Lotto ei luvannut muuttoa Katajanokalle. En minä masentunut. Laitoin toisen annoksen lattea. Illalla myöhään kaivoin ystäväni, josta en ole enää vuosiin kuullut, kirjoittaman runokirjan ja luin muutaman. Kirjassa on omistuskirjoitus. Minusta runojen lukeminen sopii yöllä, kun ei nukuta. Ja minua nukuttaa harvoin. Tulee pohdittuakin kaikenlaista, jonnin joutavaakin. Mielikuvitusleikkejä, muistoja aikojen takaa, suunnitelmia. Eräs ystäväni sanoo, että aikuisena ei enää haaveilla eikä rakennella huomista. Missä niin on määrätty? Hän väittää olevansa realisti, jalat tukevasti maassa. Minullakin on aika ajoin, mutta ehkä sittenkin olen enemmän idealisti. Unelmoiminen on hauskaa ajankulua. Enkä suinkaan odota että kaikki hullut ja mahdottomat haaveet toteutuisivat. Niillä on kivaa vain leikkiä. Jotenkin rikkaampaa kuin ainoastaan maata ja syljeksiä kattoon.
Panin muuten Proustin kirjan Vanki takaisin hyllyyn ja päätin olla yrittämättä sen lukemista, kun ei siitä ole kertaakaan tullut mitään. Kerroin A:lle yrityksestäni ja hän sanoi, ettei myöskään ole onnistunut lukemaan yhtäkään kirjaa Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä-sarjasta. Mutta sen sijaan Madeleine-leivonnainen on minulle tuttu. Itse en ole niitä tehnyt, ostanut valmiina. Proust teki Petite Madeleine-kakkusesta maailmankuulun kirjoittamalla siitä "Kadonnutta aikaa etsimässä" sarjan ensimmäisessä osassa. Tämän kertoi minulle kaikkitietävä Google.
Siitä olen kuitenkin ylpeä, että olen lukenut Danten Jumalaisen näytelmän melkein kokonaan. Aion vielä lukea loputkin, kunhan taas päähän pälkähtää. Dante ei ehkä pitäisi siitä, että häntä luetaan vain päähän pälkähdyksen sytyttyä.
Eilen laitoin uuniin "Sadonkorjaajan broileripellin", vaikka en ollut muualla satoa korjaamassa kuin kaupan kasvishyllyissä. Panin "peltiä" pakastimeen. Ensin maistoin. Sitten söin lounaaksi sulattamaani keittoa, jota vieläkin pakastimessa riittää erilaisina soppaversioina.
Oli muuten fiksua tutkailla soitinkirjaa, josta jo kerroin. Jippii, television ruudusta tunnistin ukulelen. Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä, sanoi jo vanha kansakin. Google muuten kertoo ukulelen keksityn Havaijilla, mutta minun kirjani "Soittimien ihmemaailma" tietää ukulelen olevan alunperin kotoisin Portugalista ja sieltä se tuotiin Havaijille. Sen portugalilainen nimi oli machete ja havaijilaiset alkuasukkaat opeteltuaan sitä soittamaan, muuttivat nimen ukuleleksi, joka merkitsee havaijin kielellä hyppivää kirppua soittajan käden edestakaisen näppäilyliikkeen mukaan.. Tulihan tämäkin kerrottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti