19. elokuuta 2014

MATTI RÄMÖN MUKANA

Olen Matti Rämön polkupyörämatkassa äänikirjan sivuilla tutuilla seuduilla Andalusian Sierra Nevadan rinteillä. Sinne lähti Rämö polkemaan saadakseen tuntumaa korkeasta ilmanalasta aikeenaan päästä joskus Himalajalle. No, puolisolla ja minulla ei ollut näin korkeat tavoitteet ajellessamme Sierra Nevadan kupeilla, vaan ainoastaan nähdä hulppeat maisemat ja ajella serpentiinimutkaisia kapeita teitä vuoren rinteillä pitkälti yli 2000m korkeuteen. Rämö pääsi huipulle pyörällään. Tuli alas ja lähti Andalusiaa kiertämään ja lopulta Marokkoon asti Välimeren toiselle puolelle. Mekin kävimme, vaan emme Rämön maisemissa.

Gibraltarhan on, kuten kaikki tiedämme, kreikkalaismytologiassa toinen Herakleen pylväistä , jonka ohitettuaan laivat putoavat maailman reunan yli. Toinen pylväs on Ceutassa Afrikan puolella, jossa Rämö ei käynyt, kuten me, vaan hän meni mantereelta suoraan Espanjan Mellilaan, jota Marokko havittelee itselleen kuten Ceutaakin. Kumpikin kaupunki on pitkälti itsehallintoinen ollen Espanjan omistuksessa jo vuosisatoja. Ceuta on se kaupunki, jonne Afrikasta pois tahtovat tulevat ja majoittuvat jonkunlaiseen reservaattiin, ennenkuin yrittävät ylittää pahamaineisen Gibraltarin salmen päästäkseen Euroopan puoleiseen eldoradoon.

Rämö pyöräili Gibraltarin turistien täyttämiä katuja kuten me kävellen. Ehkä hänkin söi brittiläisravintolassa fish and chips ja katseli eri kansallisuuksia työssä ja toimessa tässä piskuisessa kallionyppylän hallitsemassa autonomisessa englantilaiskaupungissa. Nykyisin Gibraltar on vesivarannoltaan omavarainen, mutta vielä meidän käydessämme talousvesi toimitettiin muualta. Vettä säännösteltiin ja ehkä vieläkin. Rämö matkasi Rockin laelle köysirataa pitkin, me taksilla. Sieltä passasi katsella Välimerta, Atlantin valtamerta ja alhaalla hyörivää Gibraltarin kaupunkia sekä aallokkoista salmea, joka vuosien aikana on monelta Euroopan puolelle pyrkineeltä vienyt hengen.

Uteliaisuuden kohteena tietysti Rockin laella olivat Euroopan ainoat villiapinat, magotit. Tottuneita turisteihin, ovelia varkaita ja jotkut ilostuttivat matkaajia istahtamalla olkapäälle. Eräältä rouvalta vei magottiuros aurinkolasit. Rouva ei ottanut vaarin oppaan kehoituksesta panna piiloon. Ei auttanut itku markkinoilla, vaan sinne menivät Guccit.

Vielä on Rämön kirjaa jäljellä ja odotan kuuntelemista hartaana.  Tiedän hänen  ajelevan ainakin Cádiziin Atlantin rannalle  palattuaan Espanjan puolelle. Mekin kävimme.



















2 kommenttia:

  1. En ole lukemeut yhtään Matti Rämön kirjaa, mutta voin kuvitella, että varsinkin jos maisemat ovat omasta kokemuksesta tuttuja, niin kirjat ovat mielenkiintoisia. Olen joskus katsonut jotain kok. kirjailijan kirjaa, mutta kun oli minulle tuntematonta seutua niin jäi ostamatta. Dan Brownin Enkelit ja Demonit kirjan mukaan kierrettiin kirkkoja puolisoni kanssa kolmisen vuotta sitten ja kymmenen vuotta sitten tutkailin saman kirjailijan Da Vinci -koodin johtolankoja Lontoossa. Ihan hauskaa oli.

    VastaaPoista
  2. CurryKaneli. Omat seurannat kirjojen mukaan ovat ihan kivoja ja kirja ikäänkuin tulee tutummaksi. Minulle kyllä kelpaa nekin matkakirjat, joitten kohteissa en ole koskaan ollut.Koko maailma tulee lähelle ja tekee mieli lähteä matkaan. Jos kirjoitat kirjan merten syvyyksistä, luen senkin.

    VastaaPoista