On päiviä, jolloin ikävä valtaa mielen. On päiviä, kun katson ulos ikkunasta maailmaan, enkä itke. Eilinen kuului niihin. Ystävä järjesti siunaustilaisuuden ajankohdan sekä uurnan laskun sukuhautaan. Hoiti hakemuksia, kaikki pitää anoa. Teki kaiken puhelimitse ja netin kautta. Nykymaailma on ihmeellinen. Sitten lähdettiin kolmisin (toinenkin ystävä mukana) asioimisiin, muun muassa ruokakauppaan, joka yllättäen oli Herkku. Päivä kului näissä merkeissä, eikä unta juurikaan tarvinnut illalla odotella. Heräsin nyt aamulla siihen aikaan, kun olen liki kahdentoista vuoden aikana herännyt, 6-7 välillä. Panin kahvin tippumaan ja löysin lukulasit, joita eilen etsiskelin.
Tänään kaappien tyhjentämistä taas. Heitän pois. Fridaan ei nyt viedä. Enkä edes ajattele turvapaikanhakijoita ja heidän mahdollista vaatepulaansa. Muut ovat uutisten mukaan tämän tehneet, vaatevuoret valtavia. Monille talvi voi tuoda yllätyksen, sandaaleilla ei tarkene. Se ei nyt tällä hetkellä kuulu minulle. Oma murheeni on minulle suurempi.
29. syyskuuta 2015
26. syyskuuta 2015
YKSIN
Elämä hetkessä muuttuu. On aivan turta, hämmentynyt, neuvoton, turvaton ja yksin. Miten tästä eteen päin? Ystävät soittelevat, käyvät, on kukkia, kannustavat jatkamaan elämää. Kauniita lauseita osanottokorteissa, tummia kukkia etupuolella näkymättömät surureunat ympärillään. Blogiystävät ottaneet kauniisti osaa. Kiitos. Yksinäisyyden tunne on vahvana läsnä iltaisin, kun pimenee. Käperryn vuoteeseen ja itken.
Onneksi on tekemistä. Soittoja sinne ja tänne, lainaksi saadut apuvälineet on haettu pois. Makuuhuoneesta tuli autio ja tyhjä. Eräs taho otti avaamattomat vaippapaketit ja muuta avaamatonta. Suojalakanapakkaukset menivät tarvitsijalle. Lääkkeet odottavat apteekkia. Osan hoitotarvikkeista heitin pois. Tyhjensin puolison kaappeja. Tunsin hänen tuoksunsa ja itkin.
Makuuhuoneen sisustuksen muutin. Ei ole enää niin autio. Nukkunut olen jo omassa vuoteessa. Pari yötä meni sohvalla. Ystävän kanssa alan ensi viikolla tarpeellisiin järjestelyihin, jotka tehtävä on. Niihin kuuluu myös uuden kodin hankkiminen. Tähän taloon tulee iso remontti ulko- ja sisäpuolelle. Asua ei kukaan voi. Nyt muutan pienempään. Luovun lisää tavaroista, myös omistani. On hyvä, että on paljon tekemistä. Ikävöin miestäni suunnattomasti. Kyyneleitä ja taas kyyneleitä.
Onneksi on tekemistä. Soittoja sinne ja tänne, lainaksi saadut apuvälineet on haettu pois. Makuuhuoneesta tuli autio ja tyhjä. Eräs taho otti avaamattomat vaippapaketit ja muuta avaamatonta. Suojalakanapakkaukset menivät tarvitsijalle. Lääkkeet odottavat apteekkia. Osan hoitotarvikkeista heitin pois. Tyhjensin puolison kaappeja. Tunsin hänen tuoksunsa ja itkin.
Makuuhuoneen sisustuksen muutin. Ei ole enää niin autio. Nukkunut olen jo omassa vuoteessa. Pari yötä meni sohvalla. Ystävän kanssa alan ensi viikolla tarpeellisiin järjestelyihin, jotka tehtävä on. Niihin kuuluu myös uuden kodin hankkiminen. Tähän taloon tulee iso remontti ulko- ja sisäpuolelle. Asua ei kukaan voi. Nyt muutan pienempään. Luovun lisää tavaroista, myös omistani. On hyvä, että on paljon tekemistä. Ikävöin miestäni suunnattomasti. Kyyneleitä ja taas kyyneleitä.
22. syyskuuta 2015
SURU
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
(Eino Leino)
Mieheni, puolisoni, jätti tämän elämän viime yönä. Nuku hyvin, kulta.
Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän.
(Eino Leino)
Mieheni, puolisoni, jätti tämän elämän viime yönä. Nuku hyvin, kulta.
21. syyskuuta 2015
NIMENI ON APEUS
Viime päivät ja osa öistä ovat olleet meillä vaikeita. Eilen Kotisairaalasta kävi kaksi sairaanhoitajaa tutkailemassa tilannetta. Nyt odottelen sieltä soittoa, koska lääkärinkin pitäisi tulla hoitaja muassaan ja jälkimmäinen ottaa puolisolta verikokeet. On niin ikään suihkutuspäiväkin. Antibioottikuurin aikana väsähti puoliso totaalisesti ja siitä on nyt kysymys. Reagoi ympäristöön huonosti ja vain nukkuu. Aamupuuroa on sentään hiukan syönyt ja juonut kohtuullisesti. Muuta ruokaa ei. Tunnelma on apea ja minä syvästi huolestunut.
En jaksa olla kiinnostunut Suomen ja Euroopan asioista, talouden tilasta, turvapaikoista ja niiden hakijoista, ihmissalakuljetuksista, Tornion asukkaista, jotka ovat ulkomaalaisiin kyllästyneet, en muiden hädästä ole kiinnostunut. Nyt on oma ja puolison asiat lähempänä ja minua eniten askarruttavat. Maailma menee menojaan ilman minun mielenkiintoanikin.
Televisiota tuijotan iltaisin ohjelmaa sen kummemmin ajattelematta. Joku hauskuuttaa katselijoita huonommalla tai paremmalla menestyksellä, ruokaa laitetaan kuten aina ennenkin, mainosten on tarkoitus jäädä mieleen ja ostamaan tuote, elokuvia tulee ja menee, uutiset suoltavat tapahtumia meiltä ja muualta. Minua ei kiinnosta. Olen ja hengitän, seuraan puolison vointia, hoidan häntä kuten ennenkin. Sydämeni ympärillä kiristää, eikä se ole sydänvikaa.
Kotisairaala soitti. Tulevat nyt aamupäivällä.
En jaksa olla kiinnostunut Suomen ja Euroopan asioista, talouden tilasta, turvapaikoista ja niiden hakijoista, ihmissalakuljetuksista, Tornion asukkaista, jotka ovat ulkomaalaisiin kyllästyneet, en muiden hädästä ole kiinnostunut. Nyt on oma ja puolison asiat lähempänä ja minua eniten askarruttavat. Maailma menee menojaan ilman minun mielenkiintoanikin.
Televisiota tuijotan iltaisin ohjelmaa sen kummemmin ajattelematta. Joku hauskuuttaa katselijoita huonommalla tai paremmalla menestyksellä, ruokaa laitetaan kuten aina ennenkin, mainosten on tarkoitus jäädä mieleen ja ostamaan tuote, elokuvia tulee ja menee, uutiset suoltavat tapahtumia meiltä ja muualta. Minua ei kiinnosta. Olen ja hengitän, seuraan puolison vointia, hoidan häntä kuten ennenkin. Sydämeni ympärillä kiristää, eikä se ole sydänvikaa.
Kotisairaala soitti. Tulevat nyt aamupäivällä.
18. syyskuuta 2015
EI IHAN TAVALLINEN PERJANTAI
Mieltä ilmaistaan tänään. Mikäs siinä. Olenhan monesti ihmetellyt, mikseivät suomalaiset käy barrikadeille. Nyt käydään ja vastustetaan roimasti hallituksen toimia.
Eilen tuuraajapäivä. Muualla en ollut kuin apteekissa ja Herkussa. Jälkimmäisestä ostin edellisen päivän puuttuvat. Tulin hyvissä ajoissa kotiin ja sitten pantiin tuuraajan kanssa maailmaa järjestykseen. Kun oli lähtenyt, syötin puolison, tein huushollitöitä ja kellahdin sohvalle sen jälkeen. Ja nukahdin. Olen siis unen tarpeessa ja väsynyt.
Mitä varten piirretyillä henkilöillä on neljä sormea? Ystäväni S, jonka kanssa tämäkin asia hänen täällä ollessaan läpikäytiin, väitti olevan helpompaa piirtää neljä kuin viisi sormea. Disney taas sanoi, että viisi-sorminen näyttää banaanitertulta. Ja muutenkin rumemmalta kuin symmetrinen neljä sormea. Minulta meni nuorena muuten monta vuotta animaatioita katsellessani ennen kuin äkkäsin yhden sormen vajeen. Neljä sormea tuli nyt kutakuinkin puitua, että voin alkaa miettiä, miksi Simpsonit ovat keltaisia.
Luvataan sadetta. Rajuakin ja paljon. Ei hyvä mielensä ilmaisijoille Rautatientorilla. Vielä ei kuulemma ole ruuhkaa tai muuta poikkeavaa Stadissa, paitsi, että julkinen liikenne on stop ja muutakin pyssäyksissä. Taksit odottavat täysin miehityksin tolpilla (luulin heidänkin olevan mielenosoituksessa). Ihmiset poistuvat työpaikoiltaan ajoissa ja pitää päästä osoittamaan paheksuntaansa hallituksen toimenpiteille. Yhden päivän juttu ja sitten taas normalisoituu. Onko hyötyä? Tietääkö susikaan?
Heräsin tänään varhain, Puoliso puhdistettu jo ja nyt alan aamupuuron laittoon. Sitten voin alkaa seurata mielenilmaisua medioista.
Eilen tuuraajapäivä. Muualla en ollut kuin apteekissa ja Herkussa. Jälkimmäisestä ostin edellisen päivän puuttuvat. Tulin hyvissä ajoissa kotiin ja sitten pantiin tuuraajan kanssa maailmaa järjestykseen. Kun oli lähtenyt, syötin puolison, tein huushollitöitä ja kellahdin sohvalle sen jälkeen. Ja nukahdin. Olen siis unen tarpeessa ja väsynyt.
Mitä varten piirretyillä henkilöillä on neljä sormea? Ystäväni S, jonka kanssa tämäkin asia hänen täällä ollessaan läpikäytiin, väitti olevan helpompaa piirtää neljä kuin viisi sormea. Disney taas sanoi, että viisi-sorminen näyttää banaanitertulta. Ja muutenkin rumemmalta kuin symmetrinen neljä sormea. Minulta meni nuorena muuten monta vuotta animaatioita katsellessani ennen kuin äkkäsin yhden sormen vajeen. Neljä sormea tuli nyt kutakuinkin puitua, että voin alkaa miettiä, miksi Simpsonit ovat keltaisia.
Luvataan sadetta. Rajuakin ja paljon. Ei hyvä mielensä ilmaisijoille Rautatientorilla. Vielä ei kuulemma ole ruuhkaa tai muuta poikkeavaa Stadissa, paitsi, että julkinen liikenne on stop ja muutakin pyssäyksissä. Taksit odottavat täysin miehityksin tolpilla (luulin heidänkin olevan mielenosoituksessa). Ihmiset poistuvat työpaikoiltaan ajoissa ja pitää päästä osoittamaan paheksuntaansa hallituksen toimenpiteille. Yhden päivän juttu ja sitten taas normalisoituu. Onko hyötyä? Tietääkö susikaan?
Heräsin tänään varhain, Puoliso puhdistettu jo ja nyt alan aamupuuron laittoon. Sitten voin alkaa seurata mielenilmaisua medioista.
17. syyskuuta 2015
SIJAISPÄIVÄ
Sijaispäivä sujui hyvin niin kotona kuin asioidessa kodin ulkopuolella. Puoliso oli hyvin syönyt ja antanut mukisematta sijaisen hoitaa hygienian. Hieno juttu.
Minä käväisin lääkärissä ja sekin sujui hyvin. Sain sitten apteekista rohtoa vaivaan. Oli luppoaikaa ja mietin, mitä teen. Sitten tiesin. Menin Fazerin Samppanjabaariin Stockmannilla ja nautin lasillisen talon leivän ja lisukkeiden kanssa. Pöydissä naisia ostoskasseineen. Oviaukkoon ilmestyi mieshenkilö itsepalvelun tarjottimen kanssa etsien vapaata pöytää. Ei saisi tulla. Samppanjabaari on palvelualue, mutta nyt ei näkynyt tarjoilijaa. Mies pani tarjottimen pöydälle ja alkoi syödä. Tarjoilija tuli, mutta ei puuttunut asiaan. Minä pyysin laskun. Olin ostanut vaatetta itselleni ja ne pullottivat muovikassissa, joka ei ollut Stockmannin. Kiersin hetken tavaratalossa ja menin lopulta Herkkuun. Ostettavaa jäi täksikin päiväksi. Tuuraaja tulee.
Illalla tuli ystäväni S hänellä hoidettavana olleen toisen läppärini kanssa. Pani koneen toimintakuntoon kirjoituspöydälle ja sitten aloimme keskustella niitä näitä ja ehtoo menikin siinä lystisti. Välillä hoidin puolisoa, ruokaa ja antibiootit. Olin aikamoisen väsynyt ja kömmin vuoteeseen jo yhdeksän kieppeillä ja nukahdin. Aamulla oli hyvä herätä. Tuuraaja tulee vajaan kolmen tunnin kuluttua. Ja taas lähden asioille.
Minä käväisin lääkärissä ja sekin sujui hyvin. Sain sitten apteekista rohtoa vaivaan. Oli luppoaikaa ja mietin, mitä teen. Sitten tiesin. Menin Fazerin Samppanjabaariin Stockmannilla ja nautin lasillisen talon leivän ja lisukkeiden kanssa. Pöydissä naisia ostoskasseineen. Oviaukkoon ilmestyi mieshenkilö itsepalvelun tarjottimen kanssa etsien vapaata pöytää. Ei saisi tulla. Samppanjabaari on palvelualue, mutta nyt ei näkynyt tarjoilijaa. Mies pani tarjottimen pöydälle ja alkoi syödä. Tarjoilija tuli, mutta ei puuttunut asiaan. Minä pyysin laskun. Olin ostanut vaatetta itselleni ja ne pullottivat muovikassissa, joka ei ollut Stockmannin. Kiersin hetken tavaratalossa ja menin lopulta Herkkuun. Ostettavaa jäi täksikin päiväksi. Tuuraaja tulee.
Illalla tuli ystäväni S hänellä hoidettavana olleen toisen läppärini kanssa. Pani koneen toimintakuntoon kirjoituspöydälle ja sitten aloimme keskustella niitä näitä ja ehtoo menikin siinä lystisti. Välillä hoidin puolisoa, ruokaa ja antibiootit. Olin aikamoisen väsynyt ja kömmin vuoteeseen jo yhdeksän kieppeillä ja nukahdin. Aamulla oli hyvä herätä. Tuuraaja tulee vajaan kolmen tunnin kuluttua. Ja taas lähden asioille.
15. syyskuuta 2015
HELSINKI JA UNESCON MAAILMANPERINTÖLISTA
Pärmänttäsin juuri eilen rakennusten sopimattomuudesta keskenään Helsingissä. Tänään Helsingin Sanomat paneutuu samaan aiheeseen. Museovirasto on iskenyt silmänsä Senaatintorin kulman graniittiseen pankkitaloon, joka tuli enemmän miljööseen sopivan talon tilalle ollen nyt asiaan ja tyyliin kuulumattomana Senaatintorin ympäristössä. Helsinki haluaisi päästä Unescon maailmanperintölistalle empire-kokonaisuuden kanssa, mutta graniittinen pankkirakennus ei sovi tyyliin. Ei sovi 1700-luvulla rakennettu Sederholminkaan talo Aleksin varrella torin puhdastyyliseen ympäristöön. Ainakin Sederholm jätettävä rauhaan! Mutta ei sitä tiedä, jos jonain kauniina päivänä jonain vuonna ilmestyvät puskutraktorit torin varrelle ja siinä hötäkässä menee niin pankkitalo kuin Johan Sederholmin vanha kotitalo. Olisiko maailmanperintölista niin tärkeä ja Helsinki niin kunnianhimoinen? Kummittelen katsomaan.
Pyykkäsin eilen uudella koneella ensimmäisen kerran. Puhdasta tuli. Kone jyskytti juhlalliset neljä tuntia peiton ja lakanoiden kimpussa, kun en saanut lyhyempää pesuaikaa asennetuksi taitamattomuudessani. Tänään opiskelen lisää. Kunhan ensin olen tointunut itselleni asettamasta tehtävästä imuroida huusholli. Huomenna tulee sijainen, enkä halua sälyttää hänelle ainakaan tätä työtä. No, enköhän tokene hommiin juotuani kahvin. Lonkka vihoittelee enemmän kuin muina aamuina. Huono nukkuma-asento? Metallilevyt siirtyneet? Ruuvit löystyneet lisää? Tiedä näitä. Tästä on kaikesta huolimatta köpiteltävä askareisiin.
Piha alkaa olla puista lentävien lehtien peitossa. Tuoksuu syksylle. Hiekkalaatikossa ei tehdä hiekkakakkuja. Risteilyalusten matkanteko Helsinkiin harventunut. On syyskuun puoliväli talvea odotellessa.
Pyykkäsin eilen uudella koneella ensimmäisen kerran. Puhdasta tuli. Kone jyskytti juhlalliset neljä tuntia peiton ja lakanoiden kimpussa, kun en saanut lyhyempää pesuaikaa asennetuksi taitamattomuudessani. Tänään opiskelen lisää. Kunhan ensin olen tointunut itselleni asettamasta tehtävästä imuroida huusholli. Huomenna tulee sijainen, enkä halua sälyttää hänelle ainakaan tätä työtä. No, enköhän tokene hommiin juotuani kahvin. Lonkka vihoittelee enemmän kuin muina aamuina. Huono nukkuma-asento? Metallilevyt siirtyneet? Ruuvit löystyneet lisää? Tiedä näitä. Tästä on kaikesta huolimatta köpiteltävä askareisiin.
Piha alkaa olla puista lentävien lehtien peitossa. Tuoksuu syksylle. Hiekkalaatikossa ei tehdä hiekkakakkuja. Risteilyalusten matkanteko Helsinkiin harventunut. On syyskuun puoliväli talvea odotellessa.
14. syyskuuta 2015
LAKKOA ODOTELLESSA
Tämä tuntuu nyt olevan yhtä sairaskertomusta koko blogi. Mutta kun näinä päivinä asiat pyörivät siinä. Kotisairaala soitti. Ensi viikolla taas puolison verikokeet. Hän on niin tavattoman hyvissä käsissä Kotisairaalan huomassa ja minä tunnen oloni turvalliseksi. Monta vuotta olin omillani.
Perjantaina sitten kaikki, melkein kaikki, tässä maassa tyssää. Taksirengitkään eivät ehkä aja, mutta taksifirmojen omistajat saattavat rattia pyöritellä. Liftarit vaan kyytiin yksityisautoihin, naapurit kimppaan, reipasta jalan siirtoa toisen eteen niin kyllä se siitä. Onhan kysymyksessä vain yksi päivä. Outoa kuitenkin meille hyvinvointi-ihmisille. Joku jo kyseli huolestuneena, onko Alko auki? Mitenkähän käy perjantaipullon? Kauppojen aukioloon ei kuulemma suuremmin vaikuta, mutta tavaran toimituksia tuskin on. Perjantaina ei liioin lennetä, eikä junilla ajeta. Minä en lakkoja hyväksy ja aina ihmettelen, miksi ei heti tehdä kompromisseja, kun niihin kuitenkin päädytään. No, vaikeimman kautta...
Avasin netin Helsingin Sanomat ja tulin heti kiukkuiseksi. Enson "sokeripala" vastassa ja kuvaa kääntämällä sen alta paljastui vanha ja upea Norrménin talo, joka purettiin Enson tieltä vuonna 1960. Se oli sitä aikaa, kun hävitys oli voimissaan. Helsingissä pantiin arvotaloja matalaksi ja tilalle pykättiin lasia ja betonia. Kaikki kunnia Alvar Aallolle, eikä se ollut hänen vikansa, että suunnitteli Katajanokalle talon, joka ei paikkaansa sopinut. Tilaus tuli ja arkkitehti otti kynän ja aloitti työn. No, ehkä hänen rahkeensa olisivat riittäneet myös muuhun tyyliin, mutta kaiketi tilaajalla oli myös sormensa pelissä, että modernia, modernia sen olla pitää keskellä jugendtalojen rivistöä ja Uspenskin katedraalin kupeessa. Niin se kulmaus Skattalla pilattiin. Olen tästä asiasta pauhannut ennenkin ja pauhaan vastakin. Kuulun siihen ikäluokkaan, joka on katsellut näitä kauniita vanhoja rakennuksia Helsingissä kuin myös nähnyt niiden tuhon.
En vastusta uutta ja tähän aikaan sopivaa rakentamista. Vanhoja rakennuksia olisi voinut saneerata, säilyttää useammin julkisivu, kuten Kämpin kohdalla tehtiin. Myös paikka olisi otettava huomioon, mikä sopii mihinkin. Tyyli säilytettävä. Helsinkiin mahtuu myös modernia rakentamista. Olenko liian tiukka? Vanhanaikainen? Kyllä tämmöiseen rakentamisen sekamelskaan sorrutaan muissakin maissa. Ehkä minun olisi sopeuduttava, eikä riehaantua yhdestä ennen ja nyt-kuvasta. Minulla on muuten samasta asiasta postikortti. Korttia kääntämällä näkee vanhan ja uuden. Ostettu Sofiankadun museokaupasta joskus. Rääkkään itseäni korttia katselemalla.
Perjantaina sitten kaikki, melkein kaikki, tässä maassa tyssää. Taksirengitkään eivät ehkä aja, mutta taksifirmojen omistajat saattavat rattia pyöritellä. Liftarit vaan kyytiin yksityisautoihin, naapurit kimppaan, reipasta jalan siirtoa toisen eteen niin kyllä se siitä. Onhan kysymyksessä vain yksi päivä. Outoa kuitenkin meille hyvinvointi-ihmisille. Joku jo kyseli huolestuneena, onko Alko auki? Mitenkähän käy perjantaipullon? Kauppojen aukioloon ei kuulemma suuremmin vaikuta, mutta tavaran toimituksia tuskin on. Perjantaina ei liioin lennetä, eikä junilla ajeta. Minä en lakkoja hyväksy ja aina ihmettelen, miksi ei heti tehdä kompromisseja, kun niihin kuitenkin päädytään. No, vaikeimman kautta...
Avasin netin Helsingin Sanomat ja tulin heti kiukkuiseksi. Enson "sokeripala" vastassa ja kuvaa kääntämällä sen alta paljastui vanha ja upea Norrménin talo, joka purettiin Enson tieltä vuonna 1960. Se oli sitä aikaa, kun hävitys oli voimissaan. Helsingissä pantiin arvotaloja matalaksi ja tilalle pykättiin lasia ja betonia. Kaikki kunnia Alvar Aallolle, eikä se ollut hänen vikansa, että suunnitteli Katajanokalle talon, joka ei paikkaansa sopinut. Tilaus tuli ja arkkitehti otti kynän ja aloitti työn. No, ehkä hänen rahkeensa olisivat riittäneet myös muuhun tyyliin, mutta kaiketi tilaajalla oli myös sormensa pelissä, että modernia, modernia sen olla pitää keskellä jugendtalojen rivistöä ja Uspenskin katedraalin kupeessa. Niin se kulmaus Skattalla pilattiin. Olen tästä asiasta pauhannut ennenkin ja pauhaan vastakin. Kuulun siihen ikäluokkaan, joka on katsellut näitä kauniita vanhoja rakennuksia Helsingissä kuin myös nähnyt niiden tuhon.
En vastusta uutta ja tähän aikaan sopivaa rakentamista. Vanhoja rakennuksia olisi voinut saneerata, säilyttää useammin julkisivu, kuten Kämpin kohdalla tehtiin. Myös paikka olisi otettava huomioon, mikä sopii mihinkin. Tyyli säilytettävä. Helsinkiin mahtuu myös modernia rakentamista. Olenko liian tiukka? Vanhanaikainen? Kyllä tämmöiseen rakentamisen sekamelskaan sorrutaan muissakin maissa. Ehkä minun olisi sopeuduttava, eikä riehaantua yhdestä ennen ja nyt-kuvasta. Minulla on muuten samasta asiasta postikortti. Korttia kääntämällä näkee vanhan ja uuden. Ostettu Sofiankadun museokaupasta joskus. Rääkkään itseäni korttia katselemalla.
13. syyskuuta 2015
SIUNATTU KOTISAIRAALA
Kotisairaalasta käytiin eilen kaksi kertaa. Ensimmäinen hoitaja otti verikokeet ja teki muuta asiaan kuuluvaa. Toinen toi iltapäivällä puolisolle antibiootteja, mittasi hapen saannin ja kuumeen. Palaavat asiaan maanantaina jatkosta ja mitä lääkärikin on mieltä. Puolison yskä hiukan hellittänyt. Yskä tulee kuitenkin jaksoissa ja on rajua. Lämpöä ei ole. Ruokakin on maistunut jo. Paistoin kuhafileitä lounaaksi. Kyllä tämä tästä. Olen niin sanomattoman kiitollinen Kotisairaalalle. Hienoa henkilökuntaa, puhelimessa saa neuvoja ja aina tullaan kotiin, jos tarvetta ilmenee. Päivystävät ympäri vuorokauden.
Keskiviikkona on sitten minulla sijaispäivä klo 10-17. Menen ensin lääkäriin ja sen jälkeen muille asioille. Viimeisenä apteekki ja Herkku. Olen vakaasti päättänyt pyytää kaksi sijaispäivää vastedes kuukaudessa. Siinä menetän kaksi lakisääteistä omaishoitajan vapaapäivää. Mutta mihinkäs minä niitä säästäisin? Tänä vuonna on kertynyt jo reilu määrä. Puoliso kyllä joutuu intervallihoitoon jossain vaiheessa joko tänä tai ensi vuonna. Siinä rumbassa hupenee vapaapäiviäni enemmän. Yksi aina intervallihoitopäivää kohti. Jos ei ensi vuonna niitä ole kertynyt tarpeeksi, oletan, että voin maksaa ylimenevästä lyhytaikaisesta hoidosta normaalihinnan.
Viime yö meni huomattavasti edellistä paremmin. Yskimistä puolisolla oli, mutta vain jonkun aikaa kerrallaan. Sain minäkin nukutuksi. Aamukin seesteinen. Puurot, lääkkeet antibiootteineen, paahtoleivät ja mehut. Kaikki maistuivat. Sitten hän puhalsi pulloon viisi kertaa. Pullossa on vettä ja putki, johon puhalletaan niin että vesi voimakkaasti poreilee. Toimenpide saa liman irtoamaan ja sitä myöten yskän hellittämään. Senkin hän teki kiltisti. Nyt lepää ellei nuku suorastaan ja makuuhuoneessa on aivan hiljaista. Taidan ruveta hiljaisuudesta nauttimaan.
Keskiviikkona on sitten minulla sijaispäivä klo 10-17. Menen ensin lääkäriin ja sen jälkeen muille asioille. Viimeisenä apteekki ja Herkku. Olen vakaasti päättänyt pyytää kaksi sijaispäivää vastedes kuukaudessa. Siinä menetän kaksi lakisääteistä omaishoitajan vapaapäivää. Mutta mihinkäs minä niitä säästäisin? Tänä vuonna on kertynyt jo reilu määrä. Puoliso kyllä joutuu intervallihoitoon jossain vaiheessa joko tänä tai ensi vuonna. Siinä rumbassa hupenee vapaapäiviäni enemmän. Yksi aina intervallihoitopäivää kohti. Jos ei ensi vuonna niitä ole kertynyt tarpeeksi, oletan, että voin maksaa ylimenevästä lyhytaikaisesta hoidosta normaalihinnan.
Viime yö meni huomattavasti edellistä paremmin. Yskimistä puolisolla oli, mutta vain jonkun aikaa kerrallaan. Sain minäkin nukutuksi. Aamukin seesteinen. Puurot, lääkkeet antibiootteineen, paahtoleivät ja mehut. Kaikki maistuivat. Sitten hän puhalsi pulloon viisi kertaa. Pullossa on vettä ja putki, johon puhalletaan niin että vesi voimakkaasti poreilee. Toimenpide saa liman irtoamaan ja sitä myöten yskän hellittämään. Senkin hän teki kiltisti. Nyt lepää ellei nuku suorastaan ja makuuhuoneessa on aivan hiljaista. Taidan ruveta hiljaisuudesta nauttimaan.
12. syyskuuta 2015
YSKÄ
Viime yö pahin pitkiin aikoihin. Puoliso yski. Olin illalla myöhään soittanut Kotisairaalaan, mutta siellä ei ole lääkäriä viikonloppuisin. Yritin saada yksityisen puolen päivystäviä lääkäreitä, mutta kaikilla oli jo täyttä. Soitin uudestaan Kotisairaalaan joskus puoli kahden maissa yöllä ja sieltä tulee nyt aamulla sairaanhoitaja tutkailemaan tilannetta ja raportoi sitten lääkärille. Otetaan laboratoriokokeita ja annetaan yskää lievittävää lääkettä.
Yskimisen kuuntelu on hirveää, kun ei voi millään lailla auttaa. Nostin ja laskin puolison vuoteen päätyä vuoron perään, pidin kädestä, mittasin lämpöä korvasta, tarjosin vettä ja mehua ja kuuntelin loputonta yskimistä, pöyhin tyynyjä. Joskus neljän maissa aamulla hiukan hellitti. Minäkin nukahdin toviksi. Aamulla ei hänelle maistunut kuin lusikallinen puuroa ja leivän pala, tilkkanen mehua ja lääkkeitten mukana vähän vettä. Välillä rajut yskänpuuskat vavisuttavat miestä, enkä voi muuta kuin katsella. Onneksi Kotisairaalasta tullaan.
Eilen aamulla oli kaikki vielä jokseenkin hyvin, odottelin pyykkikonetta, puoliso söi ja joi. Välillä yski kuten on tehnyt jo pitkiä aikoja. Olen siitä Kotisairaalaan maininnutkin.
Pyykkikone tuotiin eilen. Muutama minuutti niin se oli asennettuna paikoillaan ja vanha kärrättiin ulos. Panin puumerkkini merkiksi miesten paperiin, että olin vastaan ottanut koneen. Katselin uutuutta kunnioituksen sekaisin tuntein ja lähestyin varovasti ohjekirjasta. Otin sen tutkittavakseni. Asetuin kylppäriin koneen eteen ja aloitin opiskelun. Tämähän on kaikin puolin erilainen kuin vanha tuttu koneeni, jotenkin monimutkaisempi valoineen, numeroineen ja namikoineen. Saksalaista tarkkuustyötä. Piti ensikerralla käyttää puuvillaohjelmaa ilman puuvillaa, mutta pesuaineen kanssa. Rohkeasti lorautin pesuainetta (saattoi mennä väärään lokeroon), valitsin ohjelman, odottelin valojen syttymistä näyttöruutuun ja tulihan niitä, kaikenlaisia. Painoin kytkinnappia ja menin koneesta kauemmaksi. Se hyrähti pehmeästi käyntiin kuin ei olisi käynytkään. Vanha hyppeli iloisesti jo heti pesun alkuvaiheessa ja kuulin olohuoneeseen asti sen tekevän työtä, äänekkäästi ja varmasti. Kun tämän koneen alkukäyttö loppui, oli kone siis sisään ajettu. Vaikka olisi lingonnut, en tiedä. Jonain päivänä panen sinne ihan pyykkiäkin.
Tämä oli eilen, kun vielä hymyilytti ja kaikki oli hyvin päin.
Yskimisen kuuntelu on hirveää, kun ei voi millään lailla auttaa. Nostin ja laskin puolison vuoteen päätyä vuoron perään, pidin kädestä, mittasin lämpöä korvasta, tarjosin vettä ja mehua ja kuuntelin loputonta yskimistä, pöyhin tyynyjä. Joskus neljän maissa aamulla hiukan hellitti. Minäkin nukahdin toviksi. Aamulla ei hänelle maistunut kuin lusikallinen puuroa ja leivän pala, tilkkanen mehua ja lääkkeitten mukana vähän vettä. Välillä rajut yskänpuuskat vavisuttavat miestä, enkä voi muuta kuin katsella. Onneksi Kotisairaalasta tullaan.
Eilen aamulla oli kaikki vielä jokseenkin hyvin, odottelin pyykkikonetta, puoliso söi ja joi. Välillä yski kuten on tehnyt jo pitkiä aikoja. Olen siitä Kotisairaalaan maininnutkin.
Pyykkikone tuotiin eilen. Muutama minuutti niin se oli asennettuna paikoillaan ja vanha kärrättiin ulos. Panin puumerkkini merkiksi miesten paperiin, että olin vastaan ottanut koneen. Katselin uutuutta kunnioituksen sekaisin tuntein ja lähestyin varovasti ohjekirjasta. Otin sen tutkittavakseni. Asetuin kylppäriin koneen eteen ja aloitin opiskelun. Tämähän on kaikin puolin erilainen kuin vanha tuttu koneeni, jotenkin monimutkaisempi valoineen, numeroineen ja namikoineen. Saksalaista tarkkuustyötä. Piti ensikerralla käyttää puuvillaohjelmaa ilman puuvillaa, mutta pesuaineen kanssa. Rohkeasti lorautin pesuainetta (saattoi mennä väärään lokeroon), valitsin ohjelman, odottelin valojen syttymistä näyttöruutuun ja tulihan niitä, kaikenlaisia. Painoin kytkinnappia ja menin koneesta kauemmaksi. Se hyrähti pehmeästi käyntiin kuin ei olisi käynytkään. Vanha hyppeli iloisesti jo heti pesun alkuvaiheessa ja kuulin olohuoneeseen asti sen tekevän työtä, äänekkäästi ja varmasti. Kun tämän koneen alkukäyttö loppui, oli kone siis sisään ajettu. Vaikka olisi lingonnut, en tiedä. Jonain päivänä panen sinne ihan pyykkiäkin.
Tämä oli eilen, kun vielä hymyilytti ja kaikki oli hyvin päin.
11. syyskuuta 2015
REKLAMAATIO
Tein reklamaation erääseen taksifirmaan eräästä kuljettajasta. Tulin eilen taksilla kotiin. Kuljettaja oli tummaihoinen ulkomaalaistaustainen mies ja jo heti Stockmannin edessä ilmaantui kommunikaatiovaikeuksia. Jouduin toistamaan kotiosoitteeni kuusi eri kertaa. Selvitin sen olevan Katajanokalla ja kerroin haluavani ajaa eteläisen Esplanadin kautta. Kuski lähti. Torin kohdalla pyysin häntä ajamaan ensimmäistä siltaa pitkin välttyäksemme liikennevaloista. Ajoi ohi. Sanoin halunneeni "ensimmäistä siltaa pitkin". Kuljettaja alkoi minulle selittää Katajanokan sijaintia ja että on parempi ajaa toiselle sillalle. En hyväksynyt. Liikenne oli hiljaista ja hän peruutti muutaman metrin ja ajoi "ensimmäiselle sillalle" koko ajan vatvoen, että toinen silta olisi ollut parempi. Ärsyynnyin. Kerroin hänen olevan palveluammatissa ja kuljettajan kuuluu noudattaa asiakkaan reittitoiveita, jos ne ovat liikenteellisesti mahdollisia. Sanoin hänen olevan epäammattimainen tehtävässään. En tiedä, ymmärsikö.
Tämä oli jälleen esimerkki siitä, miten Afrikasta tulleet miehet eivät hyväksy, että valkoihoinen nainen takapenkillä "määrää" reitin ja vielä opastaa. Tälle miehelle oli myös tuntemattomia vasen ja oikea. Kun hän ei tuntunut osaavan ajaa kotikadulleni, oli minun pakko neuvoa mistä ajetaan. Hänen vastahakoisuutensa kaikessa ärsytti minua entistä enemmän ja toivon, ettei hän enää koskaan satu tielleni. En kiittänyt maksettuani ja sanoin "hyvästi", jota sanaa hän ei taatustikaan ollut aiemmin kuullut saati ymmärtänyt. Miksi ihmeessä otetaan taksinkuljettajaksi tämmöinen henkilö? Kerroin heti kaiken tuuraajalle ja se helpotti.
Taksifirma, joka vastaan otti reklamaationi, lupasi asiaa selvittää.
Tämä oli jälleen esimerkki siitä, miten Afrikasta tulleet miehet eivät hyväksy, että valkoihoinen nainen takapenkillä "määrää" reitin ja vielä opastaa. Tälle miehelle oli myös tuntemattomia vasen ja oikea. Kun hän ei tuntunut osaavan ajaa kotikadulleni, oli minun pakko neuvoa mistä ajetaan. Hänen vastahakoisuutensa kaikessa ärsytti minua entistä enemmän ja toivon, ettei hän enää koskaan satu tielleni. En kiittänyt maksettuani ja sanoin "hyvästi", jota sanaa hän ei taatustikaan ollut aiemmin kuullut saati ymmärtänyt. Miksi ihmeessä otetaan taksinkuljettajaksi tämmöinen henkilö? Kerroin heti kaiken tuuraajalle ja se helpotti.
Taksifirma, joka vastaan otti reklamaationi, lupasi asiaa selvittää.
10. syyskuuta 2015
SYMPATIAA TURVAPAIKANHAKIJOILLE
Puoliso yski niin maan perusteellisesti, että karkasin yöllä, tosin jo torstain puolella, tietokoneen ääreen. Ei huoli yskänlääkettä, eikä saa kurkusta limaa ylös. Siinähän yskii. Otin jopa 10 mg unilääkettäkin, että voisin nukkua. Sohvalla kun en saa itseäni suoraksi ja on muutenkin epämukava huonekalu nukkumiseen. No, yleensä joidenkin tuntien kuluttua mies rauhoittuu. Itseään ei tunnu yskiminen häiritsevän, mutta minua kyllä.
Kuuntelin ja katselin MTV:n turvapaikkakeskustelua. Nyt suomalaiset auttavat niin tavarassa kuin kotiinsakin kutsuvat asumaan turvapaikanhakijan. Liekö pääministerin temppu osviittana hyväntekeväisyyteen? Kaivoivat Karjalan evakotkin keskustelussa esille, joista minäkin jo ajat sitten kirjoitin ja vertasin tämän ajan massakulkemiseen. En tiedä, mutta edelleen ihmettelen, miksi näitä sotivia maita ei saada ojennukseen niin, ettei ihmisten tarvitse lähteä omasta maastaan pois? Eihän tästä mitään tule. Jos tulee, niin kalliilla hinnalla. Kielitaidottomia ja työttömiä ihmisiä sopeutumaan vieraaseen kulttuuriin ja maahan.
No, olen itsekin sitä mieltä, että tavalla tai toisella näitä ihmisiä on autettava. Eihän heitä voi kadullekaan tai metsään panna. Suomen kannalta hiukan huono aika tulla etsimään turvaa ja parempaa elämää, kun meilläkään eivät asiat ole aivan mallillaan tällä hetkellä. No, sopu sijaa antaa. Ja onhan meillä ainakin pohjoisessa tyhjää tilaa, mutta ei taida kelvata selkoset. Ihmispaljouteen ja toisen lähellä olemiseen tottuneet vieraat eivät viihdy laskeskelemassa porotokkien suuruutta ja kuuntelemassa porojen koparoiden ääniä suuressa hiljaisuudessa. Entäs kaamos sitten? Taikka suviajan ympärivuorokautinen paiste? Ei hyvä. Hulluksihan siinä tulisi.
Minun miettittävää suuremmin se ei ole ja lähdenkin tästä stadiin heti tuuraajan tultua. Pitkä kauppalista. Viikon aikana kummasti jääkaappi tyhjenee. Ensi viikolla onkin sitten kuuden tunnin yhtäjaksoinen vapaa ja käyn ainakin vihdoinkin lääkärissä. Ehkä vaatekaupassa ja lopuksi se iänikuinen Herkku. Seuraavanakin päivänä on vapaata. Normaali tuuraaja-aika. Ja mietin sitäkin, jos lisäisin sijaisvapaata kahdeksi kerraksi kuussa. Miltähän se tuntuisi? Ainakin suurenmoiselta. Ja kovasti ahneelta.
Kuuntelin ja katselin MTV:n turvapaikkakeskustelua. Nyt suomalaiset auttavat niin tavarassa kuin kotiinsakin kutsuvat asumaan turvapaikanhakijan. Liekö pääministerin temppu osviittana hyväntekeväisyyteen? Kaivoivat Karjalan evakotkin keskustelussa esille, joista minäkin jo ajat sitten kirjoitin ja vertasin tämän ajan massakulkemiseen. En tiedä, mutta edelleen ihmettelen, miksi näitä sotivia maita ei saada ojennukseen niin, ettei ihmisten tarvitse lähteä omasta maastaan pois? Eihän tästä mitään tule. Jos tulee, niin kalliilla hinnalla. Kielitaidottomia ja työttömiä ihmisiä sopeutumaan vieraaseen kulttuuriin ja maahan.
No, olen itsekin sitä mieltä, että tavalla tai toisella näitä ihmisiä on autettava. Eihän heitä voi kadullekaan tai metsään panna. Suomen kannalta hiukan huono aika tulla etsimään turvaa ja parempaa elämää, kun meilläkään eivät asiat ole aivan mallillaan tällä hetkellä. No, sopu sijaa antaa. Ja onhan meillä ainakin pohjoisessa tyhjää tilaa, mutta ei taida kelvata selkoset. Ihmispaljouteen ja toisen lähellä olemiseen tottuneet vieraat eivät viihdy laskeskelemassa porotokkien suuruutta ja kuuntelemassa porojen koparoiden ääniä suuressa hiljaisuudessa. Entäs kaamos sitten? Taikka suviajan ympärivuorokautinen paiste? Ei hyvä. Hulluksihan siinä tulisi.
Minun miettittävää suuremmin se ei ole ja lähdenkin tästä stadiin heti tuuraajan tultua. Pitkä kauppalista. Viikon aikana kummasti jääkaappi tyhjenee. Ensi viikolla onkin sitten kuuden tunnin yhtäjaksoinen vapaa ja käyn ainakin vihdoinkin lääkärissä. Ehkä vaatekaupassa ja lopuksi se iänikuinen Herkku. Seuraavanakin päivänä on vapaata. Normaali tuuraaja-aika. Ja mietin sitäkin, jos lisäisin sijaisvapaata kahdeksi kerraksi kuussa. Miltähän se tuntuisi? Ainakin suurenmoiselta. Ja kovasti ahneelta.
9. syyskuuta 2015
LUUMUSSA LUURAA LUUMUKÄÄRIÄINEN
Pilkoin puolisolle hedelmiä jälkiruuaksi. Halkaisin Presidentti-luumun ja sen sisällä asuttiin. Kellertävä parin millimetrin pituinen otus, joka päivänvaloon jouduttuaan aloitti armottoman kiemurtelun. Katselin sitä ja se luultavasti katseli minua, jättiläistä. En tuntenut oikeastaan minkäänlaisia tunnontuskia, kun otin toukan paperiin ja huuhtelin sen vessasta alas. Luumun panin biojätteisiin. Luumukääriänen, ehdotti netti. Kääriäinen tai ei, se ei kuulu minun luumuihini.
Huomenna tuuraaja ja minä pääsen stadiin. Peruutin kohdaltani omaishoitajien keskustelutilaisuuteen osallistumisen perjantaina. En oikeastaan jaksa mennä, eikä haluakaan ole riittävästi. Jos onni suosii, saatan saada niin ikään perjantaina uuden pesukoneeni. Sitähän on oitis kokeiltava. Ja aivan tyhjänä ja korkeassa lämpötilassa, neuvottiin Expertillä. Teenpä työtä käskettyä. Vanha toimii, kun sitä hetken maanittelee. Sillä olen peseskellyt.
Omaishoitajien Lähellä-lehti tuli. Puhutaan uupumuksesta, ihmissuhteista ja siitä, miten laki velvoittaa tukemaan omaishoitoa. Lakiin voisi lisätä pykälän koskien vaippakulutusta. Nyt päättäjät päättävät, kuinka monta vaippaa omaishoidettava tarvitsee vuorokaudessa ja se on 3-4. Minusta tarve on yksilöllistä. Joku pärjää vähemmällä ja joku tarvitsee enemmän. Vaippatilausta tehdessä voitaisiin kysyä, kuinka suuri tarve on kullakin. Meillä on päiviä, kun 3-4 ei riitä mihinkään ja siitä alle emme jää koskaan.
Lehti jatkaa kysymällä, "Kuka seuraa omaishoitajan jaksamista?" Niin kuka? Minä en ainakaan ole näiden 12 vuoden aikana ollut minkäänlaisessa seurannassa. Joku suihkuttajista joskus kysäisee vointiani. Jos tunnen olevani lääkärikäynnin tarpeessa, tilaan yksityispuolelta. Onko Helsingissä omaishoitajille terveystarkastuksia? Tehdäänkö niitä kunnan terveyskeskuksissa? Miten niitä tehdään? Valitettavasti minä olen menettänyt luottamukseni terveyskeskuksiin ja lopettanut niiden kanssa yhteistyön jo vuosia sitten. Kun A.K. jäi eläkkeelle, asiat alkoivat mennä alaspäin kuin lehmän häntä. Siirrätin puolison ja itseni yksityispuolelle. Nykyisin puoliso on Kotisairaalan piirissä, josta olen sitä mieltä, että omaishoitajaperhe pitäisi ottaa siellä kokonaisuutena ja hoitaa myös omaishoitajaa. Näin pitkälle meillä ei laki ainakaan vielä yllä.
Huomenna tuuraaja ja minä pääsen stadiin. Peruutin kohdaltani omaishoitajien keskustelutilaisuuteen osallistumisen perjantaina. En oikeastaan jaksa mennä, eikä haluakaan ole riittävästi. Jos onni suosii, saatan saada niin ikään perjantaina uuden pesukoneeni. Sitähän on oitis kokeiltava. Ja aivan tyhjänä ja korkeassa lämpötilassa, neuvottiin Expertillä. Teenpä työtä käskettyä. Vanha toimii, kun sitä hetken maanittelee. Sillä olen peseskellyt.
Omaishoitajien Lähellä-lehti tuli. Puhutaan uupumuksesta, ihmissuhteista ja siitä, miten laki velvoittaa tukemaan omaishoitoa. Lakiin voisi lisätä pykälän koskien vaippakulutusta. Nyt päättäjät päättävät, kuinka monta vaippaa omaishoidettava tarvitsee vuorokaudessa ja se on 3-4. Minusta tarve on yksilöllistä. Joku pärjää vähemmällä ja joku tarvitsee enemmän. Vaippatilausta tehdessä voitaisiin kysyä, kuinka suuri tarve on kullakin. Meillä on päiviä, kun 3-4 ei riitä mihinkään ja siitä alle emme jää koskaan.
Lehti jatkaa kysymällä, "Kuka seuraa omaishoitajan jaksamista?" Niin kuka? Minä en ainakaan ole näiden 12 vuoden aikana ollut minkäänlaisessa seurannassa. Joku suihkuttajista joskus kysäisee vointiani. Jos tunnen olevani lääkärikäynnin tarpeessa, tilaan yksityispuolelta. Onko Helsingissä omaishoitajille terveystarkastuksia? Tehdäänkö niitä kunnan terveyskeskuksissa? Miten niitä tehdään? Valitettavasti minä olen menettänyt luottamukseni terveyskeskuksiin ja lopettanut niiden kanssa yhteistyön jo vuosia sitten. Kun A.K. jäi eläkkeelle, asiat alkoivat mennä alaspäin kuin lehmän häntä. Siirrätin puolison ja itseni yksityispuolelle. Nykyisin puoliso on Kotisairaalan piirissä, josta olen sitä mieltä, että omaishoitajaperhe pitäisi ottaa siellä kokonaisuutena ja hoitaa myös omaishoitajaa. Näin pitkälle meillä ei laki ainakaan vielä yllä.
8. syyskuuta 2015
TAIDAN LOTOTA
Suihkutushomma sujui eilen kitkatta. Pesuvarusteet tuotiin puhtaina, eikä minua ainakaan nyt vaadittu niitä enää huoltamaan. Minä rähkin puolison vuoteen kimpussa suihkutusajan ja sain kaiken valmiiksi ajoissa, kun miestä kipattiin vuoteeseen. On se semmoista minuuttipeliä. Pääsin lounaan laittoon, syötin ja syötiin ja sitten pesin roskistelineen keittiössä alustoineen päivineen. Kyykin lattialla ja pääsin sillä lailla ylös, kun kiskoin rollaattorin viereen ja kampeuduin sitä pitkin. Jessös, ennen tämmöinenkin sujui isommitta ponnisteluitta.
Pääministerin talonsa antaminen turvapaikan hakijoille on edelleen tapetilla. Se ei kuulemma olekaan hyvää hyvyyttä-teko, vaan pisteiden ja suosion kalastelua kuin myös suuri tervetulotoivotus kaiken maailman pakolaisille: tulkaa hyvät ihmiset Suomeen. Kun pääministeri lukee, jos lukee, näitä mielipiteitä ja kommentteja teostaan, harmittaako häntä? Katuuko koko hommaa? Vai asettuuko kaiken yläpuolelle kuten kunnon poliitikon tulee tehdä? Minua alkaa jo kyllästyttää. Vesa-Matti Loirin hevosvoitto Vermossa jäi jalkoihin ja muissa olosuhteissa siitäkin olisi noussut aikamoinen haloo. Mutta missä oli Loirin saketti Vermossa? No, me emme ole Englannissa ja tavallinen arkiasu kelpaa. Voittorahat jäävät kuulemma hevoselle.
Ajattelin mennä lottoamaan tuuraajapäivänä. En ole mikään onnekas Hannu Hanhi, mutta voisihan tuota kokeilla. Hommaa luulee helpommaksi, kun saa lukea suurista voitoista, jotka lankeavat tuosta vaan kuin Manulle illallinen. Jotenkin nyt juuri tuntuu siltä, että voisi lykästää. Minulla oli kerran ystävä, joka oli kuin Hannu Hanhi. Hän ei jopa viitsinyt voiton pelossa ostaa edes arpaakaan, kun aina raha virtasi. Nykyistä onnen kantamoisen tuuria en tiedä, kun hän katosi eteläisiin maisemiin jo vuosia sitten.
Nyt jos olisi kuten ennen, tekisin matkan Ruotsin Millesgårdeniin Chagallin näyttelyyn.Siitäkin huolimatta, että venäläiset eivät sallineetkaan 40 teoksen näytteille panoa, vaan nyt saadaan ihailla vain 14 työtä. Ruotsiin olen ennnenkin matkannut taiteen takia. Tosin Tennispalatsissa Helsingissä näin joitakin vuosia sitten Chagallin töitä ja minä olen niistä aina tykännyt, vaikka syntyikin usea vuosisata myöhemmin kuin ihailemani "vanhat mestarit". Juuri Marc Chagallin ansiosta aloin pitää uudemmasta taiteesta. Huomasin, että kaiken ei pidä olla vanhaa ollakseen hyvää ja tunteisiin käypää. "Syntymäpäivä" on minua joskus ihastuttanut suunnattomasti. Siinä leijutaan silkasta ilosta ja onnesta kuten syntymäpäivänä sopiikin. Ilo välittyy vahvana katsojallekin. Jospa vielä olisi nuori ja osaisi "leijua" silkasta riemusta rakkaan ihmisen kanssa, kuten Chagall kuvassaan tarinoi.
Pääministerin talonsa antaminen turvapaikan hakijoille on edelleen tapetilla. Se ei kuulemma olekaan hyvää hyvyyttä-teko, vaan pisteiden ja suosion kalastelua kuin myös suuri tervetulotoivotus kaiken maailman pakolaisille: tulkaa hyvät ihmiset Suomeen. Kun pääministeri lukee, jos lukee, näitä mielipiteitä ja kommentteja teostaan, harmittaako häntä? Katuuko koko hommaa? Vai asettuuko kaiken yläpuolelle kuten kunnon poliitikon tulee tehdä? Minua alkaa jo kyllästyttää. Vesa-Matti Loirin hevosvoitto Vermossa jäi jalkoihin ja muissa olosuhteissa siitäkin olisi noussut aikamoinen haloo. Mutta missä oli Loirin saketti Vermossa? No, me emme ole Englannissa ja tavallinen arkiasu kelpaa. Voittorahat jäävät kuulemma hevoselle.
Ajattelin mennä lottoamaan tuuraajapäivänä. En ole mikään onnekas Hannu Hanhi, mutta voisihan tuota kokeilla. Hommaa luulee helpommaksi, kun saa lukea suurista voitoista, jotka lankeavat tuosta vaan kuin Manulle illallinen. Jotenkin nyt juuri tuntuu siltä, että voisi lykästää. Minulla oli kerran ystävä, joka oli kuin Hannu Hanhi. Hän ei jopa viitsinyt voiton pelossa ostaa edes arpaakaan, kun aina raha virtasi. Nykyistä onnen kantamoisen tuuria en tiedä, kun hän katosi eteläisiin maisemiin jo vuosia sitten.
Nyt jos olisi kuten ennen, tekisin matkan Ruotsin Millesgårdeniin Chagallin näyttelyyn.Siitäkin huolimatta, että venäläiset eivät sallineetkaan 40 teoksen näytteille panoa, vaan nyt saadaan ihailla vain 14 työtä. Ruotsiin olen ennnenkin matkannut taiteen takia. Tosin Tennispalatsissa Helsingissä näin joitakin vuosia sitten Chagallin töitä ja minä olen niistä aina tykännyt, vaikka syntyikin usea vuosisata myöhemmin kuin ihailemani "vanhat mestarit". Juuri Marc Chagallin ansiosta aloin pitää uudemmasta taiteesta. Huomasin, että kaiken ei pidä olla vanhaa ollakseen hyvää ja tunteisiin käypää. "Syntymäpäivä" on minua joskus ihastuttanut suunnattomasti. Siinä leijutaan silkasta ilosta ja onnesta kuten syntymäpäivänä sopiikin. Ilo välittyy vahvana katsojallekin. Jospa vielä olisi nuori ja osaisi "leijua" silkasta riemusta rakkaan ihmisen kanssa, kuten Chagall kuvassaan tarinoi.
7. syyskuuta 2015
RUOKAA ROSKIIN
Odotellaan pesijöitä ja perunat odottavat kattilassa. Pääsen ruuan laittoon vasta heidän mentyään. Välipalan annoin puolisolle, että jaksaa olla syömättä vielä jonkun aikaa. Nämä maanantait ovat niin epämääräisiä.
Peruutan tämän viikkoisen omaishoitajien keskustelutilaisuuden. Suoranaista jatkoa keväiselle istunnolle. Asiat eivät ole kohdallamme muuttuneet kotiavustajien suhteen, ei ole kehuttavaa, eikä suuremmin moitittavaakaan. Enkä jaksa nyt moittia. On pieniä outouksia toki sattunut suihkuttajilla, mutta olkoon.
Pääministerin naapurusto Kempeleessä on kahta mieltä turvapaikanhakijoiden invaasiosta pääministerin tyhjillään olevaan taloon tammikuussa. Levottomuutta takuulla alkaa ympäristössä esiintyä, kun parikymmentä vieraasta kulttuurista olevaa ihmisiä liikuskelee. No, minähän olen aina skeptinen. Pääministerin lämminhenkinen ele antaa kotinsa vieraille on saanut maailmalla hämmästyttävän suuren mielenkiinnon. Olihan se temppu! Sujuukohan lumenluonti vierailta?
Ensi viikolla on taas kuuden tunnin yhtäjaksoinen vapaa. Sijainen tulee. Jos nyt pääsisin lääkäriin. Viimeksi jouduin peruuttamaan. Haaveena olisi myös jokunen ostos ja muualla kuin Stockmannilla. Katsotaan, mitä vapaa tuo tullessaan. Olen alkanut miettiä, että pyytäisin sijaisen ainakin pari kertaa kuukaudessa á 6 tuntia. Kolme kertaa olisi jopa sallittua palvelusetelin piikkiin.
Suomalaiset ovat kovia heittämään ruokaa roskikseen. Ostammeko liikaa? Vanhenevatko päiväykset? Emmekö tykkää mausta, mutta pitää kokeilla? Kyllä minullakin tulee heitettyä, mutta harvoin ja vain jokunen leivänkannikka, jota puoliso ei ole jaksanut syödä. Joskus jää lusikallinenkin jotain, kun hän sanoo "ei enää". Ja minähän en mikään talouspossu ole, joka söisi aina jämät. Aika monta miljoonaa kiloa me suomalaiset yhtäkaikki heitämme ehkä käypääkin ruokaa menemään.
Taas pullahtaa mieleen se joukko maailman ihmisiä, joka näkee nälkää ja päivittäin monet kuolevat ravinnon puutteeseen. Kirpaisee. Yhteen aikaan oli jotenkin hienoa, kun lautaselle jätettiin ruokaa. Minut taas kasvatettiin niin, että se syödään, mitä on otettu. Ennen miehet kasasivat kaiken "kanin ruuan" lautasen reunalle, mutta nykyisin tämä on jo muuttunut. Minun isäni ei voinut sietää herneitä. Niistä oli aina keskustelua ja auta armias, jos niitä oli ravintolan annoksessa, vaikka isä oli sanonut "ilman herneitä". Siihen paikkaan ei toiste menty ja keittiö sai tulenpalavia terveisiä. Ravintolan keittiöt heittävät taatusti ruokaa roskiin jo aivan pakosta. Maalla ennen taloissa annettiin possuille, mutta nykyisin kai siatkin ovat tarkan valvonnan alaisina, mitä saavat, että jouluna olisi hyvää kystä kyllä. Yksityistaloudet voisivat parantaa tapojaan ja hankkia vain sen verran, mikä syödään. Muistilappu mukaan kauppaan, neuvoi joku, ja heräteostoja ei ollenkaan. Jessös, heitinhän minäkin juuri pois ne hiivatin salmiakkilakut!!! Minne olisin voinut panna, kun syömään en pystynyt, eikä aloitettua pussia voi kenellekään antaa? Sinne vaan, biojätteisiin.
Peruutan tämän viikkoisen omaishoitajien keskustelutilaisuuden. Suoranaista jatkoa keväiselle istunnolle. Asiat eivät ole kohdallamme muuttuneet kotiavustajien suhteen, ei ole kehuttavaa, eikä suuremmin moitittavaakaan. Enkä jaksa nyt moittia. On pieniä outouksia toki sattunut suihkuttajilla, mutta olkoon.
Pääministerin naapurusto Kempeleessä on kahta mieltä turvapaikanhakijoiden invaasiosta pääministerin tyhjillään olevaan taloon tammikuussa. Levottomuutta takuulla alkaa ympäristössä esiintyä, kun parikymmentä vieraasta kulttuurista olevaa ihmisiä liikuskelee. No, minähän olen aina skeptinen. Pääministerin lämminhenkinen ele antaa kotinsa vieraille on saanut maailmalla hämmästyttävän suuren mielenkiinnon. Olihan se temppu! Sujuukohan lumenluonti vierailta?
Ensi viikolla on taas kuuden tunnin yhtäjaksoinen vapaa. Sijainen tulee. Jos nyt pääsisin lääkäriin. Viimeksi jouduin peruuttamaan. Haaveena olisi myös jokunen ostos ja muualla kuin Stockmannilla. Katsotaan, mitä vapaa tuo tullessaan. Olen alkanut miettiä, että pyytäisin sijaisen ainakin pari kertaa kuukaudessa á 6 tuntia. Kolme kertaa olisi jopa sallittua palvelusetelin piikkiin.
Suomalaiset ovat kovia heittämään ruokaa roskikseen. Ostammeko liikaa? Vanhenevatko päiväykset? Emmekö tykkää mausta, mutta pitää kokeilla? Kyllä minullakin tulee heitettyä, mutta harvoin ja vain jokunen leivänkannikka, jota puoliso ei ole jaksanut syödä. Joskus jää lusikallinenkin jotain, kun hän sanoo "ei enää". Ja minähän en mikään talouspossu ole, joka söisi aina jämät. Aika monta miljoonaa kiloa me suomalaiset yhtäkaikki heitämme ehkä käypääkin ruokaa menemään.
Taas pullahtaa mieleen se joukko maailman ihmisiä, joka näkee nälkää ja päivittäin monet kuolevat ravinnon puutteeseen. Kirpaisee. Yhteen aikaan oli jotenkin hienoa, kun lautaselle jätettiin ruokaa. Minut taas kasvatettiin niin, että se syödään, mitä on otettu. Ennen miehet kasasivat kaiken "kanin ruuan" lautasen reunalle, mutta nykyisin tämä on jo muuttunut. Minun isäni ei voinut sietää herneitä. Niistä oli aina keskustelua ja auta armias, jos niitä oli ravintolan annoksessa, vaikka isä oli sanonut "ilman herneitä". Siihen paikkaan ei toiste menty ja keittiö sai tulenpalavia terveisiä. Ravintolan keittiöt heittävät taatusti ruokaa roskiin jo aivan pakosta. Maalla ennen taloissa annettiin possuille, mutta nykyisin kai siatkin ovat tarkan valvonnan alaisina, mitä saavat, että jouluna olisi hyvää kystä kyllä. Yksityistaloudet voisivat parantaa tapojaan ja hankkia vain sen verran, mikä syödään. Muistilappu mukaan kauppaan, neuvoi joku, ja heräteostoja ei ollenkaan. Jessös, heitinhän minäkin juuri pois ne hiivatin salmiakkilakut!!! Minne olisin voinut panna, kun syömään en pystynyt, eikä aloitettua pussia voi kenellekään antaa? Sinne vaan, biojätteisiin.
6. syyskuuta 2015
TEETÄ
Kun suomalainen juo teetä, hän kertoo juovansa teetä. Niissä maissa, joissa tee on intohimo ja joissa istutaan teehuoneissa, juodaan myös teetä, mutta se mainitaan aina nimeltä. Siispä minä eilen aivastettuani kerran ja flunssan pelossa join teetä, vihreää teetä Greenfield- nimistä, jonka alaotsikkona on Jasmine Dream ja vielä alempana "excellent Chinese estate green tea". Tätä join ja mainitsen nimeltä, vaikka en teefanaatikko olekaan. Sain eräältä ystävältäni upean puulaatikollisen teepusseja, joita kunnon kiinalainen halveksien katselisi, ja silloin tällöin nautin. Pitäisi juoda haudutettua, mutta enhän minä, kun en ole edes teehuoneessa. En liioin kiinalainen, vaikka ehkä mielelläni olisinkin. Heillä kun on teekulttuurin lisäksi muutakin kulttuuria pitkästi vuosituhansien paksuudelta.
Kotona on viileää. Patterit kylmiä. Olisikohan syksyn syytä? Soitin Ouluun ystävälleni ja hän visersi, mitenkä siellä on aurinko paistanut ja asteita melkein 20 plussaa. Täällä on satanut ja huomattavasti vähemmän asteita. Olin kuitenkin mekkosillani roskiksella ja kastuin.
Minä en perusta päivää-sanomiselle kassoilla. Tai nykyisinhän sanotaan "hei" ja läiskäistään tekohymy perään. En perusta tekohymystäkään. Itse sanon tarvittaessa "päivää", enkä yleensä hymyile, jos ei ole todellista aihetta. Kassalla harvemmin on. Pitää vahtia, että kassakone huomio tarjoukset ja jos ei, pitää sanoa ja silloin koko toimenpide venyy, kun kassa käy katsomassa hyllynreunan tietoja ja tultuaan korjaa asian. Pitää tarkistaa vaihtorahat. No, kone laskee ne, mutta kassa raapii ne kassalaatikosta ja voi tulla virhe. Aivoja ei käytetä. Jos kassakone jumittuu, on kassaneiti täysin avuton ja otsaan ilmestyy näkymätön "miten mä nyt annan rahasta takaisin?" Siinä kohdin koulussa matematiikan tunneilla ollut asiakas neuvoo. Kassa katsoo hämmästyneenä, kaivaa varmemmaksi vakuudeksi taskulaskimen, tarkistaa ja katsoo asiakasta uudestaan hämmästyneenä. Asiakkaalla on aivot!
Taidan juoda tänäänkin teetä, ehkä vihreää ja ajattelen, miltä tuntuisi istua kiinalaisessa teehuoneessa, juoda oikeaoppisesti teetä ja olla onnellinen. Voisin juoda kupposen Suomenhevosen kunniaksi, koska tänään on Suomenhevosen päivä ja minun kesähevoseni oli Suomenhevonen.
Kotona on viileää. Patterit kylmiä. Olisikohan syksyn syytä? Soitin Ouluun ystävälleni ja hän visersi, mitenkä siellä on aurinko paistanut ja asteita melkein 20 plussaa. Täällä on satanut ja huomattavasti vähemmän asteita. Olin kuitenkin mekkosillani roskiksella ja kastuin.
Minä en perusta päivää-sanomiselle kassoilla. Tai nykyisinhän sanotaan "hei" ja läiskäistään tekohymy perään. En perusta tekohymystäkään. Itse sanon tarvittaessa "päivää", enkä yleensä hymyile, jos ei ole todellista aihetta. Kassalla harvemmin on. Pitää vahtia, että kassakone huomio tarjoukset ja jos ei, pitää sanoa ja silloin koko toimenpide venyy, kun kassa käy katsomassa hyllynreunan tietoja ja tultuaan korjaa asian. Pitää tarkistaa vaihtorahat. No, kone laskee ne, mutta kassa raapii ne kassalaatikosta ja voi tulla virhe. Aivoja ei käytetä. Jos kassakone jumittuu, on kassaneiti täysin avuton ja otsaan ilmestyy näkymätön "miten mä nyt annan rahasta takaisin?" Siinä kohdin koulussa matematiikan tunneilla ollut asiakas neuvoo. Kassa katsoo hämmästyneenä, kaivaa varmemmaksi vakuudeksi taskulaskimen, tarkistaa ja katsoo asiakasta uudestaan hämmästyneenä. Asiakkaalla on aivot!
Taidan juoda tänäänkin teetä, ehkä vihreää ja ajattelen, miltä tuntuisi istua kiinalaisessa teehuoneessa, juoda oikeaoppisesti teetä ja olla onnellinen. Voisin juoda kupposen Suomenhevosen kunniaksi, koska tänään on Suomenhevosen päivä ja minun kesähevoseni oli Suomenhevonen.
5. syyskuuta 2015
EN OTTAISI
Pitäisi varmaankin puhua turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista. En puhu. Sen verran kuitenkin, että ottaisinko kotiini turvapaikanhakijan asumaan? En ottaisi. Ensinnäkään, ei mahdu ja toiseksi, minulla on jo avun tarvitsija kotona. Enkä ole varma hyvyydestäni edes, jos olisi mahdollisuus. Kuulun siihen 70% tässä maassa, joka ei ottaisi.
Oli kaksi rouvaa eilen kylässä. Kattasin keittiöön kahvipöydän ja pyyhin pölyt Klimtin mukeista. Pieniä voileipiä, eclaireja ja omenatorttua. Voileivät tein itse. Mennä hujahti muutama tunti, josta osa erään tärkeän asian kimpussa, johon palaan myöhemmin joskus. Rouvat lähtivät. Pesin astiat, söin viimeisen eclairen ja menin lepäämään. Puoliso tietysti siinä sivussa tuli hoidettua. Olin nukahtanut sohvalle. Silkkaa uupumusta. Yöt menevät taas valvoen. Eikä aamutoimista ole lipsuminen, vaikka kuinka ramasee.
Harmaa aamu urkeni tänään antaen voimia uuteen päivään, joka on jo pitkällä. Illalla katselin Poirotin, mutta oli niin tuttu juttu, että kyllästyin. Murhaajahan ei ollut hovimestari. Vaan petetty aviovaimo. Illalla Uutisvuoto vanhoin koostumuksin, mutta uusin jutuin. Vältymmekö pakolaisaiheelta?
Tänään enemmän tai vähemmän luppolauantai. Sama teema huomenna. Ensi viikolla taas vipinää. Mukavaa viikonloppua meille kaikille.
Oli kaksi rouvaa eilen kylässä. Kattasin keittiöön kahvipöydän ja pyyhin pölyt Klimtin mukeista. Pieniä voileipiä, eclaireja ja omenatorttua. Voileivät tein itse. Mennä hujahti muutama tunti, josta osa erään tärkeän asian kimpussa, johon palaan myöhemmin joskus. Rouvat lähtivät. Pesin astiat, söin viimeisen eclairen ja menin lepäämään. Puoliso tietysti siinä sivussa tuli hoidettua. Olin nukahtanut sohvalle. Silkkaa uupumusta. Yöt menevät taas valvoen. Eikä aamutoimista ole lipsuminen, vaikka kuinka ramasee.
Harmaa aamu urkeni tänään antaen voimia uuteen päivään, joka on jo pitkällä. Illalla katselin Poirotin, mutta oli niin tuttu juttu, että kyllästyin. Murhaajahan ei ollut hovimestari. Vaan petetty aviovaimo. Illalla Uutisvuoto vanhoin koostumuksin, mutta uusin jutuin. Vältymmekö pakolaisaiheelta?
Tänään enemmän tai vähemmän luppolauantai. Sama teema huomenna. Ensi viikolla taas vipinää. Mukavaa viikonloppua meille kaikille.
3. syyskuuta 2015
SATAA SULOISESTI
Mika Waltari kirjassaan on jo yli 40 v ja taas Pariisissa. Mutta ei enää parikymppisen kaupungissa, vaan aikuisen Pariisissa. Ikävöikö entistä entisen nuoren miehen Pariisia? Sitten hän lähti junalla Pullman-vaunussa kohti Avignonia. Picasso oli jo silloin maalannut Avignonin naiset, joka tosin ei ollut avignonilaisista naisista vaan barcelonalaisista Avignon-kadulla. Waltari oli vaurastunut sitten sen nuorukaisen, joka matkusti Ranskassa halvimmalla mahdollisella tavalla. Nyt hän oli Kirjailija ja saattoi istua nojatuolissa pullmanilaisessa vaunussa matkalla Provenceen Rhônen rannoille. Ja minä olen hänen mukanaan.
Viime yönä pakenin vuoteestani pois puolison alkaessa yskiä. Ei suostu ottamaan yskänlääkettä, vaan aikansa yskii ja sitten se loppuu. Voin mennä takaisin makuuhuoneeseen. Väsyn semmoisesta, mutta minkäs teen. Yskiminen tulee unen läpi tajuntaan ja häiritsee, herättää ja harmittaa. Joskus olen nukkunut sohvalla.
Nyt on sateinen aamu. Ropisee. Kesä mennyt. Tuuraaja tulossa ja minä lähdössä asioille. Vielä hörpin maitokahvia intialaisesta mukista, jossa on sinisiä kukkia, tukevaa posliinia ja pohjassa leima. Siihen mahtuu juuri se muhkea määrä kahvia, jonka aina aamulla juon. Harvoin sen kanssa mitään. Joskus olen viitseliäs ja paahdan leipäviipaleen. Puoliso kyllä saa kunnon aamiaisen kaikkine tykötarpeineen.
Hyvää huomenta ja hyvää päivää.
Viime yönä pakenin vuoteestani pois puolison alkaessa yskiä. Ei suostu ottamaan yskänlääkettä, vaan aikansa yskii ja sitten se loppuu. Voin mennä takaisin makuuhuoneeseen. Väsyn semmoisesta, mutta minkäs teen. Yskiminen tulee unen läpi tajuntaan ja häiritsee, herättää ja harmittaa. Joskus olen nukkunut sohvalla.
Nyt on sateinen aamu. Ropisee. Kesä mennyt. Tuuraaja tulossa ja minä lähdössä asioille. Vielä hörpin maitokahvia intialaisesta mukista, jossa on sinisiä kukkia, tukevaa posliinia ja pohjassa leima. Siihen mahtuu juuri se muhkea määrä kahvia, jonka aina aamulla juon. Harvoin sen kanssa mitään. Joskus olen viitseliäs ja paahdan leipäviipaleen. Puoliso kyllä saa kunnon aamiaisen kaikkine tykötarpeineen.
Hyvää huomenta ja hyvää päivää.
2. syyskuuta 2015
PYYKKÄRIKSI
Yritettiin värvätä kaupungin pyykinpesijäksi. Suihkuttajahoitaja tuumasi, että "suojavaatteet olisi pestävä". Niinkö, ajattelin minä ja sitten älysin hänen tarkoittavan, että se olisi minun kontollani. No en tietenkään. Tässä on kädet muutenkin työtä täynnä ja pyykkikone reistaa. Kyllä kaupungilla pitää olla resurssit hoitaa omat työvaatteensa. "Niin mutta kun niitä käytetään täällä". En minä ryhdy pyykkäriksi ja sen ilmoitin pienen kohteliaan hymyn kera. "Minä vien ne, on meillä pesula". Otti suojavaatteet, joita on vartalolle, käsiin ja jalkoihin monta sorttia, pani ne muovipussiin ja ajatteli minusta ikäviä tietysti. Maksaisiko kaupunki minulle pyykkäämisestä, kuten minä maksan jokaisesta puolison suihkuttamisesta? Työ, aika, pesuaine, koneen käyttö (jos olisi edes ehjä)? Värväys ei onnistunut.
Puoliso ruokittu ja ruokottu. Päivä voi alkaa. Kunhan juon ensin maitokahvini ja lopetan naputtelun koneella. Imuroitavaa, ruuan laittoa, syöttämistä (4 kertaa/pv), lakanapyykkiä, roskiskeikka, lista huomista kauppareissua varten, soitto sosiaalitoimistoon ja niin edelleen. Sen verran muuten syksyn viileää jo, että suljen yöksi makuuhuoneen tuuletusikkunan. Olo ei ole myöskään enää nihkeä, eikä kroppa tartu lakanoihin. Ihan säällistä on tämä elämä.
Kuuntelen edelleen Mika Waltarin reissaamista Euroopassa. Nyt olemme jo 1930-luvussa. Waltari 22 v ja kaihoaa Istanbuliinkin, joka vuoteen 1930 asti oli Konstantinopoli, jolloin Kemal Atatürk vaati viralliseksi nimeksi kaikkialla juuri Istanbul. Ja Istanbul se on. Minäkin sinne joskus lujasti haikaillut, vaan jäi, kuten niin moni muukin haaveeksi. Ehkä seuraavassa elämässä tai/ja olomuodossa, jos on uskominen reinkarnaatioon. Äitini uskoi ja piti loppuun asti siitä kiinni, että on aikaisemmassa elämässään ollut japanilainen nainen.
Nyt tämä päivä pantava pulkkaan: mars hommiin.
Puoliso ruokittu ja ruokottu. Päivä voi alkaa. Kunhan juon ensin maitokahvini ja lopetan naputtelun koneella. Imuroitavaa, ruuan laittoa, syöttämistä (4 kertaa/pv), lakanapyykkiä, roskiskeikka, lista huomista kauppareissua varten, soitto sosiaalitoimistoon ja niin edelleen. Sen verran muuten syksyn viileää jo, että suljen yöksi makuuhuoneen tuuletusikkunan. Olo ei ole myöskään enää nihkeä, eikä kroppa tartu lakanoihin. Ihan säällistä on tämä elämä.
Kuuntelen edelleen Mika Waltarin reissaamista Euroopassa. Nyt olemme jo 1930-luvussa. Waltari 22 v ja kaihoaa Istanbuliinkin, joka vuoteen 1930 asti oli Konstantinopoli, jolloin Kemal Atatürk vaati viralliseksi nimeksi kaikkialla juuri Istanbul. Ja Istanbul se on. Minäkin sinne joskus lujasti haikaillut, vaan jäi, kuten niin moni muukin haaveeksi. Ehkä seuraavassa elämässä tai/ja olomuodossa, jos on uskominen reinkarnaatioon. Äitini uskoi ja piti loppuun asti siitä kiinni, että on aikaisemmassa elämässään ollut japanilainen nainen.
Nyt tämä päivä pantava pulkkaan: mars hommiin.
1. syyskuuta 2015
TAHDON WALTARIN PARIISIN
Mika Waltari oli 19 v ollessaan ensi kertaa Pariisissa. Minä olin muutaman vuoden nuorempi, mutta Waltarin Pariisi oli aivan erilainen kuin minun. Olisin tahtonut hänen Pariisinsa. Kuuntelen uudemman kerran Waltarin matkakertomuksia vuosilta 1927-1968 ja olemme nyt Pariisissa. Meillä on vielä matkaa ja maita. Rakastan matkajuttuja.
Vanhempani ja minä näimme siistin ja turisteille tarkoitetun Pariisin. Waltari näki sen oikean kaupungin, realistisen Pariisin. Se ei ollut pintakiiltoinen sliipattu kaupunki pakollisine nähtävyyksineen, vaan elämää tulvillaan oleva, laitakaupunkeineen, pittoreskeine ravintoloineen sivukujilla, ilotyttöineen ja tunnin hotelleineen oleva kaupunki. Hiukan niin kuin Toulouse Lautrecilla joskus 1800-luvulla. Miten muuten Waltari päästettiin alaikäisenä yksin matkaan? No, hän oli jo hyvää vauhtia tulemassa kirjailijaksi ja kirjoitti eri lehtiin kokemuksistaan ulkomailla, joista kuuntelemani kirjakin on koottu. Lukijoita ei olisi kiinnostanut turisti-Pariisi. Nyt jos olisin siellä, näkisin kaupungin toisin. Louvren, Notre Damen ja Eiffelin lisäksi paljon muutakin. Eksoottisempaa, jännittävämpää, ei pakollista, ehkä salaperäisempää ja tuntemattomampaa Pariisia.
Se on sitten syyskuu. Kesä oli ja se meni. Uusi tulee vuoden kuluttua. Missä olemme ja mitä teemme, jää nähtäväksi. Suihkuttajat olivat eilen ja kaikki meni suhthyvin. Pääsin vaihtamaan lakanat. Suihkuttajat myöhässä, lounas samoin. Onneksi oli vain lämmittämistä, että sain syötettyä heti pesijöiden lähdettyä.
Soitin ystävälleni, joka muuttaa maalta kaupunkiin. Ei, ei Helsinkiin. Hänellä on asiat hyvin, onneksi olkoon. Kaikki eivät tänne tahdo, kas kummaa. Voi olla sielulle parempi asua pienessä ja kiireettömässä kaupungissa, jossa on vielä rauhallista ja aitoa elämän makua.
Mukavaa syksyä meille kaikille.
Vanhempani ja minä näimme siistin ja turisteille tarkoitetun Pariisin. Waltari näki sen oikean kaupungin, realistisen Pariisin. Se ei ollut pintakiiltoinen sliipattu kaupunki pakollisine nähtävyyksineen, vaan elämää tulvillaan oleva, laitakaupunkeineen, pittoreskeine ravintoloineen sivukujilla, ilotyttöineen ja tunnin hotelleineen oleva kaupunki. Hiukan niin kuin Toulouse Lautrecilla joskus 1800-luvulla. Miten muuten Waltari päästettiin alaikäisenä yksin matkaan? No, hän oli jo hyvää vauhtia tulemassa kirjailijaksi ja kirjoitti eri lehtiin kokemuksistaan ulkomailla, joista kuuntelemani kirjakin on koottu. Lukijoita ei olisi kiinnostanut turisti-Pariisi. Nyt jos olisin siellä, näkisin kaupungin toisin. Louvren, Notre Damen ja Eiffelin lisäksi paljon muutakin. Eksoottisempaa, jännittävämpää, ei pakollista, ehkä salaperäisempää ja tuntemattomampaa Pariisia.
Se on sitten syyskuu. Kesä oli ja se meni. Uusi tulee vuoden kuluttua. Missä olemme ja mitä teemme, jää nähtäväksi. Suihkuttajat olivat eilen ja kaikki meni suhthyvin. Pääsin vaihtamaan lakanat. Suihkuttajat myöhässä, lounas samoin. Onneksi oli vain lämmittämistä, että sain syötettyä heti pesijöiden lähdettyä.
Soitin ystävälleni, joka muuttaa maalta kaupunkiin. Ei, ei Helsinkiin. Hänellä on asiat hyvin, onneksi olkoon. Kaikki eivät tänne tahdo, kas kummaa. Voi olla sielulle parempi asua pienessä ja kiireettömässä kaupungissa, jossa on vielä rauhallista ja aitoa elämän makua.
Mukavaa syksyä meille kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)