten ilkeämielinen ystäväni on kerran sanonut,että parasta ennen-päivä on jo mennyt,mutta käyttöpäiviä yhä muutama.

Olen parina yönä kuunnellut äänikirjaa turhuuksien turhuuksista eli ajasta joskus 1600-1700-luvuilla ja varsinkin Ranskan Ludvig XIV (1630-1715) ajasta,jolloin Pariisin ylhäisö pröystäili ja kieriskeli rikkauksissa kuninkaansa tapaan kaiken purppuran ja kullan keskellä.Aurinkokuninkaan palatseissa mööpelitkin silkkaa hopiaa.Se ei niinkään huvittanut,kun mieleen juolahti silloisenkin rahvaan painiskelu olemassaolosta köyhyyden ollessa alituisena vieraana.Mutta se hymyilytti jo koulussa historiantunneilla,kun kerrottiin palatsin henkilökunnan iltaisin kerääntyneen katsomaan kuninkaansa iltapuuhien esittelyä riisuutumisesta ja ruumiintoimintojenkin katselemisesta lähtien.

Aurinkokuningas oli tunnetusti iloluontoinen mies ja ennenkaikkea intohimoinen rakastaja. Hänpä siis tämän katseluepisodin ja henkilökunnan sanottua kumarrellen valtiaalleen hyvää yötä,ponnahti ylös vuoteestaan ja riensi yöpaidan helmat hulmuten salaovesta jokaöiseen toimeensa kunkin silloisen vuorossa olevan naisystävänsä luo.Aamuksi omaan vuoteeseen ja henkilökunta katselemaan,kun kuningas peseytyi,pukeutui ja valitsi itselleen peruukin.Ei hän yhtäkaikki mikään huono kuningas huolimatta kaikesta melkein sairaalloisesta intohimostaan maallista mammonaa kohtaan kuitenkaan ollut,koska Ranskanmaassa myös tehtiin parannuksia kaiken kansan tarpeisiin.Ensi yönä saan tietää tästä asiasta lähemmin.Kouluajan historiantuntien anti kun on osin mielestä kaikonnut.Myöhemmin pääsin kyllä omin silmin tutustumaan kaikkeen yltäkylläisyyteen niin Louvressa kuin Versaillessakin,joita Aurinkokuningas kaiken maallisen mahtinsa vallalla hallitsi.

Minä olen leiponut kakun! Tämä on todellakin huutomerkin paikka,sillä edellisestä kakun paistamisesta on,ei nyt kai siitä sentään vuosikymmeniä,mutta pitkästi kuitenkin.Sain SK:n kylkiäisenä lehden nimeltänsä Maku,joka kehuu olevansa tämän maan suurin ruokalehti.Menin oikein Alkoon Calvadosin hankintaan,sillä kakussa tarvittavat rusinat pitää uittaa ensin tässä omenasiideristä tislatussa ja tammitynnyrissä pitkäänkin uinuneessa 40 tilavuusprosenttisessa jalossa ranskalaisjuomassa.Panin rusinat asianmukaisesti Calvadosiin,kuumensin ja jäähdytin,kuten Vironperän juhlakakun ohje määräsi.Resepti on kirjailija Outi Pakkasen valitsemista kolmesta kakusta yksi ja ohje on saatu suoraan Kyllikki Vorolaiselta,jonka keittiöstä tämä kakku ei ollut puuttuman.Kakun piti antaa vetäytyä pari päivää,mutta en tietenkään malttanut,vaan survaisin veitsen vielä lämpimään kakkuun ja maistoin." Ei hullumpaa" mumisin murusia suupielissä,mutta arvasin maun huomattavasti paranevan,kunhan kärsivällisesti ainakin yhden päivän odotan.Nyt se on todellakin hyvänmakuista.Annoin puolisollekin.Outi Pakkanen kyllä tunnustaa keksineensä tämän Calvados-rusinalisän ohjeeseen. Ehkä kirjailijan vapaudella,eikä hassumpi lisä olekaan,sanon minä.

RUNOJA

Mitähän varten ei minusta ole tullut intohimoista runojen lukijaa? Vanhempani olivat.Miksi minä en osaa piirtää,vaikka vanhempani osasivat? Aina on tämmöisiä väliinputoajia,joilta puuttuu joku vanhempiensa taito.Joskus ihmettelen.

Meillä on hyllyssä runokirjoja metrikaupalla,joista osan isäni on antanut äidilleni heidän vielä seurustellessaan.Niissä on terveisiä saajalle heti alkulehdellä.Lämpimiä sanoja rakastetulle.Niitä,joita tytär nyt lukee.Runotkin kertovat rakkaudesta. Intohimosta,onnesta.Usein surullisiakin.Runoilija varmaankin saa inspiraation murheesta.Näin minulle kerran kertoi eräs runoilija.

Isäni maalasi,äitini maalasi.Heidän taulujaan on seinilläni.Pari olen myynyt ja yhden lahjoittanut.Isäni maalasi maisemia,joissa oli aina talo.Punainen tai harmaa vanha mökki järven rannalla.Puut heijastavat kuvansa veteen.Äiti maalasi kukkia maljakossa,hedelmäasetelmia.Kevein naisellisin vedoin.Hän oli nuori nainen silloin,paljon ennen kuin oli tavannut isäni.Hänen mielivärinsä oli sininen ja se näkyy tauluissa.Äiti piti Katri Valan (1901-1944) runoista.Muistan hyvin,kun isä luki hänelle ääneen Sininen ovi-runon:

"Kun suljen silmäni,
kun olen surullinen ja yksin,
näen etäältä siintävän
sinun majasi sinisen oven,
oi kaukainen sisareni kuuman
auringon alla.
Sinun sininen ovesi
on minulle tie kaikkeen,
mitä ei ole,
mikä vain uneksitaan."

(Katri Vala)

Vaikka en runoja usein lue,luen kuitenkin joskus.Ehkä juuri Katri Valaa usein lapsena kuulleena pidän hänen runoistaan minäkin.Niissä on hehkua,rakkautta ja usein ikävää rakastettua kohtaan.Luin näitä kaihorunoja silloinkin,kun olin niin kovasti rakastunut luokkatoveriini Mattiin.Mattikin tykkäsi minusta.Katseli opettajaa uhmaten minua tunneilla ja käveli kanssani välitunnille muiden irvailuista huolimatta.Tunnetta kesti yhden lukukauden.Keväällä Matti oli rakastunut Ullaan.Kirjoitin päiväkirjaani Katri Valan runon "Nimesi":

"Kun minulla ei muuta ole,
sopertelen nimeäsi hämärissä,
hymyilen ja sopertelen nimeäsi.

Se on kuin elävä olento,
lämmin,lepertelevä lapsi,
jota elätän punaisen suuni verellä
hymyillessäni hämärissä
ja sopertaessani nimeäsi.

Mutta silmistäni vuotaa tietämättäni
kyyneleitä."

Viereen olin pannut kuivatun ja litteän kimpun sinisiä orvokkeja. Luin päiväkirjan aikuisena,mutta en yhtään nauranut.Ehkä tietämättäni vuodatin muutaman kyyneleen.

Päiväkirjat olen kaikki hävittänyt.Jonain sadepäivänä olisi nyt hauska lukea,mutta toisaalta... mitä se kannattaa.Joku jälkeeni olisi kuitenkin niille hymyillyt kurkistaessaan nuoren tytön sisimpään.Kaikki oli niin vakavaa silloin,niin totta ja elämänikuista.

MIKSI HELSINKIÄ RAKASTAN

Helsingin Sanomat kyseli miksi helsinkiläiset rakastavat Helsinkiä? Kyselyyn en vastannut,mutta aloin miettiä,miksi minä rakastan.No,juuret ovat täällä.Vanhemmat ja isovanhemmat ovat täällä syntyneet.Se on yksi vahva syy,ehkä vahvin.

Vanhemmista rakennuksista ihmeekseni löytyy usein uusia viehättäviä yksityiskohtia,jos nostaa katsetta hiukan korkeammalle.Niin kuin sekin Ville Vallgrenin naisfiguuri Kappelin katolla,jota en ollut milloinkaan ennen havainnut,vaikka olen flaneerannut Espan puistossa satoja kertoja ja Kappelissa käynyt monet kerrat.Meren läheisyys Helsingin ympärillä on tärkeä asia ja ehdottomasti yksi syy rakkauttani lisäämään tätä kaupunkia kohtaan.Meri antaa vapauden tunteen,mahdollisuuden päästä käymään muualla,jos niin haluaa.Meri virittää mielikuvituksen lentoon.Varsinkin nuorena luettuani paljonkin kirjoja meriseikkailuista,katselin tätä omaa mertani mielessäni haavekuvat omakohtaisistakin hurjista seikkailuista purjelaivan kannella,niin tyttö kuin olinkin.Tosin näihin mielikuvitusleikkeihin kuului aina komea kapteeni,jonka kanssa ehdottomasti sukeutui lempi molemminpuolinen.

Sitten on yksi vahva asia pönkittämässä rakkauttani Helsinkiin: ratikat.Ne kuuluvat tähän kaupunkiin.Ne ovat minulle olleet ensimmäinen julkinen kulkuneuvo,jolla jo äitini helmoissa matkasin keskikaupungille Töölöstä.Äiti esitteli matkan varrella olevia rakennuksia,Sokeritehdas,Kansallismuseo,Eduskuntalo... Kansallismuseoon minut vietiin kouluikäisenä ja Sokeritehtaalla vierailin luokkatoverini luona,jonka isoisä oli tehtaan patruuna.Eduskuntatalo oli silloin vain minulle iso talo,jossa oli edessä pylväitä.Myöhemmin ne laskin.Neljätoista.En arvannut,että vuosikymmeniä myöhemmin kävisin siellä tapaamassa kansanedustajaa ja puhuisin hänen kansaan omaishoitajuudesta.Koko sana oli vielä lapsuuteni aikoihin aivan tuntematon.Omaistahan hoidettiin ilman muuta mahdollisuuksien mukaan,eikä kukaan ajatellut kunnan tulevan vastaan monissa hoitoasioissa kuten nyt.

Ehkä pikkutytön rakkaus synnyinkaupunkiaan kohtaan alkoi juuri näillä ratikkamatkoilla.Minulle vahvistui tieto,että kaupunki on paljon muutakin kuin Töölöä halkova Mannerheimintie.Ratikalla pääsi muuallekin kuin keskikaupungille.Vieläkin kolmosen lenkillä on mukavaa kaupunkiin tutustua.Ajelu kestää noin tunnin.Kun ystäväni Eevi oli Helsingissä vieraanani näytin hänelle kaupunkiani juuri kolmosen ikkunoiden läpi.Se oli katsaus muihinkin kaupunginosiin kuin Senaatintorin ympärillä olevaan,jota niin usein televisossakin näkee.Ja pääseehän ratikalla aina Arabiaankin asti,josta kertoo Ilpo Tiihonen runossaan.

Helsingillä on myös yli neljä ja puolivuosisatainen historiansa.Ei pitkä verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin,mutta silti tutustumisen arvoinen.Miten,miksi ja koska kaikki alkoi? Helsinki ei ole vain paikka,jonne syystä tai toisesta muutetaan tai täällä synnytään.Se ei ole yhtäkaikki muukalaisvihainen kaupunki,ei kohtele tylysti asianmukaisesti tänne asumaan tulleita ja pitää myös huolen omistaan.No,puutteita on,eikä kaikki asiat mene kaikkien tahdon mukaisesti.Missäpä menisi? Minä ainakin olen tullut siihen tulokseen,että Helsingissä ja koko maassa on moni asia paremmin kuin muualla maailmassa.Tämä olisi hyvä muistaa,kun taas purnataan yhdestä sun toisesta.

Helsinki on myös kaunis kaupunki puistoineen,puineen,patsaineen,istutuksineen.Patsaista puheenollen,täällä on naisesta vain yksi näköispatsas. Se on Mannerheimintien varrelle Hakasalmen puistoon vuonna 1946 pystytetty Alpo Sailon tekemä veistos sananlaskujen,arvoitusten ja itkuvirsien taitajasta,inkeriläissyntyisestä Larin Paraskesta (1833-1904).Ullanlinnan ja Eiran rajamailla oleva Kaivopuisto on monen mielestä puistoista ykkönen.Kun kiipeää Haaksirikkoisten patsaalle edessä siintää meri.Väylä muualle ja muualta tänne.Entäs sitten Töölönlahden villat,koko kaunis Linnunlauluntie Töölöstä keskustaan ohi vanhojen puutalojen,joista osa kamppailee olemassaolostaan tänä rakentamisen kiivaana aikana.Töölönlahden vesi kulkeutuu Eläintarhanlahteen ja sieltä aavemmille ulapoille Siltasaaren sillan,Pitkäsillan alitse.Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha melkein kaupungin sydämessä on ollut monesti kävelyjeni kohde,kun puut ovat kukassa kevätauringon loisteessa.Puistoon on mukava pujahtaa hetkeksi rauhoittumaan vieressä kulkevan vilkasliikenteisen kadun melun unohtaen.Ei talvikaan tee Helsingistä ikävää.Se vain uinailee enemmän,kerää voimia kevättä varten,kun asfaltti taas kopsaa kengän korkojen alla ja rikkoutuneesta kadun pinnasta nousee voikukan alku.

Tässä olivat minun syyni tätä kaupunkia rakastaa.Lisään vielä yhden: olen täällä syntynyt,täällä on minun kotini.

TAKSIT

Nettiuutinen kertoo Helsingin seudun uusien taksiautoilijoiden reittitietouden kehnoudesta.Luotetaan liikaa navigaattoriin,joka saattaa näyttää tai puhua puitaheiniä.Useimmiten invataksien kuljettajat selviytyvät hienosti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta niitä käyttämiemme vuosien aikana.Myös henkilötaksien katu- ja reittituntemus on kiitettävää,vaikka jälleen on sanottava joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.Käytän myös aika paljon yksin liikkuessani ja tapellessani kantamusteni kanssa henkilötakseja.Siis tiedän.

Silloin tällöin valitsee kuljettaja tälle hyvinkin lyhyelle matkalle keskusta-koti mitä ihmeellisemmän reitin.Matkasta kehkeytyy yllättäen sightseeing Helsingissä.Ehkä näytän taustapeilistä katsottuna semmoiselta ikämummolta,jolla aivojen toiminta on hiljentynyt vanhuuden lepoon ja siihen kuuluvat hoksottimet ovat olleet poissa käytöstä jo joitakin vuosia.Jossain välissä puutun reittivalintaan,mutta tästä eivät kuljettajat yleensä pidä.Sen jälkeen kuitenkin kaupungin katselmus lyhenee ja kotiosoite löytyy joutuisammin.Olisikohan matkan pituus jotenkin suhteessa taksamittarin summaan?

Sitten ovat maahanmuuttajat.Monethan heistä tahtovat tehdä työtä ja autolla ajeleminen voi vaikuttaa mukavalta hommalta.Siis taksikouluun.Mutta missä on Helsingin tuntemus? Missä kattava kielitaito? Taksikoulu ei kestä riittävän kauan näiden taitojen opettelemiseen.Asiakas tömähdettyään takapenkille kertoo osoitteen ja ottaa mukavan asennon luottavaisena.Minulle kävi kerran niin,että kuljettaja asetti navigaattorin puhumaan ja matka alkoi.Tekniikan ihmeopas kertoi että seuraavasta sitten oikealle.Kuljettaja kääntyi vasemmalle.Olimme jo siinä vaiheessa hyvää vauhtia ajamassa pitkin Pohjoisrantaa ja asuinalueeni oli oikealla ja sinne vievät sillat kaukana takanapäin.Oli pakko ottaa ohjat käsiin,sillä en suurinsurminkaan tahtonut enempää kohti itää.Kuljettajan suomenkielen taito oli suurinpiirtein nolla,eikä englantikaan sujunut.Siinähän istuin.Lopulta karjaisin yleismaailmallisen sanan "stop" ja se tepsi.Bodylanguagella ohjailin kuljettajaa kotikatuani kohti ja olin vihainen kuin ampiainen.Miten ihmeessä tällä suomenkielen taidolla päästetään ihminen harjoittamaan taksinkuljettajan ammattia? Tästä puutteesta netissäkin kirjoitettiin.Onneksi näitä tämänkaltaisia kuljettajia on vähän ja työn sekä privaattielämän mukana kielitaito karttuu.Samoin katutuntemus Helsingissä.En haluaisi kuitenkaan olla mukana heidän opetellessa ensiaskeleitaan taksinkuljettajan ammatissa

Tämä tässä tällä kerralla.

KESKITTYMISTÄ KESKIVIIKKOON

Sisäministeri Päivi Räsänen haluaa muutosta maahanmuuttajien isovanhempiasiaan,joka tässä taannoin hiersi suomalaisten oikeudentajua,kun mummoja palautettiin omiin maihinsa omaisten jäädessä Suomeen.Nyt Räsänen on sitä mieltä,että mummut ja papat saavat jäädä,mutta ovat edelleenkin lain mukaan ydinperheeseen kuulumattomia.Minä ymmärrän juuri ydinperheen siksi "omaksi perheeksi",jonka lapsi on itselleen rakentanut puolisoineen ja lapsineen.Isovanhemmat ovat toki rakkaita lähiomaisia tästä huolimatta.Oikeus ja kohtuus on,että ne isovanhemmat,jotka ovat kokonaan riippuvaisia Suomessa asuvasta lapsestaan,on oikeus tänne saada lupa muuttaa omaistensa luo.Siinä ei Suomi tule vastaan Räsäsen mukaan,että perhekäsitys jotenkin laajenisi ja serkut ja pikkuserkutkin kuuluisivat perheeseen ja sitämyöten toivotettaisiin tervetulleiksi.Heille tämä saattaa olla perhe omassa maassaan,mutta ei meillä.

Aamulla oli neljä astetta mittarissa plussaa.Kyllä se nyt talvea lykkää.Yöpakkasia on luvattu ja siitä se alkaa.No,mennäänhän tässä tuotapikaa jo lokakuun idusta,että kylmää kuuluu ollakin.Meillä käynyt huoltomies oli oikeassa,kun holotna on ulkona,lämpiävät patterit ja näin on käynyt.Tuntuu mukavalta.

Olimme eilen otattamassa varashälyttimen pois ostamastani baskerista,josta Stockmannille soitinkin asian kotona havaittuani.Mennessämme Espan ovesta sisälle ajattelin,että jos nyt kilahtaa,niin ainakin se on sisäänmennessä.Mitään ei tapahtunut kuin ei ulosmennessäkään viime viikolla.Myyjä pahoitteli ja antoi vielä kaksi kahvilippua.Kerroin saaneeni jo hyvityksen "mielipahasta ja vaivasta" postissa,että lisähyvitys ei kuuulu asiaan.Myyjä ei antanut periksi ja niin nyt olen saanut kaikenkaikkiaan hyvitystä niin,että baskeri maksoi alle kymmenen euroa.Aikamoista korvaamista henkilökunnan erehdyksestä.Liike-elämässä asiakkaat ovat tärkeitä,meidän mielihyvämme on säilytettävä kuin myös liikkeen maine.Näin toimii hyvä liikeyritys.

Tämän rapun joku koirista oli ulostanut pihan oven ulkopuolelle porrastasanteelle.Puoliso sai kenkiinsä sitä itteään kiskoutuessa kaiteesta pari rappusta ovelle.Samoin saivat pyörätuolin pyöränkumit terveisiä eläinkunnalta ja minä kenkieni pohjiin.Siinähän puhdistelin ennen kuin pääsimme hissiin ja kotiin.Kirjoitin lapun ja kiinnitin ulko-oveen sisäpuolelle "Kun koira ulostaa oven ulkopuolelle porrastasanteelle,olisi suotavaa,että koirankaitsija siivoaisi jäljet". Panin alle koko nimeni. Minusta koirantaluttajan käytös on tässä(kin) tapauksessa ollut käsittämättömän ajattelematonta.Hän ei ole voinut välttyä näkemästä koiran kakkaamista,että ei voi syyttää huomaamattomuuttakaan.Nyt koiran jättämää ainetta kulkeutui rappuun sisäpuolelle ja jonkun muun kenkien pohjissa myös hänen kotiinsa.No,minun olisi tietysti pitänyt huomata läjät ennen kuin puoliso alkoi hilata itseään ylös,mutta kun olen niin tyhmä ja luotan,että koirat eivät ulosta näin pieneen tilaan,paikkaan,josta on pakko ihmisten kulkea.Kasojen väistämismahdollisuus myös tämän kokoisella alueella ei ollut mahdollista sen enempää pyörätuolin kuin liikuntarajoitteisen puolisoni kanssa.Hitto kun harmitti!
C soitti illalla ja kerroin koko jutun.Hän sanoi aina katsovansa,mihin astuu.Jaa-jaa,niinhän sitä pitäisi.

Kiinalaiset luvan saatuaan alkavat pykätä jääveistoksia Musiikkitalon kentälle telttaan.Tulipa, tuli suuri mielihalu mennä aikanansa vilkaisemaan jäätaidetta.Ottavat pääsymaksun,kuulemma.Ihan kiva idea tämmöinen näyttely ja tavallaan jälleen elävöittää talviuniaan vetelevää Helsinkiä.Mutta sitä ennen Tennispalatsiin,jonka juuri muistin,että näytillä olisi Gallen-Kallelaa ja puolisokin tahtoo nähdä.Kyldyyriä,kyldyyriä.

Kyldyyristä puheenollen sain tiedonannon Kaisa Kyläkoskelta.Oli huomannut Helsingin yliopiston professori Timo Vihavaisen kirjoituksen "Stadin slangin nousu ja tuho".Vihavainen sanoo slangin alunalkaen olevan "työväenluokkaisen muuttajaväestön liepeille syntynyttä alakulttuuria". Luin Vihavaisen tekstin ahneesti,sillä en ole koskaan mitenkään perehtynyt slangin syntyyn koska,miksi ja miten.Isäni oli hänen aikuisensa slangin ekspertti.Hän oli Ruoholahden poikia.Minä taas huonompi,sillä me tytöt Töölössä ymmärsimme slangia,mutta emme juurikaan puhuneet.Se ei ollut tyttöjen juttu.Minun kuten myös jo isäni aikana slangia puhuttiin nuorison keskuudessa yleisesti.Se ei enää kuulunut pelkästään Pitkänsillan pohjoispuolen nuorille,vaan pesiytynyt kaupungin muihinkin osiin värittämään puhekieltä.Vihavainen puhuukin sata vuotta sitten syntyneestä slangista.Mukavaa,että professori on perehtynyt näinkin vähäpätöiseen asiaan kuin Helsingin slangiin.Kiitoksia niin hänelle kuin Kaisa Kyläkoskelle tiedosta.

ALEKSIS KIVEN PÄIVÄNÄ

"Vaatimattomana ja huomaamattomana solui elämä edelleen palojokelaisen räätälintuvan vaiheilla.Sen asujainten maailma ulottui tuskin oman pitäjän rajoja pitemmälle.Tiheästi rakennettu,kumpuilevalla harjanteella kohoava kylä vehmaine viljelysaukeaimineen oli kaiken työn,toimen ja olemisen keskus.Vähän he välittivät siitä,mitä muualla tapahtui,eikä muu maailma pitänyt heistä lukua senkään vertaa.

Mutta kun lokakuun 10.päivä vuonna 1834 oli hämärtynyt iltaansa,oli tapahtunut jotakin,jonka merkitystä ei kukaan silloin eikä vielä moniin vuosiin voinut tajuta.Palojoki ja maantien laidassa kyyhöttävä huone tulisivat kerran vielä tuon tapahtuman kautta nousemaan esille unohduksesta.Räätäli Stenvallille oli sinä päivänä syntynyt neljäs poika,joka kasteessa sai nimen Aleksis."

(Ote Ilmari Unho "Aleksis Kivi,elokuvakertomus" vuodelta 1946.)


Suomen liput liehuvat tänään tämän silloin päivänvalon ensimmäisen kerran nähneen pojan syntymän kunniaksi.Nykyisin hän katselee Helsingin kaupunkia rautatientorilta kivijalustallaan kuunnellen kivisin korvin puheita ja kiitosta siitä,että syntyi.Aleksis Kivi on aina ollut minulle tärkeä.Palaan useinkin eteläiseen Hämeeseen,missä erään mäen pohjoisella rinteellä likellä Toukolan kylää seisoo Jukolan talo ja siitä alkaa huikea tarina seitsemästä miehestä.Sukellan myös Nummisuutarien Eskon onnettomasti päättyneeseen häätalomatkaan,josta hänen piti palaaman nuorenmuorinsa kanssa oikein hevoskyydillä,mutta Martta-äiti määräsi sulhasmiehen lähtevän reissulleen "jalkataneissa".Mönkään meni,kuten kaikki tiedämme,tämä retki.Tarinat viihdyttävät minua.

Tänään syksytuuli jyllää tas pihakoivuissa.Luonto muuttunut pikavauhtia keltaiseksi ja ruskeaksi.Eilen vielä aurinko lämmitti.Viivähdimme tovin rannalla.Puoliso aivan matalassa kivivallissa kiinni ja minä penkillä kauempana.Tuuli oli leppeää.Muutama purjevene halkoi vettä moottorinsa turvin.Muuten oli kovin hiljaista.Lokki lensi yläpuolellamme kuin tänne unohtuneena.Varpunen kävi tarkistamassa,jos olisi meillä ollut jotain annettavaa.Ei ollut.Pienen luodon puinen maja näytti yksinäiseltä kuin hyljätyltä.Ruotsin jättimäinen alus voisi tuupata ohimennessään koko luodon pois.Muutama puu on pikkuruisen mökin suojana,muuten se on aaltojen ja ankarienkin tuulien armoilla.Helsinkiin ja sen vesille on tullut syksy.

Syksyt tulevat ja ne menevät,kuten ovat aina tehneet.Iloitaan kaikista vuodenajoista,ja kuten Kivi sanoo "tämä elämä käy laatuun;onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä".

ARKIASIAA SUNNUNTAINA

Mikä helpotus! Minäkin olen joskus joutunut miettimään,miten sukunimi (ei omani) taipuu genetiivissä.Nyt avuksi on rientänyt Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus.Sukunimipalvelu netissä kertoo,niin oikein menee.Valtakunnansovittelija Esa Longankin on nyt taipuminen käyttämään Kotuksen suosittelemaa muotoa Longan,kun hän tahtoisi käyttää Lonkan.Etunimi Satu myös tuottaa vaikeuksia.Jotkut sanovat Satun,kun ehkä Kotus tässäkin suosittelee Sadun,kuten suomalaisen kielikorvakin kertoo.Asia kun menee Kotuksen mukaan niin kuin vastaava yleiskielen sana.

Valittelin tässä eräänä päivänä huoltoon huoneiston viileydestä.Samana päivänä tuli mies mittarin kanssa ja vakuutti kaiken olevan kuten olla pitääkin.Patterit lämpenevät kuulemma ulkoilman mukaan ja kun on nyt meneillään tavattoman lämmin syksy,niin patterit uinailevat vielä kesäterässään.Minä kerroin viis veisaavani näistä tiedoista,vaan kun palelen varsinkin iltaisin. Yöksihän ulkona viilenee.Eivätkö patterit ota tätä huomioon? Ovatko viiveellä,että kun herkeävät muutokseen,onkin aamu käsillä ja asteita yötä enemmän? Kuitenkin tänä aamuna olivat muutamat patterit enemmän haaleita kuin kylmiä.Liekö patistukseni auttanut,vai ottivatko patterit vaarin ulkoilman tilasta?

Stadin Slangista tulivat tilaamani cd-levyt.Toinen puheenjohtajamme Lasse Liemolan ja toinen Stadin mestat-nimeltään.Jälkimmäisessä samoja lauluja kuin muissakin stadinkielisissä levyissä.Eikö enää väänny lisää uusia stadiksi? Liemolasta en nuorempana oikein saanut otetta tai oikeammin hänen lauluistaan.Mutta nyt olen jo henkilökohtaisestikin jutellut hänen kanssaan ja mielelläni kuunnellut esityksiään livenä Helsinki-päivänä Espan lavalla.No,en tykännyt aikoinani Elvis Presleystäkään ja nyt suorastaan kuunnellessani nautin.Televisiossa nähtynäkin kaverin hytkytys on pientä verrattuna tämän ajan esiintyjien liikuntaan.Olenko kyllästynyt tämän päivän jumputtavaan musiikkiin ja huutamalla esitettyihin lauluihin,kaikkeen kimallukseen sun muuhun ylenpalttiseen rekvisiittaan esiintymislavalla? Vai olenko yksinkertaisesti sen ikäinen jo,että vaatimaton ja eleetön laulullisesti taitava esiintyminen viehättää? Taidan olla.

Siskonmakkarakeittoa riittää täksi päiväksi,jotta ruuanlaittoa ei ole.Onneksi olkoon minä! Ulos pitäisi kyllä vääntäytyä.Olemme olleet sisällä jo kolme päivää ja puoliso alkaa kalveta,kun iholle ei pääse auringonvaloa.Näkyy nyt paistavan,eikä tuule.Eilen oli piha täynnä räkättirastaita.Eivätkö ne muuta mihinkään? Mustarastaat tiedän vaikka talvehtivan.Niitä näkee ympäri vuoden.Joskus mietin,miten kummassa pienet linnut selviävät lumisista talvista,joita meille on viimevuosina siunaantunut? Mistä ihmeestä ne saavat pötyä rinnan alle? Eihän näiden lintutätienkään muruset riitä kaikille eivätkä kaikki löydä tietään tämmöisen mummelin luo.Pakkanen taatusti verottaa talvehtivia,se on selvä.Ovat ehkä alunalkaen huonokuntoisia tai vammaisia.Voimat eivät riitä ruuan etsintään.Rantaraitilla kesäaikaan näkee lintuja,joilla roikkuu toisesta jalasta narunpätkä tai peräti ohutta rautalankaa.Joku ontuu pahastikin,toinen vetää toista siipeä perässään ja pululta puuttuu varvas.Osalla näistä on huono ennuste elämään.Osa vammoista on ihmisen aiheuttamaa,mutta osa luonnon keino pitää lintumäärä kurissa.Ettei käy niin kuin Hitchcockin Linnuissa.

Että tämä sunnuntaipäivä menisi kaavailuni mukaan ulkoiluineen päivineen,on tästä ryhdistäydyttävä.Alettava panna puolisoa päiväkuntoon ja itseäni myös.Vaikka ei huvittaisikaan.Sanovat että "laiska ihminen on perkeleen päänalunen".

KUN STOCKMANN TULI HELSINKIIN

Eilen juttelin tavaratalo Stockmannin reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Tänään palaan ajassa taaksepäin sivuuttaen kuitenkin Stockmannin suvun kantaisä Frantz Stockmannin (1660-1744),mutta kertoen hänen sukulaisestaan Heinrich Franz Georg Stockmannista (1825-1906)).Tämä Stockmann on kaimansa Frantzin viidennessä polvessa oleva Stockmann.Hän syntyi isänsä talossa Ritzeraussa tammikuussa metsänhoitaja Joachim Franz Hermann Stockmannin kolmantena poikana.Hän asui ja eli kotitilallaan samoillen isänsä kanssa metsissä,joka antoi hänelle kimmokkeen kiinnostua luonnosta.

Kukaan ei oikein tiedä miten ja milloin Heinrich Franz Georg,Franziksi kutsuttu, päätti jättää metsänhoitajan ammatin edes sitä opiskelematta,vaikka jo neljässä polvessa isät olivat metsänhoitajan ammatille omistautuneet.Arvellaan hänen kiinnostuneen muusta käydessään sukulaistaan kauppias Oldenburgia tapaamassa Lybeckissä.Franzin isä vastusti poikansa haavetta ryhtyä Oldenburgin tapaan kauppiaaksi,mutta lopulta taipui ja pani poikansa Lybeckiin kauppiaanoppiin.

Näin viisitoista vuotiaasta Franzista tuli oppilas Franzin isän langon G.C.Müllerin "kauppiaskouluun" viiden vuoden ajaksi pääsiäisestä 1840 pääsiäiseen 1845 Lybeckin kaupungissa.Kun ruusuista ja ohdakkeista koottu oppiaika oli päättynyt meni Franz lybeckiläisen Maximilian Theodor Seidelin väri- ja rohdoskauppaan,joka oli myös välitys- ja huolintaliike. Franz oli 20v ja valmis kauppias. Müllerin sairastaessa hoiti Franz liikettä ollen siinä hyvin etevä ja aikaansaapa.

Kuusi vuotta vierähti Seidelin palveluksessa. Franz kartutti kaiken aikaa kauppiaantaitojaan ja tietojaan lisäten myös kielten opiskelun harrastuksiinsa.Franz olisi saanut myöhemmin työpaikan Amsterdamissa,mutta tämä hanke raukesi.Yhä nuorella Franzilla oli kuitenkin halu jättää taakseen Lybeckin kaupunki ja saada elämälleen uusia haasteita.Isän kuolema 1851 edesauttoi asiaa ja Franz lähti Hampuriin uuteen työpaikkaan toiminimi Greenin palvelukseen.Hampuri oli jo aivan toista kuin Lybeck.Elämän syke oli voimakasta ja kaupunkina Hampuri yksi maailmankaupan keskuksista.Työnsä puitteissa Franz sai matkustella Tanskassa ja muissakin Itämeren maakunnissa.

Franz oli aina haaveillut omasta liikkeestä,eikä toiveella ollut mahdollisuuksia toteutua Hampurissakaan.Hän suunnitteli muuttamista jopa Amerikkaan,mutta veljensä Heinrichin kehoituksesta jäi vielä toviksi Saksaan.Se oli oikea päätös,sillä Adolf Törngren Nuutajärven lasitehtaalta tarjosi Franzille työpaikkaa,jonka tämä vastaanotti 1852.Stockmann lähti Tukholman kautta Suomeen poiketen tosin Ahvenanmaalla.Lopulta Turkuun ja sieltä 11 peninkulman päähän Nuutajärvelle.Matka oli pitkä ja vaivalloinen siihen aikaan Hampurista Suomen Nuutajärvelle. Tammikuussa 1853 oli Stockmann perillä.

Kaikki oli outoa ja uutta Suomessa,koti-ikävä vaivasi ja Franz aikoi saatuaan rahaa tarpeeksi kokoon lähteä takaisin Saksaan perustamaan vihdoin oman liikkeensä.Hän sai Nuutajärvellä matkustella ja eräs työmatka toi hänet Helsinkiin.Jollain lailla Stockmann ihastui tähän kaupunkiin.Oliko se Engelin suunnitteleman keskustan syytä,Nikolainkirkon ylivertainen arvokkuus,pietarilaisten käyttämä kylpylä Kaivopuistossa vai mikä? Franz teki kuuliaisesti työtään Nuutajärvellä koti-ikävänkin laantuessa pienemmäksi.Huomasi kuitenkin Helsingin olevan mahdollinen paikka asua,asettua aloilleen,aloittaa siellä jotakin uutta.Hämäläinen autio maisema Nuutajärvellä ei kiehtonut tarpeeksi tulevaisuutta ajatellen.

Lasitehtaaseen tuli uusi työntekijä,seitsemän vuotta Franzia nuorempi saksalainen Carl Heitmann.Totta kai miehet ystävystyivät siitäkin huolimatta että Heitmann oli nimitetty tehtaan sulattomestariksi,joka tarkoitti myös teknillistä johtajaa.Vapaa-ajat kuluivat yhdessä ja neuvot ja tuki puolin ja toisin kummankin työssä olivat kultaakin arvokkaampia.

Franz oli tutustunut jo Saksassa ollessaan Dorothea Blockiin.Heidät vihittiin Oulussa 1855 ja heti sen jälkeen lähtivät hevoskyydilla kohti Nuutajärveä,jossa aherrus jatkui ja rakkaus kukoisti.Adolf Törngren suunnitteli lasimyymälän perustamista Helsinkiin.Vuonna 1858 lähti Stockmann haistelemaan myymälähuoneistotuulia.Lampan talo Pohjoisesplanadilla oli kauppapaikkana paras tarjolla olevista.Se vuokrattiin Törngrenin nimissä kolmeksi vuodeksi.Silloinen alue Senaatintorin ja nykyisen Kauppatorin liepeillä oli toki kaupungin keskustaa ja Viaporin laivat kuljettivat venäläistä varuskuntaväkeä antaen omaa väriään elämälle.

Saksassa Stockmannin pariskunta kävi sukuloimassa 1858 ja sieltä palattuaan Frans ja Dorothea muuttivat samana vuonna Helsinkiin. Tammikuussa seuraavana vuonna avasi uusi liike ovensa.Vaikka se oli vuokrattu Törngrenin nimissä luki liikkeen kyltissä "G.F.Stockmann".Nuutajärven lasia oli kaupan kuin muitakin tuotteita aina voipytyistä ja maitokehloista lähtien arkielämän hyödykkeitä, myöhemmin joulukuusen helmistä lasisiin leikkikaluihin asti.

Stockmann oli päättänyt tulla Suomen alamaiseksi ja vuonna 1860 hänestä tuli senaatin päätöksellä suomalainen ja hänen keisarillisen majesteettinsa alamainen.Uskollisuuden ja kuuliaisuuden vala vannottiin 1861 tammikuussa.Tätä edellytti kuulusteluja mm. taloudellisesta tilasta ym.Kuulustelu oli perusteellinen.Stockmannin perhe karttui lukuisalla lapsijoukolla.Koti oli Lampan talon yläkerrassa,jota Dorothea-rouva johti lämmöllä ja taidolla.Stockmannin yksi apulaisista oli Karl Herman Renlund,josta helsinkiläiset saivat kuulla myöhemminkin.

Franzin oli saatava lisää liiketilaa ja sitä tuli Senaatintorin varrelta,josta tehtiin kaupat 1879 ja joka rakennus on meidän päivinämme turistienkin tuntema Kiseleffin talo.Stockmann ollen jo viisissäkymmenissä muutti 1880 lapsineen tämän kauppaliikkeen toisessa kerroksessa olevaan huoneistoon Aleksanterinkadun varrella.Alakerta oli pelkkää liiketilaa suurin näyteikkunoin.Kaupunkilaiset alkoivat kutsua taloa "Stockmannin kulmaksi". Franz oli arvostettu kauppias,varakas ja kaupungin suurimpia veronmaksajia.Muutettuaan Aleksanterinkadulle myönnettiin Stockmannille kauppaneuvoksen arvo,jota kunnianosoitusta ei Dorothea enää ollut näkemässä.Hän oli kuollut jo 1879 ennen muuttoa Senaatintorin kupeeseen.

Franz oli jo iäkäs,liikevaihto kasvanut ja kauppaneuvos levittänyt ahkerat kätensä ja liikemiestaitonsa eritahoille kaupungissa laajentaen toimintaansa.Juurikaan mitään ei ollut sellaista,mitä ei Stockmannilta saanut.Kaikkea ihmisen tarvitsemaa oli kaupan.Franz vietti talviaan Saksassa poikien Karlin ja Fransin hoitaessa yritystä Helsingissä.Franzia askarrutti tapahtumat hänen kuolemansa jälkeen ja hän suunnitteli Stockmannin muuttamista perheyhtiöksi.Vuonna 1902 tämä tapahtui.Franz merkitsi itselleen osakkeita,samoin pojat Karl ja Frans.

Franz Stockmann kuoli Saksassa 1906 ja Karl Stockmann toi isänsä tuhkan Suomeen,jonne G.F.Stockmann niin toiveikkaana oli 28-vuotiaana matkustanut uuteen elämäänsä viettäen täällä onnellisia ja tuottoisia vuosia.Hän oli kuollessaan 81v.

Näin päättyi Franzin elämä.Stockmann laajeni poikien liikemiestaidolla,takaiskujakin tuli,oli maailmansota ja vapaussota,inflaatio,pula-aika,rikollisuutta mutta myös toivoa,joka poikien hyvällä liikemiestaidolla kasvoi ja lopulta kulminoitui Argoksen taloon Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kulmaan olevalla tontilla vuonna 1930,jossa se vieläkin on laajempana ja suurempana tavaratalona.Franz Stockmannin poika Frans kuoli 1920 näkemättä uutta tavarataloa ja 1865 syntynyt Karl-veli menehtyi myöhemmin vasta 1938,kun uusi Stockmann oli jo valmistunut.

Tahdoin tämän tavaratalo Stockmannin alun kertoa,vaikka pitkästi sitä tuli.Lukekaa pätkittäin.Näin minua neuvoo aina italialainen ystäväni tekemään saadessani hänen viisitoistasivuisen kirjeensä.Nyt menen laittamaan siskonmakkarakeittoa.Makkarat on ostettu Stockmannilta 152 vuotta myöhemmin,kun erään kauppaliikkeen oven yläpuolelle Esplanadilla ilmestyi kyltti: G.F.Stockmann.

PERJANTAIHUOMENENA

Tuuli tuli pihaan kuten luvattiinkin.Mutta sateen jätti jälkeensä.No,syksyyn nyt tämmöiset säät kuuluvat ja olisi luonnotonta,jos rämpisimme yhä kesäilmoissa.Lapsuuteni syksyt olivat aina märkiä ja koleita.

Ruotsiin meni kirjallisuuden Nobel-palkinto runoilija Tomas Tranströmerille.Tuntuivat tietäväiset riemuitsevan palkinnon oikeasta osoitteesta.Minun on kyllä häpeäkseni tunnustettava,että Tranströmerin tuotanto on aivan uppo-outoa.Runokirjoja en juurikaan osta.Kotona on entuudestaan hyllyssä,mutta ne ovat ajalta ennen Tranströmeriä kaikkityyni.Dessu pani näytteeksi omaan blogiinsa yhden Tomas Tranströmerin runon.Kaunis.Onneksi minulle että pani.

Hulluilla päivillä eilen tuuraajapäivänä,vaikka en mitään alennettua ostanutkaan.Normaalihintaisen baskerin ostin (jo toinen).Toin kotiin ja vasta täällä huomasin myyjän jättäneen siihen varashälyttimen.Mitähän varten Espan puoleisella ovella ei soinut,vaikka marssin ulos hälytin mukana? Oli muuten soinut siinä taksia odotellessani useammankin kerran ja hälytyksen aiheuttanut asiakas kiikutettiin uteliaiden silmien edestä jatkotoimenpiteisiin.Saattaa olla niissäkin syynä kiireapulaisen huolimattomuus.Meillä on joskus pyörätuoli saanut aikaan väärän hälytyksen.Jokin metalliosa kirvoittaa varasvahdit toimimaan.Se on kuitenkin vissijuttu,että joillakin on tapana viedä tavaraa maksamatta valppaidenkin myymäläetsivien silmien edestä.Hävikki on vuoden mittaan valtava,jonka me rehelliset joudumme tavalla tai toisella myymälöille korvaamaan.Baskerin ylimääräisestä osasta soitin Stockmannille.Ensi viikolla puolison kanssa mennään otattamaan hälytin pois.Kotikonstein sitä ei saa.Mitenkähän varkaat sen tempun taitavat? Stockmannilta luvattiin minulle hyvitystä.Saan postissa lahjakortin.Se ei olisi ollut välttämätöntä, kun Stockmann on vielä antanut tulosvaroituksenkin.No,minä kiitin kauniisti,vaikka asia olisi hyvinkin kuitattu pelkällä pahoittelulla tai vitosen kahvilapulla.Stockmann on aina ollut reilu näissä asioissa.Siellä ei milloinkaan ole nikoteltu,vaan aina virheet korjattu ja korvattu.

Istahdin taas eilen toviksi Stockmannin First Loungen ylelliseen ympäristöön.Tilasin espresson,joka tuotiin suklaakonvehdin myötä luokseni kohteliaan hymyn karehtiessa tuojan huulilla.Lisäkseni lepohuoneessa oli muutama rouvashenkilö,jotka puhuivat puhelimessa hillityllä äänellä.Lattekahvi näyttää olevan muodikasta.Selasin Iltasanomia ja niin sain tietää Timo T.A. Mikkosen sairastuneen aivoinfarktiin.Niin ikään Iltasanomat kertoi vastikään edesmenneen Teija Sopasen puolison Lauri Väärän itkeneen suruaan.On suunnaton ikävä ja yksinjääminen pelottaa.Suljin lehden,kun näytti olevan murhetta täynnä.Soitin puolison haavahoitajalle kuten sovittu oli ja annoin makuuhaavaraportin.Ensi viikolla uusi soitto.Nautin espresson loppuun ja söin konvehdin.Panin First-käteni merkkivaloon "sesam aukene" ja kas,leveä lasinen ovi liukui sivuun.Jatkoin matkaa alas Herkkuun levännein mielin varashälytin kiinteästi baskerissani kiinni.

Olen saanut uuden lukijan blogilleni.Mikä ilo ja riemu! Onnen tyttö olen. Nyt heitä on viisi.Ilmoitin heti tämän asian puolisolle.Kerron hänelle kaikenlaista,vaikka ei välttämättä aina ymmärtäisikään.Juttelen kyllä silloin tällöin itseksenikin,mutta itsellehän tätä ei olisi kannattanut kertoa,kun itse jo tiesin.Keskiviikkona oli Majlis-naapuri pizzalla ja viinillä.Toi ihastuttavan kukkakimpun.Kyseli puolison sairaudesta.Ei ollut tiennyt.Luuli vain motoriikan pettäneen ja siksi käyttää pyörätuolia. Kerroin omaishoitajan elämästäni haikailematta sen kummempaa sympatiaa.Vakuutin kaiken olevan hyvin olosuhteisiin nähden.Huonomminkin kun voisi olla.

NISKAVUORESTA TUNNEVÄRINÄÄ

Nykysuomen sanakirjassa paatos-sanasta on synonyymejä seuraavaan tapaan: intomieli,korkealentoisuus,mahtipontisuus,pateettisuus ja vielä puhuttaessa "voimakas tunneväritys". Näitä kaikkia oli eileniltaisessa Niskavuoressa Teemalla.No,kovin hyvää arvostelua ei ohjelmalehtinen antanut Matti Kassilan versiosta,mutta minuun kolahtaa jokaikinen Niskavuori kaikkine paatoksineen päivineen.Elokuvaa katsellessani tämmöinen kaupunkilaisnainenkin tuntee kämmenellään tämän maan mullan lämmön ja sieraimissaan rukiisen leivän tuoksun.Mennyt 1930-luvun aika ison talon piikoineen ja renkeineen,elämän tuoksuineen ja lainehtivine viljapeltoineen Hella Wuolijoen tapaan täytti eilen sydämeni ja olohuoneeni.Rauni Luoman vahva ja lämminhenkinen vanha emäntä Loviisa johti viisaudella ja ymmärryksellä valtakuntaansa Hämeen hedelmällisillä mailla.Elokuvan jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan yhä pieni kyynel kimaltaen silmänurkassa.

Aurinko paistaa jo kellastuneiden koivun lehtien lomasta.Kohtapuoliin ilmestyy vastapäinen talo näkyviin,kun se on ollut lehvästön peitossa koko kesän ajan.Pihatiet peittyneet maahan pudonneisiin lehtiin.Litistynyt jalkapallo on heitetty lasten hiekkalaatikkoon.Hiekkalapiot ja ämpärit korjattu pois.Liukumäki on tyhjä,eikä lasten ääniä kuulu.Kaikki ikään kuin valmistumassa talven tuloon.Ostin eilen kauniin kallakimpun maljakkoon.Stockmann valmiusasemissa keltaisen aaveen tuloa varten.Hullut päivät.Asiakkaita vähän.Kaikki odottelevalla kannalla tänään alkavaa ryntäystä varten.Toivotin tutulle kassarouvalle Herkussa työn iloa.Hän huokasi hymyillen.

Lueskelin Jussi Halla-ahon blogia eräänä päivänä.Hän kertoo vaasalaisesta rasismista.Erään sikäläisen talon pihalle oli nuorisojoukko ilmestynyt metelöimään ja hillumaan.Talon asukas,mieshenkilö,oli pyytänyt joukkiota siirtymään muualle,että lapset voivat nukkua,myöhäinen ilta kun oli.Mies sai huutoryöpyn rasismista vastaansa,koiransa tappouhkauksen ja myöhemmin ilmakiväärillä rintaansa.Joutui sairaalaan.Onko nyt meillä todellakin näin,että kaikki vastakkaiset mielipiteet luetaan vihapuheiksi ja rasistisiksi? Eikö enää saa julkituoda ajatuksiaan,jos ne eivät ole myötäileviä? Älytöntä. Ei ihme,että remonttireiskakin kivahti minulle valitellessani hiontapölyn määrää rappukäytävässä "oleksä rasisti?" Miksi ihmeessä me emme ymmärrä sanojen merkitystä? Ja miksi me koemme vihapuheiksi kaiken,jos emme ole samaa mieltä? Alkaa mennä jo liiallisuuksiin.Tähän pitäisi puuttua,ennen kuin menetetään henkiä sitä varten kun olemme eri mieltä.Mielipiteitä saa ja niitä pitää olla.Ovat sitten myönteisiä tai kielteisiä.Minä sanon vastaan,jos jokin asia niin vaatii.Milloinkahan ja miten minut vaiennetaan? Uskaltaako sitä enää mennä pikkutunneilla pyytämään naapuria hiljentämään musiikkia? Olenko vihanlietsoja?

Nyt olen kovasti samaa mieltä itseni kanssa että on alettava pölyimuroiminen.Ei auta itku markkinoilla.Majlis tulee illalla ja huomenna on tuuraajapäivä.Pölykissat huitelevat nurkissa.Niistä on päästävä eroon.Ei kun hommiin!

SADEPÄIVÄNÄ LOKAKUUSSA

Puoliso taas levoton viime yönä.Etsi parikin kertaa jotain "tammen palasta".Ei selvinnyt mihin tarkoitukseen.Tammi on kovaa puuta,että tuskin vuolemista varten.Joskus aamuviideltä lopulta nukahti,mutta arvatkaas,nukahdinko minä.En tietenkään.Tässä nyt istun ja skrivaan muutaman sanan ennen kuin alan panna tippumaan aamukahvin ja leivät paahtumaan.Tänään ei lorvailla.Aikomuksena on mennä silakkamarkkinoille ja Vanhaan kauppahalliin.

Tämä viikko onkin enemmän kiirettä kuin tavanomaista eloa.Huomenna haavahoitajan luo ja sieltä Stockmannille.Keskiviikkona tulee Majlis,naapuri.Samppanjaa tervetuloksi ja sitten tilaan pizzoja,punaviiniä on ja tämän jälkeen jutustelua.Majlis muuttaa perheineen toiseen rappuun samassa talossa,kun tahtoo kuulemma katsella kahvia juodessaan merta,joka sitten urkenee olohuoneen ikkunoista.Tämä on ällän muotoinen talo ja siitä ällän sakarasta näkee ulapat.Meillekin näkyi alussa sakaran ja naapuritalon välistä,mutta sitten koivut tuuheutuivat niin,että näkyy vain oksistoa.Torstaina tulee tuuraaja ja minä Stockmannille,jossa on silloin alkanut Hullut päivät.En mene niiden takia vaan puhtaasti tuuraajapäivän takia.Inhoan tungosta,mutta näyttää hauskalta,kun kaupunki täyttyy haamuaiheisista keltaisista muovikasseista ihmisten kanniskelemina.

Eilen paneuduin niin tarkasti television Poirotiin,että unohdin vallan tanssit tähtien kanssa.Loppuliitoihin ehdin mukaan.Pitää viikon päästä ryhdistäytyä,sillä muistan vuoden takaa ohjelman olevan ihan kivan,kuka tanssimisesta pitää.Minä olen pitänyt.Kovastikin.No,ei se eilinen Poirot huono valinta ollut.Tunnin verran ennen belgialaissalapoliisin tutkimuksia matkasin sukelluslaivalla merten syvyyksissä Jules Vernen tapaan.Tämän lajin klassikko ei kuitenkaan tyttöjä ehkä niinkään kiinnosta ja minä kun olen ollut tyttö ja lasken kuuluvani joukkoon vieläkin,käänsin Hercule Poirotiin,joka viehätti enemmän kuin James Mason kapteeni Nemona kummallisessa vempeleessään kalojen valtakunnassa.Jules Verneä,vaikka tyttö olenkin,olen lukenut ja tämän elokuvankin nähnyt aiemmin.No,ei se Poirotkaan ollut ennennäkemätön.Muistin siinä vaiheessa nähneeni aikaisemmin,kun naisen laukusta otettiin esille kello,jossa luki Rosemary.

Taidankin nyt mennä tiputushommiin ja tästä päivä alkakoon.Ehkä kerron markkinakuulumiset myöhemmin.

Nyt sitten terveisiä sateiselta Kauppatorilta.Kato oli käynyt sään takia kalamarkkinoilla.Myyjät meidät nähdessään huutelivat myyntipuheitaan jokaisesta kojusta.Etsin aavan meren antia eli että olisi saaliskalat jostain kauempaa kuin kotivesiltä.Kotka oli eksoottisiin paikka.Ostin siitä.Myyjä kyllä vakuutti kalojen olevan kauempaa ulapalta pyydettyjä,mutta kuka sitä tietää.Viime vuonnahan virolaiset myyjät petkuttivat markkinakansaa lätkäisemällä oman etikettinsä kaupan kalapurkkien etikettien päälle.Sillä lailla,naapurikansa!Menee usko asiakkailta,vaikka kuinka vannotaan kalajalosteiden olevan ehtaa ja aitoa tavaraa.

Hiukan kyllä hävisi markkinahumutunnelma,kun saimme katselle toria sadekaapujen huppujen alta veden lotistessa jaloissa ja pyörätuolin renkaissa.Setelirahakin ehti kastua ennen kuin se oli myyjän kädessä.Hyvä perunakauppiaani valitteli bisnesten menetystä ja purnasi siitä,että vakituiset torikauppiaat eivät saa tulla koskaan silakkamarkkinoiden avajaispäivänä myymään.Mitähän varten? Eihän peruna-ja juureskauppias vie kalakauppiaalta tienistejä.Eikä varsinaiset kalakauppiaatkaan,kun pysyttelevät lestissään.Tilaakin torilla olisi kaikille.Ehdotin reklamaation lähettämistä! Sanoi olleen jo harkinnassa.Menimme lopulta Esteriä pakoon Vanhaan kauppahalliin ja siitä onkin seuraava asia.

Soittaessani Palmiasta invataksia,kysyi tytteli Vanhan kauppahallin lähempää osoitetta,kun ei ollut ikinä kuullut(???).Oli sitä mieltä,että ehdottomasti tarkoitan Hakaniemen hallia (???).Hertsileijaa! Kai silloin sanoisin Hakaniemen halli! Helsingissä on vain yksi Vanha kauppahalli, på svenska Gamla saluhallet. Minä kylläkään en tiennyt Vanhan kauppahallin lähempää osoitetta ja se taas oli minun virheeni.Pienempi tosin verrattuna hänen.Luennoin kohtalaisen pitkästi hallin olleen tuttu jo vuodesta 1889 tässä kaupungissa(hallin päädyssä on vuosiluku 1888,mutta talo ei ehtinyt silloin valmiiksi).Täsmensin vielä hakupaikkaa pyytämällä auton "Kauppatorin puoleisen oven eteen". Tästäkin olisi pitänyt aavistaa,missä on Vanha kauppahalli.No,kaiken kukkuraksi soittaa kuljettaja ja ihmettelee,kun oli saanut osoitteekseen "Kauppatori ja ovi".Kyseli minulta,missä torilla on ovi.Kerroin oikean osoitteen ja hän tiesi heti mistä on kysymys.

Oli jo muuten toinen kerta kun Helsingin matkapalvelussa (Palmia) ei tunnettu Vanhaa kauppahallia! Kuitenkin minua usein oikaistaan,ettei julkisten ja tunnettujen rakennusten osoitteita tarvitse tietää.He tietävät.No,muutama vuosi takaperin ei heidän tyttelinsä Palmiassa tiennyt eduskuntataloakaan Helsingissä.Missä semmoinen on? Kysyi. Mikä osoite? Joku voi tässä kohdin puolustella näitä tilauksen vastaanottajia,että eivät ehkä ole helsinkiläisiä ja paikkatuntemus huono (heillä on edessään tietokoneet ja siinä tiedot tunnetuista rakennuksista ja osoitteista).Silloin ei pidä mennä tämmöiseen työhön,jossa julkisten rakennusten ja osoitteiden tietämys juuri on a ja o. Ymmärtäisin kyllä,jos kysymyksessä olisi joku rakennus jossain lähiössä,mutta kun osoite annetaan kaupungin keskustassa oleviin rakennuksiin.Tässä asiassa ei auta edes hymy.

Tämä päivä on siis ohjelmien tiimoilta pulkassa.Lounaskin nautittu,puoliso lepää ja minä mietin,imuroinko nyt vai joskus toisena kertana.Tämmöistä on huushollerskan elämä.

SYKSYLTÄ TUNTUU

Nonnih,nyt on jo viileää ulkona.Meilläkin patterit lämpenivät.Otin viimeisen tuolin pehmusteen parvekkeelta sisälle kuin myös rehevöityneen viime vuotisen joulutähden.Callunat saavat alkaa tuta pakkasen kylmyyden aikanaan,kuten kanervien kuuluukin.Alkaa tuntua luonnolliselta syksyltä ilmojen puolesta.Oli vähän outoa tämä yhden päivän intiaanikesä,joka meitä koetteli.Syksyllä pitää olla koleaa,sataa ja aamuisin sumua. Tänä aamuna enää kuutisen astetta plussaa.Tuntui oikein mukavalta.

Soitin illalla C:lle ja taas pantiin maailmaa järjestykseen.Olen kai monestikin kertonut C:n olleen luokkatoverini valmistavassakoulussa ja se tarkoittaa ystävyyden olevan todella aikojen takaa.Valmistavakoulu vastasi kansakoulua,jota emme siis ole käyneet.Kolmen valmistavan kouluvuoden jälkeen pyrimme oppikouluun,joka meidän tapauksessamme oli samassa rakennuksessa.Koulutie kaikinpuolin tuttu.Koulu yhdisti C:n ja minut,mutta sitten erottikin.Ja vasta yhteisen luokkatoverimme Tarjan kuoleman jälkeen muutama vuosi sitten tapasimme uudestaan.Hämmästyksekseni C näytti aivan samanlaiselta kuin kouluaikanakin.Minä taas... no.

C:stä voisi pitkästikin kertoa,mutta hän on kieltäytynyt olemasta jutunaiheenani.Seuraavan verran kuitenkin.Suku on vanhaa aatelissukua jo yli kuudensadan vuoden takaa.C kantaa sormessaan sukunsa tunnussormusta ja suvun vaakuna on Ritarihuoneen seinällä.Hän onkin ainoa paronitar ystävä- ja tuttavapiirissäni.Yleensä missään piirissäni.Eerik Pommerilainen,Ruotsin,Norjan ja Tanskan kuningas,antoi aateliskirjan C:n kantaisälle 1400-luvun alussa.Tällä kirjalla kaiken muun hyvän lisäksi taattiin verovapautus sekä aateliskirjan saajalle että hänen jälkeläisilleen.Vastalahjaksi piti vannoa kuninkaalle ikuista uskollisuutta.Verovapautta ei enää aatelisilla Suomessa ole.Siitä lakkautettiin viimeisetkin etuoikeudet 1920-luvulla.Taidanpa uudestaan alkaa lukea C:n suvusta saamaani paksua kirjaa.Liittyy Suomen historiaan ja historia kiinnostaa.

Isäni aikoinaan alkoi tutkia omaa sukuaan.Pääsi parin vuosisadan taakse,mutta suvussa ei aatelisherroja ollut eikä liiemmin oikeaa herrasväkeäkään,ei rälssi-tai säteritiloja.Joitakin pappeja ja lukkareita on ollut ja sitten jalkapuissa rangaistustaan kärsiviä kolttosia tehneitä aivan tavallisia ihmisiä.Isäni alkujuuret ovat aivan muualla kuin Helsingissä,mutta hänen vanhempansa jo ovat täällä syntyneet ja kasvaneet.Kuten myös äitini molemmat vanhemmat ovat helsinkiläisiä syntyisin.En siis voi ylvästellä sen enempää isäni kuin äitinikään puolelta enemmässä kuin kolmannessa polvessa olevaa stadilaisuuttani.Yhtälailla olisin ylpeä juuristani,jos olisin sattunut syntymään muualla kuin Helsingissä ja edelläni olisi muutama sukupolvi.

Eilen sisällä ja tänään ulos.Jokaisena päivänä ei voi laistaa.Nuttua vaan niskaan ja kuulaaseen syyssäähän.Rantatie on autioitunut,veneitä ei enää vesillä.Lokkien joukko harventunut.Valkoposkihanhien auramuodostelmat ovat jo matkanneet etelää kohti.Olisipa päässyt mukaan!

KAUAN SITTEN

Kun olin pikkutyttö,kertoi isäni minulle tarinoita,tosia ja keksittyjä.Hän jatkoi tarinointiaan ollessani jo isompi tyttö,mutta ei enää oman mielikuvituksensa tuotteita.Hän vei minut oman synnyinkaupunkinsa Helsingin historiaan,kuvaili kiehtovalla tavalla menneitten aikojen ihmisten arkea,kaupungin kehittymistä ja aikaa ennen kuin kaikki alkoi.

Muistan,mitenkä hämmästyneenä kuuntelin sitä,kuinka vasikoita pidettiin Esplanadilla niillä paikkeilla,missä minuakin on lastenvaunuissa työnnetty Espan puiston hiekkatiellä.Isä kuljetti minut aikaan,jolloin Helsingissä tarvittavat elintarvikkeet hankittiin omavaraisesti.Taloissa oli 1770-luvulla 59 hevosta,198 lehmää,13 vuohta ja 359 sikaa.Väestön lisääntyessä kasvoi kotieläintenkin lukumäärä.Esplanadi oli todellakin vasikoiden pitopaikka ja sitä kutsuttiinkin pitkään Vasikkahaaksi.Kruununhaan asumaton osa oli kruunun omistamia hevosia varten ja kaupunginosa on saanut pitää nimensä hevosten mukaan.Ehkä joku on miettinyt nimen alkuperää. Lehmien kotipaikkana oli Töölön tila Töölössä.Sitäkin joskus pikkutyttönä ihmettelin juoksennellasi Messeniuksenkadun ja Nordenskiöldinkadun kulmassa olevalla "isolla kaltsilla". Paikalla,missä nyt on Kansaneläkelaitos.

Jokaisena aamuvarhaisena keräsi kaksi paimenta talojen porteilta karjan ja paimensi ne omiin paikkoihinsa päiväksi.Silloisen Pitkänsillan puut kolisivat sorkkien ylittäessä sillan eläinten matkatessa ruokamailleen Hiirisaaren kautta Vallilaan.Hiirisaarta ei enää ole,se on osa Siltasaarta.Hiirisaaresta lauma paimennettiin toista puista siltaa, Sipoon silta, pitkin Sörnäisten puolelle.Sipoon sillan päässä ottivat toiset paimenet karjan vastaan.Matkaa laidunmaille Vallilaan oli vielä melkein kolme kilometriä.Pouta-aamuina pöly pölisi eläinten jaloissa ja sateen sattuessa sorkat vajosivat syvään mutaan.Karjatiellä Hiirisaaren jälkeen oli vuonna 1840 vain 40 asukasta.Autiota oli kotieläinten taivaltaessa aamuin illoin.

Sörnäisten järvi eli kukoistustaan vielä 1850-luvun jälkeen,mutta 1860 se kuivattiin rakentamalla laskuoja.Niillä paikkeilla on nyt Kulosaareen menevän tien alku.Juuri tämän järven rantamaat olivat karjan laidunmaata.Tuoretta ruohoa eläimille ja jano sammutettiin järven vedellä.Petoeläimet pitivät kotikarjan valppaana.Sudet hiiviskelivät aterian toivossa lähimailla ja muuallakin Helsingin ympäristössä. Ainakin yksi ammuttiin Kluuvinlahden jäällä vuonna 1758.Nautakarjaa karhut hätistelivät joskus onnistuen tappamaan muutaman lehmän.Petoja yritettiin karkottaa toimeenpanemalla metsästys 1860-luvulla.Se sai surullisen lopun,kun kauppias Forsseliuksen puotipoika ampui vahingossa haulikolla jänistä osan hauleista osuessa Kumpulan tilan torppari Johan Matinpoika Grönqvistiin.Häneltä meni näkö toisesta silmästä.Tämä sekoitti metsästystapahtumaa niin,ettei saalistakaan saatu,ei edes sitä jänistä.

Kaikkia kotieläimiä ei paimennettu niin kauaksi kuin Vallilaan,vaan yhtä tai kahta lehmää,muutamaa sikaa ja kanoja pidettiin oman talon pihalla.Eikä yksinomaan Kalastajamäen maisemissa tämän päivän Katajanokalla ,vaan myös Bulevardin hienojen puutalojen takapihoilla.Oltiin kaikinpuolin omavaraisia.Ryytimaista lipstikat ja muut yrtit,perunat vaoistaan,porkkanat,punajuuret ja lantut omistaan.Ei ollut marketteja.Torit olivat ainoita paikkoja,joissa voi ostoksia tehdä ja sinne moni köyhempi perhe kauempaakin tuotteitaan vei myytäväksi.Hevonen valjastettiin ja kärry täytettiin oman maan tuotteilla,joita sitten herrasväki torilla osti.Kalastajat toivat pyytämänsä tuotteet tuoreina torille,josta ne siirtyivät huolellisesti valikoituina piikojen koreihin ja emännän keittiöön.Torilla myytävät tuotteet olivat nykyistä paljon runsaslukuisempia.Oli kaupan maitoa,lihaa,jauhoja juuresten ja kaiken muun lisäksi.

Filurinteko kuului myös asiaan jo noihinkin aikoihin.Nykyisen Hermannin kohdalla oli kaivo.Kaivon vettä hyödynnettiin,jos torille menevät maitoastiat olivat vajavaisia.Kaivoa kutsuttiinkin sisäpiireissä "maidonsekoituskaivoksi". Joku on saattanut kuulla sanonnan "tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan".Tällä ei ole mitään tekemistä kaivon tai jatketun maidon kanssa.Kerron sen silti.

Hermannissa oli 1898 kansankoti,jossa toimi myös raittiusseura,voimistelu- ja urheiluseura Kullervo sekä vielä Hermannin työväenyhdistys.Kansankodin isäntänä oli Hermannin nuorisoseura.Maisteri Aleksanteri Salava oli innokas nuorisoseuralainen Hermannissa.Hän flaneerasi Hermannin ja Toukolan kaduilla musta silkkihattu päässään ja kyseli vastaantulijoilta,josko kuuluvat Hermannin nuorisoseuraan.Jos vastaus oli kielteinen,tuumasi Salava "tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan".Monet sen ajan kuuluisuudet,esittävät taiteilijat,saivat Hermannin nuorisoseuran kautta tuntuman tulevaan ammattiinsa.Hermannin nuorisseuraa ei enää ole ja Hermannin ja muiden kaupungin alueitten uudisrakentamisen myötä jäi historiaan kaikki edellä kerrottu.

Näitä isäni kertoi ja minä kuuntelin ja nyt kerroin teille.Apuna oli isäni,Villeksi kutsuttu, muistiinpanot.