Eilen postinjakaja pudotti luukusta meille kuulumattoman kirjeen. Päällä oli lappu, jossa kehotettiin palauttamaan Postiin, jos asianomainen ihminen ei asu meillä. Ei asu. No, mitenkäs minä tästä nyt Postiin köpittelen? Roskiinkaan ei saa panna, siihen on varmastikin olemassa jokin pykälä. Panin sen sijaan muovipussissa roikkumaan postiluukun lähelle ja postinkantajalle tiedotteen, jossa pyysin häntä ystävällisesti viemään kuoren takaisin Postiin. Kuori oli hävinnyt, kun myöhemmin tarkistin. Kiitoksia, Posti. Tämä Posti-nimi, joka otettiin takaisin, on muuten paljon parempi kuin Itella.
Posti laitoksena ei olekaan mikään eilisen teeren poika, vaan Ruotsi-Suomessa perustettiin posti jo 1600-luvulla ja Suomeen rantautui vuonna 1638. No, Egyptissä, Kiinassa ja Japanissa, Persiassa ja Meksikossa oli posti jo kuudennella vuosisadalla ennen Kristuksen syntymää. Vähän niin kuin kievarimeininkinä, että hevosia vaihdettiin määrätyin välein asiaan tarkoitetuilla asemilla. Kreikassa taas pantiin posti kulkemaan nopeajalkaisilla sanansaattajilla aivan jumalten sanansaattaja Mercuriuksen tapaaan. Ennen Helsingissä tuotiin sähkösanomat kotiin, mutta tuskin juoksemalla. Posti jaettiin minun lapsuudessani kaksi kertaa päivässä. Siihen aikaan asiat toimitettiin kirjeitse ja niitä riitti. Nyt postia jaetaan arkisin kerran päivässä, eikä määrättyä aikaa ole. Tulee kun tulee. Joskus ei tule, kun postisäkki on joutunut hukkateille. Minun kirjeeni kerran Italiaan löytyi Tiber-joen pohjassa lojuneesta säkistä ja se pääsi hiukan huonokuntoisena perille Napoliin muutaman vuoden kuluttua.
Ennen vanhaan ja muinoin sai postipäällikkö hengellään ja omaisuudellaan vastata kirjeiden joutuisasta ja varmasta perille toimittamisesta: "Kiiruhda, kirjeenkantaja, jos henkesi on sinulle kallis", kirjoitettiin kirjeen päälle. Olen muutaman kerran lainannut tämän kehotuksen omiin kirjekuoriini.
Postimestari oli meillä Ruotsin vallan aikana korkea herra. Ainoastaan Tukholman postivirkailijaa sai kutsua "postimestariksi". Muut tirehtöörit olivat vain "postinhoitajia" toimiessaan postin päällikkönä. Myöhemmin ammattikunnan laajennettua 1600-luvulla, ei postimestarin tarvinnut maksaa veroja ja hän oli muistakin kunnallisista velvoitteista tyystin vapaa. Mutta häneltä vaadittiin luku- ja kirjoitustaito ja hänen piti kuulua porvarissäätyyn. Toimi kulki suvussa. Vuonna 1673 sai postimestarin kuoltua hänen leskensä hoitaa postiasioita. Myöhemmin alettiin palkata lisää väkeä postin hoitamiseen. Kun päästiin 1800-luvulle toimivat nämä apulaiset jo itsenäisesti toimipaikoissaan ja suuremmissa konttoreissa oli ekspeditöörin virkoja sekä postivirkamiestutkinnon suorittaneita.
Tästä se lähti ja sitten meille tuli Itella ja nyt on taas vanha tuttu Posti. Tosin kovasti muuttuneena, kiitos nykyajan tekniikan, jolloin ei enää mennä Postista tilaamaan kaukopuheluita tai lähettämään sähkösanomia. Postista saa paljon muutakin palvelua kuin varsinaisesti postin lähettämiseen liittyvää. Ne ovat usein kauppoja, joissa hoidetaan myös postiasioita. Helsingin funkkista edustava vuonna 1938 valmistunut pääposti on myös muuttanut luonnettaan. Sieltäkin voi ostaa muuta kuin postimerkkejä.
Mä en koskaan oppinut sanomaan Postia Itellaksi, vaan aina menin Postiin. Meillä suvussa on postinjako jo kolmannessa polvessa. Sen aloitti isäni äiti ja sitä jatkoi setäni vaimo ja nyt heidän tyttärensä jakaa. Hieman on tosin reitti pidentynyt isoäitini ajoista. Isänikin aikoinaan auttoi äitiään ja hiihtäen vei postia kylällä talosta toiseen. Ja se on kyllä totta, että posti kulkee nykyisin miten sattuu. Usein tulee vasta viiden jälkeen meille, välillä ihan unohtuu hakea postilaatikosta kun ei ole tullut kun töistä tulee.
VastaaPoistaCurryKaneli. Mihin me joutuisimmekaan, jos postinjakajia ei olisi? Hakisimmeko postin jostain huitsin nevadasta? Se on ammatti, jota kunnioitan. Tosin myös aika raskasta työtä. Kiivetä rappusia, jos ei ole hissiä. Osin ulkotyö, joka tehtävä säällä kuin säällä. Kiitän kaikkia postin kantajia.
VastaaPoista