MITÄ SITTEN TAPAHTUU

 Kuningatar Elizabethilla on nähty apuvälineenä kävelykeppi!!! Media on halkeamaisillaan tiedosta. Sitten alettiin spekuloida, mitä tapahtuu kuningattaren kuoltua. Kaikki seremoniat ja protokollat lueteltiin siitä hetkestä alkaen, jolloin kuningatar on julistettu kuolleeksi ja surupukuinen henkilö tulee ilmoituksen kiinnittämään Buckinghamin palatsin aitaan. No, tämä kuningattaren kuoleman selvittely kaikkine siihen liittyvine asioineen tuntui minusta oudolta. Tietysti aihe on tärkeä briteille, mutta... Ja tuleehan moni asia muuttumaan. Maa saa taas kuninkaan ja niin edelleen. Hän on King Charles III ja hänellä on prinsessapuoliso Camilla. Mutta kuningatar ei ole vielä kuollut! God Save the Queen!

Valvoin taas viime yön. Puuhastelin kaikenlaista melua tuottamatonta. Järjestin lipaston sen laatikon, jossa on kaikenlaista kynsiin liittyvää. Itsekin hiukan kauhistuin kynsilakka-arsenaaliani. Jotain tolkkua, kiitos! Laatikko tuli järjestettyä ja pohjalta pölyt pyyhittyä. Muutakin tein. Luin tietysti Sherlock Holmesin iki-ihanista ratkaisuista visaisissa murha-asioissa. Salapoliisi on myös naamiointitaidon mestari, polttaa piippua ja on tykästynyt kokaiinin käyttöön. Nämä jutut tiedämme kaikki. Yöllä söin myös pari ahvenanmaalaista omenaa ja tein ohuen ohuesta näkkileipäuutuudesta voileivän, jossa oli varovaisesti juustoa päällä. Pesin wc-pytyn ja pyyhin eteisen oven kamarat. Selailin soppareseptejä ja aion ensi viikolla laittaa mausteisen porkkanakeiton. Tein kauppalistan. Välillä kävin kokeilemassa nukkumistakin. Tarkistin loton. Kolme oikein, eikä edes lisänumeroa. En masentunut. Lopulta levitin yövoiteen kasvoille ja menin taas vuoteeseen. Normaaliaikainen kello oli viisi aamulla. Olin illalla siirtänyt kellojen viisarit talviaikaan ja saanut muiden ihmisten lailla yhden tunnin lisää. Ei suuremmin vaikuta elämääni. Joitakin ihmisiä se kuulemma hermostuttaa, syntyy jonkinlainen ikävä aikaeron häly.

Nyt olen taaas valveilla ja aloitan uuden päivän reippain mielin. Oikeammin se on jo ajat sitten alkanut. Hyvää päivää, ihmiset.

POISSA

 Eilen tuli surusanoma Pohjanmaalta. Ystäväni R:n puoliso oli aamulla menehtynyt. Mehän tiesimme sen, mutta aina se tulee yllättäen.

On muistoja, joit´ ei aika
ja vuodet viedä ei voi.
On muistoja, joiden taika
on, että ne aina soi.
(Kössi Kaatra)

SURSTRÖMMING

 Panin yöksi oudosti käyttäytyvän polveni ylimääräisen käärön sisälle. Tykkää lämpimästä. Nyt aamulla polvi tuntui paremmalta kunnes aloin sitä väännellä saadakseni tietää sen olevan todella paremmassa kunnossa. Ei ole enää.

Luin yöllä Sherlock Holmesin paluuta. Yli-inhimillistä ja älykästä päättelytaitoa, jota voi vain ihailla. No, tuo kaikkihan on tullut Sir Conan Doylen päästä, jotta kaikki  kunnia hänelle. Eilen lähetin A:lle tietoja ruotsalaisesta surströmmingeistä. Olen ensimmäisen ja viimeisen kerran niitä maistanut joskus vuosia sitten. En tiedä, onko niitä Espanjan Ikeoissa. Tuli puheeksi A:n kerrottua menevänsä Ikeaan, joka on "Murcian takana". Kerroin noista hapansilakoista, jotka jo pelkkänä sanana saavat minut pöyristymään. Ja ruotsalaiset niistä tykkää!!! Mitenkähän sekin resepti on saanut alkunsa. Kun Suomessa pantiin kala suolaan, upottivat ruotsalaiset  silakkansa tuohon karmeaan säilöntäaineeseen. Eikä kaloja panna liemeen sinällään, vaan ensin niiden pitää päästä käymisasteeseen. Hyvät hyssykät.

Syön tänään aasialaista kanakeittoa, jossa riisinuudeleita mukana. Voisinkin taas aloittaa sopanteon. Alkavat huolestuttavasti huveta pakastimessa. Parina päivänä, ketä kiinnostaa, laadin itselleni salaatin, johon keitin kananmuniakin. Keitin HS:n neuvovan ohjeen mukaisesti tasan 9 minuuttia ja kippasin nopeasti kypsymisen lopettamiseksi kylmään veteen. Kokeilin kaikkia kolmea kuorimistapaa, mutta yhdelläkään konstilla en saanut kuorta yhtenä palana irrotettua, kuten HS:n videossa tapahtui. Mitä varten kananmunan kuori pitäisikään lähteä kokonaisena? Ehkä jo seuraavien munien kohdalla olen etevämpi.

Jos polvi ei pojastakaan parane, niin raahaudun niine hyvineni Mujiin ensi viikolla. Toivottavasti otan järjen mukaan, vaikka luulenkin olevani kuin Liisa ihmemaassa ja fiiliksellä kaikkea ne japanilaiset keksii.

Nyt jatkan vuoteen päiväkuntoon laittamista. Homma keskeytyi, kun ryntäsin tätä kirjoittamaan. Petaamisesta päästyäni alan imuroida on polvi mitä mieltä tahansa. Alkavat taas pölykissat temmeltää. Ahkeruus on jonkun ilo, vaan ei minun. Mutta ei liioin laiskuus ole aivan intohimoni. Näiden kahden väliltä.

SUOMI PUUTTUU

 Ystäväni A meni Espanjassa Ikeaan. Mieleeni tuli, tokkopa kaupassa on suomalaisia tuotteita, vaikka muu Skandinavia on edustettuna. En edes kysynyt, kun hän osti vain tarvitsemansa kiinnittämättä sen enempää huomiota valmistajamaahan. Muistan joskus täällä blogissanikin purnanneeni suomalaisten tuotteiden puuttumisesta ulkomailla. 

Tänään HS:ssa Riku Rantalan kolumni, jossa kiinnitetään huomiota samaan puutteeseen. Miksi suomalainen elintarvikevienti on niin kehnoa? Tai oikeammin sitä ei ole ollenkaan. Olen itsekin törmännyt ulkomailla matkustaessani ruokakaupoissa näkyvästi esillä oleviin läntisen naapurimaamme tuotteisiin. Harmittaa vähän. Olisihan meilläkin yhtä ja toista viemistä. Mutta kun ei. Emmekö me osaa tai viitsi?

Rantala on kolunnut maita ja mantereita, ollut ruokaupoissa siellä ja täällä. Kerran hän huomasi Dubain ruokatarvikemyymälässä ikivanhassa, jo poissa käytöstä olevassa pakkauksessa suomalaista Sirkku-palasokeria. Suomi on EU-maiden elintarvikeviennissä hännänhuippuna. Mikä meitä vaivaa?

Minä myös ulkomailla ollessani ja kolutessani ruokatarvikekauppoja en ole hyllyissä nähnyt suomalaisia tuotteita. Näkkileipäkin on ollut ruotsalaista. Mainostettaessa skandinaavista ruokakulttuuria, joukosta puuttuu aina Suomi. Rantalan mukaan jopa New Nordic Cuisine on jättänyt Suomen pois listoiltaan. Emmekö uskalla pyrkiä isoisten joukkoon? No, minun ininäni ei asioita muuta, mutta me voisimme hiukan ravistella itseämme ja alkaa rohkaistua liittymällä kilpaan mukaan.

Satoi, kun eilen pasteerailin oikotietä englannin tunnilta kotiin. Kurssin oppilailla ei olekaan kevään kurssille pääsemisessä etuoikeutta, vaan ilmoittautuminen alkaa alusta. Oppikirja astetta vaikeampi, josta ilahduin. Menenkö mukaan, en ole varma. Piti tänään lähteä kaupungille metromatkan päähän, mutta polvi on alkanut temppuilla. Ei pitänyt eilisestä kävelystä. Ehkä olen kotona tämän päivän. Mielessä kangastellut joitakin päiviä Kampin Muji. En ole vieläkään käynyt. Uusi mekkokin olisi kiva.

MIELUITEN PAPERI

 Käppäilin ostoskeskukseen. Panin maskin naamalle ja niin oli tehnyt moni muukin.  Hedelmäkoju oli vielä Tallinnan aukion torilla. En pysähtynyt. Penkkejä pantu huilin haluisille kauppakeskuksessa. Elämä alkaa normalisoitua. Tein ostokset ja tulin kotiin. Viimainen tuuli teki parhaansa saadakseen baskerin päästäni. Ei saanut.

Tänään syysloman jälkeen ensimmäinen englannin tunti. Jokunen oppilaista pudonnut. Niin käy aina kuulemma. Oppimisväsymystä. Aiemmein syksyllä innostutaan, myöhemmin väljähtyy. Kerroin N:lle käyväni englannin kurssilla. N onnitteli aktiivisuudestani. Hän on luopunut kesäpaikastaan. Mökkiväsymystä.

Lasillinen kahvia edessäni. Otin pakastimesta kauraleipäviipaleen. Sivelin sen piparjuurijuustolla ja söin kahvin kanssa. Katselen ikkunasta pimeyteen. Missään ei vielä aamun kajoa. Katuvalo näkyy hyvin, kun ei ole koivikko lehdessä enää. Syksy masentaa.

Kävin kirjakaupassa. Kaikilla pöydillä uutuuskirjoja. Joukossa mahtavan paksuja teoksia. En missään huomannut Juha Hurmeen kirjaa, enkä sitä kysellyt. Menen uudestaan paremmalla ajalla ilman muita kantamuksia. Ennen jouluruuhkaa. Kirja kuuluu vielä annettaviin joululahjoihin niille, jotka lukevat. Kädessä pideltävä kirja, jonka sivuja käänellään, jonka voi tuntea hyppysissään, jossa on kirjaimia ja lauseita. Ei mikään digikirja. Voiko imuroidessa tai muuten huushollatessa keskittyä äänikirjan kuunteluun? Voi tietysti istahtaa takkatulen ääreen ja antaa korvien kuulla. Minulla pitää olla paperikirja kädessä. Lukeminen tuntuu mukavalta. Voi tyydyttää uteliaisuuden ja katsoa kirjan lopun helposti. En sitä yleensä tee. Nytkin olen lukenut tunnollisesti Sherlock Holmesin tutkimuksen loppuun kinkkisessäkin tapauksessa ja usein yllättynyt.Vielä on toinen Holmes-kirja lukematta. Tv-sarjan mukaan muistaakseni Holmes putosi jyrkänteeltä ja kuoli. Heräsi henkiin ja palasi tohtori Watsonin iloksi elävien kirjoihin. Kirjailijalla on jumalan voimat.

Kampissa on Muji ja olen aikeissa mennä tätä japanilaista kauppaa tutkailemaan. On ollut jo kauan suunnitelmissa. Ei pitäisi mennä, heikko kun olen vaikutteille. Menen silti. Jonain päivänä.

ILMAN IDEAA

 Piti menemäni kauppaan, mutta en mennytkään. Aina sitä kertyy ostettavaa yksineläjälläkin. Roskiakin aivan kuin muilla. Minulla varsinkin hedelmien ja juuresten kuoria. Ajattelinkin tehdä  perunankuorista uunissa chipsejä. Jäi vain ajatukseksi. Oleilen tänään laiskana kotona, ehkä Sherlock Holmesin seurassa. A kertoi lähtevänsä sikäläiseen Ikeaan. Tutkailin itsekseni asiaa ja tulin tulokseen, että  lähin Ikea hänellä lienee 50 km:n päässä. Tuon matkan ajelee nopeasti.

Katselin Teemalta Kenraalin. Ei  ole Buster Keaton hävittänyt outoa charmiaan, ei ole. Suosittelin K:lle elokuvan katsomista, mutta hänet tuntien tuskin houkuttelussani onnistuin.Vielä en ole ottanut asiasta selvää. 

Muilla blogin pitäjillä on aina joku teema päivityksessään. Mietin kuumeisesti minäkin läppärin avattuani. Tuijotan tyhjää valkoista plänttiä mietintämyssy päässä, eikä mikään idea synny. En liioin ole missään mielenkiintoisessa paikassa ollut. Siitäkään ei kerrottavaa. Tuskin ketään kiinnostaa uuden lottokuponkini täyttäminen. Innostuin taannoin, kun sain yli 50 euroa. Luulin osaavani, mutta seuraavat olivat huteja. Hämmästyttävän vaikeaa saada edes neljä tai viisi oikein.

Netti neuvoi kaakelien välien puhdistamista. Kaivoin heti vanhan hammasharjan esille ja aloitin työn. Pitäisi kuulemma ostaa Universal stonea, joka suitsait välit puhdistaa. Käytin hammasharjaa. Vähän sieltä ja täältä tein työtä, etupäässä alempana. Eivät kyllä alunalkaenkaan kovin rankkaa puhdistamista kaivanneet. Jätin hammasharjan kuitenkin hollille. 

Kaupat varautuvat jo halloweehen. Kaikenlaista rekvisiittaa. Karkki tai kepponen ei ole oikein tuulta täällä päin saanut purjeisiin. Yritystä on. Minä en rupea leikkiin mukaan ja jätän kurpitsan kaivertamatta. Joskus olen ollut siinäkin suhteessa viitseliäs. Onhan se niin kivan näköinen irvistellessään kynttilän valossa.

Huomenna Ninan nimipävä. Saatan soittaa ja onnitella. Vanha koulukaveri, jota aikuisenakin silloin tällöin tavattu. Minä kun pidän vanhat ystävyydet mielelläni elossa kuin myös toinenkin osapuoli. Nina oli rinnakkaisluokalla, mutta meillä oli sama koulumatka ja molempien ystävänä Tarja, joka taas oli valmistavasta koulusta lähtien samalla luokalla minun kanssani. Voi niitä aikoja ja mitä meistä kaikista sitten tulikaan. Monet jo siirtyneet tästä ajasta pois. Tarjakin.

Nyt tipautan pikkukuppiin espresson ja käyn tervehtimään erästä salapoliisia.

HEI TAAS

 Enpä ole täällä käynyt kirjoittamassa joutavuuksiani vähään aikaan. Kerrottavaa ei ole nytkään, mutta aamulatteni kanssa on usein ollut läppäri seurana ja luin jo HS:n, katsoin sään ja sähköpostini, niin panen muutaman rivin tai vaikka useamman.

Olen taas ollut soppareseptien kimpussa. Andalusialainen kanakeitto kiinnostaa ja soppakategorian ulkopuolelta  kurpitsalaatikko. Kasvisruoat aina vaan enenevässä määrin saavat mielenkiintoni. Vuosikaupalla on ollut tapana pitää viikossa päivä tai pari tyystin lihattomana ja hyvin on mennyt. HS tänään kertoo suomalaisten miesten syövän edelleenkin "julmetun määrän" eli noin 760 grammaa lihaa viikossa. Kaikesta informaatiosta huolimatta nyppii mies lautaselta kaiken vihertävään viittaavan, vaikka ele on terveysriski. No, onhan toki miehiä, jotka häpeilemättä vähemmistöä edustaen syövät lihan seurana olevan kauniisti laitetun salaatin. "Rehut" ovat taatusti mainettaan parempaa syötävää, eikä niistä kuole. Nyt alkoi aivan hillittömästi  tehdä mieli uunijuureksia. Porkkanoita on aina vihanneslaatikossa, mutta nyt ainakin lanttu uupuu.

Päivänä eräänä olin ostamassa patjan ja tyynyjä. Kävelin Stockmannin läpi ja jokikinen hälytysportti päästi karmivan kirkaisun kohdallani. Kukaan ei tullut ja painanut pidättävää kättään olkapäälleni, jotta jatkoin tyynesti matkaa. Kiinnostivatko hälyttäjää valtavan suuret kaksi Jyskin kassia? Lisäksi minulla oli Herkun ruokaostokset. Vuosia sitten työntäessäni puolisoa pyörätuolissa eivät hälyttimet tuolista tykänneet Stockmannilla liioin. Virkaa toimittavat eivät silloinkaan tulleet paikalle asiaa tutkimaan.  Tietysti ääni saa asiakkaitten mielenkiinnon ja tutkivat katseet, eikä se tunnu mukavalta. Ehkä myös vartijat nyt ja silloin näkivät omista monitoreistaan viattomuuteni. Koko episodi noloa kuitenkin.

Yhä olen aikeissa mennä pariin näyttelyyn, kunhan sille päälle tulen. Yhä on Hurmeen Veljekset ostamatta. Luen hyllystä kirjoja, jotka kertaalleen vuosia sitten luettu. Nyt menossa Baker Street 221 B:n asukkaan alkutaipaleet kuuluisana salapoliisina. Teos ilmestynyt 1892. Tämä minun suomenkielinen pokkarini  2014 ensimmäisen painoksen ilmestyttyä suomeksi 1933. Klassikko ja aina yhtä kiehtovaa luettavaa maailmankuulusta salapoliisista nimeltään Sherlock Holmes Sir Arthur Conan Doylen kertomana. Monet ihmiset eivä usko Holmesia fiktioksi, vaan pitävät häntä elävänä fyysisenä henkilönä ja lähettävät toimeksiantoja Baker Streetin osoitteeseen.

Nyt hyppään tehtäviin, jotka edeltävät päivätoimia. Aion lanttuostoksille.

 

RUMAT PUSSIT SILMIEN ALLA

 Viime yö jälleen totaalisesti valvottu. Lähetin neljältä meilin A:lle kurjuuttani manaten. Unipillerit loppuneet, eikä melatoniinit auta. Valvottava on. Shit! Tämä "shit" kuulostaa siistimmältä kuin suomenkielinen vastine.

Luen Tarkiaisen Seitsemän veljeksen tutkimusta. Hän etsii yhtäläisyyksiä  Veljesten kontujen ja Palojoen kylän kesken. Niitä on todistetusti ja arvaten. Myös kirjailijan rikkaan mielikuvituksen tuotetta. Kiven käyttämää sanastoakin Tarkiainen tulkitsee. "Yörinen" tarkoittaa rappeutunutta. Ruoskaa meinaa "hulja". Näitä myös Juha Hurme selventää uudessa kirjassaan. Päätyneekö samoihin V. Tarkiaisen kanssa? Aion ottaa asiasta selvän ostamalla Hurmeen kirjan.

Tänään englannin tunti. Minulla pussit silmien alla, iho harmaa (johon paljolti pelastus maskissa) ja inhottavan väsynyt olo. Ei mitään pirteyttä höystettynä kukoistuksella. Tämän tunnin jälkeen alkaa syysloma, jota jo vietin. Olin merkinnyt kalenteriin väärin. Olivat huomanneet poissa oloni. No, nyt sitten uudestaan. 

Hemingwaysta eilen Teemalla viimeinen osa. Kuolema korjasi kirjailijan, joka hiukan itse asiaa avitti. Aikamoisen elämän ehti viettää ollen siinä ohessa pitkät ajat USAn listaykkösenä kirjoillaan. Joku pitää The old man and the sea-kirjaa hänen parhaanaan. En voi sanoa mitään, kun en likimainkaan ole Hemingwayn koko tuotantoa lukenut, mutta hieno kirja se on. Hiukan surullinenkin, kun vanha mies menettää suuren marliininsa haiden parempiin suihin. Ja kuinka hän olikaan taistellut sen kanssa! Toteaa kuitenkin tyynesti olleensa "liian kaukana" merellä kalastamassa.

Päivä ei vielä likimainkaan valjennut. On se nyt niin pimeää, niin pimeää. Tätä jatkuu vaikka kuinka kauan. Pitää ostaa lisää kynttilöitä. Polttelen ahkerasti Buddhankin molemmin puolin. Onko hyväksyttävää pitää siinä kodissa koristeena Buddhaa, jossa uskonto on aivan muuta? Saisinko kimppuuni kaikki 490 miljoonaa buddhalaisuuden koulukuntaan kuuluvaa? Ei kerrota heille.

Nyt menen toviksi vuoteeseen ihan pitkälleni vain. YouTubesta rauhoittavaa musiikkia, joka saattaisi minut viedä unten maille vaikka pariksi tunniksi. Tuskin, olen niin kova luu. Heittäydyn kuitenkin "rähmäkkääksi", joka on Kiven kielellä "pitkällään makaava".

JONKUNLAISIA MIELIPITEITÄ

 Juha Hurmeen Seitsemän veljeksen suomennoksesta olen sitä mieltä, että en oikein hyväksy Kiven tekstin muuttamista. No, olen edelleen sitä mieltä, mutta lievin myönnytyksin. Kuuntelin Hurmeen haastattelun Areenasta. Myönnytykseni tulivat sen perusteella. Onkin mielenkiintoista saada tietää sanoista, joita ei nykykielessämme enää ole tai olivat Kiven omia. Mutta niin selvä kuten "aaltoilee teräinen vilja" lauseen suomentaminen  "kasvaa vahva vilja" ei minusta ole tarpeellista. Hurmeen lause on arkista ja mielikuvituksetonta. Suomentamisellaan ei Hurme missään tapauksessa halua Kiven tekstiä tappaa. Hän vertaa Kiveä venäläisiin klassikoihin ne mennen tullen päihittäen. Sekin selvä asia, että maailman kirjallisuuden klassikoita on nykyaikaistettu monissa kielissä, miksi ei sitten Kiveä? Minä vain noin äkkisältään panin herneen nenääni, mutta nyt asiaa ajateltuani ja Hurmetta kuunneltuani nöyrästi olen sitä mieltä että ei hullumpi idea. Olen lukenut Juha Hurmeen teoksia, enkä edes ällistyisi, jos kirjakaupasta tullessani minulla olisi uusi Seitsemän veljestä kassissa. Aion myös lukea V. Tarkiaisen vuonna 1910 ilmestyneen Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä", jossa Tarkiaisen mukaan yritetään "tarkastella yksityiskohtaisesti "Seitsemää veljestä", selittää sen syntyä ja kehitystä..." Hurme on tutustunut samaa asiaa käsittelevään E.A. Saarimaan Seitsemän veljeksen selityskirjaan vuodelta 1929. Kiven "Veljekset" ovat siis puhuttaneet meitä kautta aikain sitten ilmestymisvuoden 1870.

Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kaivan ylähyllyltä jälleen kerran "Seitsemän veljestä", ei suomennetun, ja luen. Yritän miettiä veljeksiä ja heidän sanomisiaan muullakin tavalla kuin kirjan tarinana. 

"Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn."

Ei sopisi jatkaa muulla teoksella, mutta jatkan silti. Luen Marco Kososen kirjaa Mun Afrikka. Kosonen on kirjailija, matkailija ja muusikko. Minua suuresti viehätti kirjan Kenia-osuus. Olin aikoinaan Kenia-fani, joka sai alkunsa Karen Blixenistä. Kosonen sai alun, koska hänen mukaansa jokaisella mailmanmatkaaja-kirjailijalla on oikeus ja suorastaan velvollisuus kirjoittaa oma Afrikka-kirja. Minä en ole koskaan Marokkoa lukuun ottamatta ollut Afrikassa, mutta taatusti olisin minäkin pannut korteni kekoon, jos olisin Keniassa ollut ja olisi ollut kaikinpuolisia rahkeita kirjan tekoon.

Kosonen on pyörinyt moneen otteeseen Afrikan mantereella ja helppo on ollut miehenä pyöriä. Olen melkein kateellinen. Reppu vain selkään ja menoksi. Ei ole matkan varrella kuukautiskipuja, ei laukkukaupalla vaihtovaatteita kuten naisella. Nainen ei ehkä voi noin vain yöpyä jonkun juuri kaveriksi saamansa ihmisen majassa, kylässä, jossa ei ole kuultukaan mistään mukavuuksista vesiklosetteineen ja sähköineen. Nainen ei ehkä mene sammuttamaan janoaan johonkin kuppilaan, joka ei täytä alkeellisemmankaan kahvilan kriteereitä. Naista katseltaisiin kaikkialla nenän vartta pitkin ja joku lapsi huutaisi perään mzungu, joka tarkoittaa valkonaamaa. Niin huudeltiin Kososellekin. Näistä miehenä olemisen onnen hetkistä huolimatta, olen mieluummin nainen, joksi olen pitkän prosessin aikana kehittynyt äitini kohdussa.

OSAATKO SOITTAA RUOHOLLA ?

 Englantia eilen. J oli taas mukana ja parinani. Saimme kotiläksyäkin. Tunnilta hiippailin Herkkuun. Nyt on keittoaineksia jääkaapissa. Viimeinen Hullujen päivien päivä. Asiakkaita vähän, myytävä tavarakin huvennut. Ei ollut edes broilerin rintafileitä. Korvasin muulla osalla broileria. Mutta mikä ilahdutti kovasti, oli se, että Herkku vihdoinkin hankkinut uutuusnäkkileipää ja Valion erään tuotteen, jota olen kuusi vuotta sinne odottanut. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Tänään ei tarvitse mennä minnekään. Luen sopan laittamisen jälkeen suolistokirjaa ja osaan nyt antaa arvoa tälle monta metriä pitkälle putkistolle, joka hyvinkin usein määrää, miten ja missä mennään. Ostin kirjan kauan sitten, aloitin lukemisen ja lopetinkin. Nyt uudella puhdilla ja kiinnostuksella. Ihmisen suolet eivät yleensä ole mikään yleinen puheenaihe. Muistan joskus lukeneeni vanhoista japanilaisista tavoista, joihin kuuluu tervehdittäessä kysymys: miten  voi vatsanne, onko toiminut? En usko nykyjapanilaisen enää tätä kysyvän. Syvä kumarrus riittää. 

Olen muuten tykästynyt englannin opettajaani. Oli puhetta, englanniksi tietysti, instrumenttien soittamisesta. Parikeskustelua. Minä kysyin J:ltä, osaako soittaa ruohon varrella? Ei kuulemma osaa. Ei ollut ilmeisesti kuullutkaan. Opettaja sensijaan kuuli ja näytti käsillä (ilman ruohoa), miten homma toimii. Siinä hetkessä häneen ihastuin, aloin suorastaan arvostaa tämän kyvyn vuoksi. Itse en koskaan ole oppinut tätä musiikin lajia, vaikka yrittänyt kyllä olen. Ei mitään ääntä. Isäkin opetti. En oppinut silloinkaan, kun Messeniuksenkadun pojat näyttivät juurta jaksain. Pappa (äidin isä) teki pajupillin  ja sillä sain jotakin aikaan. No, myöhemmin ei sujunut pianonkaan soittaminen, vaikka kunnianhimoinen äitini niin tahtoi. Ei tule tytöstä pianistia, sanoi opettaja. Äitini oli murtunut äiti.

Kirjoitan tätä aamulla, kello on viisi lyönyt, mutta lapsia tuskin herännyt missään. Ei edes Juhani ja Liisi, jotka revittiin hereille julmasti aikanaan, kuten Immi Hellén on kertonut. Minä herännyt ja jo on aamullinen kahviannos edessäni. Posti toi Suomi-Amerikka Yhdistyksen lehden SAM Magazine. Mukava Kari Purssilan kirjoitus  yhä jatkuvasta "kolasodasta". Osapuolina Coca-Cola ja Pepsi. Ensin oli Coca-Cola vuonna 1886 ja 13 vuotta myöhemmin maailma sai Pepsi-Colan. Kumpi ja Kampi tappelevat suosiosta ja paremmuudesta. Kumpi voittaa?  

HAJUVESI JA MUSIIKKI

 Missään tapauksessa ei olisi pitänyt mennä Herkkuun. Joudun aina suuren kiusauksen kohteeksi pakollisella kosmetiikkaosaston läpikulkemisella. Olin päättänyt olla pysähtymättä. Piti marssimani suoraan hissiin. Mutta ne tuoksut! Kaikki ne kauniit pullot ja purkit! Hullujen Päivien  houkutukset! Minä reppana pysähdyin. Kuin jonkun oudon voiman vetämänä jouduin parfyymien keskelle. Gucci, Elizabeth Arden, Kenzo, Prada,  Escada, Hermes, Armani... Olin ystävien joukossa. Ihana tuoksu leijaili ympärilläni. Tartuin "tikkuun", johon ruiskautetaan parfyymitippa  nuuhkimista varten. Minä ruiskauttelin ja nuuhkin. Tein valinnan. Menin huonon omantunnon kanssa kassalle, maksoin ja kaduin. Ostin muutakin ja kaduin vielä ja taas. Ja niin kuin tästä lokakuusta piti tulla järkevä säästökuukausi. Katin kontit! Menin hissiin ja alas Herkkuun suuren, suuren katumuksen vallassa. Lopetin katumisen heti kotiin päästyäni. Kerran vain täällä eletään, samaan konkurssiin kaikki, anna palaa, nauti...  

Vahdin melkein päivittäin netissä HKO:n konserttien kenraaleja. Ilmoittavat kun taas alkavat. Ennen koronaa kävin ja aion jatkaa. Ovat aamuisin ja viimeinen silaus ennen saman illan varsinaista konserttia. Pidän näistä harjoituksista. Pääsee kuin kulissien taakse. Tutustuu orkesterin arkeen, jolloin kapellimestari näyttää miten ja mitä tahtoo joukkueeltaan. Illalla kaiken on oltava jetsulleen valmista. Jokainen soitinyhtyeensä johtaja on erilainen. Joku ei ole ollenkaan soitantaan tyytyväinen, vaan naputtaa tahtipuikollaan nuottitelineensä kylkeen ja orkesteri odottaa ohjeita. Joku toinen taas antaa musiikin tulla yhtäjaksoisesti kauan ja silloin yleisö tuntee olevansa jo illan konsertissa. Yleisöä ei ole katsomon täydeltä. Liput ovat haluttuja. On oltava hereillä myynnin alettua. Kenen musiikkia haluan kuunnella? Onko kapellimestarin persoonalla suuri merkitys?  Maailmalla kuuluisuutta saanut johtaja? Olen nähnyt jo monia. Kuunnellut monien säveltäjien musiikkia. Uppoutunut siihen, nauttinut ja joskus kuivannut kyyneleitä. Musiikki on voimakas elementti tunnetasolla.Varsinkin salissa, joka on musiikkia varten. Musiikki ottaa syliinsä ja menee ihon alle. Joskus se pauhaa täydellä voimalla. Rakastan rumpuja. Kapellimestarin koko ruumis tekee työtä. Tahtipuikko viuhuu ja orkesteri tottelee. Jokainen pieni liike on ohje. Yleisö on hiirenhiljaa. Karkkipapereita ei rapistella, eikä puhelin soi. Tämä yleisö yleensä on tullut musiikin takia. Niin minäkin.

Kuinka ihanasti aamulla tänään paistoi syysaurinko makuuhuoneessa tyynylleni. Piti siirtyä eli nousta ylös. Oli sen aikakin. Tänään taas sopan keittoa ja seuraavalla kauppareissulla ainekset kana-aprikoosikeittoon. Alkaa pakastimessa olla mukavasti keittoja. 

Luen yhä Therouxin kirjaa ja olen hänen kanssaan vielä vaan Egyptissä. Oikeasti en ole koskaan ollut. Halunnut olen kyllä. Egypti kiehtoi minua jo kun olin lapsi. Isä kertoi lumoavia ja jännittäviä tarinoita muinaisista ajoista. Olin Howard Carterin kanssa Kuninkaiden laaksossa ja minusta piti siltä kuuntelemiselta tulla aikuisena arkeologi. Ei tullut.

THEROUX MATKAILEE AFRIKASSA

 Panenko maskin päälle, vai enkö pane? Kauppakeskusten yleisötiloissa ei tarvitse kuulemma. Olen tänään menossa kauppakeskukseen. 

Otin hyllystä Paul Therouxin kirjan Dark Star Safari, overland from Cairo to Cape Town. Siinä oli kirjanmerkki. Olen siis sitä joskus lukenut. Therouxin matkakirjat ovat minua viehättäneet ja niitä olenkin useita  lukenut. Tämä nyt luettavakseni aiottava on julmetun paksu pokkari. Ilmestynyt 2002 ja tässä Penguin-sarjassa vuotta myöhemmin. Ja totta kai se on paksu. Kairosta Kapkaupunkiin on monta maata ja kulttuuria. Olen aivan alussa ja vielä Egyptissä. Matka alkakoon!

Tiputtelin jo kahvin. Tänä aamuna se maistui tavallistakin paremmalta jostain syystä. En ole nukkunut edes hyvin, saati tarpeeksi. Kaiketi jotenkuten kuitenkin, koska olo ei ole aivan kamala. Menen Herkkuun ja samalla tutkailen Stockmannin Hullujen Päivien antia ostamatta mitään. Herkku on ilossa mukana, mutta tuskin minulle sopivaa ruokaa. Laittelen kasviskeittoja ja niihin tarvitsen aineet. Bataattia ei takuulla hullulla hinnalla. Vuosiin en ole näillä päivillä ollut. En tunne tarvetta. No, jos oikea Stockmann olisi vielä helpon ja joutuisan matkan päässä, kuka tietäisi...

Joku on joskus sanonut, että tällainen kolmen pisteen jono lauseessa ei kuulu tehtävään pyhittyneen kirjoittajan valikoimaan. Minä en ole pyhittynyt, vaikka tykkäänkin.

Kello  lähentelee aikaa, jolloin olisi syytä panna aamutoimet kondikseen, tälläytyä ihmisiä varten ja lähteä asioille.Päivä valjennut, tuuli suhisee puissa iloisesti, koivun lehdet lentelevät. Jospa sittenkin käpertyisin vielä peiton alle ja lukisin muutaman sivun Therouxia.