Puoliso kotona, samoin nostolaite, fysioterapeuttikin oli, mutta sitten meni. Kotiavusta piti olla kaksi henkilöä. Ei ollut. Informaatio ei kuulemma yltänyt terapeutille asti, että eivät tule. Olin jo tämän povannut, mutta terapeutti on vielä nuori ja uskoo ihmiseen ja lupauksiin.
Eilisen päivän loppupuoli meni puolisosta huolehtimiseen, mutta rohkeasti otin niverikolle lepoaikaa ja kellahdin pitkäkseni. Illalla olimme jo yhdeksän maissa unten mailla. Tuulettimet surisevat ja lämmintä piisaa. Hiki valuu ja kun näin eilen talvimaisemasta kuvan, täytti kaipaus mieleni. Pankista soitettiin. Olisivat tahtoneet puhua osakkeista. Minä en tahtonut. Stockmannilla on hätähuuto teipattuna ulko-oveensa: auta meitä olemaan parempi tavaratalo. Tai jotain sinne päin oli teksti. Jos tavaratalo lakkaa olemasta, niin mitä tapahtuu rakennukselle? Mitä siihen tulee? Putiikkeja? Hotelli? Asuntoja? Aavetalo, jolla on tarina?
Kun näppäimillä varustetut matkapuhelimet olivat suuressa tavaratalossa vähissä, niin olivat eilen aamulla paperinenäliinatkin. Ei yhtään pakettia siellä missä yleensä. Vääntäydyin kosmetiikkaosasolle, josta ostin seitsemän pakettia. Niitä pienempiä 45 kappaleen, kun suurempia ei ollut. Pitäisikö suosiolla vaihtaa lähikauppaa? Olen optimistinen luonne sisimmässäni, joten toivon ja odottelen tavarataloon parempia aikoja ja paperinenäliinoja.
Papalla oli semmoinen ruudullinen iso kankainen nenäliina ja sylkykuppi kotinsa lattialla Töölössä silloisella Meilahdenkadulla. Mamma pyykkäsi nenäliinat, mankeloi tai silitti. Pappa niisti. Ääni, mikä toimenpiteestä lähti, oli komea ja miehekäs. Papalla oli usein nuha. Hän oli ratikankuljettaja ja siihen aikaan ei kuljettajaa suojannut lasikoppi, vaan seistiin avoimessa tilassa ja läpivetoa oli. Sitten aikuisena tapasin vanhan koulutoverini, jolloin jo Mäntän paperinenälinat olivat arkea, ja koulutoverini vetäisi taskustaan kankaisen suuren ja ruudullisen kangasnenäliinan ja niisti. En ollut vuosiin semmoista nähnyt. Tuli pappa ja hänen nenäliinansa mieleen. Koulutoverikaan ei äänettömästi niistänyt, vaan ääni oli hirmuinen ja täytti tienoot. Menin kahville kuitenkin koulutoverini kanssa ja toivoin, ettei häntä yhtään niistätyttäisi. Toive ei toteunut, vaan hän pärski kahvilassakin suureen ruudulliseen nenäliinaan, jonka sitten tunki taskuunsa odottamaan seuraavaa kertaa.
Isäni ei usko paperisiin nenäliinoihin, vaan kankaisia pitää olla. No ne ovat siis olleet erinomaisia tuliaisia ulkomailta. Nyt isäni tosin sanoi, että hänellä on monta paketillista aivan käyttämättömiä nenäliinoja, joten vähään aikaan ei kannata niitä tuliaisina tuoda. Itse muista aikoinaan opetelleeni silittämään juuri isäni nenäliinoilla. Eikös aikoinaan neitoset vuodattaneet "kyyneliä" saadakseen mielitiettynsä nenäliinan, jota suurena aarteena säilytettiin.
VastaaPoistaCurryKaneli, kyllähän se kankainen on nenäystävällisempi kuin paperinen. Tämmöistä mielitietyn nenäliinan haluamista en ole kuullut. Mutta sen taas, että kun nainen pudotti ehkä tahallaankin pitsisen nenäliinansa, ja kun mies sen nosti, saattoipa siitä kehittyä kaunis suhde. Tämä ei liene enää tämän ajan temppu.Isäsi kannalta mukavaa, että kankaiset eivät ole maailmasta hävinneet.
VastaaPoista