JÄLLEEN NETTIMAAILMASSA

Tuijotan tyhjää ruutua edessäni, pöydällä kaunis punainen lainaläppäri. Näin olen palautunut entisiin aamurutiineihini: kirjoittamista puolison aamuruokinnan jälkeen. Eilen kävi yksityiseltä puolelta hoitaja, kun en kysynyt Kotisairaalasta, kuuluisiko heidän toimenkuvaansa myös tämmöiset hoidot. Tämä sairaanhoitaja on meillä käynyt kauan ja luotan häneen täysin. Yksin kun en aina pärjää puolison aggressiivisuuden takia toimenpiteiden aikana. Joskus mietin, miltä tuntuisi, jos meillä olisi kuten "normaaleissa" kodeissa, joissa hoidettava on yhteistyöhaluinen? No, monistakin tehtävistä selviydyn kuitenkin yksin. Onneksi.

Tilasin uusia äänikirjoja eilen. Hannu Mäkelän Muistan: elämän oppivuodet, muutaman matkakirjan ja henkilöhistorian. Panu Rajala kirjoittaa joskus Aamulehden kolumnisti Pitkon jutuista. Aamulehteä en ole kuin joskus Tampereella käydessäni selaillut, joten huonosti olen Pitkoon tutustunut. Nyt voin kuunnella äänikirjana Pitkon koottuja juttuja. Saatuani sähköiset yhteydenpidot jälleen käyttööni, pääsin Celiankin sivuille.

Oli se kuulkaas hankalaa olla ja elää kuin jossain suossa tai lentohiekassa pääsemättä nettiin asioita toimittamaan. Jos maailmanlaajuinen kybersota syttyisi, olisimme aika avuttomia nettiliikenteen tyssäytyessä. Olemmehan sen varassa pitkälti ja meidät on osin pakotettukin olemaan. Pankissa meinaa pankkineito pudota tuoliltaan, jos joku asiakas kertoo olevansa omistamatta tietokonetta. Minun onnekseni jouduin sen kanssa tekemisiin työelämässä, joten kotikoneeseen oli pehmeä lasku. Kuulin myös vuosikymmeniä sitten tietokoneesta, kun silloinen poikaystäväni oli tietokoneoperaattori. Siihen aikaan tietokoneet olivat lapsenkengissä, mutta kooltaan jättimäisiä vehkeitä, jotka täyttivät ison huoneen. Olisi varmaankin pidetty noituutena, jos joku olisi puhunut tietokoneesta, jota pidetään sylissä ja naputellaan vaikka julkisessa kulkuneuvossa. No, nyt olemme tässä ja matkapuhelimestakin on tullut tietokone, jolla voi soittaa. Kehitys kehittyy.