EPÄJÄRJESTYSTÄ KIRJAHYLLYSSÄ

 Kotini kirjahyllyssä ei ole minkäänlaista järjestystä. Vain runot ja Helsinki-aiheiset kirjat olen laittanut erikseen omiin hyllyihinsä. Muissa suuri sekamelska. Tämän taas huomasin, kun lukiessani Rutherfordin ihmishistoriaa, piti kesken kaiken ruveta etsimään Darwinin ja Pääbon kirjoja, joissa sivutaan samaa aihetta. En löytänyt. Ja kun olen kärsimätön luonne, suuttua tussahdin koko kirjahyllylle. No, lopulta ne löysin. Toinen oli Salingerin Siepparin vieressä ja toinen vuonna 1923 ilmestyneen Sillanpään Koottujen. Ei mitään tolkkua! Jonain päivänä pitäisi koko seinällinen päivittää.

Etsimisessä oli kuitenkin joku tarkoitus. En ole ikinä Sillanpäätä lukenut. Molemmat Kootut olivat pölyisiä. Piti ensin puhaltaa. Kuinka ollakaan ryhdyin selailemaan. Onhan Sillanpää sentään kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut. Selailtuani kirjaa luinkin siitä novellin Kodin helmasta, joka julkaistu vuonna 1915. Se kertoo 16-vuotiaasta pojasta, jolle "tapahtui suurenmoisin ilmiö, mitä ihmisen yleensä sallitaan täällä ajassa kokea, nimittäin ensimmäinen varsinainen rakastuminen." Luin episodin kokonaan ja muistin  kokeneeni  samassa iässä niin ikään tuon suurenmoisen ilmiön. Kukapa ei? Panin kirjan pois ja jäin omaa ilmiötäni muistelemaan. Nousi kyynel silmänurkkaan. Sen kuivattuani haluan lukea myöhemmin muutkin Sillanpään novellit näissä kahdessa Kootussa.

Stadin Slangin jäsenlehti Tsilari tuli muutama päivä sitten. Siinä Pentti Kokon artikkeli Taka-Töölöstä, jossa minäkin asunut ison osan elämästäni. Olin siihen kirjoituksessa pettynyt, kun Kokko mainitsee vain  Kansaneläkelaitoksen vieneen koko korttelin tilan. Hän olisi voinut mainita paikalla olleet kaksi kalliota, isokaltsi ja pikkukaltsi, joista varsinkin isompi oli töölöläislasten rakastettu leikkipaikka. Iso tasainen kallio, jossa kasvoi puita, pensaita ja ruohoa. Siellä pelattiin, oltiin retkellä ja talvisin laskettiin mäkeä. Isonkaltsin yli oikaistiin matkalla Axa-elokuvateatteriin tai apteekkiin ostamaan salmiakkia. Kalliot olivat lapsille keitaita vuosikymmenten ajan, kunnes vuonna 1956 Kela rakennutti siihen massiivisen Alvar Aallon suunnitteleman  pääkonttorinsa. Töölöläisten vastarinta ei auttanut. Tontti oli Kelan. Tästä olisi Pentti Kokko voinut myös kertoa, mutta muuten kirjoitus oli mieltä lämmittävä ja muistoja herättävä. Kuten myös Roope D  Töölöntorin reunalta tuo ainakin minulle mieleen muistoja blogissaan "Topeliuksenkadun toisesta päästä", jossa nyttemmin edesmenneet Tullinpuomi, Sininen kuu-leffateatteri ja jätskibaari. Sekin alue "kaltsien" lailla minun lapsuuttani ja nuoruuttani. Puolison ja minun ensiasunto sitten myöhemmin oli Topeliuksenkadulla Humalistonkadun kulmassa. Sieltä muutimme aikanaan Etu-Töölöön. Olen tölikäläinen yhä, vaikka olen jo kauan asunut muuallakin.

Huonosti nukuttu yö takana. Join jo kahvin ja nyt oli blogin vuoro. Mukavaa sunnuntaita. Huomenna naisten päivä ja ihan kansainvälisesti. Hyvää sitä päivää meille naisille.