Inspiraatio! Nykytaide ja klassikot! Siinä eilinen Ateneumin anti. Tuntui kuin olisi laskettu luikuria taiteilijoista, joiden teoksia on väännelty ja käännelty. Tunnetut teokset "uudistettu" tähän päivään sopivaksi. Ateneumissa oli Rodin-näyttely 2016 ja siellä oli Rodinin Ajattelija sellaisena kuin se on aina ollut. Tosin sekin oli jäljennös. Nyt Ateneumissa on Nancy Foutsin Ajattelija, joka on nainen ja hänellä on tutu päällään. Mitä tästä ajatella? Jeff Koonsin Mona Lisa muistuttaa muuten Leonardo da Vincin samannimistä naista, mutta pitelee käsissään sinistä palloa. Suomen Kuvalehti kertoo pallon peilaavan museoyleisöä. Oli rokokoota ja Raamatun aiheita, antiikin Kreikan taidetta... Mutta ei ihan. Mielenkiintoinen näyttely. Taidan mennä toisenkin kerran. Ateneumin kaupasta ostin jääkaappimagneetin (Foutsin tutu-Ajattelija) ja pari brosyyriä. Eivät enää jakele ilmaiseksi. On myös uusi hiirialusta kirjoituspöydällä. Siinä on van Goghin Katu, Auvers-sur-Oise (1890).
Ennen lähtöä Stadiin aamupäivällä join vain aamukahvin. Ja niin kävi nytkin, että kaipasimme maarun täytettä näyttelyn jälkeen ja menimme M ja minä Samppanjabaariin Stockmannille. Sampanjaa ja katkarapuvoileipä. Hetken kuluttua espresso. M joi teetä. Tarjoilijamies oli aivan ihana. Antoi kohteliaasti ymmärtää, että muisti meidät edellisiltä käynneiltä. Kertoi palvelevansa meitä ilolla ja toivotti taas tervetulleeksi. Hyvillä mielin poistuimme. Erosimme ja minä kävelin koneportaiden ja hissien kautta metroon. Ostin mennessäni Arnoldsista muffinsin ja donitsin. Kun kerran olin jo pannut päivän syömisen ranttaliksi. Tarjoilija toi meille vielä yllätykseksi suklaata! Kotimatkalla poikkesin Rosebudiin ja ostin Hemingwayn kirjan Kuolema iltapäivällä. Alkuteos ilmestynyt 1932 ja suomeksi 1962. Minulla kirja joskus perintönä, mutta en ole lukenut, eikä sitä eilistä ennen ole hyllyssäni enää ollut.
Päivä oli pitkä, mutta erinomainen hyvän ystävän seurassa. Lähtiessäni kotoa satoi kuin saavista ja kaikki se, mikä minusta oli sateenvarjon ulkopuolella eli helmat ja jalat, kastui perusteellisesti. Kesäsade ei haittaa ja päivän mittaan pääsin hyvin kuivumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti