MUNIA JOKAISEEN LÄHTÖÖN

Katselin yöllä naisten 20 km kävelyä ja kolme kiinalaista voitti. Menin nukkumaan. Nyt lipittelen aamuista kahvia ja päätin olla lähtemättä tänään mihinkään. Teen huomenna ostokset ennen kuin astun metroon ja ajan Stadiin.

Metrosta tuli mieleen viimeöinen uni. Vanhempani ja heidän ystväpariskuntansa, minä ja kolme pientä lasta (kenen, ei selvinnyt) olimme maisemaratikassa ajeulla. Se kulki jossain vuorilla jossain maassa. Isäni roikkui avonaisessa ikkunassa ja me muut istuimme maltillisesti paikoillamme. Ratikassa tarjoiltiin kahvia ja me joimme sitä. Mistä tulimme ja minne oikestaan olimme menossa, ei selvinnyt. Nukahdin unettomaan uneen, enkä enää ollut ratikassa. Uni tuli alitajuntaani taatusti niistä lukemattomista matkaohjelmista, joita tv:stä katselen. Niissähän joskus matkustetaan kapearaiteisilla menopeleillä, jotka kiipeävät rinteitä ylös. Yhdessäkään en ole itse ollut.

Erään ystäväni kanssa tuli juttua maidoista. Hän juo vanhanajan täysmaitoa ja väitti, että siinä ei ole paljoakaan rasvaa. Minä asiaa tutkimaan. Siinä on maidoista eniten rasvaa, 4,4%.  Maitoja on jokaiseen lähtöön. On tavallista täysmaitoa (ei siis vanhanaikaista), kevytmaitoa, kauramaitoa, ykkösmaitoa ja rasvatonta, jota minä käytän kahvissa. Mitä varten sitä muuten sanotaan rasvattomaksi, kun siinä on 1% rasvaa? Kaikkea on aina niin paljon erilaisia, jugurtteja, viilejä, kananmunia, joita on lattiakanojen, vapaiden kanojen, omegakanojen, isojen kanojen isoja munia, virikekanalamunia, luomumunia, ulko-ja häkkikanalan munia. Kun minulla monena kesänä oli mökillä kanoja, niin ne munivat aivan varmasti vapaan kanan ulko- virikehäkkikanalan luomumunia. Päivisin kanat saivat halunsa mukaan poistua vapaasti ja käydä pesissään kanalan sisäpuolella munimassa, myös halunsa mukaan tai siirtyä sisätilassa olevalle orrelleen päiväunille. Nykyisin ostan munat kaupoista ja aina ihmettelen niiden lajipaljoutta ja sitä, miksi niin pitää olla.

DOHASSA MAAILMANMESTAREITA

Olen aina pitänyt yleisurheilusta. Ollessani pieni tyttö, isä vei minut Stadionille ja vei hiukan isompanakin. Sittemmin olen katsellut tv:stä. Näinä päivinä Qatarin Dohasta. Tutkin myös netistä tietoja maasta ja pääkaupungista. Huomasin senkin, että junalla Helsingistä Ouluun kestää yhtä kauan kuin lentäen Dohaan. Aikaeroakaan ei ole. Netin kuvat näyttävät upeita pilvenpiirtäjiä, Eikä arkkitehdeillä näemmä ole muu rajana kuin taivas.

Jännittäviä kilpailuja Dohan mm-kisoissa, salskeita urheilijoita. 4x400 metrin sekaviesti hämmensi. Naiset ja miehet samassa kilpailussa. Heräsin yöllä sattumalta ja menin olohuoneeseen katsomaan 50 km:n kävelyä. Vaikka yöllä käveltiin, oli kilpa monelle liikaa. Keskeytyksiä tuli. Liian kuumaa siihenkin aikaan vuorokaudesta. Onko tämä kilpailu aivan välttämätön? Ei edes mustikkasoppaa tarjolla. Vettä oli ja sitä käytettiin kaikella mahdollisella tavalla viilentämiseen. Jätin katselun kesken ja menin takaisin nukkumaan. Miesten osalta japanilainen käveli maailmanmestariksi. Naisten kävelyn voiton vei kenialainen.Tänään mm-kisojen katselu aloitetaan vasta illalla. Joistakin lajeista finaalit. Muun muassa 4x400 metrin sekaviesti!

H vahvisti kahville tulon. Menen pysäkille vastaan. Huomenna asioille ja tiistaina Stadiin. Sitten mukavaa yhdessäoloa H:n kanssa. Muutama päivä Suomessa ja sen jälkeen muuttuu taas turkkilaiseksi. Pois meidän syksystämme, pois tulevasta loskasta ja lumesta.

Tänään hissunkissun olemista ennen iltaa. Lueskelua ja lounaan valmistamista. Sunnuntain laiskottelua. Tarkistin loton. Ei mitään.

YLEISURHEILUA KAUKAISESSA EMIIRIKUNNASSA

Uusi aamu ja uusi valkoinen läntti blogissa. Ajattelin olla kirjoitamatta. En ole. Eilispäivä meni menojaan vain oleillen, eikä tässäkään päivässä suurempaa ohjelmaa ole. Kauppaan aion ja iltapäivällä yleisurheilua tv:ssä kaukaa Persianlahden rannoilta. Menneitten vuosien hohtoa suomalaisurheilussa ei enää ole. Ei voittoja keihäässä. Niistä ajoista on kauan. Uudet tuulet ja uudet miehet.

Suunnittelen jo H:ta varten kahvitarjoilua. Teen pieniä sandwicheja. Englantilaiset osaavat niiden tekemisen taidon. Siihen en yllä, mutta yritän parhaani. Pidän itse niistä, Helppoja syötäviä ja kivan näköisiä tarjoiluastiassa. Lisäksi jotain makeaa. Siinä se. Sitten hauskaa rupattelua.

Olen lueskellut taidekirjoja ja ollut tulematta hullua hurskaammaksi. Tarkoituksenahan oli oppia katsomaan taidetta niin, että näkee muutakin kuin sen, mitä näkee. Minua kiinnostaa aina se, miksi se on juuri niin kuin on, mikä on sen tarina. Mitä se kuvaa muuta? Kirjoista en tätä opi. Usein kerrotaan taiteilijastakin jotain. Mielenkiintoista kuitenkin lukea ja olen kiitollinen, että minulla on taidekirjoja hyllyssä. Eivätkä kaikki likikään minun hankkimiani. Perintöä.

A:lta tuli sähköpostia Valenciasta. Poika, jonka minäkin tavannut, kävi perheineen USAsta. Tulvien vahingot yhä näkyvissä. Mutta helle hellittänyt. Syksympää sielläkin.

Pannaanpa päivä alulle, kun kahvimukikin jo tyhjeni. Suihkuun ja liikkeelle, että ehdin takaisin, kun Dohassa aletaan karsinnat ja välierät. Hyvää urheilupäivää!

EI EDES TINNITUSTA

Nyt eivät enää soi eilisen konsertin sävelet korvissa kuten eilen vielä illallakin. Ei edes tinnitus. Olin jostain syystä unen tarvetta vaille jo kymmenen aikaan ja menin vuoteeseen ja nukuin koko yön aamuun asti. Nyt jo lipittelen aamukahvia virolaisesta apilamukista. Tunnin kulutua sulkeutuu lämmin vesi ja menen suihkuun sitä ennen. En pidä näistä sulkemisista. Tulee tässäkin tapauksessa tunne, että tarvitsen ehdottomasti lämmintä vettä. Mihin? Kun kylmää tulee kuitenkin.

Helsingin kansainväliset suurmarkkinat menivät kohdallani sivu suun. Ja niin kun niistä hehkutin. Pääsi lipsahtamaan ja niin jäin churroja paitsi. Kauppatorin lokakuun vuotuiset silakkamarkkinat eivät enää nykyisin kiinnosta. Nupukiviä ja tungosta. No, soihan siellä haitari ihan markkinatunnelmissa. Mutta silakkanelikoita ei ole! Puolison aikana kävimme ja ostimme silakkaa yhdessä jos toisessakin muodossa, savusiiankin joskus ja nuuhkimme tervalaivojen tuoksua ja katselimme ahavoituneita kalastajan kasvoja. Isäni kertoi usein, kun oli oman äitinsä kanssa pikkupoikana näillä samaisilla markkinoilla ja Eveliina-äiti osti silakkanelikon. Sitten kävelivät kotiinsa Ruoholahteen, isäni Vilho ja äitinsä.

Soitan H:lle tänään kysyäkseni, koska tulee luokseni. Turkin matka on pian edessä ja sitten olemme puhelinsoittojen varassa yli kuusi kuukautta. Valkovuokot kukkivat jo, kun hän taas tulee Suomeen. Kiva tavata ennen kuin lentää täältä pois kauaksi etelään, kun tänne ei jäädä voi.

Tänään pilppuan juureksia, maustan ja panen uuniin. Sitten syön, eikä muuta välttämättä tarvita. Kotimaiset juurekset juuri nyt parhaimmillaan. Mansikat jo oikeastaan mennyttä aikaa. Olen siirtynyt tuontihedelmiin. Jääkaapissa erilaisia meloneita ja pöydällä päärynöitä. Tervetuloa talvi!

VIELÄKIN SOI JA SOI JA SOI

Vielä soivat sävelet korvissa, vaikka jo toistia tunti sitten kotiuduin Musiikkitalosta, jossa kuulimme ihanaa viulunsoittoa (Stefan Jackiw) HKO:n kenraaliharjoituksessa.  Ottorino Respighi, Igor Stravinsky, Ferruccio Busoni ja Ottorino Respighi. Kapellimestarina toimi Hans Graf Itävallasta. Kolme tuntia klassista. Oli hyvä istua ja antaa musiikin täyttää sekä itsensä että salin. Minusta tuntui että Musiikkitalon edessä oleva Reijo Hukkasen Laulupuut hiukan kumarsivat.

Seuraava kenraali lokakuussa. Silloin orkesteria johtaa unkarilainen Péter Eötvös ja kuulemme hänen omia sävellyksiään sekä Claude Debussya ja Zoltán Kodálya. Eötvös johtaa ensimmäistä kertaa Helsingin kaupunginorkesteria. Odotan jo nyt tätä musiikkitapahtumaa.

H tuli kadulla vastaan ja on jo runsaan viikon kuluttua löhdössä Turkkiin. Tapaamme ensi viikolla. Hän oli ystävänsä kanssa menossa Oodiin ja minä ystäväni kanssa tulossa Musiikkitalosta. Näin sitä sattumoisin tavataan kyldyrillisessä ynpäristössä. Kylmä tuuli riepotti takin helmaa kiiruhtaessamme ensin ratikkaan ja sitten metroon. Ystäväni kun ei kulje koneportaissa ja Rautatieaseman hissit vesivahingon jäljiltä yhä käyttökiellossa. Niinpä matkanteko hiukan mutkistui. Minä taas en mielelläni klaustrofobian takia käytä hissiä, mutta jommankumman on uhrauduttava. Onhan minulla kotitalossakin hissi ja sitä käytän. Alussa kiipesin portaita pitkin, mutta se oli usein täyttä työtä ja tuskaa ja lopulta oli antauduttava kammolle. Muistan, kun puoliso oli Meilahden sairaalan viidennessätoista kerroksessa ja minulla niihin aikoihin vaikeaa fobiani kanssa. Päivittäin menin portaita ja perille päästyäni olin jokseenkin uuvuksissa. Henki tuskin kulki. Piti hetken huoahtaa, että olen kunnossa mennessäni hänen huoneeseensa.

Huomenna ei mihinkään menoa. Uunijuureksia aion laittaa. Aineet ovat jo. Ylihuomenna jälleen liikkeelle. Vierivä kivi ei sammaloidu.

VALOKUVA LÄHTI ARVIOITAVAKSI

Pieniä muutoksia tietokoneen ohjelmissa ja tässä taas naputtelen. Työn ohessa ja sen jälkeen P-D:llä ja minulla oli hauskaa, jota kesti iltamyöhäiseen asti. Kiitos. Lotossa en voittanut mitään, vaikka odotukset taas korkealla. Täällä asutaan.

Lollo Rosso on alkanut vanhasta varresta kasvaa. Saisi jo pari lehteä, mutta maltan odottaa. Hieno juttu tämänlaatuinen kotikasvatus keittiön pöydällä rehevän persiljan katveessa. Keikun vielä yöpaidassa, vaikka alkaa olla keskipäivä. Pukeudun kyllä kunhan kerkiän. Ulos en aio. Parveketta pitäisi alkaa panna talvikuntoon. Tarkoittaa, että tyynyt pois ja suojaan. Muuta en tee. Begoniat vielä kovasti voimissaan runsaine kukkineen. Kastelut kuitenkin jo harventuneet.

Lähetin P:D:n avustuksella kuvan valokuvasta Kaupunginmuseoon, jota sikäläinen tutkija pyysi nähdäkseen kelpaako vai onko jo samanlaisia kuvia entuudestaan. Jos ei halua, panen seinälle. Äidin isä on kuvan mesjoukossa ja melko varmasti luulen tunnistaneeni. Hän ei kuitenkaan näytä lapsena tuntemaltani papalta, joka kutsui minua "palleroksi". Kuvan aikoihin en ollut vielä syntynytkään ja äitinikin oli aivan pieni lapsi.

Tänään siis oleilua ja lukemista., tv:tä ja helppoa ruokailua, kun eilisestä jäi. Laiska sunnuntai. Alankin tästä sen viettoon tuota pikaa. En aina ole varma  yhdyssanoista, mutta onhan minulla Google. "Tuota pikaa" kirjoitetaan erikseen.

NYT JAZZIA JA ENSI VIIKOLLA STRAVINSKYA

Duke Ellington soi taustalla ja minä kirjoitan muutaman rivin. P-D tulossa avittamaan tietokonen kanssa, kun teknilliset taitoni eivät riitä ja hän on asiantuntija. Aterioitsemme yhdessä. Kattasin jo pöydän. Ostin kaikki valmiina. Ne ajat takana päin, kun viitsin ja viitsin paljon. Nyt viitsimiseni rajautuu pakollisiin tehtäviin. Niistä en laista.

Ensi viikolla on HKO:n kenraali.  Siitä alkavat syksyn musiikkituokiot livenä. Voi kääriytyä säveliin kaikki aistit valppaana toivon, että jatkuisi loputtomiin. Ja että vaikka kenraalissa ollaankin, kapellimestari ei katkaisisi soitantaa kovin usein neuvoillaan. Yleensähän kenraaliharjoitus on jo aika valmis esitys saman päivän iltana esitettäväksi.

A:sta ei ole viikkoihin kuulunut mitään. Ensin oli ikioma vesivahinko keittiössä ja sitten luontoemo järjesti koko Valenciaa koskevan. Toivottavasti kaikki on hyvin. Laitan kysyen.

Aloitin ostamani Antti Tuurin kirjan lukemista. Kertoo Ruotsin maahanmuuttajista, etupäässä suomalaisista. Mitä suomalaisuus siellä on? Ylenkatsotaanko? Kohdellaanko samoin kuin meistä monet tänne muuttaneita kohtelevat? Toki maahanmuutto on hurjasti laantunut sitten alun. Suomea ei ehkä enää koeta miksikään Eldoradoksi.

RAJALA JÄÄNYT TERVON VARJOON

Menin kirjakauppaan ja ostin kirjan. Antti Tuuri Aavan meren tuolla puolen. Tuntui kuin ei siellä olisi ollut myytävänä muuta kuin  Jari Tervon kirjaa Loiri. Sitä oli kaikkialla. Etsiskelin Panu Rajalan teosta Yrjö Jylhästä, mutta en löytänyt, enkä kysynyt. Ei ainakaan ollut näkyvillä paikoilla kuten Loirin kirja. Tulin pois ja menin ostamaan luumuja torilta.

En vieläkään ole imuroinut. Koneessa on pyykkiä, joka pitäisi pestä. Eilinen kahvimuki tiskaamatta. Ei huvita, eikä viitsi. Myöhemmin. Lauantaiksi on saatava tekemättömät tehtyä. Tulee vieras. Olisipa nyt se pikku piikanen. Oli aika, kun siivooja kävi kerran viikossa. Helppoa elämää.

Luin Nyytäjän kirjan. Lopussa hän suunnittelee hautapaikkaansa. Bretagneen vai Suomeen? Nyt tiedämme hänen kuolleen Helsingissä, niin että ehkä Suomeen. Hautapaikan pohdinta tapahtui kauan sitten jolloin kirjailija oli vielä voimissaan. Ranskassa moni järjestää kaiken valmiiksi. Jälkeen jääneet vain noudattavat tahtoa. Minun kummitätini myös suunnitteli hautajaisensa. Kertoi  kuin mitä tahansa tavanomaista juttua. Vähän karmivaa minusta.

Helsinki-Seurasta tuli kutsu mennä tutustumaan WSOY:n Kirjallisuussäätiön taidekokoelmaan sekä kirjakauppa  Werner&Jarliin, jossa kirjailija Anna Kortelainen kertoo uudesta kirjastaan Mieliala-Helsinki 1939-1945. Höpötän aina näistä kutsuista, enkä sitten osallistu kuitenkaan. Mistä johtuu, kun  olen aika aktiivinen mielestäni? Joka syksy seuratoimintojen vilkastuessa ajattelen meneväni eri yhdistysten rientoihin ja sitten jää pelkän ajatuksen asteelle.

LOLLO ROSSOA JA PARFYYMIA

Luin jostain, että kaupasta ostetun ruukkusalaatin saa uudestaan kasvamaan. Odottelen nyt rehevää Lollo rosso-pensasta. Stockmannilla ollessani sorruin. Voi minua. Olin jo läpäissyt kosmetiikkaosaston mitään ostamatta, kun pyörsin takaisin. J´adore Dior parfyymi. Voi minua, vielä kerran. No, onhan jo pullokin kaunis, lasia ja kultaa. Sain lahjaksi Diorin tuotteita vaaleanpunaisessa pienessä pussukassa. Hyvän asiakkaan lisä. Luumukauppiaan kanssa torilla rupattelin tovin ja ostin luumujen lisäksi Malviina-mansikoita. Ehkä jo viimeisiä. Kotimatkalla piti niistää monta kertaa kuten aina tähän aikaan vuodesta. Naapuri, josta en pidä, tuli vastaan ja kun tervehti, pitihän minunkin. Koetin kyllä välttää olemalla kokonaan huomaamatta, katselin muualle. Töräytti inhoamani "moin" korvani juuressa, etten voinut olla kuulematta. Minun suustani tuli "päivää". En käytä moi-sanaa kuin aivan hyville ystävilleni. Vieraat ihmiset ansaitsevat vanhan kunnon päivää-tervehdyksen. Puhelimessa saatan joskus sanoa puhelun loppuessa "kuulemiin". Se  saa yleensä aikaan pienen tauon ja sitten "eh-ääh", eikä muuta.

Patterit haaleat tänä aamuna, jippii!! Hyvä niin. Edelleen kuitenkin sisällä pukeuduttava lämpimästi. Ei enää paljasjaloin yöpaitahiippailua. Kyllä nyt jo on ikävä kesää. Näinhän se aina menee tässä maassa. Juon kesää muistellen kuin itseäni kiusaten masokistisen halun vallassa kahvia saksalaisesta varsan- tai vuohenkellomukista.  Yritin tarkistaa värikuvakasviosta. Luonnossa tunnen vain harakan- ja kurjenkellon.

Tänään kotona. Pyykkipäivä. Kun puuhastelee, ei ole vilu. Imurointi olisi tällä säällä poikaa. Muutenkin tarpeen, huomaan ma. Niin että eiköhän aloiteta.

LÄIKKIÄ JA KUTINAA

Talossa asuntoja ei vielä lämmitetä. Otin yöksi peiton päälle puuvillaisen torkkupeiton ja lakkasin palelemasta.  Vasempaan ranteeseen ilmestyi punaisia läikkiä, jotka kutisivat armottomasti. Raavin hullun lailla ja panin läikkien päälle televisiossakin mainostettua Bepanthen Anti-Exemia, joka mainoksen mukaan parantaa puolessa tunnissa. Ei parantanut. Sitten äkkäsin kutinan muuttuvan aina pistäväksi, kun lepuutin kättä torkkupeiton päällä. Läikkien puna syveni. Otin käden pois ja otin torkkupeitonkin pois. Antauduin suosiolla palelemiselle. Läikät olivat kalvennet aamuun mennessä, kutina loppunut. Olen aina luullut puuvillan olevan vapaa kaikesta kutinaa ja läikkiä aiheuttavasta, vain villan kanssa ollut ongelmia.Valmistin aamutuimassa vaniljan makuista kahvia ja join. Päivä oli alkanut sarastaa. Kahvia nauttiessani luin Outi Nyytäjän kirjaa.

Tänään kauppaan. Tarvitsen Lollo rossoa ja näkkileipää, jugurttia ja kurkun. Voisin tovin istua kauppakeskuksen penkillä ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Miehillä ei ole nykyisin nauhakenkiä. Kaikilla, lapset mukaan lukien, on urheilujalkineet. Kenkäkaupoista on tullut urheilujalkineliikkeitä.

Olen kuunnellut moneen kertaan Kaj Chydeniuksen levyn ja kerta kerralla tykästynyt enemmän. Sekä musiikkiin että runoihin. Chydenius tuntuu olevan yhä aktiivinen säveltäjä. Konsertissa oli viime vuonna sävellettyjä. Aaro Hellaakosken Kokemus ja kaipuu muun muassa. Hänellä on jälleen konsertti joulukuussa, Rakkaani kulkee kaukana. Aikomukseni on mennä.

Kotkan pikkuserkku soitti. Kuulumiset hiukan murheelliset. On sairastellut, liikkuminen huonoa. En ollut aivan varma, oliko sopivaa kertoa omista menemisistäni ja aktiivisuudestani, kun toisella asiat paljon kehnommin. Mutta kun kysyi, niin kerroin. Ei onneksi asu yksin, vaan on puoliso auttamassa. Itse tahtoisin samassa tilanteessa kuulla, enkä suinkaan marinaa ja voivottelua kurjasta elämästä. Kun muualla elämä jatkuu kuitenkin.

KAJ CHYDENIUKSEN KONSERTISSA

Hieno konsertti Stoassa "Unelmia". Pianossa itse säveltäjä Kaj Chydenius, solisteina Pihla Pohjolainen ja Anna-Sofia Tuominen. Kuulimme sävellyksiä suomalaisten runoilijoiden runoihin muun muassa Lauri Pohjanpää, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, L.Onerva, Aila Meriluoto, Lauri Viita, Saima Harmaja...  Ostin cd:n Kaj Chydenius  Rakkaani saapuu kun kutsun ja pyysin siihen säveltäjän nimikirjoituksen, jonka sain. Levyssä Einari Vuorelaa, Ilpo Tiihosta, Timo K. Mukkaa, Marja-Leena Mikkolaa...  Soi juuri taustalla.

Pienen hetken keskustelin Kaj Chydeniuksen kanssa ja sitten seuraava tahtoi nimikirjoituksen. Tilaisuuden päätyttyä aplodit olivat pitkät ja vaativat vielä yhtä kappaletta. Encore! Saimme. Jäi hyvä maku ja oli mukava tunne puikahtaa konserttisalista syksyiseen auringon paisteeseen. Olin hyvilläni, että menin Stoaan. Kaj Chydeniuksen 80-vuotisjuhlakauden yksi useasta päätöskonsertista, josta säveltäjä itse sanoi "jos minusta riippuu, eivät lopu tähän". Yleisö taputti. "Mä katson elämää kuin virran vuota,/ kaikk´ katoo, vaihtuu, enkä sure tuota." Tämä runonpätkä oli ohjelmalehtisessä.

Tässä ostamaltani levyltä runo, jonka Kaj Chydenius on säveltänyt.

Metsän kaiku

Olen kaihoa kevätaikain,
olen kaikua metsien.
Käki kerran mun polulta keksi
niin kilpaan kiihottaen.

Olen kotoisin korvesta kaukaa,
tulen tulilta paimenten.
Soi huiluni lemmen ääntä,
puun hilkettä lumisen.

Olen syntynyt hankien mailla,
kasvoin kylässä kinosten,
Mun tuuditti tuulien itku
ja vihellys viimojen.

(Einari Vuorela)

VÄHÄN KIRJAILIJOISTA JA KIRJOISTA

"Tietty reipas töykeys pitää mielen virkeänä ja auttaa arkipäivässä."  Näin on sanonut Outi Nyytäjä kirjassaan Heinäpaali roihuaa, jonka kaivoin hyllystäni ja ryhdyin uudemman kerran lukemaan. Olen muuten samaa mieltä Nyytäjän kanssa. Tapasin kirjailijan kerran ja tavoistani poiketen aloitin keskustelun, vaikka olimme ventovieraita toisillemme. Tämä oli todella outoa puoleltani, jota vieläkin ihmettelen. Outi Nyytäjän kirjoja olen lukenut kuin myös hänen kolumnejaan. Enää uusia emme voi lukea. Kirjailija kuoli vuonna 2017. Nyytäjän teksti on iloista, ironista ja älykästä  kerrontaa  Bretagnesta, jossa asui puolisonsa kanssa ison osan vuodesta. Nyt voin jälleen viettää miellyttävästi hänen kirjansa seurassa aikaani niinä öinä, kun ei nukuta.

Kahvikoneeni ilmoitti, että pitää suorittaa kalkinpoisto. Opaslehtinen esille ja aloin  monivaiheiseen työhön. En meinannut saada millään sitä minimaalisen pientä lokeroa auki, joka pitää sisällään tärkeän työkalun kalkinpoistoputken. Onnistuin lopulta kaiken vaihe vaiheelta tekemään, mitä tämä operaatio vaatii. Jos en nyt tunnoissani aivan Döbelniltä vaikuttanut, niin kuitenkin "työ tehty on, mä pääsin voittajaksi". Valmistin heti suklaisen espresson.

Suomen Kuvalehdessä on kirjoitus Juha Hurmeesta. Hän on Lapissa tekemässä Samuli Paulaharjun novelleista näytelmää. Ihastuin Juha Hurmeeseen, kun hän pauhasi ruotsin kielen asemasta saatuaan Finlania-palkinnon "opetelkaa ruotsia, juntit". Tästä arvovaltainen yleisö Suomen Kansallisteatterin palkintojenjakotilaisuudessa otti nokkiinsa ja Hurme sai eri tahoilta myöhemmin kuulla kunniansa. Tämä oli tätä yleistä kaikesta loukkaantumisen aikaa, joka jatkuu yhä. Ostin heti palkinnon saaneen kirjan Niemi ja luin sen. Nytemmin on kirjailija toki saanut anteeksi. Minä en häneen koskaan vihastunutkaan. Vaikka ruotsin kieli on minulle aikamoinen kompastuskivi.

Olen lähdössä konserttiin. Hyvää päivää.

LAHJOITUKSIA

Neljä tuntia viime yönä nukuin ja tässä taas naputtelen. Harmittaa niin turkasesti. Katselin kuvia Valencian tulvista, Sama provinssi, jossa ystäväni A asuu. Onkohan saanut vesiryöpyn kotiinsa?  Saan ehkä myöhemmin tietää.

Kolme taulua olen naulannut seinälle. Keittiöön yksi ja makuu-työhuoneeseen kaksi. Jälkimmäiset joskus ostettu Seinen rannalta bukinistilta. Kuvaavat tietysti Pariisia. Kuvista puheen ollen, sain Helsingin kaupunginmuseosta vastauksen kysymykseeni, jos heitä kiinnostaa eräs vanha valokuva. Haluavat nähdä. Lähetän jossain välissä siitä kuvan tutkittavaksi. Jos kelpaa, annan sen lahjoituksena. Annoin myös joitakin aikoja sitten Kustannusosakeyhtiö Otavalle heidän aikojen alussa myymänsä vanhan osakekirjan. Ja kerran etsin erään henkilön, jonka isoisän papereita löytyi puolisoni papereiden joukossa. Osa saksalaisia, joissa oli leima "salainen" suomeksi.  Asiakirjojen myöhempiä vaiheita en tiedä. Ulkoministeriöön menivät.

Katselin HS:n näyttämää Loiri-kirjan julkistamistilaisuutta Suomen Kansallisteatterissa. Kirjan kirjoittaja Jari Tervo haastatteli taiteilija Vesa-Matti Loiria. Yleisö täytti paikat viimeistäkin sijaa myöten. Myös Loirin kaksi poikaa olivat siellä ja heidän äitinsä. Loiri lauloi muutaman kappaleen. Katselin ja kuuntelin koko jutun. Olen minäkin saanut ilon keskustella kerran Loirin kanssa golfklubilla. Taisi olla joskus kauan sitten. Kirjaa tuskin tulen ostamaan.

Huomenna mahdollisesti konserttiin. Kutsu kävi. Tänään ohjelmassa kotona oloa kuten eilenkin.

AJOIN RATIKASSA, IHANAA

Ja niin minä painelin sadetta ja tuulta päin eilen kaupungille. On ollut ikävä ratikkaa, niinpä ajelin ratikalla. Ensin metrolla Hakaniemeen ja sieltä kolmosella Stockmannin eteen Mannerheimintiellä. Olin oikein ylpeä tästä ideasta. Kotiin tulin samoin mutta toiseen suuntaan. Kyllä ratikka on sentään poikaa. Mukavat istuimet, toisia ratikoita ikkunan takana. Huokaus oikein pääsi.

Kävin ensi Stockalla Herkussa ja minua palveli vanha tuttu myyjä. Juttelimme tovin. Pasteerailin siellä sun täällä ja ohitin kosmetiikkaosaston silmät ja sieraimet suljettuina. Sitten Keskuskadun Nespressoon. Sain kaupan päälle tummaa suklaata rasiallisen, jossa 40 palaa. Ihanaa! Tallinnanaukion torilta luumuja ja Malviina-mansikoita. Sekin oli ihanaa. Voi kun ei koskaan loppuisi. Vaan loppuu se. Syksyä lykkää, mutta märkä asfalttikin keskustassa viehätti. Mikään ei haitannut, vaikka taivaalta olisi tipahdellut kissoja ja koiria. Ratikassa oli muuten pieni valkoinen koira ja meidän katseemme kohtasivat hyvin intensiivisesti. Metrossa sen sijaan juopunut mies, jonka katse viipyi viinapullossa. Vastakohdat, ratikka ja metro. Olen taas lotonnut päästäkseni täältä pois.

Soitin E:lle Ouluun ja hän kysyi, koska tulen sinne. Rakastan junia ja niissä matkustamista. Olisi monta ihanaa tuntia matkalla kohti pohjoista Pohjanmaata. Menisin ravintolavaunuun syömään. Ottaisin matkaa varten lukemista. Katselisin ikkunasta maisemia, kauniita asemarakennuksia, metsiä, radan varren taloja. Ehkä joku kanssamatkustajista haluaisi keskustellakin. Matka on pitkä.

Jari Tervo saanut valmiiksi kirjan Vesa-Matti Loirista. Tänään julkaistaan. Tuskin tulen ostamaan. Taitaa olla hyvin juorutäyteinen, joka asia tulee lukijoita kiinnostamaan. Ei minua. HS näyttää julkistamistilaisuuden. Ehkä katson, ehkä en. En ole muuten vielä päässyt Tervon Aamen-kirjaa loppuun. Odottaa yöpöydällä. Yritän taas jonain nukkumattomana yönä. Niitä riittää.

TAULUJEN NAULAAMISTA

Huomenta. Taloa ei vielä lämmitetä. Polttelen kynttilöitä, joista lämpöä hehkuu somasti, kun niitä on monta. Mekkosillaan ei enää tarkene  ulkona. Illat pimenevät aiemmin. Syksyähän tämä. Aale Tynnin sanoin: "Syys valtaa sydämen/ kuin juhla ankara jalo./ Läpi luomien/ miten välkkyy valo?..."

Eilen tuli ikävä L:ää ja niin soitin hänelle. "Olemme juuri Pariisin metroasemalla..."  Ties kuinka monennetta kertaa nuo onnelliset, ajattelin. Luvattiin soitella kun ovat kotiutuneet taas Suomeen.

Stadissa en ole ollut ja kahvikapseleiden määrä hupenee huolestuttavasti. On päästävä Keskuskadun kauppaan. Samalla tietysti puikahdan Stockmannillekin. Kanta-asiakkaiden First Lounge on suljettu. Meitä ei enää hemmotella ilmaisilla cappuccinoilla. Kiitoksia menneistä. Tuli tiedote, jossa kerrottiin tavaratalon alkavan satsata enemmän muotiin ja kosmetiikkaan. Kosiskellaan maksukykyisiä asiakkaita merkkituotteilla. Alkaisiko mennä paremmin? Vai taantuuko entisestään? Minulla on joskus kauhuskenaario mielessä, Stockmannista tulee Tokmanni.

Tänään terästäydyn ja naulaan seinälle muutaman taulun. Ollut ajatuksissa jo kauan. Niin pitkälle olen päässyt, että olen muuttopakkauksista purkanut niitä ja asettanut kohdilleen pöydille. Ei niitä voi loputtomiin nurkissakaan pitää. Vai olenko koko ajan lähtökuopissa?

Menen valmistamaan lihakauppamukiini toisen kahvin ja aloitan tämän tiistain pirteässä valmiudessa päivän puuhiin.

VÄINÖ ON JUUSTO

Panu Rajalan kirjaa en ostanut, mutta kaksi muuta. Jos lähden matkailemaan, tiedän miten eri maissa käyttäydytään. Tämä asia kerrotaan paksussa pokkarissa  Mad Manners, seikkailijan etiketti, opas maailman tapoihin. Kirjan luojat  Tuomas Milonoff ja Riku Rantala (2012). Toinen on Helena Liikanen-Renger Maman finlandaise, poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa (2017).

Ostin myös Väinö-nimistä valkohomejuustoa, itävaltalaista sinihomejuustoa ja neljää erilaista juustohilloa, muun muassa ruusunterälehdistä valmistettua. Kokeilin hattuja ja katselin koruja. Niitä en ostanut. Torikauppias kertoi ajatelleensa minua purkaessaan kojunsa luumulaatikoita. Tulin kotiin kassissa neljä litraa Victoria-luumuja. Laitoin keittolounaan ja maistelin Väinöä. Avasin Chianti-pullon.

Kukaan ei ole soitanut enkä minä soittanut kenellekään. Olen syönyt luumuja. Maailman tapakirjaan kajosin yöllä. Japanissa hymyillään, vaikka ollaan surullisia. Kehenkään ei kosketa. Kumarrellaan vain. Jalkapohjia ei saa näyttää, eikä kutsua ketään luokseen koukistetulla etusormella. Muutenkin sormien kanssa on oltava tarkkana. Meillä itsestäänselvyys voi olla jossain muualla muuta tarkoittavaa ja ennen kaikkea suuresti loukkaavaa. Paras pitää sormet nätisti.

Koska olen horoskooppimerkiltäni kaksonen, hajautan asioitani ja teen montaa yhtäaikaa. Nyt siis aloin kesken kaiken lukea toista ostamaani pokkaria Maman finlandaisea. Olen Ranskassa ollut muutaman kerran ja nyt vasta sain tietää, että siellä toivotetaan onnea merde-sanalla, joka tarkoittaa paskaa. Tapa juontuu ajalta, jolloin teatteriin mentiin hevosilla. Mitä enemmän teatterin edustalla oli hevosen lantaa, sitä enemmän yleisöä näytöksessä. Näyttelijät alkoivat toivottaa toisilleen onnen sijasta paskaa. Tapa on jäänyt. Kirjassani sanaa käytti kirjan kirjoittajan anoppi miniän ollessa lähdössä sairaalaan synnyttämään. Merde!

KAIKKI MUUTTUU JA PITÄÄKIN

Kotona nyhjäämistä ollut. Kaupoissa sentään täällä idässä. Kahvikapseleita pitäisi lähteä hankkimaan. Lopettivat myynnin täällä, on mentävä kauemmaksi. Muutakin ei-oota myydään ja siitä joskus mieleni pahoitan. Joku pienikin asia saattaa olla metromatkan päässä. Taitaa olla vika minussa, kun on hemmoteltu ja tottunut elämän aikana että kaikkea saa läheltä. Sitten muutin tänne, josta on jo muutama vuosi. En ole kotiutunut enkä tottunut.

Lukemisen puutettakin on. No, kirjakauppa täällä kyllä on, Suomalainen Kirjakauppa. On Akateeminenkin, mutta hiukan lapspuolen asemassa tavaratalo Stockmannin uumenissa Itiksen kauppakeskuksessa. Eikä ole suomalainen. On ruotsalaisen Bonnier Books´in omistama. Tulee harvemmin käytyä. Silloin kun keskustan Akateeminen oli vielä voimissaan, kävin usein. Olivat lähellä toisiaan Suomalainen ja Akateeminen. Sitten ajat muuttuivat. Suomalainen lähti ikivanhalta paikaltaan Kolmen Sepän aukiolta kauemmaksi Aleksille. Suomalaisen paikalla on Rosebud-niminen kirjakauppa aikaisemmalta nimeltään Like-kirjakaupat.

On totta mitä Italian ystäväni, syntyperäinen helsinkiläinen, sanoo, ettei enää tuntisi kaupunkia. Ei ole  vuosiin synnyinkaupungissaan käynyt. Ehkä ei enää tulekaan. Minä koetan pitää hänet ajan tasalla kertomalla kuulumisia, lähettämällä leikkeitä ja valokuvia, kirjoja. Isänikin hämmästyisi Stadin kehityksestä ja kasvamisesta. Sitä Ruoholahtea, jossa hän oli rantakivillä muiden poikien kanssa lapsena onkimassa, ei ole enää. Uusia rakennuksia noussut sinne ja tänne, asukkaita enemmän, liikenne paisunut sitten 1990-luvun, jolloin hän kuoli. Myös tummaihoiset helsinkiläiset ihmetyttäisi. Mitä olisi mieltä, en tiedä. Enkä käy spekuloimaan. Viinan juontia ja homoseksuaalisuutta hän ei hyväksynyt.

Aion tänään laiskuudestani huolimatta kömpiä taas kauppaan. Tuli hillitön halu saada Brie-juustoa ja siihen sopivaa hilloa, kirsikkaa tai päärynää. Yhdistelmä kaipaa myös hyvää punaviiniä. Muuten syön Saarioisen keittoa. Eilen oli kasvispäivä. Näin vaivaa ja oli makoisaa. Jos vaikka piipahtaisin Suomalaiseen tyydyttämään lukemishaluni. Houkuttaisi Panu Rajalan uusi kirja Yrjö Jylhästä, Erään soturin loppu.

OLEN KIITTÄMÄTÖN

Olen aina ihaillut henkilöitä, jotka muistavat ulkoa runoja ja/tai muita sopivia siteerauksia. Minäkin joskus siteeraan blogissa, mutta ovat luntattuja. Huono muisti. Eilisen illan Tom Hanksin miehittämässä elokuvassa Inferno siteerattiin Dantea. Tuntisin oloni niin sivistyneeksi, jos voisin ulkomuistista heittää jonkun kirjailijan kuolemattoman ajatuksen silloin tällöin.

Se on sitten syyskuu. Ennen vanhaan koulujen alkamiskuukausi. Kalenteri näyttää tyhjää. Kuun lopussa konsertti. Panin kesähatut talvisäilöön, sandaalit kaapin perälle ja katselin ulsterin kuntoa. Kuka muuten sanoo, että syksyllä ja talvella pitää pukeutua tummiin vaatteisiin? On tummaa muutenkin ulkona.

Parnasso-lehdestä pommitetaan tilaamaan. Tuntuu ilkeältä, että jo vahvistuksen saatuani yhdestä lahjanumerosta, tiesin etten lehteä tilaa. Vissi tarkoitushan on, että lahjan saaja innostuu ja jo pelkästä kiitollisuudesta tilaa koko vuodeksi. Parnasson pääkirjoituksen kirjoittaja lehden vastaava tuottaja Karo Hämäläinen lähettää minulle rohkaisevia meilejä. Eivät tunnu kuitenkaan henkilökohtaisilta. Eivätkä olekaan. Lehdellä hyvä koko, pehmeä paperi, täynnä kirjailijoiden, runoilijoiden, kirjallisuuden tutkijoiden, kulttuurituottajien kirjoituksia. Kuusi numeroa vuodessa. Olen kuitenkin kiittämätön lurjus, enkä tilaa.

Kaikki marjat ja luumut olen syönyt. Mietin, miten selviän tästä päivästä. Jyystän kurkkua ja porkkanaa. Tiputtelen tuon tuosta espresson. Luen yhä Tervon Aamenta ja yritän pysyä kärryillä. Syyskuun aurinko paistaa, ei enää niin kuumasti. Koivut alkavat kellastua ja pihlajanmarjat punastua.