Helsingin Sanomissa Jose Riikonen pohtii ruuhkien ja muiden ikävyyksien syntymistä liikenteessä. Syy usein liian kohteliaissa ja sääntöjä pilkulleen noudattavissa autoilijoissa. Itse olen ajanut kauan ja se tarkoittaa todellakin kauan. Olen tähän tolkuttomaan kohteliaisuuteen ja jopa liikennearkuuteen monesti törmännyt. Tietty frekkiys, kokonaisuuden näkeminen ja järki olisivat valttia ajamisessa. Nykyisin on taksinkuljettajillakin tapana pysähtyä suojatien eteen, kun jossain 50 metrin päässä jalankulkija on pyrkimässä suojatielle. Siinähän seistään odotellen ja muodostetaan jonoa takana. Tämä tapa ei johdu kohteliaisuudesta, vaan siitä, että taksamittari raksuttaa pariakymentä senttiä kerrallaan lisää kassaan. Samaten jarrutellaan liikennevaloja lähestyttäessä, jos valo näyttää vihreää. Kas, emme ehtineetkään, tuli punainen. Takana töötätään sormimerkein höystettynä ja ruuhkauttava jono on muodostettu. Näillä kummallakaan esimerkillä ei ole mitään tekemistä kohteliaisuuden kanssa.
Toisaalta taas me suomalaiset vinkkaamme kintaalla sellaiselle kuin vilkun käyttäminen ja jos se huitaistaan näyttämään, niin vasta silloin, kun auto on jo kääntymässä. Me parkkeeraamme pyörätielle surutta. Me emme myöskään aina pysähdy suojatien eteen, vaikka siinä jo seisoo auto antamassa jalankulkijalle rauhaa ylittää katu. Sillä voi olla hyvinkin ikävät seuraukset, joista saamme lehdistä lukea. Meiltä puuttuu joustavuus likenteessä, kuten jo sanoin, myös kokonaisuuden näkeminen. Sekin on todettu, että autoilijat eivät tunne kaikkia liikennemerkkejä. Ehkä uudelleen koulutus niiltä osin tietyin välein olisi paikallaan.
No, meillä on nuori liikennekulttuuri, emmekä ole vielä tottuneet aina vaan enenevään automäärään. Ehkä joskus joidenkin vuosikymmenten jälkeen osaamme ajaa muita kunnioittaen oikeaa järkeä käyttäen turvallisesti, kohteliaasti ja sujuvasti. Räpyttelen katsomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti