JÄTTEITÄ, SÄÄLIÄ JA KYYNELIÄ

Ei nukuta. Illalla kymmeneltä nukutti ja nukuin. Nyt istun tässä appelsiinimehua lasissa ja ajattelen, että aikainen lintu madon löytää. Vai mitenkä se meni? Matoa en ole etsimässä, eikä tarvetta mitään edes tehdä.Pyykkikasa on ja pysyy odottaen, että panen koneeseen. Tiskejä ei suuremmin ole. Vuodevaatteet pitäisi vaihtaa. Kunhan jonain päivänä viitsin. Puolustuksena tekemättömyyteen tietysti tämä rajoittava rikko ruumiissani.

Soitin eilen Italiaan huomisen syntymäpäiväsankarille. Juttelimme niitä ja näitä, säästä, eritoten eteläisen Italian tämänhetkisestä kuumuudesta, joka ystävääni piinaa. Ei toivo kirjeitä, kun ei jaksa niihin vastata. Ehkä minä syksyllä yhdellä paiskaan, sovittiin. C:n saan ensi viikolla vieraakseni. Lupasi viedä roskat. On minulla toinenkin puuha hänelle, kunhan siihen asti päästään. Otin nyt tämän vilpittömältä vaikuttavan avuntarjouksen vastaan, kun broilerinluut alkavat haista. Ovat nyt hyvästi toistaiseksi tallessa muoviin käärittynä parvekkeella. Pitäisi alkaa syödä sellaista, josta ei jää jälkeen poisheitettävää. No, erilaiset kääreet ja pakkaukset tuppaavat jäämään. Niistä ei tänä päivänä eroon pääse muuta kuin kaatopaikan kautta ja sielläkin niiden katoaminen kestää vuosikymmeniä.  Jäävät kertomaan omaa tarinaansa, kun kaatopaikka on jo kadonnut maakerrosten alle. Jonkun  tulevan ajan arkeologin pieni lapio osuu Valion maitotölkkiin tai Hullujen Päivien muovikassiin.

Kyllästyin eilen C:n voivotteluun tilastani. Hän kuulemma säälii minua kovasti. Ei näe millään valoa tunnelin päässä, jonka minä taas näen. Melkein suutahti, kun puhuin optimistisuudesta ja pyysin tänne tultuaan jättämään jeremiadit. En minä kuolemaa tee. Pitää olla toiveikas, uskoa parempaan huomiseen. Minulla on yhä kaksi jalkaa, vaikkakin toinen tällä hetkellä huonompi toista. Pystyn seisomaan, istumaan ja makaamaan kivutta. Liikkumisen kipuun saattaa tottua, jos niikseen tulee.Oppii välttämään pahimpia liikkeitä. Minulla on mies hoidettavana, olen rikkoinen tai en. Tätä C:lle pauhasin.Ei elämä tähän lopu. Sääliä en halua hituistakaan. Haluan iloisen ja kannustavan ystävän luokseni, hetkeksi auttavan käden, yhteisen kahvihetken ja rupattelua kuten ennenkin.

Aloitin blogin väsäämisen varsin varhain aamulla ja sitten menin sohvalle nukkumaan, jotta kirjoittaminen katkesi siihen paikkaan.  Aamu on jo pitkällä.Olen saanut jopa pyykit koneeseen ja heittänyt kuivan basilikaryppään pois.Soitin puolisolle sairaalaan saadakseni hänet suostumaan edes parranajoon. Lupasin, että pääsee kotiin viikon kuluttua. Vastaus oli "ahaa". Juttelin ja juttelin ja lopetettuani minua alkoi taas itkettää. No niin, reipasta mieltä kehiin ja sen askaroimisen pariin, jota voin tehdä. Rollaattori on maan mainioin keksintö!