Vielä soivat sävelet korvissa, vaikka jo toistia tunti sitten kotiuduin Musiikkitalosta, jossa kuulimme ihanaa viulunsoittoa (Stefan Jackiw) HKO:n kenraaliharjoituksessa. Ottorino Respighi, Igor Stravinsky, Ferruccio Busoni ja Ottorino Respighi. Kapellimestarina toimi Hans Graf Itävallasta. Kolme tuntia klassista. Oli hyvä istua ja antaa musiikin täyttää sekä itsensä että salin. Minusta tuntui että Musiikkitalon edessä oleva Reijo Hukkasen Laulupuut hiukan kumarsivat.
Seuraava kenraali lokakuussa. Silloin orkesteria johtaa unkarilainen Péter Eötvös ja kuulemme hänen omia sävellyksiään sekä Claude Debussya ja Zoltán Kodálya. Eötvös johtaa ensimmäistä kertaa Helsingin kaupunginorkesteria. Odotan jo nyt tätä musiikkitapahtumaa.
H tuli kadulla vastaan ja on jo runsaan viikon kuluttua löhdössä Turkkiin. Tapaamme ensi viikolla. Hän oli ystävänsä kanssa menossa Oodiin ja minä ystäväni kanssa tulossa Musiikkitalosta. Näin sitä sattumoisin tavataan kyldyrillisessä ynpäristössä. Kylmä tuuli riepotti takin helmaa kiiruhtaessamme ensin ratikkaan ja sitten metroon. Ystäväni kun ei kulje koneportaissa ja Rautatieaseman hissit vesivahingon jäljiltä yhä käyttökiellossa. Niinpä matkanteko hiukan mutkistui. Minä taas en mielelläni klaustrofobian takia käytä hissiä, mutta jommankumman on uhrauduttava. Onhan minulla kotitalossakin hissi ja sitä käytän. Alussa kiipesin portaita pitkin, mutta se oli usein täyttä työtä ja tuskaa ja lopulta oli antauduttava kammolle. Muistan, kun puoliso oli Meilahden sairaalan viidennessätoista kerroksessa ja minulla niihin aikoihin vaikeaa fobiani kanssa. Päivittäin menin portaita ja perille päästyäni olin jokseenkin uuvuksissa. Henki tuskin kulki. Piti hetken huoahtaa, että olen kunnossa mennessäni hänen huoneeseensa.
Huomenna ei mihinkään menoa. Uunijuureksia aion laittaa. Aineet ovat jo. Ylihuomenna jälleen liikkeelle. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti