Blogin pidossa on paussia pidelty. Ehdin jo miettiä, että jos kokonaan lopettaisi, mutta päätinkin antaa mukana toistaiseksi roikkua. Runsas pari viikkoa on mennyt tiiviisti urheilua seuraten ja nyt oli päättäjäisten vuoro Tokiossa. Kolmen vuoden kuluttua Pariisissa. Kyllä niin monen yleisurheilulajin kohdalla istuin ihan kippurassa jännittäen ja elin mukana sydämen pohjasta asti voittajien ilossa. Valvoin öisin tv:n äärellä, koska nautin enemmän suorista lähetyksistä kuin nauhoitetuista. Tokiossa aika kuusi tuntia meitä edellä. Nyt elämä jälleen normalisoituu, mitä se sitten tarkoittaakin.
E soitti Oulun puolesta. Siellä eivät vielä pihlajanmarjat punerru eteläisen Suomen tapaan. Oli ollut kesäteatterissa ja menee taas. Oulu on vireä kulttuurikaupunki. Heti kaikki alkoi kun pandemia sen salli. Minäkin olen vireä ja aion englannin kurssille. Toivottavasti ei korona niitä suunnitelmia sotke. Olen myös palautunut jälleen soppabuumin pariin. Seuraavalla kauppareissulla tarpeet muutamaan keittoon. Helteestä päästiin, enää ei tule hiki syödessäkään. Kerroin A:lle, kuinka meillä jo koivut alkavat kellastua ja holotna pakkaa päälle syksyn myötä. Holotna-sana tulee venäjästä "holodno", kertoo tietävämpi taho. A:n kotiseudulla mennään vielä vankasti helteen puolella. Maa on niin kuuma, ettei voi kulkea paljain jaloin. A säälii koiria ja kissoja.
Luin japanilaisesta puutarhasta. Olen varma, että jos pääsisin aitoon puutarhaan, tuntisin sen rauhan ja harmonian. Olen Euroopassa jossain ollut kalpeassa jäljitelmässä ja sielläkin päässyt tunnelmaan. Jokainen kivi ja soliseva vesi tarkoin määrätyllä paikalla puutarhan tarkoitusta kunnioittaen. Kirjailija Pico Iyer kertoo japanilaisesta puutarhasta näin: " In Europe, a garden is something you enter, walk around in and leave behind; in Kyoto, a garden is more like something that enters you, inviting you to become as silent and well swept as everything around you."
H kutsui minut kyläilemään. Palataan asiaan ennen kuin hän lähtee Turkkiin. Minä puolestani lähden HAMiin.
Japanissa Kiotossa olin mm puutarhassa - kultaisessa - on jäänyt mieleen.
VastaaPoistaOnnellinen sinä, Jutta!
Poista