KALEVALAN PÄIVÄN TUNTUMASSA

Huomispäivä tämän kuukauden viimeinen päivä.Päästään maaliskuuhun.Kalevalan päiväkin huomenna. Niinpä "Lyökämme käsi kätehen,sormet sormien lomahan,lauloaksemme hyviä,parahia pannaksemme,kuulla noien kultaisien,tietä mielitehtoisien,nuorisossa nousevassa,kansassa kasuavassa..."

Pakkanen lauhtunut.Termostaatti pattereissa alensi heti lämpöä ja luita nyt kylmä koettelee.Villaa alle ja villaa ylle.Onhan siitä ollut puhetta,että kansalla liian lämmintä huoneissaan.Säästöä,säästöä! Viileydestä huolimatta puhkesi liki vuosi sitten hankittu orkidea kukkaan.Tosin vain yhdessä vanassa nuput hankkiutuivat kukoistukseen,mutta onhan näyttävästi sittenkin! Ilahduttaa tämmöinen saavutus,vaikka itsellä ei asiassa osaa eikä suuremmin arpaakaan.Luonto purkissakin tietää mitä tekee.Stadin friidulla kun ei tippaakaan viherpeukalon vikaa.En liioin kasveille laulele,vettä annan ja siinä se.Basilikayrtti kuitenkin lerpahtaa joskus kuivumisen alkuun,mutta sitten kippaan vettä ja kas,anteeksi antaa,nostaa vartensa taas kohti valoa ja jälleen on lehtiä salaattiin.

Olen kuunnellut itseni uneen äänikirjan kanssa.Huomannut sen,miten rohkeita suomalaiset nuoret naiset ovat.Lähtevät yksin kaukaisiin maihin asumaan ja olemaan kuka minkäkin innoituksen vallassa.Matkustetaan vaikka vinkuintiaan asti onnistumaan valinnassaan.Rohkeasti ryhdytään elättämään itsensä siinä hyvinkin usein onnistuen.Kirjoittavat kirjan,kannustavat muitakin onneaan koettamaan muilla mailla vierahilla.Suomi jää taakse,ehkä vuosien kuluttua piipahdetaan tänne pohjolaan.Ei enää tunnu kodilta,olo turistimainen synnyinmaassa.Pois tekee mieli,takaisin sinne,missä on koti.Ollapa tuollainen päättäväisyys,itseluottamus ja rohkeus vuosikymmeniä sitten itselläkin.Mieli oli vaan ei valta.Suunnitelmat sinkoilivat sinne tänne,unelmat terästäytyivät päiväunissa,seikkailumieli nosti päätään.Tänne jäin.Vanhempieni kotiin,kunnes naimisiin.No,olihan sekin tietysti heittäytymistä uuteen ja tuntemattomaan.Tavallaan.

Suomalaista ruokaa halveksiva Italian pääministeri Berlusconi tulee Suomeen.Liekö tällä kertaa omat pastat mukana? Eikä kokouksen isäntä Jyrki Katainen taatustikaan vie vierastaan puurakennelmia katsomaan.Viimeksihän herra B. suvaitsi mainita,että moiset rähjät joutaisivat oitis Italiassa purkutuomion alle.Eikös Roomassa ole aika huonossa kunnossa jo paremmat päivänsä nähnyt oleva amfiteatteri? Ei kattoa ja seinätkin romukunnossa.Ja keskellä kaupunkia! Tällä kertaa vierailun tarkoituksena kuitenkin tärkeämmät asiat kuin Suomen negatiivinen arvostelu.Mies on kyllä kaikessa kovin ehtiväinen,että voi hyvinkin laukaista muutaman epäkohteliaisuuden.

Nettisivulla kysytään "Oletko valmis Oscar-gaalaa varten?" Jos kysymys koskee myös minua,niin en ole.Yritys tietysti hyvä kymmenen jaksaa valvoa,mutta saattaapi olla niin,että yritykseksi jää.On näin käynyt ennenkin näitten pippaloiden kohdalla.No,olisihan tuo tietysti nostattavaa,kun näkee punaisella matolla kauniita ihmisiä kaikessa eleganssissaan timantit säihkyen,olisi se.Kun itse nojailee enemmän tai vähemmän rupsahtaneena sohvan selustaan silmäluomet ainakin osin silmien peittona.Kuuntelee Oscarin saanutta,joka fraasein kiittelee ja luettelee asiassa mukana olleiden loputtoman pitkää nimilistaa.Ja mitenkä jaksaa huomionosoituksen saanut ollakaan hämmästynyt tuomariston valinnasta: että minäkö ihan oikeasti? Ilo kuitenkin aitoa ja aivan varmasti! Työn arvostus aina on poikaa.

LUOTSAAMINEN AIKUISUUTEEN

Tapasin tässä päivänä muuanna jätehuoneessa talossamme asuvan noin 8-9v. pakistanilaispojan.Että tuli hyvä mieli taas kohdatessani käytökseltään erittäin kohteliaan ja suomalaisveitikoista poikkeavan lapsen.Tummanruskeat silmät katsoivat suoraan sinisiini pojan tervehtiessä hymyillen sanomalla "hei",avasi oven ja kiitti kauniisti muistuttaessani,että ottaa omat avaimensa ovesta.Kun eivät höllät suomalaistavat kovin häneen ikinä tarttuisi! Onkohan niin,että yleensä eteläisimpien ja kaukaisimpien maitten ihmisten lapset ovat luonnostaan kohteliaita vai onko se kasvatuksen tulosta? Ehkä myös seurataan aikuisten käyttäytymistä ja otetaan oppia.

Taidan liian usein marmattaa suomalaisista käytöstavoista tai oikeammin niiden puutteellisuudesta.Itse kun kuulun siihen sukupolveen,jota todella kotona kasvatettiin.Ei saanut keskeyttää aikuisten keskustelua ja piti aina vastata kohtaliaasti kysymyksiin,vaikka olisivat tuntuneet kuinka hupsuilta.Tytöt niiasivat ja pojat kumarsivat.Kunnioitus aikuisen ja lapsen välillä oli molemminpuolista.Ei saanut sanoa vastaan tai alkaa kinata asioista. Oikeudenmukaisuus oli aina läsnä asioita selvitellessä.Meitä opetettiin pyytämään anteeksi aivan normaalina toimenpiteenä,jos olimme jotakuta loukanneet tai väärin tehneet.Samoin antamaan anteeksi.Osasimme kiittää ja meitäkin opetettiin katsomaan silmiin henkilöä,joka meitä puhutteli.Naapureita piti tervehtiä,eikä rapussa saanut ylenpalttisesti metelöidä,joka tosin meiltä joskus täysin unohtui.Talonmiehen puuttuminen meluun sai meidät kyllä vinhaan pakoon.

Kaikesta opettamisesta ja kasvattamisesta huolimatta me elimme lapsenelämää täysin rinnoin ja juuri valistamisen kautta tiesimme,että meitä rakastetaan ja me kuulumme niin perheeseen kuin taloyhteisöön,kouluelämään ja ystäväpiiriin.Elämämme oli turvallista.Lapsi tarvitsee läsnäoloa,ohjausta ja rakkautta.Hänen on opittava tietämään oikean ja väärän ero.Nämä kaikki ovat eväitä hyvän aikuisuuden elämään.

Mies tänään jo aamukahvipöydässä,mikä tietää flunssan saaneen ainakin osittaisen lähdön.Tänään vielä pidän vuoteessa,huomenna harkitaan.Ihan mukiin menevä potilas on ollut,vaikka joskus terveinä vuosina oli hankalampi nuhataudissa.No,tietäähän tämäkin muita aikoja enempää passaamista,mutta paaponhan muutenkin.Liikaa,sanoo ystäväni Ilona.Ja ihan terveesti ajattelee. Anja yhä sairaalassa.Lonkka vaivaa edelleen ja nyt kuntoutetaan tositarkoituksella,että rouva pääsee hissittömässä kotitalossaan joskus portaat alas ja ylöskin odotellessaan leikkaukseen pääsemistä.Laseretin ruoka kuulemma hyvää,hoito oivallista ja juttututtuja kokonainen huoneellinen.Mikäs on ollessa.

PERJANTAIN PURKAUS

Tässä istun enkä muuta voi.Mies flunssassa.Hänen kohdallaan aina saattaa kääntyä keuhkokuumeeksi ja se taas tietää sairaalaa.Nyt ei kumminkaan kuumetta,mutta yskää ja nuhaa ja aivastussarjoja.Annoin yölläkin hunajateetä ja nyt aamulla mieli mies kahvia ja sai.Pidän vuoteessa toistaiseksi.Toivon,että itse säästyn,sillä kukas sitten hommat hoitaisi? Tämä onkin minulla ainainen takaraivopainajainen,että mitä tapahtuu,jos syystä taikka toisesta olen kykenemätön tehtäviini.No,ei auta pirujen maalaaminen seinillekään,että mennäänpä päivä kerrallaan.

Viikonloppuna luvattu pakkasen heikommin paukkuvan.Tervetullut muutos minulle ja monelle.Onhan tässä jo saatu tarpeeksi tästä säästä.Jos vaikka kevät tulisi ajallaan.Riemu ratkeaa rinnassa,kun havaitsen ensimmäisen pullean silmun pihapensaassa ja pikkuisen hiirenkorvan koivupuussa.Alkaa lintujen liverrys ja armoton kina reviiristä.Pannaan poikaset alulle ja sitten munat hautumaan.Näinhän se aina menee ja on mennyt.

Turkista tuli kortti.Hepi vielä kuukauden ja nyt jo tuntui pieni haikeus kortin sanoissa.Jokohan on rouvalla koti siellä katsottuna? Toiset maailmanmatkaajaystäväni ovat jo hyvän aikaa olleet eteläisen Afrikan lämmössä.Unohtaneet tämän viheliäisen talven lumityöt pihallaan nauttiessaan maapallon sen puoleisesta kesästä.Onnittelut heille! Silloin kun vielä asuivat Etelä-Afrikassa oli meillä tuumana visiteerata siellä päin.Vaan ajatukseksi sekin jäi,kun ei heti ryhdytty toimeen.Tulivat takaisin Suomeen ja meilläkin petti terveys.Olisi se ollut huikeaa nähdä tuo kaunis maa,jota niin kovasti kehutaan maan puhjetessa kukkiin.Olisimme nähneet Pöytävuoren,Kapkaupungin pingviinit,Lohikäärmevuoret,Intian ja Atlantin valtameren ja kaiken sen loiston,minkä tuo kaunis maa turistille tarjoaa.Nyt katselen matkadokumentteja televisioruudun kautta sieltä päin ja hyvä niinkin.Ehkä seuraavassa elämässä...

Meidän talosta muutetaan taas.Mutta olipa kohteliaita muuttomiehiä.Odottelimme alhaalla invataksia,ettei tarvitse pakkasessa palella.Miehet kyselivät,joskos tarvitsemme apua.Emme me,sillä minulla menee jo rutiininomaisesti ulosmenokin.On yli seitsemän vuoden kokemus.Mutta tuntuihan jälleen kerran mukavalta,että välitettiin.Miehen on kyllä hyvä sen verran jumppailla,että nousee tuolistaan ja vetää itsensä pari rappusta kaiteesta kiinni pitäen pihatantereelle,jossa taas tarjoan pyörätuolin.Sain heti tänne muutettuamme isännöitsijän rakennuttamaan kaiteen,jota ilman olisimme pulassa.Kaiteen ilmestyminen aiheutti kyllä muitten rappujen asukkaissa närää,kun jotkut olivat pyytäneet kaidettaan tuloksetta.Ei tosin liikuntarajoitteisuuden takia,vaan olisi mukava ihan muuten turvallisuutta antamaan.

Samoinhan kukkalaatikkonikin rapun vieressä on aiheuttanut asukkaissa keskustelua,kun muut rappujen edustat ovat ilman kesäkukkaistutuksia.Kysyttiin jopa,että jos isännöitsijä on minulle kastelukannutkin ostanut.No,ei ollut.Vain ensimmäisenä kesänä oli pyytämäni istutukset taloyhtiön puolelta.Sen jälkeen hommasin ja maksoin itse kuten kastelukannutkin.Ensi kesästä en tiedä,kun on alkanut harmittaa tämä suomalaisten perisynti kateus.No,onhan kateuden ruma pää noussut siitäkin,että vammaisilla on tiettyjä etuisuuksia esimerkiksi kuljetusten suhteen.Terveitten ja hyväjalkaisten kun on tyydyttävä yleisiin kulkupeleihin! Voi hyvät hyssykät,antaisin melkein mitä vaan,jos saisin takaisin hyväkuntoisen ja terveen miehen kuin myös ilomielin maksaisin matkat kuten muutkin vammattomat ratikoissa ja busseissa.Ja voin vaikka vannoa,että näin ajattelee myös jokikinen ihminen,joka joutuu lopun elämäänsä istumaan pyörätuolissa tai käyttämään kulkemiseensa jonkunlaista apuvälinettä.

Tämä päivä ja seuraavatkin siis visusti sisällä odottelemassa miehen paranemista ilkeästä flunssastaan.Toivon mukaan ilman seuraamuksia.Onneksi on ruokaa niin jääkaapissa kuin pakastimessa.Ensi keskiviikkona tulee tuuraaja,jos mies jo siinä kunnossa,että vieras ihminen voi tulla ilman tartuntavaaraa.Ja jos,niin pääsen kampaajalle,muuten siirrettävä.Näin tämä menee meillä.

HARAKKAMÄESTÄ KATAJANOKALLE

Katajanokka-jutustelu jatkuu,sillä aihe on lähellä sydäntäni jo siksikin,että liittyy Helsinkiin kuin myös ollen kotipaikkani. Skatta oli tosin minulle ennen tänne muuttoani melkoisen vieras kaupunginosa,jossa vain silloin tällöin uteliaisuudesta ajeltiin torireissun yhteydessä.Sitten tulikin tilaisuus saada tänne koti ja jo moniaita vuosia olemme täällä asuneet.

Katajanokan historia kiehtoo.Sen menneisyys ahkerien mutta köyhien ihmisten asuinsijana kiinnostaa.Hävitetty luonnontila viehättää,olihan täällä maaseudun rauha,mutaiset kylätiet syksyisin,synkkiä metsiä ja talorähjien kupeessa perunamaat.1800-luvulle jo päästäessä edellisvuosisadan talorahjukset alkoivat olla mennyttä aikaa porvarien syrjäyttäessä käsityöläisammattien harjoittajat,kalastajat ja heidän kotieläimensä.Taloja rakennettiin jykevämmästä puusta.Kalastajamäen maine slummina alkoi vähitellen kadota.Vaikka oli jo 1800-luku,oli Harakkamäki yhä isolta osin luonnontilassa ja porvareilla oli oikeus vuokrata sieltä laidunmaata.Katajanokan kanava kuului asemakaavaan,mutta se kaivettiin vasta 1840-luvulla.Kerrotaan kanavan rakennetuksi siksi,että kauppaneuvos C.W.Sundman pääsisi mukavasti kanavaa pitkin huvilalleen veneellä.Valtion rahapaja ja Uspenskin katedraali 1860-luvulla uumoilivat Katajanokalle uutta aikaa ja 1870-luvulla ränsistynyt köyhälistöalue oli jo historiaa.

Katajanokan historia elää.Monet tietävät Aleksis Kiven käyneen täällä koulua perämies ukko Carl Johan Granbergin opissa.Opetus alkoi Granbergilla hänen lopetettuaan ammattinsa merillä ja talonsa pirtti osoittautui hyväksi paikaksi opettajan ammattiin.Kouluun tuli oppilaaksi 1846 nurmijärveläinen kyläräätälin 12-vuotias poika Aleksis Stenvall.

Granbergin mökki sai aikanaan väistyä,kun kauppias J.A.Florin rakennutti koulun paikalle kivitalon.Pian muutkin kauppiaat seurasivat perässä ja Harakkamäki sai kivitaloja vielä muutamien puutalojen seuraksi.Rahapaja sai alkunsa,kun hänen keisarillinen korkeutensa Venäjänmaalla vuonna 1860 julisti Suomen saavan oman markan.Rahapaja rakennettiin lähelle tulevaa Uspenskin katedraalia 1864.

Seuraava asia minua suunnattomasti vanhana stadilaisena harmittaa.Harmittaa aina matkalla kotoa ja kotiin.Enson talon paikalla oli vielä 1960-luvulla tavattoman kaunis ja ympäristöönsä visuaalisesti sopiva Th.Höijerin suunnittelema Alfred Norrménin talo.Sen linnamainen olemus torneineen näkyi pitkälle antaen majesteettista komeutta alueelle siinä missä katedraalikin. 1960-70-luvuilla alkoi vimmattu vanhojen,kauniiden arvotalojen purkaminen Helsingissä,jossa päättäjät ilman minkäänlaista harkintakykyä tappoivat monet arkkitehtuurisesti korvaamattomat rakennukset.Norrménin linna sai väistyä. Kylmä,kolkko ja ympäristöönsä täysin sopimaton Enso-Gutzeitin talohirvitys pykättiin sen tilalle.

Helsingissä oli kaksi ortodoksista pyhäkköä ennen Katajanokalle rakennettavaa Uspenskin katedraalia,joka valmistui 1868.Rakennusmateriaali oli suomalaista,tiilet ja graniitti.Kirkko pyhitettiin Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen muistoksi.Sata vuotta myöhemmin kirkko perusteellisesti korjattiin,puurakenteet olivat haurastuneet.Sipulikupolit saivat kullanhohteensa,jota joudutaan silloin tällöin uudistamaan."Sipulithan" eivät ole sipuleita,vaan symbolisoivat liekkiä,pyhän hengen vuodatusta.

Näin on Katajanokka saanut alkunsa luonnontilaisesta ja kallioisesta alueesta kaukana sivilisaatiosta nykyiseen muotoonsa laivaterminaaleineen,raitiovaunukiskoineen,hotelleineen,puistoineen ja kerrostaloineen,tuhansine asukkaineen.Mitä sanoisivatkaan 1700-luvun harakkamäkiläiset?

Tähän päätän tämän menneitten ajan kuvaamiseni.Jos joskus palaan aiheeseen,niin palaan.Skattasta kyllä riittäisi tarinaa.Asun mielelläni Katajanokalla.Se olkoon toiseksi paras paikka Töölön jälkeen.Nautin keskikaupungin läheisyydestä,mutta samalla täällä on oma rauha,jota ei läpikulkuliikenne riko.Meri näkyy ikkunoista ja on nautittavat rantaraitit pyörätuolia lykkiä ruusupensaitten ja horsmien kukkiessa,kesätuulen leikkiessä laineilla,lokkien lennellessä niidenkin kesäauringosta nauttien.Hyvä täällä on.

TÖÖLÖSTÄ SKATTALLE

Ensin haukotutti niin turkasesti,että menin illalla vuoteeseen.Ei sitten kumminkaan nukkumisesta tullut mitään,eikä miehen ollut syy.Nousin.Otin cd:n ja aloin kuunnella stadin kielisiä lauluja Helsingistä.Sakilaiset vetelivät Allin boksin ja Georg Malmsten Töölön foksin.Olin täysin hereillä ja pullollaan nostalgisia tunteita.Henry Theelin mukana matkasin "Helsinkiin,Helsinkiin".Olavi Virran Katupoikien laulu piti vielä pitkään unen poissa. Viisitoista kappaletta,toiset moneenkin kertaan kuultu ja aina yhtä ihastunein tuntein,muistoin ja ajatuksin.Ollapa isänikin näitä kuuntelemassa!

Nyt käyn jälleen kerran kauaksi aikojen taakse ja rupattelen Töölöstä ja sen menneisyydestä vuosisatoja sitten.Töölön kylän perustivat ruotsalaiset uudisasukkaat 1200-luvulla.Käsitti alueen,jonka rajat kulkivat nykyiseen Pasilaan,Vallilaan ja Sörnäisten kautta merelle asti.Nykyisen Pasilan ratapihan paikalla aaltoili Töölönjärvi! Kylän keskus oli Töölönlahti ja sinne on kaavailtu myös sen aikaisen asutuksen sijoittuneen.Sinne,missä nykyisin on Töölönlahden villat lahden toisella puolella ja toisella ooppera ja Finlandiatalo sekä pian valmistuva musiikkitalo.Nimi Töhlö wijken esiintyi jo 1700-luvulla laaditussa kartassa ja suomenkielinen vastine runsaan sadan vuoden kuluttua "Töölönlahti".

Töölö-nimen alkuperästä eivät tutkijat ole päässeet perille."Töl" tarkoittanut alkujaan jonkunlaista vetistä aluetta,suota,lätäkköä jne. Nykyisen Stadionin kallioilla lirisi Tölå eli suojoki.Siitä arvellaan Töölön kylän nimen saaneen alkunsa ja merkinneen Suojoen kylää.Niin monta kuin on tutkijaa ja historioitsijaa,niin monta ehdotusta "Töölölle" on,eikä asia kai milloinkaan ratkea.Töölö se on ja Töölönä pysyy.

Töölössä asuin koko lapsuuteni ja vielä aviovaimonkin roolissa.Muutamien Helsingistä pois-vuosien jälkeen muutimme takaisin Töölöön,josta jälleen aikanaan pois.Koti on nyt entisten köyhälistökorttelien paikalla Harakkamäellä,jossa aikoinaan tuoksui kala ja piipuista nouseva savu lehmien ja sikojen katsellessa kotipihojensa aitojen takaa kalastajakylän hiljaiseloa. Helsingin vallasväki kulki kaukana Suurkadun vilinässä Vironniemellä,jonne harvoin eksyi Kalastajamäen ränsistyneen mökin asukas.Vironniemen alue riitti hyvin silloisille helsinkiläisille.Vasta kaupungin alkaessa kasvaa ihmisten myötä,katseet kääntyivät kaukaiseen niemeen,joka rohkeasti työntyi merelle päin.

Harakkamäki sai pieniä tehtaita pelloilleen ja puita täynnä oleviin metsiin 1700 -luvulla.Kalastajamökkejä piti hävittää sivistyksen ja kasvun tieltä.Rakentaminen alkoi kaupungin puoleisesta alueesta levittäytyen kohti niemenkärkeä vääjäämättömästi kaataen tieltään niin metsät kuin pellotkin.Nyttemmin on jo vallattu maata mereltä ja korkeita asuintaloja pykätty vesijättömaalle.Kartta pantu uusiksi.Niemestä on tehty saari,jonne johtaa kaksi siltaa kaivetun kanavan yli.Läpikulkuliikennettä ei ole,jotta alue on rauhallinen paikka asua.Raitiovaunu tuo ja vie,matkustajalaivoilla on kaijansa ja muutama hotelli kutsuu vierailijoita.Kukaan ei enää kutsu aluetta Harakkamäeksi tai Kalastajamäeksi,vaan se on Katajanokka,ruotsiksi Skatudden tai meille stadilaisille Skatta.

Sallinette,että palaan Katajanokan historiaan myöhemminkin.Seuraavaan tekstiin: kirjoittamisiin.

TAPAHTUMIA MEILLÄ JA MUUALLA

Maanjäristys Uudessa-Seelannissa.Kaaos Christchurchin kaupungissa.Raunioita ja kuolleita.Yhteydet osin poikki.Semmoista siellä.Täällä meilläpäin HS:n gallupin mukaan melkein puolet helsinkiläisistä tahtoo Guggenheimin Helsinkiin.Paikkakin katsottuna mm. Katajanokka ja Töölönlahti. Saapas näkee,miten käy.Helsinki on muuten sitten kuudes listalla,jossa on maailman parhaat kaupungit olla ja elää.Hyvää elämänlaatua kuvaavat turvallisuus,infastruktuuri,ympäristö,terveydenhuolto,kulttuuri- ja koulutustarjonta.Mikäs meidän on ollessa! Ja kuitenkin aina löytyy marinaa ja valitusvirsiä.Maailmalla monessa paikassa huonosti asiat,mikä on nyt todettu,kun arabimaissa on kuohahtanut ja tyytymättömyys oloihin lisääntynyt.Kansat napisevat ja nousevat barrikadeille.Muammar Gaddafinkin palli huojahtelee jo pahasti Libyassa.Kuinkas mahtaa äijän käydä?

Tänään käväisi tuuraaja pikavisiitissä ja minä samanmoisella touhulla kaupungilla.Nautin kuin nautinkin kahvin ja croisantin Stockmannin kahdeksannessa.Tilaa oli,lisäkseni vain yksi pöydällinen väkeä.Liikemiehiä,kun kaikilla oli puku päällä ja salkku kädessä.Palaveri varmaankin.Puhuivat toisilleen ja välillä matkapuhelimeen.Näyttivät tärkeiltä.Tuli jälleen kerran mieleen,miten kummassa me olemme pärjänneet ilman kännyköitä ennen? Nyt pitää soitella ja vastaanottaa puheluita kaiken aikaa ja kaikkialla.Kotiin tullessakin ratikassa oli ulkomaille menijöitä vaunullinen ja puolella puhelimet korvallaan.Kertoivat
lähtevänsä.Äänissä oli vapauden ja merimatkan tuomaa huumaa,joka välillä lisääntyi melkein iloiseksi huudoksi.Pitihän toki suurella äänellä kertoa mihin kauaksi ollaan menossa.Tosin aivan mahdottoman kauaksi täältä ei ainakaan talvella laivalla pääse.Mutta antaahan Itämerikin ison veden tuntua.Eräs jo vanhempi nainen kertoi,jos nyt kukaan ehti kuunnella minun lisäkseni,että lähtee laivamatkalle ja piti jättää huominen vesijumppa väliin,jossa on käynyt jo monta vuotta aina keskiviikkoisin.Mummeli astui pysäkkiä liian aikaisin vaunusta ulos ja sai peräänsä muitakin hätäisiä.Seuraavalla poistuivat ne,jotka tiesivät.Minä jatkoin matkaa oudon hiljaiseksi käyneessä vaunussa ja se tuntui kaiken hälinän jälkeen suorastaan suloiselta.

Eilen vein miehen kaupungille.Tarkoitus oli pyhittää kaksi tuuraajatuntia tänään vain itselle.Niinpä toimme taas kotiin jääkaapin täyteen ruokaa,sillä seuraava pääseminen keskustaan on vasta ensi viikolla,ellen sitten pakkaa miestä jälleen tuoliinsa ja pannaan menoksi.Invataksi oli varttitunnin myöhässä,josta suvaitsin hiukan purnata.Naiskuljettaja ei ottanut edes kohteliaisuudesta kantaa puhumattakaan pienestä anteeksipyynnöstä.Emme me suomalaiset! Käytöstavat,jotka kuuluvat joidenkin muiden maiden kansalaisten jokapäiväiseen elämään,eivät meiltä luonnistu.Mitä turhia! Ei se maailmoja kaada,jos joku mammarainen ja pyörätuolipapparainen odottelee kuljetusta yli sovitun ajan purevassa pakkasessa.Minä en anteeksi pyydä,ehei! Ei niitä sympatian ja empatian tunteita riitä jaettaviksi kaiken maailman ihmisille. Odotelkoot! Jaa,että minustakin voi tulla apua tarvitseva rahjus? Siihen kuluu aikaa ja se on sitten sen ajan murhe.Niin että so what!

PAKKASEN PANEMAA PAKINAA

Ei vaan osoita laantumisen merkkejä tämä Suomen holotna ilma.Aurinko kuitenkin meidän tiiliseinillä paistaa ja lämmittääkin,jos ei tuuli osu kohdalle.Mutta kukapa sitä nyt ulkona seisoskelisi ihan sellaisen lämmön toivossa.Eikä vielä tohdi tuomiokirkon rappusillakaan päivää paistatella,kun ovat paksun lumen peitossa.Toivossa on hyvä elää,tulee sekin aika vielä.Istuksitaan eväspussin kanssa Senaatintorin kupeessa tai muuten vaan joviaalisin tuntein Aleksanterin selkäpuolella.

Maailmanmatkaajaystäväni ovat parastaikaa matkalla Etelä-Afrikan kesään.Kone lähti,kun Helsingissä vielä nukuttiin.Tällä kertaa toista kuukautta kestävään matkaan lisätty Namibia ja sen hiekka-aavikot, tuulen muovaamat alati muuntautuvat dyynit keskellä ei mitään.Pitkiä ajomatkoja nelivetoautolla nipinnapin tieksi kutsuttavia väyliä pitkin kohti seuraavaa jännittävää etappia.Mitä näkevät,kohtaavat ja kokevat,siitä saanen tietää,kun ovat jälleen turvallisesti kotona.

Afrikka on minua kiehtonut pikkutytöstä lähtien.Elinhän vahvasti mukana elokuvateatterin katsomon pimeässä Tarzanin ulvahdellessa liaanin varressa heilahdellessaan miehekkäästi puusta puuhun.Sitten myöhemmin kävi niin,että sitä "ainoaa oikeaa" Tarzania,Johnny Weismüller,seuranneet Tarzanit vuosien myötä ikääntyivät niin,että kroppa ei tippaakaan muistuttanut viidakon valtiaan salskeaa olemusta ja niinpä maailmalle lähti ilkeä kasku: Filmaus alkaa,nostakaa Tarzan puuhun.

Weismülleriä seuranneet uudet villin viidan johtohahmot eivät enää samoin kiehtoneet ja vähitellen siirryin oikean Afrikan todellisuuteen lukemalla kirjoja maanosasta,jossa korkea sivistys oli vallalla jo kauan ennen Eurooppaa.Tutkijat eivät tätä likikään heti nielleet,vaan vasta paljon myöhemmin oli tämä tosiasia myönnettävä,kun arkeologit kaivoivat esille hiekan syvyyksistä kokonaisia kaupunkeja upeine rakennuksineen,katuineen ja pyhäkköineen.Osin tietysti rapautuneina Afrikan leppymättömässä ilmanalassa tuulessa ja kuumassa paahteessa hiekan hiertäessä armottomasti vuosituhannesta toiseen vanhan sivilisaation jäännöksiä.

Tänään meillä hyvä päivä hyvän yön jälkeen.Olo reipas ja hyväntuulinen kummallakin.Huomenna kaupungille ja sitä seuraavana päivänä on minulla pari tuntia vapaata tuuraajan tuuratessa kotona.Ehkä jälleen nautin kahvin ja croisantin jossakin.Muutapa ei juuri ehdikään.Tervetullut olotila kuitenkin,kun saa kiirehtimättä katsella kahvilaelämää ilman että pitää valppaana seurata korvat hörhöllään kodin tapahtumia.Vuosien myötä on oppinut antamaan pienillekin asioille suuren arvon.

KAUPUNKI NIMELTÄNSÄ PARIISI

Punnittiin,mikä kaupunki suomalaisten mielestä romanttisin ja mitkä neljä seuraavaa.Arvata voi,että ykkössijalla itse Pariisi.Romanttisuusjärjestyksessä seuraavat Rooma,Venetsia,Praha ja Wien.Kaikissa muissa olen ollut paitsi Roomassa.Itse en voi näitä kaupunkeja mihinkään romantiikkajärjestykseen panna,vaikka omankin kullan kanssa olen niistä joissakin vieraillut.Jos nyt yhtäkkiä pitäisi valita kaksi minulle rakkainta kaupunkia,niin Venetsia ja Praha.Ranskan pääkaupunki kolmanneksi ja sitten Wien.Roomasta en osaa sanoa juuta enkä jaata,kun tiet ovat aina tyssänneet Italiassa pohjoisempaan.

Pariisia on kautta aikain pidetty rakkauden kaupunkina.Seinen rannalla suudeltu.Kävelty käsi kädessä sen rannoilla.Oltu sen aalloilla pikkuristeilyillä kuun jo kumottaessa Pariisin yllä.Oltu rennon rakastuneita kaupungin taiteilijakortteleissa käyskennellessä.Mutta mistä nimi Paris? Ei kun jälleen kerran viisautta jakavien tietokirjojen pariin.Aikojen alussa kelttiläiset eli pariseit pitivät kaupunkia hallussaan,kunnes heidän jälkeensä vallan ottivat roomalaiset,nuo kaikkialle pitkin poikin Eurooppaa ehtineet. Kun roomalaiset keisarit olivat jo 300-luvulla tykästyneet tähän kaupunkiin,otettiin käyttöön nimi Civitas Parisiorum,Parisii ja Parisia.Näin oli ehkä alku Paris-nimelle.Kyllähän se kuulostaakin täyttä romantiikkaa tihkuvalta!

Minun ainutkertainen Pariisin matkani joskus ollessani seitsentoistavuotias tihkui kaikkea muuta kuin romanttisuutta.Olin vanhempieni kanssa siellä viikon ja podin mahatautia siitä ajasta kolme päivää.Makasin riutuneena hotellihuoneessa ja ne ajat,joita en viettänyt proosallisen ylenantamisen merkeissä,katselin kaihoisasti ikkunasta ulos pariisilaista elämää,johon sitten niukin naukin pääsin itsekin tutustumaan.Ehdin nähdä kuitenkin osin turistin pakolliset paikat sen kummemmin ajattelematta suukkoja kuutamossa kuin Pariisin "sinistä hetkeä",joka vielä noihin aikoihin täytti kaupungin juuri auringon laskettua.Monen taiteilijan ikuistama hetki.Myöhemmin elämäni jo pursutessa romantiikkaa,en Pariisiin milloinkaan palannut.

Helsinki-nimen alkuperästä vedetään köyttä,on tehty kautta aikain.Tuskin asia selviääkään koskaan vaan se askarruttaa historioitsijoita vastakin.Kuin myös tavallista kadun tallaajaa kuten minua.Eikäpä tuo maailmoja kaada,jos emme saakaan tietää,miksi Helsinkiä Helsingiksi kutsutaan.Jätetään se pohdiskelu minua viisaammille.

Kissa nostaa itse häntänsä,kukas muu.Olimme eilen Mehiläisen haavahoitajalla jälleen kerran näyttämässä miehen makuuhaavaa.Olin saanut tehtäväkseni itse selviytyä sen hoitamisesta joksikin aikaa ja nyt oli näytön paikka.Jännitin hoitajan ottaessa päällimmäisen haavaa peittävän Mepilex Borderin ja sen alta paljastuneet muut hoitositeet. Paljastui hienosti paranemaan päin oleva makuuhaava.Röyhistäydyin vallan.Sain kehumisen siivittämiä kiitoksia kotihoidostani ja itsekin katselin ylen tyytyväisenä työni tulosta.Nyt enää haavahoitajan pakeille,jos äityy niin pahaksi,että rahkeeni hoitamiseen ei riitä kotona.On muuten aikamoinen arsenaali kaikenlaista haavan hoitoon tarvittavaa liuosta,sinkkipastaa ja sidettä.Ihanhan tässä on sukeutunut kotihoidon myötä ammattihoitajan mentaliteetti.

Mittarissa aamukahvin aikaan peräti 25 astetta miinusta.Tietää että ei ulos,ei missään nimessä.Olin kuulevinani säätiedotuksessa että viikonloppuna hellittäisi.Olisihan tuo hienoa.Pääsisi edes kotinurkilla hetkeksi lykkimään,ettei ulkonaolot nyt ihan jää vain autoon menoksi ja siitä pois.Oli muuten taas tavattoman ystävällinen invataksin kuljettaja eräänä päivänä.Lykki autoon asti lähtöpaikalta ja toi portaan eteen kotona.Minä nyssyköitten kanssa perässä.Virolaisilta kuljettajilta riittää ystävällisyyden kyllästämää inhimillisyyttä! Kysyn usein,ovatko Helsingissä viihtyneet.Yleensä ovat.Vain yhdellä oli vielä koeaika menossa.Arveli kuitenkin kotiutuvansa ajan oloon.Se mitä kaipaavat meiltä suomalaisilta,on hymyä enemmän.Siinä olen täysin samaa mieltä!

Joskus tulee ilmeitä seurattua,kun istumme odottelemassa Stockmannilla kuljetusta Espan ovien läheisyydessä.Todella harva ensinnäkin kiittää hänelle oven avaajaa ja jos niin se tehdään suuren vakavuuden vallitessa suitsait ohimennen vain nyökkäämällä päätä.Eihän siinä tietenkään kaulaan kapsahdusta edes odoteta,mutta sanallinen kiitos ja huulien hymy auttajaa silmiin katsoen voisi olla poikaa.

HAUESTA MANTAAN

Kun minä olin pikkuinen vielä ja asuin Töölössä,kuljin useinkin vanhempieni kanssa Kala ja poika-veistoksen ohi.Sen luo piti aina pysähtyä ja katsella poikaa,joka ratsastaa kalalla ja se kala lienee vielä tänäänkin hauki,jonka suusta suihkuaa vettä.Veistos viettää talvet kuivalla maalla varaston lämpimässä,mutta palautetaan paikalleen,kun Helsinki kääriytyy suviseen auringon paisteeseen.Tosin se oli kauan myös poissa kokonaan liiallisen veden kulutuksen takia,mutta palautettiin osoitteeseensa Töölössä kuusi vuotta sitten.Nytkin vielä vuosikymmeniä myöhemmin ohitan joskus tämän Essi Renvallin veistoksen Mannerheimintie 70 kohdalla.Se tuo mieleeni lapsuuden,kävelyt vanhempien kanssa Töölössä,joka oli vielä kauan kotini naimisiin mentyänikin.

Televisiossa näkyy joskus junamatkoja esitteleviä mainoksia,jossa torppari Jalmari Lehtisen näköispatsaat tuovat kaikelle kansalle tiettäväksi rautatiematkailun hyvät puolet.No,nämähän ovat Emil Wikströmin veistämät rautatieaseman neljä Lyhdynkantajaa,jotka astuvat alustaltaan mainoshommiin.Jalmari Lehtinen syntyi Sääksmäellä joskus 1800-luvun loppupuolella.Sieltä tämä myös Kappion Jalmariksi nimetty kaveri muutti Kantalan kylään,jossa asusti myös kuvanveistäjä Emil Wikström sen ajan kun Visavuorta rakennettiin.Miehet tutustuivat ja Jalmari Lehtisestä tuli Wikströmille malli.Tuskin Lehtinen olisi hulluimmissa kuvitelmissaankaan ajatellut tulevansa joskus televisioruudun kautta tutuksi suomalaisille lyhdynkantajan hahmossa,varsinkaan kun veistosten valmistusaikaan 1914 tuskin televisio-sanaakaan tunnettiin.Tutuksi Lyhdynkantajat tulivat monille,jotka kiiruhtivat asemalle ja junaan.Kuten nykyisinkin,jos joku ehtii näitä jykeviä graniittihahmoja vilkaista.Niilläkin on ja oli oma tarinansa.

Eilen kerroin ostaneeni Raija Tervomaan patsaskirjan,joka sai minut sanailemaan nämä kaksi juttua.Veistoksiin kannattaa aina tutustua lähemmin muullakin tavoin kuin vain katselemalla.Kuten sanottu,niillä kaikilla on tarina.

Eilen oli muuten kivat luppotunnit minulla.Olinhan organisoinut niin,että ruokaostokset tehty aiemmin miehen kanssa ja nyt tuuraaja-aika vain itseäni varten.Nautin kahvia ja croisantin ensialkuun kahvilassa ja sitten bongailin Stockmannin eri osastoilla ilman suurempaa ostotarkoitusta.Sieltä Stadin mestat-näyttelyyn Kauppatorin varteen pitkin Espaa,jossa en olekaan aikoihin pasteeraillut.Turisteja ja meitä helsinkiläisiä kadun täyden.Kaikilla lujasti lämmintä päällä.Kahviloiden edustoilla muutama pöytä ja tuoli kylmää uhmaavia varten.Sisätilat kuitenkin suosiossa.Kappeli näytti täydeltä ja kutsuvalta,kuten aina.Puut ja nurmikot nukkuivat talviunta lumen alla.Autojonot maleksivat Espan kumpaakin puolta työntäen pakoputkistaan pakkasilmaan harmaata savua.Eikä Runebergin patsaan pään päällä seissyt lokin lokkia.Pieni luminokare oli runoilijalla päähineenä.

Torilla Havis Amanda viis veisasi kylmyydestä ja seisoi,kuten aina,ilkosillaan merileijonien vahtimana.Ei neito enää herätä kaupunkilaisissa pahennusta,kun jo muuallakin alastomat naisfiguurit jalustoiltaan katselevat ohikulkijaa mikä missäkin.Mitä sanoisivatkaan ne puritaaniset kukkahattutädit,jotka 1908 nyrpistivät nenäänsä Ville Vallgrenin työlle vaatien neitoa poistumaan herättämästä pahennusta ja ties vaikka mitä.Eivät edes merileijonat säästyneet kritiikiltä,kun suomalaiseen luontoon kuulumattomina sylkivät kidastaan vettä neitoon päin.Siihen neito kuitenkin jäi ollen nyt yksi kauneimmista,pidetyimmistä ja kuvatuimmista patsaista Stadissa.
Kiitos,Ville Vallgren.

HIMASTA GARTSALLE

Lopultakin.Vaikka pakkanen nipisteli nenänpäässä lähdin kaupungintaloon katsomaan Stadin mestat-näyttelyn.Töölöstäkin pari kuvaa,jossa minä lapsuuteni ja nuoruuteni vietin.Ostin kaksi slanginkielistä äänilevyä ja Raija Tervomaan kirjan Mesikämmen muurahaispesällä ja muita patsastarinoita.Nyt voi opiskella lisää Stadin patsaista,joita en likikään kaikkia ole edes nähnyt saati tiedän,tunnen.

Tuli juttua näyttelyn kirjanmyyjän kanssa (stadilainen ja Slangin jäsen),että kuinka monta näköispatsasta naisesta on Helsingissä.Tiesin,että Larin Paraske,mutta annoin kysyjän loistaa.Naispatsaita on moniaita,mutta näköisiä ei muita.Paikalle lehahti toinenkin mies ja juttu pysytteli näköispatsaissa ja miksi vain miehistä.Toinen heppu arveli johtuvan siitä,että vain miehet ovat ne ansainneet.Ulvahdin heti etusormea heristäen meillä olevan vaikka kuinka monta naista,jotka ovat yhteiskunnassamme vuosikymmenten ajan vaikuttaneet eri aloilla siinä samassa kuin miehetkin.Vaikenivat nämä kaksi herraa.Niin,miksi ei naisista todellakaan ole enempää näköispatsaita Helsingissä?

Näyttelystä sai aviisin,sanomalehden näköisen.Siinä pohditaan Stadin asioita ja mm.sitä,että onko Helsinki Stadi,Hesa vai Helsinki? Jos minulta kysytään niin ehdottomasti Stadi ja Helsinki. Hesaa käyttävät muualla asuvat ja muualta tulleet.Tätä mieltä on suomen kielen professori,kirjailija Heikki Paunonen kirjoituksessaan."Kun paljasjalkainen helsinkiläinen puhuu Stadista,puheeseen liittyy yleensä vahva tunnelataus: silloin puhutaan rakkaasta kotikaupungista.Paitsi Stadista hän saattaa puhua Helsingistä myös,mutta silloin hän puhuu Suomen pääkaupungista.Helsinki kuuluu objektiiviseen kieleen ja Stadi subjektiiviseen kieleen ja mieleen.Stadilaisuus on tunnetila ja Stadin slangi on sen vahvin ilmentäjä." Näin siis Paunonen.Minä samoilla linjoilla.

Näyttely oli ihan kiva.Valokuvissa samoja katuleikkejä kuin minullakin omassa lapsuudessani.Tuttuja mestoja Stadista,osa jo kadonnut.Oli kengänkiillottajapoikia assan seudulla,oli lättähattuja menossa leffaan ja Valion baareissa syötiin jäätelöä.Näyttelyä oli tutkailemassa vanhempia ihmisiä,kaltaisiani.Nuoret eivät enää tunne sitä Stadia,joka oli näyttelyn valokuvissa,eikä suuremmin kiinnostaisikaan.Se slangi,jota kuvien ottamisen aikaan puhuttiin,on myös osin kadonnut ja muuttunut.Näinhän kielellä tapana on.

Melkein kaikki helsinkiläiset ovat nähneet Kansallismuseon portailla graniittisen Karhun.Se on Emil Wikströmin veistämä.Paljastettiin 1918.Muinoin karhu-sanan mainitseminen ei tiennyt hyvää.Niinpä keksittiin kiertoilmauksia.On löydetty kolmesataa karhua tarkoittavaa sanaa,metsän omena,kouvo,ohto,otava,autuas jne.Taianomaisuus on karhua ympäröinyt,se on mahtava ja voimakas.Siitä on arvoituksia,sananparsia ja ajatelmia.

Mikä se on?

"Korvessa kokottavainen,mäellä mököttäväinen?
Kultatahko tanhualla,eik´ ole korjaajata,tuon kaluksi katsojata?
Mikä mäkkylä mäellä,mikä kokkula korvessa?
Mälläri mäellä seisoi,pään kahden,jalan kahdeksan,neljän silmän möljähdyksen,
kahden hännän roiskahduksen?

Karhull´ on yhden miehen mieli,yhdeksän väki.
Kun menee sutta pakoon,tulee karhu vastaan."

(lainaus Raija Tervomaan kirjasta)

VALENTINUS-PÄIVÄ

Jaahas,se on sitten Ystävänpäivä! Hyvää päivää vaan. Herkussa oli jopa makkaraa sydämenmuotoisina viipaleina.Söpöä! Suomalaisten käsistä lähtenyt sydämin varustettu kortti poikineen kertomaan lujasta ystävyydestä.Kuulemma vilkkain korttipäivä joulun jälkeen.

Stadissa on frysis. Meillä mittarissa pakkasta komeasti 22 astetta.Pohjoisessa kylmempää.Suomi palelee.Soitin eilen Oulunsaloon.Siellä se Eevi oli käpertyneenä takkatulen ääressä katsellen ikkunasta pihansa kurtturuusuja,joissa ei pihise minkäänlaista elon merkkiä.Viluissaan nekin.

Meilläpä oli mukavan kuiva yö.Jouduin kuitenkin nousemaan pari kertaa ja semmoisten jälkeen meikäfriidulla on vaikeaa saada taas unen päästä kiinni.Sitä laskeskelee lampaitakin moniaita kymmeniä,vaan ei Nukku-Matti tule päästämään "Höyhysaarelle",kuten pienenä olin kuulemma sanonut.No,nukahtanuthan olin jossain välissä ja nyt aamulla aika pirtsakkana kahvit tiputellut,paahtoleivät valmistanut.Mies Hannu Mäkelän ja Aleksis Kiven kanssa vuoteessa.Vielä Kivestä piisaa juttua.Onko sitten tuttua juttua vaiko vallan ennen kuulumatonta? Ja onhan kirjailijalla vapaus värittää,kunhan pysyy kutakuinkin totuudessa kun on kysymys todellisesta henkilöstä.Aikalaisia ei tosin ole oikomassakaan.

Tykkään katsella Idolsia ruudussa.Enkä aina tiedä,miten päin istuisin,kun kuulee semmoista,mikä tämmöisenkin epämusikaallisen ihmisen mielestä ei laulua edes ole.Sitä kun on mieleltään pikkuilkimys,niin asettuu mielellään tuomariston puolelle,joka ei totta tosiaan sanoja säästele häätäessään epäkelvon laulajan pois.Pitäisi tuntea ainakin sympatiaa,kun kyyneleinen ja pettynyt ressu raa´asti raakataan. Mitäs menee? ajattelen minä ja odotan suorastaan kiihkon vallassa seuraavaa epäonnistujaa.Ihan oikeasti en ymmärrä,miten ihmisellä voikin olla niin luja usko itseensä,että menee kisaan ilman minkäänlaisia edellytyksiä.Eikö siinä tule jo elämänikuinen trauma,kun tuomarit sydämensä halusta irvailevat niin meillä kuin muissakin maissa,missä Idolsia pyöritetään? Totta puhuen,kovaahan tuo leikki on,mutta toisaalta hyvän laulajan ja peräti itse Idols-voittajan elämä muuttuu,eikä matka ole kuin ylöspäin kohti kuuluisuutta ja laulajan ammattia.

Katri Helena oli hiljattain Fredin haastattelussa tv:ssä.Rouva puhui syntyjä syviä ihmisen sisimpiä juttuja.Ilmeisesti hän on päässyt jonkunlaiseen rauhaan menetettyään kaksi läheistä ihmistä.Ensin meni puoliso ja myöhemmin poika.Kaikenlaista tapahtui näiden kahden ikävän asian välissä.Varmasti ohjelma antoi uskoa monelle jaksaa,jotka myös ovat kokeneet samanlaisia menetyksiä.Ihailen ihmisiä,jotka putoavat jaloilleen traagistenkin elämänvaiheittensa jälkeen.Elämänhän on jatkuttava,eikä ikuinen murheinen olo ainakaan auta mitään,vähiten itseä.Tätä mieltä oli Katri Helena. Oikeassa on.

TALVISUNNUNTAIN AAMUPÄIVÄLLÄ

Aurinkoiseen pakkasaamuun heräsin ja koska tämän havaitsin,tarkoittaa se,että nukuin myöhään.Yöllä oli noustava useaan kertaan ja se verottaa.Niin vaikka on sunnuntai,on pantava pyykkikone töihin,jota en enää nykyisin oikein pysty välttämäänkään.Omaishoitajan arkea.

Muutaman kirjeen olen saanut aikaan.Eräällekin,jonka kanssa ystävyys vuodesta toiseen sinnittelee pitkienkin välien jälkeen.Kun kirjoitamme,olemme olemassa.Hän on julkaissut runoja,mutta jostain syystä tämä todellinen maailma ja elämä nielaisi hänet ja runoilijan herkkä sielu ja mieli katosi pois.Minulla on kuitenkin yksi hänen lahjoittamansa runokirja,jota silloin tällöin lueskelen.Nyt rohkaistuin kirjoittamaan kirjeen saatuani häneltä kaksi lyhyttä viestiä.Ennen muinoin kirjeystäviä oli paljon enemmän.Olen aina pitänyt kirjeitten lähettämisestä ja myös niiden saamisesta.Puhelinjutustelu korvaa,tekstiviestejä lähetetään,tietokoneen kautta voi puhua.Kirje alkaa olla auttamattomasti historiaa.

Blue 1:n lentäjä aikoi tuoda Oulusta Helsinkiin väkeä alkoholin vaikutuksen alaisena.Promilleja oli uutisen mukaan vähän,mutta säännöt kieltävät sen vähänkin.On myös tutkittu,että pienikin määrä alkoholia veressä vaikuttaa ajatuksiin ja toimintoihin.Lentäjä on vastuussa koko koneellisesta ihmisiä,jotka luottavat pilottinsa kykyihin heitä lennättää määränpäähän ammattinsa edellyttämällä tavalla aistit valppaana ja täydessä ymmärryksessä.Tämä lentäjä sai potkut.En tiedä,saiko sellaisen merkinnän ansioluetteloonsa,että ei enää nouse siivilleen.

Minä pelkään lentämistä.Tolkuttomasti.Mutta aina olen koneeseen mennyt,sillä muuten olisi ollut luovuttava niin monesta iki-ihanasta muistorikkaasta matkasta.Nousut ja laskut ovat vaikeimpia.On neuvottu ottamaan ennen matkaa rauhoittavaa tai mitä tahansa ilolientä,että olo olisi enemmänkin hällävälityyliä.Kumpaakaan en ole kokeillut,vaan selvin päin istahtanut paikalleni tosin kauhuskenaariot silmissä.Mietin,olenko valmis kuolemaan,jos koneeseen tulee vika eikä alla ole kuin vettä tai terävähuippuisia vuoria.En ole valmis.

Nousun jälkeen,kun moottorit hyrräävät tasaisesti,eikä turbulensseja vaanimassa pilvien seassa,otan aivan varmasti sampanjaa.Seuraan kuitenkin silmäkulmasta henkilökunnan käyttäytymistä,että onko tavallisen seesteistä,eikä minkäänlainen kauhu kuvastu silmistä.Saatan jopa minuutiksi rentoutua.Nukkunut en ole ikinä.Näykin saamaani ruokaa ja pyydän lisää sampanjaa.Tunnit ovat yhtä piinaa ja ehdin siinä sen tuhannesti noitua mieletöntä haluani päästä muille maille vierahille.Valotaulussa pyydetään kiinnittämään istuinvyöt.Kone kaartaa laskuun.Kauhun hetket edessä.Osummeko kiiroradalle oikein päin,ovatko jarrut kunnossa? Maa vilistää silmissä kunnes taivaalle kiitos vauhti alkaa hidastua.Olin jälleen päässyt elävänä perille! Luoja,ei enää ikinä tätä! Kunnes taas seuraavalla kerralla.Olisivat Wrightin veljekset saaneet olla lentokoneen suunnittelematta! No,sen olisi joku kumminkin tehnyt. Ihmisaivot kun ovat sellaiset.

Tänään pitäisi istahtaa päivällä tv:n ääreen.Foylen sota. On niitä harvoja ohjelmia,jota mieluusti katselen Emmerdalen ohella ja sekin alkanut hieman väljähtyä.Tositv-juttuja en jaksa ollenkaan eivätkä himphamppuohjelmiinkaan luokittelemani kiinnosta.Miehelle avaan makuuhuoneessa television,kun on vanhan suomalaisen elokuvan aika,vaikka ei hänkään liiemmin anna arvoa Pekka Puupää-filmeille tai iloitteluleffoille,joissa ei ole päätä eikä häntää.Niissä puhutaan kuitenkin suomea,kun tekstin lukeminen tuottaa vaikeuksia.Niinpä Esa Pakarinen on kuitenkin tervetullut vaihtelu päiväohjelmaan.

Näkyvästi on esillä Pakarisen satavuotiskiertueella pitkin maata niin Impi Umpilampi kuin Severi Suhonenkin Rillumarei-revyyn puitteissa.Mukana matkassa Esa Pakarinen Jr:n myötä muitakin asiaan vihkiytyneitä.Kerrotaan isä-Pakarisen elämäntarinaa ja hänen esittämiensä hahmojen taustoja. Onhan harmitonta,hulvatonta,lämminhenkistä huumoria,joka ehkä nostaa Esa Pakarisen kaikkinaisen tuotannon arvoon arvaamattomaan.Meiltähän tämä käy.

KEVÄTTALVEN PÖLLÄHDYKSIÄ

Roomasta tuli kortti.Kevättä jo siellä päin.Meillä sen verran aavistelee,että aurinko näyttäytyy aikaisempaa enemmän.Voi pojat,kyllä se tästä! Onhan tässä menossa jo helmikuun idus.UNICEF muisti myös.Kaukana meistä Aasiassa ja Afrikassa olevissa kylissä tarvitaan kipeästi jäykkäkouristusrokotteita.Muutamalla eurokympillä saa toista tuhatta rokotetta.Ystävänpäiväkortteja tipahtanut lisää luukusta kuin myös mies sai taas uusia äänikirjoja,joita tilasin.Postia on kiva saada.Ennen muinoin sitäkin jaettiin kaksi kertaa päivässä aamupäivisin ja iltapäivisin.Hohhoijaa niitä aikoja!

No,nyt Egyptissä päästiin kansan ei niinkään rakastamasta presidentistä eroon.Johan ehdittiin yrittääkin.Demokratiaan on kuitenkin pitkä matka,sanovat ne,jotka tietävät.Jää nähtäväksi mitä tuleman pitää.Ainakin kansasta iso osa on saanut tahtonsa läpi ja nyt on vielä juhlan aika.

Australian krokotiilit ovat stressaantuneina tulvista lopettaneet syömisen.Olla möllöttävät vain vesien pohjalla tekemättä mitään tuijottaen tyhjyyteen.Toivottavasti menee ohi,sillä muuten alueet kokevat krokotiilien sukupuuton.Nyt kun pääsin eläinaiheeseen,niin luin myös,että Suomessa ei ole kuin noin 145 sutta. Olen luullut määrää paljon suuremmaksi,kun niistä pidetään niin järjettömän isoa haloota hirmuisina tappokoneina.Uutisten mukaan saa kuvan,että niitä vilisee kaikkialla jahtaamassa lampaita ja ihmisiä.Ihminen jahtaa ihmistä paljon useammin kuin susi,tämä on vissiä.Mutta kun ihminen tappaa ihmisen,se ei saa samanmoista vihaa aikaan joukoissa kuin jos villieläin nappaa ruuakseen kotieläimen.

Lehdistä saa usein lukea murhaajien tunnoista "liikuttavia" ilmaisuja.Nytkin Ior Bockin intialainen tappaja "katuu tekoaan". Saako katumuksella jotain anteeksi? Enkä ikinä usko likikään tähän katumukseen. Kaveri väitti Bockia itsekseen Saatanaksi iskiessään liikuntakyvytöntä työnantajaansa veitsellä moneen kertaan.Saatanaksi uskominen voi olla tottakin,sillä kundihan oli kyllästänyt itsensä kannabiksella.No,jos Ior Bock ei itsekään mikään pulmunen ollut,niin ei kuitenkaan ansainnut tämänkaltaista julmaa ja raakaa kuolemaa.Minäkin muinoin Bockin esittelykierroksilla Suomenlinnassa,jossa mies aikoinaan työskenteli oppaana.Värikäs kaveri ja hyvin tietoinen Viaporin linnoitusmenneisyydestä.

Carina soitti eilen ja kertoi Helsingissä liikkuvan ainakin pari romanialaista pariskuntaa,jotka hyökkäävät vanhempien naisten kimppuun viedäkseen näiltä rahat.Jälleen romanialaiset! Meidän pihalla seilasi viime kesänä yksi sikäläinen pariskunta.Mies otti ahkerasti valokuvia tästä meidän tuikitavallisesta kerrostalosta! Heräsi tietysti heti kysymys: miksi? Talo kun ei edes arkkitehtuurisesti ole mikään muu kuin tavanomainen viisikerroksinen tiilitalo parvekkeineen.Katselin kumpaakin ihmistä hyvin tarkasti ja nainen ei katsonut minua takaisin,vaan vältti katsettani.Miksi? Eivät kestäneet pitempään tutkiskeluani,vaan lähtivät.Ai niin,tämmöisessä paikassahan ei saakaan mainita kansallisuutta,vaan pitää asia jotenkin kiertää,ettei tule asianomaisia loukatuksi ja sormella osoitetuksi.Enkä tätä ymmärrä.Jos on romanialainen tai suomalainen,kiinalainen tai amerikkalainen,niin sitten on,herrijee.No,nyt sitten seuraavan kerran,kun ulos mennään,pitää olla varuillaan,jos ulkomaalainen rosvopariskunta liikuskelee näillä main.

Suomalaisten mieliruoka on spagetti ja jauhelihakastike.Kakkosena tilaston mukaan pihvi ja ranskalaiset.Kumpikaan ei kumminkaan minun,vaikka valmistankin joskus.Eilen juuri olikin pastaa ja bolognesekastiketta.Italiassa popsitaan,kuinka ollakaan, mieluiten pizzaa ja pastaa.Belgialaiset arvostavat sinisimpukoita ja lampaanviulua.Ranskassa nautitaan vasikanlihahöystöstä ja kuskusista.Ruotsalaisten mielimakutottumuksista en oikein tiedä.Olisiko Janssonin kiusaus tai Flygande Jakob? Tallinnassa olen ollut syömässä ravintolassa,joka erikoistunut juuri aitoihin virolaisiin ruokiin.En vaan kuolemakseni muista edes mitä söin.Tuli kuitenkin vesi kielelle ja hillitön halu päästä taas johonkin Tallinnan ravintolaan herkuttelemaan.Siellä on ja sinne tulee mitä upeimpia ravintoloita kuin sieniä sateella,joissa asiakasta hemmotellaan olan takaa.Pyörätuoliakaan ei katsota karsaasti,vaan toivotetaan sydämellisesti tervetulleeksi ja jopa autetaan,jos tarvetta on.No,emme Helsingissäkään ole huonoa kohtelua joutuneet kokemaan,vaikka niitäkin tarinoita on kuultu.

Aurinko paistaa tänäänkin ja vielä parastaikaa.Hyvä mukava päivä tästä tulee.Taakse jäänyt yökin meni mukiin.Konepyykkiä ja sen sellaista huushollihommaa,sisällä pysyttelemistä,roskiskeikka kuitenkin.Tavanomainen lauantakipäivä.Että näin.

KIRKKOTARHOJA

Hietaniemen taiteilijakukkula on täynnä.Tarkoittaa,että graafikko Pentti Kaskipuro on viimeinen,joka päässyt sinne haudan lepoon.Kukkula on ollut käytössä 1940-luvulta lähtien ja kuten jokainen tietää,sinne on haudattu ansioituneita kulttuurihenkilöitä.
Uutta vastaavaa paikkaa ei ole suunnitteilla.Itse en ole kukkulalla käynyt,vaikka sukuhauta onkin Hietaniemessä.En ole haudoilla kävijä.Kun isäni hautaan panin vuosia sitten,en juurikaan ole pistäytynyt.Muistelen muuten.

Ainoa hautausmaa,jonka useinkin ohitan,on Vanhankirkon puistossa.Ei enää käytössä,mutta siellä lepää maan uumenissa menneitten sukupolvien edustajia.Hautausmaa sai alkunsa siitä,kun Vironniemellä nykyisen Senaatintorin kohdalla ollut hautausmaa (ensin kuningatar Kristiinan kirkko ja sen tuhouduttua tulipalossa myöhemmin Ulrika Eleonoran) alkoi täyttyä ja piti keksiä toinen paikka vainajille.Vuonna 1826 doorilaistyylinen kirkko,Vanhakirkko, valmistui.Kirkko on Engelin suunnittelema.Ulrika Eleonoran kirkosta siirrettiin kaikki tarpeellinen Bulevardin varrelle,ennenkuin kirkko 1827 myytiin huutokaupalla poissiirrettäväksi.Paikka tasattiin tulevaa toria varten.Kivetys peittää nykyisin haudat,eikä monikaan toria ylittävä edes tiedä kävelevänsä niiden päällä.

Uuden kirkon hautausmaa Bulevardin varrella osoittautui kaupungin kasvaessa hyvinkin pian liian pieneksi ja ahtaaksi.Taloja alettiin rakentaa hautausmaan kupeeseen.Asukkaat alkoivat vaatia hautausmaan käytön lopettamista terveydellisistäkin syistä.Jälleen oli siirron aika.Ja se löytyi Lapinlahden rannalta.Vihittiin käyttöön 1829.Vanhankirkon hautausmaata ei enää käytetty,paitsi 1918-1919 sotien aikana.Osa näissä sodissa kaatuneita kätkettiin Vanhankirkon hautausmaan multiin yhteishautoihin.

Vanhankirkon hautausmaasta tuli puistikko.Puuristit alkoivat lahota ja haudat vähitellen kadota ilman maanpäällistä merkkiä.Istutettiin puita ja koristekasveja.Kirkkopuistoa hoiti vuonna 1900 kunnalliset viranomaiset,kaupungin puutarhurit.Vanha kalmisto muuttui helsinkiläisten kauniiksi puistoksi,jossa vielä siellä täällä näkyy vanhoja kivipaaseja ja jokunen rautaristi.Puistossa on hautakappeli.Sinne siirrettiin Ulrika Eleonoran hautausmaalta vuonna 1722 Helsingissä syntyneen vaikuttajan ja kauppiaan Johan Sederholmin maalliset jäännökset. Nyttemmin Sederholm-suvun hautakappeli on Vanhankirkon seurakunnan omistuksessa.Lahjoittajan senaatori Th.Cederholmin ehtona oli,että lattian alla haudat jätetään koskemattomiksi.Puistoon pääsee Engelin suunnitteleman kauniin portin kautta.Ajellessani ratikalla Bulevardia pitkin tuumailen,kuinka moni edes porttia ja koko puistikon historiaa sen enempää ajattelee kävellessään kiireisin askelin kännykkäänsä puhuen.

Kauppaneuvos Johan Sederholmista olisi paljon tarinoitavaa.Helsinkiläiset tietävät hänen talonsa Senaatintorin varrella olevan vanhimman kivitalon kaupungissa.Museo ja erinäisten pienten tapahtumien paikka.Johan Sederholm syntyi Helsingissä 1722 ja kuoli 1805. Hänen muotokuviaan on Sederholmin talossa.Minäkin juonut kahvia hänen katseensa alla.Sederholm oli,kuka tämänkin muistaa ja tietää,Kustaa IV Adolfin erään lapsen kummi! Kauppaneuvos syntyi köyhässä kodissa meritullivahtimestarin poikana.Johan lopetti koulun 16-vuotiaana ja ryhtyi puotipalvelijaksi raatimies Bockin liikkeeseen.Kymmenen vuotta kului puotipuksun elämää,kunnes yritteliäs mies alkoi harjoittaa Nils Burtzin kanssa kaupankäyntiä.Yritys menestyi,mutta miesten tiet erkaantuivat ja Sederholm osti talon ja tontin,johon rakennutti talon kivestä,jonka jokainen Senaatintorin liepeillä kävijä tänäkin päivänä näkee.Johan Sederholmia seurasi onnen kantamoinen kaikessa,mihin ryhtyi.Myös laivanvarustus kuului hänen liiketoimiinsa.Ansiolista on pitkä.Hän kuoli 83v ja haudattiin komein menoin Ulrika Eleonoran kirkon hautausmaalle,josta sitten aikanaan siirrettiin kappeliin Bulevardin varrelle.

Kun helsinkiläiset kulkevat täällä kotikaupungissaan,ajatelkaa sitä mitä näette.Niin monella talolla,puistolla ja kadulla on oma tarinansa.Historia ei ole milloinkaan kuivaa,jotta siihen ei voisi lähemmin tutustua.

MENNEISYYDESTÄ JA NYKYISYYDESTÄ

Minua on aina kiinnostanut maapallon menneisyys,yleensäkin historia ja se,mikä on joskus ollut lähempänä tai kauempana meitä.HS-uutiset kertoi Antarktiksella löydetyn 3,8km syvyydessä olevan Vostokjärven.Kairaus aloitettu tutkimusmielessä jo vuosia sitten.Nyt päästy muutaman metrin päähän ja kun talvi pakkasi päälle,työ keskeytettävä ja jatkettava joskus vuoden loppupuolella.Porausreijän kautta ei saa päästä yläpuolisesta maailmasta yhtäkään bakteeria saastuttamaan järveä.Samoin kuin ei järven pohjasta saa suurin surminkaan tulla meidän maailmaamme yhtäkään miljoonia vuosia vanhoja bakteerikantoja,jotka aiheuttaisivat irtipäästyään melkoista tuhoa ihmiskunnassa ja koko maapallolla.Aika jännä juttu tämä Vostokjärvi,eikö vain?

Isäni opetti minut kiinnostumaan kaikenlaisesta tutkimustyöstä,sitä kunnioittamaan.Pikkutyttönä ollessani hän kertoi arkeologisista kaivauksista Egyptissä,näytti kuvia ihmisistä,jotka ovat eläneet kauan ennen nykyihmistä,avasi tarinoillaan tähtitaivaan mittaamattoman laajuuden.Kertoi eläimistä,jotka asuvat melkein tuikituntemattomissa paikoissa piilossa kaikelta.Hänen tarinointinsa oli paljon jännittävämpää kuin yksikään satukirjan kertomus.Kun olin jo vanhempi,hän siirtyi omaan lähihistoriaamme tutustuttaakseen minut oman kaupunkimme menneisyyteen.Vieläkin kuulen hänen äänensä joskus nyt itse lukiessani Helsingin historiaa.Olen hänelle monesta asiasta kiitollinen,enkä suinkaan vähiten nykyisestä Helsinki-kiintymyksestäni.

Nocturne

Tunnetko
kuinka Linnunlaulun silta
kahdentoista kiskoparin yli jännittyy
ja kuu kellahtelee vaunun karahvissa
Helsinkiin.

Mies vinkuvalta rapulta
hämärän tarjotinta
tarraa palteisiin
ja tähdet satavat...

Kotini,isänmaa!
Matkojen lasta
tänne asti olet kätkynnyt.
Ruislintuas,onnen ääntä
laulata nyt!

(Ilpo Tiihonen)


Helsingistä on paljon runoiltu,kerrottu ja laulettu,veistetty patsaita Itämeren tyttären kunniaksi.Helsinkiin tahdotaan asumaan Suomen pohjoisemmistakin kolkista,tekemään työtä,opiskelemaan,bongailemaan vähän suuremman kaupungin elämää.Täällä viihdytään,mutta täältä tahdotaan poiskin.Syntyperäisetkin kaipaavat rauhallisempaa ympäristöä, luonnon läheisyyttä,jossa lapset voivat varttua turvallisemmassa ympäristössä.Väkivalta lisääntyy niin Helsingissä kuin muissakin maailman kaupungeissa.

Kansallisuudet sekoittuvat matkojen ja maahanmuuttajien myötä.
Kansainvälistytään.Toisista hyvä,toisista taas ei.Näin on kuitenkin maailmanmeno.Syntyy komplikaatioita.On kulttuurieroja.Maassa maan tavalla ei tule aina ymmärretyksi.Suomalainen ei noin vain hyväksy naapurikseen ihmisiä,jotka ovat tänne asettuneet asumaan kaukaisesta maasta ehkä pakottavienkin olosuhteiden vuoksi.On vaikeaa sopeutua ja on vaikeaa antaa siihen mahdollisuus.Nämä ihmiset eristäytyvät.Nyt jo on Helsingissä kaupunginosia,joissa maahanmuuttajia on paljon.Suomalaiset muuttavat pois,ottavat lapsensakin koulusta,jossa muunmaalaisia on.Kommunikaatiovaikeuksia,kun ei opiskella sitä kieltä missä maassa asutaan.Erottautuminen korostuu.Meidän täytyy ihmisinä vielä paljon kasvaa,että molemmin puolinen ymmärrys ja hyväksyminen olisi jokapäiväistä ystävällistä käyttäytymistä.Myös minun.

Nyt kaavaillaan maahanmuuttajien etuisuuksien kiristämistä.Toivomuksena on,ettei Suomi olisi enää niin houkutteleva paikka tulla asumaan.Tästä moni meistä ilahtuu,kun taas ne,jotka tuntevat kyltymätöntä lähimmäisenrakkautta eivät ota uusia säännöksiä mielihyvällä vastaan.Itsekin olen kyllä rehellisesti sanoen sitä mieltä,että esimerkiksi rikollisuus Suomessa on lisääntynyt,kaikenlaiset kahnaukset päivittäin jopa maahanmuuttajien kesken sotkevat tilastoja.Tuntuu siltä,että tänne muuttaneet oppivat hyvin nopeasti suomalaisten huonot tavat.Emme mekään mitään pulmusia ole.Muslimien opit karisevat nuorten keskuudessa katsellessaan suomalaisnuorten käyttäytymistä.Hätääntyneet vanhemmat lähettävät jälkikasvuaan omiin maihinsa unohtamaan täällä oppimansa liian vapaan elämän.Luulen kuitenkin,että on väistämätön tosiasia,että monet maahanmuuttajien lapset omaksuvat meidän elämäntapamme,eivätkä enää tahdo siitä luopua.Eristäytyminen ei enää heidän aikuistuttaan ole niin voimakasta kuin heidän vanhempiensa aikana.

Minkälainen Helsinki ja sen katukuva on joidenkin aikojen kuluttua? Kun minä tulen tänne kummittelemaan,näen aivan uudenlaisen Helsingin.Mutta sen historia,menneisyys pysyy samana lisättynä kuitenkin uudella historialla.

MEIKÄTYTÖN JUTUSTELUA

Prinsessa Ruusunen on kuollut! Silloin hän oli privaattinimeltään Tuula Usva,sittemmin Ignatius ja nyt kuollessaan Rosenqvist.Minun ikäiseni muistavat Tuula Usvan Ruususena elokuvissa,kun värttinä pisti sormeen ja seurasi pitkä uni.Kuten nytkin.Nyt vaan ei enää herätä uljaan prinssin suudelma.Elämäänsä vietti Tuula Rosenqvist puolisonsa kanssa Ranskassa,poissa julkisuudesta,poissa televisiokuuluttajan roolista. Suomessa kuitenkin nukkui pois.Sairaus voitti.Rivit harvenevat.

Naisten osuus alkoholin kuluttajina on noussut.Se näkyikin tänään Alkossa,kun olin hankkimassa keittiösherryä.Asiakkaina pelkkiä naisia ja jo arvokkaan ikäisiä,viininsä tuntevia.Minä sen sijaan tutkailin kauan sherryhyllyn ääressä tuotelappuja lukien.Sampanjaa olisin osannut paremmin ostaa.Sitä ei ollut tänään tarkoituskaan.Ostin sen sijaan suuren atzalean olohuoneen pöydälle.Vaikeimpia hoidettavia.Olen monasti epäonnistunut,enkä nytkään taatusti onnistu pitämään sitä hengissä.Kukoistaahan tuo joitakin päiviä.

Muutamia ystävänpäiväkortteja jo tullut.Enkä minä lähetä yhtäkään.Soitan puhelimella,vaikka ei se tietenkään samalta tunnu,kun ei ole värssyäkään.Eeviltä tuli semmoinen,että "ystävyytemme ei ole harmaantuvaa sorttia". Eikä olekaan.Vaikka me kaksi kyllä olemme! Tai niin muut väittävät.Sydänhän meillä kummallakin rallattaa sitä maagista neljännesvuosisadan ikää.Minäkin tänään tuuraajapäivänä kampaajalla,jossa hiukset pätkäistiin nuorekkaaseen pituuteen.Nyt myssyn reunoista kurkistelee tyttömäinen lookki.

Istuin taas siinä hierovassa tuolissa ja kampaaja hieroi käsin päätäni.Olisin siihen voinut jäädä pitemmäksikin aikaa,mutta kello raksutti kotiin joutumista ja tuuraajan päästämistä seuraavaan kohteeseen.Myöhästyin muutaman minuutin.Taksi oli otettava tavanomaisten kantamusten takia.Kuljettaja sattui olemaan eläkeikäinen vaari,joka hiljokseen ajaa hyssytteli muistaen antaa tietä jalankulkijoille,vaikka olivat kaukana.Viittoili kohteliaasti kädellä kertoen kyllä odottavansa.Valotkin punaisia koko matkalla. Rummutteli sormiaan ohjauspyörässä leppoisasti tyytyväinen ilme kasvoillaan.Hissunkissun etenimme kuskin jutellessa talvesta ja lumista,menneistä ja tulevistakin.Ei edes huomannut etten vastannut.Lopultakin kotioven edessä.

Omaishoitajien jäsentiedote Polli-lehti tipahti luukusta.Ei juurikaan mitään uutta,ei parempaan jos ei huonompaankaan suuntaan.Kaupungin edustajien kanssa kovasti neuvoteltu miten asiat tulisi paremmin hoidetuiksi niin omaishoitajien kuin hoidettavienkin kannalta.Tulisi ja tulisi,päästäänkö puusta pitkään? Kyllähän asioista päättävien taholta kaikenlaista sanahelinää kuuluu omaishoitajien työn arvokkuudesta ja siitä suuresta säästöstä,mikä yhteiskunnalle koituu,kun omaishoitaja hoitaa hoidettavaa kotona eikä lykkää laitokseen.

Näyttäisivät konkreettisesti,miten arvokasta tämä työ on.Helpottaisivat edes niin,että me kaikki omaishoitajat Suomessa saisimme pitää ne kolme lakisääteistä vapaapäivää kuukaudessa.Meillä on nimittäin kuntia,joissa tämä ei ole mahdollista,kun ei ole osoitettu paikkaa,minne hoidettava omaishoitajan loman ajaksi voisi mennä.Olenkin nyt justiinsa sitä mieltä,että ne mahdolliset Guggenheim-rahat suunnattaisiinkin todellisiin tarpeisiin mm. omaishoitajien työn helpottamiseksi.Ja on niitä muitakin tuikitärkeitä rahareikiä.En enää pidäkään palopuheita saadaksemme Guggenheimin Helsinkiin.Tai harkitsenkin vielä.

AVUNANTO TAI SEN PUUTE

Puhelinystäväni tässä eräänä päivänä puhui kaatumisista,mitä ihmisillä on tapana tehdä liukkaan kelin aikana.Tuttavansa tuttava oli mätkähtänyt ajokadulle ja loukannut niin,että ylös ei päässyt.Sekä autoilijat että jalankulkijat väistivät tyylikkäästi rouvaparkaa kenenkään sen pitempään edes vilkaisematta onnettomaan.Paikalle huojahteli miespuolinen laitapuolen kulkija,joka kumartui rouvan puoleen kysyen,voiko auttaa.Rouva pyysi ottamaan taskustaan puhelimen ja soittamaan apua.Mies soitti.Ambulanssi tuli ja mies jatkoi matkaansa omia polkujaan sen kummemmin ehkä ajattelematta laupiaana samarialaisena olemistaan.Avunanto tuli häneltä luonnostaan.Tämä ystävällinen ja välittävä ihminen oli mies,jonka kaltaisia me muut saatamme katsella hieman väheksyen ulkonäön ja juopumuksen perusteella.Jos edes huomaamme.

Ihmettelin kyllä ystäväni kertomista,että kukaan muu ei kadulla makaajaa auttanut.Kun kuitenkin armeliaisuuttakin on.Sen olen itse huomannut pyörätuolin kanssa.Vaikka joudun sitä työntäessäni punnertamaan läpi esteiden yksinkin,niin auttajia löytyy hämmästyttävän usein.Jopa täällä kotinurkillakin,jossa katu ei suinkaan ole mustanaan ihmisiä kuten keskikaupungilla.Ehkä pyörätuoli on kirvoittava voima.Se saa ihmisten myötätunnon liikkeelle,halut auttaa tuolissa istujaa ja tuolia työntäjää.Siitä ei koidu seuraamuksia.Pääsee asiasta irti heti autettuaan.Kadulla makaajan kanssa joutuu ehkä antamaan kauemmin aikaansa.Odottaa avun tuloa,nähdä loukkaantuneessa vakaviakin vammoja.Ehkä vielä joutuu antamaan lausunnon asiasta,jos tapahtuma niin vaatii.On helpompi ohittaa loukkaantunut,vaikka omatunto kolkuttelisikin ja ajatella: joku toinen auttaa kuitenkin. Auttaako?

Joissakin maissa saa sakkoa,jos ei pysähdy omalla kulkuneuvollaan tarjoamaan maanteillä apuaan esimerkiksi liikenneonnettomuudessa loukkaantuneelle.Tämä on minulla ollut mielessä,kun ajelin muissa maissa.Tiesin myös,miten riskaabelia pysähtyminen voi olla.Niin monta kertaa on käynyt niin,että tilanne onkin lavastettu ja auttamaan pysähtynyt autoilija saa tuta piilossa olleen muun rosvojoukon voiman ja onkin ykskaks pahoinpideltynä tiellä ilman autoaan ja rahojaan.Onnekseni olen kaikki nämä vuosikymmenet,joiden aikana olen ulkomailla ajellut,ollut näkemättä yhtäkään onnettomuutta maantiellä.Tai jos olenkin,on apu ehtinyt perille ennen minua.

Omituisia unia olen nähnyt viime aikoina.Jo neljäs ikivanha poikaystäväni tulla tupsahtanut yövisiitille.Mikä ihmeen kavaljeerien ohimarssi onkaan meneillään.Olen aina unista ajatellut,että ovat toiveitten alitajuisesti kehittämää.En nyt kylläkään suurin surminkaan toivo tämmöistä jälleennäkemisten määrää.Toinen määritelmäni on,että uni on myös koettua joskus ja palaa näin mielikuviin.Tämä voisi olla syy näitten ihmisten vierailuihin.No,nyt on ollut neljä ja tunnustaa täytyy,että ennen naimisiin menoani seuraelämäni oli peräti vilkasta jo siitä alkaen,kun äiti vei minut tanssikouluun.Niin että toki unijonoa riittää.Vain yksi unistani on kertonut muinaisen poikaystäväni kuolemasta.Saksalainen Horst,jota rakastin kaikella sillä syvällisyydellä ja vilpittömyydellä,mikä kirpoaa kuusitoistavuotiaan tytön sydämestä.Olimme koko perhe näytillä vuotta myöhemmin Frankfurtissa ja minut kelpuutettiin.Elämällä olikin toiset suunnitelmat.Mitä tiesi uneni? Elääkö Horst vielä?

Yöllä alkanut sataa lunta.Yhä sataa.Paksu kerros jo pihamaalla.Miehellä tänään lääkärikäynti.On puskettava läpi vaikka mikä olisi. Ja kyllähän minä.

HARJA-AIKA

Mikä ihmeen harja helmikuussa? Taustatiedot kertoivat,että 5-12.2. on talven harja."Kun on harjalla pakkanen,niin tulee poutakesä". Jos taas harjalla on suvi,niin tulee pitkä kevät ja hallavuosi.Että näin vanha kansa.Ja se jos kuka,tietää.

Eräs ystäväni lukee lehdistä kaikki kuolinilmoitukset.Mitä tiedoilla teet? kysyin minä. Ystävä ei mitään niillä tee,mutta kuulemma ajattelee poismennyttä hetken lämpimin tuntein. Tuikituntemattomiakin ajattelee.No,tiedän tämmöisen hobbyn olevan.Luetaan värssykin ja ehkä puserretaan kyynel silmänurkkaan.Olen niin kyyninen kuitenkin,etten usko vilpittömyyteen.Minä en lue näitä ilmoituksia ja mieluummin ajattelen lämpimästi eläviä ihmisiä.Ja jos muistikuvaan putkahtaa joku tuon puoleiseen mennyt näyttelijä,taidemaalari,kuvanveistäjä,kirjailija,runoilija tms jonka töistä olen pitänyt,niin kyllä minäkin heitä ajattelen töittensä kautta tai ahmin kirjasta elämäkerrat.Kyyneleitä en saa puserretuksi.Elämän lakiin kuuluu kuolla.

Isäni,joka oli järki-ihminen,sanoi minulle,kun lapsena surin kuolemisia,että jos emme kuolisi ja tekisi tilaa eläville,olisimme maapallolla litimmässä kuin sillit tynnyrissä.Vanhoja suomalaiselokuvia katsellessa tuumin kyllä mielessäni: kaikki vainajia jo.Näin se menee.Kuka kasvaa koiranputkea,kuka purkissa pöllyttelee. Tai valtoimenaan maassa,meren aalloilla hetken,kunnes vesi nielaisee tuhkan mennessään.Minun rakkaan pikkuserkkuni tuhka pantiin golfkentän nurmelle.Sinne kuului mies,jonka intohimona oli kolopallon pelaaminen.Tiedän,että hän katseli ja hyväksyen minua tuulenvireenä halasi.

Eilen tuli seurattua Jussi-gaalaa.Fossiiliksi jälleen kerran itseni tunsin.Bongasin vain kolme "minun" aikani henkilöä: Anneli Sauli,Ismo Kallio ja Matti Kassila.No,Ville Virtasen tiesin myös.Iloitsin silti Jussin saaneiden kanssa huomionosoituksesta.Ainahan tuntuu hyvältä,kun saa tunnustusta työstään.Suomalainen elokuva on noussut melkein arvoon arvaamattomaan ja se on tietysti hyvä se.Taitaa olla kodallani viimeinen suomalainen elokuva oikein leffateatterissa Käpy selän alla.Muihin sitten tutustuttu tv:n äärellä.Maria Sid juonsi tilaisuuden iloisen ja pirteän oloisesti ja hänestä kaikki oli "huikeaa".Hymy herkässä tällä naisella.Taitaa olla positiivinen luonne.Nyt on Jussit jaettu ja monen takanreunuksen edelliset patsaat saaneet täydennystä.Onneksi olkoon.

Nyt on "kokovartaloministeri" pääministeri Kiviniemi ottanut CNN:n ohjelmassa kantaa Helsingin lumenhoitoon tai oikeammin hoidottomuuteen.Samoilla linjoilla on meteorologi Reijo Solantie sanoessaan,että lumen tuloa ei otettu tarpeeksi vakavasti.Vuosikaudet tuudittauduttiin uskoon,että ilmat lämpenevät roimasti,vaikka olisi pitänyt järkeillä,että lumisia pakkastalvia on edessäpäin vaikka kuinka monta.Luovuttiin järeästä aurauskalustosta,henkilöstöä supistettiin,lumenkaatopaikkoja ei suunniteltu jne. Ja niin kaaos oli Helsingissä valmis.

Nyt kun ollaan talven harjalla,niin eikös meno ole vain alaspäin kohti kevättä ja lumen sulamista?Tänään ainakin juuri nyt paistaa aurinko,eikä taivaalta tipahtele yhtikäs mitään.Onko luvattu lumisateita? Ei taatusti tähän tyssää. Opitaanko tästä talvesta mitään? Viime talvesta,joka myös oli ankaran luminen,ei mitään nimittäin opittu. Tai ei ehkä tahdottu oppia.

KYNTTILÄNPÄIVÄNÄ

Miksi Kynttilänpäivää oikein vietetään? Sa se,ajattelin, ja kävin lunttaamaan. Päivä on oikeasti 40 päivää joulusta eli 2.2,jolloin Jeesus vietiin temppeliin 40 päivän ikäisenä Simeonin siunattavaksi.Mutta luterilainen kirkko on päättänyt korkeassa viisaudessaan,että jos varsinainen Kynttilänpäivä on arkipäivä,sitä vietetäänkin seuraavana sunnuntaina,ellei tämä taas satu olemaan laskiaissunnuntai,jolloin Kyntteli siirretäänkin viikkoa aiemmaksi.Näin se siis meni.Keskiaikainen Kynttilänpäivä oli muuten se päivä,jolloin kirkossa vuoden aikana käytettävät kynttilät vihittiin.Siitä varmaankin jäänyt päivälle nimi.

Kynttilänpäivä tai ei,niin yhtä harmaana aukeni tämäkin aamu ja pikku pakkasessa mennään.Meillä yö vallan mukava,jotta sen mukaisesti pitäisi järjenkin juosta mallikkaasti.Kukaan ei usko,joka itse ei ole joutunut toista viikkoa peräkanaa valvomaan öistä suurimman osan,miten makoisalta tuntuu saadessaan rauhassa nukkua koko siunatun yön ajan.Illalla kyllä katselin pimeää taivasta ikkunasta ja lähetin sinne jonnekin toiveen unirauhasta.Olisiko joku kuunnellut?

Hassusti on käynyt.Unohdin Italian kirjeestäni allekirjoituksen.Ei kun soittamaan ja anteeksi anelemaan kömmähdystäni,joka vielä ei tietenkään ollut perille saapunut."Pronto" kuului puhelimesta.Ystäväni puoliso.Esittäydyin ja pyysin rouvaa puhelimeen. "Just a moment" ja rouva vastasi.Siinäpä sitten rupateltiin melkoisen pitkä tovi ja sain anteeksikin nimettömän kirjeeni herskyvän naurun säestämänä.No,tekevälle sattuu.Oli niin kiire uloslähdön kanssa,että nuolin vain reippaasti kuoren kiinni.

Helsingin Sanomien iki-ihanasti kirjoittava toimittaja Ilkka Malmberg (muistan hänen hellyttävän kirjoituksensa Korkeasaaren ketun vierailun jälkeen kuolleista flamingoista,josta kirjoituksesta Malmbergia kiitin ja sain vastauksenkin)pohtii juutalaisten menestyneisyyttä eri aloilla maailmassa.Ei mitään turhia ihmisiä! Heitä on kautta aikain ollut kirjailijoina,muusikkoina,näyttelijöinä,poliitikkoina,ministereinä,kaupallisilla aloilla jne. Myös Googlen ja Facebookin perustajana on juutalainen kuin myös Microsoftin johdossa. Onko kaikki tämä lahjakkuus periytyvää jostain aikojen takaa,tuumailee Malmberg. Onko asiaa edes tutkittu,tuumailen minä. Itse olen henkilökohtaisesti ja tiettävästi tuntenut vain muutamia juutalaisia.Eikä heistä yksikään ole ansioitunut näillä mainituilla aloilla.No,eräs heistä oli liikemies,mutta homma meni poskelleen.Muuten mukava ihminen.

Koko juutalaisuus on minulle erittäin vierasta eli vain pinnallista.Heidän vakaumuksensahan ei välttämättä näy mitenkään,sen enempää kuin luterilaisuus tai katolilaisuus.Ulkoasu saattaa kieliä maissa,missä juutalaisuutta on enemmän.Nämä näyt tupsahtivat minua vastaan Prahan juutalaiskortteleissa,jossa vastaan tuli tummiin pukeutuneita parrakkaita hattupäisiä miehiä,joilla oli letit kummallakin puolella päätä.He kiiruhtivat eteen päin sivuilleen vilkuilematta,vaikka turistit heitä salavihkaa katselivatkin.Olivat tottuneet.Tämän enempää ei Prahasta.Voisin olla sen parissa vaikka kuinka kauan.Se on yksi niistä kaupungeista,joka on vienyt sydämeni.Eikä vain minulta.Kirjailijat ja runoilijat ovat Prahaan rakastuneet.Ei se myöskään ole jättänyt turistiakaan kylmäksi,ei ainakaan montaa.

Eilen huomasin ulkoilumatkallamme pensaissa jääherneitä. Nehän kuuluvat helmikuuhun ja panevat kuukauden helisemään.Isompia helinöitä en ole vielä kuullut enkä nähnyt,mutta onhan tässä vielä helmikuuta.Eteläisessä Italiassa muuten jo kyykistelee kevät tulollaan.On aurinkoa ja ilma tuoksuu alkavilta kukinnoilta puissa.Alistuneena kerroin ystävälleni Suomen vielä täystalvesta ja pakkasista lumineen ja jäineen.Huokasimme molemmat.No,kyllä se vielä iloksi meilläkin muuttuu.Ainakin mittumaarin aikoihin.Mutta nyt Kynttilänpäivän viettoon.

RUNEBERGIN PÄIVÄNÄ

Lauantai urkeni harmaana,kuten niin moni päivä aikaisemminkin.Lunta sadellut sen verran,että pihalla näkyy jalanjälkiä.Meillä edessä pikainen ulkoilu,imurointi ja enemmän aikaa vievä ruuanlaitto.Eilen sain vihdoinkin aikaan Italian kirjeeni,joka tänään tipahtaa postilaatikkoon.Keltaiseen.

Yö meni oudon unen merkeissä,muuten aika rauhaisaa.Näin unen,että seurustelin.Oli se sama kaveri,joka oli oikeastikin olemassa joskus ennen avioliittoon kulkeutumistani.Unessa olimme jo jonkun aikaa seurustelleet ja sitten miehen puolelta tunteet väljähtyivät (kuten oikeastikin,mutta molemmilta),jonka yllättäen ykskaks huomasin.Kysyin (unessa siis),että missä mennään ja sain kuulla karun totuuden.Oikeastaan tämänkaltaisen kylmän totuuden kuuleminen on aikamoinen shokki oikeassakin elämässä,saati unessa. Kun eläytyminen on aitoa,vaikka nukkuu omassa kodissaan oman puolison vieressä ja on iältään kypsä vuosikymmeniä avioliitossa elänyt. Heräsin pimeään ja tunsin poskillani oikeita kyyneleitä. Minut oli jätetty! Kului tovi, ennen kuin tajusin realiteetit,oman vuoteen ja ennen kaikkea vieressäni makaavan miehen,joka ei ollut sama kuin se,joka unessa jätti. Pyyhkäisin kyyneleet pois,katsoin kelloa ja nousin kahvin tiputteluun.Istahdin keittiön tuolille ja oikein mietin,mistä uni ja miksi? Ja miksi juuri nyt? Pitänee alkaa seurata kuolinilmoituksia. Vai oliko se vain alitajuista pakoa arjesta? Palautumista aikaan,kun onnellisena vielä odotteli auvoista tulevaisuutta prinsseineen.

Runebergin päivä.Liputetaan.Eikä meillä edes asiaan kuuluvaa torttua.Maistelimme jo silloin,kun kauppaan ilmestyivät.Kaikkihan on etukäteen.Laskiaispullat,joulutortut,tippaleivät ja mämmit. Muinoin niitä sai juuri ennen varsinaista päivää tai juhla-aikaa. Nyt ovat siinä missä muutkin.Ei mitään kunnioitusta! No,tuskin Johan Ludvig Runeberg tai oikeammin rouvansa pahastuisi,jos näkisi torttupaljouden jo tammikuun puolella,jos nimittäin tietäisi koko Runebergin päivästä,joka nimettiin pitkälti Pietarsaaressa syntyneen kansallisrunoilijan kuoleman 1877 jälkeen. Espan puistossa ei voi olla näkemättä Runebergin patsasta,jonka juurella tänäänkin lienee ollut pienimuotoinen seremonia.Patsaan arvokkuutta kyllä murentaa runoilijan pään päällä mahdollisesti seisova lokki.Jos näin on puistossa käydessäni, karehtii huulillani vallaton hymy.

Mitenkä tuttu Runeberg on esimerkiksi nykynuorisolle? Minun aikanani koululaiset kyllästettiin Vänrikin tarinoilla.Tiesimme senkin,että Maamme laulun sanat ovat hänen kynästään. Itse runoruhtinas jäi meille monelle henkilönä vieraaksi.Vasta aikuisena ehkä tutustuimme paremmin tähän jo porvoolaistuneeseen mieheen,jonka koti on monelle tuttu museona.Runeberg aivan varmasti aikanaan opetti meitä monia rakastamaan isänmaatamme ja sen luontoa tuotannossaan.Kuinka moni on lukenut Hirvenhiihtäjät ja/tai Kuningas Fjalarin?

KUULTUA JA NÄHTYÄ

Kynttilänpäiväviikosta perjantaita mennään.Lievää auringonpaistetta ulkona,asteita nolla.Huono yö vaihteeksi takana,mutta nyt on olo jälleen entisen hyvinvoipaa.

Eilen kävimme nautiskelemassa Stockan First Loungessa.Mies sai juicea ja minä siemailin lasillisen kuohuvaa.Istuin pehmeällä sohvalla siinä osassa,missä on televisio.Tietokone asiakkaiden käytössä ja pöytiä,joiden ääressä lukea päivän lehtiä.Kalustus tyylikästä,rauhallisuus Loungen valtti.Haastattelin henkilökuntaa ja kysyin,onko Euroopassa monta samanmoista viehtymyspaikkaa tavarataloissa.Stockmann on toinen tällä mantereella,Belgiassa se toinen.USAssa montakin.First-kanta-asiakaskortti oli näytettävä päästäkseen nauttimaan VIP-kohtelusta.Ovella seisoskeli ihmettelijöitä,mitä salamyhkäistä lienee lasiseinien toisella puolella.Koko kerros Loungen naapureina kauneudenhoitoa,hiusten hoitohuoneista ihonhoitoon.Sain kimppuuni yritteliäitä ja puuhakkaita asiantuntijoita. Tekisihän mieli,totisesti tekisi,asettua ylenpalttisen hoidon huostaan,antaa osaavien käsien saada naisenkauneuteni esille,tulla hyväntuoksuiseksi ja itsevarmaksi olemisestaan.Jospa joskus tai sitten pikemmin kuin luulenkaan.

Uspenskin katedraalin ikonivarkaat nauttivat posessa olemisesta.Romanialainen päävaras sai kolme ja puoli vuotta vankeutta,joka hovissa aleni vuodella.Miksihän? Muut kaverit joutuvat lusimaan sen ajan mikä määrättiin.Siellähän ovat tallessa,kunnes marssivat vapaina miehinä ulos suunnittelemaan ehkä uusia rötöksiä.Sanotaanhan sitä: kerran varas,aina varas. Tästä onkin mukava luiskahtaa kerjäämisasiaan.Eduskunta ei kuulemma ehtinytkään tällä kaudellaan tehdä mitään kerjäämislaille eli kieltää ilman lupaa leiriytymisen tai käyttäytymisen aggressiivisesti kerjäämistilanteessa.Nyt kun kevät koittaa ja nämä ihmiset palaavat sankoin joukoin voimia keränneinä katukuvaamme, mikään ei ole muuttunut.

Italialaiset Pendolino-junat joutuvat kalliiseen remonttiin.Eivät kestä tämän leveysasteen kylmyyttä talvisin.Matkustajat viihtyvät mainituissa junissa,mutta jos ei kulje,niin ei pääse määränpäähän.Minkä ihmeen takia ne tilattiin ylipäätään Italiasta? Halvin tarjous? Totta kai. Aivan ymmärrettävää,että sikäläiset junat eivät ole tarkoitettuja pohjoiseen Eurooppaan,roudan ja pakkasen,lumen maahan.

Puolassa taas rakennettiin Suomenlinnan lautta. Se tyssäsi milloin minnekin Viaporin ja Kauppatorin välillä.Hinaajat hinasivat onnettoman pois ulapalla kuljeksimasta.Tätä tapahtui alvariinsa.Vanha raihnaistunut pois ruodusta oleva entinen menopeli haettiin apuun ja taas päästiin luotettavalla tavalla Sveaborgin merilinnoituksen ruohottuneille valleille.Olisiko lautta voitu rakentaa Suomessa?

Kairossa mellakat jatkuvat.Ihmisuhreja,loukkaantumisia,rähinöintiä,ilkivaltaa,suurta kiihkoa,tyytymättömyyttä politiikkaan.Tyytyväinen kansanosa kahinoi tyytymättömyyttä tuntevia vastaan.Presidentin palli heiluu.Suomalaiset tuotu turvaan,eikä uusia matkoja maahan järjestetä toistaiseksi.Kunhan jättäisivät pyramidit ja nenättömät sfinksit rauhaan,että saisin niitä tutkailla seuraavassa elämässäni.Vai jääkö minulle vain Niilin virtaava vesi ja historian kirjat?

Rakastan sitaatteja.Tässä yksi vastikään luukusta tipahtaneesta Vartti-lehdestä.Bussissa kuultua,kun kaksi tyttöä muisteli omia lapsuusleikkejään:" Hei,muistatko kerran,kun leikittiin eläintarhaa? Mikko halusi olla hamsteri ja sä sanoit olevasi allerginen hamstereille,niin Mikko joutui koko leikin ajan olemaan yksin parvekkeella".

Jaettaviin ilmaislehtiin harvoin tartun,vaikka ehkä pitäisi.Onhan niissä asiaakin.Nyt on pantu eräässä lehdessä runebergintortut paremmuusjärjestykseen oikein asiantuntijaraadin komennuksessa.Kuusi torttua kilpasilla ja Uudenmaan Herkun oli paras.Jumbopaikkakin oli tarjolla ja sen vei Primulan leivonnainen.No,makuasioistahan ei voi kiistellä,että syödään me niitä kaikkia yhtä himokkaasti.Itse kyllä tykkään semmoisesta,jossa on hiukan kosteutta.

Jaa-a,siitä onkin melkoinen tovi,kun olen runebergeja leiponut.Taitaa olla jo vuuatkin hävinneet jonnekin matkan varrella.Ennen tuli yhtä ja toista tehtyä,mutta nyttemmin miehen diabetes hiukan toppuuttelee sokerin kanssa,vaikka en aivan orjallisesti noudata kieltoa.Kyllä joskus pitää saada suu makeaksi.Tästä tulikin mieleeni,että taidan tänään panna pannukakun uuniin paistumaan.

Että näin ikkäseen tässä ja nyt.Kirjoittamisiin vaan.

SUOJAKELIPÄIVÄNÄ

Harmaata iltapäivää mennään.Pihamaata peittää lumen sekainen loska.Sulaneesta lumesta vesi lirisee rakentamaansa uomaa pitkin tien poikki.Katseltu Hella Wuolijoen kynänjälkeä elokuvassa Jossain on railo.Kartanoelämää,rakkautta,suurta tuskaa ja petosta.Jotain samaa rohkeutta ja ylpeyttä kuin Niskavuorissa.Ei kuitenkaan sytyttänyt,enkä nenäliinoja tarvinnut.

Piti aloittamani kirjettä Italiaan,mutta inspiraatio kateissa.Helmikuun Eeva-lehti tuli.Paneudun illalla Edith Piafin elämään.On vanha lp-äänilevy hänen laulamanaan.Jos panisin soimaan.Piafin elämäkerran olen joskus lukenut.Koskettavaa.Nainen,joka eli täysin siemauksin elämästä nauttien ja kuoli vain 47v ankaran sairauden murtamana.Rakkautta ja morfiinia,Pariisi,miehiä,tyttären kuolema,pettymyksiä,masennusta ja lopulta kaikki ohi.Mutta maailma ei ole unohtanut pikku varpustaan.

Stockmann lähetti uuden kanta-asiakaskortin.Uusi taso ja hemmottelua First Lounge-huoneessa tavaratalon seitsemännessä kerroksessa.Tällä tarkoitus saada kanta-asiakkaat kantamaan rahansa vastaisuudessakin Stockmannille.Jos ei ole lojaali,siitä rangaistaan ja tipahtaa kuin kivi alemmalle korttitasolle.Loungen ukset sulkeutuvat tylysti nenän edessä.Ei enää kuohuviiniä pehmeässä nojatuolissa.Olen myös Tallink-Siljan kanta-asiakas.Kun elämä muuttui vain kotikonnuilla pysyttelyksi,alensivat alimmalle tasolle.Nykyisin saan mainoskirjeitä ja hillittyä moitiskelua epälojaalisuudestani,ei pisteitä,ei mitään.Ehdin kuitenkin viimeiset pisteet käyttää Tukholman luksusmatkaan laivayhtiön kustannuksella.Asiakkuus velvoittaa,eikä saa olla uskoton.Kovaa peliä.

No,Stockmann on minun puotini ja on aina ollut ilman porkkanoitakin.Jo kolmannessa asiakaspolvessa ollaan.Mamma (äidin äiti) osti jo siitä Stockmannilta,joka oli tavaratalon historian alussa Kiseleffin talossa nykyisen Senaatintorin varrella.Josta minä en ole nähnyt kuin vanhoja valokuvia.Äitinikin varmaan nuorena asioinut tässä Saksasta tulleen Georg Stockmannin perustamassa myymälässä,joka sitten 1930 alussa siirrettiin nykyiseen paikkaansa Aleksin ja Manskun kulmaan.Siitä tulikin jo ipanavuosinani minulle hyvin tuttu ostospaikka.Näin ollen Stockmannilla ja minulla on pitkä ja luja ystävyys keskenämme.Käynkin huomenna taas sitä vahvistamassa ja otan miehen mukaan pönkitystueksi.

Talon hissi reistaili taas eilen.Aikamoinen jännitysmomentti tiedossa tungettuani humenna pyörätuolin hissiin ja painettuani napista.Lähteekö liikkeelle ja pysähtyykö siellä missä pitää. Olemmehan jääneet jo kerran loukkuun,kun kulkupeli meni yli kerroksen,eikä ovi auennutkaan.Poden klaustrofobiaa. En tiedä,tuliko kukaan nyt hissiä tarkistamaan soittoni perusteella kerrottuani sen ykskaks lähteneenkin liikkeelle viidennestä,jossa oli jumittuneena ja pysähtyi kuuliaisesti eteeni.Kävin jopa katsomassa ja painelin hississä sekä eri kerroksissa nappuloita.Ei mitään.Päivystys vaikutti hiukan epäuskoiselta kuunneltuaan ei kulje-kulkee-ilmoitustani.

Tässäpä tämä tänäpäiväinen ja vielä ihan omasta päästä.Sulkeudun suosioonne.

OHRAJUOMASTA TARINAA

Piti olemani kirjoittamatta tänään,mutta enhän minä.Sopii hyvin tämäkin päivä kynäilemiseen (jos näin voi sanoa,kun vaan naputellaan) siinä missä muutkin.Herätty sangen varhain,yö melko rauhallinen,aamukahvit juotu ja mies on kirjailija Peter Maylen mukana Provencessa äänikirjan myötä.On muuten sitten semmoinen paikka Euroopassa,jonne mekin haikailimme muuttamista silloin kun vielä kaikki oli mahdollista melkein taivasta myöten.Oli kuitenkin säilöttävä unelmat Provencen lauhkeista talvista, kesäkirkkaasta auringosta ja rosoisista Välimeren rannoista siihen osaan sydäntäni,jossa on paljon muutakin toteutumatonta haavetta.

USAssa on keksitty! Nyt festivaaleilla sun muissa paikoissa,missä pitää kiirusta ihmismassojen keskellä täyttyy muovinen oluttuoppi yhdeksän kertaa nopeammin kuin ennen.Minuutissa 56 tuopillista kaljaa! Nopeuteen tarvitaan magneetti ja tuopin pohjaan jonkunlainen reikä,mutta pisaraakaan ei vuoda täytön jälkeen.Jeeee!

Olut! Jo 1500-luvulla Suomessakin oli olut kovassa huudossa.Linnanvouti Tukholmasta lähetti hätäsanoman Suomen Turkuun,että Tukholmassa on pula oluesta ja sitä pitää tuottaa Suomesta niin paljon kuin mahdollista on,"joka siellä on kaikkein voimakkainta". Toki olutta on nautittu paljon ennen tätä linnanvoudin tilausta.Ennenmuinaiset sumerit olivat kovia oluenjuojia.Mäskinteko onnistui liottamalla vehnästä ja ohrasta leivottua leipää.Mäski kävi aikansa.Oli tummaa ja vaaleaa olutta maustettuna hunajalla ja kanelilla.Noihin aikoihin papit määräsivät,miten kansa on ja elää.Myös oluen juomisen määrä päivittäin oli pykälissä: työläiset kaksi litraa,keskiluokka kolme,ylipapit ja maaherrat saivat viisi litraa.Aikaa tästä kulunut viisi tuhatta vuotta.

Egyptissä litki sekä faarao että kansa olutta.Olutteollisuus oli hyvässä jamassa ja taitavissa käsissä.Leipätaikina sielläkin valttia.Tehtiin palloja,jotka isossa ruukussa tulelle hapattumaan.Sitten murskattiin ja ei kun veteen mäskiksi.Jossain vaiheessa siivilöitynä sammioon ja myöhemmin pienempiin olutruukkuihin.Laatu oli hyvää,niin hyvää,että sitä ylistettiin seuraavalla tavalla: "Egyptissä tehdään ohrasta juomaa,jota siellä nimitetään zythumiksi ja joka ei jää väriltään eikä maultaan paljon viinistä jälkeen".Olutkapakoissa kului aika ja papyrusrunot neuvoivat oikeaan tapaan juoda,ettei liikaa päihdy.

Seuraavaksi tutumpiin maisemiin.Sinebrychoffin suku on alkujaan Venäjältä.Peter Sinebrychoff muutti Suomeen ja poika Nikolai oli Suomenlinnassa kauppiaana.Hänellä oli myös viinanpolttimo.Tomera kaveri huusi Helsingin kaupungilta oluenpanon yksinoikeuden kymmeneksi vuodeksi.Nikolai kuoli ja Paul-veljestä tuli seuraava oluenpanija.Hänen mielenkiintonsa ei alussa ollutkaan oluessa,vaan rahaa kilisi telakan,hotellin ja kylpylän kassoista Paulin taskuun.Mutta mieli paloi myös ohrajuoman pariin ja 1853 Paul ryhtyi valmistamaan tositarkoituksella mm.baijerilaistyyppistä olutta. Panimomestarit tuotettiin asianomaisesta paikasta.Elämä kohteli oluen parissa Paulia ja firmaa hyvin ja vain Suomen Pankki maksoi suurempaa veroa kuin olutkuningas.Firmassa oli eläkesäätiö,josta työntekijöille eläke maksettiin ja kymmenen vuoteen oma sairaala,missä sairastuneet hoidettiin.

Tämmöinen on alku kaikille niille oluille, joita pitkin Suomenniemeä nautitaan janoon sekä muuten iloksi laseista,tuopeista,kolpakoista ja suoraan pullonsuusta. Paul Sinebrychoff katselee hymyillen pilvensä reunalta oluthanojen vääntöä tämän maan lukuisissa kapakoissa,joita usein nykyisin myös pubeiksi kutsutaan.

Jotta ette luulisi tarinointia oluesta tuulesta temmatuksi,kerron lukeneeni tarkasti Helena ja Martti Vuorenjuuren olut-kirjan.En aivan vastikään kumminkaan,jotta tarkistukset olivat tarpeen.