Oikeastaan ei vieläkään mitään asiaa, saati kertomista. Mutta kun hollille panin tuon valkoisen tekstiä odottavan pläntin, niin annan tulla. Englannin kurssi lähenee. Lasku ei vielä tullut, mutta hyväksymisilmoitus oppilaaksi pääsemisestä kyllä. Hankittuani kirjan aloin etukäteisitseopiskelun kieliopin kohdalla, joka on aina ollut kompastuskiveni. Olen ollut sitä mieltä, että puhekieli lonkalta vedettynä ei kaipaa oikeaoppista englantia, mutta nyt onkin oppiminen kurssilla kysymyksessä, eikä siellä olla hällä-väliä-tyylillä. Prepositiot, artikkelit, persoonapronominien omistus- ja objektimuodot jne. Toisinaan olen vankasti sitä mieltä, että olen haukannut liian suuren palan ja välillä taas ajattelen, että koko touhu on "a piece of cake".
Kadotin yhden korvakoruni tai luulin niin tehneeni. Vielä luulossa ollessani otin pölynimurista pölypussin ja tyhjensin sen. Sitten pengoin vuoteen alustan, vuoteen ja koko makuuhuoneen taskulampulla ja ilman. Kaiken ohella kiroilin ja manailin huolimattomuuttani. Kello oli muuten kaksi yöllä ja virkistyin koko ajan. Jos koru olisi ollut mikä tahansa korvakoru... mutta kun ei ollut. Aivan lopuksi masennuin tyystin ja menin olohuoneen sohvalle keräämään voimia seuraavaa etsintäkierrosta varten. Kuinka ollakaan yhtäkkiä huomasin sen peijakkaan korun olevan sohvapöydällä edessäni. Otin sen talteen ja lakkasin olemasta masentunut. Mutta väsynyt olin. Ryömin vuoteeseen, jonka olin kiskonut keskelle lattiaa ja nukahdin tyytyväisenä. Aamupäivällä herättyäni tarkistin, että tallella olivat molemmat korvakorut ja panin pölynimuriin uuden pussin.
Kristo Salminen osallistuu Tanssi tähtien kanssa-tanssikisaan. Kun hän tuli kuviin, luulin Esko Salmisen siinä olevan. Aivan kuin ilmetty isänsä, joka aikoinaan oli niin ikään oman isänsä näköinen häkellyttävästi. Selvittyäni tästä yhdennäköisyyden sekamelskasta, aloin katsella tanssijoiden esittelyohjelmaa. Koko innostunut joukko tanssii olohuoneessani seuraavina sunnuntai-iltoina. Ei tarvitse miettiä mitähän mä katselisin.
Huomenna viedään kesän viimeistä päivää. Siinä se sitten oli tänä vuonna. Olen jo pannut siistiin pinoon eteisen hyllylle baskerit ja niiden viereen uuden huopahattuni. Ulsterikin valmiusasemissa. Sandaletit ovatkin jo jonkun aikaa olleet talvisäilössä. Niiden kimppuun taas runsaan yhdeksän kuukauden kuluttua. Eihän se ole kuin yksi hujaus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti