EN AIO LAITOSTUA

Pitäisi terästäytyä ettei laitostuisi. Kotona olisi puuhasteltavaa, mutta kun olen aina ollut niiden hommien suhteen hiukan harkitseva. Alkaa tympiä karanteenissa oleminen. Liikun sentään kauemmaksi kerran viikossa kuin roskikselle. Käyn kaupassa. Pääsiäisen jälkeen menen taas. Kotona ei ole kuin yksi nahistunut appelsiini. Viimeisen omenan söin eilen. Ainoa pääsiäiseen viittaava on keltaiset tulppaanit maljakossa. En viitsinyt ottaa esille maalattuja munia tai muutakaan rekvisiittaa. Yleensäkään en ole pääsiäisihminen. Lapsena kukko muni. Myöhemmin selvisi siitäkin totuus, kuten joulupukistakin. Usko kaikkeen vähentynyt.

Lukeminen ei maistu, blogissani ei ole asiaa, media täynnä koronaa meillä ja muualla. Ihan mullin mallin kaikki. Uudesta läppäristä ei ole kuulunut muuta kuin vahvistus. Ei laskuakaan. Mitä voisin tehdä, niin siivota kirjoituspöydän ja tehdä tilaa uudelle koneelle. Papereita taas kertynyt. Aina niitä tulee, vaikka kuinka sähköisesti toimitaan. Jos ei muuten niin tulostamalla.

Lintujen elämä vilkastunut. Niitä lentelee ahkerasti ikkunan editse. Reviirin katsastusta, mihin sitten pykätä pesä. Ääntely lisääntynyt. Korostuu kun muuten on hiljaista korona-aikana. Parveketta voisi vähitellen laitella kesäkuntoon, imuroida jne. Täällä istun huomattavasti vähemmän kuin muilla parvekkeillani. Jotain on vikana. Eikä syyttää voi koronaakaan.

Ikävä puolisoa, vanhempia, monia ystäviä. Joskus näen unia heistä. Kuulen koirien haukunnan, veneen kolahduksen mökkirantaan, takkatulen loimun, piipusta nousevan savun, taivaanvuohen "mäkätyksen" ja tikan koputukset. Olimme usein pääsiäisen mökillä. Muistoja. Tästä pääsiäisestä muistaa koronaviruksen.