"# Meidänstocka" lukee Stockmannin lipassa Aleksin puolella. On kuulemma osa kampanjaa ja tämä minun mielestäni kamala hirvitys otetaan pois kampanjan jälkeen onneksi ja tilalle tulee vanha "Stockmann". Meidän Stocka!!! Kyllä ymmärrän, että huonosti menevä liikeyritys pyristelee tuhoa vastaan kaikin keinoin, myös olemalla meidänstocka. Meidänhän tuo on ollut vuodesta 1862.
Ostin kirjakaupasta kaksi kirjaa, Tove Janssonin Bulevardi ja muita kirjoituksia sekä jälleen Enni Mustoseltakin minulle uuden Metsäkukkia asvaltilla. Ja totta kai mansikoita ja muuta taloudessa tarvittavaa. Powerissa kävin peruuttamassa tilaamani tulostimen musteet, kun eivät niitä pystyneet hankkimaan. Sain rahani takaisin. Alkosta ostin häpeilemättä alahyllyn kyykkyviiniä, kesään sopivaa. Sähköpostia oli tullut A:lta. Hänkin ostanut lierihatun! Tulin kerran maininneeksi, että paiste tekee ryppyjä ja on hyvä suojautua varjoon sievän hatun alle. Hän teki sen! Kotona söin vähemmän kevyen lounaan ja ryhdyin lukemaan kirjasaalistani. Aloitin Janssonista. Tuotantoonsa en ole tutustunut kuin Muumien ja museoissa joidenkin maalausten kautta. Nyt minulla on hänen novellejaan ja esseitään kansien välissä. Odotan kuitenkn, että hän novelleissaan jättää taakseen nuoruuden unelmat ja kaiken kattavan onnellisuuden, joka usein parikymppisillä on ja alkaa kertoa keski-iän kriiseistä esseissään.Tästä tulikin mieleen, että minullakin oli onnellinen lapsuus ja nuoruus, enkä tiedä yhtikäs mitään keski-iän kriisistä.
Muuten se Prink-liike, josta saa tulostimiin mustetta, on alunperin italialainen. Olen aina kiinnostunut käyttämäni liikkeen alkuperästä. Prinkejä on Suomessakin useita ja maailmalla vieläkin enemmän. Jos etsii aitoa kotimaista, saa olla varovainen uskossaan. Joutsenen merkkikään ei takaa mitään, ei Suomen lippu eikä varmaankaan Porilaisten marssi. Liekö tähän sekavuuteen syynä napojen hiipiminen pois paikoiltaan, vierasmaalaisten lintujen pesintä Suomessa ja keväiden aikaistuminen? Kotimaista, jos se sitä on, varhaisperunaa alkaa saada jo helmikuussa. Parasta olla varuillaan kaiken suhteen.
Heissan taas pitkästä aikaa!! Jostakin syystä edellistä kommentointiani ei näy, mutta kirjoitin silloin, että tosi kiva kun päätit tulla takaisin. Minua nimittäin alkoi jo katoamisesi hiukan huolestuttaa.
VastaaPoistaTove Janssonin tuotannossa on siis novellejakin. Pitääpä minunkin tutustua. Saattavat olla hyvinkin kiinnostavaa luettevaa.
Tuo on aivan totta! Siis että mikä on oikeasti kotimaista. Tarkkana saa olla. Mutta niinhän me asioissa ollaankin, eikö?!
Kiitos, Marjatta, sanoistasi. Ostin Janssonin kirjan pokkarina. Kustantaja Tammi ja ilm.vuosi 2017. Teksti Janssonin kuvittama. Hyvää kesän jatkoa!
Poista