SANOJA TAAS PANNASSA

 Jaahas, pakkasta. Ja pimeää. Ei mitään kivaa. Mitä mä tekisin tänään?  Äitiäkään ei ole enää keksimässä mitä puuhata. Pitää ihan itse. 

Joulupuu on eri nätti partsilla. Ikkunat vielä ilman valoja, enkä ole valinnut ovikranssia. Joulussa on puuhaa, vaikka ei likikään entisten joulujen lailla. Väkeä oli ympärillä, joille laittaa. Nyt olen vain minä itse. Ollut jo vuosien ajan. Silloinkin, kun puoliso vielä oli vierellä. Hän ei ollut selvillä jouluista sun muistakaan. Meillä oli vain läheisyyttä, joka tärkeää, jos ei tärkeintä. 

Suomen kieli jälleen karsijoiden hampaissa. On sanoja muun muassa eläinkunnassa, jossa joidenkin nimi viittaa n-sanaan vaikkakin peitellysti. Mutta kun ei saa sinne päinkään mitään, mikä jotakuta voisi vaikka loukata. Hankalaa avata enää suutaan. Kafferipuhvelia ei ainakaan saa käyttää. Onko luvallista sanoa kahvia mustaksi? 

Hipsin hitaasti ja varmasti ostamaan englannin kurssikirjani.  Olin myös ruokakaupassa ja nyt on soppa-aineksia. Niin ikään valmis sievä, pullea ja pieni joulukinkku, Niin oli nätti muitten isompiensa joukossa, että en voinut pikkuista hyllylle jättää. Panin pakastimeen. 

M soitti, tai minä, kun oli ääni poissa kaupassa ollessani, ja sovimme, että jätetään tapaamiset ja museot ensi vuoteen. Jos polveni olisi jo silloin kunnon polvi, vaikka eihän nivelrikko kai itsestään minnekään katoa. Mistä lie sekin minuun tarttunut? 

R:n kirjoittama nekrologi on kaunis. En tuntenut hänen miestään, mutta nyt sain hyvän kuvan miellyttävästä ja älykkäästä miehestä, joka vuosia sitten vei R:n sydämen. Niin moni yksin jäänyt miettii, miten nyt tästä eteenpäin? Olemme pärjänneet ja elämä jatkuu.

Heräsin taas aivan säädyttömään aikaan ja nyt alkoi hassusti nukuttaa. Voin piipahtaa vuoteeseen ja nukkua tunnin tai pari. Ei ole menoa minnekään. Myöhemmin keittoa ja joulukoristeita. On jo adventtiaika. Jouluun 25 päivää.

ONKO TAKSISSA TURVALLISTA ?

 Jatkoin museokortin voimassaoloa. Onnistuin sähläämään toimenpiteen. Piti soittaa. Piti olla jonossa ja kuunnella "palvelemme sinua mahdollisimman pian". Suljin puhelimen ja odotin tunnin. Soitin taas. Olin jonossa. Suljin. Soitin. En ollut enää jonossa. Sain toiseen päähän ihan ihmisen, jonka kanssa selvitin sähläämiseni, joka oli aiheutunut vain minusta ja taidostani käyttää tietokonetta. Lopulta museokortin voimassaolo jatkuu ja museokäyntini ovat mahdollisia kortilla pitkälle eteenpäin. 

Olen ostanut ensi vuoden kalenterin. Olenko tapojeni orja, kun se on aina samanlainen? Siinä pitää olla tasku, jota en koskaan käytä. Taskukin tuntuu turvallisen  mukavalta. Voihan se joskus olla tarpeen. Mitä sinne voi panna? Laskut tulevat maksetuiksi automaattisesti ja jos sellaisen saa, tulee sekin sähköisesti. Alkaako paperi olla turhake? Kopiopaperi ei ole. Paperinenäliinaa tarvitaan. Lautasliinatkin paperista. Tsilari-lehti on hyvää paperia. Englannin kurssikirja myös. Ehkä senkin saisi näytölle, kuten monia muitakin kirjoja. Tarkemmin ajatellen, paperi on edelleen tärkeä tarvike. Suomihan on paperimaa. Tarvitsemme paperia päivittäin jossakin. On turvallista, kun on paperia. Miksi ajattelen koko ajan turvallisuutta kaikessa? 

Onko taksissa turvallista, kysytään tänäpäivänä. Vuosia sitten jouduin itsekin taksinkuljettajan väkivallan kohteeksi. Olin antanut maksun ja hän heitti yhtäkkiä  rahat jalkoihini lattialle. Kumarruin niitä nostamaan, jolloin hän kävi käsiksi. Pyysin kuittia, koska olisin siitä nähnyt minkä taksifirman alaisuudessa hän toimii. Ei antanut. Tein suullisen valituksen, mutta kuljettaja oli jo ehtinyt kertoa oman versionsa: minä olin käynyt hänen kimppuunsa. Häntä uskottiin. Käytin noihin aikoihin paljon takseja. Ja nyt on ilmennyt ikäviä tarinoita taksinkuljettajien käyttäytymisistä asiakkaita kohtaan. Moni kysyy, voiko taksiin enää mennä?

Pakkaspäivä. Tämänpäiväinen lukema mittarissa on vasta alkua. Täytynee kaivaa kaapista villahousut ja siirtyä muutamaa denieriä paksumpiin sukkiin. A valitteli eilen, kuinka kylmää on eteläisessä Espanjassa. Ei kunnollisesti yli 15 plusasteenkaan.  Polttelee takassa puita ja pitää tulta kynttilöissä. No, tiedetäänhän talojen rakentaminen etelässä, jotta uskon hyvinkin hänen palelemisensa. Olen matkaillut talviaikaan ja ollut kylmissäni hotelleissa.

MASKIT TAKAISIN

 Shakespeare on siinä jamassa että palautan sen kirjastoon. En lukenut kokonaan kirjaa. Sen minkä luin minua suuresti kiinnosti. Siirryin sujuvasti takaisin Paul Therouxin Dark Star Safari Overland from Cairo to Cape Town´iin, joka on pienipränttinen 495-sivuinen pokkari ja jota en ole koskaan päässyt loppuun asti. Ilmestynyt vuonna 2002. Uusi yritys.

Olemme siirtyneet takaisin maskiaikaan. Enkun tunnilla kaikilla oli taas naamari ja minun kuuloni heikkeni huomattavasti, kun maski peittää puheet. Vielä yksi tunti ja sitten on joululoma. Jos olisin vielä koululainen, hihkaisisin tässä kohtaa JIPPII. Nyt ajattelen, että onpas peijakkaan pitkä loma, kun vasta tammikuun puolen välin jälkeen alkaa taas opiskelu. Opettajalle aiomme antaa jonkun lahjan. Pähkäiltiin lajia, enkä sitten kuullut, mihin oli päädytty. Raha kerätään ensi viikolla. Ennen vanhaan opettajalle annettiin omena.

Soitin P:lle Hämeenlinnaan.  Emme ole kuulleet toisistamme aikoihin ja juttua riitti. P aikoo maalata vielä yhden taulun ja sitten panee pensselit santaan. On koko ajan muita intressejä ja aktiviteetteja. Näyttelyitä hänellä ei enää kuulemma ole. Toivottelimme hyvät joulut ja lopetimme rupattelun. Olen joskus tuntenut toisenkin taiteilijan Hämeenlinnassa. Hän oli R ja tahtoi tehdä minusta muotokuvan, mutta isä kielsi. En ollut vielä aivan aikuinen ja ikäväkseni olin isäni käskyvallan alainen. R vakuutti, ettei kysymyksessä ole kuva, joka ei saisi puritaanisen isäni hyväksyntää. Isälläni oli kuitenkin omaperäiseksi muodostunut kuva taiteilijoista. Ja olivathan he hurjaa joukkoa, boheemeja suorastaan. Jotkut asuivat Pariisissa asti ja joivat aamusta iltaan kulmakahvilassa Absinttia. 

Olen alkanut ottaa vastaan jo joulun odotusaikaa. Joulupuu lähtökuopissa olohuoneen lattialla valmiina siirtymään parvekkeelle. Poppanan kaivoin kaapista keittiön pöydälle. Aloitin myös ankaran valinnan, minkä kranssin laitan oveen. Lisää potkua tulen saamaan Tuomaan markkinoilta, kunhan Kauppatorille asti pääsen. Joulu alkaa maistua päivä päivältä enemmän joululta.

ENSILUMIKO ?

Satoi se lumi Helsinkiinkin. Mainittiin  heti ensilumeksi.

"Niin hiljaa, kuin varkain,
niin ääneti se hiipi
ohitse silmäin arkain,
se keiju lumisiipi..."
(Yrjö Jylhä, Ensilumi)

Lähdin juuri silloin kauppaan. Satoi lunta baskeriin ja talvisaapas sai ensikosketuksen tänä vuonna lumeen. Kun tulin kaupasta, oli lumi poissa.

"Niin hiljaa, laill´ ihmeen,
se saapui ja se lähti
ja jätti valkovihmeen,
se keiju Lumitähti."
(Yrjö Jylhä, Ensilumi)

Minusta tuo Helsinkiin satanut lumi ei ollut oikea ensilumi.Sillä on joku Ilmatieteen laitoksen määritelmä. Eikä se sopinut tähän lumeen. Sanotaan sen olleen ensimmäinen  hipaisu.

Sitten seuraavaan aiheeseen:

Kauneusmissit aikoinaan haastattelussa toivoivat maailmalle rauhaa. Sitä on toivonut moni muukin kautta maailman sivu. Historian opettajani koulussa ujutti oppiensa joukkoon filosofeja, joista yksi oli Immanuel Kant. Hän eleli Preussissa enimmäkseen 1700-luvulla. Löysin kirjakaupasta Jaakko Tuomikosken suomennoksen Kantin kirjasta "Zum ewigen Frieden". Ostin sen ihan kunnioittaakseni opettajaani, jota Ciceroksi kutsuttiin. Kirja on maannut hyllyssä. Nyt sen otin käteeni ja oikeastaan aloin lukeakin. Jo heti alussa huomasi, että rauha on monimutkainen juttu, ja ollut aina. Eivät ole kirkasotsaisten missien toiveet toteutumassa. Eivät nyt, eivätkä koskaan, niin kauan kuin ihmiskunta täällä tepastelee. Ehkä Kant pääsee jyvälle, mutta ei sen pitemmälle. 

KYYNELEITÄ

 Niskavuori-elokuvat pitäisi kieltää! Itken aina niin kamalasti niitä katsoessa. Kyyneleet peittävät näyvyyden, kirvelevät ja kastelevat. Siinä ohessa mietin, miten kummassa Virosta Suomeen muuttanut kirjailija osaa ja pystyy syventymään hämäläiseen sieluun ja maisemaan niin aidolla tunteella. Paperinenäliinatehtailijat iloitsevat meistä ylireagoivista katsojista. Paatoskaan ei häiritse, eikä se, että Niskavuoren Aarnen osassa vuosien varrella on ollut ainakin kaksi eri näyttelijää hiiviskelemässä kansakoulun opettajan kammariin. Katsoja saattaa mieltää jonkun näyttelijän tiettyyn rooliin ja sitten sama näyttelijä seuraavassa filmastoinnissa onkin toisessa roolissa. Se voi häiritä. Minä esimerkiksi tahdon, että Tauno Palo pysyy Niskavuoren isäntänä Juhanin roolissa, eikä välillä ole poikansa Aarne tai siittämänsä meijerskän poika. Tämmöinen hämmentää. Itkettää silti, mutta en ole enää varma, että harmistako.

Eilen tappelin kaulaliinalaatikon kanssa. Se on ollut eteisen kaapin ylähyllyllä vaikeasti saatavilla ja ennenkaikkea otettavissa. Pitää olla tikapuut. Kaulaliinaahan pitää usein vaihtaa. Piti oikein asiaa miettiä, kun tilaakaan ei ole mahdottomasti. Mihin panen sitten tuon ja tuon, jos tilalle laitetaan se ja se? Tähän kului aikaa ja alkoi jo suututtaa. Lopulta väellä ja vängällä tein tilaa alemmalle hyllylle ja sain kaulaliinalaatikon sinne. Seisoin onnellisena asian ratkettua syli täynnä ilman paikkaa olevaa tavaraa. No, ratkesi tuokin pulma. Panin ylähyllylle. Heitin osan pois menetelmällä "ei ole tarvittu tähänkään asti" ja lopetin järjestelypuuhat. Ei pitäisi kajota vaikeisiin ongelmiin!

 Otin viimeisen unipillerin eilen. Hullun lailla säästänyt sitä tositarpeeseen. Illalla se hetki tuntui olevan, kun olin suivaantunut ja totaalisen väsynyt pitkäaikaiseen valvomiseen öisin. Nielaisin pillerin, kömmin vuoteeseen ja aika pian tunsin ihanan, ihanan unen ottavan vallan. Heräsin aamulla puoli seitsemältä. Laitoin kapselin kahvikoneeseen, ujutin maitoastian paikalleen, painoin nappulaa ja vedin keuhkot täyteen hyvää kahvin tuoksua. Tiputtelun päätyttyä, otin lasin, kävelin läppärin ääreen sen kanssa. Päivä voi alkaa.Tänään ohjelmassa kauppaan meno. Eikä luvattua lunta missään ainakaan vielä.

Tsilari-lehti tuli. Täyttää 25 vuotta ja oli paksu kuin mikä. Luin tarkasti kannesta kanteen. Koko lehti, kuten pitääkin, pelkkää Stadin slangia. Kirjoitus melko tuoreesta pormestaristamme Juhana Vartiaisesta, jonka slangin taito on Seppo Palmisen mukaan melkoisen kehnoa. Pormestari oli luvannut opetella muutaman sanan Helsinki-päivään (12.6.) mennessä. On ihan "avoklabbinen stadilainen, tohtoriks ittensä inttäny." Ja mukava kaveri, jatkaa Palminen.

ILMAN TEEMAA

 Tässä taas valkoisen pläntin edessä ihmettelemässä, kirjoitanko vai en. En voi nyt sentään sanoa, että minulla olisi sisäinen pakko kirjoittaa, että on annettava sanojen tulla, muuten pakahtuu. Jos näin olisi, olisin lähellä oikeaa kirjailijaa, joksi en edes nuorena kirjoittaessani päiväkirjaan, unelmoinut joskus tulevani. Haaveilin arkeologin urasta. Se taas johtui siitä, että isäni kertoi minulle satujen asemesta Egyptin kaivauksista ja kaikesta siihen liittyvästä jännittävästä. En kehdannut muille Messeniuksenkadun tytöille edes kertoa halustani alkaa tonkia maata, möyriä hiekassa etsimässä mennyttä aikaa. Muut tytöt halusivat isona tulla lentoemännäksi. Se ei enää nykyisin ole ylin haaveammatti. Kovaa duunia kestohymy huulilla. No, minusta tuli, mikä tuli ja nyt olen tässä edelleen pähkäilemässä kirjoitukseni teemaa, jota ei yleensä ole.

A kertoi ystävänsä rakastajauutisesta, että sotilaspoika oli luvannut tulla Espanjaan, mutta kuulemma juuttunut lentokentälle muutamien tärkeiden paperien puuttuessa. Nuori mies oli soittanut naiselle Eurooppaan ja pahoitellut asiaa ja siinä sivussa haukkunut lentokentän pikkumaisen henkilökunnan. Umpirakastunut nainen tuhansien kilometrien pääsä oli jokaisen sanan uskonut muutaman kyyneleen kiiltäessä silmänurkissa. Mies oli seuraavaksi kertonut tulevansa autolla Espanjaan jouluksi. Nainen riemastui. Nyt me kaikki odotamme innolla joulua. En tiedä, minkä väriset silmät rakastuneella naisella on, mutta kyllä niiden pitää siniset olla.

Lupasin kääntää maton. En kääntänyt. Imuroin koko huushollin ja olin tulokseen aika tyytyväinen. Sitten panin kynttilät ja tuikut palamaan ja nautin Shakespeare-kirjan lukemisesta. K soitti ja kerroin hänelle Globe-teatterista. Hän ihmetteli, että moinen on nykyaikana pykättykin. No juu, onhan se vähän ikään kuin takaisin päin menoa, jos ei oteta huomioon, että siinä oli pyritty vissiin rekonstruktioon.

Helsinki kuulemma siirtyy jouluaikaan ensi viikonloppuna. Niin minäkin. Joulupuu tulee kaapista. Pannaan parvekkelle. Ovi saa kranssin ja keittiön pöytä poppanan. Viikon päästä alan jo kyllästyä, eikä pieni joulukuusi ole edes koristeltu, vaan makaa muiden joulutavaroiden kanssa laatikossa. Ehkä Tuomaan markkinat saavat minut jouluiselle mielelle, kun jyystän käsinleivottua piparkakkua ja mietin, voisiko syödä viipaleen maustekakusta tai englantilaisesta hedelmäkakusta tai molemmista. 

Lounasaika! Minulla on vichyssoisea.

MATTOTEMPPU

 Shakespearea luettu. Harpaten. Minua eniten kiinnosti alkuperäinen Globe-teatteri, sen alku ja loppukin. Mutta onhan se  taas jälleen rakennettuna Lontoossa entistä ehompana vanhaa kunnioittaen. Permannon seisomapaikoille en entisajan rahvaan mukaisesti haluaisi. Sataa niskaan, jos on sataakseen. Avoin kesäteatteri. Palkongilla istujat ovat katoksen alla ja kovat ovat penkit. Ei mitään yleisön kosiskelua tai hellittelyä. Niin oli ennen vanhaankin. Mentiin taiteen vuoksi, ei mukavasti istuskelemaan. Uusi pykätty melkein samalle paikallekin kuin alkuperäinen. Voi kun pääsis! Ahdetaan tämäkin seuraavan elämän kontolle.

Tänään kotona mutta uutterana. Aion panna olohuoneen ison maton toisinpäin. En siis nurinpäin vaan pitkittäin toisinpäin. Kova homma. Pitää siirtää huonekalut pois ja sitten jollain konstilla kiepauttaa. Mitähän varten tämänkin keksin. Olisi parempi pitäytyä vain sopan keitossa. Kerään tässä nyt hetken voimia ennen kuin aloitan.

Eilen ajelin metrolla yhden pysäkin päähän. Oli oikein asiaa. Kävin uteliaisuuttani sikäläisessä ruokakaupassakin. Kuitista huomasin, että oli S-Market. Olin vailla oliiviöljyä ja klementiinejä. Ensi viikolla on sitten Tuomaan markkinat. On joulutori pantuna Kauppatorille. On vielä joulukuussakin 22.päivään asti, mutta minä menen aikaisemmin . Listalla maustekakku, piparkakkuja ym. Heräteostokset ovat sallittuja.

Tyytyväisyyskyselyt ovat tätä päivää. Nespresso pysyy modernisti menossa mukana ja lähetti kyselyn. Vastasin ja kun oli paikka purnauksellekin, marmatin siitä, kun puhelineutomaatti pyytää painamaan puhelimen ykköstä saadakseen suomen kielisen palvelun, minä ainakin sain englannin kielisen herraihmisen, jota ei pitänyt ykkösellä saada. Ei ollut ensimmäinen kerta, Joskus on ihan kivaa pulahtaa kielikylpyyn, mutta viimeksi päätin, että Suomessa puhutaan suomea. Kun olin marmattanut, kiitin Nespressoa paketissa olevista lahjaksi saaduista tuikkukipoista, joissa nytkin palaa tuikut. 

Elämme, A ja minä, jännittäviä aikoja. A:n ystävätär kun otti ja rakastui nettimieheen, joka pyysi rahaa puhuttuaan ensin rakkaudesta. Ystävätär rakastaa lujasti ja vakaasti, eikä usko varoituksen ääniä. Nyt tämä kaveri pitäisi tänään olla henkilökohtaisesti tapaamassa Espanjassa rahasampoaan. On sotilas ja kuulemma komennuksella Jemenissä.  Nämä "sotilaat" tiedetään. On ennenkin ollut ja tulee aina olemaan niin kauan kuin on höynäytettäviä sinisilmäisiä naisia, jotka uskovat sulosanoja suoltavaan kaveriin. Minä  suurena ja ikuisena skeptikkona luulen miehen olevan Nigeriasta, jossa minullakin oli vuosia sitten tekstiviestin mukaan suuri summa rahaa pankissa ja jonka voin koska tahansa nostaa soittamalla tiettyyn numeroon. En soittanut, mutta nauroin itseni kipeäksi. Minulla on kyllä siniset silmät, mutta ei niin siniset.

VÄHIIN KÄY ENNEN KUIN LOPPUU

 Vielä kaksi tuntia enkkua ja sitten seuraavan kerran tammikuussa. Olin kirjastossa ja käytin nyt ensimmäistä kertaa lainauskorttiani. Löysin elämäkerroista Anthony Holdenin  William Shakespeare kirjan. Caudeamus 2003, sidottu järkäle. Vuonna 1999 ilmestynyt alkuteos. Näytin kurssikaverilleni, joka näytti jostain syystä hämmästyneeltä. Kerroin seuraavasta elämästäni, jolloin ensitöikseni joko asun tai vierailen Lontoossa ja  Globe-teatterissa. Sitä ei ollut vielä uudelleenrakennettu, kun kävin. Kirja saa olla lainassa neljä viikkoa, jolloin jos muita lainauksia ei ole, voi lainausaikaa pidentää. Jos panen töpinäksi, saan sen kuukaudessa luettua. On muutakin luettavaa.

Kurssikaverini valokuvaa. Eikä mitä tahansa kuvia, vaan taidekuvia, joista on parastaikaa näyttely.  Hän kanniskelee aina mukanaan kameraa kuin Signe Brander aikoinaan. Vehkeet ovat nykyisin huomattavasti kevyemmät kuin Branderilla. Sekä toki kehittyneemmät. Minäkin aikoinani ottanut paljon valokuvia. Oli zoomit ja telineet ja kaikki. Mutta taso... no niin, ei kovin taidokasta luokkaa, eikä taidekuvista voinut puhuakaan. Senkuin näppäilin. Sitten erään jutun seurauksena hävitin kamerani kaikkine varusteineen ja se oli siinä. 

Opettelemme englannin tunnilla amerikkalaisia liikennemerkkejä (???). Kirja on amerikkalaisvoittoinen ja sitä myöten englanti amerikkalaista. Hienoinen ero joissakin sanoissa. Niitä liikennemerkkejä siis opeteltiin, vaikka en minä ainakaan aio USAan ajelemaan. Toki haaveena oli nuorempana se kuuluisa Route 66. Ei enää entisensä, mutta pätkittäin. Jäi haaveeksi, enkä koko mantereelle koskaan edes mennyt.

Illalla aloitin Shakespearen lukemisen. Aivan alussa pähkäiltiin, kuten monessa muussakin hänen elämäkerrassaan, oliko Shakespeare Shakespeare ja kirjoittiko sen mitä väitetään? Oikeastaan, mitä väliä sillä on? Mestarillista tekstiä joka tapauksessa. On tässäkin kirjaston kirjassa ikäviä reunahuomautuksia. Kuka viitsii moista harrastaa? On huutomerkkejä, alleviivauksia ja outoja merkintöjä. Tukkapöllyä sottaajalle!

BLUE JEANS JA MUUTA

 Kyselin täällä kerran, miksi en ole yhtä taitava kirjoittaja kuin esimerkiksi Thomas Mann? Olen nyt toipunut siitä, etten ole, enkä tule. Syytä, miksi en ole, en tiedä. Olenko missään etevä?  Pitääkö olla etevä? Minusta ei jää mitään kuoltuani. Voin aloittaa reinkarnaationi puhtaalta pöydältä uudessa elämässäni. 

Ilmoittauduin jo kevään englannin kurssille, vaikka epäröin aikaisemmin. Ei oppi ojaan kaada, kerrotaan. Nyt on hankittava oppikirja, että pääsee tutustumaan. Ensi vuoden kalenterikin olisi tarpeen. Niin ja Viikilän uusi kirja. On taas Finlandia-kisassa mukana.

Tänään  ruuan laittoa, oreganolla maustettua sitruunabroileria ja vihannespaistos, jossa  kesäkurpitsaa, porkkanaa, spagettikurpitsaa ym. Olen tehnyt ennenkin, koska ohjeen kohdalla on Muchan postikortti, jonka kuvapuolella "Feather" (1899). Mucha on yksi mielitaiteilijoitani.

Liisa Väisänen kirjassaan Kaikki Italiani (Kirjapaja 2017) kertoo , mistä on saanut alkunsa "blue jeans". Genovan kauppahalleissa säilytettiin  vahvaa, purjeissa käytettävää sinistä kangasta. Kangasta vietiin Ranskan Nimesin kaupunkiin, josta se kulkeutui uudelle mantereelle. Rahtauskirjat olivat ranskan kielisiä, Bleue de Génes de Nimes eli Genovan sinistä Nimesin kaupungista. Saksalais-yhdysvaltalainen tekstiilitaiteilija Levi Strauss (1829-1902) keksi tehdä kankaasta vahvoja työhousuja. Näin tuli nimi denimkangas ja "blue jeans". Väisänen kertoo myös, mistä sanonta "nähdä Napoli ja kuolla" on saanut alkunsa, mutta jääköön tarina toiseen kertaan. Voi olla, että olen sen jo kertonutkin. Italialainen ystäväni ei muuten tarinaa allekirjoita, vaan väittää huuhaaksi. Minä en ole koskaan ollut Napolissa, enkä ikinä omistanut  vaatekappaletta nimeltään blue jeans.  Mutta totta vai tarua-jutut ovat aina kiinnostaneet.

Onko tänä vuonna missään muodossa itsenäisyyspäiväpippaloita presidentin linnassa? Ollaanko kättelystä luovuttu? Huomenna olemme viisaampia, kun kansalle jaetaan tästä asiasta tarkempaa tietoa. Mitenkäs nyt sitten, jos emme pääse kotisohvilta arvostelemaan gaalan glamouria, vieraiden vaatetusta ja muuten yleistä käyttäytymistä kristallikruunujen loisteessa? Suuri epätietoisuus ja hätä on saanut minussa vallan. Olin jo niin valmistautunut illan teemaan.

MIKSEN MINÄ?

 "Päivät päästään ohjasi nyt alaston auringonjumala hehkuvin poskin tultasyöksevää nelivaljakkoa halki taivaan avaruuden, ja hänen kultaiset kiharansa liehuivat navakoituvassa itätuulessa".  Miksi minä en osaa noin kirjoittaa kuin Thomas Mann novellissaan Kuolema Venetsiassa?  Novelli ilmestynyt 1960 alkuteoksessa Erzählungen. "Kuolema Venetsiassa" suomentanut Oili Suominen vuonna 1985. Minun kirjani muine novelleineen kuuluu Tammen Keltaiseen kirjastoon. Muita siitä en ole vielä lukenut.

Orwellin Eläinten vallankumouksen pääsin jo loppuun. "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." Tämän lisäksi kirjan loppu oli aika karmaiseva. Ei ihme, etten saanut unta. Valvoin taas viime yönkin. Ei hyvä. Jossain vaiheessa olin nukahtanut ja muistan kellon olleen puoli neljä sitä katsottuani. Keskipäivä lähestyessä join vasta aamukahvin. Lounaskin siirtyy. Ulkona viileää. Onneksi olen koko päivän sisällä. Huomenna liikkeelle oli sitten kylmä tai vaikkapa vari Helismaan tapaan. No, varia ei tarvitse edes ajatella. Auringonpaiste ei lämmitä. Niin on kelmeää. Koivut törröttävät tyhjinä ja alastomina ikkunani edessä. Varikset kaikonneet.

Tänään on päivä taas, johon kuuluu itsensä huoltamista, kunhan tästä tokenen. A:lta tuli meili. Hiukan surumielinen ja pohdiskeleva. Vastasin ja kerroin lukevani hänen puolimaanmiehensä kirjaa, jonka novellista "Kuolema Venetsiassa" hän oli nähnyt elokuvan ja siitä minä sain kimmokkeen kirjan hankkia. Tuntui mukavalta, kun kassissa oli kaksi klassikkoa, Mann ja Orwell.

Eiköhän tämä ollut taas tässä tämän päivän osalta. Jatketaan hommia. Tavataan taas. Hyvää isänpäivää ja sunnuntaita.

KLASSIKKOJA HANKKIMASSA

 Olin antikvariaatissa. A aikoinaan kyseli, olenko lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia. En ollut, mutta pian olen. Saalistin sen antikvariaatista kuin myös Orwellin Eläinten vallankumous. Jälkimmäistä aloin lukea odottaessani numerolapun mukaista vuoroani pankissa ja selvittyäni ovikerberosten kuulustelusta. Liikuin nimittäin Postin tienoilla Itäkeskuksen Eastonissa ja käväisin yksintein myös mitä luultavimmin Helsingin parhaassa ja monipuolisimmassa ruokakaupassa, jossa vieraileminen antaa aina yhtä suuren nautinnon. Ei tarvitse pelätä, että myytäisiin ei-oota. Harkitsen vakavasti Plussa-kortin hankkimista.

Meinasin osotoskeskuksen houkutusten keskellä tehdä heräteostoksen eli hankkia talouteeni joulaiheisen kahvimukin. Sydän sanoi, osta vaan, järki sanoi, älä osta. Annoin järjen voittaa, vaikka helppoa se ei ollut. Kyllä jouluna voi juoda kahvia vaikka apilamukista. "Apila" on muuten Orwellin kirjassa isokokoinen työhevonen Kartanon tilalla, josta eläinten vallankumouksen jälkeen tuli "Eläinten tila". Siellä laulettiin navetan seinät raikuen vanhan Majurin johdolla laulua Englannin elikot. Majuri on middle white-rotuinen palkintokarju. Hän kuoli sivulla 15 rauhallisesti nukkuessaan ja haudattiin puutarhan reunaan. Tähän kohtaan jäin pankissa. Tuli minun numeroni ja siirryin kassapalveluihin.

Avasin kahvikapselipaketin. Sain lahjaksi kaksi kippoa tuikkuja varten. Tykkään poltella tuikkuja. Ostinkin pussillisen siitä tanskalaisesta kaupasta Normal, jossa kaikki on naurettavan halpaa.  Nyt on kahvin juominen taas turvattu saatuani lisää kapseleita, eritoten  Cocoa Truffle ja Caramel Creme Brulee. 

Hankin itselleni kirjastokortin. Joskus on ollutkin. Kammoan hiukan lainaston kirjoja, kun olen niistä saanut huonon kuvan. Liiskattuja hyttysiä sivujen välissä, isompiakin ötököitä ja ennen kaikkea marginaaleissa huomautuksia ja selvennyksiä, alleviivauksia. Nämä saivat minut kammoamaan. Toisaalta ostan atikvariaatista luettuja kirjoja. Tosin antikvariaatti, jossa käyn, myy myös aivan uusia, siis koskemattomia, kirjoja. Muun muassa Orwellin kirja kuuluu niihin. Tuoksuu vielä painomusteellekin. Kunhan ilta ehtii, tai vaikka iltapäivä, jatkan Eläinten vallankumouksen lukemista.

Elikot te Englannin,
kautta maiden mantujen,
kuulkaa laulu suloinen
tulevaisuuden kultaisen.

Koittaa päivä viimeinen
sortajamme ihmisen.
Pellot maamme viljavat
ovat silloin eläinten...

(suom. Jussi Tuomas Kivi)

KIRJAHYLLYN ANTIA

 Kuka on pannut kirjahyllyyni  Charles Baudelairen Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia? En ole koskaan kirjaa lukenut. Nyt se tarttui käteeni etsiessäni luettavaa pokkareiden joukosta. Panin kirjan yöpöydällä olevan kasan päällimmäiseksi. Pitäydyn vielä toistaiseksi, anteeksi kirjallinen makuni, kirjassa, joka selvittelee komisario Maigretin juomista. Siinä ei pohdita, miksi Maigret juo kuten tehdään Jeppe Niilonpojan kohdalla, vaan kirjan tekijä Risto Ranki kertoo, mitä, koska ja missä Maigret juo. Pernod´ta, calvadosta, kiriä, olutta, valkoviiniä aina mielentilan ja jopa kahvilan miljöön mukaan. Komisarion ylenpalttista lipittelyä ei pidetä pahana, vaikka virka-aikanakin lasia kallistellaan. Ainoa huolestuja on Maigretin lääkäri.

Löysin hyllystäni myös Arundhati Royn kirjan Joutavuuksien jumala. Olen sen joskus huolimattomasti lukenut. No, kun en ole vieläkään päässyt kirjakauppaan hankkimaan haluamani uutuuksia, mellastelen omassa kirjahyllyssäni ja hämmästellen siellä olevan yhtä sun toista lukematonta. Yritystä on joidenkin kohdalla ollut. 

Stadin Slangilla on syksymöötti. Tuli kutsu. En mene. Hallitukseen uusia jäseniä ja ensi vuodeksi toimintasuunnitelmia. Tsufeetakin tarjolla. En mene sittenkään. Slangilla on illanviettoja, joihin olen ajatellut osallistua, vaan ei ole tullut mennyksi. Iltamyöhällä on kotiin  tänne kauaksi metrolla tultava ja oltava tietoinen, että moinen peli vielä kulkee. 

Kävin uudehkon tanskalaisen kauppaketjun myymälässä. Siellä on kuljettava kaiken tavaran, jota on paljon, ohi pitkin käytävää päästäkseen ulos tai kassalle. Sivukäytäviä ei ole. Ovelaa. Ostin mehupillejä. En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että niitä voisi käyttää toistamiseen. Ennen olivat kertakäyttöisiä. Ostamassani pakkauksessa on suti, jolla voi pillin käytön jälkeen puhdistaa. Panin sudin pilliin, tosin käyttämättömään, ja sudin ankarasti pitkin pillin sisäpintaa. Ennen pantiin kaikki uudet asiat saksalaisten piikkiin, nyt tanskalaisten.

Nordeasta tuli pyyntö asiakastietojen päivittämiseen. Nykyisin en usko mihinkään enkä kehenkään ja tätäkin ajattelin ensin huijarin tempuksi. Mutta kun soitin kirjeessä olevaan numeroon, meni se Nordeaan ja piti naputella sen kymmenet numerot ennen kuin pääsin siihen automaattiin, joka ilmoitti odotusajaksi  40 minuuttia. Kyllä, kyllä kirje oli Nordeasta. En tietenkään jäänyt odottamaan. Päivitän, kunhan ehdin.

Tilaamani kahvikapselit ovat jo Nespresson mukaan matkalla ja voin kuulemma paketin kulkuakin seurata. En seuraa. Kun saan ilmoituksen Postista, tiedän sen olevan noudettavissa. Se, miten se on sinne kulkenut, ei minua kiinnosta.

Olen lähdössä Stadiin.

HOUKUTUKSEN PAULOISSA

 Huomasin englannin tunnilta palattuani uuden sisäänpääsyn Itiksen ostoskeskukseen. Sitä kautta pääsin yllätyksekseni suoraan Tokmannille. Nimestä aikoinaan käytiin lujaakin kädenvääntöä, sillä Stockmann ei  nimeä hyväksynyt. Vastaan hangoittelu ei auttanut ja niin Tokmannista tuli Tokmanni. Menin siis sinne kotimatkallani. Mielessä oli pari tavaraa, jotka jonkun aikaa etsittyäni löysinkin. Aikamoinen hehtaarihalli, mutta asiakkaita runsaasti  ja tavaramäärä monipuolisuudellaan yllätti minut. Suklaapatukoista haalareihin. Sade oli lakannut, oli jo pimeää iltapäivän tunteina kävellessäni kotiin. J ei tulekaan nyt kahteen viikkoon enkun tunneille. Hän aina ystävällisesti ilmoittaa minulle poissaolonsa. 

Tokmannilta menin vielä Stockmannille. Ei olisi pitänyt. Mutta heikko luonne kun olen, niin löysin itseni kosmetiikkaosastolta ja tulin pois kahta ihanaa kullanväristä purkkia rikkaampana. Sain lahjaksi Estee Lauderin pussukan, jossa pieniä hurmaavia purkkeja. Myyjä kysyi toivorikkaana, tarvitsenko vielä  jotain muuta. Vastasin tietysti tarvitsevani, mutta en osta. Olin yhtäkkiä tarmokkaan lujatahtoinen. Kotona söin myöhäisen lounaani broileri-kukkakaalikeittoa. Katselin Emmerdalen ja kömmin vuoteeseen jo ennen kymmentä ja luin Sherlock Holmesin loppuun. Hän lopetti työt, meni eläkkeelle ja ryhtyi mehiläishoitajaksi.

Nyt vasta olen oikeastaan huomannut, kuinka pimeä vuodenaika on juuri menossa. Sanoisin että umpipimeä. Jos kotona ei ole lamput palamassa, ei näe mitään. Tässä kun edessä kuusia ja muuta luontoa, katuvalot kauempana. Muistuu mieleen mökillä olot syksyaikaan. Siellä vasta pimeää oli iltaisin. Maantie  järven takana, jossa silloin tällöin vilkkuivat auton valot. Jos oli asiaa ulos, nappasimme ovenpielestä fikkarin. Täällä nyt sentään ei aivan näin primitiivistä ole. Ollaan optimistisia, muutama kuukausi, niin on kevät ja valoa.

Tänään sopan keittoa. Vihdoinkin vuorossa  vichy soisse. Pääraaka-aineena peruna ja purjo. Voisi ajatella peruna-purjokeitoksi, mutta toki fiinimpää keitellä vichy soissea. Siinä keitellessä voin vaikka miettiä, jatkanko englannin kurssia keväällä. Nyt se olisi himpun verran vaikeampitasoista, joka minua suuresti miellyttää. Ehkä kokeilen. On mukavampi täällä kuin kahden yleisen kulkuneuvon matkan päässä keskustan tienoilla. On tämä semmoista periferiaa!

JOULUN MAKUA

 Kyllä niin on, että joulu tulla jollottaa. Kauppakeskuksen kaupat jo pukeutuneet siihen malliin. Minäkin rynnistin leikkiin mukaan ja ostin Original Nürnberger Ginger bread-leivonnaisia, kuten aikaisempinakin vuosina. Kaikki tietävät niiden olevan ikään kuin kaikin tavoin kuorrutettuja pehmeitä ja hiukan paksumpia piparkakkuja. En malttanut odottaa joulua, vaan ahmaisin heti muutaman. Pakkauksessa ei ole edes kovin montaa. Joulu siis mitä vahvimmin jo tulossa huusholliini. Tosin en suuremmin ole enää yksin jäätyäni jouluilla pröystäillyt ja hyvä niin. En ähellä itselaitetun kinkun kanssa, eikä jouluruuat tuoksahtele suuremmin. Näin on mennyt ja menee.

A kysyi, jos olen lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Suomennettiin ensimmäisen kerran jo 1928. En ole kirjaa lukenut. Ei ole A:kaan, mutta nähnyt elokuvan, jota en minä ole. Ehkä kirja olisi luettava. Piipahdankin vaikka paikalliseen antikvariaattiin. Tosin se ei ole aivan puhdashenkinen antikvariaatti, koska myy myös uusia kirjoja, varsinkin Tammen Keltaista kirjastoa. 

Tänä vuonna ei sitten ole Suomessa myynnissä Beaujolais Nouveau-viiniä. Halla vienyt sadon niin, että viiniä ei saatu vientiin asti ja sekin vähäinen määrä, joka valmistui, on nyt huippuhinnoissaan Ranskassa. Joka kolmas marraskuun torstai jää nyt tavalliseksi torstaiksi  ilman tätä hupaisaa traditiota. Olen haastatellut Alkon myyjää ja hän vahvisti Helsingin Sanomista lukemani suru-uutisen. Ostin pienen pullollisen Proseccoa ja nautin sen bataattisosekeittoni kanssa. En viitsinyt panna edes kuohuviinilasiin.

Piti laittamani tänään soppia, mutta englannin tunti vie ajatukset ja siirsin keittohommat huomiselle. Tarpeet jo ostin. Valittelin kaupassa miesmyyjälle, että en ole enää aikoihin nähnyt siellä haluamaani sulatejuustoa. Kaveri sanoi, että sen myynti heillä on lopetettu. Juustoa kuulemma kysellään jatkuvasti. Ja minä tiedustamaan, että eikö asiaa voisi tuoda palavereissa esille? Missä palavereissa? kysyi kaveri. Ei ole kuulemma yhteisiä hetkiä myyjien ja esimiesten välillä, joissa voitaisiin kertoa tarvikkeista, joita asiakkaat haluavat ostaa. Outoa touhua mielestäni. No, tiedän toisen kaupan, jossa juustoa on. Menen sinne.

Nyt aamupuuhien kimppuun ja muutaman tunnin kuluttua menoksi.

URKENI MARRASKUU

 Sehän on marraskuu! Hurjan pimeää, vaikka kellokin siirrettiin paikaltaan. No, pian on joulu valoineen ja sitten vuotellaankin kevättä. Ei huolta!

Olen lähdössä kauppaan. Chiliä, bataattia ja vaikka mitä. Ehkä väsään keittoakin myöhemmin. Sherlock Holmes-kirja yhä kesken, mutta loppu häämöttää parin ratkaisun päässä. Huomenna taas englantia. Läksynä joitakin tehtäviä. 

A kertoi ystävänsä suhteesta "amerikkalaiseen sotilaaseen", joka on Jemenissä ja kovasti kuulemma rakastunut itseään 30 vuotta vanhempaan sveitsiläisnaiseen Espanjassa. Hyökkäsin heti kertomaan pari varoittavaa tarinaa näistä "sotilaista", jotka kohtapian alkavat kinuta rahaa naisilta esimerkiksi äitinsä lääkärikuluihin tai poikansa koulutukseen. Tämä leidi A:n mukaan on kuitenkin järkevä ja ainakin tällä hetkellä tykkää solttupojan helinästä ja vastutamattoman ihanista rakkaudentunnustuksista ottamatta niitä turhan vakavasti. Toivottavasti järki on matkassa myöhemminkin. Surkuhupaisiakin tarinoita on kuultu.

Pitkästä aikaa sain postia J:ltäkin valokuvien kera. P-D sen sijaan on jonnekin kadonnut elämästäni. Lupasi sähköpostitella ja soitella. Kumpikaan ei ole tapahtunut. Murheellistahan on menettää ystäviä muullakin tavalla kuin Tuonelan maille. No, on niitä sinnikkäitäkin, jotka vuosikaudet ja jopa vuosikymmenet ovat mukanani kulkeneet. Kiitos siitä heille.

Taidan tästä alkaa koreutua kauppamatkaa varten. Ensin roskat. Aina sama järjestys ja sama puuha. Puhutaan kahdesta kärpäsestä. Plusasteita sen verran, että helpolla vielä pääsee. Jos vaikka kynnelle kykenisin tällä viikolla Kampin Mujiin, kuten päättänyt olen. Onhan sitä viikko ensi viikollakin, jos niikseen menee.

Niin että tämä olikin tässä.