Ensi viikon perjantaina alkaa yleisurheilu Tokiossa. Iloitsin aikaisemmin, että tulen näkemään osan suorana, kun on näitä univaikeuksia. Kun ei olekaan enää entiseen malliin. Nukun useimmat yöt kuin pieni porsas, enkä suinkaan keinotekoisesti nukutettuna. Ykskaks vain aloin nukkua normaalisti. No, olihan tuota valvomista kestänytkin! Sen verran olen onnellinen, että annan nukkumiselle vallan ja katselen yleisurheilua jälkikäteen. Muistelen erästä pikajuoksijaa aikojen takaa, johon tutustuin äitini syntymäpäivillä. Sittemmin googlettaessani urheilijaa, sain tietää hänen kuolleen kotimaassaan.
Tony Vaccaron valokuvanäyttelyyn jäi menemättä. M:lle tuli este ja siirsimme menon elokuulle. Kökötin eilen kotona ja ihailin partsilla uutta neilikkaani. Siinä on jopa neilikan tuoksu. Nyt ilmojen viilennettyä voi istuksia siellä muulloinkin kuin aamuisin. Uutta lämpöä luvassa ainakin joksikin aikaa. Ei muuta kuin tervetuloa. Loppuu kuitenkin joskus.
Lopettelen päiväkirjan omaista kirjettä Italiaan. Kirjeiden kulku edestakaisin on aivan sekaisin. Ennen postien palvelu maissamme oli järjestäytyneempää, nyt vinksin vonksin. Tehdään matkaa toistakin kuukautta, jolle en ole saanut järkevää selitystä. Mitä koronalla on sen kanssa tekemistä? Tämä hidastus on alkanut jo ennen pandemiaa ja aina vuosien varrella hieman takunnut silloin tällöin, jopa jäänyt saapumatta perille.
Lukeminen jäänyt vähemmälle. En mukamas jaksa vuoteessa sitä hommaa. Päiväsaikaan olen ollut erinomaisen huono lukemista harrastava. Kahlaan yhä kolmea kesken jäänyttä, jotka kirjat katsovat minua syyttävästi yöpöydällä. Ehkä olisi hyvä mennä kirjakauppaan saamaan inspiraatiota. Ella Kannisen Italia-kirjan olen sentään saanut luetuksi ja aion antaa sen eteenpäin muutaman muun kirjan kanssa. Turha kerätä hyllyyn sellaisia, joita en taatustikaan lue uudestaan.
Tänään heittää Jaakko kylmän kiven veteen. Alkaa syyskesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti