30. toukokuuta 2020

MASKIN KANSSA VAI ILMAN?

Aikooko hallitus säätää maskin käytön pakolliseksi? Mitenkäs se sopii lierihatun kanssa? Kesä saattaa mennä ihan plörinäksi.

Sain E:ltä kortin, jossa teksi "elämän tarkoitus on tylsyyden karkoitus". Soitin. Pohjois-Pohjanmaalla ei vielä niin kesäistä kuin Uudellamaalla. Muistuupa mieleen se kesä, kun puoliso ja minä lähdimme Norjaan kesäkuussa ja Kilpisjärvi jäässä, maassa lunta siellä ja täällä. Mutta kun pääsimme jonkun matkaa Norjan puolelle, sielläpä oli jo kesäistä. Kukat kukkivat, puut lehdessä ja ihmiset ahersivat puutarhoissaan. Golfvirta! Hämmästyttävää.

Luen edelleen Camilla Läckbergin kirjaa Kultahäkki ja nyt siinä on alkanut tapahtua. Revenge! Loppujen lopuksi ei hullumpi viihdekirja. Nostattaa feministisiä tunteita. Moni naislukija samastuu kirjan sankarittareen.

Tänään on aikomus lähteä oikein ulos. Pitemmälle kuin partsille. Eikä, yllätys, yllätys,  kauppaan. Ihan vain ulos. Kunhan tästä tokenen ja saan latteni juotua. Olen hiukan myöhässä aamupuuhissani. Yö kun taas meni pelkäksi ihmettelyksi. Näin ikkunasta hienosti, kun pimeys teki valolle tilaa. Olisin tietysti mieluummin nukkunut. Mutta minusta tehdään yöeläjää. Siinä ihmetellessäni ajattelin paistaa tänään itselleni ahvenfileitä. Otin pakastimesta. On voita ja on sitruunaa ja on tilliä. Lisukkeeksi salaatti, johon mukaan ohuita fenkolin ja punasipulin viipaleita. Hyvän ruokahalun hankin kävelylläni.

Nyt minulle selvisi hallituksen sääntö, miten ensi viikolla avattavissa ravintoloissa istutaan. Aluksi ymmärsin, että jokaisen istuttava oman pöydän ääressä, mutta tarkennus kertoi, että jokaisella on oltava pöydän ääressä oma tuoli. No, pikkutunneilla varmaankin ennen koronaa meno oli jo hilpeää ja sama tuoli voi kannatella kahta ihmistä. Nyt ei ole pikkutunteja, kun juomien tilaaminen loppuu kello 22 ja koko pulju sulkeutuu tuntia myöhemmin.

Tästä on alettava nyt töihin. Vuode päiväkuntoon. Pyykit pois kuivaustelineestä. Sitten suihkuun ja ankaraa miettimistä, mikä kesämekko päälle. Ja ei kuin menoksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti