RATIKKA-AJELUA

Ajelin päivänä eräänä ratikalla ihan huvinpäiten muuten vaan. Ja nautin! Kukaan ei usko, kuinka minulla on ikävä ratikoita, niiden kiskoja ja pysäkkejä, koko sitä osaa Helsingistä, jonne kuulun. Labrasta kävelin, kävelin ja kävelin. Edes kova tuuli ei haitannut. Kävin monissa kaupoissa, joista en ostanut mitään. Katselin ihmisiä. Menin Stockmannille ja siellä Fazerin kahvilaan. Katselin jälleen ihmisiä. Nautin cappuccinon ja suunnittelin Samppanjabaariinkin menemistä. Kello ei ollut kahtatoista. Luovuin ideasta. Olin vaateosastoilla ja Herkussakin. Sitten Keskuskadun Nespressoon, jossa tein kunnon ostokset. Kaiken tämän jälkeen taas ratikka-ajelua. Lopulta metroon. Ja tuulikin tuntui itäisessä Helsingissä tuimemmalta. Kuten aina.

Joulusta ei mitään enää jäljellä. Riisuin viimeisetkin pois. Nyt parvekkeella vain tuikkuja. Eikä niitäkään enää kauaa, kun illat alkavat olla valoisia. Elokuussa taas.

Olen alkanut ravita itseäni raakapuurolla. Tekeytymään illalla, yöksi jääkaappiin ja aamulla maaruun. Aika namia! Kaurahiutaleita vain vajaa puoli desiä, jugurttia, vähän maitoa ja hunajaa, vanilliinisokeria ja pensasmustikoita. Siinäpä se. Ystäväni K ei ole seikkailunhaluinen ikinä ja epäili raakapuuron makua, ulkonäköä sekä sitä, että kun sitä ei keitetä. On kuitenkin pienenä ahminut kaurahiutaleita "raakana" sokerin kanssa, kuten moni muukin pikkulapsi. Kotisirkkaa edes suklaapäällysteisenä ei suostu suuhunsa panemaan. Minä taas panen melkein mitä vaan ainakin yhden kerran.

Eilen tepastelin kotipuolen kauppakeskuksessa. Ei mitään uutta siellä. Ostin kestomaitoa, en muuta. No jaa, ehkä hiukan. Istuin penkilläkin katsastamassa ohikulkijota. Viereeni tuli romanimies istumaan. Hänellä oli ranteessa komea Rolex ja pyöritteli puhelimestaan jotain tärkeää. Eräs kaveri tutki roskiksen sisältöä, mutta ei ilmeisesti löytänyt mitään kiinnostavaa. Minä lähdin kotiin.