Olin ennen vuoden vaihdetta eräässä Helsingin tavaratalossa ostoksilla. Menin kassalle maksamaan ostokseni, otin lompakon laukusta ja valmistauduin maksusuoritukseen. Kassalla oli kaksi kassarouvaa ja yksi, oletin, kassaherra. Jälkimmäinen katseli laukkuani ja niin tekivät kassarouvatkin. Laukku on muutaman vuoden takainen ostos. Mies sanoi ykskaks yllättäen"rouvan laukku on hyvin kaunis". Hiukan hämmästyin. Eihän miehet yleensä kiinnitä naisten laukkuihin huomiota. Sitten hän kysyi lukkolaitteen koristeena olevasta lasinpalasta, onko se aito timantti? Kaveri siirtyi lähemmäksi laukkua, kumartui ilman lupaani sen puoleen ja hänellä oli joku pieni laite kädessään. Hyvät hyssykät, hän luuli minua myymälävarkaaksi!!! No, laite kertoi laillisesti laukun hankituksi ja ja mies jätti laukkuni rauhaan ja sanoi jotain toiselle kassarouvalle. Maksoin ostokseni, sillä maksaminen oli keskeytynyt tämän oudon episodin ajaksi, jolloin laukkuni joutui odottamattomaan ja yllätykselliseen syyniin.
Minä tulin kiukkuiseksi, loukatuksi ja maineeni sai tahran. Kirjoitin reklamaation ja vein sen mainitun tavaratalon asiakaspalveluun. Kerroin suurin piirtein kirjeen sisällön, että tiedetään osoittaa se oikealle henkilölle.
Sain puhelun.Kerrottiin etsiväksi luulemani mieshenkilön olevan "vain muodista kiinnostunut" (???). Kysyin, miksi hän ei kertonut minulle sitä? Soittaja ei vastannut. Mies oli kuulemma tykästynyt laukkuuni kovasti ja siksi oli tutkinut sitä lähemmin. Leikin uskovani kaiken tuon pajunköyden. Soitossa oli selittelyn maku. Ei ole edes kuulemma etsiviä siinä talossa. Ja taatusti on!!!! Siitä on kirjoitettu kirjakin, jonka olen lukenut. Kirjan kirjoittaja on toiminut myymäläetsivänä 18 vuotta samaisessa yrityksessä, ei tosin tässä sivumyymälässä, jossa minua nyt epäiltiin. Tätä en soittajalle kertonut. Annoin hänen loistaa pupun puhumisessaan. Miksi tällainen "muodista kiinnostunut" seisoo vilkkaana sesonkiaikana kassassa? Minulla oli Balmuirin kaulaliina kaulassani. Miksi muodin rakastaja ei siihen kiinnittänyt huomiota? Lauhkeasti sanoin soittajalle, että minulla ei ole enää mitään hampaan kolossa liikeyritystä vastaan. Valehtelin niin että korvat heiluivat. Kaikki hampaan kolot ovat edelleen täynnä pettymystä, kiukkua, harmia ja ennen kaikkea syyttömänä syytettynä olemisen ahdistusta, maineen menetystä ja, outoa kyllä, jonkilaista häpeän tunnetta. Olenko nyt leimattu?
Minua kiinnostaisi kyllä tietää, mikä siinä laukussa (Ted Baker) sai etsivän luulemaan sen vastikään varastetuksi? Luultavasti tätä laukkua ei ole enää edes myynnissä, enkä ollut sitä juuri tuosta tavaratalosta ostanut aikoinaan. No, kaikenlaista voi tapahtua, kun menee kassalle maksamaan kaksi kynsilakkapulloa ja kankaisen maskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti