Sofia-lehdessä (Helsingin kauopunginmuseon asiakaslehti) on aina asiaa.Nyt luukusta tipahtaneessa luuasiaa.Luita on nimittäin tiiviisti pakattuna monessa kerroksessa Senaatintorin kiveyksen alla.Olen silloin tällöin maininnut nykyihmisten kulkevan luitten päällä ylittäessään toria.Hautausmaa lopetti vainajien hautaamisen uumeniinsa 1700-luvun loppupuolella uuden hautausmaan tultua nykyiseen Vanhaan kirkkopuistoon.Ulrika Eleonoran kirkko torilla purettiin 1827 ja sen kirkkomaa jäi historiaan.
Kun nyt kaukolämpöputki otti ja simahti ruosteisuuttaan joskus viime syyskuussa,piti maata kaivaa auki ja vanhoja hautoja luineen tuli vastaan,johon asiaan tarttui heti joukko kiinostuneita arkeologeja.Luistahan saa runsaasti tietoa menneen ajan ihmisten elämästä.Eräästä hammasrivistöstä selvisi,että mies oli ollut ahkera valkosavisen liitupiipun polttaja.Hampaistossa piipun mentävä kolo,joka kieli kaverin pitäneen piippuaan vasemmassa suupielessä.Putkityömaalta löydettiin yli 200 vainajan luut ja ne pääsivät takaisin leposijaansa,mutta nyt paljon syvemmälle omaan rauhaansa.Helsingin historia nuoresta iästään huolimatta on mielenkiintoinen ja Senaatintorin seutu sen yksi kiinnostavimmista paikoista.Tutkija Kati Salon artikkeli Sofiassa oli mielikuvitusta kiihottava ja pani minut hetkeksi jälleen ajassa kauaksi taaksepäin.
Tiedän olevani jonkun sortin rasisti.En kuitenkaan mitenkään kiihkeä,joka huutelisi hävyttömyyksiä ulkomaalaistaustaisille henkilöille tai muuten kohtelisi heitä huonompina ihmisinä.Mutta olen kuullut itseni huokailevan sisimmässäni istuessani ratikassa,kun ympärillä puhutaan muita kieliä kuin suomea.Suomalaisen näköisiä on joskus vähemmistönä vaunussa,joskus olen ollut jopa ainoa.Pitäisi siis sopeutua ja hyväksyä monikulttuurinen yhteiskunta meilläkin.Rajat ovat auki,kansa vaeltaa,muuttaa ja asuttaa,tulee osaksi meitä.
Toimittaja Umayya Abu-Hanna muutti suomalaisen rasismin takia Suomesta Hollantiin ja on nyt kirjoittanut kolumnissaan kohuakin herättäneen mielipiteensä meillä aina vaan lisääntyvästä vihatunteesta ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan.Mikä meitä suomalaisia vaivaa tässä asiassa? Ihmisten erilaisuus? Vieraat kulttuurit? Pelko,että muualta tullut vie meiltä työpaikkoja? Abu-Hanna lyö suoraan navan alle ankarassa tekstissään,että me pidämme alempiarvoisina ihmisinä muualta muuttaneita.Jos on kolme hakijaa työpaikkaan,kaksi ulkomaalaistaustaista,korkeasti koulutettua,ammattitaitoista ja yksi vähemmän koulutettu,kokemusta vailla oleva suomalainen,niin paikan saa se suomalainen.Naapureiksi ei haluta ulkomaalaisia,ei ystävystytä heidän kanssaan,kartetaan ja kierretään kaukaa.Onko näin?
Jäin miettimään itseäni ja totuuden nimessä olen kuin olenkin ainakin vähän rasistinen.Siitäkin huolimatta,että ulkomaalaisten naapureitteni kanssa olen hyvää pataa,vaihdan sanan jos kaksikin,enkä tunne hituistakaan antipatiaa siksi,että ovat tänne muualta muuttaneita.Ovat kunnon väkeä,ystävällisiä ja halukkaita tutustumaan.Miksi siis huokailen ratikassa? Minun on hyväksyttävä maailman muuttuminen.Päästettävä irti tuppukylämäisyydestäni,avarruttava mieleltäni,muututtava uteliaaksi ja vastaanottavaisemmaksi ja ennen kaikkea opittava hyväksymään erilaisuudet keskuudessamme kaikkine väreineen ja kulttuureineen,vieraine kielineen ja tapoineen.Ehkä jo tässä elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti