MELKEIN VIIKKO SAIRAALAELÄMÄÄ

Terveisiä kolmesta sairaalasta. Rumba alkoi keskiviikkona. Tolkkua sen verran, että kykenin soittamaan kummitytölle. Hän tuli ja järjesti ambulanssilla sekä minut että puolison sairaalaan. Puoliso on otettava mukaan. Makasimme ensin, minä vähemmän tolkuissani, vierekkäin ensimmäisessä sairaalassa, josta minut siirrettiin toiseen.Puolisokin siirrettiin parin päivän päästä, mutta ei samaan kuin missä minä olin.  Olin toisessa sairaalassa jonkun aikaa, kunnes siirrettiin kolmanteen.Melkein viikko meni ja tolkkukin palasi jotenkuten.

Suolitulehdusta podin pahemman kerran, tulehdusarvo taivaissa, kuume samoin, enkä paljoakaan välittänyt muista tai mistään. Tästä tokenin jollainlailla ja sitten oli se nivelrikko riesana.Paheni. Uikutin kolmannessa sairaalassa, mutta kun olin tullut mahan takia,meinasivat että olkoon. Uikutin lisää. Vieressä oleva rouvakin uikutti, minä päivisin ja rouva öisin. Rouva kovemmalla äänellä, minä painokkaasti omaishoitajan terveyteen viitaten ja kun nyt kerran ollaan sairaalassa, siellä kolmannessa. No, kummityttökin soitti sinne samoihin argumentteihin vedoten. Panivat ultraan ja antoivat kipulääkettä. Olin jo diagnosoinut itselleni nivelrikon lisäksi ihan muuta, koska kipupaikka oli mitä kummallisemmassa kohdin ruumistani. Mutta ultra pysyi ortopedin röntgenkuvan kanssa samoilla linjoilla. Nivelrikko ja sillä sipuli.

Sain kipulääkkeitä ja mahavaivaan tulehduslääkkeitä pitkin päivää ja telineen huipulta pussista ravintoliuosta. Tässä kohdin mainitsen,että sen loputtoman tiputuspussimäärän jälkeen saadessani ensimmäisen kerran epämääräisen näköistä vellimössöä, maistui se taivaan mannalta, paremmalta kuin paraskaan gourmetruoka. Nuolin lautasen puhtaaksi ja huokasin onnesta. Sitten alkoi tulla oikeaa sairaalaruokaa ja sekin maistui.Olinhan käytänöllisesti katsoen ollut paastolla yli kolme päivää. Nälkäinen en ollut. Eikä tehnyt edes mieli syödä. Ei minua heivauttanut lautasten kilinä käytävässä katsellessani tippapulloja, joista valui sisuksiini elämää elvyttäviä aineita pisara kerrallaan. Tuijotin kattoa sairaalan ääniä kuunnellen.Öisin viereistä rouvaa, joka repi itseään irti letkuista ja katedrista, yritti kiivetä vuoteenlaidan yli ja kaipasi takaisin Karjalan kunnaille, jossa käköset kukkuu. Soittelin kutsukelloa ja pyysin hänelle apua. Siihen tapaan yöt kuluivat.

Nyt hoitelen rikkoa kotona varsinaisen lääkearsenaalin avustuksella. Kotimatkalla taksin kanssa apteekkiin kuljettajan käsipuolessa.Puoliso on vielä sairaalassa numero kaksi ja siirtyy intervallihoitoon lauantaina ja kotiutuu luokseni seuraavalla viikolla. Kyllä tämä tästä.