Olen aina ollut huono apua pyytämään. Nyt on jo toinen ääni kellossa. Ensin pyysin ystäväni L:n tänne tuuraajaksi, että pääsin lääkäriin.Hän tuli. Sitten olen pyytänyt toisen ystäväni H:n avukseni, että sain purettua hoitotarvikelähetyksen ja Herkusta tuodut ruokatavarat. H tuli. Tänään soitin kummitytölleni M:lle ja pyysin apua imuroimisessa sun muussa. Hän tulee ja tuo imuroimismestarityttärensä avuksi. Niin että näiden asioiden puolesta ovat asiani reilassa. Apua pitää saada myös, että pääsen joistakin käyttämättömistä hoitotarvikkeista eroon. Kotihoito miettii asiaa. Jos ei kelpaa. kysyn vielä tuuraajayksiköstä. Jos eivät hekään huoli, täyttyy roskis tarvikkeista. Esimerkiksi kolmatta sataa housuvaippaa pakkauksissaan olisi tyrkyllä. Puoliso ei voi enää niitä käyttää vuodepotilaana. Vaippa erilainen. Enkä minä halua pitää isoja pahvilaatikoita kodin nurkissa.
Nivelrikkoa poden yhä, mutta jotenkin optimistinen mieleni on havaitsevinaan jonkunlaista parannusta. Pääsen rollaattorin avustamana mukiinmenevästi kovassa etukenossa kävelemään. Kepistä ei ole apua ja ilman rollaattoria menisin kumolleni. Pillereitä syön ja saatan ottaa yli lääkärin määräämän määrän, jos kipu niin vaatii. Aamut iltapäivää ja iltaa hankalammat. No, ehkä tämä tästä.
Näin kummallisen unen. Minulla oli taas ikää 18v ja olin aikeissa lähteä saksalaisen poikaystäväni luo Frankfurtiin. Horst ei ole mielikuvituksen tuote, vaan oli todella elämässäni jonkun aikaa. Iloitsin lähdöstä, kunnes isä ilmoitti lähtevänsä mukaan. Äitikin yritti minua ympäripuhua esiliinan tarpeesta, mutta minua jurppi julmetusti moinen järjestely. Matkakaan ei olisi ensimmäinen ulkomaille yksin tehty, sillä olin jo 14v matkannut Amsterdamiin ja voin puhua oikeasti kokeneisuudesta. Tämäkin Amsterdamin lento oli todellisessa elämässä tapahtunut. No, riitahan tästä esliinahommasta syntyi. Unikin päättyi siihen, että kiukkuinen olin vanhemmilleni. En näin ollen saanut tietää, miten kävi. Lähdinkö yksin vai oliko isi mukana? Harmi, olisin mielelläni ollut 18v ja tavannut Horstin.
Eilisiltana pyysin Lähilääkäreistä hoitajan panemaan puolison vatsan toimimaan.Viisi päivää mennyt mitään tapahtumatta. Tuli ja hoiti asian. Helpotti. Vatsan toimivuus kun on aika tärkeää ihmiselle. Ennen muinoin japanilaiset kysyivät aamulla ystävänsä tavatessaan, onko nukuttu hyvin ja onko vatsa toiminut. En usko, että enää nykyisin. Kysyminen kuulunut vanhoihin kohteliaisiin tapoihin, jolloin ei vielä länsimaalaisuus ollut jyrännyt alleen entisaikojen japanilaisia traditioita kimonoineen, teeseremonioita ja geishakulttuuria teehuoneissa. Äitini oli entisessä elämässään japanilainen.Näin väitti ja minä uskoin.Hän sai suitsait aikaan aidon japanilaisen ikebanan, jossa oli oikeaoppisesti shin, soe ja hikae. Tämä jo todisti japanilaisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti