LÄÄKKEITÄ, ENEMMÄN LÄÄKKEITÄ

Onnahtelin eilen isän kävelykepin varassa ortopedille.Hain edelleen onnahdellen apteekista lääkkeet ja otin heti siellä kaksi. Nojasin Herkun isoon ostoskärryyn, jossa oli litra Polka-mansikoita ja huojuin Alkoon. Käytävä Herkusta Alkoon näytti kymmenen kilometrin mittaiselta ja kaipasin aikoja, jolloin olin vailla kipua ja hitautta matkan kulkenut, eikä se ollut silloin näin pitkä. Ostin ystävälleni, joka piti kotona vahtia minun ollessani lääkärissä, kiitokseksi viinipullon. Tulin taksilla kotiin, jonka kuljettajan vaimo oli ollut onnistuneessa lonkkaleikkauksessa. Minun on pitänyt kuljettajille sun muille ihmisille kertoa kävelytyylini outouden syyn, että lakkaavat tuijottamasta.Kerroin Alkossakin, etteivät luule horjumiseni ja kärryyn nojaamiseni  johtuvan alkulämmittelystä viinin kanssa.

No, ja tohtori oli sitä mieltä, että leikkausta ei tässä vaiheessa tarvita. Röntgenkuva, jota minäkin viisaan oloisena tutkin siitä mitään ymmärtämätttä, näytti tohtorin mielestä  siltä, että rustoa on vielä tarpeeksi. Uusi lääke kuulemma maailmalla hyväksi todettu ja samoin ne kaksi, jotka myös minulle kirjoitettiin. Enkä pannut yhtään vastaan pillerimäärästä, päinvastoin. Haluan hillittömästi päästä eroon tästä koettelemuksesta, joka päälleni   langetettu on. En osaa sanoa tilastani tänään juuta enkä jaata, sillä tähänkin asti vointi  on vaihdellut ja kipukohdat muuttaneet paikkaa. Vaihdoin puolisolle irvistellen vuodevaatteet ja olin ylpeä saavutuksestani. Sähköpatja on kinkkinen, eikä se mahdu muotolakanaan. Onneksi on perintönä saatuja kunnon valkoisia vanhanaikaisia lakanoita, joissa on pitsiäkin.Sain vuoteen ähellettyä kuntoon ja puolison siihen takaisin. Menin lepäämään. Sitten oli ruuanlaiton vuoro, josta myös jokseenkin kunnialla selviydyin. Hyvä minä! Nyt pitäisi saada lattialle pudonnut kurkun viipale ylös ja se taitaa olla tämän päivän töistä vaikein. Tervein nivelin kun ei tämmöistä edes ajattele kaiken ollessa helppoa ja selvää kuin pläkki. Siitä vaan notkea kumarrus kohti permantoa, kurkkuviipale sormiin ja heitto biojätteisiin. Nytkin on kumarrus, mutta ei notkea, rikkojalkaa pitää pitää suorana ilmassa, toinen käsi rollaattorin kahvassa ja mielessä toivo, etten lennä nenälleni.Kaikki mikä putoaa lattialle, saa minut paniikkiin. Ja aivan varmasti putoaa. Tuntuu että vielä tavallista useamminkin.

Tänään piti olla puolison TT-kuvaus. Peruuttivat koneen mentyä huoltoon. Uusi aika parin viikon kuluttua. Saattajan sekä invataksin peruutus. Uudet varaukset. Huomenna tuuraajapäivä ja aion kuin aionkin kaupungille. Keppi vaan mukaan ja menoksi. Kotona ei voi olla, kun kerran on tuuraaja. Eikä hän olisi tuuraaja, jos olisin kotona eikä tuurattavaa ole.

Pian on taas lääkkeiden aika.