16. huhtikuuta 2010

TÄTÄ MIELTÄ

Hiljaista Euroopan taivaalla.Vain lintuja ja joitakin tuhkapilven tarkkailulentoja.Tämmöistä kuuluu tänään ja vielä eteenpäinkin.Ties kuinka pitkään.Näin luonto näyttää mahtinsa,eikä siinä ihmisen kitinät auta.Islannissa jään alla jyrähtelee ja semmoista ainetta tupruaa ilmoille,mikä vahingoittaa koneitten moottoreita ollen juuri siinä korkeudessa,missä liikennöidään.No,joskushan palaudutaan normaaliin elämään takaisin ja hei,me lennetään!

Osa kaupoista lakon takia kiinni tänään.Stockmann on auki,kerrottiin minulle eilen.Ne puurtavat,jotka eivät kuulu liittoon,kiireapulaisia ja osa-aikaisvoimia.Tämä tietää ruuhkia,kun ammattitaitoisuutta myyjinä ja kassoina ei ole.Onneksi oli eilen sen verran vapaata,että pääsin kaupungille.Viikoksi taas ruuat.Asiakkaita oli Stockalla kuten aina Hulluilla päivillä ja jokaisella ainakin yksi keltainen kassi.En kierrellyt.Ostin vain valkoisia tulppaaneja ruokien lisäksi.Olen aina inhonnut kauppojen ihmistunkua ja vältän mahdollisuuksien mukaan.Herkun lihaosasto näytti aika hurjalta.Kasvissyöjällä ei ole siellä nyt hyvä olla,jos koskaan.Kokonaisia fileitä vitriinit täynnä kuin puut osaavin käsin tehdyissä halkopinoissa ja lisää ahdettiin.Vain läiskäys kuului,kun porsaan ulkofile läsähti muiden joukkoon lihanesteen pirskahdellessa ympäriinsä.Sisäfileet pienempinä ja lyhyempinä sinnittelivät vieressä,mutta yhtä paljon niitäkin samoin järjestettyinä suoraan pinkkaan.Kyllä nyt porsasta riittää huusholleissa.Jauheliha oli toinen menekkitavara.Sitäkin kymmeniä kiloja monessa kohdin lihavitriinin lasin alla.On oikein pihvikarjasta,luki esitteessä.Oi tätä yltäkylläisyyden näkymää! Runsasta ja rehevää. Nälänhädästä ei tietoakaan.Eikä Suomen yllä leijuva tuhkapilvikään haitannut ostointoa.Maailmanloppu ei ole vielä tämän näköinen.

Tiesittekö,että "Hymyyn riittää vain seitsemäntoista lihasta,mutta kulmien rypistykseen tarvitaan neljäkymmentäkolme.Joten tee mitä teet hymyillen,siitä on paljon vähemmän vaivaa." Tämän ovat sanoneet skottilaiset Stuart ja Linda Macfarlane.Meistä suomalaisista sanotaan,ettemme hymyile.Tämän kertoi puolalaisnaapurinikin minulle kerran.Totista kansaa,eikä meidän miehemme liioin paljoa puhu eikä pussaa. Ehkä kuitenkin olemme jotain oppineet maailmalla liikkuessamme.Poskisuudelmat ovat yleistyneet,eikä muualla voi aivan tuppisuunakaan liikuskella."Lämmin hymy on yleismaailmallista ystävällisyyden kieltä". Tämänkin on joku ennen minua sanonut.Tämmöisenä pilvisenä päivänä (ainakin meillä päin) hymy korvaa auringonpaisteen,uskokaa tai älkää.

Hymyyn ei ole syytä aivan kaiken aikaa ainakaan meidän pihalla.Talossa asuu useita erikokoisia ja -rotuisia koiria.Joillakin koiranomistajilla on sellainen harhaluulo,että kerrostalon piha-alue on sama kuin koiran ulkoiluttamisalue tai peräti koirapuisto.Meillä on lapsille leikkipaikka liukumäkineen ja hiekkalaatikkoineen.Kas,koiratkin ovat hiekkalaatikossa.Niitä pidetään vastoin järjestyssääntöä irrallaan ja ne temmeltävät vähän siellä sun täällä.Jo vuosia talossa asuneena katsoin päivänä muuanna tarpeelliseksi mennä juttelemaan eräälle koiranomistajalle,jonka lemmikki juuri kaivoi kuoppaa lasten hiekkalaatikkoon.No,vastaanotto oli odotettu ja sain tuta suomalaisen hurjan luonteen ja sanaryöpyn,jossa rönsyili asiattomuuksia ja ihmettelyä "hänen asioihinsa sekaantumisesta". Itse pyrin olemaan mahdollisimman kohtelias ja tarkoituksenmukainen selittämällä syyt,miksi koiran paikka ei ole lasten leikkipaikalla.Tämän kieltää sekä taloyhtiön että kaupungin säännöt.No,tähän asiaan tarvittiin siis arvovaltaisempaa ääntä ja sehän on tietysti isännöitsijällä.Ilmoitustauluille tuli muistutus talon järjestyssäännöistä,joissa on ehdoton kielto koirien oleilusta leikkipaikalla ja koko pihalla pitää olla lemmikki narun päässä.Järjestys on ehkä hetkeksi palautunut pihapiiriin ja lapset voivat leikkiä laatikossa ilman,että hiekkaämpärissä on koristeena koirankakkaa tai kostukkeena koiran virtsaa.

Jälleen kerran jäin hämmästelemään ihmisten välinpitämättömyyttä ja sitä tyhjyyttä,mikä joissain kohdin korvien välissä on.Oikeastaan ihmettelen sitä päivittäin astuttuani pihan ovesta ulos.Roskia oli lumen päällä ja nyt niitä on lumen sulettua esillä enemmänkin.Pulloja heitetään pikkupatioille,jotka kuuluvat asuntoihin ja mäyräkoirien pahvipakkaukset viskataan huolettomasti omaan pihapiiriin,joka pitäisi olla meille kaikille talon asukkaille viihtyisä paikka pöytineen ja penkkeineen,koristepuineen ja pensaineen ja muine istutuksineen.Eikä tänne taatustikaan eksy ohikulkijat.Sottaajat ovat oman talon väkeä! Hymyllä ei tätä asiaa kuitata.

Tämän kirjoitti tässä ja nyt hyvin turhautunut ja suivaantunut akka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti