Otsikko lainattu V.A.Koskenniemen elegiasta ja hän jatkaa "Askelen,kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi..." Tuomo Tamminen kirjoittaa Helsingin Sanomissa 26.1.2013 yksinäisyydestä.Yksineläjiä on Suomessakin paljon,mutta heistä kaikki eivät ole yksinäisiä.Pelottavan moni kuitenkin on.Minunkin tuttavapiirissäni muutamia,joiden kanssa puhelinkeskustelut viittaavat heidän tuntemaansa hylättynä oloon.Ihmisen ollessa jo iäkkäämpi,alkaa ystäväpiiri ympärillä supistua.On sairautta,väsymystä ja jotkut ystävistä ovat kuolleetkin pois.Ei ole enää samoja mahdollisuksia olla yhteydessä toisiin ihmisiin kuin ennen.Ei kotiapu tai kotisairaanhoitaja tee ystävän virkaa,eikä valmiin ruuan tuoja korvaa entisaikojen hilpeää rupattelutuokiota.Nuoret usein kaihtavat vanhaa,jonka käytös ei enää täytä niitä vaatimuksia,joihin olemme tottuneet.Dementoitunut vanhus ei ole niitä helpoimpia keskustelukumppaneita.Kun meillä kävi omaishoitajuuteni alkuaikoina sosiaalityöntekijä kotona tarkastelemassa tilannetta,kysyttiin puolisolta,tunteeko tämä yksinäisyyttä tai turvattomuutta kotona.En tiedä,mitä yhteiskunta olisi tehnyt,jos hän olisi vastannut myöntävästi.Ruksi paperiin sille varattuun kohtaan.
Tietokonemaailmaan uppoutuneet nuoretkin ovat usein vailla fyysisiä ystäviä.Kun vanhempia kuuntelee,ei perheen nuoriso tee muuta kuin koulusta tultuaan istuu koneen ääressä huoneessa.Kaveerataan koneen välityksellä.Siinä hommassa katoaa jopa kirjoitustaito lauseiden ollessa lyhyitä ja ytimekkäitä,virkkeitä ilman väriä ja tunnetta.Kun koulut on käyty,toverit pelmahtavat omille teilleen.Mitä jää tälle nettipojalle tai -tytölle? Tietokoneen näyttöruutu."Leikkihin kumppanin löydät,et toden riemuhun,tuskaan..." (V.A.Koskenniemi)
Avioerot tuovat lisää yksinäisyyttä.Usein toinen tai kumpikin osapuoli hylätään.Ei osata enää suhtautua luonnollisesti eronneeseen pariskuntaan.Ennen kutsuttiin molemmat visiittiin.Nyt ei tiedetä,mitä tehdään,parempi kun ei kutsu kumpaakaan.Eronnut kokee ahdistusta seurassa,jossa muut elävät onnellisessa parisuhteessa.Parempi kun ei mene mukaan.Jonkun tilaston mukaan miehet kokevat yksinäisyyttä naisia enemmän.Nainen on kai sittenkin se sosiaalisempi eläin,joka voidessaan tuppautuu mukaan ja mies on ylpeämpi ja hänen tuppautumisensa vaikuttaisi hänen mielestään säälin haulta ja koko maailma saisi tietää hänen yksinäisyydestään.Parempi olla näyttämättä."Ainoa uskollinen on oma varjosi vain." (V.A.Koskenniemi)
Puolison kuollessa yksinjäänyt joskus jätetään omaan rauhaansa surunsa kanssa. Kunnioitetaan surua.Miksi ihmeessä niin,että ei oteta yhteyttä? Tässä on varmaan taas se,että ei osata suhtautua luonnollisella tavalla asiaan.Moni leskeksi jäänyt tahtoo ystävien huomiota,ihmisiä,jotka kantavat hänet surun yli.Elämä jatkuu.Tämä puolisonsa menettänyt on aivan se sama ihminen kuin ennenkin.Hän kaipaa lohdutusta eikä ehkä edes halua olla yksin.Jos haluaa,hän sanoo sen.
Ihmisen yksinäisyydestä kirjoitetaan ja keskustellaan,pohditaan ja mietitään mitä tehdä sen lievittämiseksi.Se onkin jo vaikeampi juttu.Kun joskus kysytään,mitä pelkäät tulevaisuudessa,minä ainakin vastaan: yksinäisyyttä. Ehkä sitä vieläkin enemmän kuin kuolemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti