APTEEKKIPALVELUA

 Olin apteekissa, joka kooltaan ei ole suuren suuri. Heti saatuani talvisaappaan peittämän oikean jalkani apteekin sisäpuolelle, hyökkäsi farmaseutti kysymään, tarvitsenko apua. Ei siinä vaiheessa voi sitä tietää vielä, ainakaan minä. Olin maskin peitossa, että hän ei nähnyt nyrpistystäni. "En tarvitse". Astelin peremmälle. Toinen henkilökuntaan kuuluva tuli tekemään saman kysymyksen. Näytänkö jotenkin tavallistakin avuttomammalta? Nyt vain ravistin päätäni ja jatkoin matkaa määrätietoisesti sen hyllyn luo, jossa tiesin puuteroimattomia suojakäsineitä olevan. Kolmas henkilö lähestyi, mutta ilmeisesti pelästyi hyvin torjuvia silmiäni, jotka lähettivät lähes kiukkuista signaalia, ja perääntyi. Menin kassalle. En sielläkäkään selvinnyt ilman kysymystä. "Onko kanta-asiakkuutta?"  Vastasin ykskantaan ettei ole. Kassa pääsi nippanappa kysymyksensä loppuun. Eivätkö asiakkaat todellakaan älyä kysyä henkilökunnalta, jos apua tarvitaan ja jotenkin ilmaista kassalla itse  kanta-asiakkuutensa? Minä kiusaannun tällaisesta ylenpalttisesta kysymysten tulvasta.

Tulin taas pahalle tuulelle ja marssin siitä pääsemään eroon Herkussa. Ostin juustoja, joita en tietenkään saisi edes katsella, saati syödä. Ostin kumminkin. Kysyin myyjältä, onko hän ollut katsomassa oikein juuston valmistamista jossain? Sanoin, että minusta se kuuluisi työn kuvaan. Myyjää hymyilytti ja sanoi, että ei heille sellaista suoda, mutta lehmätilalle hän kerran pääsi. Lehmätilalle!!?? Minusta se ei ollenkaan vastannut juuston valmistusta. No, tietysti lehmän maitoa tarvitaan juustoon, mutta tutustumiskäynti lehmätilalla oli kuitenkin aika kaukaa haettua, mitä tulee juuston valmistamiseen.Tämä on lehmä, se on juuston alku.

Aion  nauttia ostamiani Roquefortia, Manchegoa, Parranoa ja Bellavitanoa (Merlot-viinillä maustettua) vuoden viimeisenä päivänä. Myyjä sanoi  Bellavitanoan maistuvan hiukan Parmesanilta. Tämä juusto oli yhdysvaltalaista. Juustot kaipasivat kovasti punaviiniä, juustohilloja muun muassa ruusunterälehtihilloa, ja keksejä seurakseen ja niinpä ostin niitäkin. Juhlistan namikkaasti vuotta 2021! Ateriakokonaisuus tulee yleensäkin olemaan paljon parempi kuin jouluna. Jälkiruoka oli kuitenkin silloin ylellinen. Samppanjaa ja suklaata, joita sain L-ystävältäni ja oli siinä varmaankin hengessä mukana myös puolisonsa A.

Tilasin maanantaina Nespressosta kahvikapseleita ja seuraavana päivänä Posti ilmoitti niiden olevan noudettavissa. Hämmästyttävän nopeaa palvelua kun vertaa siihen kertaan, jolloin odottelin lähetystä kolmatta viikkoa. Sain  lohdutukseksi postimerkkejä. Posti kuittaa virheet aina postimerkeillä. Sainhan nytkin postimerkkejä ilmoitettuani Suomen Kuvalehden repaleisen kunnon postinjakajan tunkiessa sen väellä ja voimalla luukusta. Menen tänään hakemaan kapselit Postista. Toivon ettei ole mitään syytä saada lisää postimerkkejä.

ON AIKOIHIN ELETTY

 Tuijotin jouluateriaani ja ajattelin, että ovat ajat muuttuneet. Lautasella pakastettua lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa. Muutama kaupan kinkkuviipale. Ainoa tuore oli salaatti siinä omituisessa jouluttomassa ruokaryhmässä. Missä oli rosolli? Graavilohi? Patee? Pullea joululimppu? Riisipuuro? Manteli? Sekahedelmäkiisseli? Kokonainen kalkkuna ja kinkku? Joulutorttu? Joulu? Vaivuin niin alas, että söin piparkakkuja maidon kanssa. Maito ei ole edes aikuisikäni juoma.  

Luin Charles Dickensin kirjaa Joululaulu, aavetarina joulusta Suomentanut Marja Helanen-Ahtola.. Huomasin sen hyllyssäni, enkä ollut aiemmin lukenut. Hyvä oli, että huomasin ja vielä parempi, että aloin lukea. Kiva pieni kirjanen, joka vuodelta 2014 WSOY. Ensimmäinen suomenkielinen painos samalta kustantajalta 1984 ja alkuteos A Christmas Carol  17.12.1843. Itse Dickens kirjoittanut johdannoksi näin: "Tässä aavetarinassa olen koettanut manata esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuun. Kummitelkoon se hauskasti heidän kodissaan ja älköön kukaan sitä karkottako." Allekirjoituksena: "Heidän uskollinen ystävänsä ja palvelijansa C.D." Kirjan kansi on joulunpunainen.

Hiljainen on kylätie. Katselin ikkunasta ulos. Ei liikettä, ei liikennettä. Yhden oravan näin ikkunan edessä olevassa muhkeassa kuusessa. Ei edes valoja ikkunoissa. Ihmiset kyyhöttävät pimeässä jouluhartautta täynnä. Aattoillan yltäkylläisyys muistuttaa itsestään ahdistavana tunteena vatsan seudulla. Ei enää yhtäkään joululaulua, ei ruiskuoren sisällä paistunutta kinkkua, ei taatelikakun muruakaan. Joulua on liikaa.Onneksi edessä on härkäviikot. Kansalla alkaa arki ja työ, huoli koronasta. Juhlat on vietetty. Kuusi karisee, koristeet kulahtavat.

Tänään tv täynnä elokuvia. Jaksaako vielä kerran "Ihmeellinen on elämä" leffaa? Onhan se Clarence niin söpö enkeli ja ahkerassa työssä saadakseen lajilleen tärkeät siivet. Kaunista, romantiikkaa, ja mukana pitää olla hitunen vastakohtana ahneutta ja tylyyttä. Mutta happy end kaiken jälkeen. Uskaltaa tässä sanoa, kun kaikki ihmiset ovat elokuvan nähneet kymmeniä kertoja. Se on kuin Tuntematon sotilas, joka pelmahtaa ruutuun aina itsenäisyyspäivänä. Saas nähdä, voin vaikka kerran vielä eläytyä ja pyyhkiä vähän kosteita silmänurkkia seuratessani hyvän voittamista pahasta.

JOULUAATTO

On jouluaatto. Kauan sitten vähän myöhemmin tänään minulle laitettiin rusetti päähän ja pyhämekko päälle. Pöytää alettiin kattaa aattoillan päivällistä varten. Kuusi oli valmis. Äiti hääräsi keittiössä. Isä asetteli kravattiaan suoraan. Oli vielä pimeää kuten nytkin. Iltaan oli vielä kiduttavan pitkä aika. Kaiken piti olla valmista. Ensin syötiin ja sitten sen jälkeen yleensä tuli joulupukki. Käväisin yläkerran Railille näyttäytymässä. Hänen kotonaan valmistauduttiin myös jo iltaa varten. Raililla oli niin ikään  rusetti hiuksissaan. Kaikki oli jännittävää. Ihan vapisutti. Raili oli minun paras ystäväni. Hänellä oli isompi veli Raimo ja pikkuveljen nimi oli Reima. Olin vähän kateellinen Raimosta, koska minulla ei ollut isoaveljeä. Reimasta en ollut kateellinen.

Ilta tuli aikanaan. Asetuimme pöydän ääreen. Kaikki oli juhlallista ja arvokasta. Minulle ei ruoka oikein maistunut. Hermostuttikin vähän. Maistoin isän paistamaa kinkkua ja hiukan muutakin, vaikka ei tehnyt mieli. Jälkiruokakaan ei tahtonut mennä vatsaan asti. Tuleekohan joulupukki pian?

Odotus jatkui, jännitys kasvoi. Rusetti tärisi päässä. Tunsin poskien hehkun enkä tahtonut pysyä paikoillani. Sitten, sitten lyötiin oveen nyrkillä. Joulupukki ei koskaan soita ovikelloa. Isä sanoi: "Kukahan siellä mahtaa olla?" Minä tiesin. Isä meni avaamaan oven, ohjasi pukin säkkeineen olohuoneeseen. Olin jähmettynyt paikoilleni. Tuijotin punanuttuista ilmestystä. jonka vyötäröllä kilisivät kulkuset hänen liikahtaessaan. Pukki avasi säkin, otti paketteja ja luki nimiä niiden päältä. Minun nimeni tuli. Aristellen menin pukin luo ja hän ojensi paketin. Niitä tuli monta, toinen toisensa perään. Joulupukki hyvästeli, toivotti hyvää joulua ja pian rappukäytävässä kuului enää vaimea kulkusten kilinä.

Paperien rapinaa, silmät loistivat, lahjoja, joita olin toivonut. Äiti ja isä hymyilivät. Hekin saivat paketteja. Pukki tiesi heidänkin toiveensa. Ne olivat hyviä jouluja. Muistuvat aina jokaisena jouluaattona mieleen. Niiden aattoiltojen jälkeen tuli monia aattoja, vaan joulupukki ei enää tullut. Minusta oli tullut aikuinen. Aina näin aattona minussa on jälleen se pieni jouluaaton tyttö vuosien takaa.

HYVÄÄ JOULUA!

AAMUVARHAISELLA

 Yö meni jälleen kerran valvoen tai nukuin minä pari tuntia. Alan tottua. Olen joulusiivonnut!! Oikein imuroin ja pyyhin pinnat pledillä. Vaihdoin lakanatkin. Naulasin myös yhden taulun seinälle.Sitten taas luin. Aloitin Miika Nousiaisen kirjan Pintaremontti. Ei vielä mitään kerrottavaa, kun olen vasta aivan alussa. Pikkuserkku Kotkasta patisti soittamaan suvun vanhimmalle. Viimeksi juttelin kesällä. Minä soitin. Ilmoitin pikkuserkulle: asia hoidettu.

Tänään on enää itsensä huoltamista. Otan myös pakastimesta jouluruokani, joita on naurettavan vähän. Ei notku pöytä kystä kyllä niin kuin muinaisina aikoina. Huomenna sitten niitä syön ja napsautan samppanjapullon auki. On sellainen laite sitä varten. Aion ottaa piparinkin. Ostin käsintehtyjä leipomon kaupasta kaupungilla ollessani. Pari sähköpostijouluterevehdystä vielä panen menemään. Joulupukki ei luokseni tule, vaikka olen koettanut olla kiltti. En ihan koko vuotta. Ihminen on luonnostaan joskus hiukan tuhma. Minulta esimerkiksi silloin tällöin pääsee antamaan pontta joku ärräpää  puheen lomassa. Semmonen lievähkö.

A kyseli, missä järjestyksessä Suomessa aletaan kansaa rokottaa koronaa vastaan? Palaan siihen asiaan myöhemmin. Sekin pitää selvittää, missä pistetään. Ja mitävarten tämä ei ole sellainen sokeripalahomma? Sellainen oli poliota vastaan vuonna nuijasota ja talonpoika. Jotkut pelkäävät piikittämistä. Isotkin miehet. Sokerista taas tykkäävät melkein kaikki.

Kun päästään joulusta, tilaan kahvikapseleita. Etiopialaista, nicaragualaista, intialaista ja eurooppalaistakin ynnä muita makuja, joita en itse erota toisistaan. Mutta kivaahan se on aamuisin pohtia, laittaako trufflea, scuroa tai peräti créme bruleeta vai antaako mukista lehahtaa kolumbialaisen tuoksun?

Helsingin Sanomat kertoi päivän jo minuutilla pidentyneen. Kyllä se tästä. Nyt juuri on kuitenkin ulkona pilkkosen pimeää. Joitakin valoja ikkunoissa ja parvekkeilla kaikenlaisia valoja. Minä en jätä yöksi mitään palamaan, paitsi läppärissä on virtavalo. Sammutan ja puhallan joka ilta. Puhaltaminen liittyy kynttilöihin. On minulla niitä kynttilänsammuttajia, mutta puhaltaminen tuntuu kivalta. Tulee poskilihakset käyttöön.

SAMPPANJAA JA SUKLAATA

 Ystäväni L kävi ja ojensi upean joulukassin, jossa samppanjaa ja suklaata. Njam. Hänellä oli maski  kasvoillaan ja minulla häntä ja koronaa kohtaan epäkunnioittavasti ei ollut. Nolotti ja hävetti. Puolustukseksi sanottava, että tiedän kokemuksesta hänen vain salamannopeasti piipahtavan, joten en ollut pukeutunut asianmukaisesti. Taas hävettää. Outoa oli tänä vuonna, kun emme halanneet muuten kuin henkisellä puolella. Vastaanotin hänet vähän kulahtaneena, kun en ollut vielä edes suihkussa käynyt. Sekin hävettää. 

Myöhemmin sain toisenkin pikakävijän. Toi amarylliksen tai niitä on oikeastaan kaksi purkissa. Odotan että alkavat kukoistaa. Sitten tuli tekstiviestejä jouluntoivotuksineen. Pikkuserkkukin soitti Kotkasta ja ihmettelimme jälleen, miksi niin harvoin olemme yhteydessä. Vain jouluisin ja syntymäpäivisin. Useampi yhteydenpito olisi meille kummallekin tervetullutta. Laiskoja? Itse soitin Italiaan ja kyselin, miten siellä  jaksetaan. Ystäväni joulu on nyt erilainen. Menee kuitenkin toisen poikansa kanssa naimisissa olevan pojan perheen luo. Muistelevat viime joulua, kun isä ja aviopuoliso oli vielä mukana. Aika parantaa haavat, sanotaan. Arvet jäävät.

Olen jo loppupuolella kirjassa Tuhat tietä Roomaan. Gaius Julius Caesar suunnitteli sotaretkeä Britanniaan, mutta ensin olisi saatava tietää saaren koko. En vielä tiedä, tuliko Caesarille turpiin retkellään, mutta ainakin myöhemmin Rooman valta ulottui Britanniaankin asti. Merkkejä on yhä. Muun muassa keisari Hadrianuksen rakennuttama Hadrianuksen valli Englannin pohjoisosassa. En ole nähnyt, vaikka siellä päin olen ollut. 120 kilometriä pituutta vallilla, mutta osin jo hajonnutta.

Käväisin eilen kaupassa, mutta en tullut mitanneeksi kuinka monta stadionia matka on. Roomalaisten aikaan yksi stadion oli noin 185 metriä. Kauppareissun aikana oli tullut lisää joulutervehdyksiä korttien muodossa. Olen pannut sinitarralla eteisen kaapin oveen. Alkaa joululta tuntua.

EDELLEEN ROOMAN TIELLÄ

 Nukun niin huonosti, joinakin öinä en ollenkaan, että alan huolestua. Unipillereitä ei saa tolkuttomia määriä. Eilen en jaksanut yhtään mitään ja nukuin suurimman osan päivästä. Vasta illalla yhdentoista maissa virkistyin ja pesin tiskipöydän keittiössä  ja sen jälkeen vessan. Sitten otin muitta mutkitta unipillerin. Luin hetken kirjaa antiikin ajan matkailusta. Jossain välissä olin vaipunut autuaalliseen, ihanaan ja niin kovasti kaivattuun uneen. Tänään aamulla olo on hyvä ja pirtsakkainen.

Ari Saastamoinen kirjassa Tuhat tietä Roomaan opettaa antiikin roomalaisten asujen tuntemusta.  Miehet mielletään usein toogaan, vaikka se oli hankala pitää ja tarkoitettu vain juhlallisiin tilaisuuksiin. Mieluiten ja eniten miesten asu oli vaatimattomampi tunika, jossa oli helppoa liikkua ja viileä pideltävä. Teitten pölyltä suojauduttiin viittoihin, joista paenula oli sotilaidenkin suosima. Paenula oli kartiomainen ja sen huipussa oli pääntie, johon kiinnitettiin teräväkärkinen huppu. Näin varustettuna oli valmis matkailemiseen.

Illan tullen etsittiin yöpymispaikkaa, joka usein löytyi jonkun ystävällisen tienvierustan asukkaan talosta. Joku jopa mainostikin palveluaan:
"Jos siivosti elät, kas tässä sinulle hyvin varustettu talo
jos siivottomasti, sallin sen, mutta yösijan tarjoan häveten."

Olen kirjassa jo puolessa välissä siihen niin eläytyen, että näen itseni Via Appialla kulkemassa kohti Neapolista. Sen yhtäkään nykypäivään säilynyttä kiveystä en ole tiestä nähnyt, koska niin etelässä Italiaa en ole ollut. Tämäkin kokemus jää seuraavaan elämään. Olkoon siinä tapauksessa minunkin päälläni oleva maa kevyttä.

Lähetin sähköiset joulutoivotukset A:lle. Aattona menee sveitsiläisten ystäviensä kanssa syömään aitoon sveitsiläiseen tapaan raclettea. A:n lapset pitkin maailmaa ja nyt matkustuskieltojen ollessa vallalla, viettää A joulun ilman läheisiään. Kertoi  viihtyvänsä samoin kuin minä hyvien elokuvien ja musiikin parissa. Siitä en ole ihan varma, jaksanko noin sadannetta kertaa katsella elokuvan Ihmeellinen on elämä (It´s a wonderful life), vaikka joka kerta toisen luokan enkeli Clarence saa hymyn huulille pelastaessaan George Baileyn. Clarence ahkeroi tällä tavalla saadakseen vihdoinkin itselleen siivet.

Lipittelen tässä vielä tovin aamulatteani ja sitten panen poppanan keittiön pöydälle.

 

IHMISEN HALU VAELTAA VIERAISIIN KAUPUNKEIHIN

 Taatusti en ole tätä kirjaa lukenut, vaikka itse sen olen ostanut. Julkaistu vuonna 2017. Kertoo antiikin ajan matkustamisesta, kun tuhat tietä vei Roomaan. Ari Saastamoinen kirjoittanut ja tehnyt paljon tutkimustyötä. Rooman valtakuntahan oli laaja, eikä teiden kunnossa, jos niitä ylipäätään olikaan kaikkialla, hurraamista ollut. Pian kuitenkin paloi ihmismieli matkailemaan, teitä rakennettiin ja Välimerta riitti. Matkalaisille alettiin valmistaa tarvikkeita, esimerkiksi kannettavia aurinkokelloja sekä erillisiä matkavaatteita. No, missä yövyttiin? Ei hotelleja, ei hosteleita, mutta yömajaa sopi kysyä matkan varrella olevista taloista. Hevospeleillä kuljettiin ja ylinopeuttakin ajettiin. Teiden ollessa enemmänkin kinttupolkuja alussa, vaellettiin jalkaisin. Olen iloinen, etten silloin ollut olemassa. Sitä on sen verran jo mukavuudenhaluinen, vaikka tuon ajan ihmiset eivät osanneet vaatia lentokoneita, junia ja autoja. Suomessakin elettiin ja oltiin onnellisia ilman näitä nykyajan kulkupelejä. Mutta kävimmekö Roomassa asti?

Keisari Trajanuksen aikana historioitsija Cornelius Tacitus, valistunut mies, tiesi pohjoisen Euroopan olemassaolon. Tiesi "köyhästä kansasta, joka elää aivan maanpiirin pohjoisreunalla ja on nimeltään Fenni". Tämä on varhaisin historiallinen viittaus Suomen alueella asuneeseen kansaan, kertoo Ari Saastamoinen. Ja tässä kohdin suurin piirtein kirjaa olen. Siis jokseenkin alussa. Kirja on hyvää paperia ja erittäin raskas pideltävä. Jälleen yksi, joka vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä vuoteessa lukemiseen. Oi kuinka historian oppettajani olisikaan iloinen tietäessään kiinnostukseni historiaa kohtaan jatkuvan vielä kauan koulun jälkeenkin. Mitä me olisimme ilman tietämystämme menneisyydestä? Syvä kiitollinen kumarrus tutkijoille!

Taloyhtiö lähetti asuntoihin ohjeita, miten ja mihin joulunajan roskat ja muut jätteet pannaan. Esimerkiksi kinkun paistorasvaa ei saa laittaa viemäriin tai wc-pönttöön. Kuudella kielellä ohjeet. Ennen riitti vain suomi ja ruotsi. Arabiankieli, jota kirjoitetaan ja luetaan oikealta vasemmalle, on alunalkaen ohjeeseen kirjoitettu käsin. Ei ole koneessa ollut arabian aakkostoa. Siis tässäkin talossa asuu eri kansallisuuksia. Eivätkä ole Suomeen tulleet jalkaisin tai hevosilla. Ovat olleet vahvasti tietoisia Suomen olemassaolosta "maanpiirin pohjoisreunalla". Tosin joku joskus kertoi, ettei ollut tästä maasta aiemmin kuullutkaan. Kun minä nuorena tyttönä olin Englannissa, oli sielläkin ihmisiä, joiden tietämys, tai oikeammin tietämättömyys, kiukutti. Ihmeteltiin, että onko siinä Venäjän, silloisen Neuvostoliiton, ja Ruotsin välissä joku maa? Olemmeko ihan itsenäisiä? Jääkarhuja?  Näitä jälkimmäisiä kyllä vieläkin jossain päin maailmaa luullaan meillä tepastelevan kaduilla. Olisihan se söpöä! Sitä ei tarvitse edes ajatella, kun jäätiköt sulavat ja jäänalleilta loppuu ravinnonpyynti  merien velloessa jäistä vapaana ympäri vuoden. Hyvin murheellinen skenaario.

Nyt unohdan paistinrasvat ja jääkarhut ja ryhdyn, koska jälleen kerran olen yön ollut nukkumatta,  lukemaan kirjaa "Tuhat tietä Roomaan". Ennen sinne veivät kaikki tiet.

OMAR KHAIJAMIN SIKERMIÄ

Illalla eilen vuoteessa luin Omar Khaijamia,  muun muassa hänen ylistyksiään viinistä. "Koraani lupaa: hurskaan palkka suuri/ on Eedenissä viini, vieno huuri./ Siis viini, lempi suotakoon jo täällä,/ kun siellä tarjotaan vain samaa juuri." Olen luullut, että islamin usko kieltää alkoholin. Omar Khaijam syntyi silloisessa Persiassa, jossa tunnustettiin islamin uskoa. Miksi Omar Khaijam ylistää viiniä? Kirjani " Teltantekijän lauselmia" on Toivo Lyyn toimittama, WSOY:n kustantama vuonna 1929. Tein googlauksen. Sanotaan Omar Khaijamin sanomisiin on pantu muidenkin lausahduksia: "Islamin oikeaoppisuuden rajat ylittäviä runoja on kirjattu Omar Khaijamin nimiin siinä toivossa, että kuuluisan oppineen maine niitä suojaisi."

Suojaisiko? "Ain´  nauti viiniä! On turha säädöksiä säikkyä!/ Kitara, harppu helkkyy: juo, suo juhlamielen väikkyä!/ Rubiininvälkkyisen jos kalkin viiniä saat Häneltä,/ juo kaikki viime pisaraan, äl´ yhtään anna läikkyä." Eräässä runossa pyytää runoilija, että kuoltuaan hänet pestäisiin viinisammiossa ja "juomalaulu hauska soikoon kuolinkammiossa". 

Kieltääkö Koraani alkoholin nauttimisen? Olen joskus lukenut Koraania, mutta en kokonaan, enkä edes kaikkea ymmärtäen. Oliko siellä mitään viinin juomisesta? Vastustaako Allah? Mistä sen tietää? On nyt niin taikka näin, nautin Teltantekijän mietteistä, enkä yksinomaan viiniaforismeista. 

"Vuossataa kolme elitpä tai sivu siitä - jää
sinulta kerran kuitenkin karavaanimaja tää.
Olitpa kuulu kuningas tai kurjin kerjuri,
se sinä lähtöpäivänä on yhdentekevää!"

Isäni on antanut äidilleni Telltantekijän saatesanoilla "Iltojen viihdykkeeksi".  Nyt kirja viihdyttää minua.

MASKI NAAMALLE JA METROON

 Alan tälläytyä Stadiin menoa varten. Oikein metrolla menen. K ihmetteli eilen, että uskallanko? Totta kai uskallan. En millään voi linnottautua kotiin ja tänne itäiseen osaan kaupunkia kuukausiksi, jonka ajan uhataan koronan maailmassa jylläävän. On yritettävä elää mahdollisimman normaalisti, mutta varoen ja suosituksia noudattaen. Sitä paitsi on ihan kivaa valita maski, minkähän näistä tänään panen? Mustasta pidän eniten, vaikka se muistuttaa linnun nokkaa, mutta sen sisällä on helppo hengittää ja se asettuu tyylikkäästi nenälle. Mustia onkin minulla eniten.

Posti lähetti lupaamansa lohdutuspostimerkit. Sain ne siitä hyvästä, kun jälleen kerran oli postinjakaja runnonut Suomen Kuvalehden voimalla postiluukusta että siitä hajosi repaleiseen kuntoon kaksitoista sivua. Olipa ikävä sitä koota ja lukea. Tietysti soitin Postiin ja siksi tuli viisi kotimaan ikipostimerkkiä kirjeisiin.  Ahvenanmaalla käytetään heidän omia merkkejä, vaikka se on osa Suomea. Ovat niin tavattomasti itsellisiä monessa suhteessa. Olen pari kertaa käynyt. Eivät puhu edes suomea. 

E soitti eilen ja menee jouluksi tyttärensä luo samassa kaupungissa. Vävy kuulemma hankkinut monitoimiuunin, jossa voidaan vaikka kinkku savustaa. Hyvää ja maukasta joulua sinne!

Taidan tiputtaa toisen mukillisen kahvia, kun tässä ei ole vielä kiirettä valmistautua lähtöön. Pääsen päivänvalon aikaan, mutta kotiin tulo taitaa olla jo pimeän puolta. Tällaista tämä on. Huomenna meinaan hankkia ne vähät ruuat jouluksi, ettei tarvitse ruuhkassa myöhemmin. Työnnän pakastimeen. Enkä tuunaa niistä mitään. HS kertoo tänään, minkälaisessa kunnossa kaloja myydään kaupoissa kuluttajille. Iso osa huonossa. Kun kauppiaalta kysyy, niin aina on ongittu samana aamuna. Järkikin tietää, että kalastajalta kala pääsee ruokapöydillemme monen välikäden kautta, että se saman aamun onkiminen on ihan puppua puhetta. Ikävää kauppiaille tällainen tutkimus juuri joulun alla, kun lohta pidetään joulukalana. Ollapa vielä mökki, jonka järvestä puoliso veteli taatusti tuoretta kalaa ja oli totta, että se oli ongittu samana päivänä. Sen tuoreempaa ei voinut olla.

Nyt vielä kahvia tilkkanen, sitten aamutoimet ja maskin valinta. Ja ei kuin menoksi.

KYNTTILÖITÄ, IHMISIÄ, JOULU ON JO OVELLA

 Rakastan kynttilöitä. Eilen huomasin Itiksen kauppakeskuksessa sesonkimyymälän Kalevan Tuli Oy. Kotoisin Multialta. Aivan ihania, ihania taidekynttilöitä kaikissa väreissä ja muodoissa. Olin suorastaan pökerryksissä. Mutta en mitään ostanut. Liike on vain jouluun asti, sitten lähtee pois. Sinne on mentävä rauhallisin ja seesteisin mielin katselemaan, valitsemaan ja ostamaan.

Minulla on nyt  Pintaremontti kotona. Oikeastaan se on Miika Nousiaisen. Kävin sen ostamassa Suomalaisesta Kirjakaupasta ja päätin säästää joululukemiseksi, jos vain pidän pintani. Vielä on kirjoja kesken, vaikka yöpöydän pino onkin huimasti alentunut. Yhä kamppailen härkätaisteluareenalla Hymingwayn kanssa lukemalla Kuolemaa iltapäivällä. Kiinnostus alkaa lopahtaa härkiin, muletaan, matadoriin. Sen kuitenkin sanon, että hienosti Hemingway tätä "urheilua" selostaa tietäen siitä kaiken. Ehkä hän on joskus ajatellut härkätaistelijan uraa itselleen. Joillakin kirjan sivuilla se tuntuu suorastaan taiteelta, jonka heti kiellän.

Ihmisiä liikuskelee sankoin joukoin. Olisikohan joulu tulossa? Ruokakaupassa suurin vilinä. Minulle ruuhka on tuskallinen olotila. On kuitenkin syötävä ennen joulua, jouluna ja vielä sen jälkeenkin. Monet naispuoliset ystäväni kiillottelevat jo kristalleja lampuissa ja hopeisia aterimiaan. Katsahdin minäkin omaan valaisimeeni ja muihinkin kattovaloihin. Totta maar kaipaavat puhdistusta. Ajattelin aloittaa joulusiivouksen suihkun  pinttyneestä kalkkikerrostumasta. Ostin sitä varten väkiviinaetikkaa. Sitten on minulla vielä se skraba, jolla ahkeruuden kummutessa esille aion uuniluukun lasin raapia puhtaaksi. Eiköhän näiden toimenpiteiden jälkeen ala näyttää jo joululta? Vai olisiko tehtävä muutakin? Aivan pianhan joku sanoo "ho, ho, hoo".

Ja niinhän siinä kävi, että Aleksin Stockmann ei ole enää entisensä. Rakennus myydään, mutta tavaratalo niissä puitteissa missä se on ollut jo jonkin aikaa, jää. Voin siis edelleen käydä Stockmannilla, vaikka siirtyykin talossa vuokralaiseksi. Vuokrallahan siellä on ollut jo moni muukin yritys Stockmannin luovuttua yhdestä sun toisesta artikkelista. Nyt siis itsekin itsensä muuttaa hyyryläiseksi.  Hyvä näin, ettei ihan lopu. Yhdessä välissä jo pelkäsin, että siitä oikeasti olisi tullut Tokmanni.

RUNOUTTA YÖLLÄ

 Minulla on hyvin vähän ulkomaisten runoilijoiden kirjoja. On kuitenkin joitakin ja yksi on John Keatsin (1795-1821). Taas kun valvon tänäkin yönä, otin Jaakko Tuomikosken suomennoksen Keatsin runokokoelmasta. Pieni teos julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1917 ja tämä minun on siitä näköispainos vuodelta 2012 (WSOY). Keats sekä hänen runoutensa miellyttää kuten myös P.B. Shelleyn ja  W.B. Yeatsin runous. Ei saisi lainata, mutta sen teen tässä kuitenkin. Tuomikosken mukaan "Säkeitä" julkaistiin alkukielellä vasta runoilijan kuoleman jälkeen. Hän oli matkustanut Lontoosta Italiaan saadakseen sydänvaivoihin siellä apua. Tuloksetta. Keats kuoli 25-vuotiaana.

SÄKEITÄ

Voi onnea joulukuista
puun hankien saartamaa!
Sen oksat ei voi muistaa
kesän riemua vihannan,
ne vilun ja viiman kestää,
ja tuiskut ei voi estää,
että aukee sydämestä
itu uuden keväimen.  

Voi onnea joulukuista
puron, jäässä jonk´ aallot on!
Sen kuplat ei voi muistaa
kesäkatseita Apollon,
vaan unhon nautinnoissa
ne nukkuu kätköissä, joissa
on tuskan tunto poissa
ja ajan talvisen.

Ah, noin jos huoleton, vapaa
moni ihmislapsi ois!
Mut ken ei surua tapaa
jonk´ ilo pakeni pois?
Miel´ autio, murhe itää,
sen pistot tuntea pitää,
eikä parantajaa mitään, -
sit´ ei sanota laulaen.

ONNENKEKSIT

 Säilytin arvokkkuuteni ja hillitsin tyylikkäästi itseni, vaikka Herkussa ei ollut vieläkään  lupauksista huolimatta Eromangan ranskanleipää. Piti eilen tulla. Myyjien syyhän se ei ole, enkä tiedä kenen. Seuraava yritys perjantaina. Yksi ranskanleipä ja tällainen haloo. Kestänyt jo viikkoja. Minulla on Eromangan ranskanleipäpakkoneuroosi.

Olin päivän ilman Helsingin Sanomien digi-versiota. Ihan kuin olisin joutunut tynnyriin. Otsikot pystyi lukemaan ja ne jutut, joissa ei ollut timantin kuvaa. Timantti tarkoittaa laajempaa lukukokemusta. Ja HS nykyisin työntää timantin melkein kaikkiin artikkeleihinsa. Ovelaa. Tein lisätilauksen kuudeksi kuukaudeksi ja katson sitten, tarvitsenko laajempaa tietämystä maailman asioista. Nyt pystyin lukemaan, miksi yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Francis Coppola tuli Suomeen. Toisaalta juuri minun elämäni  ei muuttunut ohjaajan vierailun takia. Mutta olen iloinen, että pieni Suomi on jälleen kerran maailmalla huomioitu.

Nykyään ollaan realistisia ja käytetään  asioista julkisuudessakin niiden oikeita nimiä. Sekä tv:n tekstikäännöksissä että  puheessa puhutaan suoraan "pissalle menosta". Englanniksi "pee". Tositv:n ohjelmassa pariskunta oli ravintolassa. Mies sanoi kesken aterioinnin lähtevänsä pissalle. "Kyllä se sopii", sanoi nainen. Ennen vanhaan mentiin joko "käymään tuolla" tai "miesten- tai naistenhuoneeseen". Eikä koskaan kesken aterioinnin. Hätä ei lue lakia, mutta pitääkö nyt aivan romanttisen kynttiläillallisen aikana? Sensuuri on hyökännyt muutamien sanojen kimppuun, minusta "pissa" tai "pee" voisi ehdottomasti kuulua tietyissä tilanteissa  kiellettyjen sanojen joukkoon.  Kun on korrektimpiakin ilmaisuja.

Olin etnisessä kaupassa kysymässä onnenkeksejä. Myyjä ei ymmärtänyt, mikä on onnenkeksi. Kokeilin englantia. Sama tulos. Ympärilleni kerääntyi koko henkilökunta päivittelemään, mitä tarkoitan. Minä puhuin suomea ja englantia sekaisin, henkilökunta omaa kieltään. Eräs heistä huomasi etsiä onnenkeksejä kannettavalta näytöltään ja siellähän olivat oikein kuvan kanssa. Kaupassa ei niitä ollut, ja minulle tuotiin kaikenlaisia leivonnaisia tilalle. Selvitin asiaa eteen päin (huonolla menestyksellä), että jokaisen keksin sisällä on paperilappu, jossa pieni ennustus tai sanonta. Eivät olleet kuulleetkaan. Kiittelin kovasti avuliaisuudesta ja lähdin. Miten ihmeessä eivät olleet kuulleet onnenkekseistä? Hylkään ranskanleivän ja otan uuden projektin: onnenkeksit.

 

HEITIN POIS JOULUMIELEN TOISTAISEKSI

Olen jo ihan kyllästynyt joululauluihin. Eí edes Dean Martinin "It´s beginning to look a lot like Christmas" saa minua enää joulutuulelle. No, se tulee vielä. Puin pienen joulupuuni joulutamineisiin ja nättihän siitä taas tuli. Punaisia palloja, sähkökynttilät, punaisia riikinkukkoja ja muita lintuja, punaista kimallusta ja latvassa punainen rusetti. Puhalsin olohuoneen kynttilät sammuksiin ja päätin aloittaa joulutunnelman vasta jouluviikolla uudestaan. En syö edes piparkakkuja.

HS kertoo, että suomalaisille on taas soiteltu pilasoittoja, joille takaisinsoitto vie rahat ja kukkarot. Minä saanut vain kerran yhden ja siitä on pitkä aika. Nainen toisessa päässä tinkasi englanniksi, että varmasti olen minä, kuului kovaa rahinaa, ääni hävisi pari kertaa ja puhelu katkesi. Ei tullut sitten mieleenkään soittaa takaisin. Toisen kerran yritettiin toisenlaista kikkaa. Sain tekstiviestin, että nigerialaisessa pankissa on minulle paljon rahaa. Pitää soittaa sinne ne saadakseni. En soittanut. Pitävätkö ne ihmiset meitä ihan pahvipäinä? Miksi ihmeessä minulla olisi jossain minulle täysin vieraassa maassa ykskaks kasoittain rahaa? 

No, ehkä joku menee lankaan. Menihän ne kaksi vanhaapiikaakin Tarmo Mannin pauloihin elokuvassa "Gabriel tule takaisin". Kirjoitinkin leffan jälkeen blogiin ajatuksiani naisten käyttäytymisestä tällaisessa tilanteessa ja sanoin ymmärtäväni heitä. Yksinäisiä, eikä kukaan ole puhunut enää vuosiin kauniita ja sitten tulee joku Gabriel, joka osaa sen taidon. Sain muuten kommentin tekstistäni, ja sen lähettäjä oli "nähnyt rivien välistä" oman surkean yksinäisen kohtaloni ja niin muka oli minullekin joku Gabriel tehnyt temput. Leffa perustuu Mika Waltarin tekstiin ja minusta elokuva on riemastuttavan hyvä, kestänyt ajan hampaiden kaluamisen. Kiitos Mannin hienon suorituksen. Jaksan sen aina tv:stä katsoa.

Naputtelen tätä kolmen tunnin yöunien jälkeen. Onneksi ei ole minnekään menoa tänään. Huomenna vasta. Säkkipimeää ulkona. Tietysti katuvalot. Monissa kodeissa vielä uinutaan. Iso viisari kellossa neljän kohdalla ja pieni viiden. Voisinkin mennä takaisin vuoteeseen.

RANSKANLEIPÄ

 Palaan vielä ranskanleipäasiaan ja eritoten Eromangan ranskanleipään ja Itäkeskuksen Herkkuun. Minullehan sanottiin, että "yläkerran johdosta" on kiinni ranskanleivän tulevaisuus Herkussa. No, eilen soitin Itiksen Herkun esimiehelle. Hyvin ystävällinen ja asiantunteva mies, josta lämmin kiitos. Kun Eromanga meni konkurssiin S-ryhmän oli aloitettava uuden omistajan kanssa aivan alusta yhteistyö ja juuri eilen se saatiin kuulemma päätökseen ja himoitsemaani ranskanleipää alkaa tulla Herkkuun jälleen kaksi kertaa viikossa. Kannatti olla jättämättä asiaa sikseen.

Keittiön ikkunassa on valo. Homma oli hikistä ja melkein meinasin luovuttaa. Piti naulata ja sihdata suhtkohta keskelle. Naula irtosi, valon ketjut irtosivat ja minä melkein irtosin tikapuilta.Sitten huilasin tovin ja aloitin taas alusta. Tulihan se valmiiksi lopulta yritysten ja erehdystenkin kautta. 

Soittelen joulua cd:ltä. On instrumentaalimusiikkia ja lauluja Dean Martin, Elvis Presley, Bing Crosby, Frank Sinatra, Judy Garland, Perry Como...  Ei vanhoihin joululauluihin ja laulajiin edes kyllästy, vaikka aina samat soi. Huomaan juuri, ettei minulla montaa suomenkielistä olekaan. Jokunen. Sylvian joululaulu, joka aina kauhistuttaa aikamoisen karmeine sanoineen, jos niitä pysähtyy miettimään. Mustapääkerttu, poloinen.

Sivumennen sanoen, juuri nyt Danny Kaye ja Patti Andrews laulavat joulutoiveesta: "All I want for Christmas is my two front teeth". Söpö ja hauska laulu. Koiriltakin lähtee maitohampaat. Niitä tipahteli meillä ympäri huushollia. Pieniä teräviä hampaita. Säästin muutamia, mutta jonnekin vuosien varrella kadonneet.

On saatava tämäkin päivä pulkkaan ja totta kai se onnistuu. Illalla tv:ssä tähdet tanssivat finaalissa. Tästä tulikin mieleen, kun Pitääkö olla huolissaan-ohjelmassa kerrottiin tähtien tuikkivan, niin Kari Hotakainen sanoi, etteivät ne tuiki,vaan ovat enkelten taskulamppuja.

EN OSAA SANOA, TULIVAT JUURI

 Nonnih, taas pahalla tuulella. Tarkemmin siis eilen. Piti saada kynttilöitä. Piti saada kuusi kappaletta samanlaisia. Suureen tavarataloon täällä Itäkeskuksessa oli juuri tullut haluamiani, mutta vain viisi kappaletta. Viisi kappaletta!!!  Myyjä ei tiennyt, ovatko niitä terälehtien muotoon valuvia vai rakentavatko pitsikoristetta. "Ne tuli juuri, ei tiedetä".  Maan suurin tavaratalo! Tosin vain sivumyymälä, mutta samaan konserniin kuuluva 158 vuotta vanha yritys. No, kaikkihan me tiedämme tavaratalon pyristelevän vaikeuksissa, mutta silti...  Ostin viisi säestäen ostamistani, että eikö valmistajalta ole tullut mitään informaatiota kynttilöiden palamiskäyttäytymisestä. "Ei oo". Ja miksi vain viisi on tullut? Joulu tulossa ja joulu, jolloin poikkeuksellisesti ollaan kotona, poltetaan kynttilöitä?  Pihisin kiukusta ja pettymyksestä. Minun Stockmannini! Tai siis sen oikean sivumyymälä. Ennen oli niin toisin.

Ajoin hissillä Herkkuun. Eilen oli torstai ja piti tuleman Eromangan ranskanleipiä. Ei ollut tullut. Myyjä kertoi, että "yläkerran väki" ei ole kiinnostunut Eromangan ranskanleivistä, vaikka asiakkaat päivittäin kyselevät. Eromanga meni konkurssiin, mutta uusi yrittäjä leipoo ranskanleipiä entisellä reseptillä ja niitä myydään kyllä keskustan Herkussa. Minkä ihmeen takia tämä "yläkerran väki" ei anna tilata tännekin? Kysyin, jos voisin henkilökohtaisesti ottaa yhteyttä tähän mystiseen väkeen, jossain ylhäällä. Myyjä melkein kauhistui. Voin kirjoittaa sähköpostia asiakaspalveluun. Juu just! Tiedän nämä paikat. Mitään ei tapahdu ikinä. Ostin grillatun maalaiskanan ja epäilen vahvasti sen "maalaismaisuutta". Menin harmistumistani huojentamaan kenkäosastolle ja ostin aamutossut. Siellä myyjä oli ammattitaitoinen ja kertoi tossuista kaiken. Tulin kotiin tossujen, maalaiskanan ja viiden kynttilän kanssa. Panin oveen kranssin ja söin salaattia.

Tänään olen ajatellut keikkua jälleen tikapuilla. Keittiön ikkunaan saatava valo. Etukäteisvalmisteluja ja sitten vasta itse asennus. Laitan myös pienen tekokuuseni joulukuntoon. Sen on oltava tyylikäs. Ei mitenkään sekalaisesti sikin sokin. Yleensä se on ollut punavoittoinen. Vie paljon aikaa, mutta tulos on sen väärti. Kaiken tämän jälkeen joulu saa tulla. Vielä kolme viikkoa.

UUSI JOULUKUUN PÄIVÄ

 Istun ja kirjoitan näin aamutuimassa. Kahvimuki edessäni, vuode laittamatta päiväkuntoon ja minä tietysti vielä vahvasti yöpaidassa. Alan kuitenkin valmistautua kauppaan menoa varten. Kalenteri ensi vuodeksi, koska uskon sen verran tulevaisuuteen ja kynttilöitä. Ja niitä kynttilöitä, jotka eivät tee pitsikoristetta ympärilleen, eivät valu kukan terälehtien muotoon, eivät tuoksahtele muulle kuin steariinille eli ovat tuikitavallisia kynttilöitä ilman mitään krumeluureja.

Joulu nyt on astunut sydämeeni väellä ja voimalla. Makuu-työhuoneen ikkunassa roikkuu valoisa jättisuuri jääkide, partsilla palaa puu, keittiössä odottaa ripustusta jouluvalo-niminen hökötys. Tietää kiipeämistä, ähkimistä ja ärräpäitä ennen kuin on paikoillaan. Nostin kynttelikön ja ei-jouluisen kaitaliinan pöydälle sekä tanskalaisen keramiikkasen tonttuparin, jonka joskus olen antanut vanhemmilleni. Joulun alla vaihdan kaitaliinan punaiseen poppanaan. Pieni tekokuusi on vielä pussissa ja sen koristeet ja muutakin joulurekvisiittaa laatikossa. Niihin tartun myöhemmin. Ovikranssin valinta vei pitkän ajan. Ovia on ollut aikaisemmin enemmän, aina ostettu uusi kranssi, joten niitä on nyt. Tein valinnassani  päätöksen, suurin ja näyttävin. On vähän pröystäilevä, mutta olkoon. Joulu on vain kerran vuodessa. Näiden kaikkien puuhastelujen jälkeen minun jouluni on valmis. Ruokapuoli jää heikommaksi ja saakin jäädä. Nyt jo olen syvästi huolestunut piparkakkujen syömisestäni.

Posti toi Italiasta kirjeen. Kirjoitettu ennen kuin ystäväni talon täytti suuri suru. Otti kipeää lukiessani. Toisaalta se kuitenkin kertoi ilosta ja onnesta mitä vielä oli tietämättä mitä huominen tuo tullessaan. 

Minä ainakaan en edes haluaisi tietää tulevasta mitään, paitsi näitä arjen tapahtumia, joita merkitään kalenteriin. Ennustajaeukon luona en ole koskaan ollut, enkä Sibyllan kristallipallon kertomaan edes uskoisi. Ovelasti tämä profeetallisen viitan alla oleva tulevien tietäjä onkii kyselemällä asiakkaaltaan asioita, joita sitten kädet pallon päällä siihen tiiviisti tuijottaen kertoo ominaan. Mutta rehelliset taikatemput minua aina kiehtovat. Ne ovat nykyisin jo muuta kuin jäniksen vetämistä hatusta. Ällistyttävän taitavaa työskentelyä ja yleensä jää mieleen kysymys: miten se tehtiin? Sillä en aivan pelkkään taikuuteen kuitenkaan usko. Abrakadabra!

SIT TIBI TERRA LEVIS

 Tuli Jobin postia Italiasta. Tiesin siellä sairastettavan, mutta  se oli kuitenkin ikävä yllätys. Ystäväni itki ja minä samoin. Hänen puolisonsa oli kuollut samana päivänä kuin idolinsa Diego Maradona. Ja kun etelässä ollaan, siunaustilaisuus ja uurnan lasku on jo suoritettu. Puhuimme puhelimessa hetken. Minulla oli oikeat sanat oikeassa paikassa, sillä olen itse kokenut saman menetyksen. Tuki on vahva ympärillä, ketään ei jätetä siellä yksin. Yksi aikuispoikakin asuu vielä kotona auttaen ja rohkaisten, yhdessä surren.  Giuseppe oli armeijan lentäjä. Pääsi nyt pitemmälle ja korkeammalle kuin koskaan. 

"Olkoon maa päälläsi kevyttä."