KESÄAAMU

Paikat taas pullollaan kirsikoita ja mansikoita. On se kesä niin poikaa! Postitin Italian kirjeen. Matka yleensä kestää parisen viikkoa, mikä suuresti minua kummastuttaa, kun Euroopassa kuitenkin ollaan. Ennen oli joutuisampaa sekin.

K soitti ja päätimme mennä jonain päivänä Redin kattopuistoon, josta P-D minulle kertoi. On kuulemma Espan kokoinen. Onko ainutlaatuinen Suomessa, en tiedä. Muualla ainakin näitä korkeiden paikkojen viheralueita on. Stockmannin Roof by Ravintola Teatteri ei viheralue ole, mutta tarjoaa mukavat näkymät ruokailun ohessa tavaratalon katolta. Sinnekin pitäisi ehtiä kuluvan kesän aikana. Oodi yhä näkemättä alinta kerrosta paitsi. Sen Maijansalissa on elokuussa murretapahtuma eli oikein skaba murteella puhumisessa. Ja tietysti Stadin Slangin järjestämä. Olen optimistisena menemisestäni merkinnyt päivän kalenteriin.

Luen taas ja vielä Charles C. Mannin kirjaa Amerikasta ennen Kolumbusta. Kolumbuksen käydessä siellä olivat maat ja mannut täynnä eläimiä, kaikkia kymmeniä miljoonia. Evät ole enää. Ihminen on ahne tappaja. Varmaankin intiaanileffoihin on ollut pakko haalia sieltä sun täältä biisoneita valtavia laumoja varten. Lapsena ja vielä nuorenakin kävin usein inkkarileffoja katsomassa. Kiljuimme syvää paheksuntaa havaittuamme kellon jonkun tomahawkia heiluttavan inkkarin ranteessa. Pudota mätkähdimme illuusiosta todellisuuteen  täydellisen bluffin vammauttamana.

Nukuin aika hyvin ja jälleen ilman apuja. Heräsin kyllä varhain ja olin jo ennen viittä järjestämässä itselleni kunnon lattea. Siunattu tämä kahvintekolaite! Mitä tästä sanoisikaan äidin äiti, mamma, nähdessään kaiken nykyajan tekniikan? Ei enää kahvimyllyä polvien välissä ja hurjaa veivaamista saadakseen pavut sopivaan muotoon. Ei edes kuparipannua liedelle pantavaksi. No, mammalla oli myös kaasu puuhellan lisäksi Meilahdenkadulla Töölössä. Ei nykykahvi, kapselit vielä vähemmän, anna sitä huumaavan hyvää tuoksua, joka myllystä levisi. Ei sinne päinkään! Hyvällä mielikuvituksella sen tuntee sieraimissaan.

Ei kuin päivä käyntiin. Hyvää huomenta.

MARJAOSTOKSILLE

Taas viikonloppu. Olen menossa asioille, joka tarkoittaa muun muassa Italian kirjeen postittamista. Tietysti myös mansikoita ja kirsikoita on saatava. P-D:n kanssa juttelin eilen, että koska ihmeessä lähtisimme mansikoiden ja kuohujuoman kanssa meren rannalle? Se on ollut jo monen kesän suunnitelmana ja jäänyt vain ideaksi. Koko meri täällä on minulle mysteeri. Pitäisi nähdä, ennen kuin uskoo. Aikaisemmin se on aina ollut lähellä ja haistettavissa, nähtävissä jopa. Lokit ovat olleet pihalintuina, nyt näkee joskus vierailevina.

Tsilari ilmestyi eilen. On kuvia 12.6. Espan puistosta, mutta K ja minä emme näy niistä missään. No, emme linssiluteina pyrkineetkään olemaan. Lehden kanteen pääsivät tämän vuoden Stadin Friidu ja Stadin Kundi. Koko Espan juttuhan on Stadin Slangi ry:n lanseerama. Uusi cd  "Slangimusa ei delaa koskaan" on ilmestynyt, mutta Helsinki-päivänä Stadin Slangin kojusta myyty loppuun. On joskus mentävä Hämeentielle kauppaan se ostamaan. Minulla on muutamia cd-levyjä muun muassa entisen puheenjohtajamme Lasse Liemolan laulamana.

Saan Parnasso-lehdestä näytenumeron Otavamedian (ent. Yhtyneet Kuvalehdet) asiakkaana ja Suomen Kuvalehden tilaajana. Parnasso on minulle joskus tullut tilattunakin. Nyt  siihen taas tutustun elokuussa. Muitakin lehtiä oli tyrkyllä kuukauden ajaksi, Annan pyysin lähettämään ystävälleni. Saa neljä numeroa. Varoitin, että ovat sitten kimpussa saadakseen tilauksen. Samoin kuin minä joudun pommituksen kohteeksi Parnasson tiimoilta.

Enköhän tästä jo paneudu tällinkiin ja sitten ei kuin menoksi.

KUITTI, KIITOS

Nykyään on tullut vähittäiskaupoissa tavaksi kysyä maksun suorituksen jälkeen, haluaako asiakas kuitin. Laki sallii tämän eli kuittia on näin ollen tarjottu lain pykälien mukaisesti. Soitin Verohallintoon ja kysyin. Ennen kuitti annettiin automaattisesti. Olen saanut vastaukseksi kysymykseeni, miksi ei enää anneta, että tällä tavalla säästetään kuittinauhaa, koska asiakas heittää kuitin kuitenkin pois. Joutuuko kuititta saatu maksu kassaan? Mitä, jos etsivä pysäyttää ovella, eikä asiakas pysty todistamaan maksuaan, jos ei ole älynnyt kassan kysmykseen vastata haluavansa kuitin?  Minulla on ollut tapana haluta aina maksamastani asiasta/tavarasta. On ikään kuin virallista.

Eilen olin pitkästä aikaa asioilla. Nyt on jälleen kotona mansikoita ja kirsikoita. Ulkona (torilla) maksutapahtumasta ei velvoiteta antamaan kuittia. Ehkä saa käsin kirjoitetun pyydettäessä. Kävin muuallakin ja tunsin olevani ihminen ihmisten joukossa. Kamppiin en mennyt, vaikka aikeita on ollut jo pitemmän aikaa. Hautasin koko ajatuksen. Keskuskadun Nespresson myymälään on mentävä jonain päivänä. Kahvikapselit alkavat loppua. Täältä päin Nespresso lopetti myymälänsä. Tarjonta ja kysyntä eivät kohdanneet.

Lueskelen kesken jääneitä kirjoja ja haikailen kirjakaupasta uusia. Hyllytilaa ei ole enää kotona. Olen hiukan huono heittämään kirjoja roskikseen.  Vaikka sinne kelpaaviakin toki on. Dekkareita tuskin luen uudestaan. No, jostain on paikka uusille kirjoille taiottava.

TÄÄLLÄ TAAS

Istahdinpa koneen ääreen ja panen blogiin muutaman sanasen. Kiirettä ei ole ollut, ettenkö olisi ehtinyt kirjoittaa muutamaan päivään. Ei ole ollut oikein kirjoitettavaa, vaikka usein sen teen ilman asiaakin. Kotona olen piileskellyt flunssa kun ei tahdo hellittää. Kiusaa yskällä. Öisin kaikenlaisia asentovariaatioita, ettei olisi aivan vaakasuorassa. Olen aloittanut Italian kirjettä. Onnittelen talviolympialaisten järjestämisestä vuonna 2026. Urheilujuhla ei hetkauta Saapasmaan syvää etelää, jossa ystäväni asuu.

Tänään aion ihmisten ilmoille. Piti lähtemäni Kamppiin, mutta en menekään. Keskikaupungille kuitenkin jonain päivänä. Kahvikapseleita on ostettava. Nespresso lopetti myynnin täällä päin. No, tulee lähdettyä, kun aina Stadia kuitenkin hehkutan. Iltaosallistumiset ovat jääneet, joka harmittaa. Teatteri, konsertit, jotka eivät ole kenraaleja jne. Metro lopettaa kulkemisen  iltaisin aivan liian varhain. Sitten olemme jonkun yöbussin varassa, joka ajelehtii pitkin ja poikin matkallaan tänne. Ennen oli helppoa. Voi vaikka kävellen...  Onnen suosiollisella avustuksella  lennähtäisin kuin leppäkeihas täältä kokonaan pois sinne minne kuulun. Nyt juuri se ei ole mahdollista.

Yöpöydän kirjapino alkaa madaltua. Saatuani Thesleffin luettua, siirryin lukemattomiin eli kesken jätettyihin. Veijo Meri, Arundhati Roy, Colin Dexter, P.G. Wodehouse, Kjell Westö jne. Näistä huolimatta suunnittelen meneväni kirjakauppaan. Olenhan sentään arvoisan Pöllöklubin jäsen. Kesä siitäkin ihanaa aikaa että voi istua partsilla lukemassa. Täällä en vaan tunne oloani niin yksityiseksi, kun vastapäinen talo törröttää melko lähellä. Ennen pystyin vaikka yöpaidassa nauttimaan parvekkeella olostani. Olikin sitä kokoa, että aina oli jonkunlainen katve olla näkymättömissä. Viime aikoina sentään olen uskaltautunut illalla kastelemaan kukkaset  reippaasti kotoisasti puettuna.

Alan valmistautua asioille eli yleistä tälläytymistä, hatun valintaa ja syvällistä orientautumista kauppakeskuksen ulkomaalaismiljööseen. Onhan koko kauppakeskus hollantilaisomistuksessa, Wereldhave. Pääkonttori Haarlemmermeerissä. Asiakaskunta monikielistä ja globaalia. Pieni ulkomaan reissu. Joskus edustan vähemmistöä!

JUHANNUSAATTO 2019

Juhannus Helsingissä, kuten monena vuonna. Ei edelleenkään hullumpaa. Kukaan ei ole kutsunut minnekään, että voisin kohteliaasti kieltäytyä. Ei ole tarvetta lähteä, ottaa joku kutsu vastaan. Olen ostanut monta litraa mansikoita, aprikooseja (joista teen jotain), valmista ruokaa, enkä makkaran makkaraa. Poden vieläkin flunssan loppukaikuja eli lohkeavaa yskää. Luen, kunhan keksin hyllyssä
jonkun kivan kesken jääneen kirjan. Juhannus on ohjelmoitu.

Italiasta tuli kirje. Pitkä. Siinä saa paavi kyytiä. Kuin myös kaikki Italian uudet ja vanhat maahanmuuttajat, joita maa joutuu ylläpitämään. Mansikkakausi on jo päättymässä siellä ja kirsikkakausi alkamassa. Täällä on parastaikaa kotimaisten mansikoiden kausi ja kirsikkakautta on ollut siitä asti, kun etelästä niitä tuotettu. Ostin niitäkin kokonaisen laatikollisen. Emme pohjoisessa jää pitkästi jälkeen etelän hedelmien saatavuudesta. Ympäri vuoden on aina. Hyvä niin.

Ensi viikolla käyn Hamista ostamassa Thesleffin kirjan. Ensin pitää varmistaa, että vielä on, etten turhaan lähde seikkailemaan Kampin metroasemalle ja sen yhteydessä olevaan kauppakeskukseen. Ikinä en ole sieltä selviytynyt eksymättä ainakin neljä kertaa. Ehkä samalla tarkastan Amos Rexin jonotustilanteen. En vieläkään suostu odottelemaan sisäänpääsyä tolkuttoman kauan. Ikävystyn jo kaupan kassajonossakin. Vaikka Lidlissä on hauskaa. "Kassa kolme sulkeutuu, kassa kaksi aukeaa", kuuluu kovaäänisestä. Ihmisiin tulee sutinaa, kun jonoista siirrytään aukeavalle kassalle. Minä en yleensä evääni huiskauta. Ihan turhaa, koska minun jononi yhtäkkiä lyheni.

Niin että jussina kotona viettämässä mittumaaria. Katselen ikkunoiden takana olevia koivuja ja kuuntelen ällistyttävää hiljaisuutta, joka aina näin keskikesän juhlan aikana kaupungissa on.

JUHLARUNO

värähtävä ihokosketus
vettähylkivän telttakankaan alla,
ja hyttysöljy! viilenevä ilta

Kuinka kauan jo
siitä kaikesta, silti yhä
liekehtii rantakivikossa
aattoillan rikottu lasi, ja olo
vähä niinku sillee orkka tauolla ja puhvetti kii

(Arto Melleri)

Hyvää juhannusta!

TERVEEN KIRJOISSA

Olen tervehtynyt. Eilen jo kaupungilla ja tänäänkin asioille. Joka puolelle olen hehkuttanut Helsinki-päivän viettoani. Nyt en enää. Vaikenen siitä asiasta vuodeksi. Vaikenen myös juhannuksen vietosta, koska olen kotona monien mittumaarien tapaan ja nautin kerrostalon juhannusrauhasta muiden asukkaiden riennettyä kaupungista pois hyttysten syötäväksi. Olivat muinoin aikoja puolisolla ja minulla myös. Auto pakattiin ja ei kuin matkaan.

E soitti Oulusta. Jos minä vaikka hänen luokseen elokuussa. En sanonut juuta enkä jaata, mutta nyt ajattelen, että jos sittenkin lähtisin. Siihen on yksi vakavakin syy. Jos en kutsua nyt noudata, katuisin joskus. Olen kertonut rakastavani junamatkoja ja nyt olisi semmonen kiva kokemus taas tiedossa. Ikinä ei ole ollut ikävää. On solmittu junatuttavuuksia matkan ajaksi, on hyvää luettavaa ja ravintolavaunussa ruokailua, maisemien vilahtelua ikkunan takana, pysähdyksiä asemilla, joissa joissakin todella kauniita asemarakennuksia. Monta tuntia pelkkää nautintoa. Ja kaikki tuo tulee luo itse minnekään liikahtamatta.

Olen tehnyt viimeisen hattuostokseni. Eilen nimittäin jälleen lankesin. Tänään sen kanssa koe-esiintyminen! Tiedän äitini olevan ihastuksissaan hatuistani, jos näkisi. Hän, jos kuka, oli hattuihminen ja niitä oli pyöreissä hatturasioissa enemmänkin. Luovuin niistä hänen kuolemansa jälkeen kuten paljosta muustakin myöhemmin, joistakin toisten ihmisten pakottamana.

TERVEISIÄ VUOTEESTA

Luulin päässeeni jo flunssasta eroon. En päässyt. Iski oikein terävästi pari päivää sitten. Friidu aivan vetämättömissä. Ei kuin vuoteessa ja paljon kuumaa teetä, joka teki nannaa kipeälle kurkulle. Ääni on seksikkään matala. Kokeilen aina välillä. Nippanappa jaksoin lukea tämän viikkoisen SK:n. Lehmä on syyllinen, SK:n mukaan "ilmastopahis". Esimerkiksi on otettu Lahja-niminen Luonnonvarakeskuksessa Jokioisilla. Homman nimi on, että koetetaan saada  aikaan semmoinen lehmä, joka ei puhise ja puhku liikaa metaania ilmoille.

Tänään olo tuntuu himpun verran mukavammalta ja sain nukuttua yskimättä jonkun hetken. Nenä vuotaa, kuten oikeaoppiseen flunssaan kuuluukin. Mitasin korvasta lämmön. Ei ole. Ensi viikoksi kuitenkin toettava. Ympätty ohjelmaa.

Helsinki-päivän ilmapallo on vielä voimissaan. Sidoin sen työtuoliini kiinni karkaamisen estämiseksi. Ilmapalloilla kun on semmonen paha tapa. Joskushan se alkaa lerppuuntua ja roikkua, jaksaen vaivoin pysyä narunsa päässä. Tämä on ilmapallon yleinen surkea loppu. Kunniakkaampaa sille olisi, jos päästäisin sen irti. Kuin lintu se riemuiten liitelisi korkealle ja tultuaan jonnekin stratosfäärin rajalle päättäisi elämänsä halkeamalla.

Lähetin A:lle meilin ja kerroin Helsingin syntymäpäivästä. A ei paljoa Suomesta tiedä ja varsin vähän sen pääkaupungista. Egyptin kouluissa ei kai opeteta mitään Euroopan maista. Mutta meilläpä annetaan tietoa koko maapallosta. Nyt A asuu Espanjassa, intressit muualla kuin Skandinaviassa.

Tänään maistui ensimmäistä kertaa kahvi. Kyllä, paranemaan päin olen menossa.

HELSINGIN PÄIVÄ

Yhdeksän tuntia yhtäkyytiä Stadissa eilen. Ensin Espan lavalla soi, eri yhtyeitä, slangia, aurinko paistoi ja lokit lensivät yli pläjäyttämättä sentään kenenkään päälle terveisiään. Stadin friidu on ikinuori Pia Landén ja Stadin kundiksi julkistettiin toinen ikinuori Pertti Salolainen. Pari kukitettiin, pidettiin puheet ja aurinko paistoi yhä.

Puistosta pois lähtiessämme minut kaappasi syliin Helsinki-päivän jättimaskotti. "Kiva puku", sanoin jonnekin sinne ystävällisen maskotin kasvojen taakse. Sitten lounaalle Kämppiin. Kankaiset pöytä- ja lautasliinat!! Alkuruoka oli hyvää ja jälkiruoka aivan fantastisen hyvää, pääruoassa ei kehumista. Kävelimme Ekbergille. Capuccino ja samppanjakorkki. Ja kun kerran Bulevardilla olimme, niin ei kuin Sinebrychoffin taidemuseoon. Taivaalliset värit sinistä ja kultaa oli näyttelyn nimi ja se on näytillä 25.8. asti. Giovanni Boccati, Jaana Paulus, Niccoló da Foligno, Adolf von Becker, Johan Joachim Streng, Yves Klein...   Oli Wäinö Aaltosen  Tytön pää (Kultapää)  ynnä muuta kaunista. Ilmapallot meidän piti jättää kassaan museokäynnin ajaksi. Olimme saaneet ne kadulla Helsinki-päivän kunniaksi.

Taiteen jälkeen kävelimme kaunista Bulevardia pitkin ajatuksena päästä kotiin.  Emme päässeet. Bulevardilla on hotelli Indigo. Meidät pysäytti hotellin "sisäänheittäjä" ja pyysi menemään Indigon ravintolaan, jossa  Helsinki-päivänä annettiin ihmisille ruhtinaallisia maistiaisia ilman veloitusta. Henkilökunta toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjasi pöytään.Oli drinkkikin tarjolla, joka oli punaiseen vivahtavaa juomaa ja jossa, niin kerrottiin, oli rommia. Meille annettiin iso lautasellinen mitä herkullisimpia pieniä suolapaloja kauniisti aseteltuina, joissakin syötäviä kukkia. Oli kasvisnyytti aasialaiseen tapaan, oli vaikka mitä. Viereisessä pöydässä oli mies Kuopiosta työmatkalla pääkaupungissa. Puhelias, mutta hauskalla tavalla. Savon murteen oli jättänyt jonnekin vuosien varrelle. Juttua piisasi. Tosin K minua enemmän äänessä. Tarjoilija kertoi myös tuoreitten Stadin Friidun ja Stadin Kundin  vierailleen Indigossa. Söimme ja kehuimme ravintolaa, herkullisia tapaksia ja erityisesti mahdottoman kohteliasta henkilökuntaa. Päätimme mennä sinne oikein maksaviksi asiakkaiksi vielä tämän kesän aikana.

Sitten vihdoinkin olimme matkalla kotiin. Mahduimme hyvin ilmapalloinemme metroon, halasimme ja erkanimme. Etten sanoisi: ihana päivä, vaiherikas ja kaikin puolin erityisen miellyttävä. Ja sanonkin.

ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄSANKARILLE

Lähdössä muutaman tunnin kuluttua syntymäpäiville. Juhlakalu täyttää 469 vuotta. Espan lavan tuntumassa puolille päivin ja sitten vaikka minne. Ainakin lounaalle jossain välissä. Koko päivä kuluu rattoisissa merkeissä. Helsingin historiasta esitelmiä Kaupunginmuseossa, mukana muun muassa Matti Klinge. K soitti eilen ja päätimme treffata.

Sain Thesleffin kirjan luettua loppuun. Mahtui juuri ja juuri hyllyyn. Luovuin monista kirjahyllyistä muuton yhteydessä ja nyt olisivat olleet tarpeen. Mistä lisätilaa tuleville kirjoille? Lattialle?

Ostin toisenkin begonian parvekkeelle. Hortensia on paisunut. Piti siirtää taaemmaksi. Komea se on. Olen istunut ihailemassa minipuutarhaani. Nyt lipittelen cappuccinoa herättyäni jälleen kerran ennen aamuviittä. Nukuttua tuli kuitenkin kuutisen tuntia. Riittää.

Katsoin Joanna Lumleytä hänen silkkitiellään. Georgia, Azerbaidzan, Kaukasuksen vuoret...  Aina jossain kaukana. Miellyttävä matkaopas! Eikä tule ajatelleeksi, että näkymättömissä rouvaa seuraa valokuvaajien, järjestäjien ja ehkä turvamiestenkin joukko.

Minä teen tänään matkan kymmenen kilometrin päähän ja luultavasti kirjoitan siitä jutun blogiini.

MAALAUKSIA KATOSSA

Työstän edelleen Ellen Thesleffin kirjaa. Melkein lopussa. Hänellä on ollut Strindbergillä teoksia näytteillä melko hyvällä menestyksellä. Kriitikot ovat miehiä ja edelleen suhtautuvat naistaiteilijoihin, tai kuten sanovat "taiteilijanaisiin", varovaisen kohteliaasti. Taidemaailma edelleen miesten.

Nervanderinkadun Taidehalli pyysi Thesleffiä sommittelemaan kolmiosaisen teoskokonaisuuden Taidehallin kerhohuoneen kattoon. Kattomaalaus sai suurenmoisen hienon vastaanoton. "Ellenin herkät uhkeat ja täyteläiset freskot ovat edellen Taidehallin kerhohuoneiston katossa siinä muodossa, mihin hän ne aikanaan, kuudessa päivässä! , maalasi", kertoo kirja. Katto maalauksineen konservoitiin vuosina 2007-2009. En ole koskaan ollut Taidehallin ravintolassa, Farang, jossa kannattaa nostaa katseensa ylös.  Käyn jonain päivänä. Ja reilusti tämän elämän puolella.

Kerrottuani Italian ysävälleni Helsingin Thesleffin näyttelystä, sanoi hän , jos olisi Helsingissä, menisi ehdottomasti Thesleffin näyttelyyn. Niinpä mieleeni juolahti, kävisinkö ostamassa Hanna-Reetta Schreckin kirjan HAMin kaupasta ja lähettäisin sen hänelle. Syntymäpäiväkin sopivasti heinäkuussa. Ehkä teen sen vielä.

Seuraavaksi arkeen ja hammaslääkäripiinaan. Piti menemäni jo tohtorin toivomuksesta vuoden alussa, mutta minulla jotkut käsitteet ovat venyviä. Menin nyt vasta, Rumba jatkuu, enkä ole järin ihastunut. Vaikka tämä lääkäri vaikuttaa osaavalta ja taitavalta, eikä edes torunut välinpitämättömyyttäni laistaa alkuvuoden tapaamisesta. Omatpahan ovat hampaani. Olen jo kertonut ehkä, että tämä on ensimmäinen naishammaslääkäri, joka on instrumenttinsa suuhuni pannut, Aloin nuorena hammaslääkärikäynnit isäni luokkatoverin vastaanotolla, joka myös oli mies. En pitänyt hänestä. Kammo mieshammaslääkäreitä kohtaan ei kuitenkaan syntynyt. Olen monessa asiassa miehen kannalla!

Tiistaina kipitän ostamaan kirsikoita. Olen kirsikkafani. Maailmassa ei ole motaa asiaa, joka vetää vertoja kypsälle, tummanpunaiselle makealle kirsikalle. Voin kevyesti pistellä toista litraa yhdellä istumalla. Niiden aika on juuri nyt!

LUONTOA BUSSIN IKKUNASTA

Bussin ikkunasta näkyi eilen yhtä sun toista matkatessani ystäväni luo kyläilemään. Lupiineja, jotka varmasti aikoinaan karanneet jonkun puutarhasta, savikan näköistä kasvillisuutta, lampulla olevia voikukkia, tukevaa ruohoa, puustoa koivuista kukkiviin pihlajiin, selvää maaseutua, vaikka Helsingissä olimmekin. Sitten alkoi tulla kaupunginosan, jonne olin menossa, asutusta kerrostaloineen ja ravintoloineen. Olin taas sivistyksen parissa. H oli vastassa pysäkillä. Halasimme.

Uusi kaunis, valoisa koti toivotti minut tervetulleeksi. Ojensin kukkani. Purkissa kalloja, jotka ovat lempikukkiani ja samoin H:n, kertoi. Ryhdyimme juttelemaan. Läpikävimme niin Turkin kuin Suomen asiat, omat asiamme, Helsingin taideannin, kaiken. Joimme kahvia ja söimme sen seitsemää sorttia leivonnaisia. Tarkastin parvekkeen, joka oli avara ja laaja. Keittiö soma ja asiallinen. Onneksi olkoon uudelle kodille!

Ehkä taas tapaamme 12.6. Espan puistossa, arvelimme.

Minulla oli muuten lierihattu päässä. Varjosti auringolta, oli piste iin päällä ja tunsin olevani aivan tiptop.

Kotipäivä tänään. Oleskelua partsilla kirjan kanssa. Odotan mahdollista ukkosrintamaa, jonka näkeminen ja kuuleminen on aina niin mahtavaa. Joskus Katajanokalla se oli todella komeaa, kun mustat pilvet vyöryivät meren yli, salamat leiskuivat ja jyrinä niin voimallista, että talo tuntui tärisevän. Olen sen suhteen pessimistinen, täällä se ei ole yhtä suurenmoisen upeaa näytelmää.

KIRJOITAN SILTI

Tänään ei minun pitänyt kirjoittamani, mutta kun heräsin puoli viisi aamulla, niin paneudun tänäkin aamuna puuhasteluun läppärillä.

Olen lähdössä kyläilemään. Bussilla. En kuitenkaan Helsingin ulkopuolelle eli käytän vyöhykkeitä AB. Eilen niin lämmintä, että minullekin tuli kuuma kävellessä. Olisi ollut parempi jäädä kotiin ja olla tuhlaamatta Tommy Hilfigeriin. Liha on niin heikko. Mutta onhan se niin ihana kapistus sentään!

Uusi hallitus on luvannut lisää poliiseja. Saammeko myös palomiehiä? HS kertoo, että näistä kavereista on pulaa. Pyromaanit ovat riemuissaan. Saas nähdä, miten Suomen käy Antti Rinteen johdolla? Akkavalta hallituksessa.

Helsinki-päivän 12.6. ohjelmaa oli kaupungin talouksiin jaettavassa Helsinki-lehdessä. On muuallakin menoa ja menininkiä kuin Espan puistossa. Pitkin Stadia. Minä kuitenkin keskityn juuri Espan tapahtumaan ja parkkeeraan itseni hyvissä ajoin Espan lavan tienoille. Puolilta päivin julkistetaan Stadin Friidu ja Stadin Kundi. Stadin Slangi on tapahtuman primus motor alun perin vuosia sitten. Vuonna 1996 valittiin ensimmäiset Friidu ja Kundi, Eeva-Riitta Siitonen ja Kari Rahkamo. Yhdistys perustettu vuotta aikaisemmin. Ideaa alettiin työstää 1990-luvun alussa ja isinä toimivat  Voitto Sulander ja Klaus Bremer. Tänä vuonna Stadin Slangi on 24v. Uusia jäseniä otetaan vastaan mielellään.

Jospa tekisin vielä kahvia lisää. On hyvää aikaa. Aamu vielä. Lämmin päivä jälleen tulossa. Mikäpä on ihmisen ollessa!

HUH HELLETTÄ, EHKÄ

Hellettä, sanottiin ja minä uskon sen. Kiipesin heti ottamaan esille ja alas tuulettimet. Sitten piti löytää jatkojohtoja. Sain tehtyä ja napsautin ilman sekoittajat käyntiin. Illalla kastelin kukat partsilla. Jälkimmäinen ostamani hortensia ei tykännyt olla luonani, vaan otti ja kuihtui pois. Nyt kokeilussa on begonia.

K soitti ja keskustelimme maan uusista ministereistä. Mitäpä niistä keskustelemista? Yritin olla asian tunteva. Muistelimme myös lapsuutemme Töölön erikoisia ihmisiä. Mieleen putkahti eräs basillikauhuinen nainen, joka ulkosalla kulkiessaan piti aina puolittain suljettua sateenvarjoa itsensä suojana. Vältteli muita ihmisiä, eikä ollut koskaan kenellekään haitaksi. Oli niitä muitakin, jotka K muisti paremmin.

Lukea en ole ehtinyt. Huolsin itseäni, puuhastelin läppärillä ja juttelin puhelimessa P-D:n kanssa. Rouva saanut flunssan. A:lta meili, jossa kertoo lähtevänsä Portugaliin jonkun ystäväpariskunnan vuosihääpäivää juhlimaan. Portugaliin minä en milloinkaan päässyt. Aikeita meillä oli ja ostin matkaoppaankin. Kuvittelin kävelevämme Coimbran kaduilla. "Kun saapuu huhtikuu/ ja kukkiin peittää maan/ on kauneimmillaan Coimbra./ Ken sinne seisahtuu/ hän ei pois kaipaakaan,/ on Portugalin huhtikuu..."  lauloi Olavi Virta aikoinaan. Laulun takia olisin Coimbraan mennyt, vaikka muulloinkin kuin juuri huhtikuussa. Seuraavassa elämässä sitten. Olen sinne sullonut niin paljon tekemistä, että ehtiikö edes kaiken?

Helsingin kaupunginorkesterilta postia. Susanna Mälkki jatkaa ylikapellimestarina ja tänä ja ensi vuonna teemana Italia. Rossinia ja Verdiä ainakin. Kirje kertoo myös HKO:n menneisyydestä. Nyt kun ovat aikeissa lähteä kiertueelle Eurooppaan kuuluen EU-puheenjohtajuuskauden kulttuuriohjelmaan, niin muisteltiin HKO:n  matkaa Pariisiin, joka oli vuonna 1900. HKO  perustettu 1882.

Olen lähdössä ostoksille. Ei, ei se taas ole hattu! Asuste kuitenkin.

TAULUT

Ehkä Ellen Thesleffin elämänkertakirja inspiroi minua kaivamaan muuttomiesten (olen asunut täällä jo niin kauan, että taulujen tulisi olla seinillä) pakkauksista tauluja. Asettelin niitä paikkoihin, joissa tulevat suurin piirtein olemaan, kunhan naulaan.  Keittiöön tulee kolme. Kaikissa hedelmiä ja yksi on äitini maalaama. Luin viime yönä jälleen  Thesleffin kirjaa ja piakkoin pääsen loppuun. Ellen on jo 70v. Maalaa yhä ja asuu Lallukassa. Ikävöi Firenzeä.

Taulujen naulaaminen seinille ei ole helppo juttu. Pitää sommitella ja alareunat olla saman kokoisissa tasan. Olen kuitenkin asiassa jo pitkällä ja orientoitunut hommaan. Kunhan taas innostun.

H soitti ja kutsui visiitille uuteen kotiinsa. Lupasin mennä. Meno-ohjeet paperille. Jänittävää, kun on nyt bussimatka edessä.

Ostin kolmannen kesähatun. Panen päähäni niistä jonkun, kun lähden visiteeraamaan. Näyttelijä Joanna Lumleyllä näytti olevan Silkkitiellä samanlainen kuin minulla. Hieno matkadokumentti taas tiedossa. Historiaa, maisemia ja paljon sellaista, joka ei ehkä ole tavallisen turistin koettavissa. Miellyttävää kerrontaa. Ollapa mukana!!

Jaahas, presidentti Trumpin frakki päin seiniä illallisilla kuninkaallisen väen kanssa Lontoossa. Totta että kuvissa hiukan vaikuttaa erilaiselta kuin muitten herrojen asut. Liian leveät lahkeet muun muassa, muisti toimittaja mainita. Ei aina tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun Trump on median hampaissa.

PIHA

Nyt olen lukenut useista Helsingin pihoista. Kerroinkin ostaneeni Tikka, Lappalainen, Järvinen, "Helsingin sisäpihat kertovat", Minerva 2015. Kasvoin kerrostalossa, jossa oli umpinainen piha, lujasti aidattu ja  aidassa oli reikiä ja me lapset oikaisimme niitten kautta pihojen läpi. Meillä oli yläpiha ja alapiha ja niitä yhdisti portaat. Yläpihalla oli pari puuta, nurmea ja hiekkaa, pyykkinarut ja tilaa leikkiä. Alapiha oli asfalttia ja siellä oli roskalaatikot, joihin ei siihen aikaan lajiteltu ja myöhemmin sinne tehtiin kahdelle autolle parkkipaikka, joista toinen oli isälläni. Pihaan tultiin porttikongin kautta, porttarin. Jos satoi, me lapset kokoonnuimme porttarissa. Piha vaikutti kahdesta kerroksestaan huolimatta ankealta ja oli kaukana ostamani kirjan pihoista.

Niissä on tänä päivänä kauniita istutuksia, penkkejä istumiseen, puita ja monia pihoja hoitaa talonmies. Vanhojen kaupunginosien pihat ovat hoidettuja ja miellyttäviä, arvotalojen sitäkin enemmän. Tunnelmaa on kuitenkin runsaammin niiden kaupunginosien pihoissa, joissa ei ole arvotalojen varakkuutta. On elämää, elettyä ja tämän päivän, taloissa on synnytty ja kuoltu, naapurit tuntevat toisensa, käydään lainaamassa sokeria, juodaan kahvit, lasten ääniä, leikkejä.

Muutettuani lapsuudenkotini talosta pois mentyäni naimisiin, perustin puolison kanssa kodin toiseen kerrostaloon. Vain seinänaapuri tunnettiin, mentiin ja tultiin tervehtimättä muita. Tämän kaltaisissa taloissa olen aina asunut. Katajanokan talo oli erilainen. Pihakin kaunis kirsikkapuineen, meri näkyi, oli hiekkalaatikko, keinu ja naapureilla koiria. Tervehdimme ja jäimme juttelemaan. Siellä asuimme mieheni kuolemaan asti. Juuri tähän aikaan alkoivat syreenit kukkia. Tuoksuivat niin hyvälle. Siitä pihasta ei kirjassani kerrota. Muista Skattan pihoista kyllä.

Myös Kruunuhaan vanhojen talojen pihoista kerrotaan. Niitä ovat ikkunoistaan katselleet niin Runeberg kuin  Topelius ja marsalkka Mannerheimkin Mariankadulla. Kulttuurikotien historiaa. Käpylän kauniiden puutalojen pihapiirit ovat oma lukunsa. Kaikki tuntevat toisensa, on talkoita, yhteisymmärrys ja yhteiselo toimii. Pihat hoidetaan ylpeydellä ja niille kuuluvalla arvonannolla. Koko Käpylän puutaloyhdyskunta on Museoviraston suojelema.

Pihaksi voi kutsua myös Helsingin Vanhaa kauppakujaa Aleksin ja Espan välissä, Mikonkadun  kulmassa. Aikoinaan tämä kulkuväylä tunnettiin Wreden pasaasina. Jos Espalla liikkuu, kannattaa tämä kauppakuja katsastaa. Se on tuulahdus yli sadan vuoden takaa. Hiukan tosin muuttuneena tämän päivän tarpeisiin.

Kirjan luettuani päätin jonain kauniina ja aurinkoisena päivänä tehdä itsekseni ikioman pihakierroksen Helsingissä. Uusi hattu päähän suojaamaan paahteelta ja pihoja tutkailemaan!

JÄÄTELÖ

Riemullinen ja asiallinen Vappu Kaarenojan kirjoitus SK:ssa "Vaikea valinta". Me kaikki olemme huomaneet ruokakauppojen jättimäisen jäätelövalikoiman. Vaikka kuinka  kauan seisoskelee altaitten äärellä myymälöissä, ei valikoimasta loppua näy. Mitä enemmän siinä seisoo, sitä vaikeampi on valinta todellakin. Olen vaihtelunhaluinen ja altis kokeilemaan kaikkea, mutta olen päässyt jäätelöissä tutustumaan vasta hyvin, hyvin pieneen osaan.

Kaarenoja selvittelee jäätelötehtaiden historiaa. Hämmästyin luettuani vanhimman yhä toimivan tehtaan olevan Helsingin jäätelötehdas. Italiasta tulivat Magin veljekset vuonna 1922 Helsinkiin ja perustivat mainitun jätskitehtaan. Heidän piti mennä Moskovaan, mutta vallankumous ohjasi tänne. Alkoi mansikka-, vanilja- ja suklaajäätelön valmistus. Siihen aikaan ei ollut kuusen ja männyn makuisia, ei sekoitettu kakkuja jäätelömassaan, ei piparkakkuja murennettu joukkoon, ei juustoa, ei suolaa, ei kaurahiutaleita, ei hanhenmaksaa, ei rintamaitoa, ei viagraa, ei hevosenlihaa, ei edes lakritsia, eikä näiden kaikkien johdannaisia.

Amerikkalainen uranuurtaja oman maansa jäätelömarkkinoilla oli Howard Johnson. Hän oli apteekkari, mutta alkoi valmistaa jäätelöä. Yritti eri makuja, kukaan ei ostanut. Piti olla vaniljaa, mansikkaa ja suklaata. Johnson oli sanonut käyttäneensä koko elämänsä eri makujen kehittämiseen jäätelöissä, mutta ihmiset ostivat eniten vaniljaa. Sitten Johnson kuoli. No, Kaarenoja heittää, että mitäpä Johnson nyt sanoisi? Hämmästyisi yhtä paljon kuin Magin pojat.

Kiitos Vappu Kaarenoja varsin hauskasta, mutta asiapitoisesta kirjoituksesta!

Minusta jäätelöitä ja muitakin maitotuotteita on ehdottomasti liikaa. Pyörryttää suorastaan, kun pitäisi valita pieni jugurttipurkki. Jäätelöitä on kolmatta sataa erilaista ja jugurtteja myös paljon. Maitokaan ei ole enää "maitoa", vaan sitäkin lajia jokaiseen lähtöön. Viljastakin valmistettua. No, tuote lehmästä ei tällä hetkellä olekaan mikään "in", koska lehmät ruohonsyöjinä monine vatsoineen päästävät ilmoille liikaa metaania. Ja pitää olla nykyisin tarkka, mitä jälkeensä jättää.

Kun näistä lukee, olisi ihmisen paras kyyhöttää kotonaan, olla syömättä ja juomatta, pukeutumatta ja ehdottomasti ilman kaikkia mukavuuksia. Ehkä olisi parempi, jos ei mitään eläinlajia olisikaan olemassa, ihminen mukaan luettuna.

KESÄ

"... Mitä tuuli humisi lentäissään
tai sirotti haurailta siiviltään,
mitä kukkain silmistä säteili
ihanuuden loistetta ympäri

myös hyönteiset nopsat ja keveät
kuin venheet paisteessa liitävät,
jotka valo, ja tuoksu lastinaan
yli lentävät viheriöivän maan

ja kasteuntuvat, jotka hohtaa
kukissa, kunnes ne auringon kohtaa
ja kohoten ilmoihin sinisiin
kuin henget häipyvät auteriin..."

(Percy Bysshe Shelley, 1792-1822, muutama säkeistö runosta Mimosa,The Sensitive Plant, kirjassa  Shelleyn runoja, suom. Jaakko Tuomikoski)

TERVETULOA KESÄKUU!