14. huhtikuuta 2010

AAMUTUUMAILUJA

Kahtena päivänä miehen kanssa hammaslääkärissä.Ja taas taksilla mentiin.Mahtaa harmittaa niitä,jotka melusivat vammaisten taksinkäytöstä taannoin HS:n keskustelupalstalla.No,nyt ei ole tiedossa moisia menoja,jotta voimme nauttia keväästä tavanomaisesti.

Helsingissä on busseissa hitaita ja nopeita ovia.Hitaat hidastavat bussin kulkua jopa 5-10 min reitillä.Tätä ovat liikennelaitoksessa alkaneet pohtia.Onkohan nopeat niitä ovia,joitten väliin joskus matkustaja jää? Se ei ole kivaa,voi käydä vaikka huonosti.Sitten ovista taiteeseen.Nykytaidemuseo Kiasmasta kerrotaan,että se on elänyt yli varojensa.Taide kun tänään on semmoista,että pitää olla kaikenlaista tekniikkaa ja sähköistä vempainta mukana.Kuluja näistäkin.Itsetykönäni en ole tämmöiselle taiteelle lämmennyt,mutta kerran voi näyttelyssä käydä ihmettelemässä.Suon toki hyvinkin modernin taiteen olemassa olemisen,enkä hetikään kättelyssä teilaa.

Sydämeni kuuluu kuitenkin sille taiteelle,joka on niin sanotusti "ymmärrettävää" eli älyän,mitä kuva tai veistos esittää.Voi aistia maalauksesta sen esittämät elementit.Voi ihailla siveltimen vetoja,jotka ovat kankaan pinnalla olleet vuosisatoja ikään kuin juuri siihen vetäistyinä.Näkee tarinan,vaikka se olisikin erilainen kuin taiteilija on tarkoittanut.Kuten valokuvauksesta kiinnostunut naapurini sanoo, kuvaan tahtoo astua sisään.Tuntee sieraimissaan esimerkiksi Signe Branderin valokuvassa vanhan Helsingin hiekkatien tuoksun hiekan noustessa pöllynä ilmaan tuulen kuljettamana.Näin käy minulle usein katsellessani maalauksessa vaikkapa lammen pinnalla olevia lumpeita,puita rannalla.Kuulen aivan lintujen liverrykset ja tuulen huminan.Tekee mieli siellä olla,kumartua ja ojentaa käsi kohti lumpeenkukkaa.

Tälläkään viikolla ei Ateneumin 1910-luvun Helsinkiin."Vapaapäivä" kun tuntuu aina vaan hupenevan näihin pakollisempiin kuvioihin.Ehkä ensi viikolla...Miehen voisi tietysti ottaa mukaan,niin silloin emme ole tietyn päivän varassa.Mutta kun hän ei ole stadilainen,eikä näkökään maailman parasta.Valokuvien tarkastelu tuottaa vaikeuksia.Sitä paitsi olen niin itsekäs,että tahdon joskus mennä yksikseni ilman pyörätuolista huolehtimista.Vielä lisäksi,tämä näyttelyn Helsinki on minun vanhempieni Helsinkiä,likeltä liippaa minuakin,vaikka synnyinkin muutamaa vuosikymmentä myöhemmin.

Jaahas,sitä ei nyt sitten tiedä,mikä kauppa milloinkin on auki,kun lakkoillaan vähän siellä sun täällä puotien piireissä.Miten käy tänään alkavien Hullujen päivien Stockmannilla,jos perjantaina ovat ukset päivän kiinni? Vappuviikkokin on sekavaa,kun ei tiedä,saako ja mistä nakit ja perunasalaatit,sillit ja perunat.Minäkin joudun tarkaan organisoimaan,kun muutenkin on vain sellainen kerran viikossa ruuanhankintapäivä.No,senhän tietää,että selvitään,mutta minkämoiset järjestelyt,sen näkee tuonnempana.Nälkään ei tässä maassa kukaan liene kuollut lakkoilun vuoksi.Se yletön hamstraaminen on minua aina huvittanut.Ruokaa ostetaan hullun lailla röykkiöittäin,kuin armeijaa varten.Sitten ollaan määrän kanssa naimisissa,kun lakko päättyy.Aivan varmasti osa päätyy myös roskikseen,joka taas panee ajattelemaan niitä ihmisiä,joilta puuttuu jokapäiväinen leipä meillä ja muualla.

Ai niin,kun tässä olen julkituonut syvän huolestumiseni siitä,että tuuraajahoitaja Sirkka otti ja lähti pohjoiseen juurilleen,niin olen saanut tilalle uuden ihmisen,Marjan.Aloittaa vasta toukokuussa ja on vain silloin tällöisesti miehen vahtina.Sekin parempi kuin ei mitään.Tuuraajista tuntuu olevan huutava pula.Tarvitsijoita ja kysyntää tarjontaa enemmän,eikä kaupunki tunnu tätä ottavan huomioon.Palkkaa pitäisi tarkistaa,että työn haluavia olisi enemmän.Minusta ei tähän ammattiin olisi.Vaatii luonnetta,rajatonta auttamisen halua,empaattisuutta asiakkaitten kanssa,jotka yleensä ovat iäkkäitä.Vaatii loputonta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä,tietoa hoidettavien sairauksista ja siitä,missä kahvipakkausta pidetään kulloisessakin taloudessa.Yhteinen kahvinjuontihetki on tärkeää,tuo tervetullutta vaihtelua rutiininomaiseen päivään.Tuuraaja antaa myös omaishoitajalle tilaa ja vapautta päästä hoitamisen ympyröistä hiukan pois,tuulettumaan ja virkistäytymään.Olkaamme siis kiitollisia ja me olemmekin.

Tänään taas ulkoilemaan.Mikä riemu onkaan lykkiä,kun esteitä ei ole.Siloista asfalttia pyörien alla,yllä sininen pilvetön taivas, pensaikoissa ja puitten oksilla lintujen nahistelua reviireistä.Kevät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti