Aatto meni ja joulupäivä tuli. Jouluateria vaatimaton. Peruna-,porkkana- ja lanttulaatikkoa lisukkeineen ,mutta jälkiruokana Mozartin kuulia ja Moët-samppanjaa, joita ystäväni L minulle oli joululahjaksi tuonut. Tänään ateriana lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa lisukkeineen, mutta nyt kuulia ja samppanjaa säästelen myöhempää ylellistä hetkeä varten.
Oih,oih, Cary Grant-elokuvan katselin äsken. On siinä miestä kerrakseen. Aina ollut yksi mielinäyttelijäni. Teini-iässä me tytöt huokailimme leffojen auloissa Grantin valokuvan edessä ja keräsimme Elokuva-Aitasta hänen kuviaan. Joillakin oli henkilökohtaisesti nimikirjoituksella saatu valokuvakin. Elokuvat näimme moneen kertaan ja tämäkin tämänpäiväinen esitetty tv:ssä usein. Aina katson.
Olen näistä yksin viettämistäni jouluista pitänyt. Hiljaista ja tv-ohjelma runsasta. Tuntuu oikeastaan aivan oikealta olla itsensä kanssa vaatimattoman oloisesti ilman kiirettä ja hössöttämistä. Koti kuitenkin jouluinen, vaikka ruokapöydän kattaus suppea etten sanoisi karunpuoleinen. Ja sanonkin. On minulla pöydällä uusi kaitaliina. Käväisin Indiskassa ja sieltä ostin intialaisvaikutteisen liinan, jolla ei ole mitään tekemistä itse asiassa meidän joulumme kanssa. Sopii kuitenkin kullanväristen kynttilänjalkojeni kera, joissa kullanväriset kynttilät. Tanskalaisen taiteilijan keramiikkanen tonttupariskunta, jonka olen joskus vanhemmilleni ostanut ja vielä lisänä myyjäisistä käsintehty kankainen joulutähti pienessä purkissa. Mutta en minä sen pöydän ääressä syönyt. Olohuoneessa pistelin ateriani silmät liimattuina elokuvaan To catch a thief. Koko päiväksi riittää leffoja kuten eilenkin. Jätin tänä vuonna väliin elokuvan It´s a wonderful life. Niin monta kertaa juuri jouluisin olen kököttänyt television ääressä katselemassa kuinka ihmeellistä on elämä James Stewartin elokuvaperheessä. Osaan jo repliikit melkein ulkoa. Katselen muuta.
Enköhän tästä siirrykin jo näköradion luo. Hyvää joulupäivää.
No nyt vasta ehdin tänne toivottelemaan sulle mukavaa jatkoa Joulun aikaan. Miten ihmeessä nuo pari edellistä päivää menivät niin nopeasti kaikenmaailman touhuissa. Mutta, leppoisia loppupäiviä tälle vuodelle ja kaikkea hyvää kohta alkavalle uudelle vuodelle!!
VastaaPoistaNiin Sinullekin, Marjatta, kaikinpuolista mukavaa ja hyvää vuotta 2020. Kiitoksia kommenteista vielä menossa olevan vuoden varrelta.
Poista