Panin pois tuulettimet. Ei tarvita enää. Katselin eräänä päivänä tv:stä elokuvan. Joskus kauan sitten hamassa nuoruudessa olen kirjankin lukenut. Tarinahan kertoo Mowgl-nimisestä pojasta Rudyard Kiplingin kirjan Viidakkokirja (The Jungle book, 1894) mukaan. Leffa tuoreempi vuodelta 2016. Päätin seuraavassa elämässäni asua viidakossa.
Oli puhe, totta kai, A:n kanssa Japanista olympialaisten yhteydessä. En malttanut olla kertomatta Marutei Tsurusesta alias Martti Turunen, joka on japanilaistunut ja asuu Japanissa. Hän kuului parlamentin ylähuoneeseen ollen jäsenenä vuodet 2002-2013. Puhuneeko enää sanaakaan suomea? Hänellä on mielenkiintoinen ja ihmeellinen elämäntarina Japanin politiikassa. Kaiketi ainoa ulkomaalainen, joka sille pallille päässyt.
R:ltä sähköpostia. Ihanaa lukea ihmisistä, jotka menevät ja liikkuvat. Monet olla nököttävät kotona koronaa syyttäen. Varovaisuudella voi liikkua ja pitääkin jo oman mielenterveytensäkin takia. Puhelin soinut yllättävän usein. Joskus on pitkiäkin aikoja, kun ei soi. Vuosia sitten ei kulunut päivääkään, etten lörpötellyt puhelimessa. Nyt viestitellään muilla keinoilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Keskustelu- ja kirjoitustaito häviämässä?
Lähdin eilen kävelemään tultuani kotiin kauppa-asioilta. Tuli outo tarve lähteä ulos ilman asiaa. Rokotuspiste oli pantu kadun varteen pienelle aukiolle. Ihmisiä jonossa saadakseen pistoksen kotinurkillaan. Näin Muhammed menee vuoren luo, koska vuori ei tule Muhammedin luo. Katselin hetken kiltisti olkapäänsä paljastavia ihmisiä ja jatkoin matkaa. Kukkaistutuksia, keväisin kukkivia pensaita, koululaisia, jotka meonossa repun ostoon koulujen alkaessa, aikuisia, joilla aina kiire. Minä löntystelin kaikessa rauhassa, enkä millään muistanut olinko ollut hermostunut aikoinani äidin viedessä minua ensimmäistä kertaa valmistavaan kouluun. Sitten sen jälkeen meninkin itse ja yksin. Tutustuin hyvin pian luokkatoveriini Tarjaan ja meillä oli koti samalla suunnalla. En kulkenut enää yksin. Oppikoulussakin meillä oli sama matka ja yhteistä matkaa ystävinä kuljimme aikuisiässäkin aina Tarjan kuolemaan asti. Kaikkea tätä muistelin siinä kulkiessani. Käännyin kotiinpäin. K soitti. Juteltuamme tiputtelin itselleni espresson.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti