16. toukokuuta 2020

KUKA ON HAURAS VANHUS

Olen ollut ostoksilla. Ostin jäätelöä. Sen jälkeen söin jäätelöä. Tuli paha omatunto, siksi jätin osan syömättä. Olen myös puhunut puhelimessa L:n, K:n ja E:n kanssa. Eri päivinä. Alkaa maistua jo puulle korona-aresti. Miten sitten kesäkuun alussa tungeksitaankaan, kun menopaikat aukeavat. Hallitusti, kuten pääministeri sanoo. Se on kai sama kuin rajoitetusti.

Suomen Kuvalehden kolumnisti Jukka Ukkola kirjoittaa ilmaisusta "hauras vanhus", jota yleisesti nykyisin käytetään. Minä olen harvoin tavannut hauraan vanhuksen ja hän on silloin ollut jo sairaalan vuoteessa. Vanhemmistani ei kumpikaan ollut hauras. Ukkola luettelee synonyymejä vanhus-sanalle. Niitä on paljon. "Horisko" on minulle aivan tuntematon. Googlasin. Se tarkoittaa seniiliä ja huonomuistista. Ukkola kysäisee myös, tarkoittaako "hauras" esimerkiksi osteoporoosia potevaa?  No, missään tapauksessa kaikki entiset nuoret eivät ole vanhuksia eivätkä hauraita. Nyt hallitus on päättänyt jo epidemian alkuaikoina, että 70+ ihmiset ovat vanhuksia. Sanooko kukaan Aira Samulinia vanhukseksi? Tai Pirkko Mannolaa? Tasavallan presidenttikin taitaa kuulua tähän kategoriaan. Lenita Airisto myös. Kirsti Paakkanen.Vanhuksia kaikki tyyni. Tuskin hauraita.

Täällä sitä vain kökötetään ja muistellaan vapautta ennen koronaa. Hallitus miettii, tuleeko kasvosuojainpakko ja minkälainen suojain. H meni jo ostamaan monta kymmentä, kun epäili, ettei niitä myöhemmin saa. Jos suojaimen käyttö on pakollista, niitä on myytävänä silloin jokaisen kasvoille. Minä en osta etukäteen yhtään mitään. En ostanut edes vessapaperia, vaikka kaikki muut ostivat kuultuaan koronasta. En myöskään makaroonia ja maitopulveria hankkinut varoiksi. Luotan siihen, että saamme kaupasta tarvittavat ruoka-aineet jatkossakin. Tosin en makaroonia ja maitopulveria edes käytä. Nyt olen ostanut rusinoita, mutta se ei johtunut koronasta. Aion laittaa marokkolaista porkkana-appelsiinisalaattia ja siihen tarvitaan rusinoita. Ohje Kiinassa painetusta englannista suomennetusta kirjasta. Ihania reseptejä.

Tänään siis tietysti taas kotona. Kyllä tämä tästä urkenee parempaan suuntaan. Odotamme kärsivällisesti. ja katsomme aikanaan, miltä maailma nyt näyttää. Erilaiselta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti