Tänään ei surkutella. Puoliso hyväntuulisena kotona. Inva-auton kuljettaja auttoi ystävällisesti vuoteeseen. Tästäpä se urkeni sitten taas arki ja omaishoitajuus. Aamupala annettu puuroineen päivineen ja muutkin ensimmäiset aamutoimet tehty. Taivas harmaa, taitaa alkaa sataa. No, mikäs meillä täällä sisällä ja lämmössä, ollaan vain.
Kiittelin sairaalan osaston henkilökuntaa. Ovat alkaneet suhtautua aikaisemmista kerroista poiketen suuremmalla myötäelämisellä. Liekö osuutta asiaan Kotisairaalan piiriin kuulumisella? Viereisen potilaan puolison hyvästelin, vaikka tapaammekin jo syyskuussa uuden intervalliajan koittaessa. Siinä on rouva, jolle nostan hattuani. Käy jokikinen päivä miestään huoltamassa, joka on aivan avuton vuodepotilas, ei puhu, eikä liikuta yhtäkään jäsentään. Rouva on tätä työtä tehnyt jo 30 vuotta. Tulee aamuisin miehensä syöttämään, jatkaa lounaalla ja usein kello viiden ateriallakin. Hän käyttää miehensä hengityksen parantamiseksi erilaisia laitteita. Nostaa joskus hänet nostolaitteella isoon pyörätuoliin, jossa kaikki tuet. Vie käytävään joksikin aikaa ja tuo takaisin. Laskee vuoteeseen. Hän ymmärtää miehensä oudoista ääntelyistä, mitä tällä on asiaa. Asiaa on vähän. En tiedä, miten hän kaiken tekee ja jaksaa tehdä. Millä voimilla? Ihailen tätä naista suuresti ja häpeän sitä, kun joskus marisen, väsyn ja huokailen omaa miestäni hoitaessa.
Eilen ei kukaan päässyt jätehuoneeseen. Suuri televisio oli tukkimassa oviaukkoa. Siitä vaan yli kaaressa roskanyssykät sisälle, myös ne, jotka olisi pitänyt lajitella omiin jätelaatikoihinsa. Saas nähdä, viekö taloyhtiö ongelmajätteen vai alkaako peräänkuuluttaa laitteen omistajaa. Suivaannuin taas niin paljon, että soitin huoltoon ja kerroin kuudesta polkupyörästä, joiden vakiopaikka näyttää olevan mattoteline. Tampata ei voi, mattoja ei voi edes tuulettaa. Pyörät kiertävät telinettä lukkolaitteilla kiinnitettyinä. Huolto lupasi panna laput portaisiin. Muutenkin koko piha täynnä pyöriä ja pyöräkatos tyhjillään. On mukavampaa jättää polkupyörä noin kuin viedä sille kuuluvaan paikkaan. Aikamoista puikkelehtimista pyörien lomassa jopa roskiskeikalla. Enkä pidä siitä, että joudun rollaattorilla kiertelemään ja kaartelemaan.
Tässäpä tämän päivän risut ja ruusut, kun muuta tarinoitavaa ei ole.
Niin paljon on ihmisä maailmassa, kotka kuvittelevat olevansa ainuita maailmassa ja voivansa tehdä ihan mitä itse huvittaa yhtään miettimättä, että voi aiheuttaa toiselle paljonkin hankaluutta, kuten esim. nuo pyörät. Mikä meissä ihmisissä on vikana?
VastaaPoistaUskomattoman upeea tuolta "sairaalanaapurilta" omaa puolisosaan kohtaan. Toisaalta, eipä sitä tiedä kuinka paljon hän marisee sitten jollekin tutulleen, jota sinä et ole kuulemassa. Pitää muistaa, että me ei olla supernaisia ja joskus saa myös väsyä ja marmattaa.
CurryKaneli,hei. No, jos pyöriä ei siirretä pihalta ja mattotelineestä niille kuuluvaan paikkaan huollon kehoituksesta huolimatta, tekee talvi ja lumi sen. Ja aivan viimeksi lumiaura, jolla pitää olla esteetön kulku.
VastaaPoistaSitä minäkin olen ihmetellyt, miksi me ihmiset olemme muuttuneet niin piittaamattomiksi. Vallalla on tämä minä-itte-ajattelutapa. Emme enää välitä mistään.
Hyvää alkavaa syksyä kuitenkin meille molemmille, Sinulle ja minulle.