Eilen sateessa liikkeellä. Haluamaani kurssikirjaa ei kirjakaupassa ollut. Ihmettelin itsekseni hiukan ja ääneenkin myyjälle, että kun lähellä olevassa opistossa sitä käytetään, olisi ollut aiheellista se juuri siihen kirjakauppaan hankkia. Myyjä hetken mietittyään oli samaa mieltä. Saan kirjani viikossa. Ehdin siihen kuitenkin hyvin tutustua ennen kurssin alkua. Ostin vihkoja, semmosen mustan vahakantisenkin, joka on aina ollut minulle mieleen. Sitten menin ruokakauppaan ja sielläkin oli minulle ei-oota. Olisin tahtonut erikoisen ohutta näkkileipää, joka on uutuus. Kaupassa ei tiedetty siitä mitään. Ehdottivat menemistä Prismaan. En käy koskaan Prismassa, kun ei ihan nurkilla ole. Luulen muuten,etten ole ainoa asiakas, joka sitä näkkistä kysyy. Marssin melkein tyhjin käsin ja turhautuneena kotiin. Sade oli lakannut.
Rupesin pilppuamaan aineksia kana-kookoskeittoon, jonka sain valmiiksi aikanaan. Maistoin. Oli hyvää. Panin pakkaseen, kun oli viilennyt. Soitin E:lle. Oli ollut tyttärensä kanssa katsomassa laulaja Carolasta tehtyä teatterikappaletta ja pettynyt. Tyttären mielipide: "Köyhän miehen karaoke".
Illemmalla luin Orwellin kirjaa ja olen jo sen kolmannessa osassa, joka kirjan loppupuollla. Rakkauttakin jo on. Samoin pidätyksiä aivan lonkalta ja syyttä. Isoveli valvoo yhä. Osa kansaa protestoi, vaan ei näkyvästi. Ei uskalleta. Ahdistun lisää kirjaa lukiessani. Minkälaisessa maailmassa eletään sadan, kahden sadan vuoden kuluttua? Sanooko Orwell pilven reunalla: "Mitä minä sanoin"?
Etsin ennen nukkumaan menoa pyyhekumia kirjoituspöydän laatikosta. En suostu ostamaan uutta. Uupumatta pengoin ja olin varma, että sellainen on. Lopulta löysin. Eberhard Faberin kumi. Huomasin lyijykynän olevan samasta 1850-luvulla perustetusta tehtaasta. Ehkä näillä pärjään kurssilla. Olisikohan jossain penaalikin? Minulla oli koulussa punainen vetoketjullinen. Sitä ei ollut kirjoituspöydän laatikossa. Mutta löysin ikivanhan lyijytäytekynän, jossa lilluu paksussa, jo hiukan jähmettyneessä, nesteessä Veikkauksen logo. "Veikkaus" oli silloin Veikkaustoimisto virallisesti. Otan senkin mukaani. Alan olla kurssille valmis kunhan saan vielä kirjankin. Sitten valitsen kaapista laukun. On oikein salkkukin, mutta taidan ottaa vähemmän tärkeän näköisen. Onhan tässä tunnelma kuin Jukolan veljeksillä "ehtiäkseen lukemisen taitoon".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti