"Tietty reipas töykeys pitää mielen virkeänä ja auttaa arkipäivässä." Näin on sanonut Outi Nyytäjä kirjassaan Heinäpaali roihuaa, jonka kaivoin hyllystäni ja ryhdyin uudemman kerran lukemaan. Olen muuten samaa mieltä Nyytäjän kanssa. Tapasin kirjailijan kerran ja tavoistani poiketen aloitin keskustelun, vaikka olimme ventovieraita toisillemme. Tämä oli todella outoa puoleltani, jota vieläkin ihmettelen. Outi Nyytäjän kirjoja olen lukenut kuin myös hänen kolumnejaan. Enää uusia emme voi lukea. Kirjailija kuoli vuonna 2017. Nyytäjän teksti on iloista, ironista ja älykästä kerrontaa Bretagnesta, jossa asui puolisonsa kanssa ison osan vuodesta. Nyt voin jälleen viettää miellyttävästi hänen kirjansa seurassa aikaani niinä öinä, kun ei nukuta.
Kahvikoneeni ilmoitti, että pitää suorittaa kalkinpoisto. Opaslehtinen esille ja aloin monivaiheiseen työhön. En meinannut saada millään sitä minimaalisen pientä lokeroa auki, joka pitää sisällään tärkeän työkalun kalkinpoistoputken. Onnistuin lopulta kaiken vaihe vaiheelta tekemään, mitä tämä operaatio vaatii. Jos en nyt tunnoissani aivan Döbelniltä vaikuttanut, niin kuitenkin "työ tehty on, mä pääsin voittajaksi". Valmistin heti suklaisen espresson.
Suomen Kuvalehdessä on kirjoitus Juha Hurmeesta. Hän on Lapissa tekemässä Samuli Paulaharjun novelleista näytelmää. Ihastuin Juha Hurmeeseen, kun hän pauhasi ruotsin kielen asemasta saatuaan Finlania-palkinnon "opetelkaa ruotsia, juntit". Tästä arvovaltainen yleisö Suomen Kansallisteatterin palkintojenjakotilaisuudessa otti nokkiinsa ja Hurme sai eri tahoilta myöhemmin kuulla kunniansa. Tämä oli tätä yleistä kaikesta loukkaantumisen aikaa, joka jatkuu yhä. Ostin heti palkinnon saaneen kirjan Niemi ja luin sen. Nytemmin on kirjailija toki saanut anteeksi. Minä en häneen koskaan vihastunutkaan. Vaikka ruotsin kieli on minulle aikamoinen kompastuskivi.
Olen lähdössä konserttiin. Hyvää päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti