Eilen kaupungilla. Jouluhulinat alkaneet. Tai ainakin ihmisiä, joita voisi kuvitella asiakkaiksi. Minä olin oikein ostoksilla, vaikkakaan en lahjaostoksilla. Tarpeellista puolisolle ja itselleni. Hyödynsin Stockmannin kanta-asiakasetupäivän, jonka sai itse valita. Juuri kun olin saanut rapun oven suljettua takanani kotiin tultuani, alkoi sataa lunta. Taivas jo sitä enteilikin ja sitten sitä tuli. En ollut ilahtunut. No, onhan tuo kaunista, kun pihakoivujen oksat ovat valkeina lumesta. Semmoista postikorttimaista. Jalanjälkiä roskikselle, polkupyörät lumisia, hiekkalaatikon yksinäinen sininen ämpäri näyttää surulliselta ja unohdetulta.
Tänään puolisoa taas tervehtimään. Eivät olleet saaneet ajetuksi mieheltä partaa. Olin varustautunut partavaahdolla, pyyheliinoilla ja höylillä. Ryhdyin työhön. Tilasin jalkahoitajan ja hiusten leikkuun. Vein vadelmia ja mustikoita (Argentiinasta) ja hedelmiä. Kaikki kelpasi päiväsalilounaan jälkeen. Autoin aterioinnissa ja sitten kyöräsin kylpyhuoneeseen parranajoon ja sieltä vuoteeseen. Peittelin ja kun oli nukahtanut, lähdin kotiin. Söin itsekin, avasin television ja aloin viettää iltaa. Juttelin hetken puhelimessa ja muistin, että Ninan syntymäpäivä on ensi sunnuntaina.
Otin varaslähdön. Ostin Herkusta imellettyä perunalaatikkoa, porkkana- ja lanttulaatikkoa Kesselin kinkun seuraksi. Avasin punaviinipullon ja nautin. Varsinaista joulukinkkua ei vielä ollut leikkelemyyjillä. Eikä gourmetpuolellakaan. Perjantaipäivän ruuhkaa ja pikkujouluaikaa. En tykkää ruuhkista, en jonottamisista, en hissien odottamisista. Tätä se nyt on vielä kuukauden. Koska oikein lakkasin joulusta tykkäämästä?
Ja koska lakkasin tykkäämästä Stockmannin naisten vaateosastosta? Olisin ostanut itselleni jotain, mutta en millään jaksanut kahlata läpi merkkien mukaan lajiteltuja vaatteita. Ennen niitä oli samoilla paikoilla kaikkia merkkejä. Nyt pitää tietää, mitä etsii. Myyjiä ei ole viisaamassa. Heitä on päivittäiskemikaliosastolla. Hyökkäävät kimppuun voinko auttaa-kysymyksin.Yleensä selviän ilman apua, mutta siellä missä apua tarvitsen, ei sen antajia ole.Toinen hyökkäys tapahtui naisten sukkaosastolla. Tiesin tasan tarkkaan, mitkä Voguet ostan, mutta myyjä päätti olla avulias. Keräsin itse ja marssin alusvaateosaston ainoalle kassalle, joka oli kilometrien päässä. Sielläkin vain yksi kassatytteli ja pitkä jono asiakkaita odottamassa. En polttanut päreitäni, sillä minullahan oli nyt aikaa. Rollaattori alkoi täyttyä ja se on yleensä sen merkki, että Herkkuun, puolison Brauniin varaterät, kynttilöitä ja muuta Argoshallista sitten kotiin. Enkä olisi kauempaa jaksanutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti