Kökötän tätä naputellessa lämpötyyny selkää vasten ja särkypilleri maarussa,kävelen vähän vinoasennossa vielä päällepäätteeksi.No,kyllä tämä tästä,kun on pakko.Ehkä jo siksi selkäkipu laantuu,kun alan laahustaa Laakson mäkeä ylös.Nappasin parturia eilen hihasta osastolla ja varasin ajan puolisolle.Moni muukin omainen oli samalla asialla.Parturi ei ole sairaalan puolesta,vaan yksityinen yrittäjä ja jonkun sinne tilaama.Olen jo murehtinutkin puolison pääpuolta,kun omat parturintaitoni osoittautuivatkin aika kehnoiksi.Nyt sekin asia sitten reilassa.
Kotimatkalla sairaalasta astui ratikkaan rouvaihminen keskikokoisen koiran kanssa.Koira ei ollut ilmeisesti tottunut julkisiin kulkuneuvoihin eikä rouva semmoisessa matkustamiseen eläimen kanssa.Koira tempoili ja tahtoi kaikkiin ja kaikkeen tutustua.Matkustajat eivät tästä pitäneet,minä muitten mukana.Lopulta ilmoitin,että en halua sitä lähelleni saati helmojeni alle.Jos eläimen tuo julkiseen kulkuneuvoon,on pidettävä huoli,ettei se häiritse muita matkustajia.Tämä koskee myös niitä koiran omistajia,jotka antavat määräyksien vastaisesti koiransa juosta vapaana kaupungin alueella,puistoissa ja jopa lasten leikkialueilla.Vaikka pidän eläimistä,se ei tarkoita,että minun intiimeille ruumiin seuduille työnnetään märkä koirankuono selityksin "ei se pure,se on niin kiltti".Koirien monivuotisena omistajana tiedän tarkalleen,mitä eläimen kanssa saa ja pitää tehdä.On sääntöjä ja lakipykäliä noudatettaviksi.Vaikka koiraa sanotaan "kiltiksi",on se eläin ja sillä on eläimen vaistot.Ei ole ensimmäinen kerta,kun vapaana juoksennellut koira on hyökännyt ihmisen kimppuun ikävin seurauksin.Eikä siinä silloin auta "ei se ole koskaan aikaisemmin".
Kurakeli eilen ja näyttää olevan tänäänkin.Autoilijoiden pitäisi ottaa tämä huomioon.Laakson mäessä sai eräs mieshenkilö kunnon kurat päälleen vauhdilla lätäkön yli ohiajavasta autosta.Ruskea kuravelli valui miehen kasvoissakin vaatteista puhumattakaan.Pysähdyin oikein osaa ottamaan syvästi paheksuen jälleen kerran suomalaista ajokulttuuria.Vauhti autolla sen verran kova,ettei rekisterinumeroa ehtinyt nähdä.Olisin tarjoutunut todistajaksi.Vaikka nyt kissa tässä omaa häntäänsä nostaa,niin kehun sillä,että itse olen aina ottanut jalankulkijat kurakelillä huomioon.On ollut malttia hiljentää hänen kohdallaan tai muuta liikennettä vaarantamatta lätäkkö vaikka kiertää.Tämän oppii hyvin pian,kun on itse jalan kulkiessa joutunut kuravellin likaamaksi.Tämmöisen opetuksen sietäisi jokaisen autoilijan saada.
31. tammikuuta 2013
30. tammikuuta 2013
MAAILMAN MENO
Terveysasemallekin pitää painella puhelinkojeen namikoita numeron valitsemisen jälkeen päästäkseen asiaan.Jos asiasi koskee... paina numeroa... Ennen siellä vastattiin suoraan,tosin maksimiodotukseni on ollut 40min. Kaikki hoitajamme ovat juuri nyt varattuja,numerosi tallentuu hetken kuluttua,otamme sinuun yhteyttä... Minun saattoi tallentua,mutta en voinut jäädä lankapuhelimeni ääreen odottelemaan.Soitin sairaalasta matkapuhelimella uudestaan,mutta mutkia tullut puolison uudistettavista resepteistä matkaan ja ei kun uusi yritys.Haluan nimittäin paperilääkemääräykset takaisin vaikka mitätöityinä.Nyt mennään eReseptimaailmassa ja apteekki hoitaa kaiken.Haluan tietää puolison lääkkeitten nimet ja annostukset,enkä niin,että vain apteekki tietää.Pohtivat,mitä tehdään,kun en tyydykään olemaan ruodussa apteekin armoilla tietämättä mistään mitään.
Soittamiset laitoksiin,virastoihin tai mihin vaan ovat mutkistuneet.Joskus pitää puhua vain koneen kanssa,kuten eräässä puhelinlaitoksessa ilmoittaessani pari vuotta sitten lankapuhelimen mykistymisestä (piuha irrotettiin talon puhelinkeskuksessa erehdyksessä).Yhtiö ei uskonut,että itse puhelinkoneessa ei vikaa,vaan että risa mikä risa.Sitten eräänä päivänä jouduin automaatin ahdistelemaksi.Kone kyseli kaikenlaista,mutta värikkäät vastaukseni eivät mahtuneet sen ohjelmistoon ja se väitti,ettei ymmärrä.Me riitelimme,kone ja minä.Haukuin sen lyttyyn,eivätkä nekään sanat olleet ohjelmoitu sen sisuksiin.No,ei se nyt alkanut itkeä pillittää,vaan se yritti vielä saada jonkunlaista tolkkua.Suljin matkapuhelimen.Aamulla laitoksesta soitti elävä ihminen ja kertoi kuunnelleensa nauhan.Jaahas,ajattelin minä enkä edes sanavalintoja koneen kanssa anteeksi pyydellyt.Asia selvitettiin.Piuhat kellarissa pantiin paikoilleen ja niin minulla alkoi lankapuhelinkin toimia.Toimii yhä.
Ihmettelen melkein päivittäin,miten mökin akka ja ukko jossakin salolla selviää tämän modernin maailman kanssa.Jokaisella pitää olla ensinnäkin tietokone.Käteistä rahaa ei saa kaikista pankeista,vaan pitää matkustaa jonnekin huitsinnevadaan käteispankkiin nostamaan omalta tililtään.Kaikilla pitäisi olla pankkikortti,vaikka esimerkiksi torimyyjät ja myyjäisten kauppiaat eivät likikään kaikki pankkikorttia hyväksy.Tottumattoman on ymmärrettävä automaattien käskyjä painella sitä ja sitä numeroa puhelimessaan ennen kuin pääsee edes sinne päinkään,minne aikomus on.Paperiset lääkemääräykset katovat lain voimalla määräaikaan mennessä.Kyllä apteekki tietää! Ruokakauppojen kassoilla asiakas joutuu itse hääräilemään ostostensa maksujen kanssa koneella.Ihmiskassat ovat katoava luonnonvara.Matkustettaessa liput ostettava automaatista,matkakohteet valitaan netistä,ostetaan ja maksetaan verkossa,passit tarkastaa kone terminaalissa... Miten ihminen,joka ei tämmöiseen menoon ole tottunut,pärjää? Niitäkin on ja tulee aina olemaan.Syystä taikka toisesta.Pitää palkata avustaja.Hänet saa netin kautta.
Soittamiset laitoksiin,virastoihin tai mihin vaan ovat mutkistuneet.Joskus pitää puhua vain koneen kanssa,kuten eräässä puhelinlaitoksessa ilmoittaessani pari vuotta sitten lankapuhelimen mykistymisestä (piuha irrotettiin talon puhelinkeskuksessa erehdyksessä).Yhtiö ei uskonut,että itse puhelinkoneessa ei vikaa,vaan että risa mikä risa.Sitten eräänä päivänä jouduin automaatin ahdistelemaksi.Kone kyseli kaikenlaista,mutta värikkäät vastaukseni eivät mahtuneet sen ohjelmistoon ja se väitti,ettei ymmärrä.Me riitelimme,kone ja minä.Haukuin sen lyttyyn,eivätkä nekään sanat olleet ohjelmoitu sen sisuksiin.No,ei se nyt alkanut itkeä pillittää,vaan se yritti vielä saada jonkunlaista tolkkua.Suljin matkapuhelimen.Aamulla laitoksesta soitti elävä ihminen ja kertoi kuunnelleensa nauhan.Jaahas,ajattelin minä enkä edes sanavalintoja koneen kanssa anteeksi pyydellyt.Asia selvitettiin.Piuhat kellarissa pantiin paikoilleen ja niin minulla alkoi lankapuhelinkin toimia.Toimii yhä.
Ihmettelen melkein päivittäin,miten mökin akka ja ukko jossakin salolla selviää tämän modernin maailman kanssa.Jokaisella pitää olla ensinnäkin tietokone.Käteistä rahaa ei saa kaikista pankeista,vaan pitää matkustaa jonnekin huitsinnevadaan käteispankkiin nostamaan omalta tililtään.Kaikilla pitäisi olla pankkikortti,vaikka esimerkiksi torimyyjät ja myyjäisten kauppiaat eivät likikään kaikki pankkikorttia hyväksy.Tottumattoman on ymmärrettävä automaattien käskyjä painella sitä ja sitä numeroa puhelimessaan ennen kuin pääsee edes sinne päinkään,minne aikomus on.Paperiset lääkemääräykset katovat lain voimalla määräaikaan mennessä.Kyllä apteekki tietää! Ruokakauppojen kassoilla asiakas joutuu itse hääräilemään ostostensa maksujen kanssa koneella.Ihmiskassat ovat katoava luonnonvara.Matkustettaessa liput ostettava automaatista,matkakohteet valitaan netistä,ostetaan ja maksetaan verkossa,passit tarkastaa kone terminaalissa... Miten ihminen,joka ei tämmöiseen menoon ole tottunut,pärjää? Niitäkin on ja tulee aina olemaan.Syystä taikka toisesta.Pitää palkata avustaja.Hänet saa netin kautta.
27. tammikuuta 2013
NIIN OLET YKSIN,SA IHMINEN,YKSIN KESKELLÄ KAIKEN
Otsikko lainattu V.A.Koskenniemen elegiasta ja hän jatkaa "Askelen,kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi..." Tuomo Tamminen kirjoittaa Helsingin Sanomissa 26.1.2013 yksinäisyydestä.Yksineläjiä on Suomessakin paljon,mutta heistä kaikki eivät ole yksinäisiä.Pelottavan moni kuitenkin on.Minunkin tuttavapiirissäni muutamia,joiden kanssa puhelinkeskustelut viittaavat heidän tuntemaansa hylättynä oloon.Ihmisen ollessa jo iäkkäämpi,alkaa ystäväpiiri ympärillä supistua.On sairautta,väsymystä ja jotkut ystävistä ovat kuolleetkin pois.Ei ole enää samoja mahdollisuksia olla yhteydessä toisiin ihmisiin kuin ennen.Ei kotiapu tai kotisairaanhoitaja tee ystävän virkaa,eikä valmiin ruuan tuoja korvaa entisaikojen hilpeää rupattelutuokiota.Nuoret usein kaihtavat vanhaa,jonka käytös ei enää täytä niitä vaatimuksia,joihin olemme tottuneet.Dementoitunut vanhus ei ole niitä helpoimpia keskustelukumppaneita.Kun meillä kävi omaishoitajuuteni alkuaikoina sosiaalityöntekijä kotona tarkastelemassa tilannetta,kysyttiin puolisolta,tunteeko tämä yksinäisyyttä tai turvattomuutta kotona.En tiedä,mitä yhteiskunta olisi tehnyt,jos hän olisi vastannut myöntävästi.Ruksi paperiin sille varattuun kohtaan.
Tietokonemaailmaan uppoutuneet nuoretkin ovat usein vailla fyysisiä ystäviä.Kun vanhempia kuuntelee,ei perheen nuoriso tee muuta kuin koulusta tultuaan istuu koneen ääressä huoneessa.Kaveerataan koneen välityksellä.Siinä hommassa katoaa jopa kirjoitustaito lauseiden ollessa lyhyitä ja ytimekkäitä,virkkeitä ilman väriä ja tunnetta.Kun koulut on käyty,toverit pelmahtavat omille teilleen.Mitä jää tälle nettipojalle tai -tytölle? Tietokoneen näyttöruutu."Leikkihin kumppanin löydät,et toden riemuhun,tuskaan..." (V.A.Koskenniemi)
Avioerot tuovat lisää yksinäisyyttä.Usein toinen tai kumpikin osapuoli hylätään.Ei osata enää suhtautua luonnollisesti eronneeseen pariskuntaan.Ennen kutsuttiin molemmat visiittiin.Nyt ei tiedetä,mitä tehdään,parempi kun ei kutsu kumpaakaan.Eronnut kokee ahdistusta seurassa,jossa muut elävät onnellisessa parisuhteessa.Parempi kun ei mene mukaan.Jonkun tilaston mukaan miehet kokevat yksinäisyyttä naisia enemmän.Nainen on kai sittenkin se sosiaalisempi eläin,joka voidessaan tuppautuu mukaan ja mies on ylpeämpi ja hänen tuppautumisensa vaikuttaisi hänen mielestään säälin haulta ja koko maailma saisi tietää hänen yksinäisyydestään.Parempi olla näyttämättä."Ainoa uskollinen on oma varjosi vain." (V.A.Koskenniemi)
Puolison kuollessa yksinjäänyt joskus jätetään omaan rauhaansa surunsa kanssa. Kunnioitetaan surua.Miksi ihmeessä niin,että ei oteta yhteyttä? Tässä on varmaan taas se,että ei osata suhtautua luonnollisella tavalla asiaan.Moni leskeksi jäänyt tahtoo ystävien huomiota,ihmisiä,jotka kantavat hänet surun yli.Elämä jatkuu.Tämä puolisonsa menettänyt on aivan se sama ihminen kuin ennenkin.Hän kaipaa lohdutusta eikä ehkä edes halua olla yksin.Jos haluaa,hän sanoo sen.
Ihmisen yksinäisyydestä kirjoitetaan ja keskustellaan,pohditaan ja mietitään mitä tehdä sen lievittämiseksi.Se onkin jo vaikeampi juttu.Kun joskus kysytään,mitä pelkäät tulevaisuudessa,minä ainakin vastaan: yksinäisyyttä. Ehkä sitä vieläkin enemmän kuin kuolemaa.
Tietokonemaailmaan uppoutuneet nuoretkin ovat usein vailla fyysisiä ystäviä.Kun vanhempia kuuntelee,ei perheen nuoriso tee muuta kuin koulusta tultuaan istuu koneen ääressä huoneessa.Kaveerataan koneen välityksellä.Siinä hommassa katoaa jopa kirjoitustaito lauseiden ollessa lyhyitä ja ytimekkäitä,virkkeitä ilman väriä ja tunnetta.Kun koulut on käyty,toverit pelmahtavat omille teilleen.Mitä jää tälle nettipojalle tai -tytölle? Tietokoneen näyttöruutu."Leikkihin kumppanin löydät,et toden riemuhun,tuskaan..." (V.A.Koskenniemi)
Avioerot tuovat lisää yksinäisyyttä.Usein toinen tai kumpikin osapuoli hylätään.Ei osata enää suhtautua luonnollisesti eronneeseen pariskuntaan.Ennen kutsuttiin molemmat visiittiin.Nyt ei tiedetä,mitä tehdään,parempi kun ei kutsu kumpaakaan.Eronnut kokee ahdistusta seurassa,jossa muut elävät onnellisessa parisuhteessa.Parempi kun ei mene mukaan.Jonkun tilaston mukaan miehet kokevat yksinäisyyttä naisia enemmän.Nainen on kai sittenkin se sosiaalisempi eläin,joka voidessaan tuppautuu mukaan ja mies on ylpeämpi ja hänen tuppautumisensa vaikuttaisi hänen mielestään säälin haulta ja koko maailma saisi tietää hänen yksinäisyydestään.Parempi olla näyttämättä."Ainoa uskollinen on oma varjosi vain." (V.A.Koskenniemi)
Puolison kuollessa yksinjäänyt joskus jätetään omaan rauhaansa surunsa kanssa. Kunnioitetaan surua.Miksi ihmeessä niin,että ei oteta yhteyttä? Tässä on varmaan taas se,että ei osata suhtautua luonnollisella tavalla asiaan.Moni leskeksi jäänyt tahtoo ystävien huomiota,ihmisiä,jotka kantavat hänet surun yli.Elämä jatkuu.Tämä puolisonsa menettänyt on aivan se sama ihminen kuin ennenkin.Hän kaipaa lohdutusta eikä ehkä edes halua olla yksin.Jos haluaa,hän sanoo sen.
Ihmisen yksinäisyydestä kirjoitetaan ja keskustellaan,pohditaan ja mietitään mitä tehdä sen lievittämiseksi.Se onkin jo vaikeampi juttu.Kun joskus kysytään,mitä pelkäät tulevaisuudessa,minä ainakin vastaan: yksinäisyyttä. Ehkä sitä vieläkin enemmän kuin kuolemaa.
26. tammikuuta 2013
VANHA TUTTU
Hän istahti minua vastapäätä raitiovaunussa.Olin taas sillä paikalla,jossa selkä on menosuuntaan.Hänellä oli baskeri päässä ja kainalossa salkku.Ja minä tunsin hänet.Hän katseli minua ja minä häntä.Olihan edellisestä tapaamisesta vierähtänyt sentään pari vuosikymmentä.Päätin tehdä aloituksen.Varmistin,että hän on hän ja sitten varmistin,että tietää,että minä olen minä.Väitti minun näyttäneen heti tutulta.Olimme saman golfseuran jäseniä,vaikka minä en enää jäsen olekaan.Siispä teitittelin J:tä.Hän otti puhuttelumuotoni luonnollisena ja antoi samalla mitalla takaisin.Viritimme keskustelun seura-asioista,joista en nykyisin tiedä mitään.Varsinainen tietolähteeni on kuollut vuosia sitten.Juttu luisti samaan asiaan, tässä tapauksessa golfiin,vihkiytyneillä rattoisasti poukkoillen välillä maailman muissakin sopivissa aiheissa.Matka sujui viihdyttävästi,mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.Minun oli poistuttava ratikasta.
Laaksosta tultuani söin nopeasti katkarapusalaatin ja soitin ystävälleni,joka on samaisen golfseuran jäsen,eikä aiokaan erota.Pitihän minun kertoa,että olin tavannut J:n.Tämmöiset asiat on heti kerrottava.Sekin oli minulle selvinnyt,että J on kemisti-insinööri,vaikka olen aina pitänyt häntä arkkitehtina.Mielikuvaa vahvistanut hänen päässään oleva baskeri.Arkkitehdeillä ja taiteilijoilla on aina kallellaan oleva baskeri.Insinööreillä ei koskaan ja vielä vähemmän kemisti-insinööreillä.Olin hiukan pettynyt hänen ammatinvalintaansa.Menin kuitenkin tyytyväisenä Emmerdaleen,jonka perienglantilaisessa kyläidyllissä setvitään tällä viikolla murhaa.
Suomen Kuvalehteä ei enää eilen tullut.Ja näinhän minä olin sen tuumannutkin.Tuntui kuitenkin tyhjältä nostaa postiluukun alta vain omaishoitajien Polli-lehti.Omaishoitajat tekevät retken ortodoksisen veljesyhteisön huomaan Pokrovan luostarissa.Siellä voi rauhoittua ja ostaa tuohuksia ja panna ikonin eteen.Tuohus sytytetään heti seuraavan palvelun aikana.No ja tietysti luostarissa,kuten yleensäkin, on kaupallinenkin puoli.Puodista voi ostaa veljestön valmistamia sienisäilykkeitä,lehmuksenkukkateetä,mehua ja muuta maalliseen maaruun pantavaa.Minä olen ollut muutamissa luostareissa,muun muassa Uudessa Valamossa,Kristuksen kirkastumisen luostari, sekä Kyproksessa eräässä luostarissa.Jälkimmäisestä ostin hunajaa ja sain nunnalta muovisen pienen mukana kannettavan ikonin sen rauhan lisäksi,joka aina tämmöisessä paikassa ihmisen luterilaiseenkin sisimpään syntyy jostain kummallisesta syystä.
Laaksosta tultuani söin nopeasti katkarapusalaatin ja soitin ystävälleni,joka on samaisen golfseuran jäsen,eikä aiokaan erota.Pitihän minun kertoa,että olin tavannut J:n.Tämmöiset asiat on heti kerrottava.Sekin oli minulle selvinnyt,että J on kemisti-insinööri,vaikka olen aina pitänyt häntä arkkitehtina.Mielikuvaa vahvistanut hänen päässään oleva baskeri.Arkkitehdeillä ja taiteilijoilla on aina kallellaan oleva baskeri.Insinööreillä ei koskaan ja vielä vähemmän kemisti-insinööreillä.Olin hiukan pettynyt hänen ammatinvalintaansa.Menin kuitenkin tyytyväisenä Emmerdaleen,jonka perienglantilaisessa kyläidyllissä setvitään tällä viikolla murhaa.
Suomen Kuvalehteä ei enää eilen tullut.Ja näinhän minä olin sen tuumannutkin.Tuntui kuitenkin tyhjältä nostaa postiluukun alta vain omaishoitajien Polli-lehti.Omaishoitajat tekevät retken ortodoksisen veljesyhteisön huomaan Pokrovan luostarissa.Siellä voi rauhoittua ja ostaa tuohuksia ja panna ikonin eteen.Tuohus sytytetään heti seuraavan palvelun aikana.No ja tietysti luostarissa,kuten yleensäkin, on kaupallinenkin puoli.Puodista voi ostaa veljestön valmistamia sienisäilykkeitä,lehmuksenkukkateetä,mehua ja muuta maalliseen maaruun pantavaa.Minä olen ollut muutamissa luostareissa,muun muassa Uudessa Valamossa,Kristuksen kirkastumisen luostari, sekä Kyproksessa eräässä luostarissa.Jälkimmäisestä ostin hunajaa ja sain nunnalta muovisen pienen mukana kannettavan ikonin sen rauhan lisäksi,joka aina tämmöisessä paikassa ihmisen luterilaiseenkin sisimpään syntyy jostain kummallisesta syystä.
24. tammikuuta 2013
KÄSIPÄIVÄÄ
Tamperelainen ystäväni S lähetti minulle Aamulehden kalenterin.Kylkiäisenä on ohjeita ja neuvoja,mihin kaikkeen muuhunkin kuin lukemiseen voi Aamulehteä käyttää.Voi tehdä taimiruukun,kierrättää ja antaa luettua naapurille,joka sen myös mieluusti haluaa lukea.Kelenterissa on elämän- ja käytösohjeita.On kättelyohjeitakin.Miten siis sanotaan käsipäivää? Pitää hymyillä,ojentaa käsi kämmenpuoli hiukan ylöspäin.Hymyn kera katsottava käteltävää silmiin.Ei tarvitse/saa vatkata toisen kättä,vaan pelkkä reilu puristus on oikea tapa.Kätellessä noustaan seisomaan.On kuitenkin poikkeuksia.Iäkäs nainen saa istua tervehtiessään tai jos jokin vamma tai sairaus estää kenellä tahansa seisomisen.Ensin ojentaa käden vanhempi henkilö,nainen tai korkeammassa asemassa oleva.Partiolaiset ja henkilö,jolla sattuu olemaan kädessään miekka,tervehtivät vasemmalla kädellä.Käsitervehtiminen on alkanut siitä,että sillä tavalla näytettiin toiselle,että ei kanna asetta. Tämä kaikki siis Aamulehden kalenterissa,mutta moni,kuten minäkin,on lukenut kädestä tervehtimisen säännöt Tuomi Elmgren-Heinosen Käytöksen kultaisesta kirjasta.Sain sen joskus rippikouluikäisenä ja on tallella vieläkin.
Puolison sairashuoneessa on tapahtunut muutos.T:n vuoteessa on vieras mies.Kysyin hoitajalta.T on päässyt kuntoutukseen ja poistunut rakennuksesta.Uusi kaveri on L. Huone tuli hiljaisemmaksi,kun T ei ole enää pyytämässä siirtoa pyörätuoliin päästäkseen liikkumaan itsellisesti.Eilen L sai vieraita,josta asiasta huonetoveri S ilahtui.Hän lyöttäytyi mukaan keskusteluun ja aivan likikin.Syntyi hämminkiä,eikä S lähtenyt pois,vaikka vierasherrat niin vaativat.Eivät huomanneet,että S ei aina ymmärrä.Vierailijoita hermostutti S:n läsnäolo ja varsinkin nuorempi (ilmeisesti L:n pojanpoika) vaati käskevin sanoin S:ää siirtymään.Pyysin lopulta hoitajaa apuun.S pantiin omaan sänkyyn ja hän kysyi minulta hetken kuluttua ystävällisesti: olenko nyt tässä ihan oikein? Olette,vastasin. L:n vieraat kysyivät L:ltä: kuinkas kauan pappa nyt on täällä? Pappa ei vastannut mitään,kun hän ei puhu selvästi sairautensa takia. Eikä papan sairaalassaolon aikaa kukaan vielä tiedäkään.Herrat jäivät pohtimaan tilannetta,kun minä lähdin. Puoliso nukahtanut,syötetty ja juotettu,kammattu,parta ajettu ja posket suukotettu.
Avasin eilen pienen punaviinipullon lihapullien seuraksi.Avasin Omar Khaijamin Teltantekijä-epigrammikirjan (toim.Toivo Lyy 1928):
Ain´ nauti viiniä! On turha säädöksiä säikkyä!
Kitara,harppu helkkyy: juo,suo juhlamielen väikkyä!
Rubiinin-välkkyisen jos kalkin viiniä saat Häneltä,
juo kaikki viime pisaraan,äl´ yhtään anna läikkyä.
(Omar Khaijam 1048-1131)
Puolison sairashuoneessa on tapahtunut muutos.T:n vuoteessa on vieras mies.Kysyin hoitajalta.T on päässyt kuntoutukseen ja poistunut rakennuksesta.Uusi kaveri on L. Huone tuli hiljaisemmaksi,kun T ei ole enää pyytämässä siirtoa pyörätuoliin päästäkseen liikkumaan itsellisesti.Eilen L sai vieraita,josta asiasta huonetoveri S ilahtui.Hän lyöttäytyi mukaan keskusteluun ja aivan likikin.Syntyi hämminkiä,eikä S lähtenyt pois,vaikka vierasherrat niin vaativat.Eivät huomanneet,että S ei aina ymmärrä.Vierailijoita hermostutti S:n läsnäolo ja varsinkin nuorempi (ilmeisesti L:n pojanpoika) vaati käskevin sanoin S:ää siirtymään.Pyysin lopulta hoitajaa apuun.S pantiin omaan sänkyyn ja hän kysyi minulta hetken kuluttua ystävällisesti: olenko nyt tässä ihan oikein? Olette,vastasin. L:n vieraat kysyivät L:ltä: kuinkas kauan pappa nyt on täällä? Pappa ei vastannut mitään,kun hän ei puhu selvästi sairautensa takia. Eikä papan sairaalassaolon aikaa kukaan vielä tiedäkään.Herrat jäivät pohtimaan tilannetta,kun minä lähdin. Puoliso nukahtanut,syötetty ja juotettu,kammattu,parta ajettu ja posket suukotettu.
Avasin eilen pienen punaviinipullon lihapullien seuraksi.Avasin Omar Khaijamin Teltantekijä-epigrammikirjan (toim.Toivo Lyy 1928):
Ain´ nauti viiniä! On turha säädöksiä säikkyä!
Kitara,harppu helkkyy: juo,suo juhlamielen väikkyä!
Rubiinin-välkkyisen jos kalkin viiniä saat Häneltä,
juo kaikki viime pisaraan,äl´ yhtään anna läikkyä.
(Omar Khaijam 1048-1131)
21. tammikuuta 2013
RUOKAA JA RUOTSALAISUUTTA
Kun katselen joskus televisiosta ruokailuun ja ruokiin satsaavia matkaohjelmia,niin omat viime aikojen kaupan valmiit ruuat alkavat maistua ja näyttää aikamoisen kammottavilta.Semmoisen kun kumoaa vuuastaan lautaselle ja työntää mikroon,katoaa vähäinenkin ruokahalu.Maaruuni kuitenkin sen panen.En yksiolon alun jälkeen ole juurikaan itse mitään keitellyt saati paistellut.Sitten muuttuu,kun saan puolison kotiin.Siihen asti vielä valmiita ja lämmitettäviä.Eilen pusersin makkaran näköisestä pötkylästä kattilaan hernesoppaa ja vettä perään.Kyllä sitä söi.Meirami oli päässyt loppumaan,maustepuoli siis hepposen oloista,mutta sinappia oli.Keittoa lusikoin ja katselin samalla,mitenkä tv-ohjelmassaan ruokaguru Anthony Bourdain pisteli Seattlessa simpukoita ja erilaisia rapuja.Vieraili eri maitten keittiöissä ja sai eteensä aina vaan herkullisemman näköisiä annoksia.Minä tuijotin lautasellani vihreää hernemössöä ja huokasin syvään.
Tv:ssä alkanut YLEn maan mainioin ohjelma Suomi on ruotsalainen,jota juontaa Juhani Seppänen.Hän haastattelee kirjailijoita,historioitsijoita,kielitieteilijöitä,tutkijoita ja monia asiantuntijoita selvittääkseen katsojille,miksi Suomi on ruotsalainen.Ja onko se? Puolesta ja vastaan käydään kiivain sanoin netinkin keskustelupalstoilla.Mistä loppujen lopuksi tuli leijona Suomen vaakunaan? Joku vastaa: Afrikasta. Se on ainakin minusta vissi asia,että jotain ruotsalaista meissä ja Suomessa on.Oltiinhan sitä samaa maata sentään useita vuosisatoja.Vaikutteita jäi.Sitäkin nyt ohjelman ohella pohditaan,mitä jos olisimme yhä osa Ruotsia? Toinen miettii,entäs Venäjää? Tämmöinen ohjelma, kuin nyt YLEn olohuoneisiimme lataama, tekee hyvää meille ja monille avautuu menneisyys itsestämme,että olemme olleet kauemmin Ruotsia kuin sata vuotta,kuten joku kadunmies luuli tietävänsä.Sujahtihan aikaa sentään seitsenkertainen määrä.Sen perusteella Suomi on hyvinkin ruotsalainen jossakin määrin.
Nyt on aika lähteä taas Laaksoon.
Tv:ssä alkanut YLEn maan mainioin ohjelma Suomi on ruotsalainen,jota juontaa Juhani Seppänen.Hän haastattelee kirjailijoita,historioitsijoita,kielitieteilijöitä,tutkijoita ja monia asiantuntijoita selvittääkseen katsojille,miksi Suomi on ruotsalainen.Ja onko se? Puolesta ja vastaan käydään kiivain sanoin netinkin keskustelupalstoilla.Mistä loppujen lopuksi tuli leijona Suomen vaakunaan? Joku vastaa: Afrikasta. Se on ainakin minusta vissi asia,että jotain ruotsalaista meissä ja Suomessa on.Oltiinhan sitä samaa maata sentään useita vuosisatoja.Vaikutteita jäi.Sitäkin nyt ohjelman ohella pohditaan,mitä jos olisimme yhä osa Ruotsia? Toinen miettii,entäs Venäjää? Tämmöinen ohjelma, kuin nyt YLEn olohuoneisiimme lataama, tekee hyvää meille ja monille avautuu menneisyys itsestämme,että olemme olleet kauemmin Ruotsia kuin sata vuotta,kuten joku kadunmies luuli tietävänsä.Sujahtihan aikaa sentään seitsenkertainen määrä.Sen perusteella Suomi on hyvinkin ruotsalainen jossakin määrin.
Nyt on aika lähteä taas Laaksoon.
19. tammikuuta 2013
ONKO BEETHOVEN HYVÄ SÄVELTÄJÄ
Onko Beethoven hyvä säveltäjä,kysyi minulta eräs ulkomaalaisaksentilla puhuva potilaan puoliso Laaksossa.Vakuutin olevan.Enempää musiikista emme puhuneet.Olin juuri puuskuttanut kovassa pakkasessa Laakson mäen ylös ja kauhistuin hissin peilistä katsovaa pakkasen puremaa punaista ja höyryävää naista,jolla oli minun kasvoni.Yhtä holotnassa laskeuduin aikanaan mäen alas.Nelonen tuli nopeasti.Puoliso oli hyväntuulinen ja reipas.Odotellaan lauhempaa säätä ja sitten päivälomalle kotiin.
Mieluummin kylmää kuin esimerkiksi Australian tämän hetkisiä hellelukemia +45 astetta.Kylmät talvet kuuluvat pohjoiseen.Turha nipottaa.Vedän vain karvalakin korvien yli ja kaulusta pystympään.Panin sentään paksumman puseron villatakin alle.Näillä mentiin,kun parempia talvivarusteita ei ole.Lumi narskui kuuluvasti saappaan alla,enkä siitä äänestä pidä.Vasta kotipihalla sairaalakeikan jälkeen aloin palella ja tuntui suunnattoman ihanalta päästä lämpimään kotiin.Panin lihakeiton mikroon ja jälkiruuaksi lusikoin kuuman maidon kostuttaman laskiaispullan.Tuntuivat mukavilta kylmän päivän ateriaksi.Kellahdin sohvalle ja aloin tv-surfailun,kuten ehtoolla yleensäkin nyt kun olen yksin.Yhdeksän maissa alan jo haukotella.
Puhelin soi eräänä päivänä ja kysyttiin,jos minulla on romukultaa.Ei ollut.Eikä ole sitäkään,jonka voi kirjekuoressa muuttaa rahaksi.En ole suuremmin yleensäkään koruihminen eikä ollut äitinikään,jotta perintöäkään ei ole myytäväksi asti.Ostin kyllä viime vuonna uuden kellon,mutta se tas on käyttöesine minulle.Vanhasta monikymmenvuotisesta ystävästäni meni nuppi rikki ja lasi kulunut.Tämä uusi on tanskalainen Skagen ja toivon mukaan ystäväni elämäni loppuun asti.Ei mikään pröystäilevä komistus,vaan semmoinen jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettu ajannäyttäjä.
Kellonoston yhteydessä minä vinksahdin.Totaalisesti.Olen vieläkin niin pöllämystynyt,etten osaa katuakaan ostostani.Myyjä paketoi mukaani myös helmikaulanauhan.En tiedä vieläkään,mikä minuun meni.No,helmikoruista olen aina pitänyt.Joku on joskus sanonut,että ne ovat iäkkään naisen koruja.En tuota tiedä,enkä edes välitä.Minä vaan tykkään.Eräs ystävärouvani säilyttää oikeita helmiään pankin tallelokerossa.Minusta niitä pitää käyttää.Niiden pitää saada hengittää ja olla ihon kanssa kosketuksissa.Jotkut ystävistäni eivät käytä kuin jouluna kotihopeitakaan.Lojuvat pakkauksissaan laatikon kätkössä odottamassa seuraavaa joulua.Samoin tekevät parhaille posliiniastioilleen ja kristalliesineilleen.En ole ikinä tätä ymmärtänyt.Lapset perivät ja vuorostaan säilyttävät visusti käyttämättöminä.Miksi ihmeessä? Sillälailla menee sukupolvesta toiseen.Helmet kuolevat,hopeat mustuvat, posliinit ja kristallit muuttuvat.Meillä käytetään kaikkia päivittäin,ovat mitä materiaalia tahansa.Elämä on myös nauttimista varten.Tämän todistan itselleni ja alan nyt kuunnella Beethovenia.
Mieluummin kylmää kuin esimerkiksi Australian tämän hetkisiä hellelukemia +45 astetta.Kylmät talvet kuuluvat pohjoiseen.Turha nipottaa.Vedän vain karvalakin korvien yli ja kaulusta pystympään.Panin sentään paksumman puseron villatakin alle.Näillä mentiin,kun parempia talvivarusteita ei ole.Lumi narskui kuuluvasti saappaan alla,enkä siitä äänestä pidä.Vasta kotipihalla sairaalakeikan jälkeen aloin palella ja tuntui suunnattoman ihanalta päästä lämpimään kotiin.Panin lihakeiton mikroon ja jälkiruuaksi lusikoin kuuman maidon kostuttaman laskiaispullan.Tuntuivat mukavilta kylmän päivän ateriaksi.Kellahdin sohvalle ja aloin tv-surfailun,kuten ehtoolla yleensäkin nyt kun olen yksin.Yhdeksän maissa alan jo haukotella.
Puhelin soi eräänä päivänä ja kysyttiin,jos minulla on romukultaa.Ei ollut.Eikä ole sitäkään,jonka voi kirjekuoressa muuttaa rahaksi.En ole suuremmin yleensäkään koruihminen eikä ollut äitinikään,jotta perintöäkään ei ole myytäväksi asti.Ostin kyllä viime vuonna uuden kellon,mutta se tas on käyttöesine minulle.Vanhasta monikymmenvuotisesta ystävästäni meni nuppi rikki ja lasi kulunut.Tämä uusi on tanskalainen Skagen ja toivon mukaan ystäväni elämäni loppuun asti.Ei mikään pröystäilevä komistus,vaan semmoinen jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettu ajannäyttäjä.
Kellonoston yhteydessä minä vinksahdin.Totaalisesti.Olen vieläkin niin pöllämystynyt,etten osaa katuakaan ostostani.Myyjä paketoi mukaani myös helmikaulanauhan.En tiedä vieläkään,mikä minuun meni.No,helmikoruista olen aina pitänyt.Joku on joskus sanonut,että ne ovat iäkkään naisen koruja.En tuota tiedä,enkä edes välitä.Minä vaan tykkään.Eräs ystävärouvani säilyttää oikeita helmiään pankin tallelokerossa.Minusta niitä pitää käyttää.Niiden pitää saada hengittää ja olla ihon kanssa kosketuksissa.Jotkut ystävistäni eivät käytä kuin jouluna kotihopeitakaan.Lojuvat pakkauksissaan laatikon kätkössä odottamassa seuraavaa joulua.Samoin tekevät parhaille posliiniastioilleen ja kristalliesineilleen.En ole ikinä tätä ymmärtänyt.Lapset perivät ja vuorostaan säilyttävät visusti käyttämättöminä.Miksi ihmeessä? Sillälailla menee sukupolvesta toiseen.Helmet kuolevat,hopeat mustuvat, posliinit ja kristallit muuttuvat.Meillä käytetään kaikkia päivittäin,ovat mitä materiaalia tahansa.Elämä on myös nauttimista varten.Tämän todistan itselleni ja alan nyt kuunnella Beethovenia.
17. tammikuuta 2013
HYVÄSTIT SUOMEN KUVALEHDELLE
Olen viettänyt pienen muistotilaisuuden eilen.Lopetin Suomen Kuvalehden tilaamisen.Kiitin lehteä monikymmenvuotisesta ystävyydestä,kiitin sen paperilaatua ja sisältöä.Kerroin lehden tulleen jo lapsuudenkotiini.Näen yhä isäni sitä lukemassa siinä punaisessa nojatuolissa,joka nyt koristaa olohuonettamme.Kiitin hyvistä lukuhetkistä,viisastuttavista hetkistä,joita olen saanut SK:n kanssa viettää.Kiitin myös TVmaailma-lehdestä,joka on SK:n välissä tilaajille lähetetty. Kiitin Helmistä ja Heikistä ja Jukka Ukkolan kolumnista. Olo oli haikea,mutta päätös lopettamisesta pitävä.Syy se,että puolisohan ei ole lehteä enää yhdeksään vuoteen edes lukenut ja minunkin lukemiseni viime kuukausina ollut vähäistä.Ja saahan sen taas tilattua,jos siltä tuntuu.Otavamedia ei kuulemma laskuta nyt lähetettyjä lehtiä.Sain ne lahjaksi hyvänä ja pitkäaikaisena asiakkaana.Suomen Kuvalehti,kiitoksia kaikesta.Muistosi elää.
C jutteli illalla puhelimessa pitkät tovit.Minä kuuntelin.Kertoi tekemisensä,ajatuksiansa,suunnitelmiansa.Välillä kysyi "entäs sinä" ja jatkoi samalla hengenvedolla omistaan.No,en ollutkaan rupattelutuulella,jotta oli hyvä niin.Oli myös Emmerdalen aika tv:ssä,jota sarjaa seuraan tilaisuuden ollessa.Usein C silloin soittaa.Pidän kuitenkin ystävän puhelinsoittoa tärkeämpänä kuin tv-sarjan katselemista,enkä suurin surminkaan kehtaisi pyytää soittamaan myöhemmin uudestaan.Semmoisiakin ystäviä minulla on.En aina tiedä,milloinka on sopiva hetki.Tapana onkin kysyä heti, onko aika passeli jutusteluun.Tosin vastaamisen voi jättää tekemättäkin,jos on muuta puuhaa.Puhelin on sellainen.Näytöstä näkee nykyisin kaikissa puhelimissa,myös lankapuhelimissa,kuka ystävistä soitti ja voi tehdä vastasoiton halutessa.
Puhelin sen enempää kuin televisiokaan ei määrää minun elämääni.Jälkimmäinen ei edes silloin,kun tv oli uusi kalu huoneen nurkassa ja Payton Place-niminen sarja sekoitti suomalaisten arkea. Sarja aloitti voittokulkunsa Amerikassa joskus 1950-luvulla levittäytyen Euroopankin puolelle.Se oli kahvikutsujen yleinen puheenaihe,kun arvailtiin,mitä siinä seuraavaksi tapahtuu.Sen mukaan järjestettiin perheen sosiaalinen elämä.Kansa kaikkinensa eli Payton Place-huumaa ja sitä kesti kauan.Se oli "siihen aikaan,kun isä lampun osti".Ja siitä taas kertoi Juhani Aho.
Likellä kymmentä pakkasastetta liippaa meidän mittarissa.Tietää holotnaa reissua Laaksoon.No,karvaliinaa vaan tiukemmin kaulan ympärille ja menoksi.Huomenaamulla onkin taas kaupungille asiaa.Hedelmiä ja marjoja puolisolle.Päiväkahville jokin hyvä leivonnaislisä Laakson iänikuisen rusinattoman pullasiivun seuraksi. Huonetoveri T eilen katseli hymyssäsuin puolison mini Runebergin torttua á la Stockmann Bakery. Ei ollut niin pientä ennen nähnyt.Puoliso hotkaisi sen yhdellä suupalalla.Ja sinne meni.
C jutteli illalla puhelimessa pitkät tovit.Minä kuuntelin.Kertoi tekemisensä,ajatuksiansa,suunnitelmiansa.Välillä kysyi "entäs sinä" ja jatkoi samalla hengenvedolla omistaan.No,en ollutkaan rupattelutuulella,jotta oli hyvä niin.Oli myös Emmerdalen aika tv:ssä,jota sarjaa seuraan tilaisuuden ollessa.Usein C silloin soittaa.Pidän kuitenkin ystävän puhelinsoittoa tärkeämpänä kuin tv-sarjan katselemista,enkä suurin surminkaan kehtaisi pyytää soittamaan myöhemmin uudestaan.Semmoisiakin ystäviä minulla on.En aina tiedä,milloinka on sopiva hetki.Tapana onkin kysyä heti, onko aika passeli jutusteluun.Tosin vastaamisen voi jättää tekemättäkin,jos on muuta puuhaa.Puhelin on sellainen.Näytöstä näkee nykyisin kaikissa puhelimissa,myös lankapuhelimissa,kuka ystävistä soitti ja voi tehdä vastasoiton halutessa.
Puhelin sen enempää kuin televisiokaan ei määrää minun elämääni.Jälkimmäinen ei edes silloin,kun tv oli uusi kalu huoneen nurkassa ja Payton Place-niminen sarja sekoitti suomalaisten arkea. Sarja aloitti voittokulkunsa Amerikassa joskus 1950-luvulla levittäytyen Euroopankin puolelle.Se oli kahvikutsujen yleinen puheenaihe,kun arvailtiin,mitä siinä seuraavaksi tapahtuu.Sen mukaan järjestettiin perheen sosiaalinen elämä.Kansa kaikkinensa eli Payton Place-huumaa ja sitä kesti kauan.Se oli "siihen aikaan,kun isä lampun osti".Ja siitä taas kertoi Juhani Aho.
Likellä kymmentä pakkasastetta liippaa meidän mittarissa.Tietää holotnaa reissua Laaksoon.No,karvaliinaa vaan tiukemmin kaulan ympärille ja menoksi.Huomenaamulla onkin taas kaupungille asiaa.Hedelmiä ja marjoja puolisolle.Päiväkahville jokin hyvä leivonnaislisä Laakson iänikuisen rusinattoman pullasiivun seuraksi. Huonetoveri T eilen katseli hymyssäsuin puolison mini Runebergin torttua á la Stockmann Bakery. Ei ollut niin pientä ennen nähnyt.Puoliso hotkaisi sen yhdellä suupalalla.Ja sinne meni.
16. tammikuuta 2013
POSTIKORTISTA MUISTOJA
Heräsin taas varhain.Menen myös varhain nukkumaan.Väsynyt? Kyllä.Nautin tässä aamukahvistani kera ranskalaisen briochin.Ajelin eilen nelosella ja kolmosella Bulevardille ja ostin Ekbergiltä kaikkea muuta hyvää näiden ranskalaisbriochien lisäksi.Teeleivän,galatteja,champagne-korkin ja ompeluseurapullia.Kaikki niin ekbergiläistä.Kahvilan puolelle en mennyt.Teki mieli,mutta piti kiiruhtaa kotiin ja sairaalaan.Tavanomainen päivä.
Puolisolla on lomapäivän lupa nyt virallisesti.Sitten alan anoa kotona oloa muutamaksi yöksikin ja sen jälkeen en enää ano,vaan otan miehen kotiin kokonaan.Kysyin,tahtooko tulla.Vastasi silmiin katsoen pieni hymy huulilla tahtovansa.Ja kukapa ei? Borta bra men hemma bäst.Enkä enää pahoita mieltäni,kun sairaalaväki tiukkaa "jaksatteko" ja katsovat katseella,joka lannistaisi heti heikomman.Kokeillaan ja sitten nähdään.
Kummitytöltä tuli kortti Lontoosta.On perheineen Londonissa.Kuvapuolella kortissa kuuluisa taxi.Minäkin aikoinani ajellut moisella.Mutta siitä on aikaa.Kaikesta on minun iässäni.Tästä tulikin mieleeni,että tilasin puolisoa varten jo valmiiksi äänikirjoja Celiasta.Muun muassa Paul Therouxin (synt.1941) kirjan Kiinan matkasta.Oli hänkin Lontoossa ja lähti junalla Kiinaan.Theroux on junia rakastava mies ja matkakirjailija.Minulla on hyllyssäni hänen Dark Star Safari,overland from Cairo to Cape Town,jonka luin silloin, kun olin enemmän kuin nykyisin, Afrikka-friikki.Olen lukenut useita muitakin hänen teoksiaan.Myös tämän Kiinan matkasta kertovan,joka ilmestyi kirjana 1980-luvulla ja sai suomalaiseksi nimekseen Rautakukon kyydissä: junalla halki Kiinan.
Olen ollut Kiinasta kiinnostunut aina ja se alkoi ruuasta.Siihen aikaan ei Helsingissä ollut kiinalaisravintoloita,vaan meillä elettiin suomalaiskansalliseen malliin keittiön puolella.Tukholman kävijät kertoivat aasialaisista ruokapaikoista ja sitten niitä alkoi tulla meillekin.Taisi Espoon Tapiolassa olla ensimmäinen.No,minä ostin wok-pannun ja kirjallisuutta,mitä kiinalainen keittiö tarjoaa.Kävin Suomi-Kiina-seurassa tutustumassa kaikkeen kiinalaiseen ja sain lainaksi muutaman äänilevyn mainitun maan musiikista.Pidin kotona kiinalaistyylisiä kutsuja.Syömäpuikot ja muuta rekvisiittaa.Se oli noihin aikoihin eksoottista ja uutta.Enää ei ole.Syömme taitavasti puikoilla ja nautimme maittavista aterioista monissa aasialaisissa ravintoloissa matkustamisesta alkuperämaihin puhumattakaan.Meille ei enää riitä Costa del Solin rannat ja Tallinnan tai Tukholman vanha kaupunki.Suomalainen suuntaa jo maailman ääriin,kolkkiin,joista minun lapsuuteni aikoina tutkimusmatkailijat olivat kirjoittaneet näkemästään ja kokemastaan huikaisevan jännittäviä tarinoita kirjoissaan.Nyt lähetetään postikortti vaikka maailman katolta,jurtan matolta tai auringonlaskun aikana savannin salolta.Maailma ei ole enää tuntematon maailma.
Puolisolla on lomapäivän lupa nyt virallisesti.Sitten alan anoa kotona oloa muutamaksi yöksikin ja sen jälkeen en enää ano,vaan otan miehen kotiin kokonaan.Kysyin,tahtooko tulla.Vastasi silmiin katsoen pieni hymy huulilla tahtovansa.Ja kukapa ei? Borta bra men hemma bäst.Enkä enää pahoita mieltäni,kun sairaalaväki tiukkaa "jaksatteko" ja katsovat katseella,joka lannistaisi heti heikomman.Kokeillaan ja sitten nähdään.
Kummitytöltä tuli kortti Lontoosta.On perheineen Londonissa.Kuvapuolella kortissa kuuluisa taxi.Minäkin aikoinani ajellut moisella.Mutta siitä on aikaa.Kaikesta on minun iässäni.Tästä tulikin mieleeni,että tilasin puolisoa varten jo valmiiksi äänikirjoja Celiasta.Muun muassa Paul Therouxin (synt.1941) kirjan Kiinan matkasta.Oli hänkin Lontoossa ja lähti junalla Kiinaan.Theroux on junia rakastava mies ja matkakirjailija.Minulla on hyllyssäni hänen Dark Star Safari,overland from Cairo to Cape Town,jonka luin silloin, kun olin enemmän kuin nykyisin, Afrikka-friikki.Olen lukenut useita muitakin hänen teoksiaan.Myös tämän Kiinan matkasta kertovan,joka ilmestyi kirjana 1980-luvulla ja sai suomalaiseksi nimekseen Rautakukon kyydissä: junalla halki Kiinan.
Olen ollut Kiinasta kiinnostunut aina ja se alkoi ruuasta.Siihen aikaan ei Helsingissä ollut kiinalaisravintoloita,vaan meillä elettiin suomalaiskansalliseen malliin keittiön puolella.Tukholman kävijät kertoivat aasialaisista ruokapaikoista ja sitten niitä alkoi tulla meillekin.Taisi Espoon Tapiolassa olla ensimmäinen.No,minä ostin wok-pannun ja kirjallisuutta,mitä kiinalainen keittiö tarjoaa.Kävin Suomi-Kiina-seurassa tutustumassa kaikkeen kiinalaiseen ja sain lainaksi muutaman äänilevyn mainitun maan musiikista.Pidin kotona kiinalaistyylisiä kutsuja.Syömäpuikot ja muuta rekvisiittaa.Se oli noihin aikoihin eksoottista ja uutta.Enää ei ole.Syömme taitavasti puikoilla ja nautimme maittavista aterioista monissa aasialaisissa ravintoloissa matkustamisesta alkuperämaihin puhumattakaan.Meille ei enää riitä Costa del Solin rannat ja Tallinnan tai Tukholman vanha kaupunki.Suomalainen suuntaa jo maailman ääriin,kolkkiin,joista minun lapsuuteni aikoina tutkimusmatkailijat olivat kirjoittaneet näkemästään ja kokemastaan huikaisevan jännittäviä tarinoita kirjoissaan.Nyt lähetetään postikortti vaikka maailman katolta,jurtan matolta tai auringonlaskun aikana savannin salolta.Maailma ei ole enää tuntematon maailma.
13. tammikuuta 2013
LAISKA LÄMMITTÄÄ
Päätin alussa puolison jouduttua sairaalaan,että valmistan itselleni ruuan alusta loppuun.Raaka-aineita vaikka kuinka paljon pakastimessa.Näin tein.Sitten aloin ajatella: mitä hittoa,aivan turhaa,kun kaupat ovat pullollaan valmista.Nyt avaan paketteja ja mikron luukun.Tai poikkeustapauksessa lämmitän kattilassa kuten HK:n hernekeiton.Perinteinen,lukee makkaran näköisessä pakkauksessa.Eilen toin Herkusta Kabin kananpoika-riisipaistosta (ehkä kuitenkin broileria,kun en aina usko mitä sanotaan) ja kaalikääryleitä.Saarioinen on niin vahvasti tämmöisen arki-ihmisen kuvioissa mainoksineen päivineen,että kaappasin hyllystä lihakeittoa ja pork satayta. Jälkimmäinen kertoo terveisiä ihan Indonesiasta asti.On siis moneksi päiväksi valmista,enkä edes häpeä.Olen entistäkin väsyneempi sairaalakäynnin jälkeen,etten suurin surminkaan viitsisi tämän vaivalloisempaan ruokapuuhasteluun ryhtyä.Syön ja sitten yleensä kökötän sohvan nurkassa ja surfailen televisiokanavat läpi,kunnes jumiudun jotain katselemaan.Yhdeksän maissa olen valmis vuoteeseen.Muutaman minuutin kuluttua olen jo unten mailla.
Olen nähnyt pöyristyttävää käytöstä Laaksossa potilasta kohtaan.Puolison huonekaveri S potee sekavuutta,mutta on äärettömän kiltti ja arka ihminen.Oli kahvihuoneessa ja tahtoi ottaa pienen piparkakun avonaisesta peltirasiasta.Kahvilanainen ei siitä pitänyt ja ärähti vihaisella äänellä näpsäisten S:ää kädelle.Puutuin asiaan sanomalla,että S ei aina ymmärrä. "Kyllä ymmärrä",tiuskaisi ulkomaalaistaustainen nainen ja hätisti potilasta kauemmaksi kiukkuisesti ja pontevasti.S pelästyi ja lähti ilman piparkakkua käytävään.Nainen on aikaisemminkin käyttäytynyt siihen tapaan,joka ei mielestäni tähän miljööseen sairaiden vanhusten joukkoon sovi.Jopa minuakin kohtaan hakiessani T:lle kahvia,josta toivuin kauan ja hitaasti.Nyt oli mittani täysi ja otin naisen käytöksen puheeksi tutun sairaanhoitajan kanssa.Ymmärrän täysin joidenkin työpäivien olevan väsyttävämpiä kuin toiset,mutta nämä sairaat tällä osastolla eivät aina tajua paikkaansa,ei sääntöjä eikä edes kuulemiaan sanoja.Kieltää voi/saa tokikin,mutta toisella tavalla.Pitää asettautua potilaan tasolle,käyttää viisautta ja lempeyttä.Eilen sitten rouvan huomattua minunkin taas olevan kahvihuoneessa haukan katseineni toi S:lle pöytään kahvin ja pullan pienen väkinäisen hymyn kera.
Nyt kun olen ratikkaa käyttänyt enemmän kuin vuosikausiin ja näistä matkoista uuvuksiin asti blogissakin kertonut,niin on nähty ja kuultu yhtä sun toista.Lipputarkastajia on yllättävän usein liikkeellä.Juuri kun olen saanut oman lippuni tungettua laukun uumeniin,kuuluu jostain päin ääni,joka ilmaisee tarkastajien olevan tulossa.Kaiva taas lippu esille.Eräänä päivänä,jälleen istuessani selkä menosuuntaan,tuli vastapäiseen penkkiin nuori,hyvin kaunis tummaihoinen nainen.Hän näpräili matkapuhelinta ja oli itseensä ja puhelimeen syvästi uppoutunut.Silmäripsikään ei värähtänyt tarkastajan lähestyessä.Nainen ilmoitti matkustavansa ilman lippua tyynellä äänellä.En ole koskaan tiettävästi nähnyt pommilla matkustavaa ja nyt sellainen istui ilmielävänä edessäni.Näytelmä voi alkaa. Pummimatkustaja kaivoi passin esille ja se oli Suomen passi.Hänellä ei ollut vierasperäistä aksenttia puheessa vaan se soljui selvällä suomenkielellä.Tarkastaja kirjoitti sakkolapun ja tahtoi vielä kertalipun hinnankin,jonka nainen maksoi kymmenen euron setelillä.Edelleen aivan ilmeettömänä ja sen oloisena,että homma on ennestään tuttua.Episodi oli lyhyt ja täsmällinen.Nainen jatkoi puuhasteluaan puhelimen kanssa ja poistui Senaatintorin pysäkillä.Ehkä hän meni kirkkoon katumaan.
No,olen minäkin matkustanut maksutta.Koululaisena meillä oli joskus kaipuuta jännittävämpään elämään ja soluttauduimme ratikassa ruuhkaan konduktöörin silmien alla.Olimmehan huomattavasti pienempiä kuin muut.Jos rahastaja sai meidät metkustamme kiinni,ilmoitimme kyllä yrittäneemme maksaa,mutta emme ylettyneet.Saimme anteeksi.Niin että on minullakin kokemusta pommimatkustamisesta,joka tulkoon tässä ja nyt tunnustetuksi.
Olen nähnyt pöyristyttävää käytöstä Laaksossa potilasta kohtaan.Puolison huonekaveri S potee sekavuutta,mutta on äärettömän kiltti ja arka ihminen.Oli kahvihuoneessa ja tahtoi ottaa pienen piparkakun avonaisesta peltirasiasta.Kahvilanainen ei siitä pitänyt ja ärähti vihaisella äänellä näpsäisten S:ää kädelle.Puutuin asiaan sanomalla,että S ei aina ymmärrä. "Kyllä ymmärrä",tiuskaisi ulkomaalaistaustainen nainen ja hätisti potilasta kauemmaksi kiukkuisesti ja pontevasti.S pelästyi ja lähti ilman piparkakkua käytävään.Nainen on aikaisemminkin käyttäytynyt siihen tapaan,joka ei mielestäni tähän miljööseen sairaiden vanhusten joukkoon sovi.Jopa minuakin kohtaan hakiessani T:lle kahvia,josta toivuin kauan ja hitaasti.Nyt oli mittani täysi ja otin naisen käytöksen puheeksi tutun sairaanhoitajan kanssa.Ymmärrän täysin joidenkin työpäivien olevan väsyttävämpiä kuin toiset,mutta nämä sairaat tällä osastolla eivät aina tajua paikkaansa,ei sääntöjä eikä edes kuulemiaan sanoja.Kieltää voi/saa tokikin,mutta toisella tavalla.Pitää asettautua potilaan tasolle,käyttää viisautta ja lempeyttä.Eilen sitten rouvan huomattua minunkin taas olevan kahvihuoneessa haukan katseineni toi S:lle pöytään kahvin ja pullan pienen väkinäisen hymyn kera.
Nyt kun olen ratikkaa käyttänyt enemmän kuin vuosikausiin ja näistä matkoista uuvuksiin asti blogissakin kertonut,niin on nähty ja kuultu yhtä sun toista.Lipputarkastajia on yllättävän usein liikkeellä.Juuri kun olen saanut oman lippuni tungettua laukun uumeniin,kuuluu jostain päin ääni,joka ilmaisee tarkastajien olevan tulossa.Kaiva taas lippu esille.Eräänä päivänä,jälleen istuessani selkä menosuuntaan,tuli vastapäiseen penkkiin nuori,hyvin kaunis tummaihoinen nainen.Hän näpräili matkapuhelinta ja oli itseensä ja puhelimeen syvästi uppoutunut.Silmäripsikään ei värähtänyt tarkastajan lähestyessä.Nainen ilmoitti matkustavansa ilman lippua tyynellä äänellä.En ole koskaan tiettävästi nähnyt pommilla matkustavaa ja nyt sellainen istui ilmielävänä edessäni.Näytelmä voi alkaa. Pummimatkustaja kaivoi passin esille ja se oli Suomen passi.Hänellä ei ollut vierasperäistä aksenttia puheessa vaan se soljui selvällä suomenkielellä.Tarkastaja kirjoitti sakkolapun ja tahtoi vielä kertalipun hinnankin,jonka nainen maksoi kymmenen euron setelillä.Edelleen aivan ilmeettömänä ja sen oloisena,että homma on ennestään tuttua.Episodi oli lyhyt ja täsmällinen.Nainen jatkoi puuhasteluaan puhelimen kanssa ja poistui Senaatintorin pysäkillä.Ehkä hän meni kirkkoon katumaan.
No,olen minäkin matkustanut maksutta.Koululaisena meillä oli joskus kaipuuta jännittävämpään elämään ja soluttauduimme ratikassa ruuhkaan konduktöörin silmien alla.Olimmehan huomattavasti pienempiä kuin muut.Jos rahastaja sai meidät metkustamme kiinni,ilmoitimme kyllä yrittäneemme maksaa,mutta emme ylettyneet.Saimme anteeksi.Niin että on minullakin kokemusta pommimatkustamisesta,joka tulkoon tässä ja nyt tunnustetuksi.
11. tammikuuta 2013
VÄLITTÄMISTÄ
Eilen paloivat minulta totaalisesti päreet ratikassa matkalla kotiin.Liekö syynä ne kirjoittamani yhdeksän ärsyyntymisen aihetta,joista yksi nosti esille kiukkuni.Vaunu oli jokseenkin täynnä lähtiessäni kyytiin Tullinpuomin pysäkiltä.Vieressäni vaappui todella iäkäs rouvahenkilö,joka heilahteli jokaisessa vaunun nytkähtelyssä yrittäen parhaan taitonsa mukaan pysytellä pystyssä.Koululainen istui lähellä ja tasan tarkkaan huomasi tilanteen.Yritin katseella saada häiskää ymmärtämään yskän.Ei mitään.Lopulta otin vauhtia ja pidellessäni vanhuksesta kiinni pyysin kaveria luovuttamaan paikkansa.Poika katseli ynseän näköisenä liikahtamattakaan.Käytävän toisella puolella nousi eräs nainen seisomaan ja sanoi antavansa paikkansa.Iäkäs matkustaja lysähti istumaan ja kiitti ystävällisesti meitä molempia.Sanoin rouvalle "nuoriso istuu ja vanhat seisovat,tämä on nykyaikaa". Rouva nyökkäsi ja kertoi sitten muuistavansa ajan,kun oli toisin.
Koulupoika,jota olin pyytänyt nousemaan,sulki silmänsä ja oli nukkuvinaan koko loppumatkan,kunnes Lasipalatsilla ponkaisi ylös ja syöksyi ulos.Toivon koko sydämestäni,että kun hän 60-70 vuoden kuluttua matkustaa raitiovaunussa vaivoineen ja vuosineen,niin kukaan ei hänelle ikinä paikkaa luovuta.Puhisin vielä ratikan kääntyessä Aleksille ja sen päässä Mariankadun pätkälle ja Katajanokan sillalle.Adrenaliinin yhä vaan kiehuessa sisälläni lämmitin kotona mikrossa juusto-kermaperunat ja lihanpalat grillatusta broilerista.Söin ja lopulta rauhoituin.Katselin Emmerdalen ja sitten soitti C. Kertoi pojanpojasta,jolla on nyt ikää yksi vuosi ja risat.Ensimmäista sanaansa tapailee ja se on kuulemma "magn". C oli eräänä päivänä antanut pojan käteen jääkaappimagneetin,jossa on koiran kuva.Minun ensimmäinen sanani oli ollut "äitä".Äidiksi sen vanhempani olivat tulkinneet.Siitä sitten alkoi taito,jolla pärmänttään ratikassa huomatessani siihen olevan syytä.Miten ihmeessä se eilinen koulupoika kehtasi olla nousematta,vaikka vanha rouva hänen vieressään oli kaatumaisillaan? O tempora,o mores! Katsokaahan peiliin,vanhemmat, ja unohtakaa se kumminkin pieleen menevä "vapaa kasvatus".
Minulle on sanottu sairaalassa,ettei ole hyvä auttaa muita potilaita niin paljon,kun "liikkeellä on tauteja ja bakteereita". Miten sitä voi olla auttamatta,kun T:ltä putoaa holtittomista käsistä puhelin ja pitää suussaan muistilappua,jossa on pojan puhelinnumero? Miten voisi sulkea silmänsä,kun apua tarvitsevia on lähellä? Ei hoitajilla ole aikaa rynnätä jokaista pientä asiaa selvittämään.Minä nostan vastakin lattialta T:n puhelimen ja näpyttelen pojan puhelinnumeron.Tuntuu hyvältä,kun T sanoo iloisesti "täällä isä,hei". Vessaan en ketään vierasta vie,vaikka A sitä joskus vaatiikin.Painan hoitajien kutsunappulaa ja joku saattaa säällisessä ajassa tullakin.Oman puolison vien veskiin kuten kotonakin.Naapurivuoteen levottoman S:n yritän saada rauhoittumaan ja vakuuttuneeksi,että "Sirkka" ei ole vielä tullut tervehtimään.Miten heille voisi kääntää selkänsä ja olla välittämättä?
Koulupoika,jota olin pyytänyt nousemaan,sulki silmänsä ja oli nukkuvinaan koko loppumatkan,kunnes Lasipalatsilla ponkaisi ylös ja syöksyi ulos.Toivon koko sydämestäni,että kun hän 60-70 vuoden kuluttua matkustaa raitiovaunussa vaivoineen ja vuosineen,niin kukaan ei hänelle ikinä paikkaa luovuta.Puhisin vielä ratikan kääntyessä Aleksille ja sen päässä Mariankadun pätkälle ja Katajanokan sillalle.Adrenaliinin yhä vaan kiehuessa sisälläni lämmitin kotona mikrossa juusto-kermaperunat ja lihanpalat grillatusta broilerista.Söin ja lopulta rauhoituin.Katselin Emmerdalen ja sitten soitti C. Kertoi pojanpojasta,jolla on nyt ikää yksi vuosi ja risat.Ensimmäista sanaansa tapailee ja se on kuulemma "magn". C oli eräänä päivänä antanut pojan käteen jääkaappimagneetin,jossa on koiran kuva.Minun ensimmäinen sanani oli ollut "äitä".Äidiksi sen vanhempani olivat tulkinneet.Siitä sitten alkoi taito,jolla pärmänttään ratikassa huomatessani siihen olevan syytä.Miten ihmeessä se eilinen koulupoika kehtasi olla nousematta,vaikka vanha rouva hänen vieressään oli kaatumaisillaan? O tempora,o mores! Katsokaahan peiliin,vanhemmat, ja unohtakaa se kumminkin pieleen menevä "vapaa kasvatus".
Minulle on sanottu sairaalassa,ettei ole hyvä auttaa muita potilaita niin paljon,kun "liikkeellä on tauteja ja bakteereita". Miten sitä voi olla auttamatta,kun T:ltä putoaa holtittomista käsistä puhelin ja pitää suussaan muistilappua,jossa on pojan puhelinnumero? Miten voisi sulkea silmänsä,kun apua tarvitsevia on lähellä? Ei hoitajilla ole aikaa rynnätä jokaista pientä asiaa selvittämään.Minä nostan vastakin lattialta T:n puhelimen ja näpyttelen pojan puhelinnumeron.Tuntuu hyvältä,kun T sanoo iloisesti "täällä isä,hei". Vessaan en ketään vierasta vie,vaikka A sitä joskus vaatiikin.Painan hoitajien kutsunappulaa ja joku saattaa säällisessä ajassa tullakin.Oman puolison vien veskiin kuten kotonakin.Naapurivuoteen levottoman S:n yritän saada rauhoittumaan ja vakuuttuneeksi,että "Sirkka" ei ole vielä tullut tervehtimään.Miten heille voisi kääntää selkänsä ja olla välittämättä?
10. tammikuuta 2013
YHDEKSÄN ÄRSYYNTYMISEN SYYTÄ
Joitakin blogejani sitten kerroin,mitkä asiat saavat minulle hyvän mielen.Nyt ajattelin aivan ilman haastetta kirjoittaa,mitkä asiat eivät missään tapauksessa saa hyvää mieltä eli suorastaan ärsyttävät.
Nenäliinattomuus yleisessä kulkuneuvossa.Tarkoittaa kohdallani ratikkaa.Aina lähettyvillä istuu henkilöitä,miehiä ja naisia,lapsia,jotka vetävät äänekkäästi nuhaisen nenän tuotoksensa takaisin sieraimiin.Tekisi mieli ojentaa paperinenäliina.Sitä en kuitenkaan tee vaan kärsin niiskutusta urhoollisesti.
Sitten korpee ne matkustajat,jotka istuvat poikittain penkillään.Jalat sojottavat käytävällä estäen kulun.Siinä saa notkeimmat hypähtää jalkaparin yli tai,kuten minä,anoa anteeksi pyydellen hiukan tilaa ohittamiseen.
Selkäreput saavat kipua aikaan,kun sellainen osuu naamalle tai muuhun ruumiinosaan.Aikamoinen tilaa vievä yhdistelmä ja itse selässään reppua pitävä ei aina huomaa tai halua huomata reppua parhaansa mukaan väisteleviä muita matkustajia.
Sitten ovat ne tankoon kietoutujat,joista olen aiemminkin kirjoittanut.Kietoutuja vie koko tangon,eikä siinä sitten muilla ole mitään sanomista.Paitsi minulla.Ilmoitan aina haluni saada myös osan tangosta.Se minulle hämmästyneen katseen myötä yleensä suodaan.
No,seuraavaksi matkapuhelimeen puhujat.Me olemme kännykkäkansaa,emmekä voi missään olla puhelimeen puhumatta.Raitiovaunussa asiaan kuuluu puhua mahdollisimman kovalla äänellä.Jopa niin,että ainakin minä ajattelen keskustelun sujuvan ilman välikappaleena olevaa puhelintakin.
Lasten ja nuorten istuminen täydessä ratikassa jaksaa minua aina hämmästyttää.Kaksi-vuotiasta voisi aivan hyvin pitää sylissä ja teini-ikäiset voisivat antaa paikkansa vanhalle ja vaivaiselle.Näin tapahtuu erittäin harvoin ja silloinkin usein vanhemman auktoriteetin avustuksella.Joku kerran oli sitä mieltä,että koululaiset ovat yhtälailla väsyneitä kuin joku aikuinenkin.Tämä "väsynyt" voi ja jaksaa kuitenkin paremmin seistä kuin joku 80v,jonka vanhus- ja invalidipaikalla istuu 16-vuotias teini pelaamassa kännykkäpeliä.
Pysäkiltä ratikkaan astuminen on asia,jossa vahvemman laki määrää.Ja usein kysymyksessä on herrahenkilö,joka pelkää,ettei pääse muuten mukaan.Minut on monesti sysätty sivuun,kun takana tuleva miehenköriläs väkevämmän oikeudella vaatii ennen muita pääsemistä vaunuun.Entisajan gentlemannit ovat kuolleet.
Joku kirjoitti kerran kassien vihaajista.On kuulemma ihmisiä,jotka pyrkivät istumaan ratikassa aina semmoisen henkilön viereen,joka pitää penkillä kassia.Minä en kuulu tähän kategoriaan,paitsi silloin,jos muuta tyhjää paikkaa ei ole.Nämä kassi-ihmiset eivät minua ärsytä,mutta se harmittaa,kun pysäkin penkillä lepuutetaan kasseja.Yksi ihminen istuu ja loput penkistä on ostoskassien hallussa.Jos ratikan tuloon on useita minuutteja,vaatii selkäni istumista.Silloin kysyn,jos minäkin mahtuisin istumaan (jos vaikka ostokset ovat jo tarpeeksi levänneet).Olen aina mahtunut.
Ensin ulos ja sitten sisään on looginen ja jopa kansainvälinen tapa,joka helpottaa suuresti käyttäytymistä yleisissä kulkuneuvoissa.Tätä vaan ei Suomessa kaikkialla noudateta.Hissitkin ovat yksi kompastuskivi.Myös ratikan ovissa on silloin tällöin epäselvyyttä kulkujärjestyksestä.Saattaa käydä niin,että ulospyrkijä ajautuu syvemmälle vaunuun toivoen jos vaikka onnaisi sitten seuraavalla pysäkillä.
Kymmenettä ärsytyskohtaa en nyt tähän hätään keksikään.Yhdeksän riittäköön.Mutta muuten ratikka on oiva kulkuväline ja minusta kaupunkeihin ehdottomasti kuuluva.Ja itse ratikoissahan ei ainakaan minua mikään ärsytä.Joskus meissä niissä matkustavissa ihmisissä kylläkin.
Nenäliinattomuus yleisessä kulkuneuvossa.Tarkoittaa kohdallani ratikkaa.Aina lähettyvillä istuu henkilöitä,miehiä ja naisia,lapsia,jotka vetävät äänekkäästi nuhaisen nenän tuotoksensa takaisin sieraimiin.Tekisi mieli ojentaa paperinenäliina.Sitä en kuitenkaan tee vaan kärsin niiskutusta urhoollisesti.
Sitten korpee ne matkustajat,jotka istuvat poikittain penkillään.Jalat sojottavat käytävällä estäen kulun.Siinä saa notkeimmat hypähtää jalkaparin yli tai,kuten minä,anoa anteeksi pyydellen hiukan tilaa ohittamiseen.
Selkäreput saavat kipua aikaan,kun sellainen osuu naamalle tai muuhun ruumiinosaan.Aikamoinen tilaa vievä yhdistelmä ja itse selässään reppua pitävä ei aina huomaa tai halua huomata reppua parhaansa mukaan väisteleviä muita matkustajia.
Sitten ovat ne tankoon kietoutujat,joista olen aiemminkin kirjoittanut.Kietoutuja vie koko tangon,eikä siinä sitten muilla ole mitään sanomista.Paitsi minulla.Ilmoitan aina haluni saada myös osan tangosta.Se minulle hämmästyneen katseen myötä yleensä suodaan.
No,seuraavaksi matkapuhelimeen puhujat.Me olemme kännykkäkansaa,emmekä voi missään olla puhelimeen puhumatta.Raitiovaunussa asiaan kuuluu puhua mahdollisimman kovalla äänellä.Jopa niin,että ainakin minä ajattelen keskustelun sujuvan ilman välikappaleena olevaa puhelintakin.
Lasten ja nuorten istuminen täydessä ratikassa jaksaa minua aina hämmästyttää.Kaksi-vuotiasta voisi aivan hyvin pitää sylissä ja teini-ikäiset voisivat antaa paikkansa vanhalle ja vaivaiselle.Näin tapahtuu erittäin harvoin ja silloinkin usein vanhemman auktoriteetin avustuksella.Joku kerran oli sitä mieltä,että koululaiset ovat yhtälailla väsyneitä kuin joku aikuinenkin.Tämä "väsynyt" voi ja jaksaa kuitenkin paremmin seistä kuin joku 80v,jonka vanhus- ja invalidipaikalla istuu 16-vuotias teini pelaamassa kännykkäpeliä.
Pysäkiltä ratikkaan astuminen on asia,jossa vahvemman laki määrää.Ja usein kysymyksessä on herrahenkilö,joka pelkää,ettei pääse muuten mukaan.Minut on monesti sysätty sivuun,kun takana tuleva miehenköriläs väkevämmän oikeudella vaatii ennen muita pääsemistä vaunuun.Entisajan gentlemannit ovat kuolleet.
Joku kirjoitti kerran kassien vihaajista.On kuulemma ihmisiä,jotka pyrkivät istumaan ratikassa aina semmoisen henkilön viereen,joka pitää penkillä kassia.Minä en kuulu tähän kategoriaan,paitsi silloin,jos muuta tyhjää paikkaa ei ole.Nämä kassi-ihmiset eivät minua ärsytä,mutta se harmittaa,kun pysäkin penkillä lepuutetaan kasseja.Yksi ihminen istuu ja loput penkistä on ostoskassien hallussa.Jos ratikan tuloon on useita minuutteja,vaatii selkäni istumista.Silloin kysyn,jos minäkin mahtuisin istumaan (jos vaikka ostokset ovat jo tarpeeksi levänneet).Olen aina mahtunut.
Ensin ulos ja sitten sisään on looginen ja jopa kansainvälinen tapa,joka helpottaa suuresti käyttäytymistä yleisissä kulkuneuvoissa.Tätä vaan ei Suomessa kaikkialla noudateta.Hissitkin ovat yksi kompastuskivi.Myös ratikan ovissa on silloin tällöin epäselvyyttä kulkujärjestyksestä.Saattaa käydä niin,että ulospyrkijä ajautuu syvemmälle vaunuun toivoen jos vaikka onnaisi sitten seuraavalla pysäkillä.
Kymmenettä ärsytyskohtaa en nyt tähän hätään keksikään.Yhdeksän riittäköön.Mutta muuten ratikka on oiva kulkuväline ja minusta kaupunkeihin ehdottomasti kuuluva.Ja itse ratikoissahan ei ainakaan minua mikään ärsytä.Joskus meissä niissä matkustavissa ihmisissä kylläkin.
9. tammikuuta 2013
JUTUSTELUA TÄMÄKIN
Luin minäkin eilen uuden kokoista lehteä nimeltänsä Helsingin Sanomat.Lojui Laakson sairaalan päivähuoneen pöydällä.Kotiin ei meille ole enää vuosiin Hesaria tullut.TV ja netti pitävät ajan tasalla.No,ei tämä tabloidi-kokoinen lehdykkä mitenkään minua ainakaan häirinnyt.Onhan muita lehtiä tullut luettua tässä koossa muitakin.On ainakin totta se,että on helpompi lukea kuin sitä suurta vanhaa lehteä.Paljon enemmän harmitti aikoinaan,kun Uusi Suomi lakkasi ilmestymästä.Tietysti ihmiset,jotka ikänsä ovat lukeneet isoa Hesaria ja tarvitsevat tottuakseen pitkän ajan yleensäkin muutoksiin,purnaavat tämän kaltaista uudistusta.Kyllä se siitä.Ainakin tabloidi-kokoisesta jää pienemmälle alalle painomustetta,jos Hesarista ylipäätäänsäkään nykyisin jää.Minulla oli ystävä,jonka keittiöpöydän vahakangas oli musta Hesarin kokoiselta alalta.Vuosikymmenet oli siinä samoilla sijoilla päivän uutisia lueskeltu aamukahvia juodessa.
Eilen aamulla piti hedelmä- ja marjavarastoa kotiin täydentää puolisoa varten.Mansikoita Egyptistä,hallaimet ja karhunvadelmat (blackberries) Meksikosta ja pensasmustikat kypsyneet Hollannissa.Muista puhumattakaan.Pinosin kärryyn kaikenlaisia hedelmiäkin.Kaukaa nekin. Frambois-leipomo sensijaan lähempänä ja sen ranskalaistyyppisiin tuotteisiin olen ihastunut.Puolisolle vein creme bruleen lounaan jälkiruuan virkaa tekemään ja aprikoosilehdykän päiväkahvinsa kanssa.Talo tarjosi kääretortun palan ja vaihtoehtona viipaleen pakkopullaa.Tänään vien Runebergin tortun.Runoilijalla sen enempää kuin rouvallansakaan ei ole ollut kuulemma mitään,näin kerrotaan, mainitun tortun kanssa tekemistä sen enempää kuin että Porvoossa Runebergin aikaan torttua leivottiin ja se kuului kansallisrunoilijankin kahvipöytään.Ehkä Fredrika-rouva antoi luvan nimetä tortun sukunimensä mukaan.
Pitäisi imuroida.Olen vähän,enkä niin vähänkään,laistanut tätä puolta kodinhoidossa.Usein myös syön jotain,josta tippuu muruja,olohuoneen tv:n ääressä ja sohvan edustaa koristaa matolla kaikenlaista ylimääräistä.Pyykkiä sentään olen koneeseen laittanut ja astiat käytettyäni pessyt.Ei tämä nyt aivan sotkuiselta näytä,mutta pölynimuria voisin tietysti rohkeasti käyttää.Jotenkin aika kuluu kaikkeen muuhun ja osa päivästä lohkeaa pitkästikin sairaalakäynteihin matkoineen päivineen.Humahtaa siihen hommaan useampia tunteja ja sieltä tultuani olen jokseenkin väsähtänyt.No,olisihan aamut.Kuten nytkin.C jo kerran moitiskeli.Itse kun on siivousfriikki.Eikä siedä ruuan valmistamisestakaan syntyvää hajua.Otatti liesituulettimen turhana pois.Lämmittää valmista varovaisesti.Onneksi tämmöisiä ihmisiä hemmotellaan suorastaan ruhtinaallisesti.Lämmittämistä vaille tai puolivalmista on mistä valita kaupat pullollaan gourmet-osastoineenkin.Minun polveni isoäidit tuskin näkemättä uskoisivatkaan kaiken runsautta.Mamma kun kaiken valmisti alusta loppuun Meilahdenkadun (nykyinen Eino Leinon katu) keittiössään puuhellansa ääressä.Siinä muuten paistuivat maailman parhaat ohukaiset täyteläisen ja maukkaan kauan muhineen lihakeiton jälkiruuaksi.Ei ollut Sahalahden Saarioinen avittamassa.Kanalan pito oli vasta ajatuksissa kartanon isännällä vuonna 1945.Siitä se alkoi: äitien tekemät.
Eilen aamulla piti hedelmä- ja marjavarastoa kotiin täydentää puolisoa varten.Mansikoita Egyptistä,hallaimet ja karhunvadelmat (blackberries) Meksikosta ja pensasmustikat kypsyneet Hollannissa.Muista puhumattakaan.Pinosin kärryyn kaikenlaisia hedelmiäkin.Kaukaa nekin. Frambois-leipomo sensijaan lähempänä ja sen ranskalaistyyppisiin tuotteisiin olen ihastunut.Puolisolle vein creme bruleen lounaan jälkiruuan virkaa tekemään ja aprikoosilehdykän päiväkahvinsa kanssa.Talo tarjosi kääretortun palan ja vaihtoehtona viipaleen pakkopullaa.Tänään vien Runebergin tortun.Runoilijalla sen enempää kuin rouvallansakaan ei ole ollut kuulemma mitään,näin kerrotaan, mainitun tortun kanssa tekemistä sen enempää kuin että Porvoossa Runebergin aikaan torttua leivottiin ja se kuului kansallisrunoilijankin kahvipöytään.Ehkä Fredrika-rouva antoi luvan nimetä tortun sukunimensä mukaan.
Pitäisi imuroida.Olen vähän,enkä niin vähänkään,laistanut tätä puolta kodinhoidossa.Usein myös syön jotain,josta tippuu muruja,olohuoneen tv:n ääressä ja sohvan edustaa koristaa matolla kaikenlaista ylimääräistä.Pyykkiä sentään olen koneeseen laittanut ja astiat käytettyäni pessyt.Ei tämä nyt aivan sotkuiselta näytä,mutta pölynimuria voisin tietysti rohkeasti käyttää.Jotenkin aika kuluu kaikkeen muuhun ja osa päivästä lohkeaa pitkästikin sairaalakäynteihin matkoineen päivineen.Humahtaa siihen hommaan useampia tunteja ja sieltä tultuani olen jokseenkin väsähtänyt.No,olisihan aamut.Kuten nytkin.C jo kerran moitiskeli.Itse kun on siivousfriikki.Eikä siedä ruuan valmistamisestakaan syntyvää hajua.Otatti liesituulettimen turhana pois.Lämmittää valmista varovaisesti.Onneksi tämmöisiä ihmisiä hemmotellaan suorastaan ruhtinaallisesti.Lämmittämistä vaille tai puolivalmista on mistä valita kaupat pullollaan gourmet-osastoineenkin.Minun polveni isoäidit tuskin näkemättä uskoisivatkaan kaiken runsautta.Mamma kun kaiken valmisti alusta loppuun Meilahdenkadun (nykyinen Eino Leinon katu) keittiössään puuhellansa ääressä.Siinä muuten paistuivat maailman parhaat ohukaiset täyteläisen ja maukkaan kauan muhineen lihakeiton jälkiruuaksi.Ei ollut Sahalahden Saarioinen avittamassa.Kanalan pito oli vasta ajatuksissa kartanon isännällä vuonna 1945.Siitä se alkoi: äitien tekemät.
7. tammikuuta 2013
RATIKKATAPAHTUMIA PAHASSA JA HYVÄSSÄ
En ole koskaan aiemmin tiennyt,että ratikan jälkimmäisen vaunun peräosaa käyttää ihmissakki,joka aiheuttaa hämminkiä.Nyt vasta mennessäni Laaksoon olen alkanut käyttää takavaunua,koska astuessani ratikan ovesta ulos,olen lähempänä suojatietä,jonka ylitän.Perävaunussa on äänekästä nuorisoa,humalaisia tai muuten päällekäypiä.Nuoriso ei ole yleensä paha asia,mutta sitten nämä aikuiset viinasta väsyneet penkillään keikahtelevat miehet ovat.Jotkut käyttäytyvät aggressiivisesti.Eräskin omituiseksi luokittelemani mieshenkilö meni aivan tuntemattoman miehen,jolla oli matkassa kaksi lasta,luo ja kuulutti lyövänsä,jos ei tämä jätä häntä rauhaan (?).Isä siirtyi lapsineen etummaiseen vaunuun.Kummallisesti käyttäytyvä kaveri otti tämän jälkeen muut matkustajat hampaisiinsa ja vähitellen me kaikki siirryimme kauemmaksi.Kuljettaja oli nainen ja hän kertoi kutsuneensa apuvoimia.Nämä eivät ehtineet.Mies poistui ratikasta.Olen alkanut mukavuudesta ja laiskuudesta huolimatta matkustaa etummaisessa vaunussa,
Siinä tulen aina kotiinkin päin.Eilen sattui toisenlainen episodi.Matkassa oli isä,äiti ja kaksi nuorta poikaa.Pojat ja äiti istuivat.Kanssani pysäkiltä nousi vaivalloisesti vaunuun rouvahenkilö.Isä komensi toisen poikansa antamaan paikkansa naiselle.Toinen jäi istumaan.Seuraavalla pysäkillä isän mielestä toisenkin pojan paikkaa tarvittiin ja isä pyysi häntä nousemaan.Katselin ihastuneena isää.Ehkä olisin sanonutkin hänelle jotain,ellei olisi poikineen siirtynyt vaimonsa viereen käytävällä.
Illlalla katselin Kevin Costnerin ohjaaman ja päätähdittämän Tanssii susien kanssa ja jälleen kerran mielistyin suuresti siihen.Löysin siitä enemmän komediallisia piirteitä kuin aikaisemmin.Eivät kaikki intiaanit olekaan pahoja.Avustajia on tarvittu paljon eikä ajan hammas ole purrut yli 20 vuotta sitten valmistunutta leffaa.Kyllä sitä passaa tv:ssä näyttää silloin tällöin.Nuorempana istuessani elokuvateatterissa inkkarileffan lumoissa,ehdimme aina etsiskellä erämaan hiekassa auton renkaitten jälkiä ja tarkastella intiaaneina esiintyneiden ranteista kelloja.Nykyisin paneudun juoneen ja muihin nyansseihin.Leffantekokin huolellisempaa,että moisia pikkuvirheitä ei satu.Dances with Wolves on hieno elokuva,yksi parhaista näkemistäni.
Siinä tulen aina kotiinkin päin.Eilen sattui toisenlainen episodi.Matkassa oli isä,äiti ja kaksi nuorta poikaa.Pojat ja äiti istuivat.Kanssani pysäkiltä nousi vaivalloisesti vaunuun rouvahenkilö.Isä komensi toisen poikansa antamaan paikkansa naiselle.Toinen jäi istumaan.Seuraavalla pysäkillä isän mielestä toisenkin pojan paikkaa tarvittiin ja isä pyysi häntä nousemaan.Katselin ihastuneena isää.Ehkä olisin sanonutkin hänelle jotain,ellei olisi poikineen siirtynyt vaimonsa viereen käytävällä.
Illlalla katselin Kevin Costnerin ohjaaman ja päätähdittämän Tanssii susien kanssa ja jälleen kerran mielistyin suuresti siihen.Löysin siitä enemmän komediallisia piirteitä kuin aikaisemmin.Eivät kaikki intiaanit olekaan pahoja.Avustajia on tarvittu paljon eikä ajan hammas ole purrut yli 20 vuotta sitten valmistunutta leffaa.Kyllä sitä passaa tv:ssä näyttää silloin tällöin.Nuorempana istuessani elokuvateatterissa inkkarileffan lumoissa,ehdimme aina etsiskellä erämaan hiekassa auton renkaitten jälkiä ja tarkastella intiaaneina esiintyneiden ranteista kelloja.Nykyisin paneudun juoneen ja muihin nyansseihin.Leffantekokin huolellisempaa,että moisia pikkuvirheitä ei satu.Dances with Wolves on hieno elokuva,yksi parhaista näkemistäni.
5. tammikuuta 2013
KESKIMÄÄRÄISEN SUOMALAISEN SANAILUA
Helsingin Sanomien kolumnisti Ilkka Malmerg kirjoittaa "Tällainen on keskimääräinen suomalainen".Luin sen.Lukekaa muutkin! Se on pitkä ja täyttä asiaa.Sen lukee hymy huulessa ja myöntävästi nyökytellen.Näinhän se on.Tämmöisiä me olemme.Keskimäärin.Olen kerran lähettänyt Malmbergille sähköpostia kiittääkseni häntä eräästä kirjoituksesta.Ja hän kiitti kiittämisestä.Nyt kiitän hengessä.
Yöllä saimme sanoa hyvästit vesikelille.Liukasta arvaan.Pakkasta meilläpäin muutama aste.Parvekekin on kuiva taas.Matot rullalla ja kalut paikoillaan.Jokaisen jalassa iso muovipussi tulvan varalle.Jos ei putki jäädy toistamiseen,palaan parvekedekoraatioon keväällä.Eikä se paljas betonilattia nyt niin hirveältä näytä.
Puoliso nukkui eilen kun menin ja lounas koskemattomana.Heräsi ja nousi vuoteen reunalle reippaasti istumaan,kun ehdotin haalean aterian syömistä.Syötin.Ja söi.Tosin se vihreä pöperö erillismaljassa jäi,kun en edes maistamalla tunnistanut koostumusta.Paras olla antamatta,ajattelin ja haarukoin viimeisenkin lihapullan kultani suuhun.Mentiin kahville.Talon kääretorttua ja minun tuomani mustikkapiirakan palanen.Hedelmäsalaattia totuttuun tapaan kyörättyäni hänet takaisin kuutoseen.A oli käpertyneenä omassa vuoteessaan,T ja S käytävässä nauttimassa vapaudesta.Partakoneen surinaa hetken verran.Sitten kaivoin puolison taas nukahdettua Suomen Kuvalehden laukusta ja aloin lukea.Siinä kului tovi,kunnes päätin vierailun ja laskeuduin Lääkärinkadun mäen alas Mannerheimintielle ja sen yli nelosen pysäkille Tukholmankadun puolelle.
Ratikassa jälleen eri kielten sekamelska.Oli myös suomalainen pariskunta.Kinasivat keskenään onko Kansallismuseon pysäkki ennen vai jälkeen Oopperan.Olivat siis hekin muualta.Venäläinen seurue pakkasi laukkunsa niin,että olin sumpussa.En olisi päässyt pois,jos olisin mielinyt pysäkillä.Istuin selkä menosuuntaan,joka paikka on usein tyhjä.Kukaan ei tahdo katsoa ikäänkuin menneisyyteen sporan ikkunasta.Muuten se ei ole hyvä paikka juuri näiden matkustavaisten pakaasien takia.Varpaat vaarassa ja laukun kaatumisvaara säärille suuri."Sorry" sanoi eilinenkin nainen venäjänvoittoisella aksentilla,kun päällimmäinen laukku pinossa keikahti olkaani vasten.Jäivät koko joukko sillä pysäkillä pois,josta pääsee terminaaliin.Kuljettaja otti muukalaiset huomioon ja kuulutti pysäkin olevan oikean laivaan menijöille.
Eräänä päivänä syntyi melkein kaaos vaunussa,kun eräs matkustajaressu luuli olevansa Siljan pysäkillä.Mutta emme me suomalaiset,englannin kieltä osaavat kuten Malmbergkin totesi kielitaitomme laajuuden,tuppisuuksi jääneet vaan neuvottiin erehtyjän vain rauhassa istuvan ratikassa ja ajavan päätepysäkin kautta takaisin Aleksille ja siitä vaihtavan kolmosen raitiovaunuun.Mekö nuivasti suhtautuvia ulkomaalaisia kohtaan? Emmehän me.Vaikka ei ulkomaalaisen tapaaminen enää niin eksottista ja jännittävää ole kuin joskus 1950-luvulla Helsingissä.Piti olympialaisten aikana oikein lähteä ulkomaan eläviä katsomaan keskikaupungille.Lapset laskivat,kuinka monta "neekeriä" oli nähty.
Yöllä saimme sanoa hyvästit vesikelille.Liukasta arvaan.Pakkasta meilläpäin muutama aste.Parvekekin on kuiva taas.Matot rullalla ja kalut paikoillaan.Jokaisen jalassa iso muovipussi tulvan varalle.Jos ei putki jäädy toistamiseen,palaan parvekedekoraatioon keväällä.Eikä se paljas betonilattia nyt niin hirveältä näytä.
Puoliso nukkui eilen kun menin ja lounas koskemattomana.Heräsi ja nousi vuoteen reunalle reippaasti istumaan,kun ehdotin haalean aterian syömistä.Syötin.Ja söi.Tosin se vihreä pöperö erillismaljassa jäi,kun en edes maistamalla tunnistanut koostumusta.Paras olla antamatta,ajattelin ja haarukoin viimeisenkin lihapullan kultani suuhun.Mentiin kahville.Talon kääretorttua ja minun tuomani mustikkapiirakan palanen.Hedelmäsalaattia totuttuun tapaan kyörättyäni hänet takaisin kuutoseen.A oli käpertyneenä omassa vuoteessaan,T ja S käytävässä nauttimassa vapaudesta.Partakoneen surinaa hetken verran.Sitten kaivoin puolison taas nukahdettua Suomen Kuvalehden laukusta ja aloin lukea.Siinä kului tovi,kunnes päätin vierailun ja laskeuduin Lääkärinkadun mäen alas Mannerheimintielle ja sen yli nelosen pysäkille Tukholmankadun puolelle.
Ratikassa jälleen eri kielten sekamelska.Oli myös suomalainen pariskunta.Kinasivat keskenään onko Kansallismuseon pysäkki ennen vai jälkeen Oopperan.Olivat siis hekin muualta.Venäläinen seurue pakkasi laukkunsa niin,että olin sumpussa.En olisi päässyt pois,jos olisin mielinyt pysäkillä.Istuin selkä menosuuntaan,joka paikka on usein tyhjä.Kukaan ei tahdo katsoa ikäänkuin menneisyyteen sporan ikkunasta.Muuten se ei ole hyvä paikka juuri näiden matkustavaisten pakaasien takia.Varpaat vaarassa ja laukun kaatumisvaara säärille suuri."Sorry" sanoi eilinenkin nainen venäjänvoittoisella aksentilla,kun päällimmäinen laukku pinossa keikahti olkaani vasten.Jäivät koko joukko sillä pysäkillä pois,josta pääsee terminaaliin.Kuljettaja otti muukalaiset huomioon ja kuulutti pysäkin olevan oikean laivaan menijöille.
Eräänä päivänä syntyi melkein kaaos vaunussa,kun eräs matkustajaressu luuli olevansa Siljan pysäkillä.Mutta emme me suomalaiset,englannin kieltä osaavat kuten Malmbergkin totesi kielitaitomme laajuuden,tuppisuuksi jääneet vaan neuvottiin erehtyjän vain rauhassa istuvan ratikassa ja ajavan päätepysäkin kautta takaisin Aleksille ja siitä vaihtavan kolmosen raitiovaunuun.Mekö nuivasti suhtautuvia ulkomaalaisia kohtaan? Emmehän me.Vaikka ei ulkomaalaisen tapaaminen enää niin eksottista ja jännittävää ole kuin joskus 1950-luvulla Helsingissä.Piti olympialaisten aikana oikein lähteä ulkomaan eläviä katsomaan keskikaupungille.Lapset laskivat,kuinka monta "neekeriä" oli nähty.
3. tammikuuta 2013
LUITA JA MUUKALAISIA
Sofia-lehdessä (Helsingin kauopunginmuseon asiakaslehti) on aina asiaa.Nyt luukusta tipahtaneessa luuasiaa.Luita on nimittäin tiiviisti pakattuna monessa kerroksessa Senaatintorin kiveyksen alla.Olen silloin tällöin maininnut nykyihmisten kulkevan luitten päällä ylittäessään toria.Hautausmaa lopetti vainajien hautaamisen uumeniinsa 1700-luvun loppupuolella uuden hautausmaan tultua nykyiseen Vanhaan kirkkopuistoon.Ulrika Eleonoran kirkko torilla purettiin 1827 ja sen kirkkomaa jäi historiaan.
Kun nyt kaukolämpöputki otti ja simahti ruosteisuuttaan joskus viime syyskuussa,piti maata kaivaa auki ja vanhoja hautoja luineen tuli vastaan,johon asiaan tarttui heti joukko kiinostuneita arkeologeja.Luistahan saa runsaasti tietoa menneen ajan ihmisten elämästä.Eräästä hammasrivistöstä selvisi,että mies oli ollut ahkera valkosavisen liitupiipun polttaja.Hampaistossa piipun mentävä kolo,joka kieli kaverin pitäneen piippuaan vasemmassa suupielessä.Putkityömaalta löydettiin yli 200 vainajan luut ja ne pääsivät takaisin leposijaansa,mutta nyt paljon syvemmälle omaan rauhaansa.Helsingin historia nuoresta iästään huolimatta on mielenkiintoinen ja Senaatintorin seutu sen yksi kiinnostavimmista paikoista.Tutkija Kati Salon artikkeli Sofiassa oli mielikuvitusta kiihottava ja pani minut hetkeksi jälleen ajassa kauaksi taaksepäin.
Tiedän olevani jonkun sortin rasisti.En kuitenkaan mitenkään kiihkeä,joka huutelisi hävyttömyyksiä ulkomaalaistaustaisille henkilöille tai muuten kohtelisi heitä huonompina ihmisinä.Mutta olen kuullut itseni huokailevan sisimmässäni istuessani ratikassa,kun ympärillä puhutaan muita kieliä kuin suomea.Suomalaisen näköisiä on joskus vähemmistönä vaunussa,joskus olen ollut jopa ainoa.Pitäisi siis sopeutua ja hyväksyä monikulttuurinen yhteiskunta meilläkin.Rajat ovat auki,kansa vaeltaa,muuttaa ja asuttaa,tulee osaksi meitä.
Toimittaja Umayya Abu-Hanna muutti suomalaisen rasismin takia Suomesta Hollantiin ja on nyt kirjoittanut kolumnissaan kohuakin herättäneen mielipiteensä meillä aina vaan lisääntyvästä vihatunteesta ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan.Mikä meitä suomalaisia vaivaa tässä asiassa? Ihmisten erilaisuus? Vieraat kulttuurit? Pelko,että muualta tullut vie meiltä työpaikkoja? Abu-Hanna lyö suoraan navan alle ankarassa tekstissään,että me pidämme alempiarvoisina ihmisinä muualta muuttaneita.Jos on kolme hakijaa työpaikkaan,kaksi ulkomaalaistaustaista,korkeasti koulutettua,ammattitaitoista ja yksi vähemmän koulutettu,kokemusta vailla oleva suomalainen,niin paikan saa se suomalainen.Naapureiksi ei haluta ulkomaalaisia,ei ystävystytä heidän kanssaan,kartetaan ja kierretään kaukaa.Onko näin?
Jäin miettimään itseäni ja totuuden nimessä olen kuin olenkin ainakin vähän rasistinen.Siitäkin huolimatta,että ulkomaalaisten naapureitteni kanssa olen hyvää pataa,vaihdan sanan jos kaksikin,enkä tunne hituistakaan antipatiaa siksi,että ovat tänne muualta muuttaneita.Ovat kunnon väkeä,ystävällisiä ja halukkaita tutustumaan.Miksi siis huokailen ratikassa? Minun on hyväksyttävä maailman muuttuminen.Päästettävä irti tuppukylämäisyydestäni,avarruttava mieleltäni,muututtava uteliaaksi ja vastaanottavaisemmaksi ja ennen kaikkea opittava hyväksymään erilaisuudet keskuudessamme kaikkine väreineen ja kulttuureineen,vieraine kielineen ja tapoineen.Ehkä jo tässä elämässä.
Kun nyt kaukolämpöputki otti ja simahti ruosteisuuttaan joskus viime syyskuussa,piti maata kaivaa auki ja vanhoja hautoja luineen tuli vastaan,johon asiaan tarttui heti joukko kiinostuneita arkeologeja.Luistahan saa runsaasti tietoa menneen ajan ihmisten elämästä.Eräästä hammasrivistöstä selvisi,että mies oli ollut ahkera valkosavisen liitupiipun polttaja.Hampaistossa piipun mentävä kolo,joka kieli kaverin pitäneen piippuaan vasemmassa suupielessä.Putkityömaalta löydettiin yli 200 vainajan luut ja ne pääsivät takaisin leposijaansa,mutta nyt paljon syvemmälle omaan rauhaansa.Helsingin historia nuoresta iästään huolimatta on mielenkiintoinen ja Senaatintorin seutu sen yksi kiinnostavimmista paikoista.Tutkija Kati Salon artikkeli Sofiassa oli mielikuvitusta kiihottava ja pani minut hetkeksi jälleen ajassa kauaksi taaksepäin.
Tiedän olevani jonkun sortin rasisti.En kuitenkaan mitenkään kiihkeä,joka huutelisi hävyttömyyksiä ulkomaalaistaustaisille henkilöille tai muuten kohtelisi heitä huonompina ihmisinä.Mutta olen kuullut itseni huokailevan sisimmässäni istuessani ratikassa,kun ympärillä puhutaan muita kieliä kuin suomea.Suomalaisen näköisiä on joskus vähemmistönä vaunussa,joskus olen ollut jopa ainoa.Pitäisi siis sopeutua ja hyväksyä monikulttuurinen yhteiskunta meilläkin.Rajat ovat auki,kansa vaeltaa,muuttaa ja asuttaa,tulee osaksi meitä.
Toimittaja Umayya Abu-Hanna muutti suomalaisen rasismin takia Suomesta Hollantiin ja on nyt kirjoittanut kolumnissaan kohuakin herättäneen mielipiteensä meillä aina vaan lisääntyvästä vihatunteesta ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan.Mikä meitä suomalaisia vaivaa tässä asiassa? Ihmisten erilaisuus? Vieraat kulttuurit? Pelko,että muualta tullut vie meiltä työpaikkoja? Abu-Hanna lyö suoraan navan alle ankarassa tekstissään,että me pidämme alempiarvoisina ihmisinä muualta muuttaneita.Jos on kolme hakijaa työpaikkaan,kaksi ulkomaalaistaustaista,korkeasti koulutettua,ammattitaitoista ja yksi vähemmän koulutettu,kokemusta vailla oleva suomalainen,niin paikan saa se suomalainen.Naapureiksi ei haluta ulkomaalaisia,ei ystävystytä heidän kanssaan,kartetaan ja kierretään kaukaa.Onko näin?
Jäin miettimään itseäni ja totuuden nimessä olen kuin olenkin ainakin vähän rasistinen.Siitäkin huolimatta,että ulkomaalaisten naapureitteni kanssa olen hyvää pataa,vaihdan sanan jos kaksikin,enkä tunne hituistakaan antipatiaa siksi,että ovat tänne muualta muuttaneita.Ovat kunnon väkeä,ystävällisiä ja halukkaita tutustumaan.Miksi siis huokailen ratikassa? Minun on hyväksyttävä maailman muuttuminen.Päästettävä irti tuppukylämäisyydestäni,avarruttava mieleltäni,muututtava uteliaaksi ja vastaanottavaisemmaksi ja ennen kaikkea opittava hyväksymään erilaisuudet keskuudessamme kaikkine väreineen ja kulttuureineen,vieraine kielineen ja tapoineen.Ehkä jo tässä elämässä.
2. tammikuuta 2013
HYVÄN MIELEN ANTAJAT
Blogiystävä Mymskä haastoi minutkin erottelemaan hyvää mieltä tuovat asiat ja kertomaan miksi ne tekevät mielelle hyvää. En haasta ketään,mutta kertoelen muuten.
Kyllä minä tykkään keväästä,vaikka aurinko armotta alkaakin paljastaa sen seikan,etten ole siivousintoilija.Kevät enteilee kesää ja kärpäsiä,aurinkoa ja lämpöä.Kuuluu siis hyvä mieli-kategoriaan.Iloitsen myös ystävistäni,joita ilman elämä olisi paljon ankeampaa ja yksinäisempää.Viime vuosina hyvän mielen tuojana eivät olosuhteiden pakosta ole matkat olleet.Ennen olivat aivan ylivertaisia ilon aiheita.Kaikkine kommelluksineen,eksymisineen,ruokineen,eri kielineen,maisemineen ja ihmisineen.Panen luetteloon silti matkat.Ne ovat aina antaneet minulle hyvän mielen verrattomina muistorikkaina kokemuksina.
Kukkakimppu maljakossa on yksi mielihyvän antaja.Ehdottomasti.Onhan se niin somaa ja huoneen kasvot virkistyvät hetkessä,omistani puhumattakaan.Nyt on vain jo viime vuonna hankittu valkoinen joulutähti purkissa olohuoneen pöydällä.Tulen myös hyvilleni siitä,kun ratikankuljettaja avaa oven,ettei minun tarvitse hamuilla nappia tolpasta.Varsinkaan jos on kannettavaa käsissä.
Onnistuminen jossain asiassa antaa minulle hyvän mielen.On se vaikka kuinka vähäpätöinen asia tai suurempi.Jos vaikka saan ystävän pahantuulisuuden katoamaan iloisella rupattelulla.Tai lohduttamisella murheen pienemmäksi.
Nykyisin,tarkoittaa aivan lähiaikaa,saan eniten hyvää mieltä puolison kohentuneesta kunnosta.Tämä on ykkösasia,josta juuri nyt iloitsen.Jokainen itsealoitettu sana häneltä,hymy,katse ja käden ojennus saa mieleni riemusta läikehtimään,ilon kyyneleen silmänurkkaan ja kasvavan toivon hänen saamisestaan takaisin kotiin.
Vielä kolme hyvän mielen tuojaa.No,blogin kirjoittaminen antaa minulle hyvän mielen.Tämä on aivan selvä asia.Suomalainen on aina tahtonut panna ajatuksiaan niin sanotusti paperille.Ennen minäkin pöytälaatikkoon,nyt jonnekin tietokoneen uumeniin.Me olemme kirjoittavaa kansaa.Tähän liittyykin sitten mielihyvän tuojana niinikään jonkun toisen ihmisen blogikirjoitus,joka kiinnostaa,antaa ajatuksia ja pieneksi hetkeksi mahdollisuuden tutustua kirjoittajaan ja hiukan hänen elämäänsäkin.
Tällä hetkellä viimeisenä vaan ei huonoimpana mielihyvän antajana mainitsen plusasteet ulkona.Parvekkeen rööri alkoi vetää ja suurin osa vedestä on tipotiessään.Raahasin jo isoimman osan kokolattiamatosta kylpyhuoneeseen kuivumaan.Kuivuttuaan mietin,onko niistä enää mihinkään.Höyryttäjämies tulee kumminkin,kun huoltoon soitin,tarkistamaan putken.Isännöitsijältä kysyin eikö putken jäätymistä voisi ennaltaehkäistä.Ei kuulemma voi.Luonto on mahtava tekijä ja ihmisen osaamiset sen kanssa usein olemattoman pienet.
Kyllä minä tykkään keväästä,vaikka aurinko armotta alkaakin paljastaa sen seikan,etten ole siivousintoilija.Kevät enteilee kesää ja kärpäsiä,aurinkoa ja lämpöä.Kuuluu siis hyvä mieli-kategoriaan.Iloitsen myös ystävistäni,joita ilman elämä olisi paljon ankeampaa ja yksinäisempää.Viime vuosina hyvän mielen tuojana eivät olosuhteiden pakosta ole matkat olleet.Ennen olivat aivan ylivertaisia ilon aiheita.Kaikkine kommelluksineen,eksymisineen,ruokineen,eri kielineen,maisemineen ja ihmisineen.Panen luetteloon silti matkat.Ne ovat aina antaneet minulle hyvän mielen verrattomina muistorikkaina kokemuksina.
Kukkakimppu maljakossa on yksi mielihyvän antaja.Ehdottomasti.Onhan se niin somaa ja huoneen kasvot virkistyvät hetkessä,omistani puhumattakaan.Nyt on vain jo viime vuonna hankittu valkoinen joulutähti purkissa olohuoneen pöydällä.Tulen myös hyvilleni siitä,kun ratikankuljettaja avaa oven,ettei minun tarvitse hamuilla nappia tolpasta.Varsinkaan jos on kannettavaa käsissä.
Onnistuminen jossain asiassa antaa minulle hyvän mielen.On se vaikka kuinka vähäpätöinen asia tai suurempi.Jos vaikka saan ystävän pahantuulisuuden katoamaan iloisella rupattelulla.Tai lohduttamisella murheen pienemmäksi.
Nykyisin,tarkoittaa aivan lähiaikaa,saan eniten hyvää mieltä puolison kohentuneesta kunnosta.Tämä on ykkösasia,josta juuri nyt iloitsen.Jokainen itsealoitettu sana häneltä,hymy,katse ja käden ojennus saa mieleni riemusta läikehtimään,ilon kyyneleen silmänurkkaan ja kasvavan toivon hänen saamisestaan takaisin kotiin.
Vielä kolme hyvän mielen tuojaa.No,blogin kirjoittaminen antaa minulle hyvän mielen.Tämä on aivan selvä asia.Suomalainen on aina tahtonut panna ajatuksiaan niin sanotusti paperille.Ennen minäkin pöytälaatikkoon,nyt jonnekin tietokoneen uumeniin.Me olemme kirjoittavaa kansaa.Tähän liittyykin sitten mielihyvän tuojana niinikään jonkun toisen ihmisen blogikirjoitus,joka kiinnostaa,antaa ajatuksia ja pieneksi hetkeksi mahdollisuuden tutustua kirjoittajaan ja hiukan hänen elämäänsäkin.
Tällä hetkellä viimeisenä vaan ei huonoimpana mielihyvän antajana mainitsen plusasteet ulkona.Parvekkeen rööri alkoi vetää ja suurin osa vedestä on tipotiessään.Raahasin jo isoimman osan kokolattiamatosta kylpyhuoneeseen kuivumaan.Kuivuttuaan mietin,onko niistä enää mihinkään.Höyryttäjämies tulee kumminkin,kun huoltoon soitin,tarkistamaan putken.Isännöitsijältä kysyin eikö putken jäätymistä voisi ennaltaehkäistä.Ei kuulemma voi.Luonto on mahtava tekijä ja ihmisen osaamiset sen kanssa usein olemattoman pienet.
1. tammikuuta 2013
KEVÄT TOIVOA TÄYNNÄ
Ei uuden vuoden lupauksia kohdallani.Parannettavaa on monessa asiassa,mutta ei lupauksia.Vuoden mittaan kun usein on monessa petraamisen meininkiä ilmankin.Osassa onnistuu,osassa ei.Vuosi siis vaihtui ja minä nukuin.Asettauduin kyllä kakkosteeveen lähelle valmiusasemissa vastaanottamaan ilotulitukset sun muut sirkushuvit,mutta surkeasti epäonnistuin.Mitäpä tuosta! Kirjoitan siinä missä muutkin tämän vuoden numeron 2013 ja toivotan kaikille oikein hyvää,mukavaa ja kaikinpuolin tyydyttävää tätä vuotta.
Parvekkeella yhä loiskii.Huoltomies kävi ja oli ensialkuun sitä mieltä,että parvekkeen läpi menevä putki ei ole syynä,vaan asukin huolimattomuus,etten olisi luonut lumia partsilta.Mitä lumia? Talossa on lasitetut parvekkeet ja minä pidän omani visusti kiinni.Ei lumen hituistakaan pääse laskeutumaan korikalujeni päälle.Isännöitsijäkin soitti,eikä taloyhtiö korvaa partsin kokolattiamattoa.Kunhan vesi poistuu,kuivattelen jotenkuten matot (monessa osassa) ja raahaan roskikseen.Entisiä ovat.Jospa se kuuluisi uuden vuoden lupauksiin,etten uutta mattoa hanki! Olkoon betoni jalkojeni alla kylmänä ja kovana.Huoltoyhtiö otti niinikään yhteyttä ja kertoi jonkun firman höyryttäjämiehen tulevan avaamaan röörin.Niin että kyllä tämä tästä kuivaksi muuttuu.
Jos ei nyt aivan kirkossa,mutta hoitohenkilökunnalle kuulutettu kumminkin,että otan puolison kotiin kokonaan.Ensin päivän mittaiselle lomalle ja sen jälkeen muutamaksi päiväksi ja sitten minun hoivaani tyystin.Aloitan siitä hetkestä omaishoitajuuteni,joka nyt on katkolla.Asia kirjattiin puolison tietoihin.Päivälomalle, kunhan pihan läpi pääsee pyörätuolilla.Vesikelillä se ei onnistu jättisuuren lätäkön takia.Kiertää ei voi.Puolison vointi kohentunut siinä määrin,että voin toiveeni toteuttaa.Nautti suurella halulla eilen syntymäpäiväleivoksensa ja otti kiittäen vastaan huonetoveri T:n onnentoivotukset.Kivelän kuntoutuksesta taidan luopua ja pyydän Laaksosta lähetteen taas kotona käyvää fysioterapeuttia varten.Näin on nyt meillä näreet! Tästä keväästä voi tulla meille onnen kevät!
ONNI
Ei onni tule etsien,
se saapuu eläen.
Ei onni tule ulkoa,
se nousee rinnasta -
jos nousee;
jos ei,niin herätä se sieltä,
se kuulee omantunnon kieltä
ja nousee.
(Johan Henrik Erkko 1849-1906)
Parvekkeella yhä loiskii.Huoltomies kävi ja oli ensialkuun sitä mieltä,että parvekkeen läpi menevä putki ei ole syynä,vaan asukin huolimattomuus,etten olisi luonut lumia partsilta.Mitä lumia? Talossa on lasitetut parvekkeet ja minä pidän omani visusti kiinni.Ei lumen hituistakaan pääse laskeutumaan korikalujeni päälle.Isännöitsijäkin soitti,eikä taloyhtiö korvaa partsin kokolattiamattoa.Kunhan vesi poistuu,kuivattelen jotenkuten matot (monessa osassa) ja raahaan roskikseen.Entisiä ovat.Jospa se kuuluisi uuden vuoden lupauksiin,etten uutta mattoa hanki! Olkoon betoni jalkojeni alla kylmänä ja kovana.Huoltoyhtiö otti niinikään yhteyttä ja kertoi jonkun firman höyryttäjämiehen tulevan avaamaan röörin.Niin että kyllä tämä tästä kuivaksi muuttuu.
Jos ei nyt aivan kirkossa,mutta hoitohenkilökunnalle kuulutettu kumminkin,että otan puolison kotiin kokonaan.Ensin päivän mittaiselle lomalle ja sen jälkeen muutamaksi päiväksi ja sitten minun hoivaani tyystin.Aloitan siitä hetkestä omaishoitajuuteni,joka nyt on katkolla.Asia kirjattiin puolison tietoihin.Päivälomalle, kunhan pihan läpi pääsee pyörätuolilla.Vesikelillä se ei onnistu jättisuuren lätäkön takia.Kiertää ei voi.Puolison vointi kohentunut siinä määrin,että voin toiveeni toteuttaa.Nautti suurella halulla eilen syntymäpäiväleivoksensa ja otti kiittäen vastaan huonetoveri T:n onnentoivotukset.Kivelän kuntoutuksesta taidan luopua ja pyydän Laaksosta lähetteen taas kotona käyvää fysioterapeuttia varten.Näin on nyt meillä näreet! Tästä keväästä voi tulla meille onnen kevät!
ONNI
Ei onni tule etsien,
se saapuu eläen.
Ei onni tule ulkoa,
se nousee rinnasta -
jos nousee;
jos ei,niin herätä se sieltä,
se kuulee omantunnon kieltä
ja nousee.
(Johan Henrik Erkko 1849-1906)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)