PULJONKIA JA MUUTA

  Luen parastaikaa SKS:n kustantamaa vuonna 2001 ilmestynyttä kirjaa Kulttuurihistoriallinen keittokirja. Toimittajina  Ulla Aartomaa, Kirsti Grönholm ja Marketta Tamminen. Olen kirjan joskus ostanut. Kirjassa on Kasari-lehdestä napattu ohje uunipäärynöistä ja minä aion näitä päärynöitä valmistaa. Kasari-lehti ilmestyi 1970-luvulla. Kirjaa on kiva lukea. Pyyt kastrullissa, punssibooli, perunaputinki, keitetty hauki kiepillä, Pietarsaaren tippaleivät, parsa ja korvasienet musliinikastikkeen kera... Upeita illallisia, herttaisia kahvikutsuja, suurten juhlapäivällisten menyyt yleensä ranskaksi 1800-luvulla. Maljoja ja puheita. Jäykkääkö? Eihän toki, mutta etiketin mukaista.

Marraskuu tuota pikaa. Joulu ja kaikki siihen liittyvä hössötyksineen päivineen vankasti tulossa. Minulla samanlainen meininki kuin jo monena vuonna eli pelkistettyä, vaatimatonta ja vähällä vaivalla. Ehkä koristelen pienen kestokuusen ja ripustan ikkunoihin valot. Näillä on menty jo viitisen joulua. Ennen vaivauduin enempään ja tein sen mielelläni. Joulu oli tärkeä, täynnä traditioita. Ohjelmaan kuului ehdottomasti elokuva Ihmeellinen on elämä (It´s wonderful life, 1946). Ohjaaja Frank Capra. Taitaa tulla tänäkin vuonna tv:stä. Jaksaako vielä katsella?  Kaupat valmistautuvat joulusesonkiin puitteissa, mitä korona suo. Olisiko jouluaiheisia maskeja? Onko joulumarkkinoita tänä vuonna? Enkö saa kotitekoisia piparkakkuja? Pitäisikö itse? Minulla ei taida enää olla muotteja. Pitäisi ostaa. Liian vaivalloista. Sjöbergin piparkakut ovat aika hyviä ja niitä saa kaupasta ja ovat käsintehtyjä. 

Kello tulee kohta seitsemän ja siitä tulikin mieleen, että olisi kiivettävä kääntämään keittiön kellon viisarit normaaliaikaan. Se kello jää aina viimeiseksi. Mutta ensin panen lattea tulemaan. Ehtii sen kellon myöhemminkin. Nautin kahvista ja viimeistä edellisestä lokakuun päivästä. Kotona koko päivä. Lähetän sähköpostia Espanjaan. A kävelee koiranomistajaystäviensä kanssa suolajärvellä, vaikka ei enää omaa koiraa olekaan. Siellä päin Espanjaa ei ole ulkonaliikkumiskieltoa. Maskia käytettävä. Sillä suojataan muita ihmisiä siellä niin kuin täälläkin.

Nyt kahvikoneen kimppuun.

PELKKÄÄ SITÄ ITTEÄÄN

 Tein aamulla heti herättyäni erään huomion: minä olen koronavanki. En tarkoita, että olisin saanut tartunnan tai siihen sairastunut, mutta se hittolainen määrää minun kuten monen muunkin elämää. Olen pahantuulinen ja syön sitä mitä en saisi. Suunnittelen koko ajan koronaa uhmaten lähteväni jonnekin, jossa on myös maskia käyttäviä ihmisiä ja sitten jäänkin kotiin. Jos lähden, en enää valitse maskia asun mukaan vaan otan ensimmäisen, joka käteen osuu. Huolestuttavaa. Eilenkin piti menemäni ulos. En mennyt. En myöskään lukenut mitään. Syytin mahdollista sadetta kaikesta. Sitä ei tullut. Harmittaa sekin, että kaukana oleva kerrostalo alkaa päivä päivältä näkyä paremmin, kun välissä oleva puusto menettää lehtensä. 

Sain roskapostia. Ihan aitoa. Mukamas eräältä tuntemaltani mieheltä. Teksti oli pelkkää englantia. Avasin ensimmäiseen vaiheeseen ja suljin. Parin päivän päästä avasin taas ja eteeni pelmahti tulipunainen sivu varoituksineen. Poistin koko viestin ja tarkistin heti pankkitilini saldon, ettei ole rahoja viety. Ei oltu. Päätin myös vastedes olla jakelematta kysyjille henkilötunnustani kokonaisuudessa. Loppuosa tai syntymäaika saa riittää. Tämä kaikki koronan lisäksi  vielä Vastaamon tietomurron takia, vaikka se ei minua henkilökohtaisesti koskekaan. Ihminen on aika turvaton kaikessa. Onneksi minulla on maski kodin ulkopuolella, että saan olla omissa oloissani melkein tunnistamattomana. On kuitenkin paikkoja, joissa on henkilöllisyys todistettava ja maskia on vedettävä himpun verran alaspäin. Sekin on väärin, koska käytön aikana maskiin ei saisi edes koskea ja jos, se olisi vaihdettava uuteen. 

Luen netin kautta ilmaiseksi viisi kokonaista asiaa Helsingin Sanomista, muuten pitäisi maksaa. En maksa. On alkanut pänniä, että iso osa HS:n kirjoituksista ei kuulu ilmaislukemiseen, vaan vain ja ainoastaan tilaajille. Ja ne ovat niitä tärkeitä asioita. Esimerkiksi painonpudottajien petolliset ruuat, Joonas Pesosen ulkonäköpaineet, eteisessä asuneen miehen tarina, Finnairin neronleimaus, Konsta Hietasen perhe-elämä viisine lapsineen ja Hakunilan alikulkutunneliin viritetty vaarallinen ansa. Nämä pitäisi ehdottomasti saada lukea maksamatta lukemisesta yhtään mitään. HS kalastaa keljulla tavalla maksavia asiakkaita. Minähän en siihen ansaan lankea. Enkä edes tunne Pesosta ja Hietasta.

Tätä kirjoittaessa taivaalla vasemmalla lähestymässä tumman harmaita pilviä, jotka ikävästi enteilevät sadetta. Säätiedotuksessa kaksi ennustetta. Toinen on sitä mieltä, että sateen todennäköisyys 31%  ja toinen kertoo 1%. Uskon siihen yhteen ja lähden menemään ulos.

AIKAERO

Poden aikaerosta hämminkiä. Tämä iänikuinen viisarien siirtäminen taakse tai eteen vuosittain haittaa minua. Menee aina muutama päivä. Olen myös jo vähän kyllästynyt kurpitsoihin. Olen tehnyt niistä sitä ja tätä. Kuoriminen käy voimille, vaikka kuinka yritän eri tavoin ja on suhteellisen hyvät välineet. Ei ihan yhtä helppoa kuin perunoiden kanssa. Vielä on muutama hokkaido keittiössä. Jättäisinkö jo rapistumaan?

Espanjaan julistettu kansallinen hätätila koronan takia. En ole A:sta mitään kuullut, joten kyselin jo vointia. Meillähän täällä monin kerroin paremmin asiat kuin monessa muussa Euroopan maassa. En enää edes halua lukea mitään tilastoja, tartuntojen ja kuolemien määriä sen enempää Suomessa kuin muuallakaan maailmassa. Olen kyllstynyt siihenkin spekulointiin, kuinka kauan vielä. Miten sen mukamas tietää? 

Tänään vielä hissun kissun kotona, mutta huomenna ajattelin liikahtaa. Vähän pitemmälle kuin täällä periferiassa. Valitsen maskin ja lähden. Jos vaikka lopultakin niitä kirkkokynttilöitä tai muuten vaan haistelemaan sivilisaation tuoksuja. Niihin kuuluvat ratikat, isot kauppahuoneet, ihanat kahvilat, syksyinen Espa, museot, jopa hankalat nupukivet kävellä. Olen jälkimmäisiä parjannut täällä blogissakin ja nyt minulla on myös niitä ikävä. Enää en  noidu, kun kengän korko lipsahtaa kivien väliin.

Koska elän vielä jonkin aikaa kesäajassa, alkaa kohta olla lounaan aika, vaikka normaaliaika kertoo kellon olevan yhdentoista paikkeilla. On eilistä kurpitsaruokaa, jossa myskikurpitsan lisäksi broileria. Kypsyi uunissa ja vielä eilen oli hyvää. 

MUSIIKIN TAHDISSA VALVOTTU YÖ

 Eilen illalla ei taaskaan tullut uni. Ei, vaikka kuinka hoin muttaa, ettää ja ja-sanaa. Jostain luin niiden auttavan. Eivät auttaneet yksitellen, ei peräjälkeen, ei taukojen kanssa. Nousin ylös ja panin cd-levyn soimaan. Aloitin musiikin kuuntelun Glenn Millerillä ja siirryin sulavasti Straussin Radetzky-Marschin kautta entisen naapurini Jovanka Trbojevicin kamarimusiikkiin. Uni ei tullut. Jatkoin kuuntelemista: Mozartia ja jazzia, 1700-luvun Helsingin kartanomusiikkia, vanhoja suomalaisia rallatuksia. Yhä valvoin. Rimsky Korsakov, Chopin ja Tauno Palon Merituulien kutsu. Ei mitään. Tein voileivän ja suunnittelin sipulimaidon juomista. Olin hereillä ja kello oli kolme. Pian olisi aamu. Luin Isä Camilloa ja keittokirjoja. Latelin välillä taas ja-sanaa, ettää ja muttaa aivan hiljaa vuoteessa maaten. Neljältä otin unipillerin.

Unettomuus on aivan perheestä! 

Kohta alan pilputa kukkakaalia ja myskikurpitsaa. Paistokseen kuuluu kaikenlaista currytahnasta ja kookosmaidosta alkaen, broileria ja mausteita. Sitten uuniin ja odotellaan. Koko viikonlopuksi syötävää. Ensi viikolla piristän itseäni ja lähden kaupungille. Ehkä Ateneumiin tai Amos Rexiin. Kirkkokynttilätkin yhä ostamatta.

Soitin toiselle K:lle ja toivottelin pikaista paranemista flunssan kourista. Korona ei ihmiskunnalle riitä, vaan on muutakin vaivaa, influenssaa ja flunssaa. Muista puhumattakaan. Rutto ja lepra, tulirokko, hinkuyskä, ebola, tuberkuloosi, polio ja vielä kaikki lemmentuskat ja fobiat päälle. Fobioista puheenollen. Tuli ystävä muualta Suomesta Helsinkiin kerran ja piti viemäni hänet Stadionin torniin. Poden ahtaanpaikan kammoa ja torniin on hissimatka. Maksoimme ja minä painoin hissin nappulaa. Se tuli, mutta minusta ei ollutkaan siihen menijää. Siihen tyssäsi ja ystävä meni yksin. Vahtimestari, joka toimi myös lipunmyyjänä tuli antamaan lippurahani takaisin, vaikka vastustelin. Ystävä tuli alas ja kehui näkymiä. No, olen minä tornissa ollut. Nuorena ja lapsena, kun en potenut fobiaa. Ja muissakin torneissa maailmalla, vaikka poden fobiaa. Nyt oli liian paha paikka.

Ei kuin pilppuamaan.

 

KÄRPÄSIÄ

 En päässyt pariin päivään blogiani kirjoittamaan. Ystäväni S päästi minut pälkähästä ja aivan etänä. Muutaman minuutin homma. Kiitoksia. Nyt sitten rustaan jotain tänne, vaikka oikeastaan rustattavaa ei olisikaan.

Kurpitsahengessä mennään edelleen. Jääkaapissa pullottaa niin hokkaidoa kuin myskiä. En kuitenkaan ole unohtanut Kiinaa ja Lähi-itää. En liioin Don Camilloa, vaikka on edelleen kesken. Himoitsen ostaa Kari Hotakaisen kirjan Tarina. Tykkään Hotakaisen kerronnasta. Pintaremontti Miika Nousiaiselta on myös harkinnassa. Olisiko joku jo luettuaan kiikuttanut antikvariaattiin?

Onhan tämä semmosta kotona oleilua, kun en väkisin halua tuppautua ihmispaljouksiin. Maski on kasvoilla kaupoissa ja metrossa. Tuntuu kuin ihmiset olisivat ottaneet nyt opikseen, yhä useammalla on kasvosuojus. Kunhan vielä eivät heittäisi käytettyjä kaduille. Tänään minulla oli naamalla musta-valkoinen ruudullinen.  Hyvä ottaa kaikki irti tästä ikävästä ajasta ja vaihdella maskeja mielialan ja vaatetuksen mukaan.

Jätin hölmö ikkunan auki kaupassa käynnin ajaksi. Kotiin tultua alkoi armoton jahti. Muutama talvikotia etsivä kärpäslajiin kuuluva hyönteinen oli lentänyt sisälle. Yhden sain litistettyä ikkunaverhoon (tuntui kuitenkin pahalta) ja kahteen sain ruiskutettua raidia ja sekin tuntui pahalta. Olisivat häirinneet ennen horrokseen vaipumistaan ja minä kuitenkin olen tämän asunnon haltija. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että näilläkin olisi ollut samanlainen oikeus elämään kuin minullakin. Mutta hyönteisten populaatio on monin verroin suurempi kuin ihmisen, että muutaman kuolema ei vaikuta suuriakaan. Anteeksi kuitenkin.

PIENI PIIPAHDUS INDONESIAAN

 Olenhan minä syönyt joskus baklavia, mutta en muistanut sen olevan niin mahdottoman makeaa. Olin eilen Kimene Marketissa, joka yksi tämän kaupungin monista eksoottisista ruokakaupoista. Ostin curry saucea ja sitten baklaveja ja muitakin yhtä makeita leivonnaisia. Minun makuuni kyllä liian siirappisia ja pähkinäisiä. Sitten hain Herkusta kaikkea, mitä tarvitaan ruokiin, joihin olen katsonut reseptit. Erilaisia kurpitsoja, tuoretta minttua, punaista currytahnaa, jeeraa, seesamitahnaa, pak choita jne. Tänään aloitan indonesialaisella broileriruualla. Eikä enää baklaveja, vaan takaisin ruotuun.

Vielä oli Tallinnanaukiolla yksi hedelmäkoju, josta ostin eri lajikkeisia kotimaisia omenia. Stockmannilta kankaisia maskeja, koska niitä tarvitaan erilaisten vaatteiden kanssa. Nyt niitä taitaa minulla olla jo tarpeeksi. Vaikka kuinka yritän lievittää pakon tuntua maskeineni, on sen käyttö yhtä tukalaa. No, en sentään mitään paniikkikohtausta saanut. Pienempi riesa kuin itse korona podettavana. Omalla maskillahan suojellaan vain muita ihmisiä ja siksi KAIKILLA pitäisi olla suoja kasvoilla. Mutta kun ei ole. Mitenkäs sitten suu pannaan, jos/kun ilmoitetaan Helsingissä elettävän keskellä vakavaa leviämisvaihetta?

Helsingin kaupunginorkesterilta tuli tietoa. Marraskuussa Esa-Pekka Salonen tulee kapellimestari Leonard Slatkinin tilalle Musiikkitaloon, jossa kuullaan Maurice Ravelin Hanhiemo-balettimusiikkia muun muassa. Slatkin perui tulonsa ja koko Eurooppa-kiertueensa pandemiatilanteen takia. 400 istumapaikkaa täyttyy ja hyvin väljästi. Konsertti kestää noin tunnin, ja ei ole väliaikaa. Takkihuolia ei ilmeisesti ole, sillä luultavasti saa ottaa päällysvaatteet saliin mukaan. Ainakin näin Oulussa, kertoi minulle E, joka käy usein konserteissa, laulaja itsekin. Minä en aio Musiikkitaloon, mutta on kivaa saada postia ja sitten kertoa se täällä. Vai onko?

Yöllä taas valvoessani seurasin Nasan onnistunutta näytteenottoa Bennu-asteroidin pinnalta. Jännittävä suoritus ja nyt pitää saada näyte Maahan tutkittavaksi. Tiedonhaluinen ihminen saavutti taas jotain. 

KURPITSAA, KURPITSAA, ENEMMÄN KURPITSAA

 Nyt on niin paljon ruoan raaka-aineita, joista mielin tehdä vaikka mitä, että ihan huimaa. Aasialaisen keittiön lisäksi hurahdin ykskaks kurpitsoihin. Tein jo uunissa hokkaidokurpitsasta marinoituja lohkoja uunissa. Nyt pitää saada myskikurpitsa, josta tulee chipsejä. Olen ihan täpinöissä. Broileri ja kurpitsa-kukkakaalipaistos ja toisenlainen uunikurpitsa, jossa perunoita ja bataattia. Pitäisi saada ruokaseuraa!

K:n ja minun piti mennä tällä viikolla ensin Antiloopin korttelin valokuvanäyttelyyn ja jonain toisena päivänä Amos Rexin Egyptiin. Mutta kun K kysyi "uskaltaako mennä koronan takia?", aloin jänistää. En itseni takia, vaan hänen. Jos altistuu, tauti iskee, niin minunhan on vika, kun olen hänet vaarallisille vesille houkutellut. Peruutin menon. Yksin kun liikun, olen vastuussa vain itsestäni ja aionkin liikkua. Covid-19 on povattu olevan kimpussammme ainakin kesään asti, ja minä uskon, että virus on tullut jäädäkseen enemmän tai vähemmän aggressiivisena. Minä olen sitä laatua, etten voi/tahdo linnoittautua taudin pelossa kotiin. Maski naamalle, turvavälit ja ei kuin menoksi. Niinpä lähden yksin Coco Chanelia ja Marilyn Monroeta katsomaan ja sitten teen matkan kaukaiseen Egyptiin. Kirkkokynttilät haen Fabianinkadulta. Ei tässä voi istua kotona ja ihmetellä. Hulluksihan minä tulisin.Tänään kuitenkin kodin lämmössä ja aasialaiseen kauppaan huomenna ostoksille.

Don Camillo edelleen kesken, mutta luen sen kyllä. Eilinen ilta meni tanssin merkeissä. Ei meille tuommosia liikkeitä opetettu Vuorisolan tanssikoulussa. Jiveä kyllä, mutta sekin hyvin säyseää verrattuna siihen, mitä tähdet esittävät nyt vauhdikkaasti parketilla. Sambakin meni sen aikaisen oppikirjan mukaan, eikä irtiottoja partnerista ollut kovin usein. Joskus opettaja haki tanssiin ja se meni melkein aina reilun kompuroimisen puolelle. Opin minä ne tavanomaiset ja myöhemmin kävin näyttämässä taitojani Helsingin tanssipaikoissa.

Jospa minä tästä aloittaisin iltapäivän viettoa. Taidan soittaa E:lle.

RUOANLAITTO ON TAIDETTA

 Voi, voi, kuinka kissa taas nostaa omaa häntäänsä. Minä olin niin ahkera eilen!! Vaatii ehdottomasti huutomerkin.  Suoritin kaikenlaisia kotiaskareita ja silti ehdin syödä ja lukea. Kielii ehkä siitä, etten niin peettimäisen tarkasti suorittanut. Kelpasi minulle. Pesin koneessa muun pestävän joukossa 60 asteessa kaksi kangasmaskia ja sitten kävin ihailemassa vähän väliä niiden kuivumista. Ensimmäinen maskipesuni! 

Maistoin yhden  ostamani pineapple caken, joista viimeinen myyntipäivä oli mennyt viisi päivää sitten. Aasialaiskauppiaan suurpiirteisyys ei minua haitannut. Taiwanilaiset pikkuleivät eivät olleet mitenkään hätkähdyttävästi makunystyröitä helliviä. Suomalaiset lusikkaleivät parempia. Tulipa maistettua ja syön loputkin. Rasian päällä paljon kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, joita Taiwanissa käytetään. Ykskaks  luki "ananas kakor". Ja ruotsiksi koko tuoteselostus. Joskus takavuosina luimme lehdistä kateellisina, kuinka ruotsalainen näkkileipä oli löytänyt tiensä kaukaisiin maihin.  Meilläkin olisi ollut näkkileipää. 

Tein listan ruokatarvikkeista, joita alan käyttää. Paksoi-salaatinlehtiä, kookosmaitoa, kuminaa, juustokuminaa, rusinoita, ananasta, riisiviinietikkaa...  Päätin vaihtaa kotimaisen keittiöni aasialaiseen ja ehkä afrikkalaiseenkin. Neljästä keittokirjasta ohjeita. Olen oikein innostunut. Toivottavasti se kestää vielä ensi viikolla, että ehdin kauppaan, mutta en Jiaheen asti. Täällä on joku aasialaisvaikutteinen ruokakauppa. Sinne siis. On kulunut aikaa minun kiinalaisajastani ruuanlaitossa. Kokeilin jo eräänä päivänä wok-pannua. Ollut vuosia kaapissa. Hankin sen kerran kiinalaisesta kaupasta. Silloin käytin ahkerasti. Tukholmasta toin mausteita, joita ei täältä saanut. Nyt saa vaikka mitä. Teen kanaa bang bang tai gong bau tai sichuaninpossua, kanaa chow mein, kiinalaista kaalia osterikastikkeessa jne. Kynnet syyhyävät jo.

Tai Saarioisen maksalaatikkoa.

AASIALAISIA MAKUJA

 Teriyaki sauce, Thai guichai leaf, Mae Krua oyster sauce, sambal oelek ja Bamboo House pineapple cake oli minulla saaliina  Asian Market Jiahesta.En ollut aikaisemmin käynyt. Siellä on vaikka mitä ja paljon. Liike perustettu 2016. Täytyypä uusia käynti joskus.

Ostin lisää kangasmaskeja. Niitähän täytyy olla, koska jokaisen käytön jälkeen on vaihdettava, eikä voi yksitellen ainakaan pyykkikoneessa pestä. Tai miksi ei voi? Totta kai voi, mutta ei ole taloudellista.Sitten on se kattilahomma ja Martoilta ohje, että vedenkeittimen tulikuuma vesi maskin päälle ja hiukan pesuainetta. Annetaan olla siinä, huuhdellaan ja pannaan kuivumaan. Minulla on nyt kaksi maskia odottamassa jotain näistä kolmesta pesutavasta. Apteekin musta maski vaikuttaa parhaimmalta ostokselta. Säädettävät kuminauhat, jotka tulevat korvien taakse. Oikein mukavalta tuntuu.Ostinkin niitä useita. Minusta tuli hujauksessa kangasmaski-ihminen. Melkein niin että heilahti.

Maskin sisällä voi ilveillä ja ilmeillä, eikä kukaan huomaa. Saa jupistakin jostain, jos mielii.Voi vaikka irvistellä tilanteen niin vaatiessa. Tai hymyillä  onnellista hymyä.Silmät on pidettävä kurissa, sillä ne ovat sielun peili. Minulla oli ilmeet maskin sisällä kyllä peruslukemilla ja viihdyin erittäin hyvin ikään kuin piilossa. Huulipunaa hiukan tarttui, mutta sen korvaa UV-suoja ja uloshengitysilman kosteuden poistuminen, silmä- tai aurinkolasit eivät huurru. Antibakteerisen pintakäsittelyn ansiosta maski suojaa jopa 98% bakteereista, kertoo mukana tuleva lappu. Kaksi prosenttia saa pitää hyvänään. Tämän maskin nimi on söötisti Safe Smile.

Postitin eilen kaupungilla ollessani Italian kirjeen ja tapasin erään henkilön. Sukeutui mukava päivä. Ilokseni oli ulsteri-ilma. Päähäni panin baskerin, joka sointui maskin väreihin. "Vahva suositus" ei oikein purrut kansalaisiin paikoissa, joissa paljon väkeä. Suurempi osa viis veisasi. Voi meitä suomalaisia.

VANHA KUNNON DON CAMILLO

 Eilen kaupassa. Saalis muun muassa Hemingwayn Kirjava satama ja Giovanni Guareschin Isä Camillo vauhdissa. Sitten vielä musta kangasmaski (yksi noin alkuun kokeeksi) ja pussillinen japansk mix  snacks. Omenia ja luumuja torilta ja ruokakaupasta vesikrassia ja pieni kurpitsa plus muuta tarpeellista. Minulla oli maski, mutta isoin osa tallusteli maskitta julkisissa sisätiloissa. Iltasanomat teki tutkimuksen ja sai tulokseksi, sadasta ihmisestä kaupungilla 70 oli ilman maskia Helsingin kaupoissa ja muissa paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu.

Illalla aloin lukea kirjaa Isä Camillosta. En aivan ole varma, olenko tutustunut tähän mainioon pappiin kirjana aikaisemmin, mutta elokuvissa olen. Enkä nytkään välty siltä mielikuvalta, että kirjan Jeesuksen kanssa jutteleva mies on Fernandel, joka esitti loistavasti leffoissa rakastettavaa Don Camilloa. Mielikuva istuu tiukassa. Kirja on hauska ja olen iloinen löydettyäni sen antikvariaatin hyllystä. Eikä marginaaleissa ole huomautuksia, ei alleviivauksia, eikä lehtien välissä litistyneitä kärpäsiä. Onkohan tätä kappaletta edes luettu? On pitkästä aikaa sidottu kirja, kun yleensä viime aikoina olen ollut pokkarilinjalla. Aion mennä tähän antikvariaattiin toisenkin kerran ja senkin jälkeen vielä. Erno Paasilinnaa ei siellä ollut. Perheestä oli Arto-veli vankasti edustettuna.

Jokohan tulisi ulsteri-ilma Suomeen? Olen odotellut. Ainakin asteet mittarissa alle kymmenessä loppuviikolla. Normaalimpaa täällä päin. Pattereissakin jo lämmön tuntua. Ei enää monikerros vaatetusta. On niin ihanaa käpertyä vain torkkupeiton alle Isä Camillon kanssa. Uskon että hänen kaltaisiaan pappeja on vieläkin jossain Italian pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja Kristus tuntuu läheiseksi, jonka kanssa voi päivittäin neuvotella. Pepponeita on aivan varmasti.

Eilen vielä en avannut Nespresson pakettia, jonka Postista hain. Kahvikapselihylly uusiksi! Lasku tuli sähköpostiin, jonka printtasin paperiseksi saadakseni sen muiden maksettujen joukkoon. Iltapäivällä virkistykseksi uutta makua, vaikka tryffeliä. Ennen muinoin kahvi oli kahvia ja nyt se on vaikka minkä makuista. Minä voin ripotella espresson päälle kanelia.

Kohta lounas ja sen jälkeen kutvahtaa iltapäivästä loput Po-joen rannan pikkukylässä jossain Italian sydänmailla.

TENNISTÄ TÄNÄÄN

Peruutuksia satelee. Viimeksi Helsinki-Seura tiedotti Kansallisarkistossa Rauhankadulla pidettävä luentosarja siirretty ensi keväälle. Stadin Slangi myös joutunut muuttamaan suunnitelmia. Kaupunginmuseon ystävät tekee  mitä on luvannut. Ainakin ulkoretket toteutuvat muun muassa Kruununhaan kummitustarinat -kierros. Puhun tässä ikään kuin olisin ollut osallistumassa. En ole. Sitä paitsi en kummituksiin usko, vaikka tapahtuukin kaikenlaista selittämätöntä. Ufotkaan eivät ole minua suuremmin häirinneet. Jos olisivat, voisin vaikka uskoa. Tuskin kertoisin kenellekään, etten joudu hullun kirjoihin.

Katselin illalla dokumentin Jack Nicholsonista. Suuren luokan näyttelijä. Päätti nuorena tulla näyttelijäksi ja tuli. Niin sitä pitää. Koko maailma tuntee. Joka paikan aurinkolasit ovat kuulemma sitä varten, että kukaan ei näe Nicholsonin sieluun.

Tänään katson päivällä tennistä Pariisista. Miesten kaksinpelin loppuottelu, Novak Djokovic ja Rafael Nadal. Jännittävän hieno iltapäivä tulossa. Illalla tanssitaan taas tähtien kanssa. Jännittävää siinäkin, mikä pari pudotetaan kisasta kylmästi pois ja ketkä ovat illan parhaat tanssijat.

Posti ilmoitti kahvikapseleiden olevan noutamistani odottamassa. Perjantaina tilasin Nespressosta ja seuraavana päivänä Postista ilmoitus. Edellisellä kerralla jouduin odottamaan kolmatta viikkoa, josta nostin metelin. Asia pitäisi olla unohtunut, koska Posti pyysi myöhemmin anteeksi ja minä annoin. Tuli vain mieleen nyt.

Rustaan yhä kirjettä Italiaan. Kuten usein ennenkin on se jälleen päiväkirjamaista juttelua (kuten blogissakin) monen, monen päivän tapahtumista, ajatuksista. Ehkä koronasta johtuen kirjeet matkaavat Suomen ja Italian välillä melkein kuukauden. Eikä se milloinkaan ole ollut kovin joustavaa ja joutuisaa palvelua. Kirjeitä kadonnut matkan varrelle, tai saapunut vastaanottajalle vuodenkin kuluttua maattuaan postisäkissä Tiberin pohjassa. Kirje oli avaamaton, mutta melkoisen nuutuneessa kunnossa. No, se oli tosin kunnioitettavaa ja oikeastaan hämmästyttävää, että Italian posti katsoi tarpeelliseksi kirjeen joka tapauksessa saattaa perille vastaanottajalle. Muita katoamisia en anna anteeksi. Ilmiselvästi on joku luullut kuoressa olevan myös rahaa, koska usein pullottaa. Lähetän mukana taidenäyttelyiden brosyyrejä sun muuta tietoa, lehtileikkeitä ja valokuvia, mitä Suomessa tapahtunut. No, voihan tietysti kirjeitä muutenkin kadota, mutta osa katoamisen syistä lankeaa epärehellisyyden tiliin.

Nyt haluan lisää aamukahvia ja se olkoon maultaan vaikka caramel créme brulee.

APUA SEKHMETILTÄ

Kävin kaupassa, joka on kauppakeskuksen uumenissa. Pukeuduin ostoskeskuksen ulkopuolella maskiin ja heti tuli tukala olo. Maski otti silmäripsiin kiinni räpytellessä. Korjasin, mutta kasvoni muoto ei sovi maskille. Kaupassa oli hankala katsoa alaspäin tavaroita etsiessä. Koskin maskiin, vaikka se ei ole hygieenistä eikä sallittua, asettelin sitä paremmin, nipistin entistä enemmän nenän ympärille ja päätin jäädä kotiin ensi kesään asti, jolloin on toiveita päästä koronasta eroon. Selviydyin hengissä kaupasta ja koko kauppakeskuksesta ja revin ulkopuolella maskin irti. Olin vapaa! Tulisiko maskin käyttö lakisääteiseksi ja sitä myöten pakolliseksi sakon uhalla?  Ja kuka valvoo, että maski on kaikilla päässä?  

Tänään pysyttelen taas kotona. Ei tarvita maskia. En ollut tosissani siinä, että olisin kotona kesäkuuhun asti. Pakko on mennä ja panna kasvosuojus.  Minulla on liian pieni nenä maskille. Maski taas naamalla, kun ensi viikolla käyn kaupungilla. Yritän olla räpyttelemättä silmiä. Nehän kuivuvat. Sen ehkäisyksi juuri on räpytteleminen keksitty kosteustippojen ohella.

Piti lähtemäni Nespressoon Keskuskadulla, mutta tilasinkin kahvikapselit puhelimessa ja haen postista paketin. Ykskaks ei huvittanutkaan metroajelu kaupungille. Laiskistunut vai tullut kotihiireksi? 

Vastasin 15 kysymykseen, kuka Seitsemästä veljeksestä olisin. Aapo, kertoi testin tulos. Aapo on se, jonka "suusta tulee aina järjen ääni." Olen siis mielelläni Aapo. Vaikka minun suustani tulee aivan muuta. Ruokakaupasta pitää seuraavalla kerralla ostaa vesikrassia ja pieni kurpitsa. Jälkimmäisen laitan uuniin. Olen nykyisin lievästi kallellaan kasvisruokiin ja on viikossa päiviä, kun lautasellani ei ole broileria salaatin seurana. Tänään on ja voimakkaasti maustettuna. Avaisinko Prosecco-pullon? Ostin tässä kerran kuohuviinilaseja ja puhuinkin niistä myyjälle, joka korjasi "nämä ovat samppanjalaseja".  Kyllä minä panen Proseccoa, vaikka niistä on joskus juotu Veuve clicquotiakin.

Hyvä juttu että Amos Rexissä on kulkutautien ja parantumisen jumala Sekhmet. Menen pyytämään covid-19 taudin poistamista maailmasta. Amos Rexissä on Egypti-näyttely. Torinon Museo Egiziosta lainattu noin 400 esinettä. 

 

TÄMÄ ON NIIN TÄTÄ SAMAA KORONAA

 Ooppera Covid fan tutte tuli toistamiseen koettua ja taas tykkäsin. K antoi varovaisen arvostelun, jossa oli enemmän positiivisuutta kuin sitä toista. Sitten ryhdyimme tosissamme pohtimaan presidentti Trumpin koronaa. Onko sitä, oliko sitä ja onko vakavaakin, jos on tai oli? Ei ainakaan kuolemaksi asti, kun jaksoi nousta sairasvuoteeltaan vilkuttamaan autostaan Amerikan kansalle kesken kaiken. Jätti sairaalan muutaman päivän jälkeen. Me seuraamme tilannetta ja niin tekee moni muukin.

Laiskotellen yhä mennään ja alan tottua. Lukemista, ruoan laittoa, syömistä (harkiten), puhelimessa lörpöttelyä. Jokaisen kanssa se koskee koronaa ja myös Trumpin koronaa. Edes roskikselle en ole viitsinyt vaivautua. Tänään ajattelin sitä ja kauppaankin menoa. Viili pääsi loppumaan. Se yksi prosenttinen. Pitää panna maski. Kauppa on julkinen paikka ja kauppa on vieläkin julkisemmassa paikassa, ostoskeskuksessa. Arvovaltaiset tietäjät kertoivat, että pelkkä lempeä tähänastinen suositus kasvosuojan käytössä on kiristetty vahvaksi suositukseksi. Koskee siis minuakin. Minulla on niitä sinisiä apteekista ostettuja. Tahtoisin kankaisen, jossa on irvistävä hammasrivi.

Lotossa tuli, jippii, kaksi euroa! Tuntuu niin hyvältä. Kuinkahan paljon euroja olisi plakkarissa, jos jokaisen maksamani lottokupongin rahat olisin pannut talteen? Näin pitkän lottoamisajan jälkeen voisin rahoissa kieriä ja heitellä seteleitä ympärilleni ja päälleni.

Kaupunginmuseon Ystäviin pitää maksaa jäsenmaksu. Maksu pysynyt samana kuin viime vuonna. Tautitilanteesta huolimatta Ystävät retkeilee ja osallistuu. Maskit, turvavälit ja terveys huomioidaan. Minä en osallistu, mutta maksan jäsenmaksun.

Kamppailen yhä Grassin Peltirummun kimpussa ja kun Oskarin kiukuttelu aikuisia kohtaan alkaa kyllästyttää, siirryn niin ikään kesken jääneeseen kirjaan Erno Paasilinnasta. Olen nimittäin ryhdistäytynyt ja aion lukea loppuun kaikki kesken jättämäni kirjat. Niitä on yöpöydällä.

 

RAKAS DEAN MARTIN

 Kirjojen lukeminen minulla yhtä siksakkia. Nyt luen jälleen Erno Paasilinnaa ja aloin himoita hänen Petsamo-kirjaansa, jota saa antikvariaateista vaihtelevalla hinnalla. Kun aika ajoin suomalaiset haluavat Karjalan takaisin, minä haluan Petsamon, joka loppujen lopuksi oli meillä ikään kuin lainassa vain 24 vuoden ajan. Olisi niin hienoa, kun Suomineidon käsivarsi ojentuisi Jäämerelle asti. No, sitä sen enempää kuin Karjalaakaan ei meille heru. Tästä Paasilinnan Petsamosta sanotaan sen olevan kirjailijan paras kirja. Taidan poiketa täkäläiseen antikvariaattiin jonain päivänä katsomaan. Jos on, kirjan pitää olla siisti ja ilman sotkuja, joita joskus on ollut kirjaston kirjoissa. Ei kirjan marginaaliin saa tehdä omia huomautuksia ja mielipiteitä, ei liioin tekstiä saa alleviivata, eikä taittaa lehden kulmia kirjanmerkiksi. Kirjaa pitää käsitellä kunnioittaen.

Aloin kirjoittaa Italiaan kirjettä. Ystäväni asuu tunnin matkan päässä Sorrentosta.Ja koska ostin sorrentolaisia sitruunoita, piti kaivaa muistin virkistykseksi laulun Palaja Sorrentoon sanat.  Napolissa syntyneen Ernesto de Curtis´in sävellys vuodelta 1894 Torna a Surriento. Wikipedia osasi kertoa. Kiitos Wikipediasta.

Eilen oli Dean Martin-päivä ja minulla vähän haikea mieli. Martinin pehmeän, samettisen, seksikkään ja miehekkään äänen kuuluessa taustalla olen tanssinut monta, monta kertaa. Kun kuulen laulut, muistan. Tässä kohtaa kiitos myös YouTubesta. Ei päivä kokonaisuudessaan sentään muisteluksi mennyt. Joskus vaan on kiva palata kauaksi vuosien taakse.

Tänäänkin musiikkia, Covid fan tutte-ooppera Teemalla. Katselin sen aikaisemmin Areenasta suorana ja sillä lailla paikalla olleena. Nyt uudestaan. Jälkeenpäin odotan K:n mielipidettä. Aikoo oopperan katsoa. Ehkä ei pidä aiheesta. Voin olla väärässäkin.

Asuintaloani lämmitettiin jo tänä syksynä, mutta sitten lopahti. Palelen kaiket päivät vaikka kuinka kääriydyn villaan. Yölläkin pitää olla paksu kerros peittoja. Alituinen kynttiläarmeija olohuoneessa palamassa, joka yllättävästi lisää asteita. 

SITRUUNOIDEN KAUTTA SORRENTOSSA

 Huomenta. En huomannut eilen ostoskeskuksen käytävillä lisääntynyttä maskin käyttöä. Olin aamupäivällä, jolloin kansaa vähemmän liikkeellä. Minulla ei ollut kasvoilla muuta kuin meikkiä. K oli ollut iltapäivällä ja maskien käyttö yleisempää.

Ostin kotimaisia Discovery-omenia pikkuiselta torilta, jossa vielä sinnittelemässä samat neljä kojua kuin ennenkin. Marssin myös Herkkuun, jossa ei enää anneta kassalla ostosten yhteydessä ilmaiseksi Hullujen Päivien keltaista muovikassia kuin Stockmannin omistuksessa. Herkussa enemmän asiakkaita kuin Stockmannin puolella. Käväisin toisessa kerroksessa ja hissi vapisi arvelluttavasti. Vanhuuttaanko jo? Tyydyin myöhemmin koneportaisiin. Herkusta toin kotiin sitä sun tätä. Alennuin vielä ostamaan kaksi cupcakea (niillä ei ollut suomen kielistä nimeä) , jotka eivät maistuneet niin hyviltä kuin odotin tai makuaistini makean kohdalla on menetetty. 

Italiassa ystäväperheeni voi hyvin. Poika liikkuu kodin ulkopuolella, mutta vanhemmat ovat olleet kuukausia vapaaehtoisessa karanteenissa muutamaa pakollista kauppareissua paitsi. Saman päivän iltapäivällä kolahti postiluukusta ystävältäni kirje. Päivätty ja postitettu kolmatta viikkoa aiemmin. Hidasta on. Puhua pajatin puhelimessa myöhemminkin useamman henkilön kanssa ja sitten olikin ilta ja annoin aikaa Grassin Peltirummulle, jonka lukeminen on poikkeuksellisesti hyvin hidasta jostain syystä. Kirjakauppaan en mene, ennen kuin luen loppuun muutamat kesken jääneet.

Herkussa huomasin Ovale di Sorrento-lajikkeen sitruunoita muovista valmistetussa "pärekorissa". En ole koskaan niin etelässä Italiaa ollut kuin Napolinlahden rannalla. Ostos oli tutustuminen kaupunkiin näiden hedelmien kautta. Toki olen kuullut laulun Palaja Sorrentoon:
"Muistatko sä meren laajan/ joka luona kodin armaan/ kietoi lemmen paulan lailla/ rannan kauniin Sorrenton..."
Kun kerran oli minulla pärekorissa Italiaa, niin menin ostamaan pohjoisemman maakunnan alueen Chianti-viiniä. Toscanassa kun taas olen ollut. Olin tyytyväinen Hulluihin Päiviini, vaikka Päivien tarjouksia en hyväksi käyttänytkään. Toivon tämän kampanjan parantavan Stockmannin tilannetta ja verkon kautta moni ostaakin. Fyysinen kaupankäynti alkaa olla kohta historiaa.

Viikonloppu kotona. Ei tarvetta poistua. Uutiset täynnä USAn presidentin Donald Trumpin koronaa, joka mieheen kyntensä iski. Maailma seuraa ja jo spekuloidaan lujasti, miten maata sitten johdetaan, jos istuva presidentti sairastumisensa takia on siihen kykenemätön. Vaalitkin tulossa.

NEKROLOGI

 Kirjoitan tähän nekrologin edesmenneestä parvekeystävästäni, joka antoi päivittäisen ilon ja onnen.  Se oli uljas mandevilla, maljaköynnös, parvekkeen valtias. Osoitti ensimmäisten kylmien öiden aikana halusta lähteä pois. Sille eivät enää toivoa antaneet myöhemmät lämpimät ja aurinkoiset syyspäivät, ei parvekelasien läpi näkyvä ihana ruska. 

Se väsyi ja siitäkös ilakoivat vielä voimissaan olevat begoniat, jotka ilkkuivat ähäkuttiaan ylväälle kauneuttaan menettävälle mandevillalle. Kolme begoniaa luuli vetävänsä pitemmän korren. Uhmakkaasti kukkivat ja heittelivät ylimielisesti kuivuneita kukkiaan parvekkeen lattialle. Ne hörppivät antamaani vettä vilkuillen kuninkuutensa menettävää kaveria, joka ei koskaan kuulunut niiden lähimpään ystäväpiiriin. Mandevilla oli alusta lähtien asettunut näiden jo sijanniltaankin matalammalla olevien kasvisisartensa yläpuolelle. Begoniat eivät nöyrtyneet. Niillä oli oma sisäpiiri, jonne tosin maljaköynnös ei tahtonutkaan pyrkiä.  

Annoin sille vettä ja toivoin sen tulevan ravituksi ja jäävän elämään. Se viestitti halustaan luovuttaa, pudotteli lehtiään ja viimeiset kukkansa. Begoniat katselivat riemuissaan. Sitten tuo ylväs kasvi kuihtui aivan silmissä ja minun oli se pakattava mustaan säkkiin ja vietävä roskikseen. Hautajaissaatto oli vaatimattoman arvokas ja verkkainen. Asetin sen hartautta tuntien jätelaatikkoon. 

Mandevillani eli ja kukoisti kesäkuukaudet, rehevöityi ja valloitti sydämeni. Tiesin, että meidän on joskus erottava. Ero tuli liian aikaisin. Se ei enää jaksanut. Ehkä se koki begonioiden pilkan liian raskaaksi, olonsa kastelustani huolimatta yksinäiseksi. Se kaipasi paikkaan, jossa olisi voinut ojentaa kärhänsä  jonkun vanhan muurin pintaan. Minun parvekkeellani sillä oli ympärillään vain tyhjää tilaa ja alapuolella kateelliset begoniat.

Roskalaatikot on jo tyhjennetty. Mandevilla säkissään viety kunnioitusta tuntematta jonnekin, ehkä lajitteluhihnalle, jossa tuntemattomat kädet käsiteltyään heittävät sen eteenpäin ajattelematta, että se oli elävä ja kaunis kasvi kerran ja sen nimi oli mandevilla.