Helteen takia on kotiahkeroinnit ajoitettava paisteen mukaan. Aamulla puuhastelen olohuoneen ja parvekkeen puolella, muualla liian kuumaa. Eilen kiiruhdin imuroimaan partsilla kaikkialla pudonneet kukkien kuivat terälehdet, jotka laiskuuksissani jääneet niille sijoilleen. Muuttelin pelargonioitten paikkoja ja päätin ostaa yhden kukan lisää, mitä tahansa lajia. Aurinko pakotti minut poistumaan.
Voiko tästä piinaavasta helteestä sanoa kuten Oscar Wilde suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Valehtelun rappio (alkuteos 1889): "Sää on säämiskää. Utu metsän yllä on kuin purppuranukkaa luumun pinnalla" ? Yöt tänä kesänä muistuttavat eteläisiä öitä, joista olen joskus päässyt nauttimaan. "Säämiskästä" en tiedä, mutta allekirjoitan samettisen pehmeät. Nyt hikoillaan ja purnataankin, mutta suurella ikävällä tammikuun pakkaspäivinä muistellaan. Ikuisen paahteen maan asukkaat antavat meille ohjeita, miten selviytyä kunnialla yli 30 asteen lämmöstä. Juomalla, syömällä runsaasti jäätelöä ja olemalla mahdollisuuksien mukaan ihan hissukseen. Minulla on viuhkoja aina käden ulottuvilla, jotka antavat viilentävän tunteen, kun ne rennolla ranneliikkeellä panee viuhumaan. Tuulettimet tekevät raskaamman työn. Viileä suihkukin auttaa. Myös ajatus, että tämä loppuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Olen tänään menossa asioille. Pitää saada liimaa muun muassa. Kotona pitää aina olla liimaa. Jos sitä ei ole, on aina jotain liimattavaa. Välttyäkseni ajatukselta, että minulla ei ole liimaa sitä tarvitessani, menen ostamaan. Kirjakauppaan, jonka paperiosastolla saattaa olla liimaakin, aion hakemaan ilmaispokkarini, jonka saan ahkerista kirjaostamisistani. Tällä lailla pidetään kiinni pienin lahjuksin asiakkaat.
Sitten pieni episodi ruokakaupan kassa-asioimisesta. Kassatytteli naputteli koneeseen mitä naputteli ja antoi vaihtorahaa aivan liian vähän. Ei vilkaissut minua, ei sanonut sanaakaan, antoi kassasta muitta mutkitta vähän lisää huomautettuani asiasta. Minulle ei kelvannut. Sitten hän otti pienen laskimen ja aloitti kaiken alusta. Otti antamansa rahat ja antoi uudet vaihtorahat. Yhä puuttui ja minulta alkoi hävitä kärsivällisyys. Tuijotin kassaneitiä tappavasti ja lopulta olivat vaihtorahat kutakuinkin oikein. Kotona huomasin kuitistakin, että päin seiniä sekin. En lähde enää oikomaan, mutta koetan tätä neitiä välttää. Kuumuusko tyhmistää, sillä nyt sentään pitäisi osata ilman koneitakin antaa oikein vaihtorahat? Näin tehtiin ennen kaupoissa. Laskettiin ääneen rahat ja aina meni jetsulleen oikein. No, naputtelihan se marjamyyjäkin torilla laskimeensa 6+6+6, kun ei yhteenlasku, aritmetiikan peruslaskutapa, tai edes kertolasku ollut hallinnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti