RAJOILLA RAUHALLISTA

 Maalailen piruja seinille kaiket päivät. En tykkää siitä, kun Pekka Haavisto vakuuttaa Suomen itäisellä rajalla olevan rauhallista. Rauhallista pitääkin olla. Mutta kun kansa kysyy ja pelkää, että rauhallisuus ykskaks päättyy., pitää tyynnytellä ihmisiä ja kertoa, että rauhallista on. Ukrainankin rajoilla oli vielä joitakin aikoja takaperin rauhallista. Ei ole enää. Tulivat vallanhimoiset naapurimaan presidentin sotajoukot ja nyt taistellaan. Melkoisen menestyksekkäästi venäläisiä vastaan. Voimia ukrainalaisille!

Oli yö, enkä minä nukkunut. En sitten millään. Olin vuoteessa moneen eri otteeseen ja monta kertaa nousin ylös. Vaihdoin tyynytkin houkutellakseni unta. Miten saan mentyä alkaneella viikolla lääkäriin, jos olen nukahtanut, enkä herääkään kellon soittoon? Jos taas olen valvonut koko yön, on silmien alla rumat pussit.

Sain R:ltä sähköpostia. Aina yhtä mielenkiintoista, eikä suinkaan tyhjänpäiväistä, rupattelua. Olen hanakka hetikohta vastaamaan ja pitäisi olla säällinen väli. Luettuani Italian kirjeenkin, alan heti naputella vastausta. No, se onkin hyvä oikeastaan, koska kirje matkaa aina reippaasti yli kuukauden, eikä mikään asia ole enää aktuelli.

En ole edes soppia keitellyt. Onneksi on pakastimessa. Haluttomuus moneen asiaan iskenyt. No, tällä viikolla on pakko liikahtaa. On taas kertynyt kaikenlaista toimitettavaa. Englannin kurssi alkaa talviloman päätyttyä. Voisin samalla piipahtaa kirjastoon, joka samassa rakennuksessa. Minullahan on kirjastokortti! Antaa sivistyneen ihmisen vaikutelman. 

HS:n mukaan venäläinen hiihtäjä ei tiennyt maailman menosta mitään haastattlijan kysyessä, miltä nyt tuntuu sotatilan takia? Sotatila?  Missä?  Ukrainassa, valisti toimittaja. Jaa, se, siellä autetaan ihmisiä.
Miksi Venäjällä ei kerrota totuutta?  Tuleehan se kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tiettäväksi. Niin monta outoa asiaa siinä maassa!

DU GAMLA, DU FRIA

 Olen itsekseni sitä mieltä, että itäisen naapurimaamme presidentillä on Aleksanteri Suuri-syndrooma tai ainakin hänen mielessään kangastelee kuva entisajan Rooman valtakunnan rajoista. Jos joku minulta kysyy, liitytään Ruotsiin. Saisimme kunkunkin. Sitä paitsi olimme Ruotsia noin 600 vuotta. Puhumme valmiiksi ruotsia. Olemme matkailleet Ruotsissa ja jotkut meistä valehtelevat tykkäävänsä hapansilakoista, ruotsiksi surströmming. Valuuttakin vaihtuisi eurosta kruunuun ja lipun väri kelta-siniseksi. Maamme-laulun sanoja ei kaikki ole osanneetkaan, ehkä Du gamla, du fria luonnistuisi. Siinä on sentään vain neljä säkeistöä, kun Maamme-laulussa yksitoista. Olen kuullut huhun, että tämä "Du gamla, du fria" ei ole virallisesti kansallislaulu. Ei tarvitsekaan opetella. Näin monta hyvää syytä liittyä Ruotsiin. Mitäs sanotaan? Tapellaanko kuitenkin ensin, jos tiukka paikka tulee?

Euroopassa seurataan. miten sota kehittyy Ukrainassa, jonne venäläiset sittenkin loppujen lopuksi hyökkäsivät.  Kuinka ikävää. No, elämä jatkuu ja minä rupesin laittamaan purjo-porkkana-perunasosekeittoa. Pyykkikoneessa peseytyy villainen torkkupeitto ja ulkona ollaan plussan puolella. Yö kului valvoen ja Tervon Aamenta lukien.

Käppäilin yli nietosten eilen kauppaan ja sain muut ostettua paitsi parsaa.  Olisin tehnyt parsakeittoa. Herkusta luvattoman moni tarvike lopussa. Parsan puuttumisesta urputin, että muissa myymälöissä on ollut koko ajan. Pitääkin paikkansa. Myyjä sanoi onnettomalla äänellä "yrittävänsä saada loppuviikoksi". Kuskusia sentään oli. En ole koskaan ajatellut kuskusin olevan durumvehnää. Vastedes ajattelen.

Italiasta tuli kirje. Paksu ja mielenkiintoinen kuten aina. Toista kuukautta taas kesti, ennen kuin se saavutti postiluukkuni. Yritetäänkö tällä keinolla saada ihmiset luopumaan paperikirjeistä? En minäkään enää paperia lähetä muualle kuin juuri Italiaan.Ystävälläni ei ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta tai viestittää puhelimen kautta. Soittaminenkaan  ei ole sama asia kuin kirjeposti. Siispä toistaiseksi härnäämme postilaitosta kommunikoimalla kirjeitse.

Nyt menen taas seuraamaan miten maailma makaa.

VÄKEVÄSTI

 Muistan kun ostin tämän kirjan kirjakaupasta ja olin epävarma,luenko. Aloitin, mutta lopetin, joten en lukenut. Nyt otin sen hyllystä rohkeasti ja kävin kimppuun. Kirja on Jari Tervon Aamen. Heti jo ensimmäisten lauseitten kohdalla tietää, että kirja on miehen kirjoittama. Se on myös oikeastaan suunnattu  miehille. Siinä on asioita ja sanoja, jotka minun nuoruudessani olisivat joutuneet sensuurin hampaisiin.

Olen minä muitakin mesten kirjoittamia kirjoja lukenut, Aleksis Kivi, Mika Waltari, Kari Hotakainen, Juha Hurme, Thomas Mann, Franz Kafka, Michael Booth, Oscar Wilde, William Shakespeare, Tuomas Kyrö, Erno Paasilinna...  Eivätkä ne ole suunnattu erikoisemmin miehille, kuten tämä Aamen. Olen tätä mieltä. Olen "Aamenessa" vasta sivulla 21, että vielä ei osaa sanoa, onko loputkin kirjasta suunnattu miehille. Ja luenko tällä yrittämällä loppuun asti? Takakannessa Aamulehti kehuu kirjaa, sanoo sitä väkeväksi. Naisen kirjoittama ei ole koskaan "väkevä". Se voi olla "realistinen" tai suorastaan "riipaiseva". Mieskin voi lukea naisen kirjoittamia, vaikka niissä on naisen kieltä. Jari Tervo puhuu miehen kielellä ja se on aina väkevää kieltä. Erilaista kuin sen hauskan nallekarhun Uutisvuodossa.

Jos tästä blogista ei tietäisi sen olevan naisen kirjoittama, luulisiko miehen kirjoittamaksi? Ei luulisi. Naiseus kuultaa läpi. Vähän harmittaa. Haluaisin niin puhua väkevästi. Kun en puhu, lukijani ovat yleensä naisia. Luultavasti. Tämän asian takia ei kannata mennä sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Tuskin psyyke muuttuisi. Olisi vain sekavaa: kuin mies, mutta ei kirjoita väkevästi. Enkä halua olla mies, en minkään sortin. En ole edes pitkä, pituus ei tulisi korjausleikkauksessa muuttumaan. Lyhyet miehet muun muassa eivät saa elokuvamaailmassa kaikenlaisia  rooleja. Tom Kruise tietää. Mutta Charles Chaplin taas sai pääosatkin pituudestaan, jota ei kovin paljon ollut, huolimatta. 

Panin muuten silkkaa ilkikurisuuttani Tervon kirjan väliin kirjanmerkiksi Alfons Muchan naisellisista naisellisimman naisen kuvan. Mucha osasi heitä maalata. Hän maalasi naisia saaden esille heidän naiseutensa ja naisellisuutensa.. Näillä  naisilla on usein tuuhea pitkä paksu tukka ja siinä on kukkia. He ovat kaikinpuolin viehättäviä. Ei siinä yhteydessä voisikaan puhua väkevyydestä. Eikä puhutakaan. "Väkevästä" tulee minulle mieleen ihmiset, jotka kilpailevat, kuka jaksaa painavimman nostaa ja kantaa. Voitosta saa tittelin "maailman väkevin" tai "maailman vahvin".

NYT SITÄ ON, LUNTA

 Heräsin jonkunlaisesta nukkumisesta eilen myöhään aamupäivällä ja tuli kiire panna itsensä ihmisten-ilmoille-tällinkiin ja kiiruhtaa kauppaan. Hedelmiä, mansikkalaatikko, herajuustoa ja muuta. Kotona huomasin, että kuskus unohtui. No, seuraavalla kerralla sitten. Käppäilin muutea Eastonin K-kauppaan, jossa arvelin mansikoita puulaatikoittain olevan ja olin oikeassa. Kotiin päästyäni alkoi ankarasti pyryttää lunta.

Hyvä oli, että kävin eilen kaupassa. Nyt on lunta yli tarpeen. Yli 25cm kerrottiin ja se on Helsingissä paljon nykyisin. Puut ihan pullollaan. Vastapäinen talo ja katu hävinnyt jonnekin lumikerroksien taakse.

Kaupunginmuseon Ystävät tahtoo jäsentensä saavan sähköisesti jäsenkirjeet. Annoin luvan. Muut yhdistykset ovat jo näin toimineetkin. Suotta tuhlataan paperia ja postimaksuja. Roskiin paperitiedotteet ovat kuitenkin menneet ne tutkittuani ensin.

Myös J on soittanut. En olekaan kuullut hänestä pitkään aikaan. Oli kivaa saada tietää kuulumiset, joihin kuuluu kesäkodin remontti. Ukrainasta emme puhuneet sanaakaan.

Luin yöllä Lauri Viidan runoja, "niitä runoja, jotka jäivät". Kirjan toimittanut  Sakari Katajamäki, kustantanut WSOY vuonna  2016.

MITÄ ELÄMÄ ON

Myönnetään, että kasvi elää,
vaikkei tiedetä, tietääkö kasvi,
mitä elämä on.
Elämä ei ole tietämistä...

En uskalla näin uudesta kirjasta lainata enempää, ettei tule puheita. Tänään olen kotona, mutta huomenissa haen kuskusta ja rusinoita. Pasteerailen lähempänä olevaan kauppaan. Kauppa on iso, myyjiä vähän ja joskus joku aivan tavallinen artikkeli päässyt loppumaan. Ei hyvä. Kun olin nuori rouva ja asuin Töölössä, oli kauppoja melkein jokaisessa kivijalassa, palvelu yksilöllistä, kassakone kilahti somasti, eikä ruokakaupasta voinut ostaa muuta kuin ruokaa. Kesämökin kaupassa oli ruoan lisäksi muutakin, rautanauloja, hevosenkenkiä, niittokoneita, saappaita...  Se oli aina ihmettelyn paikka. 

Tänään en liikahda ulos ainakaan. Lähetän iimeilin Espanjaan, luen, lähetän toisen iimeilin eteläiselle Pohjanmaalle, kolmatta en lähetä, kummastelen maailman menoa ja mitä tapahtuu Ukrainalle, enkä ole ollenkaan enää huoleton.

 

HYVÄ ME !!!

 Rupesin lukemaan vuonna 1964 ilmestynyttä Aili-Salli Ahde-Kjäldmanin kirjaa Kotini vuosisadan lopun Helsingissä. "Vuosisadan loppu" tarkoittaa 1800-lukua. Olen tätä WSOY:n julkaisemaa kirjaa aiemminkin lueskellut, tuskin pääsemättä loppuun jostain syystä. Aihe on minulle varsin herkullinen, mutta jo niin usein kaluttu, että tuskin Aili-Sallillakaan on uutta kerrottavaa henkilökohtaisten tarinoidensa lisäksi. Ja hiukan teksti tuntuu luettelomaiselta, mutta mikäs minä olen arvostelemaan. 

Selailin myös keittokirjoja ja löysin salaattiohjeen, jonka oitis teen, kunhan saan mansikoita, mintunoksia. ja mascarponejuustoa. Balsamietikkaa ja pippuria onkin kotona.

Avasin viimeisen onnenkeksin: "Happiness is the only thing that multiplies when you share it". (Albert Schweitzer) Moni ikäiseni on nuorempana lukenut ihaillen ja ihastellen  kirjan Albert Schweitzeristä. Niin minäkin. Olin hänen mukanaan Afrikassa parantamassa ihmisiä hänen toimiessaan lähetyslääkärinä. Jätin jo ajat sittenTarzanin viidakkoonsa ja siirryin realistisempiin Afrikka-aiheisiin. Minusta tuli Schweitzer-fani. Kustantamot eivät enää ota uusia painoksia hänen kirjoistaan ja joku nuorempi ihminen saattaa ihmetellen kysyä: "Kuka Albert Schweitzer?"

Katselin Suomi-Venäjän olympiakomitean lätkämatsin. Riemuitsin muiden mukana Suomen hienosta saavutuksesta saada olympiakultaa. Kypärät ja mailat lentelivät pitkin jäätä ja miehet halasivat toisiaan. Hymyä riitti, tunteet pinnassa. Venäläiset sitävastoin allapäin pyyhkiskelemässä kyyneleitä. Hopeamitali ei ollut mitään, eikä se, että oli hienoa pelata finaalissa. Kultaa tultiin hakemaan ja hopea hävittiin. No, jommankumman piti jäädä kakkoseksi. Tänään Beijingin olympialaiset päättyvät, olympiatuli sammuu ja alkaa olympiadi.

Minä alan laittaa itselleni lounasta.

TÄYSIN UNETTOMANA TAAS

 Alan siirtyä jälleen kerran keitoista kiinteämpään ravintoon. Aloitan broilerista. Marokon Tetuanissa olen syönyt parhaimman kana-ateriani. Kaikki osui jetsulleen, paitsi suomalaisseurueen eräs täti-ihminen, joka kysyi naama rypyssä "voiko tuota syödä?" tarjoilijan kannettua pöytään herkullisen ruokamme. Vaikka olen päässyt eroon sadoista keittokirjoistani, niitä on jäänyt ja yhdestä löysin eräänä päivänä vähän sinne päin ruoan, jota oli Tetuanissa tarjottu. Se on "Broileria marokkolaisittain" ja siinä on samoja aineita kuin saamassani annoksessa: jeeraa, kanelia, neilikkaa, sahramia, kuskusta, rusinoita ym ja tietysti broileria. Aion yllättää itseni ja valmistaa sitä. Olen aivan varma, että resepti on sama. Pitää ostaa kuskusia ja jotain muutakin hankittava. Odotan tätä pyrähdystäni pohjoisafrikkalaiseen keittiöön suurella kiinnostuksella. Toivon onnistuvani, ettei käy niin kuin sille rouvalle "voiko tuota syödä?"

Toisessa onnenkeksissäni luki: "Your prospects are great, enjoy." Ehkä se on enteellistä.

Kirjoitan tätä neljältä aamulla, enkä ole nukkunut yhtään. Kohtapuoliin alkaa lätkäottelu Suomi-Slovakia Beijingissä. Katselen sen. Minusta on kivampi puhua Beijingistä kuin Pekingistä. Beijingin voi lyhentää pelkäksi Jingiksi. HS kertoi tämän olympialaisten alettua.

Perjantai taitaa mennä ihan plöröksi, jos nukahdan aamulla tai aamupäivällä. Ei tule mulligatawny-keiton laittamisesta mitään siinä tapauksessa. Soppa on kuulemma perua brittiläisen imperiumin ajoista Intiassa ja nimi on tamilin kieltä ja tarkoittaa "pippurivettä". Kyllä siihen tulee mustapippuria. Kuin myös tulista chilipalkoa.

Hienoa muuten, kun tv:stä tulee öisinkin ohjelmaa. Ei nyt mitään kovin hääppöstä, mutta jopa Simpsoneja, joista kovasti tykkään. Joku voi pitää Homeria, isä, vähän tyhmänä, mutta ei hän ole. Työskentelee voimalassa, mutta nukahtaa helposti työnsä ääreen. Kaikki tiedämme, että perheen vanhempi tytär Lisa, 8v, on älykkö, vegaani ja budhanuskoinen. Maggie, nuorin, on melkein vauva vielä ja nukkuu pinnasängyssä. Tykkää imeskellä tuttia. Marge, äiti, koettaa pitää perheen säällisesti kasassa, hoitaa huushollitehtävät hyvin ja tapaa joskus muita rouvia. Bart, 10v, on poika, eikä sen enempää poikaa olekaan olemassa. Hän keppostelee, on näsäviisas ja puhuttelee isäänsä etunimeltä. Ihana perhe! Tunnen myös pubin pitäjä Moen ja muutamia muita Homerin kavereita. Niin, jos joku ei tiedä, kaikki ovat keltaisia, paitsi perhelääkäri Julius Hibbert ja Homerin tummaihoinen ystävä Carl Carlson, joka on kotoisin Islannista, eikä intialainen Apukaan, kauppias, ole puhtaasti keltainen. Jos ette ole olleet Springfieldissä, poiketkaa!

Tunti ja 10 minuuttia, niin menemme jääkiekkokaukaloon Beijingissä.

KUKKIA BULEVARDILLA

 Iltapäivällä eilen pakkasin onnenkeksit englannin oppikirjan kanssa laukkuun ja lähdin loskaista katua pitkin tunnille. Tarkoituksena oli tunnin päätyttyä puhua kurssikavereilleni enemmänkin kekseihin liittyen kuin mitä loppujen lopuksi puhuin ja niin ollen hiukan lässähti onennkeksien jakaminen. Eräs heistä arveli minulla olleen juhlat kotona ja nämä keksit jääneet kekkereistä yli. Kerroin ostaneeni " fortune cookies"  aivan tovereitani varten. Kysymys tuntui ikävältä, etten sanoisi epäkohteliaalta, ja sanonkin. Loskaa oli kaduilla entistä enemmän, autot ruiskivat kuraa dallatessani kotiin. Soitin K:lle.

Omassa onnenkeksissäni luki: "Love is a word with many meanings, but still so incomprehensible".

Tänään laitan palsternakkakeittoa. Viikossa on yksi tai kaksi päivää lihattomia, jolloin kasvispitoinen keitto on poikaa. Olen suuresti mieltynyt kasvisruokiin, mutta vegetaristia ei minusta silti tule. Ihmisen hampaistokin on sekaravintoa varten. Kyllä kaipaan lihaa, joskus jopa sitä pahassa maineessa olevaa "punaista". Kuitenkin hyvin harvoin, enemmän käytän siipikarjaa. Englannin tunnilla olimme ruoka-asioissa, pataa (josta tuli mieleeni Irish stew), erilaisia laatikoita ja paistoksia "casseroleja"" ja "mashed" perunoita, joka oli suomennettu "muussiksi" kahdella ässällä. Perunamuussia! Ensi viikon tunti onkin hiihtoloman takia paussilla. Jätän omasta puolestani hiihtämisen Beijingiin. Olemme  hienosti pärjänneet sekä laduilla että lätkäkaukalossa.

Kun eivät kukat vielä ole työntyneet lumen alta iloksemme, niin Sinebrychoff Bulevardilla otti kunnon varaslähdön ja pystytti kukkanäyttelyn. Maalauksia aina viiden sadan vuoden takaa. Jospa olisin kyllin puuhakas ja lähtisin edes sinne, kun niin moni näyttely, sekä omasta haluttomuudestani että koronan laatimista rajoituksista, on jäänyt näkemättä. En lupaa mitään.

Nukuin viime yönkin miten nukuin eli en nukkunut kuin aamun tunteina pätkän. Vielä keikun yöpaidassa. Suihkuun, pukeutuminen ja sitten pilppuamaan palsternakkoja. Sade ropisee ikkunan takana ja ihmisillä sateenvarjot. Lätäköt kaduilla paisuvat, jalankulku vaikeutuu. Missä ovat lapsuuteni "likkikset" eli likakaivot, joita oli jalkakäytävien reunojen alla? Jos on, niin ovat paksujen lumivallien alla ja takana. Ennen oli miehiäkin, jotka kippasivat lumet pois, oli taloyhtiöillä talonmiehiä...   Oli samanlaista säätä kuin nykyisinkin.

Menen pilkkomaan.

NIIN JÄNNÄÄ ETTÄ

Herttinen, meinasi tulla pissat housuun suoraan sanottuna Suomi-Ruotsi lätkämatsin aikana eilen. Ensin olimme ihan hukassa ja minä suunnittelin katselun lopettamista, kun niin jurppi. Sitten pamahti ensimmäinen kiekko ruotsalaisen maalivahdin selän taakse. Virkistyin. Hakkaa päälle... meininki nosti päätään ja jatkoa seurasi niin, että pääsimme tasoihin rakkaan vihollisemme kanssa. Jatkoaika. Ja kuinkas sitten kävikään! Kävi Ruotsille köpelösti, kun suomalainen iski ja niin meille urkeni komeasti tie jatkoon olympialaisissa ja Beijingissä. Hyvä Suomi!

En nukkunut yöllä, mutta aamutunteina himpun verran kyllä. Kello oli soimassa jääkiekon peliä varten ja siihen soittoon heräsin matsia katsomaan. Vähän pöpperöisenä, mutta heräsin totaalisesti pelin edetessä. Päivät ihan sekaisin,  pian pääsen lääkäriin. Koti vaatisi imurointia. Ei onnistu, ennen kuin päivärytmi normalisoituu. Siihen asti olkoon.

A:lla on  syntymäpäivä tiistaina. Onnittelin. Sain häneltä kuitenkin ikävän tiedon. Vävy vakavasti sairastunut. Vielä ei tiedetä miten jatkossa. Lääkärit kertovat. Joka puolelta kuulee suru-uutisia.

Katselin eilen ohjelman Pitääkö olla huolissaan. Vierailijaksi oli kutsuttu kielitieteilijä Janne Saarikivi. Sanat, joita ohjelmassa käytettiin, saivat selvityksen alkuperästään. Tämä minuakin on aina kiinnostanut. Hyllyssä on mahtava etymologinen sanakirja Kaisa Häkkiseltä, sivuja 1633. Sanat ovat sanoina mielenkiintoisia, mistä mikin tullut, kehittynyt, onko merkitys vielä sama. Saarikiveä olisi jaksanut kuunnella pitempäänkin. No, eivät muutkaan panelistit, kirjailijat, Tuomas Kyrö, Miika Nousiainen ja yksi lempparikirjailijani eli Kari Hotakainen, hävinneet taidoissaan ja tiedoissaan. Ihan hyvin selvitettiin pitääkö olla huolissaan lähettäjän kysymyksistä. Ei aina pidäkään. Ohjelma useinmiten täyttä asiaa, opettavainenkin, viisastuttava ja joskus, melkein aina, hauska. Juontajana Jenni Pääskysaari,  kirjailija itsekin.

Aion tänään kauppaan. On "tänään", koska kello on jo yli puolen yön. Ei nukuta. Kauppaan menemisen syy: kotona ei hedelmän hedelmää ja viimeaikainen suuri intohimoni merisuolattu mininäkkäri pääsi myös ahmimiseni seurauksena loppumaan. Ei lisäaineita ja kuulemma 100% kauraa ja ruista. Jyviä pinnalla. Niitä on ujutettu aina kaikkialle. Jäävät hampaitten väliin. Tykkään isommastakin näkkäristä. Mihinkähän unohtunut sana näkkileipä? Ja mistä se on tullut? Tarkistan aamulla tai joskus.

Panen tämän sepustuksen jo näytille ja sen tehtyäni menen vuoteeseen ja teen kaikki oppimani temput unen saamiseksi. On unettavaa musiikkiakin, jossa laineet liplattaa ja vieno tuuli humisee. Ei auta. Tuijotan katon yhteen pisteeseen. Ei unta. Tyhjennän aivot ajatuksista. Ei mitään. Lampaitten laskusta tiedän, että yhtä tyhjän kanssa sekin. Menen yrittämään.

.

HYPÄTÄÄN MÄESTÄ

 Mäkihyppyä tänään Kiinan isossa mäessä ja jos vaikuttaa kuivalta eli ei-jännältä, siirryn Väärän vänkyrä taloon. Nukuin yöni jälleeen kehnosti ja nukahdin ilmeisesti joskus myöhään aamulla. Heräsin puolilta päivin. Nyt ovat uunijuurekset jo uunissa  ja kanakiusaus sulamassa. 

Enpä tässä ole ihmeempiä tehnyt, ei edes sen kummempia askareitakaan. Kaikki tuntuu vähän pitkäveteiseltä. Onhan tässä kevättä. Olen syönyt vierasvaroiksi ostamani jäätelösydämet ja macaronit. Ei täällä mikään säily. Onnenkeksien kohdalla olen sentään pitänyt kutini. Minulla onkin pieni suunnitelma niiden suhteen. Onko vielä, kun asia olisi aktuelli?

Therouxin kirja vielä ja taas ihan kesken. Kaveri yhä Keniassa ja niin minäkin.Emme tunnu pääsevän pois. Pelottavan paksu pokkarikin vielä! Tekisi mieli käväistä kirjakaupassa. Ensi viikolla kauppahommat. Ostoslista valmiina. Laitan soppia, kuinkas muuten. Niihin on kiva pilputa aineksia, kuten uunijuureksiinkin. Teen kaiken käsin. Meni kone, joka tekisi, rikki ja haikailen kyllä uutta.

Mikähän siinä on, etten lue koskaan Kirkko ja kaupunki-lehteä? K sanoo siinä olevan paljon tähdellistä asiaa. En vaan lue. No, on toki monta asiaa, jotka minua riepovat suorastaan kirkon toiminnassa. En lähde tässä luettelemaan. Mieli tekisi. Kuinkahan moni rukous on osoitettu yläkertaan, että itäinen naapurimme ei ryhtyisi sotatoimiin Ukrainassa? Ja jos, niin heijastuuhan tämmöinen koko Eurooppaan.

L soitti eilen ja oli niin kivaa jutella. E lähetti ystävänpäiväkortinja siinä oli niin kaunis itsekeksitty lause, että tuli kyyneleet silmiin.  Itse en ystävänpäivää yleensä noteeraa, en tänäkään vuonna. Soitan toki, vaikka jotkut haluaisivat kortin, jota katsella ja hypistellä. Minulla ei ole takan reunustakaan.

Taidan ennen Beijingin tapahtumia maksaa Stadin Slangin jäsenmaksun. Tsilari-lehden tulo sillä keinoin varmistettu. Tuli muuten Slangi puheeksi sen toisen enkun mieskurssilaisen kanssa. On hänkin ehta stadilainen ja tuntee hyvin Tsilarin. Ei ole jäsen. Parini J on taas kotoisin muualta, eikä slangi luonnistu pätkääkään.

Nyt Kiinaan!

JORINAA

 Ostin mansikoita. Laskin hinnan ja sain 30,7 senttiä per mansikka. Koko oli kuitenkin melko muhkea. Maku ei hituistakaan muistuta meidän valoisten kesäpäivien kypsyttämän mansikan makua. Ei sinne päinkään.  Väri on raikas. Kanta suuri ja runsas, joskus isompi kuin itse mansikka. Kaikki tiedämme, että mansikka ei ole marja. Koulussa jo opimme sen olevan epähedelmä.

Englannin tunti pitkästä aikaa livenä. Kaksi uutta kurssilaista. Naisten enemmistö sen kuin kasvoi. Parityöskentelyä, ääneen lukua (yhteismuminaa), mutta muuten oli kivaa. Yksi tunti vielä ja sitten hiihtolomalle. Minä en aio hiihtää. Kiinasta voin katsoa, jos miellyttää. 

Varasin tohtorilta ajan unipillereitä varten. Mittani on nyt täysi. Tulen suunnattomasti nauttimaan ensimmäisestä yöstäni, jolloin vetelen hirsiä kuten pitää. Herään aamulla pirtsakkana ja sitten venyttelen. Oi onnea, oi autuutta! Kuulun onnellisten ihmisten onnelliseen maahan.

Hissun kissun tänään ja päälle päätteeksi ilman suurempia eleitä. Nukuin totta kai kehnosti ja vasta tunti sitten heräsin muutaman tunnin nukkumisen jälkeen. Noo, tähän tulee muutos. Lounaaksi otin eilen sulamaan mausteisen porkkanakeiton. Aurinko paistaa. Koivujen rungot pihalla suorastaan häikäisevät valossa. Kevättä ilmassa? 

Stadin Slangin jäsenmaksulasku tuli ja odottelen englannin kurssista myös laskua. Slangi muiden mukana herännyt eloon. Joitakin tapahtumia jo luvassa Natsalla ja ravintola Nyyrikissä. Natsalla olen käynyt nuorena joraamassa useinkin. Oli niitä muitakin paikkoja, jonne tyttöporukassa lähdimme onneamme etsimään. Olivathan aikoja, olivat! Uskoimme lujasti itseemme ja kokonainen tulevaisuus oli edessä. Kaikki oli ruusunpunaista ja ihanaa. Nauru herkässä.

Luen taas Therouxin Afrikka-kirjaa. Viimeksi jäin Keniaan ja yhä kirjailijakin on siellä. Kertoo maan muuttumisesta sitten Karen Blixenin ja myöhemmän ajan Kuki Gallmanin ajoista. Olen kummankin naisen kirjoja lukenut aikaan, kun ahmin kaiken mahdollisen Keniasta. Gallman oli koulussa kirjoittanut aineen tulevaisuudestaan Keniassa. Opettaja suhtautui huumorilla ja epäuskolla asiaan ja pyysi tyttöä "lähettämään sitten kortin". Gallman lähetti opettajalleen kortin terveisten kera Nairobista.

PÖLYISIÄ KIRJOJA

 Kiipesin tikapuille ja otin ylähyllyltä hyvin pölyisiä kirjoja. Puhalsin ankarasti niistä enimmät. Tilan ahtauden takia on kirjahyllyn päälle ollut pakottava tarve laittaa kirjoja. Kirjahyllyistä ei pitäisi ikinä luopua, kirjoista puhumattakaan. Vaikka ei olisi mitään muuta kuin kirjoja ja vuode, ihminen voi olla onnellinen. No, minä en olisi. Tarvitsen muutakin, mutta kirjoja pitää olla. Niin, siis suoritin kiipeämisoperaation saadakseni ylimmät Helsinki-aiheiset alas.

"Pradajattaret", pradajerskattaret, tiedän Topeliuksen sadusta Pudonnut kenkä, mutta mikä kumma on "viktuaalikauppias"? Heitä oli 1800-luvun Helsingissä ja he edustivat ruokatavarakauppiasammattikuntaa. Olivat venäläisiä, eikä heitä aina katsottu suopein silmin. Olimme vuosisadan alussa irtautuneet Ruotsin vallasta Suomen sodan 1808-1809 seurauksena, eikä tämä tietenkään ollut kaikkien mieleen. Meillä oli nyt keisari päämiehenä. Ja minä kirjojeni avustuksella  juuri siinä ajassa. Se onkin oikeastaan "minun" vuosisatani. Suomella oli pitkälle mukavasti autonomia. Ihan huonosti eivät asiat olleet. Helsinkiä rakennettiin, kehitys kehittyi ja kekseliäimmät vaurastuivat. Tanssittiin Sociksella, flandeerattiin Esplanadilla, vaihdettiin käyntikortteja ja herroilla oli arkenakin silinteri.

Alkaa pian olla se aika vuodesta, kun helsinkiläiset odottavat meren aukeamista jäistä. Olimme jo  1930-luvulla ja Suomi itsenäistynyt. Talvet olivat kylmiä ja meri paksussa jäässä. Kevät toi muutakin kuin lämpöä ja auringon paistetta. Kuka näkee ensimmäisen laivan tulevan? "Jos se tulee lännestä, tulee sotamiehiä, jos etelästä, niin suolaa ja viljaa. Mutta jos idästä, niin vihollisen." Kevääseen kuului muutakin, Kluuvinlahti tulvi, Vantaasta lähtivät jäät ryskyen, routa alkoi sulaa, herättiin pitkästä talviunesta. Pian on tänäkin päivänä se aika, vaikka kukaan ei odota laivaa. Niitä on kulussa ympärivuotisesti osin jäättömällä  merellä. Saa tulla mistä ilmansuunnasta milloinkin. Jos pohjoisesta päin Helsinkiin, se ihmetyttäisi.

Syntymäkaupunkini Helsinki on minulle rakas. En vaihtaisi, vaikka joskus ajatusleikkinä voisin ajatella Turkua asuinpaikakseni, jos olisi pakko muuttaa. Miksi Turku? Jääköön siitä tarinoiminen toiseen kertaan. Asun Helsingin Itäkeskuksessa, vaikka sitä ei "minun" vuosisadallani ollutkaan. Oli vankkaa maaseutua ja lehmiä laitumilla niillä paikoilla, missä nyt on liikeyrityksiä ja korkeita kerrostaloja. Näen ikkunastani katuja, erilaisia puita, talvipukuisia oravia ja ihmisten lumeen tallaaman polun, joka oikaisee. Haluan asua aivan muualla.Tänne en kuulu.

OUTOJA ASIOITA

 Olisin saanut Runebergin leivonnaisia, jos olisin ollut kotona. Itse kondiittorimestari olisi tuonut. Oli käynyt oven takana. Puhelimenikin oli äänettömänä, että en kuullut soittoa. Voihan torttu! 

Valvoskelin taas viime yönä ja valvon yhä. Kello on  yli kuusi aamulla.. Onneksi tv suoltaa vähemmän tärkeää ohjelmaa tähänkin aikaan vuorokaudesta. Nyt olin Havaijilla tutkimassa portaalia, josta pääsee toisiin maailmoihin. Siellä oli kaksi oppinutta tutkijaakin, mutta eivät päässeet minnekään muualle kuin portaalista takaisin ulos ihan tavalliseen havaijilaiseen maisemaan. Jonkunlaiset menninkäiset kuulemma portaalissa ja lähellä olevassa luolastossa asustaneet ja joku nähnyt heitä silloin ja tällöinkin. Eivät vain harmikseni nyt osuneet kameran silmään. Eivät koskaan osu, ei ufo-oliot sen enempää kuin muutkaan muukalaiset, vaikka kameramiehiä näiden ohjelmien tekovaiheessa pyörii pilvin pimein. 

Kai olen täällä joskus kertonut, että kerran näin minäkin outoja. Olin ajelemassa maaseudulta kaupunkiin ja yhtäkkiä huomasin metsän reunassa vihreän valon. Tiesin, että näissä tapauksissa moottori sammuu ja ihmistä lähestyy pieni kalju olento. Näin pitkälle en päässyt, vaan pystyin jatkamaan matkaa ilman mitään eriskummallisuuksia. Mutta vieläkin vuosikymmenten jälkeen joskus mietin: mikä peijoonin valo  se oli?  Ellei se sitten ollut isompi määrä Fairya, joka välkähteli kuun valossa. Näin todistettiin takavuosina kerran nolosti, kun tutkijat saapuivat oletettua ufon laskeutumisaluetta tarkastelemaan.

Niin, ja toinen vielä niistä portaalitutkijoista kertoi ihmiskunnan kehdon olevan Havaijilla. Ei siis suinkaan Afrikassa. Eihän tässä enää tiedä, mitä uskoa. Sitten on vielä ne Paratiisi-jututkin sekä erään teorian mukaan myös merellä ollut tekemistä ihmislapsen alkuperän kanssa. Ehkä tämä jo liippaa läheltä Darwinin ajatusta, että olemme kehittyneet yhteisestä kantamuodosta luonnon valinnan seurauksena. Olen pariin kertaan yrittänyt lukea Darwinin teosta lajien synnystä siinä onnistumatta. Puoleen väliin olen päässyt. Otanpa sen taas hyllystä ja kokeillaan vielä kerran.

Laittelen nyt kahvia ja sitten takaisin vuoteeseen. Joskushan on nukuttava. Ensin hyvää huomenta ja sitten hyvää yötä minun puolestani.

TIIKERIN VUONNA TALVIOLYMPIALAISET

 Lähdin eilen monen muun lailla kotisohvalta kuvaruudun kautta Pekingiin. Tai Beijingiin tai kiinalaisittain lyhenteenä yksinkertaisesti Jingiin. Tosin en talviurheilulajeista ole aivan  ihan hirvittävän kiinnostunut, joistakin kyllä kuten mäkihypyistä, jääkiekosta ja parista hiihtolajista ja, kuinkas muuten, luistelusta.  Mutta vasta, kun ollaan päästy ohi karsintojen ja mitä muuta vaaditaan, ennen kuin ollaan tositoimissa. Siihen asti olen kiinnostunut muista asioista.

Korona aiheutti surua ja murhetta ravintolaväelle, niin työntekijöille kuin asiakkaille. Rajoitettiin aukioloja ja juomista. Kuitenkin ehkä vielä hullummin olivat asiat vuonna 1875 Helsingissä, kun astui voimaan kielto, joka koski kapakoiden pitoa kaupungin pääkatujen ja tuloväylien varsilla. Kaivoin nämä tiedot Entisaikain Helsinki-kirjasarjasta osasta 10. 

Kaupunginvaltuusto raittiusjärjestöjen vaatimuksesta rajasi 1880-luvun lopulla kaupungin alueen vyöhykkeisiin, jotka olivat eriarvoiset anniskelun suhteen. Ei saanut laita-alueille perustaa ravintoloita. Laita-alueet olivat  6. ja 7. ja 8. kaupunginosat. Ei liioin Rauhankadun pohjoispuolelle eikä 4. ja 5. kaupunginosiin Fredrikinkadun länsipuolelle. Julistettiin vuodesta 1904  työväestön asuttamat kaupunginosat Pitkänsillan pohjoispuolella kuuluviksi täysin raittiisiin vyöhykkeisiin.

Mitäs näistä säännöistä sanotaan?  Varsinkin nuo "raittiit vyöhykkeet" sapettavat ja aika rankasti eriarvoistavat työväestöä muista asukkaista. Kirja ei kerro, miten kansa moisiin kieltoihin suhtautui. No, asiaa paikkailtiin tietysti voimakkaalla kotipoltolla. Ehkä valjastettiin hevonen ja lähdettiin joukolla "kosteimpiin" kaupunginosiin virvokkeita nauttimaan.

Nyt emme päässeet aivan näin rajuihin rajoituksiin, mutta närää tuli näistäkin. Olemme kuitenkin jo paremmalla puolella ja rajoituksista ehkä pääsemme melkein kokonaan eroon ainakin siksi ajaksi, kunnes virus taas hyökkää iloitessamme vapaudesta kuin ellun kanat.

Katselin minä muutakin tv:stä kuin Jingin avajaiset. Illalla Teemalta vanhan kunnon  ratsuväkielokuvan Apassilinnake (Fort Apache,1948) inkkareineen päivineen 1870-luvun Amerikassa. Urheita miehiä, rakkautta, armotonta taistelua, liiallista kunnianhimoa, joka koitui monen kuolemaksi. Kuvittelin sekamelskaan mukaan Istuvan Härän ja Hullun Hevosenkin. Sen verran oli menoa ja meininkiä, että jaksoin leffan alusta loppuun. Ja tykkäänhän minä John Waynesta!

LUOMUA JA "LUOMUA"

 Pääsin mukaan etänä englannin opiskeluun. Hip, hip hurraa! Olimme kaikki paikalla. Sain vastatakin. Ensi viikolla kokoonnummekin aivan livenä jo. Lopuksi tunnin jo melkein päätyttyä kerroin käyttäneeni hyväksi opettajalta saamia vinkkejä  eri romaanien kuunteluun "Learn English through stories" linkillä. Jo monet romaanit olen kuunnellut, tuttuja ja vieraita Sherlock Holmesista ja Monte Cristosta Mona Lisaan sekä moneen muuhun.

Ulkona hiljaista ja kylmää. Nukuin jopa muutaman tunnin yön aikana. Herättyäni marssin keittiöön ja laitoin kahvia. Luin digi-Hesaria tietääkseni miten maailma tänään makaa. Edelleen kohutaan Venäjän kirjeestä, spekuloidaan, mitä kirje tarkoittaa, luetaan rivien väleistä. Olen jostain lukenut  Albert Einsteinin sanomisia. Hänhän keksi niitäkin suhteellisuusteoriansa ohella. Tässä yksi: "I know not with what weapons world war III will be fought, but world war IV will be fought with sticks and stones."  Miten tämä juuri nyt putkahti mieleeni?

Purin eilen kahvilähetyksen ja vain yksi kahvi jäänyt puuttumaan. Korvattiin muulla. Siis maksan laskun. En vielä maistanut perulaista luomukahvia. En usko kaikkeen "luomuun". Enkä valitse kaupoissa varsinaisesti luomua juuri luomun takia. Kuka sitä tietää tämänkään kahvin kohdalla, täyttyykö luomun periaatteet? Haiskahtaa koko luomu muotiasialta. Luomua oli isovanhemmillani Friherrsin mökillä. Luonnonmukaisesti pappa kasvatti herneitä pellollaan, mamma porkkanoita kasvimaallaan. Mitään ei ruiskutettu ja kemialliset kasviravinteet olivat hamassa tulevaisuudessa. Mamma keitteli kaupungin kodissa Meilahdenkadulla (nyk. Eino Leinon katu) oman maan perunat. Olivat takuulla nekin luomua. Mutta ilman luomu-sanaa. Nykyisin silloisen mökin alueilla on kerrostaloja ja viljelmät kadonneet katujen alle.

Perunoista puheen ollen, laitan tänään broilerikiusausta. Tarvikkeet tuskin luomua. Broilerista en halua edes ajatella, millä keinoin se jalostettavaksi keittiööni tuli. Googletin "broilerin" kuitenkin. Ei mikään tämän ajan keksintö. Jo 1800-luvulla Yhdysvalloissa aloitettiin jalostuskokeilut. Seuraavan vuosisadan alkuvuosikymmenillä  pantiin varsinainen tuotanto käyntiin. Nykyisin isoa bisnestä, jossa ei tunteilla pelata. Ja nyt, kun "punainen liha" ei ole enää muodissa, broilerilla menee todella hyvin. Ei kuin tänään minunkin lounaspöytääni tätä lajia.

EI PUHUNUT ENGLANTIA

 Tsilari-lehti tuli. Se on lehti, jonka luen tarkasti kannesta kanteen. Stadin Slangi-seuran bamiksena on Harri Saksala. On ollut vuosien aikana moni muukin, muun muassa Lasse Liemola. Nyt aion härskisti lainata Saksalan pääkirjoitusta kertomalla pienen jutun. Stadin Arska eli Arvo Turtiainen "oli hypänny aikoinaan jossain stokeen, oisko ollu Pohjanmaalla, ja kun konnari tuli siihen vagoniin ja kun Arska kysy siltä: "Skujaaks tää stoke Stadiin?". Konnari vastasi "en puhu englantia." 

Hain Postista kahvikapselit. Jokapäiväinen kahvin saanti turvattu. Mukana luomu-uutuus Perusta. Kävin samalla Helsingin parhaassa ruokakaupassa. On ihan virallisestikin luokiteltu. Ostin sitä ja tätä, mutta kaikkea en löytänyt. Siellä on liikaa tavaraa. Jäin paitsi juustokuminasta, eikä näkynyt myyjää, jota olin jo vaivannut linssiasiassa. No, saan juustokuminan jostain muualta. Sen toiset nimet ovat jeera ja roomankumina. On sukua porkkanalle! 

Minulla on kummallinen, etten sanoisi outo, hinku lukea runoja öisin, kun en saa unta. Viime yönä luin Arto Mellerin runokirjaa ja löysin seuraavan:

Japanilainen huvimaja

Raunioitunut omenankukkaholvi,
paljas taivas, ja pilvet
kuin musteeseen kastetut sienet.

Siemenkodissa tulevaisuuden valtakunnat.
Kuu on sininen, kirjoittamaton.

Jossain välissä melkein aamulla ilmeisesti olin nukahtanut, koska olen herännyt. Kahvimukikin jo edessäni. Muutaman tunnin kuluttua etäopetusta, jos onnistun pääsemään mukaan. Peukut pystyyn. Pitää alkaa tälläytyä.